Olet täällä

Diapam - lopettaminen

Dosetissa keskustellaan lääkkeistä ja lääkeriippuvuudesta. Vertaiskeskustelun tavoitteena on kannustaa lääkekäytön hallintaan ja antaa tukea mahdollisesta riippuvuudesta irrottautumiseen. Kirjoittaminen vaatii rekisteröitymisen.

Valvoja: Päihdelinkin toimitus

Re: Rivatril/Diapam

ViestiKirjoittaja tabularasa (poistunut käyttäjä) » 12.11.2022 18:11:45

Hyvä että on saatavilla, onneksi en sitäkään tarvitse. Oli tuuria kun en aikaisemmassa elämässä klonatsepaamiin tutustunut. Olisi saattanut sopia minulle liiankin hyvin. Viime syksynä sattuman takia vähän niitä sain ja toimihan ne kyllä. Nyt ei tosiaan tarvitse sitä, eikä muitakaan bentsoja.

Yöt ja unet on kuluneella viikolla sujuneet, mikä on tietenkin mukava juttu. Mielialatkin tasaisia paitsi tänään on ollut poikkeuksellisen hyvä olo. Katselin kalenteria ja huomasin etten ole harrastanut heinäkuun alun jälkeen yhtään liikuntaa. Ennen kävin lenkillä sentään jonkin verran. Siinä oli bentsolopetuksen lisäksi aika kova dieetti ja kun paino laski ei paljon jaksanut. Lisäksi korvasin tuota bentsoa kesällä polttamalla, mikä sekään ei innostanut lenkkeilyyn kun juostessa hengästyy ja sitten vielä kiskoin tosiaan tupakkaa.
Nyt ei ole kuin laiskuus syynä siihen että miksi ei liikuttaisi itseään.. Jospa se siitä vielä lähtisi.
Juoksemisesta voi kyllä siitäkin tulla riippuvaiseksi, kokemusta on.
tabularasa (poistunut käyttäjä)
 

Re: Rivatril/Diapam

ViestiKirjoittaja tabularasa (poistunut käyttäjä) » 15.11.2022 09:02:17

133 päivää viimeisestä bentsosta. Päivät sujuvat sekä unta riittää.
Kirjoitin eilen toisaalla juttua ja tein oivalluksen positiiviseen mielialaani liittyen. Sen tuohon hieman editoituna kopioin:

"......ihmettelen, että miksi on niin hemmetin hyvä olo kun ei ole mitään ottanut. Mutta se hyvä olo onkin juuri siksi.
Tunnistan minulla olleen vuosikausia stressi päällä vaikka reseptit pyörivätkin. Huoli apteekkikäynnin jälkeen siitä, että iter-iterkin loppuu ja siitä kuka sen reseptin sitten joskus puolen vuoden päästä uusii oli aina ennen olemassa. Jos tuttu lääkäri vaihtaa paikkakuntaa, menee pois, kuolee. Kauheita huolia oli.
Tiedostan että siinä on yksi asia, mistä minun ei tarvitse enää koskaan stressata.
Lääkärit voivat kirjoittaa tai olla kirjoittamatta reseptejä keskenään ja työntää ne reseptit sitten vaikkapa toistensa hanuriin.
Tunne tuosta, etten niitä bentsoja enää tarvitse ja etteivät respat tai lääkärit minua enää huoleta, on erittäin euforinen.
Olen tuostakin onnellinen...."
tabularasa (poistunut käyttäjä)
 

Re: Rivatril/Diapam

ViestiKirjoittaja Mietiskeliäinen » 20.11.2022 08:32:26

Winston-84 kirjoitti:Korvaava klonatsepaamivalmiste nyt apteekista saatavilla ja tosiaan tarvitsee oman reseptinsä. Sellainen juttu tuossa vielä, että ei ole Kela-korvattava. Saa pulittaa huomattavasti enemmän, kuin Rivatrilista. Ei mikään hirmukallis lääke tuokaan verrattuna oikeasti kalliisiin lääkkeisiin, mutta siis paljon hintavampi kuitenkin, kuin puoli-ilmaiset Rivat.


Tästä liikkuu kyllä vähän ristiriitaista tietoa. Kävin viime perjantaina lekurissa ja se kattoi milloin nuo tulevat, niin vasta viikko 49 eli joulukuun 5pv.ä ja sain sen takia temestat siihen asti kunnes edes tuota korvaavaa saa ja itse kun pääsin kotiin, niin kysäsin yliopiston apteekista, että milloin, niin viikko 49 että voi kaikki apteekit tilata sitä, nyt ollut vain harvoissa apteekeissa hyvin pieniä määriä mitkä nekin näyttävät jo loppuvan kun apteekin sivuilla lukee, "ei tilattavissa verkosta, ei apteekeissa" Että sellainen keissi! Eli viikko 49 on apteekeissa tuota Clonazepamia, ei vielä.
Mietiskeliäinen
Miedosti panostava jäsen
 
Viestit: 9
Liittynyt: 15.5.2020 14:23:20

Re: Rivatril/Diapam

ViestiKirjoittaja tabularasa (poistunut käyttäjä) » 20.11.2022 11:33:45

Pian 20 viikkoa ilman näitä.
Viikolla tapasin lääkärin ihan livenä. Ensimmäisen kerran kun tämä minun hallittu bentsolopetukseni alkoi. Nythän on niin että tällä hetkellä noiden Aklinikan ammattilaisten mielestä minulla menee kokonaista 1 kpl 5mg diapamia päivässä. Ensi kuussa siitäkin ohjelman mukaan pudotetaan se viimeinenkin puolikas pilleriä pois ja tammikuussa olisin sitten bentsoton.
Mutta minähän olen ollut sitä jo 6.7. alkaen.
Juteltiin lääkärin kanssa ja yritin saada häneltä perustelua siihen miksi minun ylipäätään piti lähteä lopettamaan toimiva lääkitys. Kun on tuota ikääkin eikä lääkemäärä ole noussut. Minullahan lukee OmaKannassa : "Vierottaminen bentsodiatsepaamin pienannoksesta"
En saanut muuta perustelua kuin ne samat totuudet joita ilmeisesti lääkäreille koulutuksessa päähän päntätään. Kun kuulemma tämä paha lääke saattaa aiheuttaa muistiongelmia ja sitten vanhuksilla myös kaatuilua ja vaikeasti hoidettavia lonkkamurtumia. Ei syntynyt keskustelua siitä onko minulla muistiongelmia, tai onko tuo kaatuiluvaara kuinka todellinen. Nuo lonkkamurtumat ja niiden mahdollinen tuleminen bentsolääkityksen myötä ovat minusta aika huvittava uhka. Se tulee vastaan monesta paikasta kun googlaa bentsojen haittoja. Saman olen kuullut useammalta nuorelta lääkäriltä ja hoitajalta viime vuosina, joten johonkin koulutukseen se liittynee. Kukaan ei ole kiinnittänyt huomiota siihen, että lääke saattaa kuitenkin tehdä joidenkin ihmisten elämästä hiukkasen siedettävämpää ja arjesta mukavampaa. Pitääkö sitä mainittua teoreettisessa kaatuiluvaarassakaan olevaa vanhusta kiusata elämänsä viimeisinä vuosina kun se vanhan elämä ei ehkä muutenkaan ole niin hauskaa? Äitini muuten kaatui ja mursi lonkkansa 80+ iässä, eikä hänellä ollut mitään bentsolääkitystä, eli on aika tyypillistä että noinkin voi käydä ihan ilman lääkkeitäkin.

Nukkumisongelmiini lääkäri kirjoitti minulle Ataraxia jota kokeilinkin. Nukuttihan se, mutta jätti seuraavaksi päiväksi tunteja kestävän höntin olon ja jonkinlaisen vitutuksen. On muuten myös kolmiolääke, mutta ei kuulemma aiheuta riippuvuutta eikä ole siinä mielessä paha tabu. Oma mielipiteeni on, että taatusti aiheuttaisi siinä mielessä riippuvuutta, että haluaisihan sitä saada, jos kokisi sen auttavan. En kokenut, joten se siitä. Jätin kahden illan kokeilun jälkeen kaappiin odottamaan ja viime yönä nukuin liki 9 tunnin unet ilman mitään pillereitä. Melatoniinia olen Kylla ottanut syyskuusta asti pari pilleriä iltaisin. Tiedä sitten auttaako se muuten kuin lumeena.
Vähän turhauttavaahan tuo lääkärin tapaaminen oli kun ei saanut aikaan älyllistä keskustelua. Varmaan fiksu viisas nainen mutta ei voinut laskeutua alas sieltä ylhäältä kohtaamaan potilasta. Olkoon hänkin, kyllä tässä pärjätään. Sain muuten Stellaakin 20, mutta en niitä ota kuin äärimmäisessä hädässä.

On toisenlaisiakin lääkäreitä:

Sellaisia, joiden mielestä bentsodiatsepiinien välttely on jo mennyt niin pitkälle, ettei niitä määrätä silloinkaan, kun se olisi lääketieteellisesti perusteltua.
Pitkän linjan suomalaispsykiatri Matti Huttunen on sitä mieltä, että bentsodiatsepiinit ovat joutuneet ”pahiksen maineeseen” ja niistä liikkuu valtavasti väärää tietoa.
”Terveyskeskuksissa tapahtuu tällaista, että kun puolisonsa menettänyt ihminen sanoo, ettei pysty nukkumaan tai menemään hautajaisiin, hänelle ei määrätä rauhoittavaa lääkettä, kun lääkäri sanoo, että se aiheuttaa riippuvuutta. Osalla lääkäreistä on sellainen kuva, että jos määrää bentsodiatsepiinia, se olisi sama kuin määräisi kokaiinia.”
Huttusen mielestä bentsojen välttely on huolestuttava ilmiö potilaiden oikeuksien kannalta.
”Lääkeriippuvuus on sotkuinen käsite”, Matti Huttunen sanoo. ”Jos potilas käyttää lääkettä ahdistuneisuushäiriöön ja saa siitä avun, eihän se ole riippuvuutta. Samalla logiikalla korkeaan verenpaineeseen verenpainelääkkeitä syövä potilas on riippuvainen.”

Huttunen on kirjoittanut aiheesta paljon ja yrittänyt puolustaa potilaiden oikeuksia. Sen seurauksena tietääkseni Valvira on rajoittanut hänen oikeuttaan määrätä PKV -lääkkeitä. Aika surullista. Viime viikolla 17.11. oli HS:ssa juttu bentsoista, mistä lainaukset Matti Huttusen osalta. Kannattaa lukea.
tabularasa (poistunut käyttäjä)
 

Re: Rivatril/Diapam

ViestiKirjoittaja LJPV » 21.11.2022 15:37:06

Mietiskeliäinen kirjoitti:
Winston-84 kirjoitti:Korvaava klonatsepaamivalmiste nyt apteekista saatavilla ja tosiaan tarvitsee oman reseptinsä. Sellainen juttu tuossa vielä, että ei ole Kela-korvattava. Saa pulittaa huomattavasti enemmän, kuin Rivatrilista. Ei mikään hirmukallis lääke tuokaan verrattuna oikeasti kalliisiin lääkkeisiin, mutta siis paljon hintavampi kuitenkin, kuin puoli-ilmaiset Rivat.


Tästä liikkuu kyllä vähän ristiriitaista tietoa. Kävin viime perjantaina lekurissa ja se kattoi milloin nuo tulevat, niin vasta viikko 49 eli joulukuun 5pv.ä ja sain sen takia temestat siihen asti kunnes edes tuota korvaavaa saa ja itse kun pääsin kotiin, niin kysäsin yliopiston apteekista, että milloin, niin viikko 49 että voi kaikki apteekit tilata sitä, nyt ollut vain harvoissa apteekeissa hyvin pieniä määriä mitkä nekin näyttävät jo loppuvan kun apteekin sivuilla lukee, "ei tilattavissa verkosta, ei apteekeissa" Että sellainen keissi! Eli viikko 49 on apteekeissa tuota Clonazepamia, ei vielä.


Kyllä, chatissa juttelin yliopiston apteekin farmaseutin kanssa ja nyt on arvio vko 49. Tulossa ilmeisesti Rivotril-nimellä se kalliimpi, ja halvempi juuri tuo Clonazepam tablets USP.
Ymmärsin että molempiin tarvitsee omat reseptit, eli eivät vaihtokelpoisia keskenään.
Todella sekava tilanne, siirtynyt tuo saatavuus arvio ainakin 3 kertaa jo..
LJPV
Miedosti panostava jäsen
 
Viestit: 3
Liittynyt: 22.10.2022 15:32:10

Re: Diapam - lopettaminen

ViestiKirjoittaja tabularasa (poistunut käyttäjä) » 24.11.2022 14:53:28

No problem everything is fine.
Mitä nyt liian aikaisin yritin illalla nukahtaa ja meni pyörimiseksi. Klo 1 aikaan kuitenkin jo unessa kuulemma. Vaimo kertoi. Näin jännittäviä unia. Meinasi kyllä tulla ahdistus kun uni ei saavu. Kutinoita ja raajoissa jotain jännitystä lihaksissa. Mieli kovin helposti kääntää ne bentsoista johtuvaksi silloin kun on tilanne päällä nukahtamisen suhteen.

Nuo Qatarin MM-kisat ovat kyllä ihan kiva piristys harmaan ja pimeän syksyn keskelle. Kovin aktiivisesti en seuraa, mutta onhan tuo
tv meilläkin auki taustalla. Kovasti heillä keskustelua ihmisoikeuksista, tai niiden puutteesta. En ota kantaa, mutta ihmettelen vähän kun samaa kohua ei ollut 2019, kun samassa maassa järjestettiin yleisurheilun MM-kisat.

Kävin aamulla muuttamassa tämän ketjun otsikoksi Diapam - lopettaminen. Jos joku satunnainen kulkija eksyisi tänne lueskelemaan voisi tehdä havainnon, että kyllä se bentsolopetus voi onnistua.
Muutenhan täällä koko päihdelinkin keskustelussa saa nykyään kirjoitella ihan yksikseen. Jokin oma päiväkirja kai tämä minulle on.
tabularasa (poistunut käyttäjä)
 

Re: Diapam - lopettaminen

ViestiKirjoittaja tabularasa (poistunut käyttäjä) » 1.12.2022 11:24:47

Meneehän tämä viikko kerrallaan.
Nukahtamisen kanssa edelleen kuitenkin vaikeuksia siten että saan unta yöllä vasta klo 1-2, joskus menee ylikin. Sitten onneksi nukun aika sikeästi. Mutta asia häiritsee, kun olen aina ollut hyvä nukkumaan.
Ataraxia on kokeiltu eikä sovi minulle. Jos ehkä auttaakin unen tuloon, on seuraavana päivänä ikävä olo. Lähinnä vituttaa kaikki.
Muutenkin on ollut pään kanssa olemista. Tuntuu, että lähimuistikin hieman reistailee ja se aiheuttaa jonkinlaista ahdistusta. Jotain vaikeuksia vaikkapa ymmärtää lukemaani. Sitten kun huomaa ettei tajua tulee olo että mitä helvettiä, onko jotain ratoja tai tallennustilaa päässä mennyt epäkuntoon? Välillä tunne, että katselisi itseään ulkopuolelta. Hullulta kuulostaa. Nyt muistankin, että yli kymmenen vuotta sitten kun yritin lopettaa bentsot seinään samalla tavalla (isommasta annoksesta), tuli nopeasti hieman saman kaltaista. Olikohan kolmas yö silloin ilman niin tuli tunne, että toinen puoli aivoista on unessa ja toinen hereillä, jotenkin sitä katselin päätäni ulkopuolelta ja pelästyin. Siihen loppui lopettaminen silloin.

Nyt on ollut näitä outoja ajatuksia ja paniikkia 'sekoamisesta'. Sopisi bentsovieroitusoireisiinkin. Ei oikein mahdu tajuntaan, että miksi vasta 5 kk sen jälkeen kun lopetin Diapamin kokonaan? Voiko se aine olla sitoutunut noin tiukasti elimistöön? Olisi kiva, jos täällä olisi joku sellainen kommentoimassa, joka on itse lopettanut nämä rauhoittavat. Yritin yhdeltä kysyä, mutta ei tullut vastausta.
Minun lääkärini ja sairaanhoitajani ovat sellaisia.. kirjansa lukeneita, teoreetikkoja. En niille pystynyt oikein avautumaan, enkä viitsikään. Enää en kumpaakaan tapaa. On lupa soittaa, mutta ei ole sellaista asiaa vielä tullut että olisin soittanut.
Itse tässä on kaikki tehtävä.
Onneksi nuo alakulot ja oudot tunteet eivät ole kuitenkaan päällä jatkuvasti. Paremmin kestää, kun tietää että se menee taas joskus ohi. Luulen, että piakkoin kaikki on taas paremmin.
tabularasa (poistunut käyttäjä)
 

Re: Diapam - lopettaminen

ViestiKirjoittaja tabularasa (poistunut käyttäjä) » 6.12.2022 12:20:23

22 viikkoa.
Taas parempi olo. Viime yönä nukkumaan 00.15. klo 1:n aikaan havahduin johonkin ja huomasin jo katselleeni unia. Loppuyö menikin sitten umpiunesssa. Kahdeksalta ylös kahville. Ei voi kyllä valittaa.
Enää pari kontaktia tässä kuussa A-klinikalle, sitten pääsen eroon siitäkin. Vastoin kaikkia ennustuksia lienen onnistunut omassa lopetuksessani, vaikka jonkun mielestä sen väärin teinkin.
tabularasa (poistunut käyttäjä)
 

Re: Diapam - lopettaminen

ViestiKirjoittaja tabularasa (poistunut käyttäjä) » 9.12.2022 13:32:20

Toissa yö oli aika kusinen. Kaikkia unentuloa häiritsevää. Hermot hälytystilassa kuten kesällä pahimmillaan. Stellan puolikkaan otin joskus kahden jälkeen toista tuntia pyörittyäni. Sehän auttaa kyllä, harmi kun ovat niin tuomittavia ja kiven alla.
Viime yö oli parempi. Otin pari Ataraxia ennen puolta yötä. Laitoin kirjan pois ja sammutin valot vähän ennen yhtä. Heräsin aamu kahdeksalta samasta asennosta mihin nukahdin. Taisi sekin rohto toimia. Eikä tänään ole ollut pää mitenkään poikkeavassa tunnelmassa. Mistä mikin sitten johtuu, ei voi tietää. Jatkan illalla kokeilua, mutta ensin päivä hereillä ja illalla potkupallon pudotuspelejä seuraan.
tabularasa (poistunut käyttäjä)
 

Re: Diapam - lopettaminen

ViestiKirjoittaja tabularasa (poistunut käyttäjä) » 15.12.2022 14:07:09

Bentsottomat päivät sen kun vaan lisääntyvät.
Ei ole enää vieroitusoireita. Nyt kävi vaan niin, että aloin ottamaan Ataraxia säännöllisesti ja olen nukkunut kahdeksan tunnin unia. Nukahdan varmaan jotain kymmenessä minuutissa. Ei ole huono olo seuraavan päivänä enää ollut. Jänniä unia näkyy, mikä on hauskaa.
Atarax ei kuulemma aiheuta riippuvuutta. Jos se toimii vastakin näin hyvin koen olevani siitä riippuvainen. Ei se minua haittaa, jos ja kun ei lääkäriäkään. Samankaltaista minusta tuon pienen bentsoannoksen riiputtavuus. Auttaa pahaan oloon ja pitää yllä toimintakykyä. Niin oli minullakin, vaikka joskus kieltämättä pääsi vähän keulimaan. Turha tuota mekanismia on lääkärille selittää. Vähän sama jos sydänlääke auttaa rytmihäiriöön, siis toimii. Potilas tulee siitä tavallaan riippuvaiseksi, että saa apua ja pysyy hengissä. Sama noissa demonisoiduissa bentsoissa. Elämänlaatu paranee, töistä poissaolot vähenevät ja saatetaan joskus jopa edesauttaa hengissäpysymistä.
tabularasa (poistunut käyttäjä)
 

Re: Diapam - lopettaminen

ViestiKirjoittaja tabularasa (poistunut käyttäjä) » 30.12.2022 09:32:27

Kuten edellä.
Hyvin menee mutta menköön. Kontaktit klinikalle ovat ohi ja bentsot historiaa. Taidan vuoden loppuessa lopettaa tämän yksinpuheluni täällä. Suosittelen muitakin lääkeriippuvaisia, tai sellaiseksi itseään luulevia ainakin kokeilemaan tätä minkä tein.
Jokainen tekee kuten parhaaksi näkee. Oma elämäni ei ollut niin auvoista silloinkaan kun lääkettä joka päivä käytin. Ei tässä nyt mitenkään taivas ole auennut, mutta elämää pystyy elämään ns. kirkkain päinkin. Kirkaspäisyydestäni voi joku sivullinen olla montaakin mieltä, mutta ei vuosikausien lääkkeiden käyttö taaksepäin katsottuna aiheuttanut kuin harmia. Ei koko ajan, mutta muutama juttu olisi jäänyt varmaan ilman niitä tekemättä. Muutokseen pystyy, kun haluaa. Klinikasta valitettavasti ei ollut juuri apua. Turhalta tuntui avautua oloistaan paikan hoitajalle, joka kokemus perustui koulussa opittuun ja ikänsä puolesta hän olisi voinut olla tyttäreni. Puhu tällaiselle sitten. Mieluummin hoitelin homman omin päin. No, onhan tuolta saanut apua nukahtamisvaikeuksiin. Klinikan lääkärit... SSRI -lääkkeitä olisivat kovin mielellään määränneet, mutta sanoin kiitos ei kun en nähnyt mitään syytä ottaa jotakin aivokemiaa sekoittavaa tilalle, kun yhdestä tosissani halusin irti. Sitä paitsi niillä on paljon sivuvaikutuksia ja aiheuttavat riippuvuutta myös.
Näillä näkymin, se oli tässä. En näe oikein syytä muutenkaan tehdä tänne Plinkkiin pesää vuosikausiksi, kun ei ole mitään asiaa. Palaan, mikäli hommasta tulee mieleen vielä jotain. Kivaa vuotta 2023.
tabularasa (poistunut käyttäjä)
 

Edellinen

Paluu Dosetti

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa