[Sato1980]

Niin olen 40 vuotias ja avioliitossa ja 2 lasta edellisestä suhteesta. No olen yksin ja yksinäinen vaikka kuka väittäisi mitä kun olen naimisissa! No mies on ulkomailta kotoisin ja kulttuurieroo on mutta hyvin toimii liitto meillä mutta se että kun ei oo yhtään ystävää saati kaveria. Tää tapöaa mut sisältä täysin. Mä oon nyt työtön ja ootan pääsyä ammatilliseen kuntoutukseen niin oon kotona. Sairastan nivelreumaa joka ollut mulla jo 14 vanhasta. Koulussa jo kiusattiin ei ollut ystäviä tai kavereita. Toisessa koulussa sain ja kun koulut oli ohi en oo koskaan enää kuullut kenestäkään. Työ elämässä muo kehuttu kivaksi tyypiksi mutta sekään ei oo riittänyt saamaan ystäviä. Facebookissa ei ees tunneta ja ees toivoteta hyvää syntymä päivää. En voi väkisin itseeni kellekään tyrkyttää. Että tuntuu et ihan sama. Onneksi on hyvä isoveli oma äiti ja aviomies jpille ees jutella jotain mutta ei se oo sama. Ja niille en voi kertoo mitään mun yksinäisyydestä ei ne ymmärrä. Miehellä on omat kaverit ja niitä tapailee. Mulla ollut lievä masennut vuoden 19 talvella niin sekin varmaan palaa. Täällä siis istun ja nyhjötän ulkona käyn kävelyllä jne. Siinäpä se mun elämä on. Noh mitä täältä haluun no ehkä niitä kohtalo tovereita ja kenties niitä ystäviä.

[jumpura]

En tiedä toimiiko kansalaisopistot nyt korona-aikana. Minä kun siirryin eläkkeelle niin aloitin kasalaisopistossa erilaisia juttuja. Oman menneisyyden kirjoittamista, dekkarin kirjoittamista, muunlaista kirjoittamista, Venäjää, puutöitä, vesijumppaa. Ei kaikkia kerralla mutta milloin mitäkin. Mm. ihan tuo mainitsemani puutyökurssi oli minulle kelvollista yksinäisyydentorjuntaa vaikkei siltä kurssilta sydänystäviä löytynytkään, kunnostinpahan vanhan kiikkutuolin ja rakensin itsesuunnitellun kenkiensäilytyslokerikon johon kuuluu näppärästi sisääntaitettava "kenkärenki", eli kenkien poisottamista helpottava väline.

En tiedä toimiiko Suomessa nykyisellään minkälaisia keskusteluryhmiä joissa voisi keskustella siitä mistä kokee tarpeelliseksi keskustella, vaikkapa siitä että ompas täällä yksinäistä.

Mutta kuten alussa mainitsin, voi olla ettei tapahtumia juurikaan nyt järjestetä.

Sitäpaitsi tuo mitä alussa mainitsin on ihan totta (vaikkei sitä kirjoittamani tekstin perusteella ehkä todeksi uskoisikaan), olen opiskellut kansalaisopistossa kolmenlaista kirjoittamista, joten olen jo meikein kirjoittamisen laktoosi-intoleranssi (vapaasti Reijo Mäen romaania mukaillen). Kirjoja en ole kirjoittanut enkä enemmälti lukenutkaan. Täällä kysytään että mitä kirjaa luet parhaillaan? No "Kenelle kellot soivat.", se on kesken, on ollut kesken nyt muutaman vuoden. Viimeksi luin sitä Ateenan Akropolis -kukkulan juurella, kun kävin Kreikassa turistimatkalla. No nyt olen jo eksynyt aiheesta pahan kerran...

[Vieras]

Hei. Tuota samaa minäkin että johonkin kursseille, tai ryhmiin. Kun täällä kirjoittelet niin lienee kaikenlaiset vertaistukiryhmät vois olla paikka missä tavata muita.
Sitä vain täytyy olla rohkea aloitteen tekemiseen ja sitten ottaa yhteyttä, pitää yhteyttä yllä itse, siitä se lähtee. Ei kannata odottaa että joku muu ottaa yhteyttä, kyllä se kannattaa itse pitää yhteyttä ja olla kiinnostunut toisen tekemisistä ja ajatuksista.
Seurakunnallakin on kaikenlaista toimintaa, eikä tarvi olla mikään uskovainen.
Tsemppiä sinulle ja rohkeasti vain alat tutustua sellaiseen ihmiseen joka tuntuu kivalta.

[Vieras]

Yön yli mietittyäni yksinäisyys asiaa niin muistin, kuinka itse aikoinaan valitin ja tunsin yksinäisyyttä.
Joku viisas minulle sanoi, että kannattaisko miettiä onko oikeasti yksinviihtyvä? On tyytyväinen yksin? Ettei edes viihdy suuressa kaveriporukassa? Ja että miksi haluta sellaista mitä ei ole, kun voisi tyytyä siihen mitä on.
Aina kun tunnen että olen erilainen, hylätty, torjuttu, mietin noita sanoja ja helpottuu olo.
Minun kannattaa hyväksyä itseni tällaisenaan, enkä enää uskalla vertailla itseäni esim. seurallisiin, huvittelupaikoissa, ryhmissä, kuntosaleilla viihtyviin sisaruksiini ja annan mennä toisesta korvasta ulos kehumiset missä milloinkin on ollut ja mitä tehnyt. Eli olen aikalailla kateuteen taipuvainen. Olipa hyvä että kävin lukemassa täällä niin taas sain pontta hyväksyä itseni tällaisenaan. Riittää kun on se perhe, pienikin, tässä ympärillä.

[Monttutonttu]

Itse jätin tarkoituksella ns. Vanhan elämän (poistin siis Facebookin ja vaihdoin puhelinnumeron) nyt ainoat ystävät vanhemmat ja veli. Huomannut että kovin on yksinäistä kun ei yhtään selvää ystävää vielä ole vielä löytynyt, menee offtopikiksi mutta tästä linkistä löytänyt aina jotain uutta kun viitsii ajatuksella lukea. https://hidastaelamaa.fi/2014/06/30-asi ... /#4132d7bf

[Lumikko]

Itse olen allerginen kotieläimille, mutta olen kuullut että koirapuistosta löytyy aina juttuseuraa kun koirat temmeltävät.

[Sokeritautinen]

Ihminen on sosiaalinen eläin joka kituu ilman seuraa. Yksinäisyys on ihmiskunnan hirveimpiä tragedioita, vaikka siitä ei puhuta paljon. Montako vappua ja erityisesti juhannusta olen viettänyt yksin. Mä en niin välitä vapusta tai uudestavuodesta, mutta juhannusta haluaisin viettää jossain kauniilla paikalla järven tai meren rannassa.

[Sokeritautinen]

Liikunta parantaa vointia esim. tunnin kävely raittiissa ilmassa. Se vapautta edorfiinejä. Kuten yksi plinkkiläinen sanoi mulle kerran että se vastaa 10 mg diapamia.

[Sokeritautinen]

Tiedän että paras vaihtoeto minulle olisi Järvenpään Sosiaalisairaala mutta olen jo niin kauan ollut yksinäinen että olen erakoitunut. En jaksaisi sosiaalista interaktiota muiden potilaiden kanssa. Ja kuka tietää millaisia pakkokeinoja henkilökunnalla on.

[aaaaaaa]

Sokeritautinen toi oli mahtavasti sanottu, että liikunta vastaa 10mg diapam tietysti sillä erotuksella, että toleranssi ei kasva

[Allegaeon]

Moikka, olen kohta viisikymppinen mies ja nyt raittiuden myötä on iskenyt melkoinen yksinäisyys. Raittiina olen ollut vuodenvaihteesta alkaen ja olen pohdiskellut kovasti mistä tälläinen työtön päihdeongelmainen löytäisi naisseuraa. Olisi kiva jos saisi uimahalliin tai kävelylle kaveriksi jonkun raittiin päihdeongelmaa ymmärtävän keskustelukumppanin. Asustelen Helsingissä, joten laita mailia jos kiinnostaa höpötellä. allegaeon.AcceleratedEvolution(at)protonmail.com

[Dave2]

Allegaeon

Avioeroni jälkeen hain seuraa deitti-netistä. Aika monilla treffeillä kävin mutta lopulta löyti. Valitettavasti hän aika pian sairastui ja kuoli. Ehdimme tuntea noin 1,5 vuotta. Kun siitä sitten toinnuin niin uusin ystävätär löytyi vapaaehtoistyön parista. Olen ollut mukana vapaaehtoistyössä ja järjestöissä vuosokymmeniä ja kyllä siellä naisia on.