[Pörriäinen]

Olen peliriippuvaisen puoliso.
Sain puolisoni kiinni pelaamisesta noin kahdeksan vuotta sitten. Kävin sattumalta läpi pankin tiliotteita ja sain selville, että hän oli pelannut säännöllisesti sadasta eurosta useaan sataan euroa kuukaudessa rahapeleihin. Hän oli ilmeisesti tehnyt sitä jo pitkään, mutta koska hän hoiti perheemme raha-asiat en ollut asiasta tietoinen. en tiedä, kuinka kauan sitä oli jatkunut, mutta ennen kuin aloin ihmetellä miksi rahamme eivät riitä en siitä tiennyt mitään ja aloin itse tutkimaan asiaa.
Puolisoni oli maksanut luottokorttilaskunsa useaan kertaan tyhjäksi sivutuloillaan ja pian luottokorttitili oli taas tapissa. Maailmani romahti täysin, kun sain tietää hänen sairaalloisesta pelaamisestaan. Siinä vaiheessa puolisoni oli nettiyhteydessä hoitavaan tahoon ja keskustelu auttoi joksikin aikaa. Hiljaisen kauden jälkeen puolisoni pelasi oman firmansa rahat ja taas olimme kriisin partaalla. Sen jälkeen hän taas lupasi, että pelaaminen loppuu. Vähitellen hänen suhtautumisensa pelaamiseen on muuttunut takaisin siihen, että hänen mielestään hänellä on oikeus pelata jonkin verran ja on kovin tyytyväinen itseensä, kun pelaaminen pysyy vähäisenä. Minä en pysty luottamaan hänen lupauksiinsa, koska hän rikkoo ne joka kerta. Olen muuttunut välinpitämättömäksi hänen suhteensa. Vähän aikaa sitten sain selville, että hän oli käyttänyt rahaa johonkin, mutta hän ei kerro mihin. Hän haluaa pitää rahankäyttönsä salassa minulta. Tämä ei myöskään kasvata luottamustani häneen, päin vastoin. Olen jo aika neuvoton tilanteen suhteen. Miten minun pitäisi tässä toimia?

[Kalmankukka]

Mikä pitää teidät yhdessä? Suhteen plussat ja miinukset voi listata vaikka paperille. Ulkopuolisen silmin vaikuttaa siltä, ettei puolisosi arvosta sinua. Mieti mitä haluat elämältä? Salailua, epäluottamusta? Sinuna valmistelisin pikkuhiljaa irtiottoa suhteestanne. Se ehkä herättää puolisosi, tai sitten ei. Elämä on ainutkertainen. Älä hukkaa sitä.

[Pörriäinen]

Kiitos vastauksestasi Kalmankukka.
Pitkän aikaa meitä on pitänyt yhdessä lapset. Mitä vanhemmaksi he ovat kasvaneet sen paremmin he huomaavat kotona olevan negatiivisen ilmapiirin. Monta kertaa olen ajatellut irroittautua tästä parisuhteesta, mutta en ole ollut riittävän rohkea. Nyt alkaa tuntu siltä, että olen riittävän monta takapakkia joutunut kärsimään, että aika irtautumiselle olisi pian kypsä. Luin jostain peliriippuvaisten läheisille tarkoitetulta sivulta, että kun tuntuu siltä, että olet helpottunut kun jätän taaksesi entisen elämän olet tehnyt oikean päätöksen. Niin kauan, kun tuntee menetystä, aika ei ole oikea. Olen luonteeltani liian kiltti ja yritän viimeiseen asti saada asiat kuntoon. Kerran nuoruudessani yksi ihminen sanoi minulle, että ei saa olla liian kiltti. En kuitenkaan olisi halunnut tätä palkakseni.

[Kalmankukka]

Minulla on ollut tuota liiallisen kiltteyden ongelmaa. Silmiä avaava oli Ben Maliselle kirja läheisriippuvuus - kenen elämää elät. Kirja on lyhyt ja helppolukuinen. Suosittelen sitä itsetutkiskelun pohjaksi. Itselläni oli ennakkoluulo koko läheisriippuvuustermiä kohtaan, mutta olin näemmä vain ennakkoasenteellinen.

Voimia päivääsi

[Rauli Somerjoki]

Kuolema jos on edessä niin voi vittulan väki.!!!!!!!???!!?!?!?!?!?!?!

[Ripsara]

Moikka! Minulls myös puoliso on peliriippuvainen.. Ollaan menossa naimisiin kesällä. Meillä sellanen tilanne että mies on myöntänyt riippuvutensa n. 2,5v sitten ja on ollut 1,5v sitten A-klinikalla ja homma oli ihan oksti hanskassa kunnes taas ei ollutkaan.. Mulla meni n. 1v että sain mieheni myöntämään ittelleen että on riippuvainen, sanoin hänelle suoraan että jos et olisi riippuvainen niin et salailisi näitä asioita, et valehtelis lähimisilles että saat rahaa, et olis ollut ulosottoasiakkaana jne. pikkuhiljaa hän avas silmät. Vikatikki hänelle oli se kun soitin hänen enolle,läheiselle ystävälle ja äitille ja kerroin mikä tilanne, ja että valehtelee saadakseen rahaa. Tein sen silläkin uhalla että mies sano, että senku teen ni ero tulee, ja siihen sain taas sauman sanoa että no, tääkään ei olis sulle näin kamala asia jos sulla ei olis ongelma... Ne ei enää antanut rahaa ja mies meni hoitoon, eikä myöskään jättänyt mua. Silloin ajattelin että no, jos ero tulee, ni tein ainaki kaiken sen eteen että mies sais apua.. Nyt ollanki sit siinä pisteessä että se pitäis kokonaan lopettaa.. Keksii ittelleen syitä ja uskottelee välillä että välillä voi pelata ei lähe lapasesta kunnes taas lähteekin jne.. Täähän on sairaus, mikä on hyvä myös läheisen ymmrätää, tää on pitkä prosessi.. Ylä- ja alamäkiä.. Nytten ajattelin rupee tänne kirjottaa jotta voin paremmin tukea puolisoani parantumisprosessissa.. syljen tänne turhautumiset ennemmin kun hänen päälleen.. Vaikea homma kertakaikkiaan.. Ollaan siis seurusteltu päälle 5v. meillä on 2v 9kk ikäinen poika ja kesällä naimisiin menossa❤️ Valehtelu, se on se pahin.. ja se että tulee välillä nii hömelö olo ku toinen köyttäytyy ja pitää tyhmänä kun yrittää ovelasti jotenki kusettaa.. VAIKKA tietää että tiiän että puhuttelee ja että itekkin tietonen ongelmastaan.. välillä haluais heittää hanskat tiskiin mutta tiiän että en sitä tee... koska olen myöskin sitä liian kilttiä sorttia..

[Sydän säröillä]

Olen ehkä hieman katkeroitunut peliriippuvaisen vaimo. Ripsara, mieti todella tarkkaan avioitumistasi. Tai pidä ainakin huoli siitä, että esim. kotinne on sinun nimissäsi, ettet ole samassa tilanteessa muutaman vuoden päästä kuin minä: Puolison osuus yhteisestä kodistamme on ulosmittauksessa maksamattomien velkojen takia. Mies on menettänyt luottotietonsa ja sotkenut myös minun raha-asiani.

[Eveliina]

Hei, mitä teille kaikille kuuluu?

Tilitapahtumien salaaminen ei todellakaan lisää luottamusta. Jos tapahtumissa ei ole mitään salattavaa, niin silloin ne pitäisi voida vaikka näyttää puolisolle ja kertoa, mitä ne ovat.
Meillä puolisoni toipuminen ja luottamuksen kasvaminen oli mahdollista vasta kun sain oikeudet hänen tileihinsä ja sain nähdä ja kysyä tilitapahtumista.

Ripsaralle sanoisin, että kuulostaa siltä, että puolisosi myönsi ongelmansa vain painostuksesta ja miellyttääkseen sinua. Muutoin hän ei enää ajattelisi voivansa pelata edes vähän.

Ja samoin miettisin avioitumista ”sairaudentunnottoman” kanssa. Jos riippuvainen ei todella ymmärrä olevansa riippuvainen ja ota apua vastaan ja lähde toipumaan, on läheisen polku rinnalla kulkijana todella kivinen ja turhauttava. Tottakai jokainen tietää itselleen oikeat ratkaisut ja punnitsee niitä omista lähtökohdistaan.

Itse olen useamman kerran miettinyt avioeroa.
Vaakakupissa on painanut suurimpana rakkaus, yhteinen elämä ja haaveet ja unelma ydinperheestä (ja pelko epäonnistumisesta). Toisella puolella turvattomuuden tunne, pelko ja epävarmuus tulevasta.
Tähän mennessä rakkaus on vielä kantanut, mutta tiedän sen, että enää en jaksa yhtäkään pettymystä.
Toivon, että puolisoni on nyt toipunut, mutta täysin en voi siihen kuitenkaan luottaa.

Rauhallista itsenäisyyspäivää!

-Eveliina