[Elämän oppilas]

Kaikkia noita, eniten kuitenkin kiusattu. Alkoi heti eka luokalla, taukosi vähäksi aikaa kun pieksin yhden kolmasluokkalaisen. Siitä tuli sitten vanhemmille kutsu koululle, ja yllättäen minä olin se pahantekijä. Vanhemmat valaisivat vähän tapahtumien todellista kulkua..
Olen itse ollut mukana kiusaamassa, ja häpeän sitä syvästi. Onneksi tämä vaihe ei kestänyt pitkään.
Olen varmaan aina ollut se vähän erilainen. Nörtti, mutta ei kuitenkaan niin nörtti että olisin nörttiporukoihin mennyt.
Huligaani, mutta en niin huligaani että olisin elämäni sillä tärvellyt.
Juntti olen ollut ja olen edelleen, ja olen kaiken lisäksi ylpeä siitä
Päihteitä olen käyttänyt aina yläasteelta asti (alkoholia siis pääasiassa).
Lukion päästötodistuksen keskiarvo oli 8.8, joten en kait sillä tavalla mitattuna ole tyhmä.
En vain ole oikein sopinut mihinkään muottiin. Minua kiinnostavat asiat jotka eivät kiinnosta ihmisiä ympärilläni, ja perehdyn kiinnostukseni kohteisiin joskus jopa maanisella innolla.
Ehkä siksi olen pohjimmiltani erakko.
Minulla on perhe, ja useita lapsia (ei pieniä enää), mutta yksin oleminen on silti helppoa.
Kanssaihmisten on ollut todella vaikea asettua asemaani. Olen ollut tietojeni, taitojeni ja ajattelukykyni takia joskus suosittu ja tarpeellinen, mutta tosiystäviä on ollut vähän, ja se paras ymmärtäjä on kuollut.
Usein minua on pidetty outona, eikä siinä mitään. Ehkä en vain kuulu joukkoon

Tiedätkö ilman googlea mikä juttu on Schroedingerin kissa?

[Somebody]

En.
Ehkä sitten kun kuulen, tulee ahaa...voepi tietysti olla tulemattakii.

Onko jokin varmaa?
Vaiko onko varmaa vain epävarma?
Jos noin, olisiko epävarmuus nostettava hyveeksi sensijaan että koetetaan olla kovin varmoja vaikkei ollakkaan?
(pahoittelen usean kysymyksen ryöppyä)
Pakko vielä laittaa edellisestä johtuen yksi: muistatko mihin elokuvaan liittyy hahmo P.Aholainen?

[Winston-84]

Hmm... Mikähän olisi varmaa ?

Matemaatikot ovat kaiketi aika varmoja omasta osa-alueestaan, eli 1+1=2 ja kaiken voi laskea jollakin kaavalla. Mulla ei ole mitään tarvetta tuota kiistää, semminkin, kun en matematiikasta isojakaan tiedä. Ihmisen keksimä oppi/järjestelmä sekin silti vain on. Varsin varmaa on myös se, että aurinko nousee aamuisin ja laskee iltaisin. Heh, ei se täällä alati pahenevassa kaamoksessa kyllä siltä tunnu, mutta tarkoitan, että aurinkokunta pyörii tuolla aikalailla varmasti samaan tahtiin. Pieniä muutoksia siinäkin kuulemma tapahtuu, mutta eipä niitä meikäläinen huomaa. Joskus se toki lakkaa pyörimästä, mutta se lienee sen verran hyvin ennustettavissa, että asiasta ehditään hyvissä ajoin varoittaa. En minä tuostakaan asiasta mitään tiedä. Sekin lienee aika varmaa, että kaikki kuolevat joskus. Joillain ihmisillä tosin tuntuu jostakin perverssistä syystä olevan unelma ikuisesta elämästä ja kaikenlaista ihan tieteellistäkin sen eteen on tehty. Mene ja tiedä siis onko se kuolemakaan joskus tulevaisuudessa mikään varma asia.

Varsin epävarmalla pohjalla täällä ylipäätään ollaan. Ihan itsestään selvyyksinä pitämäni/yleisesti pidetyt asiat voivat romahtaa koska vain.

P.Aholainen ei ole minulle tuttu hahmo. Lieneekö mulla nyt pahakin aukko yleissivistyksessä


Mitä kotityötä inhoat erityisesti?

Terveisin: Sulatin eilen pakastimen. Pari kertaa vuodessa se tulee tehtyä ja jokaikinen kerta se on olevinaan täyttä helvettiä. Oikeastihan homma ei ole lainkaan vaikea, eikä edes pitkäkestoinen, etenkin, kun tietää näppärät niksit, joilla jään saa irtoamaan nopeammin, eivätkä sulamisvedet valu ympäriinsä. Silti sen aloittaminen on aina, kuin viimeiselle tuomiolle olisin menossa ja kun se on tehty, on sellainen fiilis, kuin olisin tehnyt suurenkin urotyön. Esim. imurointi tai kylppärin peseminen eivät aiheuta tällaisia voimakkaita tunteita.

[Somebody]

No vähän kyllä kaikkia. Siivousta ehkä. Sekasotku on ainainen vieraani, luulen.
Sotkusta on tullut normi ja se on jollain sairaalla tavalla kai turvallista.

Kys. Voitko samaistua porukoiden kirjoitelmiin täällä useinkin? Vai saako Maisa istua ypöyksin useinkin kun luet tuotoksiaan?

Ps. Muistelen p.aholaisen liittyvän Kätkäläiseen ja kirjahan se ensin olikin. Varma en oo ja jostain syystä en tuotakaan aio netistä tarkistaa.

[Winston-84]

Riippuu tietysti ihan kirjoittajasta ja eritoten siitä mitä milloinkin kirjoittaa. Välillä samastun hyvinkin, välillä mahdotonta löytää mitään samastumispintaa ja usein jotakin siltä väliltä.

Jos pysytään ihan foorumin varsinaisessa aihepiirissä ja vielä rajatummin alkoholissa, joka on ollut aina se lempipäihteeni, vaikka muitakin huumeita olen käyttänyt elämäni varrella reippaasti, niin aika huonosti pystyn samastumaan monen täällä kirjoittavan alkoholistin/suurkuluttajan/juopon juttuihin syistä miksi käytän/käytin alkoholia. Paljon on juuri sitä tyypillistä juon pahaan oloon tai en kestä selvinpäin sitä ja tätä -selittelyä. En tietenkään voi muiden kokemuksia ja ajatuksenjuoksua kiistää, mutta itselleni tuo on vierasta. Mulla on toki kosolti kaikenlaista probleemaa tässä elämässäni: mielenterveys jo alunalkaenkin aivan sökönä, vanhat traumat kummittelevat välillä pahastikin ja sitten tietysti puskee kaikenlaista huolta ja murhetta. En minä niiden vuoksi juo. Olen kyllä aikani yrittänyt etsiä syitä ja selityksiä noista ja itsellenikin varmaan perustellut ryyppäämistäni noilla, koska "niin kuuluu tehdä". Totesin kuitenkin jo kauan sitten, että kohdallani kyse ei ole siitä, ettenkö kestäisi selvinpäin ahdistavia asioita ja vaikeita tunteita. Kestän selvinpäin oikein hyvin ja itseasiassa silloin, kun mulla on paha olo, suuri suru tai jokin pirun stressaava tilanne päällä, ei tee mielikään alkoholia. Ilooni minä ennemmin juon ja ihan pidän kunnon känniä iloisena asiana, vaikka lopputulos ei luonnollisestikaan ole aina ollut kovin mieltä ylentävä ...

Siinä mielessä voin toki hyvinkin ymmärtää tuota itselääkintää, että käytinhän minä vuosikaudet opioideja nimenomaan mielialalääkkeenä, kun muu ei masennukseeni auttanut. Ei kai se lopulta eroa mitenkään siitä, että käyttää alkoholia samaan tarkoitukseen, mutta itse olen juonut viinaa lähinnä elämän sietämättömään keveyteen. Varmasti tuossakin taustalla jokin aivokemiallinen ja aivorakenteellinen juttu, mutta ei se mene mulla niin suoraviivaisesti, että voisin paikantaa syyn jostakin tunne-elämän tai MT-ongelman osa-alueesta.


Saako kuolleista puhua pahaa?

[Vieraammaksi54]

Niin, saako kuolleista puhua pahaa? Mikä on pahan puhuminen? Onko se valehtelua? Syyttelemistä? Mitä se on?
Jos ihminen teki elämänsä aikana pahoja tekoja, oli sairas sillälailla että toisille aiheutui pahaa. Niin, voisi kait vain sanoa että hän oli mieleltään sairas eikä hallinnut tekojaan yms.
Minulla on luonne joka antaa anteeksi, en jaksa olla vihainen tai katkera. ja uskon että jokaisessa on edes pienen pieni murunen jotain hyvää jonka voi mainita??? Vai onko?
Kysymys kuuluukin: Voiko ihmisestä löytää vaikka pienen pienen sirun hyvää jonka voisi mainita, jos ei halua hänen pahoja tekojaan mainita?

[vadelmamunkki]

^ Jokaisessa ihmisessähän on jotain hyvää. Jokaisella ihmisellä on usein myös mahdollisuus valita hyvän ja pahan välillä. Aina se ei tietysti ole mahdollista. Esim. sotatilanteessa ihminen voi joutua vastoin tahtoaan tekemään pahoja asioita, joista hän itsekin traumatisoituu.

Ympäristön paine voi myös joskus häiritä ihmisen valinnanvapautta hyvän ja pahan välillä.

Toisinaan joku ihminen tekee pahaa koska uskoo sen palvelevan jotain korkeampaa päämäärää, joka on hyvä. Moni diktaattori on uskonut tehneensä hyviä tekoja omalle maalleen.

Kysymykseen "saako kuolleista puhua pahaa?" minä vastaisin niin, että kuolleista saa puhua totta. Valheellinen mustamaalaus sen sijaan ei ole sen sopivampaa kuolleita kuin eläviäkään kohtaan.
Mutta totta saa puhua, tai siitä minkä tutkitaan olevan totta. Hitler, Mussolini, Kekkonen, Stalin ovat kaikki kuolleita. Kenties kohta myös Putin on kuollut.
Kaikki heidän tekonsa tulee kyllä muistaa ja niistä saa puhua. Ehkä heitä joitain voi pitää jopa varoittavina esimerkkeinä.


Kenen julkisuuden henkilön kuolema on koskettanut sinua eniten?

[Somebody]

John Lennon tulee ensimmäisenä mieleen.
Olin jotain 17-18 silloin ja aamulla kuulin rockradiosta ennen kouluun lähtöä.
Kuolleista saa puhua pahaa siinä mielessä jos on jotain juttuja käsiteltävä. Toivon mukaan tarve sitten katoaa.
Kaikki ovat käsittääkseni hyviä syntyessään. Eri syistä sitten elämä murjoo ja saa ns. pahan esiin. Myös kasvatus vaikuttaa paljon ja vanhempien traumojen siirtyminen seuraavalle polvelle. Voi olla yksinkertaistettu näkemykseni, vaan noin jotenkin asian olen tajunnut.

Onko sunnuntai lepopäivä, helppo ja mukava sellainen vai pitkästytkö tekemättömyyteen?

[Elämän oppilas]

En pitkästy tekemättömyyteen
Yleensä minun viikkoni ovat sellaisia että kaipaan ja tarvitsen lepopäivää. Enkä aina ole tekemättä mitään, mutta usein puuhailen jotain huuhaa-juttuja joiden tekemisessä ei ole deadlinea.
Simpsonit- maratoneista olen kyllä kiitollinen, erityisesti nuorimman tyttäreni kanssa niistä nautimme
Sunnuntai on minulle semmoinen "nuku niin pitkään kuin haluat ja tee mitä huvittaa jos huvittaa" päivä, eli oikein hyvä päivä.

Mitä teet jos motivaatio loppuu?
Minulla on semmoinen tilanne että opiskelen, mutta tiedän etten tule näitä hommia tekemään työkseni. Tämä on vain välietappi matkalla seuraavaan tutkintoon (toivottavasti )
Joskus on todella vaikeaa motivoida itsensä opiskelemaan asioita jotka eivät kiinnosta eivätkä toivottavasti näyttele mitään roolia tulevaisuudessa.

[Winston-84]

^ Tsemppiä opiskeluihin .

Usein vedän homman läpi lähinnä perkeleellä, että tehdään tämä nyt loppuun, kun kerran aloitettiin. Kyllä sillä tavallakin valmista tulee ja itse olen sen verran pilkunviilaaja, että työnjälkikin on ihan hyvää motivaation puutteesta huolimatta, mutta eihän tuo mikään erityisen mukava tapa ole. Jos on pidempikin opiskelurupeama edessä, niin ei välttämättä kovin kestävä ja terveellinenkään tapa. Vähän eri juttu vetää perkeleellä maaliin se jo ylempänä mainitsemani pakastimen sulatus tai jokin kirjahyllyn kokoaminen, joka osoittautuikin vaikeammaksi palapeliksi, kuin voisi kuvitellakaan. Joskus onnistun löytämään sen moodin, että tässähän tämä menee oikeastaan ihan mukavasti ja sittenpä se on tehty ja lopputuloksen odottaminen motivoi. Tuo on kuitenkin kiinni ihan mielialasta ja ties mistä tähtien asennosta. En siis oikein osaa auttaa millään hienoilla näin motivoit itsesi ilon kautta -kikoilla .


Onko mielestäsi okei ilmoittaa henkilön kuolemasta tekstiviestillä?

Oli tässä hiljan aiheesta keskustelu erään tutun ihmisen kanssa. Hän piti moista aivan viimeisen päälle etikettivirheenä ja suorastaan pyhäinhäväistyksenä. Itse taas olen sitä mieltä, ettei siinä ole mitään pahaa. Mm. veljeni kuolemasta minulle ilmoitettiin tekstarilla, enkä yhtään osannut pahoittaa siitä mieltäni. Päinvastoin se oli mielestäni oikein hyvä tapa. Sain siinä romahtaa ihan kaikessa rauhassa ilman, että mun tarvitsee kuunnella toisen itkuja ja miettiä, että mitähän tässä nyt sanoisi ja päättää itse, koska olen valmis puhumaan. Tässä tapauksessa osasin tosin odottaa kuolinuutista hetkenä minä hyvänsä, kun velipoika veteli viimeisiään saattohoidossa. Toisekseen mulla on puhelin usein äänettömällä(En jaksa kuunnella sen jokaista kilahdusta, kun ne eivät mun elämässäni useinkaan ole sellaisia, joihin tarvitsisi reagoida sillä sekunnilla) ja siksi asiat tulevat kätevämmin perille viesteillä, jotka luen kyllä viimeistään muutaman tunnin sisällä, kuin loputtomilla soittoyrityksillä, joihin en kuitenkaan vastaa. Eri asia, jos erityisesti odotan jotakin tärkeää puhelua.

Sen ymmärrän toki täysin, että poliisi tai muut viranomaiset eivät lähettele tekstareita tällaisissa tilanteissa.

[Somebody]

Pidän parempana henkilökohtaista käyntiä jos mahdollista syystä että voi puhua ja käsitellä asiaa miten kumpikin taitaa..tai useamman kanssa jos enemmän ihmisiä paikalla.
Halata vaikka jos se mahdollista.

Oletko toisinaan tai useinkin äreä, vihainen ilman näkyvää syytä?
Mistä ajattelet tuon johtuvan, jos olet?

[Winston-84]

Eiväthän ne syyt ulkopuoliselle näy, jos en niistä kerro, mutta kyllä itselläni yleensä on ihan hyvä käsitys siitä, mistä kenkä puristaa. On joskus konkreettisestikin kenkä puristanut ja se aiheutti äreyttä . On jäänyt jokin asia vaivaamaan, jokin ahdistaa, surettaa, suututtaa tai pelottaa, hommat eivät mene putkeen, huonosti nukuttu yö jne.

Esim. tällä haavaa odottelen(ja saanen vielä tovin odotella) patologin tuloksia, että onko pahalaatuista ja jos on, mitäs sitten. Kyllä tämmöinen pinnaa kiristää. Olen tosin pyrkinyt siihen, että kerron lähimmille ihmisille ihan suoraan, että tämä nyt huolettaa ja pelottaa mua sen sijaan, että kiukuttelisin heille asiasta, joka ei ole heidän vikansa. Ei tässä silti niin aurinkoinen aina ole ja tuppaavat nostamaan lämpöä sellaisetkin asiat, jotka eivät tähän suoraan liity.

Tuo nyt on aika selkeää ja varmaan vastaavassa tilanteessa suuri osa ihmisistä ei ole parhaimmillaan. Välillä toki on epämääräisen mössöinen paha olo, jonka syytä en ainakaan äkkiseltään osaa tarkasti paikantaa. Kyllä mulla silloinkin jotakin käsitystä on, mistä se kumpuaa. Jotakin epävarmuuden tunnetta siinä yleensä on taustalla.

Onko tuota ärtymystä ja vihaisuutta sitten usein? No, mikä on usein? Riippuu tietysti millainen tilanne elämässäni ylipäätään vallitsee, mutta noin yleensä sitä on nykyään huomattavasti harvemmin, kuin nuorempana.


Osaatko soittaa jotakin instrumenttia? Haluaisitko osata ja jos, niin mitä?

[Somebody]

Toivon hyvää tulosta sulle tuon koepalan suhteen.

Ruukutan bambuja/paukutan rumpuja.
Nyt tosin ei paikkaa ja soittaa en niitä osaa, toivoisin osaavani.

Itsellä äreys liittyy myös epävarmuuteen, odotteluun...pelkoihin.
Varsinkin hylkäys aiheuttaa usein mielen pahoittumisen ja vihan tunteita.
Tietoisuus asiasta auttaa paljon ja se estää usein reagoinnin ja muiden syyttelyn.
Riippuu tietysti tunteen voimakkuudesta ja yleisvoinnista miten hyvin olen tilanteen tasalla.

Koetko hyviä tai jopa huippuja fiiliksiä usein; päivittäin, silloin tällöin vai harvoin jos koskaan?
Millainen mielenvire ja asenne noita tuottaa?

[Vieraammaksi54]

Kyllä koen hyviä fiiliksiä, jopa ylinuonnollisen hyviä, kun kuuntelen musiikkia. En tiedä mikä minussa saa sen aikaa että menen musiikin mukana.

Millä keinoin poistat pakko ajatukset mielestä. Kun jokin ajatus ei jätä rauhaan....

[Somebody]

No tuota.
Monenlaista mindfulnesia ja mielentyhjentämistä on tullut kokeiltua.
Yleensä ne unohtuvat ihan seuraavia ajatellessa.
Itsetuntemus itsetarkkailun avulla auttaa. Tietoinen läsnäolo on eräs tapa asiaa kuvata.

Tässä on yksi paha pakkojuttu, akuutti ja en halua olla loukkaava...
mutta...hööm.
Olen hieman pakonomaisesti puuttunut yhdyssanojen osaamattomuuteen...turhaa jotain mitä lie toimintaa.
Siispä..hööm...
Tuota...
Pakkoajatukset on yhdyssana ja se kirjoitetaan yhteen.

Oletko rohkelikko, puuskupuh, luikeroinen(en muista oikeaa nimeä) vai se neljäs, jota en muista ollenkaan?