[Marmaduke]

Vauhti on niin kovaa, ettei ole aikaa edes ajatella. Tuntuu kuin tämä oisi "vaihe" elämässä, jonka päättymistä odottaa. Mutta onhan se jo tullut selväksi, ettei tämä ole vaihe, eikä se mene itsestään ohi. Mistä sitä tietää, koska on liian myöhäistä. Miksi sitä on niin vaikea hyväksyä ja tajuta, että ei tässä olla voittamattomia. Voi keretä menettämään jotain, mitä ei voi koskaan saada takaisin. Uskon, että katumuken määrä tulee vielä olemaan valtava. Miksei tee töitä muuttaakseen asioiden kulkua. Pelottaa. Mikä? Mikä amfetamiinin lopetuksessa tai vähentämisessä voi pelottaa enemmän, kuin tämän elämän tulevaisuus? Hienoa se on maata laihana haudassa. Vai onko sekin illuusiota? Kun ei voi luottaa edes omiin ajatuksiin. Vastaukset löytyisi raittiista päivistä. Miksei siis? Jumalauta miksei?! Tekosyitä tekosyiden perään. Mikä sitten on oikea syy? Riippuvuus? Sekö on ratkaiseva avainsana? Mistä siis kiikastaa? Rohkeus? Itsekuri? Laiskuus? Keinoja on, ystäviä, läheisiä ja asiat kunnossa. Positiivisia asioita jonossa loppuvien tilalle. Mitä pelottavaa vielä? Paino, sosiaaliset suhteet??? Paskan marjat, sosiaalisuus on nyt vaikeampaa! Alkoholi? Kahden kauppaa. Oppia ikä kaikki ja niskasta kiinni. Floppi silloin tällöin on elinvuosien väärtti. Miksei edes voi kokeilla? Mitä kokeilussa voi menettää? Paino... Onko se ainoa? Onko se oikeasti niin tärkeä? 5-10kg... sen verran enemmän painoin ennen. Normaalipainoinen, mutta ei enää pikkuruinen. Ei välttämättömyys, pieni plussa, joka ei kuitenkaan paranna elämön laatua. Häviää mielihyvässä tilalle tulleille asioille. Eli mitä? Ahdistus? Himo? Se on se riippuvuus. Onko riippuvuus ainoa? Onko se ylitsepääsemätön este? Kuin sokerilakko? Tupakka lakko voisi olla melkein pahempi, ja tästä tulee kuitenkin rutkasti tilalle. Loppujen lopuksi se voi antaa enemmän kuin ottaa. On kuin menettäisi ystävän, mutta vihollinen määrää täällä. Hei vatipää! Pelasta itsesi! Syövästä haluaisit parantua, tekisit mitä vain. Autojen sekaan juostessa voi vammautua pysyvästi, heijastin roikkuu takin helmassa. Miksi välittää, kun kaivaa sudelle kuoppaa. Jään jo kokeilusta koukkuun, tiesin jo lapsena. Olisi pitänyt arvostaa toivetta. En halunnut tällaista. Vielä kaikki on korjattavissa. Vielä, ei aina.

[Megadth90652]

Luin vain puoliväliin asti. Siinä osui silmään "ystäviä läheisiä". Ei itsellä ole. Älä juokse autojen sekaan!!!

Kusipäät tappaa itsensä muiden avulla! Jos aiot tehdä sen, niin tee se ihan itse. Älä mene rekan eteen tms...

[Winston-84]

^/^^ Jospa selvittelisit päätäsi tuosta itsesäälikännistä joskus edes sen verran, että jotenkin ymmärrät lukemasi. Aloittaja ei ollut juoksemassa autojen sekaan, vaan nimenomaan välttelee sitä.

Hyvin kirjoitat, Marmaduke ja voin samastua paljon noihin ajatuksiin.

Mä olen lopettanut joitakin riippuvuuksia(hitaat ja nopeat). Sitten olen edelleen koukussa toisiin. Alkoholia menee sellaisella semituurijuoppomeiningillä. Psyykkinen riippuvuus siihen on äärimmäisen vahva, vaikka mulla onkin selviä aikoja huomattavasti enemmän, kuin humalaisia ja tämä käy ilman suurempaa hampaiden kiristelyä ja kitkuamista. Benzojen käyttö on nykyään ollut jo pidempään hallinnassa sikäli, että annokset ovat tyystin lääkinnällisiä, ihan murto-osa siitä, mitä joskus aikoinaan, eikä mulla ole mitään himoa ko. troppien väärinkäyttöön. Ajatus siitä, että laskisin benzot nolliin ja ottaisin niitä korkeintaan joskus harvoin satunnaisen paniikkikohtauksen iskiessä tuntuu kuitenkin mahdottomalta. Tupakan vaihto sähkötupakkaan kävi ihan lennosta jo vuosia sitten, mutta sähkötupakasta luopuminen ei tule mieleenkään. Näitä en koe tällä hetkellä ongelmiksi, joille tarvitsisi akuutisti tehdä jotakin, vaikka tiedostan varsin hyvin, että etenkin alkoholin käyttöni on äärimmäisen haitallista silloin, kun korkki aukeaa.

Itse ajattelen, että vieroitusoireet ja niiden pelko(Tarkoitan myös pidempiaikaisia psyykkisiä elämä on pelkkää paskaa -vieroitusoireita) ja aineen himo eivät lopulta ole se vaikein rasti. Suurimmaksi kynnyskysymykseksi muodostunevat nämä identiteettiasiat. Käyttäjällä/addiktilla on käyttäjän/addiktin identiteetti ja oman identiteetin hylkääminen on tietenkin aivan hirveä asia. Siinähän on ihan tyhjän päällä ja tuuliajolla. Yhtälailla pätee niihin ihmisiin, joilla ei mitään riippuvuusongelmia ole. Eipä heidänkään ole helppoa muuttaa elämäntapaansa tuosta noin vain.

Joku voi olla täysin katuojassa ja itsekin vilpittömästi sitä mieltä, että ei ole mitään elämää tämmöinen. Silti ei nouse sieltä, vaikka sitä ei tarvitsisi edes omin avuin tehdä, vaan apua tultaisiin tuomaan suorastaan hopeatarjottimella. Koska MINÄ OLEN tällainen ja MINUN PITÄÄ elää ja toimia näin.

Totta kai kemiallisissa riippuvuuksissa fyysiset ja psyykkiset vieroitusoireet ovat ihan olemassa oleva tosiasia ja omalta osaltaan hankaloittavat muutosta. Monilla ihmisillä on kuitenkin ihan muunlaisia haitallisia tapoja toimia, joiden kanssa hakkaavat päätään seinään loputtomiin. Kärsivät itse tilanteestaan ja tietävät kyllä, miten toimia toisin. Käytännössä siitä tutusta helvetistä lähteminen vain ei onnistu, vaikka se haaveissa siintäisikin.