Olet täällä

Peliriippuvaisen puoliso

Ahdistaako läheisesi pelaaminen? Tervetuloa Herttaan! Asioiden jakaminen vertaisten kanssa voi auttaa. Palvelu toteutetaan yhteistyössä Peluurin kanssa.

Valvoja: Päihdelinkin toimitus

Peliriippuvaisen puoliso

ViestiKirjoittaja muuanpuoliso » 19.8.2011 18:24:52

Kirjoitan tänne ensimmäistä kertaa.

Olen myös ensimmäistä kertaa elämässäni suhteessa riippuvaisen ihmisen kanssa. En oikein tiedä mitä kirjoittaisin, tai mitä täältä haen, vastauksia tuskin on tulevaisuudesta kenelläkään minulle antaa.
Kun tapasin nykyisen avomieheni, kertoi hän avoimesti peliriippuvuudestaan, että oli hakenut apua aiemmin, käynyt kokouksissa jne., mutta että ongelma ei ollut juuri sillä hetkellä akuutti. Hän kertoi myös velkaantumisestaan. Huomasin, että minun oli vaikea ymmärtää kumpaakaan asiaa, koska en ollut aiemmin törmännyt missään samankaltaisiin ongelmiin. Olin ehkä tyhmä, naivi tai tietämätön, koska annoin asian olla. Kuitenkin aika pian aloin huomata miehen käyttäytymisessä jotakin outoa ajoittaista vetäytymistä, turhautumista ja kireyttä. Minusta tuntui, että hän salaili asioita, jätti kertomatta, mutta ajattelin hänen olevan luonteeltaan sulkeutunut ja itsenäinen aikuinen mies, joka ei kokenut tarpeelliseksi tilittää joka asiaa.
Itsessäni huomasin ihmeellisiä neuroottisia piirteitä, tutkin hänen tavaroitaan, puhelintaan, sähköpostejaan jne., koska tunsin, että jokin oli vialla. En pitänyt omista teoistani tai ajatuksista, mutta en voinut niille mitään. Mieheni taas koki minut uteliaana kyttääjänä ja kaipasi omaa tilaa.
Kun olimme olleet puoli vuotta yhdessä tapahtuikin yhtäkkiä niin, että kävi ilmi, että mieheni oli pelannut yli 1000 euroa kahden viikon sisällä. Otin asian puheeksi ja mieheni vaikutti helpottuneelta. Myönsi olevansa peliriippuvainen ja homman luisuneen täysin käsistä. Mieheni hakeutui hypnoosiin, joka muutti hänet täysin. Avoimuus, rehellisyys, hyväntuulisuus, läsnäolo ja helpotus tulivat suhteeseemme. Hän merkitsi pelaamattomat päivät kalenteriin ja puhuimme ongelmasta avoimesti. Huomasin rauhoittuvani lähes täysin vaikka luottamus olikin mennyt. Silti tietynlainen arkisten asioiden hoitaminen ei tuntunut häneltä sujuvan, hän nukkuin paljon ja koki ajoittain minun mielestäni normaalit asiat vaikeina. Hän korosti, että haluaa elää tässä hetkessä, ei suunnitella tulevaa. Aiemmista lupauksiat huolimatta hän ei tehnyt elettäkään velkojensa poismaksun eteen.

Pikkuhiljaa aloin joidenkin kuukausien jälkeen huomata miehessäni taas samanlaista vetäytymistä ja kireyttä. Kävi ilmi, että hän yhä pelasi satunnaisesti, omasta mielestään pieniä summia, 40 euroa kuukaudessa tai jotakin sellaista. Jos kysyin asiasta hän sanoi, että tilanne oli täysin hallinassa eikä mitään verrattuna aiempaan, eli siihen kun hän saattoi pelata tuntikausia jossain huoltoasemalla 200 euroa päivässä. Miehen puheet eivät vakuuttaneet minua ja rupesin taas kyttäämään. Jollain typerällä tavalla oikeasti kuvittelin, että ehkä tilanne olikin hallinnassa vaikka miehelle sanoin, että pelkään hänen ajautuvan pikkuhiljaa taas siihen vanhaan tilanteeseen.

No näinhän sitten kävi, että nyt muutaman viikon ajan olemme riidelleet omituisista asioista, mieheni on ollut ärtyisä ja lähtenyt aamuisin hoitamaan jotakin asioita, ollut vastaamatta puhelimeen ja vältellyt normaaleja kysymyksiäni. Tänään sen sitten vihdoin tajusin, hyväksyin epäilyni todeksi ja kun vihdoin sain kysyttyä mieheltäni suoraan, että pelaako hän taas - oli vastaus kyllä ja jälleen helpottuneen kuuloinen myönnytys. Hän on pettynyt itseensä, häpeää itseään omissa ja minun silmissäni. Sanoi menevänsä uudelleen hypnoosiin.

Menin tästä tilanteesta solmuun, ehkä vähän turraksi, mutta olen kuitenkin helpottunut etten ole hullu joka epäilee turhia. Tavallaan on hyvä olla kun tietää missä mennään, mutta samaan aikaan olen vihainen ja pettynyt, mietin suhteen jatkoakin, en oikein luota ja suoraan sanottuna olen myös raivona, haluaisin huutaa miehelle ja haukkua tämän vaikka tiedän, että kyseessä on sairaus. Soitin Peluurin tukipuhelimeen ja sain sieltä hyviä neuvoja tulevaa varten.

Tilanteemme on ilmeisesti myös toiveikas, koska mieheni myöntää ongelmansa, haluaa hakea apua ja on saanut myös hoidettua velka-asiansa vihdoin eteenpäin. Silti mietin, että tuleeko tämä olemaan loppuelämämme tällaista? Uskon, että jaksan tukea vaikeidenkin paikkojen yli, mutta miten voin luottaa siihen, että mieheni ei pelaa salaa? Mitä jos hän ei pääse pelaamisesta irti? Miten voi lähteä suhteesta jos rakastaa toista? Hän on jo yli neljäkymmentä vuotias ja omien kertomuksiensa mukaan lapsesta saakka taistellut peliriippuvuuden kanssa. Miten voin auttaa häntä? Miten saan itseni pidettyä kasassa? Miten pystyn olla kyttäämättä ja utelematta? Miten pääsen irti siitä tunteesta etten oikein arvosta häntä tähän asiaan liittyen, kun koen hänet saamattomaksi vaikka tiedän, että kyseessä on sairaus? Miten estän sen etten tunne itseäni hänen äidikseen, huoltajakseen, pelipoliisiksi tai aiheuta hänelle omalla holhoavalla käytökselläni miehisyyteen ja itsetuntoon kolhuja? Jokaisella täytyy kuitenkin säilyä tietty yksityisyys, haluan myös miehelleni suoda sen vaikka samaan aikaan haluaisin ottaa hänen raha-asiansa hoitooni ja vaatia tilivelvollisuutta jokaisesta hetkestä kun hän astuu kotiovesta ulos?

Mielessäni vilisee pelkkiä ristiriitaisuuksia. Miten nähdä ongelman vakavuus tekemättä siitä kuitenkaan elämän ja kuoleman kysymystä?
muuanpuoliso
Miedosti panostava jäsen
 
Viestit: 12
Liittynyt: 19.8.2011 17:09:14

Re: Peliriippuvaisen puoliso

ViestiKirjoittaja tiedän tunteen » 20.8.2011 08:42:24

<<Miten nähdä ongelman vakavuus tekemättä siitä kuitenkaan elämän ja kuoleman kysymystä?

moi

paljon kirjoitit, ja "kysyit" montaa asiaa, ehkä vähän vahingossa, mutta kuitenkin

otin nyt kiinni tohon viimeiseen lauseeseen, koska siinä on mun mielestä se asia

pelurin elämä ei mulle sopinut, ts. kaikki, ihan kaikki, meni päin helvettiä, ja ajattelin 30 tuntia
pokeria hakattuani, kotiin dallaillessa, ja nukkumaan mennessäni että ihan sama vaikka kuolisin
tähän paikkaan. riippumatta siitä olinko voittanut vai hävinnyt, mikään ei tuntunut miltään

lopulta halusin muutosta, olinhan jo hävinnyt paitsi paljon rahaa, myös perheeni

hain apua, ja sain sitä, kiitos Suomi

en kuitenkaan saa takaisin niitä 20vuotta joka tähän meni, mutta haluan elää päivä kerrallaan, ilman pelejä

kyllä se mulla oli elämän ja kuoleman paikka
tiedän tunteen
 

Re: Peliriippuvaisen puoliso

ViestiKirjoittaja muuanpuoliso » 20.8.2011 10:21:21

Kiitos, että vastasit viestiini.
Ehkä pohjimmiltaan syyni kirjoittaa tänne onkin se, että kaipaan tukea pystyäkseni jaksamaan mieheni tukena. Suhteemme on melko tuore ja pelkään peliriippuvaisuuden osalta tulevaisuutta. En kuitenkaan osaa ainakaan nyt kuvitella, että lähtisin suhteesta mieheni sairauden takia, mutta en voi tietenkään tietää minkälainen elämä meille on tulossa.

Olen pahoillani, että olet menettänyt perheesi, mutta vaikka emme tunne, huomaan olevani puolestasi todella iloinen, että olet saanut ongelmaasi apua ja selvinnyt siitä. Tämä saattaa kuulostaa kornilta, mutta soisin omallekin miehelleni parantumisen riippuvuudesta vaikka prosessissa menisi meidän parisuhteemme. Toivon eniten, että hän "parantuisi" vaikka en osaisikaan tai jaksaisi olla hänen rinnallaan. Tietenkin haluan ja toivon, että olemme yhdessä, mutta silti tärkeämmältä tuntuu hänen selviytymisensä, koska rakastan häntä ja toivon hänelle hyvää elämää.

Tajusin äskeisen kun tässä tulee mietittyä kaikenlaista. Oma isäni oli viimeiset elinvuotensa todella sairas ja hänen poismenonsa jälkeen mietin suruani pitkään, sitä kuinka jollain tavalla oli itsekästä surra hänen poismenoaan, koska hänhän pääsi kärsimyksistään. Olisinko toivonut, että isäni olisi ollut sairaana elossa vain minun vuokseni? En. Jollain tapaa tässä on nyt minulla samankaltainen tilanne, toivonko että mieheni paranee, jotta meidän parisuhde kestää, tietenkin toivon, mutta pohjimmiltaan toivon hänelle hyvää, hänen parantumistaan ilman että se liittyy minuun. Eli jollakin oudolla tavalla on itseasiassa merkityksettömämpää miten minä kestän mieheni peliriippuvuuden.

Vaikea pukea joskus ajatuksia sanoiksi. Toivon sinulle hyvää elämää.
muuanpuoliso
Miedosti panostava jäsen
 
Viestit: 12
Liittynyt: 19.8.2011 17:09:14

Re: Peliriippuvaisen puoliso

ViestiKirjoittaja tiedän tunteen » 20.8.2011 11:34:48

tosi kiva että kirjoitat tänne, tavalla tai toisella me autamme toisia.
sun empaattisuus oikein huokuu viesteistäsi, ihanaa että sun kaltaisia ihmisiä nyky-yhteiskunnassa on

jniin a kaikesta huolimatta, elämä on ihan ihanaa, ilman pelejä :)
tiedän tunteen
 

Re: Peliriippuvaisen puoliso

ViestiKirjoittaja muuanpuoliso » 8.12.2011 01:56:56

Sykleissä mennään. Mieheni edellisen repsahduksen jälkeen olin jälleen toivoa täynnä. Toisen suhteemme aikana tapahtuneen repsahduksen jälkeen oli luonnollisesti hankalampi koota itsensä luottamaan uudelleen. Sain tehtyä kuitenkin niin. Siitä on nyt kolme kuukautta. Pari viikkoa sitten tapahtui jälleen uusi repsahdus. Jo kolmas vuoden sisällä. Tällä kertaa mieheni ei jättänyt pelaamistaan ainoastaan kertomatta vaan valehteli minulle päin naamaa. Kummallisella tavalla taas aistin, että ilmassa oli ollut epämääräisyyttä, mutta joko olen tottunut siihen tai sitten se oli laimeampaa. Joka tapauksessa mieheni koki tarvetta lähteä nollaamaan mieltään ja halusi lähteä yksin ulos, en koe olevani mikään pirttihirmu, mutta mieheni halu tuntui sillä hetkellä oudolta, tuntui myös siltä ikään kuin hän olisi itse yrittänyt aiheuttaa välillemme skismaa, jotta voisi teatraalisesti lähteä ovet paukkuen ulos marttyyrina ja saisi ehkä uhmaa ja itselleen masennuksissaan "luvan" pelata. Aamuyöstä miehen sammuttua tutkin miehen taskut ja löysin Casino-kortin. Uuvuin ja masennuin. Herätin mieheni ja kysyin asiasta. Ensin hän selitti, että kortti oli vanha ja ajautunut taskuun... kielsi pelanneensa, jankkasin ja lopulta hän myönsi. Myönsi tuntien keskustelujen jälkeen myös pariin otteeseen pelanneensa pari euroa automaatteihin vaikka olimme nimenomaan edellisen repsahduksen jälkeen sopineet, että hän kertoo vaikka olisi pelannut pennin. Minua loukkaa, ärsyttää, ahdistaa ja masentaa eniten EPÄREHELLISYYS. Uskoisin, että suhteemme voisi kestää mieheni sairauden jos välillämme säilyisi rehellisyys, mutta en ymmärrä miten ihmeessä pystyn häneen enää luottamaan. Mies leikkasi kortin, kertoi jälleen haluavansa lopettaa pelaamisen, yrittävänsä, haluavansa olla rehellinen ja sovimme TAAS, että hän kertoo minulle jos on pelannut. Mutta minä alan todella jo oireilla. Epäilen häntä lähes päivittäin. Jos hän ei kesken päivän vastaa puhelimeen tai soita takaisin, ajattelen automaattisesti, että hän on jossain pelaamassa ja niin tiloissa ettei pysty vastaamaan. Ja nyt parasta aikaa hän on ulkona, enkä pysty rentoutumaan vaan sisälläni jäytää ajatus siitä, että hän istuu Casinolla tai pelaa jossain. Minusta tuntuu etten tavoita häntä ja tunnen itseni yksinäiseksikin. Vaikka yritän järkeillä asiaa miten tahansa päin, huomaan olevani todella solmussa. Rakastan miestä ja arvostan kaikilla muilla alueilla paitsi näissä peliongelman aiheuttamissa asioissa, mutta sairaus ja luottamuksen pula syö minua. En yhäkään etsi täältä suoranaisia vastauksia, koska ne minun pitää itse löytää, mutta huomaan, että saan tänne kirjoittamisesta paljon apua omaan jaksamiseen ja myös kaikkien kirjoituksista.
muuanpuoliso
Miedosti panostava jäsen
 
Viestit: 12
Liittynyt: 19.8.2011 17:09:14

Re: Peliriippuvaisen puoliso

ViestiKirjoittaja Mieheni » 3.1.2012 19:40:29

Ihanaa kun löysin tämän foorumin, ja samalla muita samankaltaisia tapauksia! Omallakin miehellä peliriippuvuus.,pelaa tosin vain osakkeilla..mutta häviöt ovat olleet hurjia..tuhansia ja tuhansia euroja. Tätä jatkunut jotain pari vuotta..Tappiot yrittää korvata uusilla "panoksilla. Joskus menee hyvin, joskus tulee takkiin ja kunnolla.,Kuten viimeksi tänään..yli tonni meni taivaan tuuliin. Peliriippuvuus vienyt molempien luottotiedot, häneltä mennyt jo aiemmin koska on myös alkoholiriippuvainen. Pahin käänne tuli kun hän alkoi nimissäni ottamaan eri ippejä ja lainoja..lopulta niitä kasaantui niin paljon ettei minulla ollut mahdollisuuksiakaan enää pelastaa tilannetta, koska en ajoissa huomannut. Nyt elelen ulosotossa ja vouti vie suurimman osan palkastani. En ole edes käynyt voudin puheilla koska tämä tilanne niin hävettää enkä jaksa syyllistäviä katseita ja puheita että kuinkas nyt olet tällaiseksi elämäsi päästänyt...
Viimeksi aamulla tuli avomiehen kanssa riita, kun eilen ostettu tietokoneeni olisi pitänyt palauttaa osaketappioiden takia.. Kysymättä tiesin, että nämä rahat olisivat menneet tappioiden korjaamisyrityksiin..
Mieheni
 

Re: Peliriippuvaisen puoliso

ViestiKirjoittaja Dead Or Alive » 4.1.2012 02:39:23

Hei!

Olen itse peliriippuvainen mies ja haluan antaa jonkinlaista näkökantaa tilanteisiinne. Itse olen kärsinyt peliriippuvuudesta jo monta vuotta yksikseni, enkä missään tapauksessa haluaisi sekoittaa riippuvuuteeni ketään ulkopuolista. En ole seurustellut kenenkään kanssa sen jälkeen kun peliriippuvuuteni alkoi, koska en halua sekoittaa tähän ongelmaan ketään muuta.

Jos miehenne on pelannut jo pitkän aikaa ja lainannut teiltä rahaa pelaamiseen niin pelaaminen ei todennäköisesti lopu kovin helposti. Vaikka miehenne lupaisi teille olla pelaamatta lopun eläämäänsä ja tarkoittaisi sitä sydämensä pohjasta, niin peliriippuvaisen pelaaminen alkaa silti uudestaan todella pienestä kipinästä.

Ymmärrän kyllä että rakastatte miestänne ja haluatte auttaa häntä loppuun asti, mutta jos miehenne ei oikeasti halua lopettaa pelaamista niin teidän antamanne lainat eivät auta tilannetta yhtään. Ne sysäävät miehenne vain pahempaan velkakierteeseen. Jos ajattelen tilannetta jossa minulla on oma tyttöystavä ja olen ottanut häneltä lainaa pelaamiseen, niin en pystyisi lopettamaan pelaamista ennenkuin olen maksanut velkani hänelle takaisin. Eli voisin ottaa vaikka 10 000 euroa velkaa pelaamiseen ennen kuin olen maksanut hänelle takaisin esim. 500 euron lainan. Peliriippuvaisten pelaaminen loppuu vasta silloin kun rahaa ei saa enää mistään tai silloin kun riippuvuuden on saanut asiansa käsiteltyä lopullisesti. Itse pelasin taas tänä iltana vaikka ajattelin että pystyn lopettamaan pelaamisen uudenvuodenlupauksella.

Tarkoitukseni ei ole millään tavalla masentaa teitä, vaan haluan tuoda vain rehellisen peliriippuvaisen mielipiteen tilanteisiinne. Toivon todella että tilanteenne selviää ja pystytte elämään onnellisina elämänne loppuun asti. Parhaat neuvoni pähkinänkuoressa ovat: keskustelkaa kumppaninne kanssa rehellisesti asioista ja yrittäkää ajatella omaa parastanne.

PS. Sori jos tekstissä on jotain kirjoitusvirheitä, olen juonut muutaman oluen.
Dead Or Alive
Miedosti panostava jäsen
 
Viestit: 4
Liittynyt: 30.12.2011 23:12:05

Re: Peliriippuvaisen puoliso

ViestiKirjoittaja riuku » 4.1.2012 03:43:10

Moi,

Dead or Alive, olet järkevä kaveri ja tiedostat oman tilanteesi. Hyvä, että toit pelurin näkökulmaa keskusteluun. Tsemppiä sinulle pelihimopainiskelussa "koskaan ei ole liian myöhäistä" muuttaa tapojaan, kute itse olet todennut.:wink:

Oma tilanteeni on = molemmat eli 20 vuotta kulkenut pelurin avopuolisona ja 3 vuotta itse peliongelmaisena. Minulla on kaikki omistettava (asunto, auto, omat rahat; rahaa en anna enkä velkakirjoja allekirjoita). Kumppani on jo toista kertaa ulosotossa (1.kerran tavatessamme, 2. ruljanssi alkoi kolmisen vuotta sitten eli samoihin aikoihin, jolloin itsekin retkahdin pelaamiseen todenteolla: pajatso oli riittänyt siihen saakka minulle).

Pahiten loukkasi, että kumppanini oli pettänyt minut! Naivina olin uskonut, että hän olisi ns. sanansa mittainen mies. Lähellä oli "antaa kenkää". Tunnetta oli vähän vielä jäljellä ja hän on aivan mahdottoman mukava ja älykäs mies muuten. En kestänyt ajatusta, että hän joutuisi "katuojaan".

Hän ei koe olevansa peluri eikä hänellä mielestään ole peliongelmaakaan!!! Hän ei sanojensa mukaan voi olla pelaamatta, niiden kautta hän tuntee elävänsä. Siis, koska hänelle ulkopuoliset ovat asettaneet rajoitteet, ei sitä rahaa jää kovin paljon, varsinkin kun vaadin häneltä täysihoidosta sovitun summan joka kuukausi. Sen olen saanut tunnollisesti.

Peluri on ailahteleva, lupaa persnettona hetkenä lopettavansa. Kun tavalla tai toisella saa rahaa, niin "antaa palaa"-mentaliteetti saa ylivallan, kunnes viimeinenkin kolikko on mennyt!

Hyvät pelureiden puolisot, se ukko on sellainen kuin on, ei se lopeta sitä pelaamista vaikka muuta lupaisi. Kannattaako tuhlata oma ja mahdollisesti lastenkin elämä uskomalla ns. jatkuviin lupauksiin?

P.S. omasta tilanteestni pelurina ja siitä irtikamppailustani olen kertonut toisaalla tässä ohjelmssa.
riuku
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 269
Liittynyt: 17.11.2009 23:54:35

Re: Peliriippuvaisen puoliso

ViestiKirjoittaja sortsima » 6.1.2012 11:53:14

Hei!

Ajattelin lisätä tuohon teidän kokemussarjaan oman tarinani, koska olen tehnyt raskaalta tuntuvan päätöksen erota. Näin se on mennyt:

Elin pelistä riippuvaisen mieheni kanssa yli kaksikymmentä vuotta, josta viisitoista vuotta tiedän hänen pelanneen. Hän ei uskaltanut ottaa lainaa tuona aikana, hoiti osansa asumisenkuluista, mutta omaa rahaa hänelle ei kertynyt, vaan se meni pääosin pelaamiseen. Hän teki kovasti ylitöitä päästäkseen pelaamaan yksikätisiä tai myöhemmin nettipokeria. Suuri syyllisyys ja masentuminen ja oluen juonti liittyivät tähän myös. Vuorotyö lisäsi sitä, että unirytmi oli jatkuvasti sekaisin ja hän oli aina väsynyt. Minä petyin kerta toisensa jälkeen ilmitulleesta pelaamisesta ja hän teki parhaansa piilottaakseen sen. Huusin ja raivosin, yritin hakea apua hänelle, keskustelin, hain tietoa, järjestin raha-asiat, välillä tein lähtöä, välillä masennuin. Sairastuin lopulta astmaan ja ns. alkoholistipuolison sairauteen, jossa stressihormonien määrä veressä on jatkuvasti korkealla. Aina kun näin mieheni, hän merkitsi minulle hälytysmerkkiä ja harkitsin paetako tai hyökätä.

Salaaminen ja se, ettei hän suostunut autettavaksi sai minut lopulta tekemään päätökseni. Hän on muuttanut pois ja olemme allekirjoittaneet eropaperit. Asuimme jo edellisvuoden erillämme, mutta koska hän omasta mielestä voisi yrittää uudelleen, hän muutti takaisin. Ei mennyt kuin viikko, kun tajusin hänen ottaneen pikavippejä ja kulutusluottoja tuon asumuseron aikana. Tämä tuli taas esiin muuta kautta kuin hänen kertomanaan, joten se oli minulle se viimeinen pisara.

Tuo asumuserovuosi oli raskas, koska minulla oli yhä tunteita häntä kohtaan, hän on kaikin puolin hyvä mies. Itkin ja surin, kirjoitin ja puhuin. Minua auttoin kirja "jälleenrakentaminen", koska tunteet ja ajatukset menivät melkein samassa järjestyksessä kuin kirjan osioissa. Kirjan kysymysten ja vertaiskertomusten avulla oli helpompi hyväksyä oma prosessi.

Nyt, viikko hänen lopullisesta muutostaan, oloni on kevyt ja helpottunut. Meillä on lapsia ja myös heidän kanssaan alkuvaikeuksien jälkeen menee paremmin. Tunnen olevani enemmän äiti ja oma itseni. Toisen pelaaminen kutisti maailmani ja minut, koska pelaamista ei pystynyt mitenkään ennakoimaan. Se sai myös minut tuntemaan itseni mitättömän arvoiseksi. Me emme kasvaneet jakamaan yhteistä elämää ja arkea. Nyt, vaikka en tiedä, miten asuntoasiat ratkeavat, luotan omaan tulevaisuuteen. Kyllä asioilla on tapana löytää ratkaisunsa.

Joten minun pääni ja fysiikkani ei kestänyt enää pelaajan rinnalla elämistä, luovutin pelaamisesta vastuun hänelle. Se oli merkittävä hetki, kun kerroin hänelle luovuttavani pelaamisen hänelle "kuin ilmapallon". Vaikkakaan mies ei tainnut ymmärtää, mitä se hänelle tulee merkitsemään, olin tehnyt omasta puolestani hänellekin selväksi, etten elä pelaamisen rinnalla, en kanna siitä vastuuta ja en halua sitä. En enää sen jälkeen pelännyt, onko hän pelannut vai ei. Se oli oleva hänen asiansa. Sen sijaan se, mitä minä itse siitä ajattelin ja miten toimin, oli minun oma tehtäväni. Minun oli pakko ruveta kantamaan vastuuni siitä, mitä minä tarvitsen ja haluan. Yritän nyt oppia elämään omalla tavallani, ottaa vastuun omasta ja lasteni puolesta. Alussa se oli todella pelottavaa, koska tiesin elämääni tulevan suuria muutoksia. Tätä päätöstä en ole katunut missään vaiheessa. Hyppäsin lopultakin Rotkoni yli, olin siihen kypsynyt. Eikä sitä rotkoa tainnut oikeasti ollakaan, kuvittelin sen paljon suuremmaksi ja vaarallisemmaksi.

Keskustelu ja kirjoittaminen Tuulettimessa on auttanut minua matkan varrella, vahvistanut omaa tapaani käsitellä asioita. Kuulostaa ehkä kliseiseltä, mutta kaikki se, mikä on auttanut minua kuuntelemaan omaa sisintäni, on auttanut minua kasvamaan ja antanut rohkeutta toimia. Myös muutenkin elämässä.

t. sortsima
sortsima
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 595
Liittynyt: 6.3.2010 07:49:30

Re: Peliriippuvaisen puoliso

ViestiKirjoittaja reppi » 6.1.2012 12:16:18

moi
aika koskettava tarina, ja todella hyvin kirjoitettu
onneksi teit ratkaisun, ei kenenkään tarvitse kitua loputtomasti toisen ihmisen pelaamisen takia.
nythän on niin, että kun itkut on itketty, niin voit keskittyä tärkeimpään; lapsiin, ja itseesi
:D
reppi
 

Re: Peliriippuvaisen puoliso

ViestiKirjoittaja riuku » 6.1.2012 19:09:40

Moi sortsima,

Onnittelut rohkeudestasi. Aivan varmasti selviätte lasten kanssa paremmin kuin entisessä tilanteessa, jossa koko energia meni päivästä toiseen selviämiseen. Nyt vaan katse tulevaisuuteen. Voimia ja kaikkea hyvää. :) :arrow:
riuku
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 269
Liittynyt: 17.11.2009 23:54:35

Re: Peliriippuvaisen puoliso

ViestiKirjoittaja sortsima » 6.1.2012 22:10:30

Hei,

kiitos kannustuksesta reppi ja riuku! Olen varovaisen optimistinen elämäämme ja minulla on, ihme kyllä, sisäinen usko selviämisestä. Olen samaa mieltä, ettei kannata jäädä liian pitkäksi aikaa riutumaan. Kuitenkin halusin kääntää jokaisen kiven ennen ratkaisun tekoa, koska meillä on lapsia.

Pyysin miestä kertomaan viime syksynä ennen asumuseroa lapsille asumuseromme syistä. Mies ei pitänyt ajatuksesta, ja ajatteli, ettei osaa puhua siitä. Hän kuitenkin avasi suunsa ja kertoi ongelmastaan oikeasti ja puhui lapsille pelaamisen vaaroista ihan asiallisesti. Se meni hienosti, hän kantoi vastuun ja altisti itsensä lapsilleen. Siinä asiassa lasten etu meni pelaamisen edelle. Olen ylpeä hänestä. Lasten ei tarvitse peitellä asiaa ja he saavat kysyä ja jutella siitä avoimesti. Samoin olen sanonut miehelleni, etten minäkään peittele sitä, pelaaminen ei ole kenenkään arvon mitta. Olen itse masennuksen sairastanut ja siinäkään ei ole mitään hävettävää. Se oli minulle elämän alku aikoinaan, opetti kohtaamaan sukuni asiat. Masentuminen on ollut osa minun tarinaani, se on osa minua. Tämä ero voi olla kriisinä miehelle vastaava uusi alku. Kun hän puhuu ongelmastaan avoimesti, tiedän hänen päässeen voitolle. Sitä toivon sydämeni pohjasta.

T. sortsima
sortsima
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 595
Liittynyt: 6.3.2010 07:49:30

Re: Peliriippuvaisen puoliso

ViestiKirjoittaja pelivaimo » 7.2.2012 23:45:44

Hei Sortsima,
oli mielenkiintoista lukea ajatuksiasi. Olen hyvin pitkälle kohtalotoverisi. En vain ole vielä uskaltautunut oman rotkoni ylitse, vaikka tosiasiat puhuvat - ovat jo kauan puhuneet - yksiselitteisesti sen puolesta, että hypättävä on. Peliriippuvainen puoliso ei parane; hoitoakin on (netin Peli poikki -ohjelma, A-klinikan psykiatri), mutta hän ei itsekään usko toipumiseensa ilman omaa päättäväisyyttä (jota ei siis näytä olevan ainakaan riittävästi). -Perhe kärvistelee, lapset ajelehtivat hämmentyneinä ja eksyneinä yrittäen olla lojaaleja kaikkiin suuntiin, rahat eivät millään riitä ja vihaan ajatusta siitä, että rahoitan pelaamista ja elätän - aikuista, vakituisessa työssä käyvää, hyvin tienaavaa - pummia. Pelkäänkö suhteettomasti tuota rotkoa jonka yli hypätä, vai onko muuten vaan joku ruuvi löysällä, kun olen tässä vieläkin, päivästä, viikosta, kuukaudesta toiseen? Kuka voisi rohkaista hyppyyn?
pelivaimo
Miedosti panostava jäsen
 
Viestit: 31
Liittynyt: 22.10.2010 11:38:26

Re: Peliriippuvaisen puoliso

ViestiKirjoittaja Padawan » 8.2.2012 08:38:52

pelivaimo kirjoitti:Hei Sortsima,
oli mielenkiintoista lukea ajatuksiasi. Olen hyvin pitkälle kohtalotoverisi. En vain ole vielä uskaltautunut oman rotkoni ylitse, vaikka tosiasiat puhuvat - ovat jo kauan puhuneet - yksiselitteisesti sen puolesta, että hypättävä on. Peliriippuvainen puoliso ei parane; hoitoakin on (netin Peli poikki -ohjelma, A-klinikan psykiatri), mutta hän ei itsekään usko toipumiseensa ilman omaa päättäväisyyttä (jota ei siis näytä olevan ainakaan riittävästi). -Perhe kärvistelee, lapset ajelehtivat hämmentyneinä ja eksyneinä yrittäen olla lojaaleja kaikkiin suuntiin, rahat eivät millään riitä ja vihaan ajatusta siitä, että rahoitan pelaamista ja elätän - aikuista, vakituisessa työssä käyvää, hyvin tienaavaa - pummia. Pelkäänkö suhteettomasti tuota rotkoa jonka yli hypätä, vai onko muuten vaan joku ruuvi löysällä, kun olen tässä vieläkin, päivästä, viikosta, kuukaudesta toiseen? Kuka voisi rohkaista hyppyyn?


Mikä sinua sitten pidättelee siellä rotkon laidalla? Omat tunteet vai ajatteletko kenties lapsia? Sillä meikäläinen oli tuossa tilanteessa, nimittäin isäni on/oli peliriippuvainen. Vanhempani erosivat tämän vuoksi kun olin nuori ja jäin äitin huollettavaksi. Lasta tietysti harmittaa ero, mutta se ei ollut mikään maata kaatava juttu ja äitini pystyi pienistä tuloistaan huolimatta elättämään minut ja sisarukseni hyvin ja antamaan hyvän kasvatuksen. Myöhemmin kun olen oikeasti tiennyt mikä se tilanne sillon oli, olen suorastaan kiitollinen että äitini lähti kävelemään. Uskon, että sinunkin lapsesi ovat jos näin tapahtuu. Eikö mies ole suostunut uskomaan talouttaan kokonaan sinun käsiisi? Jos ei, hän ei halua oikeasti lopettaa. Ja jos hän ei halua lopettaa, ei ole mitään syytä jäädä miehen luokse kiusaamaan itseäsi ja lapsiasi. Tulette voimaan paljon paremmin ilman häntä.

Tiedät jo mikä oikea ratkaisu on, täytyy vaan ottaa se ensimmäinen askel. Voimia sen ottamiseen.
Padawan
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 72
Liittynyt: 2.11.2011 15:15:55

Re: Peliriippuvaisen puoliso

ViestiKirjoittaja sortsima » 12.2.2012 13:19:32

Hei!

Kiva kun on syntynyt keskustelua! Voin kertoa myös omasta puolestani, että lasten kannalta meidän perheessä ero on ollut eheyttävä kokemus. Lapsemme, 2 murrosikäistä tyttöä, eivät ole enää reagoineet eroon ( vuosi eron jälkeen meni sopeutuessa), varsinkin kun se nyt on lopullisesti päätetty ja toteutumassa. He ymmärtävät tilanteen tai ainakin minusta vaikuttaa siltä ja he tietävät, että asiasta voi aina keskustella. Meillä on nyt "naisten talo", emme riitele niin paljoa kuin ennen, kuuntelen heitä ja he kertovat minulle asioista. Vähitellen elämä tuntuu asettuvan hyvään uomaan ja löydämme yhteistä tekemistä. Minusta on kiva tulla kotiin ja en räyhää niin kuin ennen joka pikkuasiasta. Meillä on nyt parempi olla, iloitsen lapsista ja arjen askareista. Tätä ei ollut pelaavan mieheni asuessa kotona, tilanne oli niin ahdistava ja kaiken kattava, että se vaikutti kaikenlaisiin arjen perusasioihin ja ihmissuhteisiin.

Minä pelkäsin aiemmin sitä, että jos oikeasti ajattelen ja katson pelaamista ja sen vaikutuksia rehellisesti, joudun vastakkain itseni kanssa. En tietenkään voisi hyväksyä sitä, että annan itseni elää ihmisen rinnalla, jolla on ihan erilaiset arvot ja päämäärät elämässä. Jos uskaltaisin katsoa asiaa silmiin, se tietäisi muutosta vääjäämättä ja sehän oli hirveän pelottavaa. Mutta koska kuitenkin tielanteeni meni niin vakavaksi , että minulla ei ollut muuta vaihtoehtoa, jouduin kohtaamaan elämäni toisen rinnalla ja se ajoi minut muutoksen tielle. Minulle tuli vahva tunne siitä, kuka olen ja mitä itse haluan ja elämä pelaajan rinnalla olisi merkinnyt oman itsen painamista alas, henkistä mitätöintiä, henkistä kuolemaa. Jopa minun, pienen harmaan hiirulaisen oli ponnistettava kynsilleen ja sanottava, ei kiitos, tämä ei vetele. Se on ollut elämäni viisain päätös.

Mitä pelkäsin? Itseäni, muutosta, sitä, että en pärjää, en osaa, olen huono, jos sanon ei, että minulla ei ole tulevaisuutta. Että toinen hylkää minut, kun sanon ei kiitos. Mutta kun tajusin, että minun ei tarvitse kantaa syyllisyyttä toisen pelaamisesta ja sen aiheuttamasta taloudellisesta ahdingosta, sain voimaa. Seisoin omilla jaloilla, pelaaminen oli minun ulkopuolellani. Ja halusin sen myös pysyvän poissa minun ulkopuolellani. Minulla oli omat arvoni - oma henkilökohtainen vapaus, perhe, henkinen hyvinvointi, terveys, tasapaino, jotka koin tärkeiksi ja joita vastaan toisen pelaaminen ja siihen liittyvä luottamuksen pettäminen soti. Minä olin tärkeä itselleni! Tämän asian tajuaminen johti pelaamisesta irtipäästämiseen ja antoi sen voiman, jonka tarvitsin napanuoran katkaisuun.

Joten uskon, että oman itsen kautta, omia pelkoja ja arvoja käsittelemällä pääsee siihen, johon haluaa. Mitä sinä, pelivaimo, haluat? Tiedätkö, mitä pelkäät?

T. sortsima
sortsima
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 595
Liittynyt: 6.3.2010 07:49:30

Seuraava

Paluu Hertta

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa