[Lahespateva]

Hei.

Olen pelinarkomaani. Pelasin nuorempana itselleni 25.000€ velat. Tyttöystävän ja lapsen myötä sain kuitenkin (Itse!) Maksettua velkani ja pääsin siihen että hoidan laskut ajallaan. Maksan noin 75% kaikista perheen menoista, mutta ylimääräiset rahat pelaan. Tai toivottavasti pelasin.

Mikään ei ole tärkeämpää kuin perhe. Haluan käyttää hiellä tienatut rahat perheeni hyvinvointiin enkä lahjoittaa Maltaan kasinoille.

Aloin lukea addiktipalstaa vasta muutama päivä sitten ja se havahdutti. Läheisten kertomukset taas saivat liki.. paskomaan housuun. En ikimaailmassa halua aiheuttaa tyttöystävälle ja lapselle tuollaista pahaa oloa. En pelaa enää ikinä. Mitään. Jos mieli alkaa tehdä, tulen tänne lukemaan minkälaista sadismia pelaaminen on niitä kohtaan joita rakastaa.

Kiitos ja otan todella osaa suruunne ja ahdistukseenne.

[Eveliina]

Moi lahespateva!

Kirjoituksestasi on jo pidempi aika, mutta halusin kommentoida sitä erilaisuutensa vuoksi.
Toivottavasti peliongelmasi on jo mennyttä aikaa ja sinä ja perheesi voitte nykyään hyvin.

Voi olla hyvin havahduttavaa lukea ”vastakkaisen” puolen kokemuksia samasta ongelmasta. Samaa se on meille läheisille, kun yritämme pohtia, että miksi meidän läheinen pelaa ja mitä hänen päässään liikkuu. Harvoin ainakaan ongelman ollessa akuutti saamme omalta pelaajalta vastauksia kysymyksiin. Silloin vastauksia voi yrittää hakea hieman pidemmällä ongelmansa käsittelyssä olevalta peliongelmaiselta.
Oman läheisen kanssa puhuminen ja totuuden kertominen on usein hankalaa juuri tunnesiteen takia. Rakasta ihmistä ei halua loukata, mutta tämä ongelma poikkeuksetta loukkaa ja pettää luottamuksen.

Oman kokemukseni mukaan pelaajilla ja läheisillä on toisilleen paljon annettavaa ja rohkaisen läheisiä lukemaan vastapuolen kirjoituksia ja millaisia ajatuksia ja tunteita toinen mahdollisesti kokee.
Lisäksi uskon, että kuten lahespatevallekin, voi peliongelmaisille olla apua läheisten tarinoiden lukemisesta.

Tietysti oman läheisen kanssa keskusteleminen on kaikista tärkeintä, mutta aina se ei ole mahdollista tai tilanne voi olla lukossa. Ei myöskään pidä olettaa, että oma läheinen kokee asiat juuri samalla tavalla kuin muut, mutta se voi olla hyvä avaus keskustelulle, jos keskustelun avaaminen muuten tuntuu hankalalta.

Kaikkea hyvää uuteen viikkoon!
-Eveliina