Olen peliriippuvaisen puoliso.
Sain puolisoni kiinni pelaamisesta noin kahdeksan vuotta sitten. Kävin sattumalta läpi pankin tiliotteita ja sain selville, että hän oli pelannut säännöllisesti sadasta eurosta useaan sataan euroa kuukaudessa rahapeleihin. Hän oli ilmeisesti tehnyt sitä jo pitkään, mutta koska hän hoiti perheemme raha-asiat en ollut asiasta tietoinen. en tiedä, kuinka kauan sitä oli jatkunut, mutta ennen kuin aloin ihmetellä miksi rahamme eivät riitä en siitä tiennyt mitään ja aloin itse tutkimaan asiaa.
Puolisoni oli maksanut luottokorttilaskunsa useaan kertaan tyhjäksi sivutuloillaan ja pian luottokorttitili oli taas tapissa. Maailmani romahti täysin, kun sain tietää hänen sairaalloisesta pelaamisestaan. Siinä vaiheessa puolisoni oli nettiyhteydessä hoitavaan tahoon ja keskustelu auttoi joksikin aikaa. Hiljaisen kauden jälkeen puolisoni pelasi oman firmansa rahat ja taas olimme kriisin partaalla. Sen jälkeen hän taas lupasi, että pelaaminen loppuu. Vähitellen hänen suhtautumisensa pelaamiseen on muuttunut takaisin siihen, että hänen mielestään hänellä on oikeus pelata jonkin verran ja on kovin tyytyväinen itseensä, kun pelaaminen pysyy vähäisenä. Minä en pysty luottamaan hänen lupauksiinsa, koska hän rikkoo ne joka kerta. Olen muuttunut välinpitämättömäksi hänen suhteensa. Vähän aikaa sitten sain selville, että hän oli käyttänyt rahaa johonkin, mutta hän ei kerro mihin. Hän haluaa pitää rahankäyttönsä salassa minulta. Tämä ei myöskään kasvata luottamustani häneen, päin vastoin. Olen jo aika neuvoton tilanteen suhteen. Miten minun pitäisi tässä toimia?