[Eveliina]

Hei!

Ajattelin kokeilla tällaista ”päivystystyyppistä” kirjoittelua Hertassa.

Olen paikalla sunnuntaina 31.1. klo 19-21 ja vastailen ketjuun tulleisiin kysymyksiin ja ajatuksiin.
Olen itse peliriippuvaisen puoliso ja koulutettu vertainen.

Olen täällä juttelemassa peliriippuvuudesta ja sen vaikutuksista omaan elämään. Sinun ei tarvitse jäädä ajatustesi kanssa yksin.

-Eveliina

[Eveliina]

Kysymyksiä pohdittavaksi:
- miten läheisen pelaaminen on vaikuttanut elämääsi?
- millaisia konkreettisia muutoksia peliriippuvuus on aiheuttanut?
- miltä läheisen peliongelma tuntuu?
- mitä toivoisit peliongelmaiselta?
- miten voisit itse auttaa parhaiten itseäsi?
- mikä on sinulle elämässä tärkeää?

Näihin kysymyksiin voitte vastailla vapaasti tässä ketjussa ja minultakin saa halutessaan kysyä. Puolisoni on ollut vakavasti peliriippuvainen 4-5 vuoden ajan.
Itse tiedän sen, että peliriippuvaisen läheisenä huomio kiinnittyy liian usein siihen, miten voisin auttaa pelaavaa läheistä ja miten tämän saa loppumaan.
Tärkeää on kiinnittää huomio itseensä ja pyrkiä vaikuttamaan asioihin, joihin voi vaikuttaa. Se ei ole aina kovin helppoa ja itsekin olen oppinut tämän ns. kantapään kautta.

-Eveliina

[Eveliina]

Moikka kaikki!

Täällä ollaan taas tänään noin klo 19 asti ja tässä ketjussa saa vapaasti pulista peliriippuvuuteen liittyvistä asioista. Muista, ettet ole yksin!

-Eveliina

[Eveliina]

Moikka kaikki!

Kiva, että olet tullut tänne lukemaan kirjoituksia, jotka ovat peliriippuvaisten tai heidän läheistensä kirjoittamia.
Toivottavasti löydät täältä itsellesi apua ja tukea, tai ainakin toivoa, että et ole yksin tilanteesi kanssa.
Minä kirjoittelen tänne yleensä aina sunnuntaisin ja vastaan uusiin viesteihin sekä vanhoihin ketjuihin.

Minulta saa halutessaan kysyä, jos on jotain mielen päällä.
Lyhyesti oma tilanteeni on sellainen, että olen peliriippuvaisen vaimo. Olemme olleet yhdessä noin 9 vuoden ajan ja vaikeasti peliriippuvainen puolisoni on ollut noin neljän vuoden ajan.
Puolisoni on koko ikänsä pelannut erilaisia pelejä, kuten nettipokeria ja vedonlyöntiä. Olin tietoinen siitä, että hän silloin tällöin teki vetoja ja ajattelin sen olevan harmitonta ”hupia”. Kunnes noin kolme vuotta sitten hän ensimmäisen kerran kertoi, että pelaaminen on ongelma ja hän oli pelannut isot velat. Sen jälkeen elämämme on ollut melkoista toivon, luottamuksen uudelleenrakentamisen ja pettymysten vuoristorataa ja velkaa on kertynyt jatkuvasti lisää.

Nyt puolisoni on ollut noin puoli vuotta pelaamatta ja hän on käynyt pelirajattoman vertaisryhmän ja hän käy myös psykoterapiassa. Tällä hetkellä olen puolisoni toipumisen suhteen hyvin toiveikas, mutta silti en vielä luota häneen. Pystymme nykyään puhumaan avoimesti asioista ja mahdollisista peliajatuksista ja näen puolisoni pankkitilit, joten voin myös tarkistaa tilitapahtumia halutessani.

Kaikkea hyvää uuteen viikkoon!

-Eveliina

[Barracuda]

Moikka!

Myös minä olen peliriippuvaisen vaimo. Mun vaimo on pelannut vähän reilun vuoden enemmissä määrin. Mitään hirveitä velkoja ei ole päässyt syntymään, mutta kyllähän tuo rappeuttaa aika paljon semmoista taloudellista turvallisuudentunnetta.

Olen itsekin pelannut jonkin verran, mutta minulle ei tuota suuria vaikeuksia olla pelaamatta.

Vaimoni sen sijaan kärttää ”lupaa” pelaamiseen vähän väliä, vaikka olemme sopineet että se on nyt tauolla. Hän ei tietääkseni pelaa salaa, mutta eilen en jaksanut olla se paskamainen tyyppi joka aina kieltää, niin sanoin että pelaa sitten pari kymppiä (kuitenkin oltu pelaamatta joulusta saakka). Veikkaan että rahaa meni enemmän kuin pari kymppiä, koska pelaaminen kesti 6 tuntia.

Hän pelaa nettikasinoilla slottikoneita. Ehkä eniten minua haittaa just toi että se menee aina ajan suhteen niin överiksi. Mitään muuta ei ole pelaamisen aikana olemassakaan ja siksi tunnen itseni arvottomaksi ja turhaksi. Jos huomautan kesken session, että lopettaisitko jo, niin saan osakseni vihaista tiuskintaa.

Miten näitä tilanteita voisi hoitaa paremmin? Tai miten ne jaksaisi kestää? Jos puhun hänen kanssaan pelaamisesta muuten niin hän auliisti myöntää olevansa riippuvainen. Olisiko järkevää, että toisin enemmän omia tuntemuksia hänen pelaamisensa suhteen esiin? En usko hänen ymmärtävän miten paljon hän minua satuttaa.

[Eveliina]

Moikka Barracuda!

Teidän tilanne kuulostaa aika hankalalta, jos vaimosi kuitenkin myöntää olevansa riippuvainen, muttei varsinaisesti kuitenkaan ilmeisesti näe ongelmaa.

Miten hänen pelaamisensa on vaikuttanut teihin ja suhteeseenne? Pystytkö puhumaan tästä vaimollesi? Esimerkiksi juuri taloudellinen turvattomuus. Se tuo turvattomuuden tunnetta suhteeseen ylipäätään. Ja se, että tunnet itsesi arvottomaksi, kun vaimosi pelaa.
Hän tekee väärin myös siinä, että pyytää sinulta ”lupaa” pelata ja jos et anna lupaa niin saat vihat niskaasi. Puolisosi on jo vahvasti koukussa pelaamiseen.

Oletteko molemmat pitäneet taukoa pelaamisesta? Ajattelen, että voisit omalla pelaamattomuudella tukea hänen pelaamattomuutta.
Rohkaisen keskustelemaan siitä, mitä haittoja pelaaminen teille aiheuttaa. Todennäköisesti löydät haittoja vielä enemmän kuin kirjoitit. Kerro puolisollesi avoimesti, miltä sinusta tuntuu ja millaista haittaa pelaaminen teille tekee.

Puolisosi pitäisi löytää motivaatio lopettamiseen itsestään eikä siksi, että sinä haluat hänen lopettavan. Silloin muutos ei todennäköisesti ole pysyvää, jos sen tekee jonkun muun tahdosta.

On tosi hienoa, että haluat auttaa vaimoasi ja kestää tilannetta. Muistathan samalla huolehtia omasta hyvinvoinnista ja jaksamisesta.
Jos vaimosi ei onnistu lopettamaan pelaamista omasta tahdostaan huolimatta, voitte miettiä juttelemista esimerkiksi peluurin työntekijän tai terveyskeskuksen kautta. Ongelman kanssa ei tarvitse jaksaa yksin ja sekä ammatti- että vertaistukea on saatavilla. Esimerkiksi pelirajattomalla on paljon tukea sekä pelaajalle että läheiselle. Myös täältä voi lueskella Valtin puolelta pelaajien kirjoituksia ja kokemuksia.

Voisitko esimerkiksi näyttää puolisollesi tämän tekstin, minkä kirjoitit? Ja jos keskusteleminen on hankalaa, voit vaikka kirjoittaa hänelle kirjeen ja purkaa ajatuksiasi siihen.

Kaikkea hyvää uuteen viikkoon ja ollaan kuulolla!

-Eveliina

[Eveliina]

Moikka just sulle!

Mitä sulle kuuluu?

Tässä ketjussa voidaan kirjoitella kuulumisia ja samoin jos tulee mieleen omia kokemuksia, joita jakaa ja jos haluaa esimerkiksi kysyä minulta tai muilta jotain.

Olin tuohon ylemmäs kirjoittanut muutamia kysymyksiä, joita voi pohtia tähän keskusteluun osallistuessaan.
Tänne voi purkaa omia ajatuksia ja tuntoja, joita ei välttämättä omalle läheisille voi jutella. Täällä ollaan toisiamme varten!

-Eveliina

[Rankkaa on]

Tervehdys,

aikuinen parikymppinen lapseni on peliriippuvainen. Ilokseni hän on nyt halukas ottamaan itselleen hoitoa vastaan.

Minua kuormittaa hänen peliriippuvuutensa, ja iloitsen, että hän on halukas vähitellen ottamaan itselleen hoitoa vastaan. Ymmärrän ja tiedostan, että hänen tulee hoitaa itseänsä.

Itselleni on hankalaa olla tasapainossa omien tekojeni sekä ajatusteni kanssa: miten olla riittävän lähellä (tukena), mutta silti riittävän kaukana (mahdollistaa hänen oman vastuunottonsa hoidosta sekä varmistaa oma jaksamiseni).

Olen jo opetellut ottamaan ensimmäisiä askeleita kauemmas, mutta tuntuu vaikealta pysyä siellä. Myös se, että itsellä on ajatuksia asian (hoidon ja parantumisen) edistämiseksi - ja itsellä tuntuu olevan myös kova kiire 'työntää' lastani eteenpäin. Hän etenee kuitenkin omalla tahdillaan.

Mieluusti vastaanotan kommentteja ja ajatuksia sekä läheisiltä (vanhemmat/puolisot/muut) sekä myös peliriippuvuuuden kohdanneilta.

Kiitos jo etukäteen kommenteista - hienoa, että tällainen foorumi on olemassa.

Rankkaa on

[Eveliina]

Hei nimimerkki Rankkaa on,

Mukavaa, että olet löytänyt tänne, vaikkakin ikävän ongelman ympärillä ollaan.

Hyvä kuulla, että lapsesi on pisteessä, jossa on halukas itse saamaan apua ongelmaansa ja haluaa toipua riippuvuudesta.

Oletko saanut itsellesi keskusteluapua? Esimerkiksi työterveys, paikkakunnan a-klinikka, peluuri ja pelirajaton ovat palveluita tarjoavia paikkoja. Kolmessa jälkimmäisessä osaamista on enemmän juuri riippuvuuteen liittyen ja työterveydessä/terveyskeskuksessa työntekijät osaavat tietysti kohdata kriisissä olevia ja auttaa sen mukaisesti.

Pelirajattomalla on mahdollisuus pyytää tukipuhelua joko pelaajan läheiseltä tai toipuneelta riippuvaiselta. Mietin, voisiko sinulle olla hyötyä siitä, että toipunut pelaaja juttelisi kanssasi? Se voisi auttaa ymmärtämään, millainen apu olisi hyödyllistä ja millainen välttämättä ei ja mitä pelaaja voisi toivoa vastaavassa tilanteessa. Tietysti voit lapseltasikin yrittää näitä asioita kysyä, millaista tukea hän toivoo.

Läheisenä olemisessa vaikeinta mielestäni on juuri se, että emme voi tehdä riippuvaisen puolesta mitään. Voimme oikeastaan vain olla tukena. Välillä apumme saattaa jopa mahdollistaa pelaamisen jatkumisen.
Itse kehotan sinua ottamaan useamman askelen taakse päin ja kääntämään tarkkaavuuden sinuun itseesi.
Yritä keskittyä siihen, miten voisit itse voida paremmin ja miten voit auttaa itseäsi. Kun voit itse hyvin, jaksat olla paremmin lapsesi tukena. Tukena oleminen tarkoittaa käytännössä sitä, että ollaan rinnalla: katsotaan, miten vierellä menee, mutta ei pyritä pitämään toista pystyssä tai pelastamaan. Kuunnellaan ja keskustellaan.

Kun haluat ”patistaa” lastasi eteenpäin, pysähdy hetkeksi miettimään esimerkiksi: auttaako tämä oikeasti häntä tai minua? Miksi ajattelen näin? Voinko vaikuttaa tähän asiaan todella?

Me emme voi tehdä päätöksiä toisen puolesta emmekä vaikuttaa häneen. Toipumisen halun ja sen eteen tehtävän työn täytyy lähteä riippuvaisen itsensä sisäisestä motivaatiosta.

Tilanne on todella vaikea, mutta tässäkin olemista voi opetella pysähtymällä miettimään ja pysäyttää itsensä, ennen kuin toimii.

Tsemppiä alkavaan viikkoon!

-Eveliina

[Rankkaa on]

Kiitos Eveliina viestistäsi,

olen hakenut ja saanut apua, mm mainitsemiltasi tahoilta. Olen todella hämmästynyt, kuinka paljon ja hyvätasoista tukea on saatavilla myös läheiselle.

Oma jaksaminen on kaikkein tärkeintä - niin tässäkin vaikeassa tilanteessa. Oman läheisen kohdalla rajoja on niin hankala vetää. Ja pysyä niissä. Lisäksi ainakin minä haluan uskoa hyvää löheisestäni, välillä turhankin sinisilmäisesti. Tämän johdosta havahduin ongelmaakin vasta muutaman vuoden viiveellä. Jälkikäteen katsottuna, monta asiaa oli näkyvillä ja tunnistettavissa jo aikoja sitten, mutta enpä itse siihen kyennyt.
Itseä on turha syyttää, vaikka kyllä sitä löheisenä tulee tehtyä - kun olen osaltani mahdollistanut pelaamisen.

Mutta, nyt tilanne on onneksi näkyvä - ja minä voin kulkea rinnalla. Luonteellani on hankalaa olla ottamatta hoitajan roolia, vaikkei kukaan sitä minulle annakaan.

Kirjoituksesi etöisyyden pitämisestä ongelmaan oli viisaasti sanottu. Sitä yritän pitää mielessäni.

Onneksi pystyn puhumaan aiheesta nuoreni kanssa. Tilanne voisi olla todella paljon hankalampikin.

Vertaistuesta on paljon apua. Minulle on ollut paljon apua myös peliriippuvaisten kommenttien lukemista - se auttaa minua ymmärtämään tämän sairauden aikaansaamaa ajattelua.

Keskustelun jatkumista odottaen,

Rankkaa on

[Eveliina]

Moikka!

Hienoa, että olet hakenut itsellesi apua ja saanut sellaista apua, josta olet hyötynyt. Onneksi myös läheisille on nykyään paremmin apua saatavilla kuin esimerkiksi vielä muutamia vuosia sitten ja ymmärrys ongelmaa kohtaan on lisääntynyt.

Kirjoituksestasi käy ilmi se, että olet lähtenyt hoitamaan itseäsi ja osaat hyvin jäsennellä ajatuksiasi ja ymmärrät, millaisesta sairaudesta on kyse. Myös se, että tiedostat esimerkiksi sinulle tyypillisiä toimintatapoja, auttaa sinua halutessasi muuttamaan niitä.

Rajojen asettaminen on yksi hankalimmista tehtävistä, joita läheisellä on. Ja sitten kun niistä rajoista pitäisi vielä pitää kiinni vaikka itse ja pelaava/pelannut läheinen saattaa niitä yrittää venyttää ja siirtää. Loppujen lopuksi tässäkin asiassa kuitenkin rajat ovat rakkautta etenkin itseä ja usein myös peliongelmaista kohtaan.

Lähtökohtaisesti me luotamme ihmisiin, etenkin läheisiin ja rakkaisiin. Vaikka näkisimme merkkejä siitä, että jotain on pielessä, emme useinkaan pysty tarkentamaan, mistä on kyse. Ja luottamus on alun alkaen niin vahva, että usein noissa tilanteissa selitämme asian itsellemme ”parhain päin”. Tämä on vain inhimillistä, ei tyhmyyttä tai sinisilmäisyyttä. Usein myös pelaaja ainakin pelien ollessa päällä selittelee valheita läheisilleen, ettei pelaaminen paljastu.

Tsemppiä alkavaan viikkoon ja ollaan kuulolla!

-Eveliina

[Rankkaa on]

Tänään ja eilen on ollut raskaat päivät. Rinnalla kulkeminen on rankkaa. Välillä haron hiuksiani, että miten tämä yhteinen kulkeminen on niin hankalaa. Minulla on omat ajatukseni ja näkemykseni, eivätkä ne tunkemalla mene riippuvaiselle läpi. Se on aivan ymmärrettävää - näinhän se menee toiseenkin suuntaan.

Onneksi olen ymmärtänyt soittaa Peluuriin, tälläkin viikolla pari kertaa. Näin olen pystynyt tuulettamaan omia ajatuksiani ja myös saanut hyviä näkökulmia. Se on helpottanut minua todella paljon, ja tuonut itselle sitkeyttä ja voimaa. Kiitos Eveliina sinulle myös vastauksista.

Alkuviikosta koin tällä saralla todellisen pettymyksen, kun sopimamme asia ei toteutunut. Olin raivoissani, koin pettymyksen ja surun tunnetta. Onneksi osasin hengähtää, laskea sataan muutamaan kertaan - ja sitten kerroin riippuvaiselle tunteistani, ajatuksistani ja miltä minusta tuntuu. En syyttöen, vaan oman toivottomuuteni esiintuoden.

Sain riippuvaiselta niin hienon vastauksen, että ymmärsin paljon paremmin - kuinka hankalaa tämä on hänelle. Etenkin hänelle.

Tämä tunteista ja ajatuksista puhuminen ei ollut helppoa, mutta todellakin lähensi meitä. Olin ajatuksissani todella turhautunut, mutta saamani palaute kertoi meidän olevan matkalla samaan suuntaan. Lisäksi ymmärsin ja sain kuulla, että antamani tuki on todella arvokasta.

Aivan ihana tunne minulla! Näin ne tunteet vaihtelevat - ja niistä puhuminen on kovin tärkeää. Ei helppoa, ei.

[Eveliina]

Hei Rankkaa on!

Olipa ihanaa lukea kirjoittamasi teksti muutaman päivän takaa, vaikkakin tilanne on ollut teillä todella vaikea. Kuitenkin kirjoituksesi oli niin täynnä oivallusta, että iloitsen puolestasi.

Millainen sovittu asia jäi toteutumatta? Keskustelitteko siitä, miten tällainen tilanne jatkossa voidaan välttää? Ainakin kirjoituksestasi ilmeni se, että olette voineet keskustella ja nyt mahdollisesti ymmärrätte toisianne paremmin.

Ja tunteiden purkaminen se vasta tärkeää onkin! Ettei jää yksin tunteiden ja ajatusten kanssa. Olet hienosti lähtenyt purkamaan ja peilaamaan niitä ensin esimerkiksi Peluuriin ja sitten osannut rakentavasti keskustella läheisesi kanssa. Todella hyvin toimittu! Koska kuten totesit, on tämä riippuvaisellekin todella rankkaa. Kuljetaan vähän samaa polkua, mutta kumpikin kuitenkin kulkee omaa kaistaa ja omaa elämäänsä elää. Mutta se, että mennään samaan suuntaan on jo paljon! On todella tärkeää, että voi purkaa omia tuntojaan jollekin muulle, ettei niitä välttämättä ”oksenna” toiselle niin, että toisen olo voi vain pahentua. Tietysti läheisen kanssa keskusteleminen ja yhteyden säilyttäminen on merkittävää, mutta rakentava keskustelu kantaa paljon pidemmälle kuin pelkän ahdistuksen purkaminen ilman sitä rakentavaa osuutta.

Itseäni on rinnalla kulkemisessa auttanut paljon puhuminen sekä vertaisryhmässä/vertaispuhelimessa että ystävien kanssa, kirjoittaminen ja omien juttujen tekeminen. Muista tehdä välillä itsellesi mukavia asioita, naura ja tee jotain, joka saa ajatuksesi aivan muualle. Näin jaksat paremmin olla myös tukena läheisellesi. Pienetkin asiat jo auttavat!

Mahtavaa kuulla sinun oivalluksistasi ja palataan taas kirjoitusten merkeissä ensi viikolla!

Hymyin
Eveliina

[Rankkaa on]

Hei,
olen hieman ottanut etäisyyttä asiaan: ole. lukenut vähemmän Peluurin keskusteluja sekä näitä sivuja. Se on selvästi auttanut minua, kuormituin asian alituisesta pohtimisesta.

Olen saanut tukea niin mielenterveystoimistosta kuin vertaisryhmästä; molemmista on ollut erittäin hyvää apua ja tukea.

Nuoreni on riemukseni hoitomyönteinen. Hän päätti itse, että haluaa asentaa Gamban-ohjelmiston. Tästä on ollut selkeästi hyötyä.

Keskustelemme riippuvuudesta nuoreni kanssa säännöllisesti, käytännössä viikottain. Tämä on helpottanut myös sitä, että joka päivä ei teemaa tarvitse nostaa esille.

Omaa rajanvetoani pohdin kovasti, ja miten varmistan oman jaksamiseni. Tälläkin viikolla kävimme aiheesta hyvän keskustelun.

Kaikki vertaistuki on kovin hyödyllistä. Mahtavaa, että ihmiset kirjoittelevat eri foorumeille. Itse olen saanut näistä kovin paljon.

Ihanaa kun kevät on saapunut. Se ei ratkaise ongelmaa, mutta tuo kyllä virtaa.

Rankkaa on.

[Eveliina]

Moikka!

Todella hyvä, että olet osannut itse ottaa asiaan etäisyyttä siten, kuin se sinulle on mahdollista. Liika pohdinta ja ”vellominen” loppujen lopuksi saattavat juurikin kääntyä kuormittaviksi sen sijaan, että niistä olisi apua.

Hyvä kuulla, että olet saanut apua useammalta taholta ja erityisen hyvä myös, että nuoresi on hoitomyönteinen. Yhteinen keskustelu on ensiarvoisen tärkeää, jotta pysytte molemmat perillä teidän odotuksista ja ajatuksista. Ilman keskusteluyhteyttä tilanne olisi todennäköisesti aika paljon tuskallisempi, kun toiselta ei saisi vastauksia eikä usein vastaanottoakaan sille, mitä itse haluaisi sanoa.

Olen todella iloinen siitä, että pohdit omia rajojasi ja jaksamistasi ja voit keskustella asiasta myös nuoresi kanssa.

Keväinen aurinko kyllä piristää ja antaa energiaa eri tavalla esimerkiksi ulkoiluun ja tekemiseen. Piristää myös kovasti mieltä!

Aurinkoa alkavaan viikkoon ja ollaan kuulolla!

-Eveliina