[Skye]

Olen niin kypsä tähän tilanteeseen. Olen seurannut vieressä nyt 7v miehen peliongelman aaltoilua paremmasta huonompaan. Vuokraa on rästissä, kuten joka kevät. Joka vuosi sama juttu, homma lähtee keväisin täysin käsistä. Iso osa tuloista menee velkojen maksuun ja elämiseen jää, no, vähän. Meillä on 2 lasta, ja mua suoraan sanoen vituttaa se, miten tää pelaaminen menee perheen edelle. En pahempaa riippuvuutta tiedä! Miehellä on myös häviömasennusta, suuttumusta, vitutusta häviämisestä ja silloin kaikki kaatuu mun niskaan. Olen aivan täydellisen loppu tilanteeseen. Hänellä on hoitokontakti asiaan liittyen, hoitaja ohjaa olemaan yhteydessä Peluuriin, mutta kun miehellä ei riitä kaikkien muiden ongelmien lisäksi jaksaminen eikä motivaatio asian kunnolliseen selvittämiseen. Se, että kerran viikkoon puhuu hoitajalle puhelimessa ja saa neuvon olla yhteydessä tänne, ei auta, kun häviön yhteydessä miehellä on vain itsetuhoisia ajatuksia eikä näe muuta ulospääsyä. Oon sanonut että autan ja tuen jos haluaa päästä pelaamisesta irti, mut mulla on tunne ettei hän edes oikeasti sitä halua, vaan tekisi sen vaan siksi että minä vaadin, eikä muutos silloin olisi todellinen, vaan vain hetkellinen. Olen ollut rouva Fortunalle se toinen nainen jo kauan, käytettävissä silloin kun pelata ei voi. Olen myös sirkustirehtööri, jonka pitäisi keksiä tekemistä, ettei hän pelaisi tai silloin kun ei voi rahallisen tms tilanteen takia pelata. Olen se, jolle ollaan kiva ja kiltti siihen asti että saa pelirahaa. Tai sitten, jos ei kiltteydellä irtoa, löytyy sekin manipuloiva ja kiristävä puoli. Olen kuitenkin nyt niin kypsä ja vihainen, tilanteen vain jatkuessa, et oon valmis minäkin esittämään vaatimuksia. Olen miettinyt, että jos kesäkuun loppuun mennessä homma ei ala olla hallinnassa, saa mies alkaa etsiä uutta asuntoa ja katsellaan tilannetta erillään jonkun aikaa. Pelkään samalla kuitenkin, että tekee itselleen jotain joko tän takia, kunhan tuun asian esittämään tai sitten kun tää todellakin toteutuu. Oon käyttänyt jo kaikki keinot mitä kuvitella saattaa, eikä mikään mee perille. Ymmärrän kyllä riippuvuuden olevan sairaus, mutta miksi helvetissä koko perheen pitää sitä ja sen lieveilmiöitä sairastaa?!?! En tiiä, kiitos ja anteeksi pitkästä vuodatuksesta.

[ytrewq]

Huh jos 7v jaksaa seurata pelurin toilailuja on siinä ollut piiitkä pinna, ehkä liikaakin.

Kannattaa miehen kanssa avoimesti puhua pelaamisesta. Älä puhu syyttävään sävyyn muuten olet taas se mäkättävä huora, mikä valittaa koko ajan. Ei välttämättä ole helppoa keskustella kummallekaan. Ranskalaisilla viivoilla voin laittaa pari hyvää kysymystä.
-Mitä miehesi haluaa pelaamiselta?
-Onko kaikki asiat ok miehen mielestä?
-Haluaako se lopettaa pelaamisen?
Yritä saada kunnollisia vastauksia eikä sellasia "joo-joo kaikki on hyvi".

[Skye]

No. Aamulla miehen whatsappiin laitoin pelaajien puolelta kopioimani linkin Trustly-talletusten estämiseen, chatin aukioloajat ja linkin vertaispuhelulomakkeeseen. Kerroin hänelle, että en enää jaksa ja etten halua tilanteen menevän siihen, että joudun esittämään uhkavaatimuksia eroamisesta, vaan toivoisin, että hän ymmärtää toimia ilman niitä.

Hän teki Trustlylle eston. Täytti vertaispuhelulomakkeen ja lähetti sen. Ensimmäistä kertaa aikoihin mulla oli olo että voin olla sinut oman tekemiseni kanssa ja oman tukemiseni kanssa. Enää tukemiseni ei ole sitä, että koetan pitää hänet hyvällä tuulella antamalla rahaa pelata, se on loputon suo ja syy sekä vastuu kaatuu lopulta mun niskaan.

Illalla sitten räjähti. En hänen mukaansa arvosta tätä hänen isointa tekoa tähän asti asian suhteen (hän on aikoinaan itse kieltänyt kehumasta kun "vituks menee kumminkin") ja hän sitten meinaa pelata kaiken mitä perjantaina tulee tilille, KOSKA MINÄ JA MUN ARVOSTUKSEN PUUTE. Itse jouduin myöntämään itselleni, että niin, en USKALLA luottaa muutokseen ennen kuin näen, en halua taas pettyä. Kun sen oon tehnyt jo niin monesti... En uskalla, ennen kuin pelaamisen väheneminen näkyy selkeästi, en yhden päivän perusteella. Ja ei, mä en kehunut ääneen häntä, en palannut aiheeseen sen enempää. En halunnut sanoa "hyvin tehty, oon ylpeä susta", vaikka niin olisi kuulunut, mutta tuo kehumisen kieltäminen oli niin syvällä minussa... Eli mokasin kyllä, sen voin myöntää. Mutta onko se silti oikein uhata jälleen kerran, et kaikki menee, koska minä ja mun tekemiset tai tekemättä jättämiset?

Tekemänsä asiat ovat vahva alku, mut millä ja miten mä voin luottaa siihen et suunta tästä on vain ylöspäin? Miten ihmeessä voin luottaa ylipäätään, kun olen vuosien kieroilua ja manipulointia katsellut, että hän saa mitä haluaa? Sen nimittäin tämä hänen riippuvuutensa on mulle opettanut, niin surullista kuin se onkin "älä luota mihinkään, mitä hän sanoo, edes siihen positiiviseen, se on lähes aina vain keino saada mitä haluaa". Tämä, jos mikä, surettaa mua oikeasti, koska en voi enää tietää, milloin äänessä on hän ja milloin peluri hänessä.

Mitä tulee pelaamiseen itseensä, hän täyttää sillä tyhjiötä, pakenee tylsyyttä, sitä että joutuisi käsittelemään niitä oikeasti kipeitä asioita ts.pakenee omaa päätään. Nämä syyt on käyty läpi jo aiemmin. Tuosta syystä ja siihen liittyvistä peloista johtunee, että uskon, ettei hän halua lopettaa, koska joutuisi kohtaamaan kaiken, mitä jää nyt pelatessa kohtaamatta. Pelkää ettei kestä päätään/ajatuksiaan/tunteitaan. Parempi tuttu helvetti kuin tuntematon taivas. Minä taas halua tällä(kin) kertaa uskoa, että muutos on mahdollinen ja se tapahtuu, mutten tiedä että onko todella, ennen kuin hän saa nuo mieltään painavat ja pakenemansa asiat käsiteltyä. Pelkää mitä tulee tilalle, millä tämä addiktio korvautuu?

Itseäni nakertaa pahiten tuo luottamuksen puute. Että mistä voin tietää, onko mikään aitoa, onko oikeasti pahoillaan vai onko kaikki vaan manipulointia luoja tietää minkä saavuttamiseksi...

[Skye]

Niin ja piti sanomani vielä, että olen todella ollut se mahdollistaja. Jos jotain, niin sitä olen ollut. Olen antanut rahaa, lainannut muilta rahaa ties millä selityksellä ja antanut avata pelitilejä nimissäni, hoitanut laskuja, soskua, diakoniaan, venyttänyt penniä, juossut tallettamassa rahaa joka nostettu käteiseksi "turvaan". Ja tämä kaikki räjähdyksen pelossa, haukkumisen pelossa, raivon pelossa. Olen päässyt niin paljon helpommalla kun olen toiminut hänen tahtonsa mukaan....ja nyt, kun viimeisen puolen vuoden aikaan olen alkanutkin tehdä asioista vaikeita, ollut suostunatta kaikkeen jne, on helvetti ollut irti. Ei siis mitään fyysistä, henkistä sitäkin enemmän. Nykyään se länkytys vaan vituttaa. Olen siis alkanut tehdä kuten minä haluan ja niitä asioita, että voin itse elää itseni kanssa omien päätösten osalta. Tähän asti olen ollut kynnysmatto mennen, tullen ja palatessa, mutta en enää. Ja se hänen peluriminäänsä vituttaa ja raivostuttaa, kun en tottele enää.

Pelaamisen estämiseksi olen viivyttänyt rahan lainaksi kysymistä, rahan siirtämistä hänelle, sulkenut pelitilejä, laittanut niille estoja, talletusrajoja. Olen pitänyt miehen korttia ja pankkitunnuksia hallussa. Olen ottanut asiaa puheeksi hänen hoitotapaamisissaan. Olen ehdottanut kirjoittamista tänne, puhumista jonkun kanssa...kaikkea. Olen ottanut vastaan häviö masennuksen, -raivon ja vitutuksen. Niin mitä tässä vielä???

[Eveliina]

Moikka Skye!

Hyvä, että olet päässyt tänne purkamaan ajatuksiasi, vaikkakin tilanne ei teillä vaikuta mitenkään mukavalta.

Olet tehnyt hirvittävän paljon asioita puolisosi ”puolesta”, jolloin olet ottanut puolison vastuulta asioita ja uuvuttanut samalla itseäsi. Kuten totesit, se on ehkä ollut sinulle jossain vaiheessa helpompi polku. On äärettömän turhauttavaa, kun ei voi sen toisen puolesta lopettaa pelaamista ja toipua.

Oletko sä hakenut itsellesi keskusteluapua? Miten huolehdit omasta hyvinvoinnista? Mä suosittelen keskittymään nyt omaan ja lasten hyvinvointiin, koska et voi tehdä asioita miehesi puolesta. Itsekin hahmottelet jo rajoja, ettet jaksa enää kauhean pitkään.
Voisitteko saada yhteistä keskusteluapua esimerkiksi perheneuvojalta tai pariterapiasta?
Me kävimme perheneuvojalla juttelemassa noin 12 kertaa, kun keskustelusta ei kahden kesken tullut oikein mitään. Meille siitä oli tosi paljon apua, kun joku puolueeton henkilö johti keskustelua.
Lisäksi voit kokeilla kirjoittaa puolisollesi, jos keskustelusta helposti syttyy riita. Kirjoittaessa sekä omaa viestintää miettii enemmän että toisen on ehkä helpompi lukea toisen tunteista ja ajatuksista ja pysyä rauhallisempana.

Oon tosi iloinen siitä, että oot alkanut kiinnittää enemmän huomiota itseesi etkä enää suostu olemaan kynnysmatto. Mulla on samanlainen kokemus kynnysmattona olemisesta. Vaikka puoliso ei lähtisi muuttumaan ja toipumaan, voi itseään auttaa juuri noin. Keskity niihin asioihin, joihin voit vaikuttaa.

Jos yritätte jutella tai kirjoitat hänelle, kannattaa miettiä esimerkiksi seuraavia kysymyksiä:
-mitä toivot puolisoltasi
-mitä hän toivoo sinulta
-haluaako puolisosi todella lopettaa pelaamisen
-miksi toivot häneltä muutosta
-miten särkynyttä luottamusta voisi korjata ja mitä toivot häneltä sen suhteen

Sinä et ole vastuussa siitä, pelaako puolisosi vai ei. Hän on itse siitä vastuussa ja valitettavasti peluri projisoi omat ikävät tunteet lähimpäänsä eli usein puolisoon. Peluri on mestari valehtelemaan ja manipuloimaan, mutta siellä pelaajakuoren alla on edelleen se ihana, tuttu ihminen. Vain peluri itse voi päästää itsensä sieltä kuoren alta pois.

Jos puolisosi todella haluaa eroon riippuvuudesta, tarvitsee hän enemmän apua ja tukea. Terapiasta voisi olla paras apu, kerta hän pakenee pelaamiseen tunteita. Mun puolisolla psykoterapia ja vertaistuki on auttaneet todella paljon.

Ollaan kuulolla ja aurinkoista uutta viikkoa!

-Eveliina

[Eveliina]

Heippa Skye!

Miten teillä menee tällä hetkellä?
Miten asiat ovat edenneet vai ovatko mitenkään?

Haluaisin vielä palata tuohon peluriin luottamiseen. Terapeuttini joskus sanoi, että kun luottamus on petetty, kestää sen palautuminen vähintään 6 kk, mikä edellyttää paljon luottamusta rakentavia tekoja.
Tunnistatko, millaisia tekoja puolisosi tekee luottamuksen rakentamiseksi? Esimerkiksi tuo talletusesto on hyvä alku.
Usein ongelmaksi muodostuu läheisen ja peliriippuvaisen välillä se, että ollaan todella eri vaiheissa toipumispolkua. Samoin odotukset on molemmilla usein erilaiset, mistä seuraa tietysti erimielisyyksiä.

Olisi todella hyvä yrittää jutella kummankin toiveista ja odotuksista. Jos ne on toisistaan poikkeavat, kannattaa yrittää selvitellä, miksi toinen pitää juuri niitä asioita tärkeänä ja mitä haluaa saavuttaa.

Kommunikaation parantaminen vaatii paljon työtä molemmilta ja myös sitä, että peluri on valmis luopumaan peleistä ja molemmat ovat avoimia keskustelulle. Oman kokemukseni mukaan huimaa parannusta alkoi tapahtua sen jälkeen, kun puoliso lopetti pelaamisen ja haki itselleen apua sekä vertaisryhmästä että terapiasta. Kun mielen solmut ja kipukohdat alkoivat avautua, alkoi myös puolisoni oppia puhumaan asioista.

Kaikkea hyvää sinulle ja toivottavasti voit hyvin!

-Eveliina

[Skye]

Moikka taas.
Täällä taas rämmitään jossain suossa ja en tiedä, jaksanko enää auttaa siitä suosta muita ylös kuin itseni ja lapseni.

Tuo pelurin raivo siitä kun joku yrittää estää pelaamasta, raivo siitä ettei saakaan rahaa yhdistettynä täydelliseen suodattimien puuttumiseen mitä tulee siihen mitä ja miten esimerkiksi puhuu mulle...en vaan jaksa enää sitä haukkumista, mollaamista, nöyryyttämistä...hyvä esimerkki tästä: mies pelasi eilen illalla 300€. Tätä ennen ja eilinen mukaan lukien oli jakso, kun hän oli ns omavarainen pelaamisen suhteen, eli voitti sen verran, että pystyi jatkamaan pelaamista. Sain taas paskaa niskaani kun hän häviötään purki ja syytteli taas minua, et kun mun kanssa on niin paskaa jne...aamulla pyysi anteeksi. No, mulle tuli tänään rahaa. Siitä annoin hänelle 100€ pelaamiseen ja meni pari tuntia kun hän oli jo vailla lisää. Vielä olisi pitänyt 20€ siirtää, en suostunut, pitkitin, vaadin saada tietää mikä casino on ilman rajoja auki, kun hänen ei olisi pitänyt pystyä pelaamaan tuollaisia summia... Ei kertonut. Meni hetki niin tuli kuva 225€ voitosta puhelimeen ja viesti etten tarvii sun rahoja. Sitä ennen hän oli haukkunut mut huoraksi ja ties miksi kun en antanut rahaa...sitten illalla hän jostain syystä oletti et mua kiinnostaa pätkääkään tehä mitään hänen kanssa ton haukkumisen jälkeen ja siitäkin tuli huutia taas, kun ei kiinnostanutkaan. Joku voisi mulle selittää et miten helvetissä hän voi täydellisen paskan käytöksen jälkeen olettaa, et kaikki ois ok, vaikka en edes anteeksipyyntöä kuullut? Koko päivän huono tunnelma laitettiin jälleen kerran mun syyksi. Aina vaan kaikki paska ja paha mitä hälle on koskaan ikinä tapahtunut, on mun syytä. Oppiiko tuo ikinä ottamaan vastuuta tekemisistään, asettamaan perheensä etusijalle...tässä on tosiaan käymässä nyt niin, et hän pelaa perheen ulos elämästään. Mut ei vaan tajua.

[Eveliina]

Moikka Skye!

Tosi ikävä kuulla teidän arjestanne ja siitä, mitä kaikkea joudut kestämään.
Et todellakaan ansaitse tuollaista käytöstä puolisoltasi eikä lasten ole hyvä elää tuollaisessa ympäristössä. Jos pystyt itsesi ja lapset nostamaan suosta niin se riittää. Miestäsi et voi auttaa kun hän ei itse halua pelaamista lopettaa.

Ei vaikuta siltä, että puolisosi olisi edelleenkään valmis pelaamisesta luopumaan. Kuten itse sanoit, hän pelaa perheen ulos elämästään. Oletko häntä ”varoittanut” että sinulle alkaa riittää ja hän on menettämässä perheensä? Joskus pelko perheen menettämisestä voi saada pelaajan havahtumaan, mutta joskus valitettavasti sekään ei riitä.
Sinun ei tarvitse jaksaa puolisostasi huolehtia ja häntä ”pelastaa”, vain hän voi itse itsensä pelastaa.
Toivottavasti puolisosi vielä havahtuisi todellisuuteen ja siihen, kuinka paljon hän teitä on satuttanut ja satuttaa edelleen.
Silti ei kannata pitää siitä toivosta kiinni kynsin ja hampain, koska samalla sinä ja lapset kärsitte.
Aurinkoista heinäkuun alkua teille ja kirjoittelehan taas, jos siltä tuntuu 🙂!

-Eveliina

[Skye]

Moikka,

Hän itse haluaisi pelata kohtuudella. Mutta pahoin pelkään, ettei se onnistu, niin kauan kuin hän käyttää pelaamista pakokeinona käsittelemättömille asioille.

Eniten mua suututtaa, että hän ei tajua rahan lainaamisen muilta sahaavan meidän omaa oksaa omista rahoista, sitten kun velanmaksun aika tulee. Olen yhä enenevässä määrin sanonut, etten lainaa enää keltään pelaamista varten jne, mutta tämä on hänelle yhdentekevää. Häntä ei kiinnosta se, kuinka paljon minä asiasta ahdistun, kun hänen vain pitää saada pelata, hänen pitää saada kiksinsä. Koska minä olen se, joka sitä rahaa lainaa ties millä verukkeella. Hän maksaa suurimman osan lainoista takaisin ja minä osan. Ihanko oikeasti on niin, että riippuvuus tekee ihmisestä täysin muista piittaamattoman narsistin joka on valmis lähes mihin vain saadakseen tahtonsa läpi/himonsa tyydytettyä? Olen useasti hänelle tämän asian selittänyt ja perustellut eri äänenpainoin, ilmein, elein, kirjoittaen jne, mutta hän ei vain tätä(kään) asiaa halua (voi/osaa) hyväksyä.

Ja sitten kun sanon asian suoraan, että esim en lainaa, niin siitä alkaa sota. Hänen mielestään minun pitäisi ennemmin NS.antaa turhaa toivoa lainaamisesta (vaikken edes yrittäisi), että hänen mielensä pysyisi hyvänä aina siihen asti kun ilmoitan ettei onnistunut. Ja itse koen tuon olevan valehtelua, varsinkin jos en edes aio kysyä keneltäkään.

Hänen mielestään minä vain uhriudun, syytän vain häntä enkä näe omaa rooliani enkä varsinkaan tuo sitä koskaan esille. Minä taas koen, että minun toiveideni ja tahtoni yli kävellään, mua pidetään kynnysmattona ja kaikki on hyvin niin kauan kuin hän saa tahtonsa läpi. Eli mun tunteiden jne arvostus on nolla, mutta kun hänellä on paha olla niin se tulisi ensi sijassa huomata ja yrittää hänen oloaan helpottaa jollain. Kaikista ÄLYTTÖMINTÄ mitä olen hänen suustaan kuullut oli se, kun hän syytti minua siitä etten koskaan ole hänelle ilman eri pyyntöä omasta aloitteestani antanut rahaa pelata! En edes halua antaa hänelle ylipäänsä rahaa pelata, en edes pyynnöstä, niin että vielä omasta aloitteesta!

Ja nyt kun olen alkanut ns hankalaksi näiden asioiden suhteen, olenkin siinä samalla tyhmä, sekaisin, vaikee jne.vaikka yritän elää omaa elämääni niin että tulen edes joten kuten toimeen omien tekojeni kanssa. Että voin olla pää pystyssä edes jostain ja kokea tehneeni oikein. Sitten kun otan puheeksi että jos itsellä olisi joku "harrastus" joka syö päivittäin rahaa ja pitäis valita et ruokaa vai tää harrastus, niin luulenpa että tää harrastus pakotettaisiin jättämään. Tällainen puhe on hänestä syyllistävää. On varmasti sitäkin, mutta miten paljon sanomaa pitää pehmentää ellei se mene ns jakeluun edes suoraan sanottuna? Voisin muotoilla toisinkin, eli hän on valmis pelaamaan perheen viimeiset rahat. Jos annetaan vaihtoehto et käydäänkö kaupassa vai pelaatko, vastaus on lähes 100% että pelaan. Niin eihän se niin pitäisi mennä?

Monesti lainatulla rahalla oon käynyt kaupassa ensin mutta tiukalla ohjeistuksella, et ostat vaan yhen sitä ja kaks tätä ja katot et jää kymppi tilille jne (että pääsee myös pelaamaan). Eikö sen pitäisi olla ennemmin että jos rahaa sattuu jäämään niin sitten? Ja sitten on taas piru merrassa jos ei jää. Kaiken huippu on, kun olen tienannut muutaman kympin ekstraa tekemällä pikkuhommia naapuriapuna, niin hän katsoo, että nekin voi pelata vaikka olen aiemmin tehnyt erittäin selväksi että niitä ei pelata kun oon jotain niiden eteen tehnytkin ja että ne on nimenomaan mun rahoja. Niin ei, mikään ei ole pyhää. Mun mielipiteet=ei väliä.

Niin oonko mä nyt sittenkin oikeasti sekaisin ja hullu ja väärässä vai yrittääkö hän nyt saada näyttämään asian siltä että olen, koska riippuvuus on ohjaksissa ja haluaa vaan tahtonsa läpi helpommin kuin tähän asti vai mitä hittoa? En kohta tiedä enää mihin uskoa ja luulen ettei se ole kovinkaan hyvä asia.

[Skye]

Ja lisättäköön edelliseen, että mä tasan tiedän oman osuuteni, tiedän sen että oon lainannut ja antanut rahaa yms. että hän saa pelata, ettei nyt kukaan ymmärtäisi väärin tätä. Mut koen olevani kahden tulen välissä tässä. Jos teen kuten oma JÄRKI sanoo, eli ei rahaa, ei lainaa, seuraa siitä paskaa niskaan (haukkumista, päänaukomista, itkua, ahdistusta, säälin kerjuuta yms) ja jos teen kuten hän haluaa, eli annan rahaa ja lainaan sitä, seuraa siitä paskaa koska velka/maksamattomat laskut tms ja sitten varsinkin jos hän häviää, seuraa siitä ultimaattista paskaa mun niskaan ts.purkaa häviönsä minuun haukkumalla yms.

Ongelma tässä onkin että milloin teen oikein? Silloinko kun helpotan hänen oloaan antamalla/lainaamalla rahaa vai silloin, kun helpotan omaa oloani pitämällä oman pääni, mutta kestämällä seuraukset?

Uskotteko miten usein olen kironnut netticasinot sun muut alimpaan helvettiin, että kun tämmöstä paskaa ne pahimmillaan aiheuttaa.

Mulle miehen pelaaminen ois ok jos:
-ei pelaisi yli varojen
-kestäisi häviön ilman raivaria, mököttämistä, masentumista
-mun ei tarttis kuunnella sitä casinon kilinää tuntitolkulla, hankkis vaikka kuulokkeet
(Otin tuon muuten kerran puheeksi, että pelkästään ne äänet saa mut jo ahdistumaan, niin hänen mielestään koska ongelma sen kans on mulla, mun kuuluisi hankkia kuulokkeet tms)
-pystyisi keskeyttämään pelaamisen silloin kun jollain perheenjäsenellä on asiaa

Et onko tuo lista nyt jotenkin mahdoton ja utopistinen?

[Vieras]

Toivottavasti kirjoitit nuo viestit kieliposkessa "vitsillä".

Eihän tuossa ole mitään järkeä ja jos pitää vähääkään paikkaansa nuo tarinat niin be a woman ja lähde pois tuosta suhteesta.
Kuulostaa niin utopistisen hullulle toiminnalle, jossa sinulla ei ole mitään ihmisarvoa.

Jaksamista ja voimia parempaan elämään.

[adeliina74]

Heippa,
Suosittelen pelirajattoman kautta hakemaan tukihenkilöä pelajaajan läheisenä ja hakeutumaan läheisten vertaistukiryhmään. Olen itse ollut molemmissa ja apu on ollut korvaamaton. Kuulostaa siltä, että tarvitset itse nyt tukea omaan tilanteeseen, jotta pystyt toimimaan lasten ja itsesi parhaaksi.

[Eveliina]

Moikka kaikki!

Kiva kuulla Skye sinun kuulumisia.
Tunnistan tuon tunteen kun itse miettii sitä, että olenko minä hullu ja vika minussa, kun tuo toinen ei ymmärrä ollenkaan näitä ongelmia ja syyttää mua asioista. Se on yksi hirveimmistä asioista peliriippuvuudessa. Et ole hullu, vika ei ole sinussa. Mutta se riippuvuus saa puolisosi puhumaan melkein mitä tahansa ja käyttäytymään huonosti, koska pelaaminen on tärkeintä.
Hänelle ei varmasti ole mahdollista pelata kohtuudella. Samalla tavalla kuin ajatellaan alkoholistin kohdalla, ei kohtuukäyttö yleensä ole vaihtoehto. Riippuvuus on saatava aluksi ”hallintaan”, minkä jälkeen voi alkaa työ ja toipuminen. Tällä hetkellä riippuvuus hallitsee puolisoasi eikä puolisosi riippuvuuttaan.
Jos puolisosi ei ole valmis hakemaan itselleen apua ja myöntämään riippuvuuttaan, et voi tehdä juuri mitään hänen auttamisekseen. Samoin suosittelen esimerkiksi pelirajattoman kautta hakemaan itsellesi apua. Et voi pelastaa puolisoasi, mutta voit auttaa itseäsi.
Se ei tarkoita, ettet rakastaisi häntä ja tahtoisi hänelle hyvää, mutta nyt et voi tehdä enempää. Sinun pitää huolehtia itsestäsi ja lapsista. Suosittelen turvaamaan mahdollisimman hyvin myös omaa taloutta (itseäni kaduttaa, etten tehnyt niin).
Kannattaa miettiä omia rajoja ja sitä, mitä hyvää elämässänne nyt on. Parisuhde on kahden ihmisen välinen ja tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että vain sinä yrität suhdettanne pitää ”elossa”. Mieti, mihin sinä voit vaikuttaa ja keskitä energiaasi niihin asioihin.
Itse aikoinaan asetin aikarajan siihen, kauanko jaksan odottaa muutosta. Se helpotti itseäni, koska tiesin tehneeni kaiken mahdollisen ja antaneeni aikaa. Olemme parisuhteissa vapaaehtoisesti ja aina on vaihtoehto lähteä, vaikka sekään ei ole helppo ratkaisu.
Yritä pohtia asioita, jotka auttavat sinua nykyhetkessä jaksamaan.

-Eveliina