Kirjoittaja Winston-84 » 22.12.2020 06:36:33
Nyt kun nämä kolme teiniä Helsingissä murhasivat neljännen(ja onhan tässä ollut otsikoissa muutama muukin alaikäisten tekemä vakava väkivaltarikos), niin taas eräs tunnettukin lastenpsykiatri(ja moni muukin asiantuntija, mutta tämä jäi mulla erityisesti mieleen) antoi haastattelun, jossa lörpötteli, kuinka nuorilla/lapsilla ei nykyään ole rajoja, on vain paljon oikeuksia, muttei mitään velvollisuuksia ja sen sellaista ja tästä nyt johtuu se, että näinkin rankasti menee päin vittuja. Ikään kuin koko Suomen nuoriso -niminen ihmisryhmä olisi akuutissa vaarassa lähteä henkirikoksen tielle ja kaikki vanhemmat olisivat aivan pihalla lastensa kanssa. Tapaus on totta kai järkyttävä ja meni itsellänikin tunteisiin. Ymmärrän kyllä hyvin, että se puhuttaa ja saa puhuttaakin. En lähtisi kuitenkaan tämän tai näiden muutaman muunkaan tapauksen perusteella tekemään johtopäätöksiä nuorison, vanhempiensa ja ylipäätään yhteiskunnan tilasta. Mm. 70- ja 80-luvuilla oli myös piikkejä alaikäisten tekemissä henkirikoksissa, eli ei tämä mitenkään ennennäkemätöntä ole.
Jospa vika ei olekaan yhteiskunnassa, vanhemmuudessa, koulussa, lastensuojelussa, terveydenhuollossa ja missä lie. Jospa vika onkin ihan siinä, että aina on ollut ja tulee olemaan täysin psykopaatteja yksilöitä, joille ei voida tehdä mitään missään ympäristössä, eikä millään ennaltaehkäisevillä toimenpiteillä. En tietenkään tarkoita, etteikö ennaltaehkäisyä tarvittaisi, etteivätkö jotkut vanhemmat olisi läpeensä kelvottomia tai että nuoret saisivat rällätä ihan miten tykkäävät, mutta niiden kohdalla, jotka jo nuorena henkirikokseen asti päätyvät, ei noilla välttämättä ole mitään vaikutusta. Täysin ymmärrettävää toki, että alaikäisten kohdalla pyritään ymmärtämään ja etsimään syitä. Itsellänikin heruu sympatiaa alaikäisiä henkirikollisia kohtaan vähän eri tavalla, kuin jotain nelikymppistä Makea, joka ottaa kaverinsa tai muijansa hengiltä.
Psykiatrien, poliisien ym. kannanottot ovat toki tarpeellisia, kun puhutaan psykiatrisista tai rikosasioista. Vähän varoisin kuitenkin sitä, että ammatin X edustaja lausuu jotakin laajemmasta yhteiskunnallisesta tilanteesta. Poliisi näkee työssään päivästä päivään rikolliset ja surkeat ihmiskohtalot. Psykiatri näkee työssään päivästä päivään sairaat ja surkeat ihmiskohtalot. Tietenkin katselevat maailmaa siitä omasta näkövinkkelistään. Se on tyystin ymmärrettävää, mutta yhteiskunnallisen tilanteen läpileikkaukseksi pelkkien ongelmatapauksien kanssa tahkoaminen ei oikein riitä.
Edit: Silloin kun minä olin nuori ysärilaman aikaan, se yleinen ilmapiiri oli kyllä helkkarin ankea. Tilastoissakin näkyy kait selkeä piikki kasarilla syntyneistä tavalla tahi toisella syrjäytyneistä(Itsekin näihin kaiketi kuulun, vaikkei lama mua mitenkään hirveän henkilökohtaisesti koskettanut. Isällä kävi pirun hyvä säkä ja äiti oli alalla, jolla riittää töitä kyllä pienistä lamoista huolimatta). Siihen aikaan ihan reippaasti alaikäisinä kiskottiin päihteitä(Myös muuta, kuin keskiketterää ja reseptivapaata yskänlääkettä oli jo tuolloin ihan hyvin saatavilla, vaikkei varmaankaan samoissa määrin, kuin nykyään. Ne, jotka sitä muuta halusivat, löysivät sitä kyllä), rötösteltiin, hengattiin yöt ties missä, ei menty kouluun, oltiin tekemisissä poliisin ja lastensuojelun kanssa jne. Jälkeenpäin miettien se oli tosi hurjaa meininkiä, etenkin alaikäisille. En sitten tiedä, onko nykyään vielä hurjempaa, mutta vaikeaa kuvitella. Tietty mä liikuin tuollaisissa yllämainituissa porukoissa ja läheskään kaikki sen ajan nuoret eivät. Siitä en tiedä sanoa, kuinka paljon tätä ongelmasakkia oli verrattuna ns. tavalliseen nuorisoon.