[Silkkiuikku]

Useamman tunnin kestoinen yllättävä allergiakohtaus tms pilasi totaalisesti viime sunnuntain suunnitelmani. Olen kissa-allerginen ja tietysti omistan kissan. En tiedä mikä homma oli, mut alko aamulla seiskan maissa heräämisen jälkeen ku salama ja loppu joskus iltapäivällä. Olin aivan tukossa ja niistin varmaan koko vuoden edestä, huhuh... Mutta oli siis pakko siirtää kaksi sopimaani (melko tärkeää) menoa siltä päivältä.

Kysymys seuraavalle: Kehittyykö maailma yleisesti mielestäsi liian nopeasti/liian hitaasti/sopivaa tahtia?

[1970]

^ En tiedä mistään sellaisesta yhtään mitään. Winstoni tai joku muu sadoista nimimerkeistä voinee vastata siihen.

Tästä tiedän vähän enemmän ja tahdon vastata Winstonin edellisen sivun kysymykseen asioiden peruuntumisesta:

Seksin vastaanottaminen ja antaminen koki karvaan tapahtumattomuutensa jonkin logistisen tapahtuman kanssa päällekkäin.
Meilläpäin onneksi nämä tällaset tilanteet hoidellaan tekemällä ne sisään, joko jälkeenpäin tai etukäteen ja edestä ja takaa.
Vähemmän tässä vaan on ehtinyt enää tekemään himassa etukäteen. Mikä on harmi, sillä haluan yhteyden säilyvän myös
ropan ja hanskan välillä. ½yhteys ei silti ole aliarvostettu, vaan mahtava tapa skulata miehen ja naisen välistä suhdannetta, täysillä.

Elämä on karmeaa. Elämä on ihanaa. Koko ajan tapahtuu hirveitä asioita. Koko ajan tapahtuu mahtavia asioita.
Tragedia ja komedia vuorottelevat ja luonto on säälimätön ja armollinen. Vuoroveden tavoin hyvä ja paha vaihtavat asemia.
Tulee nousukausi ja menestystä yksittäiseen, yksinäiseen elämään. Joku sinänsä kiltti porho menettää koko imperiuminsa sattuman kautta. Joku voi todistaa rakkauttaan saamatta itse koskaan vastinetta. Toinen, läpeensä hyvä ihminen sairastuu parantumattomasti samaan aikaan kun ilkeä ammattinoita sotkee muiden elämiä. Tasan ei käy mitkään karkit tai jakaudu hyvin- ja pahoinvointi kaikille.

Kaikkea tätä ja pahempaa ja lievempää olen nähnyt ihan livenä tämän elämän aikana ja paljon muuta. Mitään fake-draama-shittiä
ei tarvitse esittää missään somekanavalla tai kahvipöydässä, kun todellisuus ylittää aina keksityn ja on olemassa oikeaa draamaa.

Tämän tynkäpalstan kuolleilla loppumetreillä minä kysyn Sinulta:
Mitä itse pidät elämän suurena tragediana, entä mitä suurena, onnellisena tarinana ?

[Winston-84]

Mistään suurista tragedioista universaalissa mittakaavassa en tiedä, mutta on tässä elämän aikana tullut törmättyä kaikenlaisiin ihmiskohtaloihin ja ne jotkin stoorit ovat kyllä niin helevetin surullisia. Kaikki on lähtenyt menemään kroonisesti päin helvettiä jo ihan lapsuudesta, jolloin asioihin ei ole itse voinut vaikuttaa mitenkään. Joillekin ihmisille on oikeasti tehty ja tapahtunut aivan järkyttäviä ja sairaita asioita. Niistä lähtökohdista on sitten aika vaikeaa ryhtyä rakentamaan onnellista tarinaa, vaan huomattavasti helpommin se paska kasautuu paskan päälle, kun ei paremmasta ole mitään tietoa, eikä ymmärrystä. Jokainen ei ole oman onnensa seppä täällä hyvinvointi- ja sosiaalivaltiossakaan. Toki onnellisia käänteitäkin on joskus näissä tapauksissa ja paremmat saumat niihin tämä suomalainen systeemi antaa, sitä en kiistä.

Äklökliseisesti kyökkipsykologisoiden: Kokonaisvaltainen rakkaudettomuuden, turvattomuuden ja hylätyksitulemisen kokemus on se, mikä tekee ihmisen elämästä traagisen. Jos tietää ja tuntee olevansa rakastettu, turvassa ja lähipiirinsä hyväksymä, eivät yksittäiset rankatkaan vastoinkäymiset suista ihmistä lopullisesti raiteiltaan.

Kehittyykö maailma yleisesti mielestäsi liian nopeasti/liian hitaasti/sopivaa tahtia?

Joissakin asioissa tuntuu, että himmatkaan nyt, ei hyvin toimivia asioita tarvitse päivittää aina vain uusiksi ja uusiksi silkasta uusiksi päivittämisen vimmasta. Toisissa asioissa puolestaan ajattelen, että eikö näitä takapajuisia juttuja todellakaan saa koskaan muutettua nykyaikaan. Yhtäkaikki; maailman eteenpäin menoa ei voi pysäyttää, eikä ole tarviskaan. Olennaista on se, miten hommaa ohjaillaan ja hoidetaan. Nykyaikana jotkin asiat ovat huonommin, kuin ennen, mutta toisaalta taas monet asiat ovat todella paljon paremmin, kuin ennen. Mennyttä maailmaa en missään tapauksessa haikaile, vaikka tuleva joskus pelottaisikin.


Koska viimeksi asioit fyysisesti pankkikonttorissa, verovirastossa, Kelan toimipisteessä tmv. puljussa, joiden kanssa asiat hoidetaan nykyään enimmäkseen netin välityksellä?

[1970]

Kävin kysymässä syksyllä, että voinko perustaa uuden tilin pelkän ajokortin voimalla, ette.
Kelaamossa asioin viemällä jonkin dokumentin turhan vakavan vartijan valvoessa ilma- ja maatilaa.
Veroihmisen kanssa otin yhteen ihan langattomasti ja sain kuin sainkin asiani läpitte ja veroråssan kahteen ja puoleen (2.5% sic).

Emmä nyt oikein ole sellasessa kyselyiässä enää. Olen niin paljon jutellut näinä vuosina naiseni kanssa ja hänen, jos kenen kanssa mä viihdyn. Älykäs ja tasapainoinen, terveesti maailmaan ja elämään suhtautuva naisolento, joka on kaikin puolin meikälle sopivaa seuraa. No, jos mä nyt jonkin kyssärin väkisin puristan, vaikken ole suoraan sanottuna tässä enää silleen sydämellä ja maksalla ja munuaisilla ja munalla muitta mutkitta mukana. Onko Sulle käynyt elämässä niin, että olet joskus sellaisen miehen tai naisen ja jonkinmuunsukupuolisen kanssa kokenut ihan universaalista tai henkistä tai sanallista yhteyttä ja mielihyvää, mutta se ei ole ollut lajiltaan yhtään tai ollenkaan seksuaalista ja olet tavannut tai nähnyt tuo tyyppiä myöhemminkin ja teidän juttu on jatkunut siitä, mihin se on jäänyt tai et ole tuota tyyppiä enää koskaan tavannut tai ole vieläkään häntä kohdannut, liekkö ees olemassa ja kaikki ihmiset on vaan samanlaisia, eikä niitä erota ees naamasta ja näyttävät ihan kiinalaisilta, kuten kaikki länkkärit näyttävät aasialaisten silmin samanlaisilta ??

[Winston-84]

En tiedä universaaleista ja astraalisista yhteyksistä. Luulen, että se on lopulta ihan biologiaa. Jotkin feromonit tai aivorakenteet tai mitkä lie vain synkkaavat kahden yksilön välillä. Olen kokenut ja koen. En tiedä lasketaanko sitä, kun siihen liittyy myös se seksuaalinen ja romanttinen puoli. Miehestäni siis puhun. Pelkästään seksistä ei tokikaan ole missään nimessä kysymys. Meillä on tämä vanhan pariskunnan ajatusyhteys. Sanotaan sama asia samaan aikaan tai toinen jatkaa lauseen loppuun tai jos toinen sanoo jotakin, toinen sanoo, että mietin just samaa asiaa. Nauretaan samoille asioille ja surraan samoja murheita. Tämä ei ole ensinkään huono asia. Totta kai tuo johtuu siitä, että vain sovimme yhteen, mutta ei se silti mistään automaattikatkaisimesta päälle mennyt heti kohdatessa. Rakkautta se oli kyllä ensi silmäyksellä, näin voin sanoa, mutta tuo yhteys syntyy pidemmän ajan kuluessa, kun toisen oppii tuntemaan. Vastarakastuneessa mielentilapöllyssä tietysti tuntee tai on tuntevinaan vaikka mitään suurta ymmärrystä ja sielujen sympatiaa vastapuolta kohtaan, vaikkei sitä sitten lopulta olisikaan. Kun rakastumispsykoosi on ohi, silloin sen vasta tietää, onko toinen Se Oikea. Tässä tapauksessa on <3.

Muuten tunnen joitain tosi hyviä tyyppejä, joiden kanssa tulee mutkattomasti juttuun, on rento ja välitön olla ja jotka on todella ilo tuntea. En mä heidän kanssa silti ole tuntenut mitään sellaista yhteyttä, kuin olisin löytänyt kauan kadoksissa olleen kaksoissisareni tmv., mitä joskus kuulee höpöteltävän.


Elätkö vai oletko?

[1970]

Kaunista. Toivoa siis on, heillä jotka hapuilevat pimeässä ja eivät löydä perille valoviikoillakaan.

Minä olin kerran tuo poloinen, sateessa rämpivä yksinäinen ja ongelmiinsa tukehtuva maantienroska, jota eivät kaartuneet edes paskarannan jätelokit tsekkaamaan tai korppikotkat ollessani 3/4-osaa kuollut, eikä lain aurinko paistanut puoleeni paskasessa tulvaojassa, jossa kuljin vain raastavat murheet seuranain ja kuolin aina vähän enemmän sisältä ja luulin katoavani.

Kyl mä pidän ihmeenä edelleen tuota oikean bonjaamista, mutta siitä todistan päivittäin.
En sentään nouse saarnastuoliin ja pontevasti julista, mutta onhan tämä mahdollista muunkin tavoin.
Jos valta ois, niin se ois huono juttu... Monelle kävis todella huonosti, joten tämä oma onni on ihan hyvä näin, ah ah.

Se on tapahtunut ja tullut lihaksi, manner on siirtynyt ja uusi taivas luotu, vuoret siirretty ja tulivuori käynnistetty.
Arjessa skulaava suuri voima ja yhteys toiseen on olemassa. En dallaa lain ma yksin, vaan käyn eteen kanssa eläväisen,
elämääni ja valintojani sulostuttavan ihanan naisolennon ja kaunis, kiinteä piste kartalla on laminoitu puhtaalla, täyteläisellä
rakkaudella ja sen kaava on luja ja taipumaton. Maailman vanhin resepti on käytössä ja vedän siitä övereitä päivittäin.
Ehkä se ei ole enää sitä alkuhuumaa, vaan real thing, man. Tulevasta ei tarvii tietää tai elää menneessä, kun on tässä päivässä.

Taidan siis elää, ennen vain olin. Mut tietenkin kaikki päänhimmentimet on jätetty taakse ja toisten vedettäväksi, joten sekin.

Musiikki on yksi suurimpia rakkauksiani, tietenkin naiseni ja reenin ja koiran lisäksi. Käyttömäärät on vaan lisääntyneet ja valikoima genren osalta vain kasvanut, ei suinkaan supistunut, kuten voi käydä myöskin. En kuule musaa, mä kuuntelen sitä. Siinä on eroa.
Mitä tuo taiteenlaji Sinulle on merkinnyt tässä inkarnaation tämän kertaisessa, olevaisessa ja päällä olevassa elämässä ??

[Winston-84]

Merkitsee paljonkin. Joka päivä kuuntelen, olen koko ikäni kuunnellut, enkä oikein osaa ajatella sellaista tilannetta, etten voisi kuunnella musiikkia. Joskus mietin, kuinka kauheaa olisi tulla kuuroksi. En kuulisi, kuinka rekka meinaa nyt peruuttaa päälle, miten silloin voi soittaa häkeen, jos jotakin tapahtuu, kommunikointi ihmisten kanssa pitäisi opetella ihan uudella tasolla jne. ja kyllä olisi hirveän vaikeaa ja vaarallista elämää. Se ei kuitenkaan tullut mieleenkään, etten tuossa tilassa kuulisi musiikkiakaan, koska eihän se ole mikään vaihtoehto .

Minäkään en niinkään kuule musiikkia, vaan kuuntelen sitä. A) Otan yleensä ihan asiakseni kuunnella ja chillata vaikka sohvalla tai sitten jammailen hölmösti mukana. Ei mua haittaa, jos tiskatessani taustalla soi jokin hissimusiikki, mutta ei siitä oikein saa täysiä tehoja irti, jos sitä kuulee jatkuvana taustakakofoniana. B) En tiedä musiikista mitään, kuuntelen vain sujuvasti. Tämä lienee hyvä asia. Joskus olen huomaavinani, että ne ihmiset, jotka musiikista paljonkin tietävät, eivät pysty nauttimaan siitä ihan täysillä kaiken analysoinnin ja pilkunnussimisen ohella. Musiikkia kuunnellessa on hyvä fiilistellä ihan kaikenlaisia tunnetiloja.

Livekeikoilla tykkään käydä myös ja käyn paljon, mitä nyt viimeaikoina se on sattuneesta syystä jäänyt vähemmälle. Livenä melkein musiikki, kuin musiikki toimii, mutta JVG:n keikalle en kyllä lähde, vaikka mulle maksettaisiin siitä .

Hyviä bändejä ja artisteja löytyy maailmasta vaikka ja kuinka: Mayhemista Kari Tapioon, Cyndi Lauperista Napalm Deathiin, Maustetytöistä Metallicaan, SIG:istä Lady Gagaan, NOFX:ista Leonard Coheniin, Beatlesista Burzumiin, Bachiin ja Britney Spearsiin ja vaikka mitä muita. Joissakin asioissa olen sangen kapeakatseinen ja ajattelen, että tämä on hyvä vain yhdellä tavalla, mutta musiikissa laaja lajien kirjo on yksinomaan positiivista.


Onko musiikin lisäksi jokin muu taiteen/kulttuurin laji lähellä sydäntäsi?

[1970]

Best Funky Grooves... In The Kitchen! Breaks & Beats https://youtu.be/V96NzK4CqJ0
Acid Jazz & Grooves Radio - 24/7 https://youtu.be/_KTtvUfz5YU

^ Asiaa, taas kerran, nainen. Tuuppasinpa nuo linkit tuohon esimerkkinä musasta, jossa ei tarvitse mielestäni tietää ko. musasta mitään, vaan antaa sen vain soljua ylitse tai joinain päivinä hieman ohitse. Tätä metodia noudatan just funkyn ja jazzin suhteen, päivittäin. Mulle uuden matskun löytäminen on kans kivaa hommaa ja vehkeet ja sovellus on sitä varten eli juutuuppi.
Tämä vaati hieman kuulemisrungon ja analogisen kasettikotelon ikääntymistä, että pystyi laajentumaan
oikeasti, eikä siis fyysisesti vaan korvallisesti, jolloin annetaan värähtelyjen tulla eteistöhnää pitemmälle.

Rokki- ja muissa bändeissä on toisille tärkeää tietää myös niistä tarunhohtoisista, mahtavista henkilöistä, liimankultaisista esikuvista
ja soittajista enempi ja orkesterin taipaleesta ja historiasta, biisien syntytavasta ja bändäreitten kuppikoosta.
Se vaihe on ehkä mennyt, kun luin kaikenlaisia bändikirjoja tyypeistä ja soitin- laulupumpuista, kuten

gunnarit, piitlesit, aerosmith, neil young, johnny cash, keith richards, ronnie wood, eric clapton, jimi hendrix, anthony kiedis
yms. Päihdetarinoita ne myös ovat, aina. Viimeksi mainitulla oli poikkeuksellisin tilanne, kun oli ehkä viitisen vuotta ilman
lisäaineita heidän kitaristin kuoleman jälkeen ja myös suuren megasuosion alettua, kunnes sitten taas alkoi itsensä myrkytys.
Ihan kirjan lopussa tunnusti taas olleensa mierontiellä ja halvassa motellissa räkimässä pollea ja kolaa taipeisiin. Karmeeta.

No, emmä muista paljoa muuta tai paljoakaan yhdestäkään opuksesta. En kerrassaan mitään, enimmäkseen.

Onko musiikin lisäksi jokin muu taiteen/kulttuurin laji lähellä sydäntäsi?

=> Arkkitehtuuri, tilan täyttö punteilla ja painoilla, erotiikka, tanssi, elokuva, urheilu rajoitetusti ja omanapa erityisesti ja naiseni napa. Työkavereiden joitain napoja katson kauempaa. Naapurin navat todella vähän iskevät tajuntaan tai etäiseksi jääneet nettinavat eivät ehkä niinkään, vaikka on tuolla ulkona jossain tutustumisen arvoisia ja hienoja ihmisiä, emmäsillä, voin sanoa napakasti.

Olen tänkertaisen elämän aikana kehittynyt jonkin verran ja siihen on melko simppeli keino ja menetelmä, jonka nyt paljastan.
Jos jollain ihmisellä on jotain oikeasti painavaa ja merkittävää sanottavaa joko livenä tai kirjallisesti, mä kuuntelen ja luen sen.
Faktahan on se, että valmista sapluunaa balanssiin ei ole olemassa. Mun ei yksilönä ole tarpeen keksiä pyöriä uudelleen.
Eletty on ennenkin, en luule tietäväni kaikkea. Kyse on enempi tunne-elämän asioista, kuin jostain päntätystä asiatiedosta.
Faktoja ei käy kuitenkaan kieltäminen tai kiertäminen. Joillain ihmisillä on poikkeuksellinen viisaus läsnä heidän olemuksessaan.
Tunnen ja näen näitä genren edustajia mummoissa, papoissa, oman ikäsissäni ja nuoremmissa. Joissain enempi, toisissa vähempi.
Omaan harkintaan jää, otanko vinkit haltuuni ja mukaani. Sitä tarkoittaa ehkä se, että totuus on tuolla ulkona.
Tai että ulkona on se, joka ei tajua, että omilla teoilla ja sanoilla on seurauksia, eikä loputtomiin voi velloa hälläväliä-mentaliteetilla.

Kun aloin raitistumaan, luin kaikki ne ns. fiksujen ihmisten tarinat ja kommentit ja pellesektorin pidin viihteellisenä joutomaana.
Perserei´illäkin on netissä oma tehtävänsä. Kukaan ei vaan tiedä, mikä se on, mutta se on heille se elämän tärkein asia.
Olen itse ollut sellainen häirikkö, vaan enpä ole enää. En riitele tai mesoa hlökohtaisella tasolla yhtään missään.

Miksi hankaloittaisin omaa elämääni ?? Miksi tekisin kaikesta niin vaikeaa ?? Suurin osa on käärepaperia, mutta keskittyminen olennaiseen on tärkeintä. On paljon asioita, jotka voi kätevästi kopsata ja plagioida. Tämän tajuaminen on jo hyvä alku.
Jää kuitenkin itselle päätös myöskin toteuttaa ne jo valmiit jutut. Miksi en tekisi niin kuin järkevintä on, vaikkei se ole helpointa.
Mulla on sitkeyttä ja luonnetta ja ilmaisu hanskassa. Avainasia on siis kopioiminen ja tarkkailu,
kuunteleminen ja lukeminen. Tuloksena on sitten, mitä on ja mitä_on, mitäon.

Sain juuri varmalta vaikuttavan tiedon, että elämästä ei selviä hengissä.
Se on kuulemma rajallinen aika, jonka täällä olemme ja yhtään mikään ei näytä
viittaavan siihen, että tämä reissu uusiutuisi. Poislähtö tulee olemaan varmasti helpotus,
mutta aion livetä mestoilta totaalibalanssoituneena ja onnellisena.
No, rikkaana ehkä myös, jos ehdin periä muutaman millin, hä

=>

Oletko itse tarkkailija ja havainnoija, panetko koskaan,
meinaan merkille, että joillain on oikeasti sanottavaa, joka kolisee
ja onko tällasii "proffia" suvussa tai kaveripiirissä, kivijalkoja ja tietäjiänäkijöitä,
vai ootko itse sellainen eli millanen elämäntapafilosofi istuu sun saumoihisi ??

[Winston-84]

Tunnen joitakin, tosin hyvin harvoja, tällaisia tosi fiksuja, sanon jopa viisaita ihmisiä. Olennaista on itsenäinen ajattelu, se että on oikeasti miettinyt maailmankatsomustaan ja näkökantojaan useammalta kantilta, osaa perustella ne muutenkin, kuin mutu- tai netissä luki -argumenteilla ja kykenee myös kyseenalaistamaan niitä. Tosi moni lukee "omat" mielipiteensä suoraan jostakin puolueohjelmasta tai ostaa ne joltakin omalta "gurultaan". Sitten ollaan "oikeinajattelijoita" ja oman totuuden julistajia. Tällainen "proffatyyppi" kykenee ymmärtämään myös eri tavoin ajattelevien ajatuksenjuoksua ja katsomaan asioita laajemmasta vinkkelistä, kuin omastaan. Tämä ei todellakaan tarkoita mitään savolaista suattaapi olla, suattaapi olla olemattakin -kiertelyä tai poliitikkomaista kieli keskellä suuta ympäripyöreiden jauhamista. Mielipiteet voivat ja saavatkin olla vankat ja ne voi ihan suoraan sanoa ja seistä niiden takana. Niitä ei vain ole niellyt valmiiksi pureskeltuna.

Tällainen viisas ei myöskään provosoidu, jos provosoidaan. Eipä siinä mitään tarvetta olekaan provosoitua, jos kerran argumenttivarastoa riittää. Provosoituminen on niille, joilta loppuvat sanat ja ajatukset kesken.

Verbaalinen lahjakkuus toki vetoaa meikäläiseen, mutta ei se ole yllämainitussa viisaudessa olennaisin asia. Supliikkiin saa tunnetusti verhottua ihan täyttä tuubaakin.

Nyt kun kysyit, niin eipä tule äkkiseltään tällaisia tyyppejä mieleen, kuin kaksi. Toinen on eräs kaveri ja toinen tuttu, jonka kanssa jutellaan kyllä paljonkin, kun nähdään, vaikkei sen enempiä yhteyksiä pidellä.


Mikä on seuraava suuri(Suuren saa määritellä itse) etappi elämässäsi, jos asiat menevät edes suunnilleen niin kuin pitäisi?

[1970]

No, asiat valitettavasti menee, niin kuin on ennustettu, että olen luopuva logistiikan hommista ja koirastain.
Alan tekemään jotain muuta ja varmaan sitä vanhainkotihommaa sitten, kun en nyt muuta oikein kekase.

Koirattomana voin sitten aikanaan, ja koska se ajanjakso sitten taas alkaakin eli jo tänään tai kahden vuoden päästä koisasta tietyn kiintiön öitä naiseni asunnolla, sillä nyt tuo meluhaitta ja ennen niin sopiva välimatka on liikaa ja ainakin toisen meistä tarvii myös nukkua, kun on aika helvetin aikaisia aamuja, hä. Vanha hurtta metelöi öisin ja rohisee ja ottaa melumatseja ja
varmaan kuuluu naapureillekin, mutta mitä se mulle kuuluu.

Ei oo vanhenemisessa mitään hienoa, romanttista tai jaloa, ihmiselläkään. Karmeeta touhua, kuin
itse tekemisprosessi, jos sitä miettii vaikkapa ihan kliinisestä ja ammatillisesta katsantokannasta.

En tiiä, jotain uutta tulee tapahtumaan varmasti.
Vanhana ja tuttuna pitäisin jotkin asiat,
kuten suhteeni beibeen ja terveyteni.

Kuolema tulee varmasti. Se on lohdullista ja väistämätöntä.
Näin käy päivittäin ja näin se tuli myös meikän kummisedälle,
vanhalle tai melko vanhalle sotaratsulle, komeasti nimetylle miehelle.

Viimeisestä etapista, rististä rastilla on tehty vino pino lauluja, dokkareita ja lausuttu loputtomia.
Onko Sulla esimerkkejä siitä, miten kauniisti tai vaivattomasti kaikki tapahtui, kuin luonnostaan
ja onko myös päinvastaista tapausta suvusta tai lähikeijopiiristä tai keijottomasta piiristä ??

[Winston-84]

^ Osanottoni kummisetäsi kuolemasta.

Yksi ikäisekseen hyväkuntoinen ja elämäniloinen vanha sukulaisnainen istui eräänä kauniina päivänä eteisen tuoliin sitomaan kengänauhoja, eikä enää noussut siitä. Sydän vain pysähtyi äkisti. Se oli nopea ja varmasti kivuton ja rauhallinen kuolema. Erään kaverin äiti oli elämänsä kunnossa, kävi illalla hyvillä mielin nukkumaan rakkaan aviomiehensä viereen, sai nukkuessaan aivoverenvuodon, eikä herännyt enää aamulla. Vastaavan lopun toivoisin omalle kohdalleni, kun se aika koittaa.

Olen nähnyt läheltä yhden syöpäkuoleman ja kaksi muuta vähän kauempaa+yhden Alzheimer-kuoleman ja sellaista kohtaloa en todellakaan halua itselleni. Ainakin tässä ensin mainitussa tapauksessa saattohoito oli kyllä todella tasokasta ja kivunlievitys riittävää, mutta ei se muuta sitä tosiasiaa, että hidas hengiltä riutuminen ja kuihtuminen tyystin muiden armoilla maaten on täyttä helvettiä .

Sitten tunnen/tunsin 3 itsemurhan tehnyttä ja yhden henkirikoksen uhrina kuolleen. Sitä en tiedä sanoa, kuinka fyysisesti kivuliaita ko. kuolemat olivat, mutta ovat nuo tuollaiset aina traagisia juttuja .


Koska olet viimeksi ollut tekemisissä poliisin kanssa ja minkä asian vuoksi?

[1970]

Joo, kiitos. Mieluummin oisin nähnyt hänet hengissä, sitten viime näkemän, joka oli n. 25-26 vuotta sitten.
Veljeskatraan kolmen tyypin kanssa olen kaatanut kalijaa naamariin ammattimaisesti aikanaan ja yksi heistä oli meikän
biologinen faija ja nyt he on kaikki delanneita, vaikkeikaan nimenomaan noista lukuisista märkäsessioista johtuen.

=> Kas, kylläpäs sattui, sillä just tänään ja aamupäivällä tuli kaksi aseistettua vartijanaispoliisia hakemaan meiltä
duunissa putkakamoja eli kenkiä keijoille ja muuta kivaa vaatevarustusta haikeaan huomiseen heidän vakiasiakkailleen.
Tulivat ihan ovesta ja toinen oli nuorempi ja toinen vanhempi ja kollegani sitten johdatti heidät hissillä paikkaan, josta ne romut sai.
Varmaankin olivat Hämeenlinnasta, jossa lienee lähin putkaamo. Niitäpä kun ei niinkään enää ole joka kauppalassa, kuten vanhaan hyvään aikaan, kun itse olin ponnekas putkakulttuurin puolestapuhuja eli ysärillä enimmäkseen. 7 reissua 1994-2007, joten tein osani.

Televisio on laite, jonka sähköisellä välityksellä voi katsella ohjelmia, jotka voivat olla elokuvia, ajankohtaisohjelmia, dokkareita, yms. Se ei enää pitkään aikaan ole ollut aikaan tai paikkaankaan sidottu, analogista maailmaa
todistava muutaman kanavan suppea mediatoistin.

Mitä telkkarista tulee, on väsähtänyt ja vanhentunut lause. Ei sillä ole väliä mitä sieltä tulee, vaan sillä mitä siellä on. Ehkä jotain muutakin, kuin mainoksia ja tanssii läskien kanssa ja selviytyy tavisten kanssa tai vain mölinää-hönötystä ja muuta tosi-tv-kamaa.

Itse katselen snookeria vähän kerrallaan päivässä ja saatan käyttää pari viikkoa kolmen televisoidun pelin tsiigaamiseen.
Välillä voimme naaraani kera katsella jotain muuta, kuten sivistäviä, erittäin älykkäitä dokumenttiohjelmia Maailman
eri kolkista ja monimutkaisista tapahtumaketjuista, sekä karmeita uutisia tämän Maanosan ja muiden Maanosian
karusta nykytilanteesta ja sodista ja ilmastosodasta.

Mitä kivaa ja kasvatuksellisesti kehittävää on vielä jäljellä tv-ohjelmien toistolaitteesta,
tuosta iällisesti radion jälkeen vanhimmasta tiedon
ja humpuukin jakovälineestä, vai onko huippulaadukas tai epäkurantti
tosi-tv-tarjonta tuhonnut koko vempeleen ??

[Winston-84]

Televisiosta tulee nykyään tosiaan 95 %:sti pelkkää paskaa. Varsinkin kaupalliset kanavat on vallannut tyystin tosi-TV tai muuten vain käsittämätön ADHD-sirkus, jossa ohjelman vähäinenkin pointti hukkuu sen järjettömän kohelluksen alle. Kai kansa sitten tuollaista vaatii, kun sitä kerran jatkuvalla syötöllä tuutataan joka kanavalta.

Vähänpä mun tulee telkkaria katsottua, mutta onneksi Yle pelastaa vielä jos ja kun välillä tulee tarvis toosaa tuijottaa. Viimeaikoina(Mun viimeaikani tarkoittanee varsin pitkää aikajanaa "normaalin" telkkarin katsojan mittapuulla) olen katsonut Areenasta dokkarit Iggy Popista, Janis Joplinista, Joan Jettistä ja Bob Dylanista ja ihan mielenkiintoista laatukamaa olivat. Aloin katsoa myös toista Bob Dylanista kertovaa dokumenttia, mutta sen jätin kesken, koska se kesti liki 4 tuntia. En minä niin pitkään jaksa samaan ohjelmaan keskittyä, vaikka katsoisinkin sen pätkissä ja vaikka kyseinen pläjäys vaikutti ihan mielenkiintoiselta. Avara luonto -dokkareita tulee myös joskus tsiigattua. Sarjoista olen katsonut Patrick Melrosen ja M/S Romanticin. Olivat hyviä ja mukaansa tempaavia muutenkin ja lisäksi nelijaksoisina tarpeeksi lyhyitä minulle. Ei mua huvita sitoutua vuosikausiksi johonkin TV-sarjaan.


Koska sinulle on viimeksi tapahtunut jotakin "yliluonnollista"(Sitaatit, koska en usko, että noissa jutuissa mitkään korkeammat voimat tmv. vaikuttavat)? Tarkoitan tällaisia juttuja, että mietit jotakuta ihmistä, jota et ole nähnyt vuosiin ja sitten se käveleekin kadulla vastaan tai jokin tavara katoaa mystisesti kämpilläsi, eikä sitä löydy enää ikinä.

[1970]

Ei tuu mieleen kerrassaan mitään mystistä tai yliluonnotonta ja ehkä siksi, ettei sellasia juurikaan tapahdu tai en ole otollinen maaperä uskomattomuuksille. Hupaisaa muuten, että kaikki ufovideot on loppuneet kameroiden resoluution paranemisen myötä.
Juoppo- ja sekakäyttövuosina elämä toki oli resuisempaa ja otollisempi aivokuolemalle ja happivajeiselle näkemykselle.
Onhan sellasia hassui sattumuksia jatkuvalla syötöllä elämässä, mutta emmääää sellastakaan saa ny tästä
pörröisestä aamupäästä ulos ja paperille ja otankin vaihtoehtoisen sun toisen,
paljon mielenkiintoisemman kyssärin vaativan tarkastelun alle:

Mitä ulkomaalaista tapaa ihmettelet, joko hyvässä tai pahassa? Entä mikä yleinen suomalainen tapa on sellainen, jota et ymmärrä?

Miksi pitää latinoiden tunkea niin likelle tai että italialaisten kädet käy turhan vinhasti ja tehdään kaikesta draamaa. Sehän on sama kuin fake draama. Mites sitten reagoidaan, kun oikeasti tapahtuu jotain rankkaa, esim. raaja irtoaa metron väliin jäädessään, joku tuikkaa puukolla silmään ja raiskaa perheen lapsen. Kaikki samana päivänä ja samalla kauppareissulla.
Poikamiesvuosina oisin toivonut, että ne latinobeibet ois hypänneet mun syliin ja tangolle,
kun kerran tulivat siihen tuntumalle selittämään jotain joutavaa tai tähdellistä.

Onko meillä opittavaa toisten kansojen viestintämenetelmistä ja sosiaalisista vuorovaikutuksista. Ei ole.
Me ollaan finskejä ja meidän vähäeleisyys kuuluu tähän kulttuuriin. Mä nyt olen kova puhumaan,
enkä vierasta ketään erityisesti, mutta silti mullakin on jatkuvasti se tyynnytellyn estynyt,
jopa alakuloinen pohjavire päällänsä ja en etelän maiden tyyppien tavoin
heittäydy hervottoman holtittomasti hollille tuosta vaan.

Kateus on tarpeeton haittatunne. Omia tilanteitaan ja asioita voi muokata, eipä juuri toisen. Ja miksi haluisin toisen romut ja naiset ?
Mä haluan mun romut ja naisen. Suomalainen puhumattomuus antaa myös tilaa puheelle ja tällanen puheenmuodostaja ja seremoniamestari pääsee esille helpommin, jos sitten voin olla hiljempaakin tai hiljaa ja sen ei pitäisi olla
näillä keijouspiireillä mitenkään kummallista tai tavatonta, että finne vaikenee.

Töykeys, sukuhautojen yli jatkuva ilkeys, joka näkyy työpaikoilla mykkyytenä ja törppöytenä ja netissä vittupäisyytenä ei liene suomalaissyntyisten erityisomituisuus, vaan sitä lajia on ihan kaikissa kansallisuuksissa ja maittomissa ja paperittomissakin keijoissa.

Se on yleisin tapa, jota en ymmärrä muutenkaan, jos sitä ei jossain vaiheessa itse tajua ja tee asialle jotain eli muuta käytöstään:
syyttää muita omista valinnoista ja purkaa oman paskan fiiliksen syyttömille. Hyvän fiiliksen voi jakaa randomeille ja syyttömille.

krista siegfrids-tyyppinen iloisuus, ulospäinhetkuttavuus ja ekstoverttiys on vähän liikaa mullekin, vaikken epäile hänen olevan
aito luonnonlapsi. Suomalaisuus on olemukseltaan ja sisäänjäävyydeltään sittenkin marjattahavumäkeä lukemassa tätimäisesti uutimia, eikä siinä ole mitään seksikästä ja ylen tohtori sykerö eli matti rönkä tepastelemassa tylsästi uutisstudion lattialla.
Kerttukotikorpi onkin jo sitten tuulahdus jostain muualta ja saa ajatuksen harhautumaan mekonalaiseen maailmaan.

Suomi on sossuvaltio ja näitä on tosi vähän maailmalla. Jenkeissä ja Venäjällä olet omillasi eli jos ei ole rahaa, kuolet
jo pelkästään ruuan puutteeseen tai maksat miljoonia dollareita katkenneesta sormesta, jonka operointi on järkyttävän kallista puhumattakaan isommista hoidoista ja taudeista, joihin kuolee takuuvarmasti ilman hoitoa, jota on tarjolla, mutta ei ole varaa hoidattaa itseään. Jos onnistuu pysymään huonolla ravinnolla suurin piirtein terveenä, ammutaan sivullisena jossain pääkadulla tai kujalla reikiä täyteen ja taas tulee maksettavaa, kun hautaaminenkaan ei ole ilmaista ja ilmaisia lounaita ja almuja ei jaeta suomalaiseen tapaan. Joka maassa on jonkinlainen vankeinhoitojärjestelmä ja kansalliset lait ja lainvalvonta ja ns. vaaralliset ihmiset lyödään yleensä häkkiin, tämä on selvä. Maassa maan hallituksen ohjeistamalla tavalla ja se vaihtelee jo Euroopassakin aikasta reippaasti yksittäisen kansalaisen osalta.

Missä kohtaa menee mielestäsi raja yhteiskunnan vastuun ja yksilönvastuun välillä muissa asioissa,
kuten terveydenhoito, rahalliset tuet, vanhustenhoito, koulutus ja niin edelleen päin.
Onko nykyinen systeemi jo riittävän hyvä.

[Winston-84]

Nykyinen Suomi-systeemi on pääasiassa riittävän hyvä. Toki on yksittäisiä asioita, joissa löytyy vielä paljon parannettavaa. Esim. suomalainen julkinen mielenterveyshoito on usein varsin heikoissa kantimissa, vaikka muutoin mulla ei olekaan julkisesta terveydenhuollosta suurempaa valittamista. Tässä maassa kukaan ei yleensä joudu asunnottomaksi tai näkemään nälkää ilman omaa syytänsä ja kaikilla on mahdollisuus kouluttautua vaikka kuinka korkealle varallisuudesta ja perhetaustasta riippumatta. Totta kai on sitten yksilöitä, jotka syystä tahi toisesta jäävät väliinputoajan asemaan, eikä heitä kaikkia voi aivan suoraviivaisesti syyttää omasta tilanteestaan. Kovin paljoa enempää en silti holhousta kaipaa. Se voi vaikeuttaa sellaisten ihmisten yksilönvapautta, jotka eivät holhouksen tarpeessa ole. Aikuisella ja syyntakeisella ihmisellä on kuitenkin jokin vastuu omista tekemisistään ja valinnoistaan. Suomessa tehdään päätöksiä ja hoidetaan asioita tosi paljon ongelmalähtöisesti. Se ei aina ole se paras lähtökohta. Marginaaliporukan ongelma on oikea ongelma sekin ja niillekin ongelmille tarttis tehdä jotain, mutta koko kansan ei tarvitsisi osallistua pienen porukan ongelmaan ikään kuin itsekin potentiaalisena ongelmaisena. Tällaisena työkyvyttömänä, pienituloisena ja moniongelmaisena olen kyllä todella onnellinen siitä, että satuin syntymään sosiaali-Suomeen.


Mikä biisi on mielestäsi parempi coverina, kuin alkuperäisen esittäjän versiona?