Olet täällä

Täälläpäin ei edes ole apua tarjolla

Ahdistaako läheisesi pelaaminen? Tervetuloa Herttaan! Asioiden jakaminen vertaisten kanssa voi auttaa. Palvelu toteutetaan yhteistyössä Peluurin kanssa.

Valvoja: Päihdelinkin toimitus

Täälläpäin ei edes ole apua tarjolla

ViestiKirjoittaja Pikkuäiti » 18.7.2019 07:02:26

Mie vaan haluisin henkilökohtaisesti tavata ihmisiä, jotka ymmärtäis prikulleen, mitä käyn läpi. Täällä pohjoisessa ei järjestetä tukiryhmiä läheisille. Oon murtumispisteessä, oon jumissa tässä elämässä, ja tunnen jatkuvas huonoa omatuntoa lasten takia.

Nuo pikkuset tytöt ei ansaitse tätä tappelua, masentunutta ilmapiiriä, äitin itkukohtauksia, aggressiivisuutta, välinpitämättömyyttä. Kaikki muka on menossa parempaan suuntaan kokoajan, aina vaan. Silti ollaan taas samassa pisteessä. Mies sai puolenkuun palkan. Maksoi pari laskua, joista toinen oli vanhoja pelivelkoja, ja pelasi loput.

Kuulema nyt on viimeinen kerta. Jos tämän mahdollisuuden vielä annan, niin sitte ei enää hölmöillä. Niin se oli viimeksikki. Viimeksi sovittiin, että siirretään aina yhteiselle tilille palkat, vähän itelle saa jättää käyttörahaa, mutta max. 200. Nyt kun kysyin, miksei oo tilistä siirretty yhteiselle mitään, nii paljastu taas vanha kunnon nettikasino syyksi.

Tätä on jatkunu n.kolme vuotta, väliin mahtuu kihlat ja kaks pientä tyttöä, joista nuorin vaan kolmisen kuukautta. Miks hullussa enää haluisin naimisiin tuommosen miehen kans, joka pettää satavarmasti luottamuksen. Miks pois yksin jäämisen ajatus on niin sietämättömän hankala. En voi lähteä, kun tytöt on näin pieniä, mutten sais jäädä, koska niiden elämä menee pilalle tässä tilanteessa. Enkähän minä pärjää yksin. Mies meistä kahesta on se joka tienaa. En saa yksin ees uuden asunnon vuokraa maksettu niin että jäis elämiseen ja laskuihin killinkiäkään. Ja tosiaan muutto on parhaillaan päällä.

Edellinen pommi oli just ennen ristiäisiä, sitä edellinen vähä ennen vauvan syntymää. Miten saan miehen hoitoon ja onko tässä enää mitää mahollisuutta tai järkeä jatkaa? Oonko mie taas yks hyväuskonen höhlä joka joutuu lopulta ulosottoon ja kipeään avioeroon ja mielisairaalaan lopulta? Kuka auttais minua?
Pikkuäiti
 

Re: Täälläpäin ei edes ole apua tarjolla

ViestiKirjoittaja Elna » 6.11.2019 16:55:14

Oletko saanut apua?oletko soittanut ja pyytänyt vertaistukipuhelua?minulla se auttoi juurikin tuohon,meidän asuinkunnalla ei myöskään ole mitään vertaisryhmiä..
Elna
 

Re: Täälläpäin ei edes ole apua tarjolla

ViestiKirjoittaja Pikkuäiti » 11.12.2019 22:55:10

Elna kirjoitti:Oletko saanut apua?oletko soittanut ja pyytänyt vertaistukipuhelua?minulla se auttoi juurikin tuohon,meidän asuinkunnalla ei myöskään ole mitään vertaisryhmiä..

Pitäs vissiin soittaa. En oo nyt tehny asian eteen mitään, ko sain sopivasti helpotusta muutamasta keskustelukerrasta mielitiimissä. Huomasin kuinka ankara oon itelle, ja päätin olla sekä itselle, että miehelle armollisempi. Mies lupasi olla avoimempi, rehellinen ja lähteä itse, jos vielä tämä kuvio toistuu. Aioin uskoa tätä ja pitää samalla mielessä, että kaikkiin parantumisiin kuuluu repsahduksia. Seuraavan kerran ku mies pelaisi, olisin ymmärtäväinen, enkä ota sitä henkilökohtaisesti.

Nyt poikkeuksellisen pitkän ajan kuluttua(ennen 2-3kk on ollu pitkä aika, nyt päästiin jopa 5kk), mies kävi netticasinolla häviämässä reilu parisen sataa. Hän jäi asiasta kiinni, ja mie toistelin tuota ymmärtäväisyyttä ja "ollaan jo päästy näin pitkälle" ajatusta päässä. Myöhemmin halusin nähä miehen tilin varmistuakseni rehellisyydestä, mutta mies sai raivarit. Yhtäkkiä hänen tilinsä asiat ei kuulu mulle, ja selvis myös että se hävitty pari sataa oliki kolme kertaa sen verran. Mietin jo monta kertaa, että lunastan sen lupauksen häipymisestä. Mutta sitten se ero ois ollu minun päätös, ja mie oisin se heikko surkea, joka ei viitsi nähdä vaivaa parisuhteen eteen ja antaa raha-asioiden tulla väliin. Kaikki tämä miettiminen pistää minun pään sekasi. En tiiä oonko uhri vai pahis vai hiljanen hyväksyjä. En saanu nähä ees sitä tiliä ja seki jäi vaivaan nii perhanasti, että mitä muuta salattavaa sillä on. Onko kaikki meidän säästötki menny? Ja kuinka helvetissä se kehtaa tässä tilanteessa vielä vedota luottamukseen? Tuli hetkellisesti jo semmonen fiilis, että no näillä mennään päivä kerrallaan, mutta empä tiiä. Ollaan molemmat loppu ja ihan pihalla ko ei ehitä ees nukkua. Yritetään ajatella, että tää on vaa vaihe ja yli päästään. Mutta mie näen vaa tunnelin päässä valon sijaan mörön ja helvetin huonon tulevaisuuden. En pääse irti tästä olosta tai elämästä ja alan olla ihan oikeasti väsyny. Ja aina väärään aikaan liikkeellä, ku mitkää chatit tai puhelimet ei oo käytössä. Alan taas etsiä epätoivosia ratkaisuja, eikä mein parisuhde kestä enää yhtää sellaista.
Pikkuäiti
 


Paluu Hertta

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa