Kirjoittaja Winston-84 » 8.2.2021 13:27:21
^ Noinhan se ikävä kyllä hyvin usein etenkin julkisella psykiatrian puolella menee, että ensin hutkitaan lääkkeillä ja sitten vasta tutkitaan, jos nyt ylipäätään tutkitaan. Julkisen puolen resurssipula on osasyynä tähän, mutta eipä se tieto hirveästi lohduta ja auta potilasta. Totta kai hyvin akuuteissa tilanteissa(Esim. ei ole nukkunut viikkoon ja psykoosia puskee) on tarpeen määrätä jokin lääkitys heti kättelyssä, mutta sun tilanteessasi, Targett, ei ihan tällaisesta taida olla kyse.
Empiirisen kokemukseni mukaan vähemmän on usein enemmän, mitä psyykenlääkkeisiin tulee, ts. mitä suurempi lääkecoktail, sen huonommin potilas tuntuu voivan. En todellakaan ole lääkevastainen ja monesti MT-ongelmaisille on tarpeen jonkinlainen lääkitys, mutta sillä tyylillä mennään yleensä vain ojasta allikkoon, että määrätään lääkettä lääkkeen päälle ja yhden lääkkeen sivuoireita hoidetaan toisella ja kolmannella. Psykoterapia tahi vastaava lääkkeetön hoito olisi usein se oikeasti toimivin vaihtoehto erinäisistä, vakavistakin mielenterveysongelmista kärsiville(Siihen toki lääkitys kylkeen, jos ja kun se ei pelkästään riitä), mutta resurssipulan ja myös medikalisaation vuoksi näiden lääkkeettömien hoitokonstien kanssa ollaan nykyisin jokseenkin nihkeitä.
Mulla on bipo tyyppiä 1. Kauan sitten diagnoosini oli skitsoaffektia ja nyt viimeaikoina olemme psykiatrini kanssa yksissätuumin tulleet siihen tulokseen, että ehkäpä sairauteni on sittenkin skitsoaffektiaa. Oireeni viittaisivat enemmän siihen, kuin ehtaan bipoon. Mulle on henkilökohtaisesti se ja sama, minkä niminen diagnoosi hullunpapereissani lukee. Tärkeintä on, että saan hoitoa, jossa mua kuunnellaan ihmisenä ja autetaan kulloisenkin tilanteen mukaan. Tämä onneksi toteutuu nykyään hyvin loistavan shrinkkini kanssa. Hän on tosin yksityinen ja ne palveluthan tekevät lovea köyhän lompakkoon... Lisäksi kun olen ollut työkyvyttömyyseläkkeellä jo iät ja ajat, niin ei tarvitse todistella hulluttaan sille sun tälle instanssille toimeentulonsa vuoksi. Tällä haavaa en tarvitse mitään lääkitystä pääni vuoksi(No, 1 rauhoittava on käytössä, mutta se nyt on hyvin vähän, kun miettii, paljonko ihmisillä on lääkkeitä näihin vaivoihin), mutta mulla on kyllä koko ajan kaapissa psykoosilääkkeitä siltä varalta, että alan flippaamaan ja olen tosiaan säännöllisessä hoitokontaktissa maan mainioon psykiatriini ja saan keskusteluapua aina tarvittaessa. Myöskin aikoinani käymäni pitkä ja intensiivinen psykoterapia auttoi tähän, että pääni on nykyisin näinkin hyvässä kondiksessa ja kykenen lääkkeettömin keinoin hallitsemaan ja hillitsemään mielenliikkeitäni.
Deprakinesta mulla oli hyvin huonot kokemukset: Ei auttanut sen enempää maniaan, kuin depikseenkään, vaan teki musta todella aggressiivisen, ihan motorisestikin levottoman, unettoman ja kaikin tavoin paljon huonovointisemman ja sekavamman, kuin alunperin olinkaan. Kaiken kukkuraksi turposin Deprakinesta aivan palloksi ja nyt en puhu mistään "normaalista" lääkkeiden aiheuttamasta turvotuksesta ja/tai lihomisesta, vaan se turpoaminen tapahtui kirjaimellisesti yhdessä yössä. Kyseessä oli mitä ilmeisimmin allerginen reaktio ja Deprakinen käyttöni loppui siihen paikkaan. MUTTA tämä on vain mun kokemukseni. Kaikkien lääkkeiden vaikutukset ovat hyvin yksilöllisiä ja joku voi saada apua lääkkeestä, joka aiheuttaa jollekulle toiselle pelkästään haittaa. Siksipä näissä lääkityshommeleissa ei kannata ihan liikaa kuunnella muiden kokemuksia, eikä lukea haittavaikutuslistaa, kuin piru Raamattua. Voithan sä aivan hyvin kokeilla sitä Deprakinea. Jos toteat, että se vain pahentaa oloasi ja/tai sillä on sietämättömiä sivareita, niin sitten lopetat sen. Lyhytaikainen lääkekokeilu kun ei ehdi vielä aiheuttaa pahoja vieroitusoireitakaan.
