Olet täällä

Unet

Saunassa keskustellaan huumeista haittojen vähentämisen näkökulmasta. Luethan Saunan säännöt. Kirjoittaminen vaatii rekisteröitymisen. Viuhahda paikalle!

Valvoja: Päihdelinkin toimitus

Re: Unet

ViestiKirjoittaja Winston-84 » 5.4.2019 06:24:52

^ Mä pitäisin unien näkemättömyyttä kyllä ennemmin kirouksena. Vaikkei kaameiden painajaisten katselu olekaan kivaa, eikä se, jos esim. jokin traumaattinen muisto tunkee alvariinsa uniin kiusaamaan, niin se pelkän mustan taulun alituinen katselu kertoo parhaimmillaankin siitä, että unenlaatu on varsin surkeaa ja/tai on kaiken aikaa niin univelkainen/ylirasitustilassa, etteivät pidemmätkään yöunet riitä lepuuttamaan ja nollaamaan päätä kunnolla, ja pahimmillaan vakavistakin psyyken ongelmista, kuten masennus tai psykoottisuus. Monet aineet(lääkkeet, huumeet, alkoholi) toki vaikuttavat hyvinkin paljon unenlaatuun.

Silloin kun itse vielä käytin oppareita, kuvittelin nukkuvani ihan okei niiden vaikutuksen alaisena(Toki mulla säännöllisen epäsäännöllisesti oli/on unettomuutta ym. univaikeuksia, mutta niistä olen kärsinyt ihan pikkulapsesta saakka), mutta lopetettuani tajusin, että aika paskaa se unenlaatu olikin ollut ja ero on ollut todella huima. Refloissa en TIETENKÄÄN nukkunut hyvin, mutta kunhan ne oli selätetty, niin huomasin tuon, että nyt saan unistani täydet tehot irti.

Mulla se menee kärjistäen niin, että mitä villimmät filmit on yöllä tullut katseltua, sitä levänneempi ja skarpimpi olen herättyäni. Esim. viime yönä näkyi varsin eläviä, monenlaisia, outoja ja hassuja unia ja nyt olo on todella virkku ja mielialakin sellainen, että ei lainkaan hullumpi aamu :) . Sitten kun on niitä öitä, ettei unia näy käytännössä lainkaan tai ne ovat vain jotakin epämääräistä mössöä, josta ei juurikaan jää muistikuvia, aamut ovatkin huomattavasti tahmaisempia ja väsyneempiä.
Winston-84
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 11927
Liittynyt: 27.4.2012 18:43:25

Re: Unet

ViestiKirjoittaja Winston-84 » 18.4.2019 06:05:00

Näin viimeyönä unta, että tein perinteisiä juhannustaikoja. Kurkistin sitten kaivoon nähdäkseni tulevan sulhoni ja sieltä katsoi takaisin Matti Vanhanen :shock: :lol: . Ei ole ihan unelmieni sulhasehdokas, vaikka eihän sitä koskaan tiedä, miten ja minne elämä heittelee. No, toivottavasti ei ollut enneuni :lol: :mrgreen: .

Viimeaikoina unissani on seikkaillut hyvin usein poliitikkoja Haavistosta Hakkaraiseen. Ei tosin tarvitse olla kummoinenkaan unien tulkitsija tajutakseen, että meneillään olevista vaaleista tuo johtui. Vaaleja/poliitikkoja kun tunki joka tuutista kyllästymiseen asti ja tulihan sitä itsekin ja ihan vapaaehtoisesti seurattua, kuka tänään kämmää vaalitentissä. Ehkä nämä poliitikkounet nyt loppuvat, kun vaalit ovat ohitse. Eurovaalit toki ovat jo nurkan takana, mutta ne eivät sillä tavoin ole mua koskaan koskettaneet, vaikka äänestää aion niissäkin.
Winston-84
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 11927
Liittynyt: 27.4.2012 18:43:25

Re: Unet

ViestiKirjoittaja Autistinen Lapsi » 18.4.2019 14:02:51

Pelottavia painajaisunia joka yö. Semmoista on bentso-riipuvaisen elämä jolla on aina lääkkeet ja mömmöt loppu ja tärisee alastomana komerossa odotellen Jeesuksen pelastusta. Ensin pitää kärsiä, sitten pääsee taivaseen.
Autistinen Lapsi
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 76
Liittynyt: 18.4.2019 12:31:59

Re: Unet

ViestiKirjoittaja Winston-84 » 26.4.2019 01:14:35

Jep. On se unien näkeminen vain tärkeää, ainakin meikäläiselle. Nyt kun tässä kolmatta yötä on huidellut 2-3 h unilla, niin tuntuu ihan levänneeltä ja virkulta, kunhan on päässyt siihen REM-uneen ja nähnyt jotakin unta, jonka muistaa vielä herättyäänkin. Jos en näe unia, niin aivan sama, nukunko 2 vai 10 h, aika pöhkö ja väsähtänyt olo jää.

Tämä vähäunisuus on taas kevääseen liittyvä mikä lie hypomaaninen ylikierrosilmiö, eikä tietenkään kovinkaan kestävä tahi terveellinen tila, vaikken tällä haavaa siitä mitenkään tunne kärsiväni. Kyllä se nukkuminen toki ajan mittaan palautuu, tavalla tahi toisella, luonnollisemmin tahi rajummin keinoin, mutta sikäli huolettaa nyt, kun mulla oli tuossa sitä synkempää vaihetta. Jos mä tässä PTSD:stä kärsin, niin tiedä sitten, kuinka lujaa ja ryminällä tulen alas, kun vauhti ennen pitkää hyytyy :? . Onneksi olen hyvässä hoidossa. Niin, eikä se tietenkään fysiologisestikaan ole pidemmän päälle hyvästä liian vähän nukkua. Olen tosin miettinyt, että tiivistyykö uni sellaiseksi kompaktiksi paketiksi tällaisissa vaiheissa, ts. siihen pariin tuntiin mahtuu kaikki mitä ihminen nukkumiselta tarvitsee. No heh, mutta siis siltä tuntuu :lol: . Onhan siinä tosi paljon yksilöllisiä eroja aikuisilla ihmisilläkin unen tarpeessa. Joillekuille riittä se 4-5 h jatkuvasti ja toiset eivät tule toimeen ilman 9 h unia. Tuo haarukka nyt toki on vielä ihan normaali. Jos mennään sinne pari tuntia joka yö tai vastaavasti 10 h tai enemmän joka yö, niin ne eivät enää ole terveenmerkkejä.
Winston-84
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 11927
Liittynyt: 27.4.2012 18:43:25

Re: Unet

ViestiKirjoittaja Autistinen Lapsi » 28.4.2019 11:16:14

Näin taas viimeyönä unta missä rotat jahtaavat minua. Olen nähnyt rottaunia jo pienestä pitäen.
Autistinen Lapsi
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 76
Liittynyt: 18.4.2019 12:31:59

Re: Unet

ViestiKirjoittaja Winston-84 » 1.5.2019 06:53:30

Poliitikkounet loppuivat ja tilalle tulivat tylsääkin tylsemmät unet hajonneista/hajoavista kodinkoneista. Olen toki muunkinlaisia unia nähnyt, mutta tuollaisia on puskenut nyt varmaan joka yö. Noihin ei liity edes mitään paniikkitunnelmia tmv. katastrofiunen aineksia, vaan ainoastaan lungia hämmästelyä, että jaahas, jääkaappi vuotaa tai uunista putosi luukku, pitäisiköhän soittaa jossakin vaiheessa huoltomiehelle.

Yhtenä yönä näin oikein kivaa seksiunta, jonka olisin suonut jatkuvankin :P . Hereille havahtuessani käänsin kylkeäni ja jatkoin vielä uniani siinä toivossa, mutta vielä mitä. Aloinkin sen jälkeen uneksia vain mikroaaltouunista, joka ei suostunut toimimaan :x .
Winston-84
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 11927
Liittynyt: 27.4.2012 18:43:25

Re: Unet

ViestiKirjoittaja Winston-84 » 22.5.2019 06:11:16

Näin viimeyönä piiiiitkästä aikaa kuosaamisunta. Toki sitä kaikenlaisia unia tulee aina nähtyä, mutta tässä kuosaaminen oli nimenomaan pääosassa ja niin, että se tuntui kivalta.

Unessa napsin Tramaleita ihan huvin vuoksi ja sen verran isolla annoksella, että mietin, onko tämä enää turvallistakaan, mutta kun teki mieli. Kouristusriskin välttämiseksi popsin sitten vielä kyytipojaksi ainakin puoli purkkia Rivoja ja sainkin varsin muikeat olot. Lähdin sitten siinä ryynipäissäni tapaamaan äitiäni ja toivoin, ettei se huomaisi, että olen aika töttöröö, kun en halunnut tuottaa pettymystä näin pitkän opparittomuuden ja benzojen väärinkäyttämättömyyden jälkeen. En kuitenkaan ollut mitenkään aivan kusi sukassa, vaan lähinnä hyväntuulisena hihittelin, että huomaakohan äiti mitään. No, huomasihan se ja selitin sitten vain, että mulla oli niin pahoja kipuja ja ahdistusta, että oli pakko turvata tramadoliin ja ylimääräisiin benzoihin. Selitys meni vielä läpikin.

Se unen Tramal-paketti oli varsin hauska; pinkki ja siinä oli glitteriä ja niiden Tramaleiden vahvuuskin oli ihan kummallinen tyyliin 128 mg/tabletti. Itse tabut olivat sellaisia pieniä, pinkkejä ja jollakin kukkalogolla koristeltuja, kuin mitkäkin essot :lol: .

Herätessä oli vielä hetken aikaa unenpöpperössä sellainen fiilis, kuin olisin oikeasti ottanut jotakin, mutta eipä tuosta unesta ainakaan toistaiseksi mitään himoa ja kaipuuta jäänyt, joten ehkei tarvitse olla kovin huolissaan :? .
Winston-84
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 11927
Liittynyt: 27.4.2012 18:43:25

Re: Unet

ViestiKirjoittaja Winston-84 » 22.7.2019 06:43:15

Näin viimeyönä unta Plinkin iinasta. Esiintyi siinä jossakin television keskusteluohjelmassa kertomassa huumeriippuvuudestaan/entisestä narkkielämästään. Oli ihan nätin näköinen, tummatukkainen nainen, joskin se tukkansa näytti joltakin halvalta ja huonosti istuvalta peruukilta. Myös Plinkin faksi vilahti pikaisesti tuossa unessani ja olivat menneet iinan kanssa naimisiin. Näin ei tosielämässä tainnut sitten käydä, vaikka mistäpä mä voin varmaksi tietää. Faksi näytti ihan Bob Dylanilta :lol: . Hänellähän oli joskus Dylan avatar-kuvanaan.
Winston-84
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 11927
Liittynyt: 27.4.2012 18:43:25

Re: Unet

ViestiKirjoittaja Winston-84 » 31.7.2019 06:38:00

Viikonlopun valvomisesta johtuneet univelat lienee sitten kuitattu. Tuli ilmeisesti nukuttua nyt jo liikaakin, kun nukkuminen alkoi mennä taas ihme valveunisekoiluksi.

"Heräsin", kun ovikello soi ja nousin avaamaan(Noin en kyllä oikeasti tekisi). Ovella oli hirveä jengi jotakin uppo-outoa porukkaa ykköset päällä, päästin ne muitta mutkitta sisään ja eteisessä pidin ihan luontevasti sellaista kättelyjonoa, kuin presidentti itsenäisyyspäivän vastaanotolla :lol: . Sitten se juhlaväki siirtyi olohuoneeseen ja pistin niille leffan pyörimään ja aloin katsella sitä kanssaan. Leffa oli se Plan B from outer space vai mikä hitto sen nimi onkaan. Se 60-luvulla tehty Ö-luokan ufopätkä kuitenkin, jossa esiintyi tämä suomalainen Vampira. Ruudulla näkyi myös isolla kello, joka näytti 1:40 ja totesin, että tässähän on aikaa nukkua vielä ja painuin takaisin petiin jättäen ne vieraat olkkariin. Siinä vaiheessa sitten havahduin oikeasti hereille, mutta nukahdin samointein uudelleen, tosin unihalvauksen kautta, johon liittyi varsin massiivinen kuulo-, näkö- ja tuntohallusinoosi. Ties mitä örkkejä mellasti makuuhuoneessa, kaameaa meteliä kuului ja "joku" kuristi kurkustani ja raapi naamaani. Hetken(?) kuluttua "heräsin" jälleen touhuamaan, mutta ne touhut olivat vain jotakin kahvinkeittimen räpläämistä ja kurlaavan sähkötupakan kanssa kiroilua ja säätämistä, eli eivät poikenneet mitenkään tavallisista aamutoimistani. Sitten heräsin lopulta oikeasti ja ajattelin, että nyt se on parempi nousta, kun nukkuminen alkaa olla tällaista laatua :roll: .
Winston-84
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 11927
Liittynyt: 27.4.2012 18:43:25

Re: Unet

ViestiKirjoittaja Matilda-Täti » 8.8.2019 10:30:42

Viime yönä näin taas unta että olin Siperian-taigalla missä riehuu suuri maastopalo, jollain perversillä tasolla nautin tulipalounista.
Matilda-Täti
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 201
Liittynyt: 26.7.2019 11:33:29

Re: Unet

ViestiKirjoittaja Matilda-Täti » 8.8.2019 10:43:25

Olen nähnyt unia tulesta jo ala-asteella. Silloin myös usein kastelin sängyn.
Matilda-Täti
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 201
Liittynyt: 26.7.2019 11:33:29

Re: Unet

ViestiKirjoittaja Matilda-Täti » 8.8.2019 10:57:28

Miksei Suomessa voi olla yhtä isoja maastopaloja kuin Venäjällä, Kanadassa ja osin Ruotsissa? Olen myös nähnyt unia jossa olen mukana sammutustöissä mutta ruiskutan polttoainetta veden sijaan.
Matilda-Täti
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 201
Liittynyt: 26.7.2019 11:33:29

Re: Unet

ViestiKirjoittaja Winston-84 » 11.9.2019 05:54:36

Oli tuossa vähän univelkoja sen jälkeen, kun tuli vietettyä hieman paheellista elämää :mrgreen: ja nyt taitavat olla kuitatut, kun meni nukkuminen taas siihen valveunisekoiluun, joka kertoo mulla yleensä siitä, että olen nukkunut liikaa.

Ensin näin ihan tavallista unta niinkin tylsästä aiheesta, kuin puhtaiden pyykkien kaappiin viikkaamisesta. Yksi pusero oli vielä selvästi kostea, mutta tungin sen silti kaappiin. Sitten heräsin toviksi ja vaivuin valveuneen. Siinä nousin sängystä ja menin ihan hädissäni penkomaan vaatekaappia, jotta saisin sen yhden paidan pois sieltä homehduttamasta koko garderobia. Sitten heräsin oikeasti ja tajusin, että enhän mä ole nyt mitään pyykkejä kaappiin laittanutkaan ja päätin nousta ylös ennen kun alan katsella lisää ja vielä pöljempiä valveunia.
Winston-84
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 11927
Liittynyt: 27.4.2012 18:43:25

Re: Unet

ViestiKirjoittaja Winston-84 » 24.10.2019 00:43:02

Viimeaikoina unet, ainakin ne, jotka muistan, ovat olleet yksinomaan näitä katastrofiunia. Ei pääse ulos palavasta talosta. Ei onnistu soittamaan hätänumeroon tai johonkin muuhun numeroon, johon olisi välttämättä saatava yhteys. Ei ehdi lentokoneeseen jonkin ihme sekoilun vuoksi. On ottanut matkalle mukaan ihan väärän laukun, jos löytyy lähinnä tyhjiä tupakka-askeja jne., jne. Kaikki leviää ja mistään ei tule mitään. Valveunihäröilyäkin on riittänyt ja tällä kertaa se ei kyllä johdu liiasta nukkumisesta. Yhtenä yönä katselin makuuhuoneen seinällä jotakin kirjoitusta, josta en saanut selvää. Ensin se näytti vähän jonkin joululaulun sanoilta, mutta muuttui sitten joksikin kiinaksi tai arabiaksi tai ihan vain Winstonin omiksi siansaksa-aakkosiksi. Muutamana yönä olen "herännyt", noussut ja mennyt keittiöön toteamaan, että pakastin on sulanut ja vettä lainehtii lattialla.

Pistetään tuo stressin piikkiin. Sitä kun on taas ollut ja tällä kertaa jopa ihan aiheesta :mrgreen: . Tai ainakin melkein aiheesta. Isännän selkä operoitiin maanantaina ja sitähän mä olen hermoillut. Nyt toivottavasti alkaa helpottaa, kun toistaiseksi kaikki on mennyt hyvin :) .
Winston-84
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 11927
Liittynyt: 27.4.2012 18:43:25

Re: Unet

ViestiKirjoittaja Winston-84 » 7.11.2019 02:04:45

Tunkee näemmä jo uniinkin tämä Veikkaus-keskustelu, jota on nyt toitotettu joka tuutista :mrgreen: .

Näin unta, että olin jossakin kaupassa pelikoneen luona ja "pelasin" sillä. En laittanut siihen siis rahaa ja painoin vain yhtä nappia. En ole oikeasti koskaan tuollaiseen masiinaan koskenut, eikä mulla ole mitään käsitystä, miten se toimii. Kone alkoi syytää mulle kasapäin setelipinkkoja. Vitosia tosin, mutta niitä tuli sen verran vino pino, että kyllä siinä rahaa oli jo useiden tuhansien, ellei kymmenien tuhansienkin arvosta. Aloin aivan hädissäni sulloa niitä rahoja laukkuuni ja mihin nyt sainkin mahtumaan. Ajatus oli se, että tästä on päästävä kiireesti pois ja lopetettava tämä touhu välittömästi tähän, kun on voitolla, koska tähän jää koukkuun ja kohta viimeisetkin hilut on pelattu ja samalla olin tosi iloinen, että sainpa helppoa rahaa.

Sitten heräsin, enkä saanut enää unta. Ei se tuosta unesta tosin johtunut, meni pää vähän ylikierroksille ihan muusta asiasta johtuen.
Winston-84
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 11927
Liittynyt: 27.4.2012 18:43:25

EdellinenSeuraava

Paluu Sauna

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 4 vierailijaa