Olet täällä

Yksinäisyys

Lataamossa keskustellaan mielenterveyden pulmista ja päihteiden yhteydestä mielenterveyteen. Tervetuloa lataamaan akkusi vertaisten tuella! Kirjoittaminen vaatii rekisteröitymisen.

Valvoja: Päihdelinkin toimitus

Yksinäisyys

ViestiKirjoittaja *Kati* » 28.5.2014 15:42:30

Taas olen yksin. Mies käväisi kotona ja lähti taas. Ensin töissä ja sitten viettään työkaverin eläkkeellelähtöä. Olen itse sairaslomalla, ollut kohta vuoden ja päivät kotona. Ystävät ovat johonkin kaikonneet. Enää ei tule montaakaan viestiä faceen.

Tänään tuntui erittäin pahalta. Kaiken maailman ajatuksia päässä. Mieheni käy paljon työn puitteissa illanvietoissa. Minun mustasukkaisuuteni nosti taas päätään. Elän toista avioliittoa. Alussa meni tosi hienosti, mutta nyt on seksielämä kuollut jo neljä vuotta sitten. Välillä tuntuu, että miehelläni on toinen nainen, välillä ajattelen, että mahdoton ajatus. Ajatus siitä, että olen neljä vuotta elänyt ilman seksiä, tuntuu pahalta. Eräs psykologi sanoi, olenko ajatellut avioeroa. En, sanoin, en nykyään. Elämme kuin äiti ja poika. Poika käy menoissaan ja minä odotan ruuan kanssa kotona. Ja varsinkin nyt kun hoidan kaikki kotihommat yksin.

Aamuisin tuntuu, että olen joka paikassa vain tiellä. Olenkin alkanut syödä aamiaisen sen jälkeen kun mies on lähtenyt töihin. Tietysti epävarmuus kaikista asioista tekee olemisen levottomaksi. Nyt kävin luomileikkauksessa ja viikon päästä saan tietää onko syöpää vai ei. Kiireellisenä määrättiin leikkaukseen, joten kai siinä sit jotain on.

Rakastan miestäni, mutta en kestäisi enää sitä että hänellä olisi toinen. Edellinen avioliitto päätyi siihen, että piti lähteä koska miehellä oli uusi nainen. Itsemurhaa yritin silloin, mutta en onnistunut. Jostain syystä minut löydettiin, vaikka olin silloinkin aivan yksin.

Me olemme jo viiskymppisiä, mieheni neljä vuotta minua nuorempi, itse täytän 59 seuraavaksi.

Toisaalta tuntuu että hän kyllä rakastaa, niin kuin tänään kun hän oli lähdössä illanviettoon. Mutta ajattelin, että hän oli vain muuten riehakkaalla päällä. Olihan mukava ilta odotettavissa.

Olen kiltti ja sydämellinen ihminen. Eikä ulkonäössäkään mitään vikaa ole noin kuuskymppiseksi. Pukeudun nuorekkaasti ja huolehdin itsestäni.

Minäpä se vain sitten istun täällä kotona.
"Ajattelen sitä huomenna"
*Kati*
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 99
Liittynyt: 28.2.2014 08:07:35
Paikkakunta: Turku

Re: Yksinäisyys

ViestiKirjoittaja *Kati* » 28.5.2014 15:57:14

Niin, kunpa pääsisin eläkkeelle, hoitaisin näitä yksinäisiä ihmisiä sydämellä.
"Ajattelen sitä huomenna"
*Kati*
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 99
Liittynyt: 28.2.2014 08:07:35
Paikkakunta: Turku

Re: Yksinäisyys

ViestiKirjoittaja Winston-84 » 29.5.2014 05:21:04

Hyvä aihe, Kati :) .

Niinhän monet MT-ongelmaiset kärsivät yksinäisyydestä, vaikkei se yksinäisyys olisi edes sitä konkreettista yksinäisyyttä. Sitä vain on niin helvetin yksin niiden ajatusluuppiensa ja paskojen fiilistensä kanssa, vaikka ympärillä olisi kuinka paljon ihania ihmisiä. Ei esim. masentuneen ihmisen tuskaa voi kukaan toinen ymmärtää. No joo, aika yksin kaikki ihmiset loppupeleissä ovat omien ajatustensa kanssa, mutta totta kai se tunne korostuu todella paljon, kun mielenpäällä on kaikkea ikävää ja olo äärimmäisen kurja :( .

Mulle on hyvin tuttua tuo, että tuntee olevansa niiiiin perkeleen yksin, kun kukaan ei koskaan missään ymmärrä mua yhtään, vaikka mulla onkin maailman paras aviomies, muutama oikein hyvä ystävä ja oikein hyvät ja lämpimät välit perheeseeni sekä nykyisin vieläpä oikein hyvä terapeutti. Tekisi joskus niin mieli huutaa ja raivota sitä sisäistä itseään pihalle ja olen mä monesti niin tehnytkin. Joskus se on auttanut, mutta eipä se sitä yksinäisyyden tunnetta poista, joka iskee silloin, kun kierii siinä masennuksessaan ja pahoissa ajatuksissaan. Eikä sitä todellista ymmärrystä omiin tunteisiinsa oikein voi odottaakaan keneltäkään toiselta ihmiseltä, koska kaikki nyt vain yksinkertaisesti näkevät tämän maailman siitä omasta näkövinkkelistään. Tietysti se aina helpottaa, kun saa puhua jonkun sellaisen ihmisen kanssa, jonka kanssa tuntee pääsevänsä edes suunnilleen samalle aaltopituudelle.

Masennus, sosiaalisten tilanteiden pelko ym. saavat toki aikaan ihan sitä konkreettistakin yksinäisyyttä, kun ei jaksa tai pysty pitämään yhteyksiä ihmisiin. Silti sitä kaipaa, että joku jossakin muistaisi ja ajattelisi mua, vaikka itseäni ei kiinnostaisi eväänikään liikauttaa asian suhteen. Vaikeaa, kun toisaalta kammoaa niitä ihmiskontakteja, mutta toisaalta olisi kovasti ymmärryksen, muistamisen, läheisyyden, seuran jne. tarpeessa :? .

Mä itse en niinkään pelkää hylkäämistä, enää. Ne ihmiset, jotka mun vierelläni ovat, ovat olleet siinä jo niin pitkään ja niin vaikeiden aikojen läpi, että uskallan jo luottaa siihen, että siinä ne pysyvätkin. Muilla ihmisillä ei sitten olekaan niin väliä. Se yksinäisyys mun omissa ajatuksissani on se pahempi juttu mulle, vaikka toisaalta, ei kai sitäkään haluaisi, että kaikki tietäisivät mun ajatukseni ja samastuisivat niihin :lol: :shock: :roll: .

Yksinolo, joka toki on aivan eri asia, kuin varsinainen yksinäisyys, on väliin todella mukavaa, eli nautin olostani, kun isäntä on jossakin poissa ja mä olen täällä vain kissojen kanssa, eikä tarvitse nähdä ketään ihmistä rauhaansa häiritsemässä, mutta en mä sitäkään kovin pitkään jaksa. Joskus on ollut kyllä aivan kammottavaa, kun olen ollut todella ahdistunut ja peloissani ja olen joutunut olemaan ihan konkreettisesti yksin. Siinä on meinannut pää hajota lopullisesti :( .
Winston-84
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 12455
Liittynyt: 27.4.2012 18:43:25

Re: Yksinäisyys

ViestiKirjoittaja Chas » 29.5.2014 08:48:31

Onko niin että seksielämä on vaan kuihtunut pois aikojen kulussa? Sinänsä masennuslääkkeetkin vähentää kiinnostusta seksiin, mutta luuletko Kati että olisi mahdollista yrittää käynnistää miehesi kanssa uudestaan sitä seksielämää? Kuitenkin parisuhteessa mun mielestä tarvitaan sitä intiimiäkin kanssakäymistä, vaikka harvoinkin mutta silloin pääsee myös tunteen tasolla lähemmäs toista ihmistä.

Mä olen jotenkin niin ja näin tän yksinäisyys asian kanssa omalta kohdaltani. Koska mulla on hyviä ystäviä jotka haluaisivat nähdä mua, mutta tuntuu etten jaksa mitään tai ketään. Huomenna aion kyllä nähdä yhden ystävän pitkästä aikaa, en perkele aio sitä perua. Mulle se lähteminen asioihin mukaan on vaikeinta, sit loppupeleissä kun tuleekin pakosta mentyä, niin onkin ollut aina kivaa.

Mut hyvin vähän olen ketään nähnyt. Ainoastaan perhettä. Tämä on toivottavasti poikkeus siinäkin mielessä, että reipastuisin tämän kannustamana jaksamaan vähän enemmän.
Chas
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 4399
Liittynyt: 8.11.2013 18:22:43

Re: Yksinäisyys

ViestiKirjoittaja Cocahontas » 29.5.2014 19:28:36

Todella hyvä aihe. Itselleni erittäin ajankohtainen. Tuntuu, ettei pysty päästämään ihmisiä lähelleen, vaikka kuinka haluaisi. Todella ristiriitaista, koska sittenhän en enää tuntisi oloani yksinäiseksi, mutta en vaan pysty siihen. Mulla tulee fyysisesti paha olo, jos pitää yrittää puhua omista tunteista, siis niistä sisimmistä tuntemuksista joista en puhu kenellekkään.Tai no nykyään omalle terapeutille, ja sekin on todella vaikeaa. Haluan myös juosta pakoon tällaisia tilanteita, koska en missään nimessä haluaisi itkeä jonkun ihmisen edessä ja yrittää selittää mun katkonaisia ja hapartelevia ajatuksia, jotka ei oo mulle itellekkään aina selviä. Onko teillä samoja tuntemuksia? Pystyttekö puhumaan jollekin yksinäisyydestänne?

Tuntuu, että muille ihmisille sosiaalinen elämä on todella helppoa ja avautuminen jokapäiväistä. Mä vaan katson vierestä ja oon hiljaa. Mä tunnen oikeen mun ympärillä sen sulkeutuneisuuden auran, joka estää mua tekemästä lähempää kontaktia ihmisten kanssa. Se on melkein käsin kosketeltavaa. En mä kuitenkaan ihan yksin ole, mutta kohta ei varmaan ole niitä vähäisiäkään ystäviä joita nyt on. Viime viikolla itse asiassa tuli välirikko mun läheisimmän ystävän kanssa, enkä tiedä jatkuuko tämä suhde enään. Yhtenä suurimmista ongelmista juuri oli mun sulkeutuneisuus ja muutenkin kusipäinen käyttäytymiseni, joka johtuu pitkälti mun epävarmuudesta ja huonosta lapsuudesta. En haluaisi käyttää sitä tekosyynä, mutta pakkohan näitä asioita on käsitellä niin, että käy siellä "alkujuurilla".

Neuvona viestiketjun aloittajalle haluaisin sanoa, että voisi auttaa yksinäisyyttä, jos yrittäisi välillä mennä vaikka jonnekin harrastustoimintaan mukaan tai vaikka jonnekin kulttuuritapahtumaan. Ymmärrän kyllä, jos on vaikeaa lähteä ulos. Itselläni haastaminen on auttanut parantamaan monia epävarmuuksia,kuten paniikkihäiriön, mutta tämä sulkeutuneisuus ja siitä johtuva yksinäisyys on se suurin haaste. Pelottaa todella paljon yrittää korjata omia puutteitaan, mutta ainakin aion yrittää. Toteutus onkin sitten toinen asia.

En tiedä oliko tästä mun avautumisesta apua, mutta kertokaa ihmeessä lisää. On mielenkiintoista lukea toisten kokemuksia.
“Perfect sanity is a myth propagated by straitjacket salesmen.”
― Rebecca McKinsey
Cocahontas
Miedosti panostava jäsen
 
Viestit: 30
Liittynyt: 15.10.2013 20:54:38

Re: Yksinäisyys

ViestiKirjoittaja Winston-84 » 30.5.2014 01:57:18

Katin tilanteeseen piti vielä kommentoida: Ymmärrän kyllä, että pelkäät tulevasi petetyksi, kun sulla on jo asiasta ihan todellinen ja paha kokemus ja masentuneena toki kaikki pahat ajatukset ja epäilykset nostavat vielä päätään. Ehkä sun kannattaisi silti ajatella, että on vain hyvä juttu, kun miehesi käy kavereidensa kanssa tuulettumassa, sillä eipä se kenellekään pidemmän päälle hyvää tee, että nyhrää vain neljän seinän sisällä masentuneen ihmisen kanssa. Miehesi siis luultavasti jaksaa paremmin, kun pääsee välillä ulos ja omiin kuvioihinsa. En mä ainakaan tahtoisi, että mun mieheni jättäisi oman elämänsä elämättä ja itselleen tärkeät menot menemättä vain sen vuoksi, että mä olen masentunut. Siitähän mä vain syyllistyisin ja masentuisin lisää. Totta kai asia on eri, jos on jokin todella akuutti tilanne päällä, jolloin sairas tarvitsee tukea ja apua. Silloin on väärin karata johonkin bilettämään tms. ja jättää toinen oman onnensa nojaan, mutta eipä noita akuutteja kriisejä kait kaiken aikaa ole.

Tuohon seksittömyyteen ja äiti-poika -asetelmaan vielä: En tokikaan sen tarkemmin teidän tilannettanne tiedä, mutta josko se olisi sun masennuksesi, joka tuohon on johtanut :? . Tarkoitukseni ei missään tapauksessa ole kuulostaa syyllistävältä, tiedänhän itsekin varsin hyvin, että masentuneena ei jaksa panostaa parisuhteeseenKAAN. Pointtini oli tässä lähinnä se, että luultavasti miehesi rakastaa sua ihan täysillä ja haluaa sun parastasi, mutta hänen on vaikeaa suhtautua masentuneeseen ihmiseen, koska eivätpä ne masentuneen mielenliikkeet yleensä kovin helppoja ole kanssaihmisillekään. Vaikka hän siis tahtoisi tehdä kaikkensa sun hyväksesi, niin hän saattaa olla aika ymmällään ja avuton tuossa tilanteessa. Yrittäkää ihmeessä keskustella asioista suoraan ja rakentavasti, jos se vain suinkin onnistuu.

Tuhannesti tsemppiä sulle, Kati, myös sen luomileikkauksen kanssa :) .
Winston-84
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 12455
Liittynyt: 27.4.2012 18:43:25

Re: Yksinäisyys

ViestiKirjoittaja *Kati* » 30.5.2014 07:56:39

Enpä usko, että tuon seksittömyyden on aiheuttanut masennukseni. Seksittömyys kun alkoi jo kauan sitten. Enkä silloin niin masentunut ollut. Ja tottakai annan mieheni mennä välillä virvoitteleen. Aika paljon nyt vaikuttaa se, että en jaksa lähteä ihmisten joukkoon. Mutta se, että ei ole lainkaan seksiä. Sitä tässä ihmettelen. On kokeiltu lääkkeitä ja pariterapiaa. Mikään ei auta. Miehelläni ei ollut montaakaan naissuhdetta, kun astui peliin mukaan. Ja alussahan meillä seksi sujui todella hyvin. Ikävät ajatukset vain tulevat välillä. Ja kun hän ei halua puhua koko asiasta. Usein otin ihan kiltisti asian esille, mutta mies suuttui koko keskustelusta. Siis meillä lakaistaan miehen asiat maton alle. Itse olen sellainen tunneihminen ja halukas jakamaan kaikki ongelmat.

Olen yrittänyt mennä täällä Turussa mielenterveysasema Ituun. Mutta en saa aikaiseksi. Siellä olisi vertaistukee ja muuta toimintaa.

Nyt alkaa vilinä kun lapsenlapset tulevat kesäkuun toka viikolla hoitoon. Ensin 8-vuotias ja sitten molemmat, myös 13-vuotias. Tällaisen hässäkän jälkeen nautin hilaisuudesta
"Ajattelen sitä huomenna"
*Kati*
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 99
Liittynyt: 28.2.2014 08:07:35
Paikkakunta: Turku

Re: Yksinäisyys

ViestiKirjoittaja Winston-84 » 30.5.2014 08:56:22

^ Se voi olla monelle miehelle(ja miksei toki naisellekin) pirun arka paikka, kun ei pystykään, syystä tahi toisesta, ns. tosi toimiin, joten ehkäpä miehesi ei siksi suostu puhumaan, eikä pukahtamaan koko asiasta, eikä uskalla lähestyä sua "siinä mielessä", koska pelkää niin paljon epäonnistumista. Ei tuoKAAN asia tietenkään puhumattomuudella mihinkään parane, mutta jotkut ihmiset vain "ratkaisevat" vaikeat asia vaikenemalla niistä tyystin. Vika ei siis välttämättä ole lainkaan siinä, etteikö miehesi oikeasti pitäisi sua haluttavana. Joskus ne ukot vain ovat tuollaisia pirun jääriä :wink: . Mä olen itse joskus ottanut todella pahasti itseeni, kun mun miehelläni on esim. ollut päällä sellainen lääkitys, joka on vienyt seksihalut kokonaan, mutta onneksi me olemme saaneet selvitettyä nuo asiat puhumalla. Onhan mulla itsellänikin ollut lääkityksiä ja mielentiloja, joiden kanssa seksi ei ole kiinnostanut pätkääkään. Turhauttavaahan se pidemmän päälle on, jos parisuhteessa ei ole minkäänlaista seksuaalista kanssakäymistä, kun ihminen kuitenkin yleensä on seksuaalinen olento, mutta kyllä mä arvostan enemmän läheisyyttä, kuin varsinaista seksiä, jos pitäisi valita jompikumpi :? .

Toivottavasti teille tulee hauska kesäloma lapsenlasten kanssa :) .
Winston-84
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 12455
Liittynyt: 27.4.2012 18:43:25

Re: Yksinäisyys

ViestiKirjoittaja *Kati* » 30.5.2014 09:16:07

:) odotan kauhulla sitä menoo ja meininkiä kun "herrantertut" tulee
"Ajattelen sitä huomenna"
*Kati*
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 99
Liittynyt: 28.2.2014 08:07:35
Paikkakunta: Turku

Re: Yksinäisyys

ViestiKirjoittaja Chas » 30.5.2014 12:10:47

Cocahontas: Mulla oli nuorena enemmän tota, etten pystynyt parhaimmille ystävillenikään avautumaan, koska häpesin niin paljon sitä mikä mua vaivaa. Enkä siis tosiasiassa käsittänyt vielä ongelmiani, enkä niiden laajuutta, silloin mä vaan kelasin olevani "hullu".

Mä olin pitkään tosi sulkeutunut asioistani, mutta 3 vuoden psykoterapian jälkeen mulle tuli sellanen vaihe päälle että päätin kertoa uusille kavereille heti ongelmani. Tavallaan muutuin salailun vastakohdasta sellaiseksi, että kerroin heti että olen masentunut ja lääkityksellä jne. Päätin että jos ihmiset sitten säikähtävät ja lähtevät karkuun, niin menköön. Yhtään ystävää en menettänyt ja sain työpaikalta paljon lisää.

Tuotakaan en kyllä suosittele, terve fiilis siitä kelle kannattaa kertoa asioista ja kelle ei on hyvä säilyttää. Myöhemmin sellaiseen olenkin palannut.

Mä pidin sitten sellasen 4 vuotta taas ongelmat sisälläni, kunnes aloin hajoilemaan. Ihan siis viimeisenä vuotena työelämässäni hajosin asiakkaiden nähden, työntekijöiden nähden, lääkärien nähden, työnantajan nähden. Siis aloin vaan itkemään. Se oli todella nöyryyttävää, mutta kun oli pitänyt asioita niin pitkään sisällään, niin jossain vaiheessa en enää vaan kestänyt sitä.

Hyvät ystävät tietävät miten ongelmainen olen ja pystyn puhumaan ongelmistani taas. Toivon sulle voimia että pystyisit pikku hiljaa alkaa puhumaan ensin sen terapeutin kanssa enemmän ja enemmän asioista. Mikään ei tavallaan syö sua niin paljon, kun ne kaikki tukehdetut tunteet. Lisäksi kun aloittaa sen puhumisen, niin sitä tulee ajan kanssa pikkuhiljaa helpompaa. Kun huomaa, ettei sua lytätä sen takia että sä paljastat jotain itsestäsi. Mitään kauheaa ei tapahdukaan kun puhut, vaikka se voi tuntua alussa noin ihan fyysisenä pahana olonakin.

Jotain opittuja suojamekanismeja noi sulkeutumiset on. Mä olen joskus saanut ns. "sulkeutuneen" ihmisen avautumaan vähän kuorestaan kertomalla omista ongelmistani. Mutta sehän on jo hyvä alku kun pystyt kirjottamaan noista asioista täällä.
Chas
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 4399
Liittynyt: 8.11.2013 18:22:43

Re: Yksinäisyys

ViestiKirjoittaja *Kati* » 1.6.2014 09:50:38

Cocahontas
"tämä sulkeutuneisuus ja siitä johtuva yksinäisyys on se suurin haaste"
"Haluan myös juosta pakoon tällaisia tilanteita, koska en missään nimessä haluaisi itkeä jonkun ihmisen edessä ja yrittää selittää mun katkonaisia ja hapartelevia ajatuksia, jotka ei oo mulle itellekkään aina selviä."

Mulla sama juttu, perhe siis tyttäret haluavat auttaa omalta osalta yksinäisyyttä. Mutta en jaksa, jos joku tarjoutuu tulen mun lähelle, siis kotiin. En osaa sanoa, että miksi. Psykoterapeutti on hyvä hänelle pystyn kertomaan kaiken kipeimmänkin ja samoin psykiatri. Mutta missä on se iloinen ja ihmisistä pitävä Kati.

Syytän tästä itseäni, ehkäpä se, että toisaalta haluaa olla yksin. Eilen olimme valmistumisjuhlassa. Mulla oli tosi vaikee olo aluksi. Olin ihan hiljaa koko alkujuhlan. Mutta kun mut vedettiin keskusteluun, se tuntui hyvältä. Mutta mun puhe on muuttunut hiukan sekavaksi. Joskus en oikein löydä oikeita sanoja tai muuten alan sotkee.

Tämäkin varmaan johtuu lääkkeistä tai mistä lienee :( Ensi viikon olen yksin. En jaksa järjestää mitään ohjelmaa, ainoastaan huomenna on terapeutti. Jospa nuorempi tytär vetää mut ulos kotoo :D
"Ajattelen sitä huomenna"
*Kati*
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 99
Liittynyt: 28.2.2014 08:07:35
Paikkakunta: Turku

Re: Yksinäisyys

ViestiKirjoittaja Cocahontas » 4.6.2014 21:06:11

Voi Kati mulla on ihan sama fiilis tosta kun sanoit, että missä on se iloinen ja ihmisistä pitävä ihminen. Välillä tuntuu, että ihan kuin ois myrkkyä täynnä pää kun on jotenkin katkeroitunut/epävarma ihmisten seurassa. Hirveet defenssit pystyssä. Loppupeleissä kuitenkin haluaisin olla lämmin ja avoin muille ihmisille. Ja välillä niitäkin hetkiä tulee, mutta ne kestää vaan hetken, eikä johda mihinkään syvempään kontaktiin. Oonkin miettinyt, että pystyn hyvin etäisiin ihmissuhteisiin, jotka jää sille pinnalliselle tasolle. Siltä monet mun ihmissuhteet tuntuu olevan ollut pitkälti koko elämän muutamia kaverisuhteita lukuunottamatta.

Ei kannata syyttää itseään, vaikka se on vaikeata masentuneena käsittää. Mä teen ihan samaa välillä. Olet Kati hienosti päässyt valmistujaisjuhliinkin, joten pystyt lähtemään ulos. Mietin samaa, että se avun ottaminen on vaikeaa, mutta jos joku tarjoutuisi ja sanoisi, että "Hei nyt puhutaan, mä haluan auttaa sua" niin kyllä mä varmasti ainakin yrittäisin avautua. Toivottavasti rohkenet yhä uudelleen lähtemään jonnekin, vaikka vain pienelle kävelylenkille metsään.

Lucrezia mulla tuli kanssa yhdessä vaiheessa kauhea avautumisen puuska- siis enemmänkin mun taustoista kuin tunteista. Ennen olin hävennyt tosi paljon, enkä halunnut hirveän monelle kertoa siitä, vasta kun tuli ero poikaystävän kanssa ja koin, että nyt on avattava tätä mennyttä myös ulkopuolisille. Se oli vapauttavaa, mutta tunteistani en hirveästi puhunut.

Yhdyn myös noihin tukahdutettuihin tunteisiin. Ne on kertynyt niin pahasti sisälle, ettei oikein tiedä mistä alkaa purkaa niitä. Ne on kuin fyysinen taakka, jonka purkamiseen menee vielä kauan. Toivoisin vaan, että voisi olla jo "terve". Ne syö kyllä ketä tahansa, enkä ihmettele yhtään, että niinkin hirveät tragediat kuin koulusurmat on mahdollisia. Ei ihmismieli jaksa kaikkea yksin käsitellä. Älkää kösittäkö väärin, en itse ole niin toivottomassa tilanteessa, vielä, enkä halua satuttaa ketään- edes itseäni.
“Perfect sanity is a myth propagated by straitjacket salesmen.”
― Rebecca McKinsey
Cocahontas
Miedosti panostava jäsen
 
Viestit: 30
Liittynyt: 15.10.2013 20:54:38

Re: Yksinäisyys

ViestiKirjoittaja Chas » 5.6.2014 10:49:53

Mä kyllä tahdon olla paljon yksin. Tai halutaan miehen kanssa olla kahdestaan kotona aina kun se on mahdollista. Ennen järkkäilin aina meille menoja ja nähtiin paljon ystäviä. Masennuksen myötä ollaan paljon erakoiduttu. Mutta masentunut ihminen tavallaan tarvitsee sen oman tilansa. Se on tosi vaikeaa jos joutuu pakolla mukaan sosiaalisiin tilanteisiin. Joihin mekin tänä kesänä tulemme joutumaan.

Ei haluaisi aina pettää läheisiä ja vedota siihen masennukseen. Silti tavallaan kaipaa ehkä jollain tasolla ihmisten seuraa. Mä olen huomannut, että mun on helpompi nähdä yhtä tai kahta ihmistä kerralla, enempää härdelliä en oikein jaksaisi siihen ympärille.

Olen joka tapauksessa tyytyväinen että tapasin viime viikolla entisen työkaverin ja oli kiva jutella. Silti en usko, että musta enää välttämättä koskaan tulee sitä "entistä Lucreziaa", joka oli aina valmis lähtemään mökkireissuille, pelaamaan minigolffia, ravintoloihin syömään, juhlimaan jne. Luulen, että se aika on auttamattomasti ohi.
Chas
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 4399
Liittynyt: 8.11.2013 18:22:43

Re: Yksinäisyys

ViestiKirjoittaja Winston-84 » 5.6.2014 15:20:15

^ Olen samaa mieltä tuosta, että masentunut ihminen tarvitsee omaa tilaa ja omaa rauhaa, ja se, että pitää väkisin mennä johonkin sosiaaliseen tilanteeseen tiettynä aikana, koska asia on sovittu, kuormittaa masentunutta mieltä ja aiheuttaa helvetinmoista ahdistusta. Mulle aiheuttaa ongelmia se, että väliin mulle iskee tajuton sosiaalisuuden puuska, jolloin tahtoisin nähdä kavereita ja touhuta heidän kanssaan vaikka mitä. No, eihän ihmisille välttämättä sovikaan nähdä juuri silloin, kun mulle tulee sellainen tunne. Onhan heillä omakin elämänsä ja omat kiireensä ja nuo mun sosiaalisuuden puuskani puskevat päälle yleensä varsin lyhyellä varoitusajalla, impulsiivinen ihminen kun muutenkin olen :mrgreen: . Voimme sitten sopia, että nähdään vaikka huomenna tai ensi lauantaina, mutta sitten se mun fiilikseni on ehtinytkin jo latistua moneen otteeseen, masentaa taas, eikä mikään huvitakaan. Tämän vuoksi olen joutunut usein tekemään ohareita, joista sitten poden pirun huonoa mieltä, vaikka toki ilmoitankin aina, jos joku meno pitää perua ja ystäväni kyllä ymmärtävät masennustani, mutta ei se silti kivaa ole, kun on joutunut niin monesti aivan tuuliviirinä ensin sopimaan ja sitten perumaan :( . Niin, ja vielä tavallaan ilman "oikeaa" syytä, vaikka toki masennus/ahdistus/paniikki varsin painava syy onkin, mutta mulle itselleni tulee sellainen olo, että muut ajattelevat mun vain oikuttelevan taas jotakin, vaikka kyse todella olisi siitä, että en yksinkertaisesti pääse ovesta ulos edes roskia viemään, saati, että pitäisi oikein seurustella ihmisten kanssa ja vielä yrittää repiä jotakin iloa irti siitä :roll: :| .
Winston-84
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 12455
Liittynyt: 27.4.2012 18:43:25

Re: Yksinäisyys

ViestiKirjoittaja Chas » 5.6.2014 16:44:23

Mua myös ahdistaa juuri se, että jos sovitaan että nähdään ja just sinä päivänä onkin sellanen olo, ettei pystyis nousta sängystä ylös. Sit tuntuu tosi pahalta olla aina perumassa niitä tapaamisia, vaikka munkin ystävät sanovat ymmärtävänsä tilanteen. Mutta tottakai masentunut mieli kuitenkin syyllistää siitä itseään ja kokee olevansa paska.

Siksi yritän nyt pitää sovitut asiat jos jotain sovin. Eihän mulla muuten ole kohta enää yhtään kavereita jäljellä, jos aina perun kun jotain sovitaan. :(
Chas
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 4399
Liittynyt: 8.11.2013 18:22:43

Seuraava

Paluu Lataamo

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa