[Pelurin vaimo]

Moikka vieras!
Ikävä kyllä peliongelmaan ei ole pikaratkaisua,yleensä se on pitkä prosessi jonka aikana pitää varautua takapakkeihin. Vuosia on meilläkin sahattu eestaas mutta nyt pikkuhiljaa paranemaan päin. Kaikki on kiinni pelaajasta itsestään. On "helppo" luvata puolisolle ettei enää pelaa,sitten kun repsahtaakin niin se on kova paikka pelurille ja epäonnistumisen myöntäminen rakkaalle on hyvin vaikeaa

Itse päätin tukea miestäni tuli sitten mitä tuli...takapakkeja tuli ja tuli. Sitten lopulta näin selvän muutoksen miehessäni,näin että nyt lopultakin hän on oikeasti tosissaan. Ja se on tuottanut tulosta. Kyllä,repsahduksia on tullut edelleen mutta hänessä tapahtunut muutos sai minut luottamaan ja uskomaan tulevaan.

Tämä on tietysti vain minun elämästäni ja jokaisen pelurin perheen tarina on omanlaisensa. Mutta niin kauan kun peluri yrittää kaikkensa,on toivoa.

[Tsempparitar]

Omasta mielestäni, näin entisenä peliriippuvaisena (en tosin tiedä uskallanko koskaan sanoa olevani entinen riippuvainen mutta nyt sanon) on oikeasti iso askel, kun riippuvuuden myöntää jollekin ulkopuoliselle. Toinen iso askel on myöntää, ettei selviä yksin ja hakee apua. Kaikki riippuvaisetkin ovat erilaisia tietenkin, joten kaikilla on myös se oma polku. Minulla kokemus on se, että repsahduksetkin ovat olleet omalla parantumisen tiellä välttämättömiä, sillä joka kerralla olen oppinut aina jotain uutta - yleensä tietenkin sen ettei pelaaminen kannata, koska häviän kuitenkin. Vaikka voittaisin, en pystyisi lopettamaan ennen kuin voitot on pelattu. Niinpä olen nyt esimerkiksi psykologin avulla "luopunut" tuosta tuhoa aiheuttavasta vanhasta ystävästä, sillä minun on ollut pakko hyväksyä se etten yksinkertaisesti voi pelata netticasinoilla enää koskaan.

Oletteko hakeneet apua ulkopuolelta? Terapiaa, psykologin kanssa juttelua yms.? Minulla ensimmäisenä suurimpana apuna toimi hypnoosi, joka ikäänkuin katkaisi ne kelat ja hälvensi pahinta sumua ympäriltä. Sen jälkeen tuli vielä kyllä pelailtua, mutta pelittömiä päiviä alkoi kertyä kuitenkin koko ajan enemmän.

Ulkopuolista apua suosittelen kyllä näiden kaikkien tuntemuksienkin vuoksi, ei teidän tietenkään kuuluisi tuntea kaikesta rahaan liittyvästä syyllisyyttä tai stressiä, vaikka ymmärrän tuntemukset oikein hyvin. Haluatte olla tukena ja auttaa toista mäessä, mikä on todella hienoa. Omaa jaksamista täytyy kuitenkin myös ajatella!

[Vieras]

Kiitos teille vastauksista. Ymmärrän, että vuosia kestänyt riippuvuus ei hetkessä lopu, mutta olisi vaan niin helppoa ja mukavaa, jos sen saisi samantien lakaistua johonkin maton alle... Tuntuu rankalta ajatella, että mies ja sitä kautta minä tullaan tarpomaan tässä suossa vuosia - vai loppuelämämme? Rakastan totta kai miestäni, mutta juuri nyt tulevaisuus ahdistaa ja pelottaa. Tiedän, että meidän kummankin pitäisi edetä askel kerrallaan, pikkuhiljaa, mutta ainahan se on helpommin sanottu kuin tehty. Mistä sitä kärsivällisyyttä saisi? Hän on hakenut ongelmaansa onneksi apua mutta eihän yksi keskustelukerta vielä mitään muuta, joten kärsivällisyyttä vaaditaan. Yritän muistaa, että en ole täydellinen itsekään niin kuin ei kukaan meistä.

Tsemppiä meille kaikille. Päivien valoisuus onneksi tuntuu vähän helpottavan oloa

[Pelurin vaimo]

Ei tullut autosta isoa laskua,huh voin huokaista helpotuksesta

Kyllä mua auttaa jo se että mieheni puhuu mulle avoimesti palaamisestaan ja siihen liittyvistä tuntemuksistaan,niistä me emme riitele vaan keskustelemme.
Varmaan pahoja hetkiä viime aikoina on ollut ne,jolloin olen kirjoitellut tänne. Kirjoittanut purkaakseni sen pahan olon ja ahistuksen tänne ja se on kyllä auttanutkin.
Eli kyllä mä pärjään vallan mainiosti,vaikka täällä välillä käynkin purkautumassa

[Pelurin vaimo taas]

Hmm...
"Eksyin" tänne pohtiessani elämääni...olen siis tämä kirjoittaja "Pelurin vaimo".
Outoa lukea omia ajatuksia vuosien jälkeen. Miksihän lopetin kirjoittamisen, en edes muista.
Jostain syystä haluan nyt jotain tähän kuitenkin kirjoittaa... Ongelmat ei vuosien saatossa katoa mihinkään, ne vaan muuttavat muotoaan. Tulee vaan uusia ja mullistavia ongelmia ja tuskaa elämään, jotka siirtävät vanhat asiat taka-alalle.
Meitä elämä on koetellut viime vuosina pahemmin kuin koskaan ja selviytyminen on osottautunut todella vaikeaksi ja työlääksi (muita asioita kuin pelaaminen).

Miehen peliongelma seuraa edelleen mukana ja välillä menee pitkiäkin aikoja ettei pelaa, mutta jokaisesta repsahduksesta on tullut minulle toinen toistaan vaikeampi.
Viime vuonna rahatilanne oli tiukka, ekaa kertaa MUA pelotti miten selvitään. Noh, mies sitten voitti aika ison potin nettikasinolta. Tilanne oli ihan hirveä: rahahuolet ja mun stressi helpotti kertaheitolla (rahojen riittäminen mun vastuulla) ja samalla halusin vaan raivota että miksi taas pelasit...kunnes iski pelko. Rahat kuumotti miehen tilillä. Hän makseli laskuja pois ja tarkotus oli laittaa loput säästöön. Hän ei kuitenkaan uskaltanut siirtää rahoja minulle kerralla, koska verottaja tai jotain semmosta...Tiesin mitä siitä seuraa ja varoitinkin, mutta ei...Hän pelasi kaiken. Ja vaan tyyliin kohautti hartioita, koska ne oli voitettuja rahoja. Mun oli tarkotus taas ottaa pankkitunnukset häneltä ja hoitaa kaikki rahaan liittyvä (toimi aiemminkin) mutta nyt yhtäkkiä ei kuulemma sovittukkaan niin. En tiedä mitä tilillään tapahtuu....en ole nähnyt voittorahoja tai hävittyjä rahoja. Hän pelasi tähän asti isoimman summan rahaa, tietääkseni, mutta asiasta ei puhuta. Pelkään mitä siellä hänen tilillään vielä tämän kaiken jälkeen voi olla semmoista, mitä en saa nähdä...syö luottamusta aika tehokkaasti ja olen voimaton.
Sain stressin ja ahdistuksen takaisin. Omat tarpeelliset hankintani ja pieni "törsäilykin" lykkääntyi jälleen, niinkuin olen tehnyt joka vuosi. Huomaan miten ajatukseni alkavat olla katkeria. En enää mieti miten auttaa miestäni, se apu ei selkeestikkään kelpaa.

Nyt kirjoittaessa huomaan miten solmussa olen. Ehkä siksi eksyin taas tänne...pitää vähän sulatella, nyt oma teksti ja ajatukset järkyttää liikaa. En halua sanoa enempää "ääneen"😢

[Eveliina]

Moikka Pelurin vaimo!

Tosi ikävä kuulla, että puolisollesi tuli kohdalle isompi repsahdus ja peliongelma taas nostanut pahemman kerran päätään.

Kuvailet kirjoituksessasi vahvasti omia tuntojasi ja sitä turhautumista, mitä tunnet. Onko puolisosi missään vaiheessa hakenut itelleen apua esimerkiksi vertaisryhmän tai ammattiavun kautta?
Olen itse peliriippuvaisen vaimo ja kirjoituksesi kuulostaa kovin tutulta.
Mieheni pelikierteitä ei voi sanoa repsahduksiksi, koska ne kestivät aina useamman kuukauden minulta salassa. Pelaaminen loppui vasta viime keväänä, kun puolisoni oli niin syvässä suossa, että siitä ei enää selvitty ilman ulosoton alkamista ja luottotietojen menetystä.
Mieheni repsahti pelaamaan elokuussa, mutta sen jälkeen ollut pelaamatta. Minullekin tuo ”pieni” repsahdus oli jotenkin älyttömän vaikea kestää ja ero oli lähempänä kuin koskaan aiemmin. Päätin antaa nyt todella sen viimeisen mahdollisuuden, ja katsotaan, kannattiko.

Pelaamattomuus on onnistunut ainakin siksi, että näen miehen pankkitilit aina omasta verkkopankistani ja puolisoni on käynyt vertaistukiryhmän ja käy terapiassa. Puolisoni puhuu avoimesti esimerkiksi siitä, jos hänen tekee mieli pelata.
Rahasta meillä on välillä erimielisyyksiä, sillä puolisollani harvoin on rahaa ja sen käytössä hänellä on edelleen opettelemista.

Pystytkö puhumaan puolisollesi siitä, mitä häneltä nyt tarvitset? Esimerkiksi käyttöoikeudet tileihin ja avointa keskustelua. Peliriippuvaisen sanoihin repsahduksen jälkeen on vaikea luottaa ja silloin teoilla on enemmän merkitystä.

Olen itse täällä vertaiskeskustelijana ja kirjoittelen yleensä sunnuntaisin Hertassa. Mielelläni juttelen sinun kanssa, jos kaipaat vertaistukea.

-Eveliina

[Eveliina]

Lisäyksenä vielä: tästä etusivulta löytyy monta läheisten aloittamaa ketjua ja olen käynyt niitä kommentoimassa.
Lisäksi olen tehnyt gallupin peliriippuvuuden vaikutuksista omaan elämään, siihenkin voi käydä vastaamassa.

Luottamukseen liittyen, en tiedä palaako se enää koskaan ennalleen tai voiko joskus vielä luottaa peliriippuvaiseen. Omalta osaltani en ainakaan vielä voi sanoa, että luottaisin.
Luotan puolisooni monissa asioissa, mutta esimerkiksi käteinen raha hänellä huolettaa minua aina (repsahti pelaamaan viimeksi juuri käteisenä olleet lomarahat).
Usein kyllä kysynkin puolisolta, jos minulla on epäilyksiä pelaamisesta.
Toinen epäilyksiä aiheuttava asia on se, jos puolisoni on tavallista huonommalla tuulella ilman syytä. Se palauttaa mieleni siihen aikaan, kun hän tietämättäni pelasi.
Oman epäilyksen kanssa on vain elettävä enkä tiedä, pääsenkö koskaan siitä eroon.

-Eveliina

[Pelurin vaimo taas]

Kiitos eveliina vastauksistasi!
Tuon edellisen kirjoitukseni jälkeen en ole pystynyt tänne tulemaan aiemmin. Olen solmussa, niin solmussa. Olen tuskainen. Olen surullinen ja pettynyt. Tunnen itseni pieneksi ja yksinäiseksi. Olen hajalla ja pelottaa.
Miehessäni ollut pelaamisen merkkejä koko tämän alkuvuoden ajan. Hänen kylmä ja etäinen käytös on kertonut pelaamisesta. Kuitenkin aina kun yritin puhua hänelle että mikä vaivaa, syyttelemättä ja yleisellä tasolla, sain aina vain vastauksen että kaikki hyvin ja sain vielä huudot ja haukut päälle. Joka kerta kun koitin puhua, tunsin vajoavani maanrakoon hänen reaktioiden takia. Ja keskustelut jäivät aina sitten siihen....kun en halua riidellä. Haluaisin vain tietää missä mennään ja että pitääkö mun olla huolissani.
No, todellakin olen huolissani. Joko hän on enemmän velkaantunut kuin tiedän, tai sitten on jotain muutakin... Otin huoleni esille pari viikkoa sitten, tällä kertaa koitin eri lähestymistapaa. Kerroin miten huonosti voin ja pyysin häneltä apua...olin järkyttynyt kun hän ei ollut ollenkaan halukas kuuntelemaan mitä yritän sanoa....suuttui, huusi ja alkoi valittamaan minuun liittyvistä asioista. Sattuu niin muistellakkin sitä. Miten toinen ei halua kuulla jos rakkaalla on paha olla😔 en edes pysty tähän kirjottamaan kaikkea... Hänelle tuntuu riittävän että vaan olen paikalla ja esitän tyytyväistä😲
Äksyilee mulle kaikesta ja loukkaantuu ja vääntää mun puheita. Läheisyys ja lämpö on romahtanut, ainoastaan rinnat saa välillä huomiota. Seksi muuttunut radikaalisti, määrä romahtanut ja yhteys kateissa.
Yhteys on muutenki heikko, ei pelkästään makkarissa. Kommunikointi ei pelaa. Tuntuu että on muuri välissämme.
Ja silti hän ei suostu puhumaan pelaamisesta ja rahasta. Ennen puhuimme avoimesti ja rehellisesti, myös pelaamisesta. Silloin meidän yhteys oli vahva ja peliriippuvuudestaan huolimatta luotin häneen täysin ja olin onnellinen.
Nyt olen ihan ulalla mistä on kyse. En tiedä mitä hänen päässä liikkuu. Johtuuko tämä kaikki paska peleistä, vai eikö hän vaan välitä musta enää? Tai ehkä löytänyt jonkun lohduttajan joka ei muistuta ikävistä asioista? Mistäs minä tiedän, kun joudun näitä yksin miettimään.
Joo, päähän tässä hajoo. Ennemmin tai myöhemmin, tätä menoa.
Jos ei ole keskusteluyhteyttä, miten päästä eteenpäin😔 vai pitääkö mun tulkita, ettei mieheni vaan yksinkertasesti enää välitä ja rakasta? Onko pelit tärkeempää, vai jokin muu🙄
Tästä paikasta taitaa tulla mulle enemmänkin semmonen "salainen" pohdintapaikka...kun en voi enää parhaalle ystävälleni puhua, eli rakkaalle miehelleni😢

Sattuu vaan niin. Mieli ja ruumis huutaa miestäni, mutta hän ei kuule. Tai ei kuuntele. Rakastan häntä niin, ilman häntä en ole minä... en ole mitään.

[Eveliina]

Kiitos pelurin vaimo kirjoituksestasi.

Tuli itselleni paha olo lukea siitä, miten sinä tällä hetkellä kärsit. Osittain myöskin siksi koska siihen liittyy niin vahvasti se minun oma kokemus ja tuska, mitä olen käynyt läpi.

Pystytkö kenellekään muulle puhumaan tunteistasi ja ajatuksistasi? Oletko hakenut keskusteluapua esimerkiksi terveyskeskuksesta tai työterveydestä?

Tuo puolisosi käytös kertoo kyllä juurikin siitä, että kaikki ei ole hyvin. Oletettavasti hänellä on taas pelit päällä tai jotain muuta salattavaa.
Olisiko puolisosi myöntyväinen hakemaan teille yhdessä keskusteluapua vai kokeeko hän, ettei hänellä ja teillä ole mitään ongelmia?
Meillä tilanne oli aika samanlainen siinä mielessä, että ei ollut oikein minkäänlaista yhteyttä ja tunsin että ollaan molemmat todella yksin. Puolisoni myönsi kyllä peliongelman, mutta ei halunnut siihen mitään yksilöapua ja lopultahan hän sitten kuitenkin taas pelaili.
Suostui kuitenkin siihen, että käymme juttelemassa asioistamme perheneuvojalla, koska emme kotona oikein pystyneet keskustelemaan.
Niinpä kävimme perheneuvojalla muutaman kuukauden ajan noin kerran kahdessa viikossa juttelemassa tilanteestamme ja suhteestamme. Siitä oli meille paljon apua kommunikaatioon ja samalla pohdittiin esimerkiksi omia tarpeita ja arvoja.
Käsitän, ettet tule kuulluksi suhteessanne. Voisitko yrittää kirjoittaa puolisollesi kirjeen? Jos hän pystyisi siihen suhtautumaan paremmin eikä kimmastuisi heti kun yrität kysellä kuulumisia.

Kuvaat tosi hyvin sitä yksinäisyyden tunnetta, kun on parisuhteessa, mutta puoliso on sellaisessa omassa ”kuplassa” eikä päästä sinua sinne. Ei ymmärrä, että olette suhteessa yhdessä. Tai juuri niin kuin sanoit, välissä on muuri etkä pääse siitä läpi.
Mä uskon, että puolisosi pelaa jälleen ja hän ei vaan pysty myöntämään sitä, koska se häpeä on niin suuri. Pelaaminen aiheuttaa juuri tuota ärtyneisyyttä ja puolustautumista, jopa jonkinlaista manipulointia ja toisen syyttämistä. Ja juuri siksi, että olet siinä lähellä ja rakas.
Puolisosi varmasti edelleen välittää sinusta, mutta hän on sairas. Peliriippuvaiselle pelaaminen menee kaiken muun edelle.

Sinä et voi saada puolisoasi hajottamaan välissänne olevaa muuria etkä ymmärtämään tunteitasi. Voit yrittää saada hänet kuulemaan, mutta et pakottaa.
Siksi mä suosittelen, että pidä nyt erityisen hyvä huoli itsestäsi ja keskity itseesi.
Kukaan muu ei sitä tee jos et sinä itse.
Keskity asioihin, joihin sinä voit vaikuttaa ja yritä hyväksyä ne, joihin et voi vaikuttaa.
Se on helpommin sanottu kuin tehty, mutta auttaa sinua jaksamaan.

Mieti, miten voisit elää hyvää elämää siitä huolimatta, että puolisosi on peliriippuvainen?

Toivotan sinulle todella paljon voimia ja jaksamista 🌷!

-Eveliina