Sivu 1/2

Olipa hankalaa

ViestiLähetetty: 21.10.2020 10:43:06
Kirjoittaja Man
Iskipä akuutti kriisi päälle johon olisi tarvinut apua heti eikä huomenna. Aikansa kun pompotettiin terveyden huollon tiskiltä avopäihdepalveluiden puolelle totesin että helpointa on hakea laatikko olutta kaupasta ja heittää 4.5v päihteetöntä elämää taakse.

Re: Olipa hankalaa

ViestiLähetetty: 21.10.2020 11:15:49
Kirjoittaja t-petsku
Ymmärrän tuntemuksesi :?

Re: Olipa hankalaa

ViestiLähetetty: 21.10.2020 16:48:22
Kirjoittaja Vieras
Kuulostaa todella oudolta! Olis kiinnostavaa tietää, mitä tapahtui, mikä tilanne. Pitkä päihteetön aika ei antanut jotain toimintakeinoja itten kanssa? Mitä ne teki sulle? :O Pelottaa itteäkin hakea apua, kun ei tiedä, kuka sitä saa.

Re: Olipa hankalaa

ViestiLähetetty: 26.10.2020 05:44:09
Kirjoittaja vadelmamunkki
Se olutlaatikko sitten varmaan ratkaisi kaiken parhain päin. Siitäs saivat!

Re: Olipa hankalaa

ViestiLähetetty: 26.10.2020 09:44:53
Kirjoittaja Vieras
vadelmamunkki kirjoitti:Se olutlaatikko sitten varmaan ratkaisi kaiken parhain päin. Siitäs saivat!


Jos ei osaa muuta kuin ilkeillä, olisi parempi olla hiljaa.

Re: Olipa hankalaa

ViestiLähetetty: 26.10.2020 10:17:59
Kirjoittaja t-petsku
Vieras kirjoitti:
vadelmamunkki kirjoitti:Se olutlaatikko sitten varmaan ratkaisi kaiken parhain päin. Siitäs saivat!


Jos ei osaa muuta kuin ilkeillä, olisi parempi olla hiljaa.

Sama :(

Re: Olipa hankalaa

ViestiLähetetty: 26.10.2020 12:54:38
Kirjoittaja vadelmamunkki
Voihan se tuntua ilkeilyltä epäilemättä, mutta minusta on ihan paikallaan kysyä: auttoiko se olutlaatikko jotenkin?

Sen olutlaatikon ostaminen oli kuitenkin ihan tietoinen valinta, ja elämä on valintoja.

Voi myös kysyä:

Mihin apua haettiin jos takana oli jo 4,5 vuoden raittius? Ja minkälaista apua olisi pitänyt saada noin pitkän raittiuden jälkeen?

Ja miten on mahdollista olla noin pitkään raittiina, jos ensimmäinen impulssi johonkin vastoinkäymiseen on ryyppäämään lähteminen?

Ilkeitä kysymyksiä, mutta toipumisen ja toipujan itsensäkin kannalta aika oleellisia.


PS. Ans ku mä arvaan, sanoi Reinikainen. Oliko kyse lääkkeistä? :?:

Re: Olipa hankalaa

ViestiLähetetty: 27.10.2020 09:14:13
Kirjoittaja Reinikainen
Sen verran pitkän linjan juoppo olet sinäkin, että tiedät varmasti harmittavan kun pitkä raittius loppuu.
Ja eihän se välttämättä lopu, vaikka yhden laatikon kaljaa joisi. Toivottavasti aloittaja totesi, että se siitä ja taas mennään ilman oluita.
Siinäkin mielessä ilkeilyä, kun monet kerrat itse katkolla maannut alkaa ilkkumaan parempana ihmisenä.
Taitaa olla noista lääkkeistäkin ja niiden aihauttamasta riippuvuudesta, sekä huonosta saatavuudesta ommoo kokemusta?
En kyllä ymmärrä, että pitää omaa pahaaoloa purkaa muiden nokitteluun.

Ei se ainakaan ole mitään vertaistukea, jota moni täältä saattaa hakea.

Re: Olipa hankalaa

ViestiLähetetty: 27.10.2020 12:42:31
Kirjoittaja vadelmamunkki
Reinikainen kirjoitti:Taitaa olla noista lääkkeistäkin ja niiden aihauttamasta riippuvuudesta, sekä huonosta saatavuudesta ommoo kokemusta?


Tavallaan on, tai siis tiedän kuviosta jonkun verran.

Yleisin syy joka aiheuttaa aloituksessa kuvatun laista pompottelua terveydenhoidon ja päihdeklinikan välillä on lääkereseptit tai lääkkeiden saaminen. Varsinkin bentsodiatsepiinit.

Tyypillinen kuvio on se, että potilaalle on määrätty bentsoja pitkän aikaa terveysasemalta tai yksityiseltä lääkäriasemalta, ja sitten reseptien uusiminen lopetetaankin seinään. On ymmärrettävää, että bentsokoukussa oleva ihminen on tällöin pulassa.
Terveysasema saattaa silloin ohjeistaa potilaan menemään päihdeklinikalle, ehkä ajatuksena vierotushoito. Potilas saattaa kuitenkin hakeutua päihdeklinikalle siinä uskossa, että bentsoreseptin uusiminen tapahtuu jatkossa sieltä käsin.
Pettymys onkin kova, kun päihdeklinikalla sanotaan että täältä ei bentsoreseptiä tipu senkään vertaa kuin terveysasemalta, vaan enintään vierotusohjelma joko avohoitona tai laitoksessa.

Kieltämättä tämä on asiakkaan pompottelua, ja tähän törmää joskus vielä nykypäivänäkin. Bentsot on kyllä sellainen saakelin vitsaus vielä edelleen, varsinkin kun niitä on joskus ennenvanhaan myönnetty avokätisesti ja sitten linjaa tiukennettu hyvinkin äkkiä niiden suhteen. Tämähän on sitten aiheuttanut aika paljon kipua niihin koukkuun ajautuneille asiakkaille/potilaille.

Että tämmöstä pahaa oloa ja nokittelua tänään. :) En tietenkään tiedä, onko aloittajalla yhtään tallainen kuvio kyseessä. Voi olla että ei ole. Sen saamme tietää, jos hän palaa asiasta lisää kertomaan.


PS. Kysymys erikseen on tietysti, että voiko lääkekoukussa olemista edes sanoa raittiudeksi. Minusta ei voi.

Re: Olipa hankalaa

ViestiLähetetty: 27.10.2020 20:04:11
Kirjoittaja Vieras
vadelmamunkki kirjoitti:
Bentsot on kyllä sellainen saakelin vitsaus vielä edelleen, varsinkin kun niitä on joskus ennenvanhaan myönnetty avokätisesti ja sitten linjaa tiukennettu hyvinkin äkkiä niiden suhteen. Tämähän on sitten aiheuttanut aika paljon kipua niihin koukkuun ajautuneille asiakkaille/potilaille.


Samaa mieltä. Aika paljon kipua, on lievä ilmaisu. Uskaltaisin väittää, että tuo hoitamattomuuskäytäntö on aiheuttanut jopa itsemurhia, muitten satuttamista ja siirtymistä katukauppaan, huumeisiin, alkoholiin.
vadelmamunkki kirjoitti:Tyypillinen kuvio on se, että potilaalle on määrätty bentsoja pitkän aikaa terveysasemalta tai yksityiseltä lääkäriasemalta, ja sitten reseptien uusiminen lopetetaankin seinään. On ymmärrettävää, että bentsokoukussa oleva ihminen on tällöin pulassa.
Terveysasema saattaa silloin ohjeistaa potilaan menemään päihdeklinikalle, ehkä ajatuksena vierotushoito. Potilas saattaa kuitenkin hakeutua päihdeklinikalle siinä uskossa, että bentsoreseptin uusiminen tapahtuu jatkossa sieltä käsin.
Pettymys onkin kova, kun päihdeklinikalla sanotaan että täältä ei bentsoreseptiä tipu senkään vertaa kuin terveysasemalta, vaan enintään vierotusohjelma joko avohoitona tai laitoksessa.


Kun siellä terveysasemalla ja päihdeklinikalla bentsoriippuvainen kohtaisi sellaisen hoitohenkilön, jolla olisi edes alkeellinen käsitys siitä, mistä noiden lääkkeiden käytössä on kysymys ja millaista yhteistyötä niistä vierottautiminen vaatii sekä hoitavan tahon, että hoidettavan välillä. Joskus harvoin potilasta onnistaa ja hän tapaa hyvän lääkärin, tai hoitajan. Mutta se on tuurissa. Lisäksi tuo vierottautuminen sitoo paljon hoitopuolta onnistuakseen. Pitäisi olla tiivis terapialuonteinen suhde potilaan kanssa, eikä sellaiseen oikein joka kunnassa ole resursseja, eikä varojakaan. Ei ihme, että lääkkeisiin totutettu ihminen hermostuu. Joskus hermostunut saattaa kiivetä esim. ravintolan katolle ja alkaa ammuskelemaan ihmisiä. Eikö Hyvinkään juttu vajaa kymmenen vuotta sitten ollut tällainen? Ja kouluampumiset. Jokin yhteinen lääkejuttu kaikissa tapauksissa taisi olla. Minusta on liian vähän ollut keskustelua siitä, miten helposti tk-lääkärit kirjoittivat noita keskushermostoon vaikuttavia lääkkeitä. Saattavat kirjoittaa vieläkin.

vadelmamunkki kirjoitti:
PS. Kysymys erikseen on tietysti, että voiko lääkekoukussa olemista edes sanoa raittiudeksi. Minusta ei voi.


Ehkä noinkin. Mutta on huomattavasti helpompaa lopettaa dokaaminen, kuin vuosikausia kestänyt bentsoilu. Eikä kyse ole siitä, etteikö bentsopirkko, tai -petteri haluaisi. Ja dokaamisessa on kuitenkin kysymys mielihyvän hakemisesta, bentsokoukussa olevalla on enemmän kyse hengissä pysymisestä, tai normaali ihmisenä olemisesta ja selviytymisestä arjesta ilman demoneita.
Ja bentsokoukkuun joutunut on usein enemmän olosuhteiden ja hoitokäytäntöjen uhri. Dokaaja on monesti itse tiensä valinnut.

Re: Olipa hankalaa

ViestiLähetetty: 28.10.2020 08:00:33
Kirjoittaja Vieras
Kerronpa oman kokemukseni raitistumisesta ja lääkkeistä. Heti raitistuttuani putosin masennukseen (joka on normaalia pitkän alkoholin käytön jälkeen) ja hain apua mielenterveystoimistosta. Onnekseni pääsin terapiaan aika pian. Jossain vaiheessa lääkäri olisi määrännyt jotain lääkettä, mutten uskaltanut koskaan aloittaa niitä ottamaan, kun pelkäsin niin paljon. Pelkäsin kaikkea mikä vaikutti mieleeni ja aivoihin, en enää halunnut mihinkään aineeseen jäädä koukkuun, sen verran kauhistuttava kokemus oli juoppous.
Onnekseni minulla oli hyvä AA-ryhmä ja muutama hyvä tukihenkilö, jotka varoittivat lääkkeistä (he olivat joutuneet vieroittamaan itsensä myös lääkkeistä, kun viina vaihtui lääkkeisiin).
Hain apua myös muualta, kaikenlaisista oma-apuryhmistä, seurakunnasta, rukouksesta ja yms. Kaikki kävi millä vain sain mieleni rauhoittumaan ja itseni pysymään järjissäni etten enää takaisin luisu. Koira ja luonto olivat yksi parhaita elämäni pelastajia myös. Sain antaa rakkautta ja sain rakkautta lemmikiltä, mikään ei ole hellyttävämpää kuin lapsen tai eläimen aito ilo.
Apua saa monestakin paikasta. Luin joitain selviytymis elämäntarinoita joskus ja nekin antoivat voimaa siihen että minäkin olen ihme, pelastumisen ihme, ja niin voi joku muukin olla.

Re: Olipa hankalaa

ViestiLähetetty: 28.10.2020 09:02:18
Kirjoittaja Vieras
^Kiitos^

Mukava, että jaoit kokemuksesi ja onnittelut.
Onnistumisesta lukeminen antaa toivoa meille, jotka vielä taistelemme.
Kaikkea hyvää.

Re: Olipa hankalaa

ViestiLähetetty: 28.10.2020 17:35:34
Kirjoittaja Vieras
vadelmamunkki kirjoitti:

PS. Kysymys erikseen on tietysti, että voiko lääkekoukussa olemista edes sanoa raittiudeksi. Minusta ei voi.


Minusta voi. Tai riippuu lääkkeen käyttötavasta.
Lähtökohtaisesti kai lääke on annettu johonkin sairauteen. Jos lääke aiheuttaa riippuvuutta ja vieroitusoireita sen jälkeen kun alkuperäinen oire tai vaiva on poistunut on monille suuri ongelma.

Tuolla logiikalla kuin edellä myöskään tupakoitsija ei ole raitis. Hänhän käyttää keskushermostoon vaikuttavaa nikotiinia polttamalla savukkeita, joka on monellakin tapaa erittäin vaarallista. Siinä on raittiudet kaukana.

Re: Olipa hankalaa

ViestiLähetetty: 29.10.2020 10:20:05
Kirjoittaja vadelmamunkki
^ Tuo tupakkariippuvuus on tosiaan ihan pohtimisen arvoinen asia, ja siitä on keskusteltu ennenkin. Tupakkariippuvuus on myös aineriippuvuus, mutta tupakka ei ole varsinaisesti päihdyttävä aine. Toisaalta ei monet huumeetkaan ole päihdyttäviä pieninä annoksina.
Esimerkiksi opiaattien korvaushoidossahan on ideana, että henkilö saa pienen määrän ainetta säännöllisesti pitämään vierotusoireet poissa, mutta hän ei ole päihtynyt ja pystyy esim. käymään töissä.

Siitäkin on keskusteltu, voiko opiaattien korvaushoidossa oleva sanoa itseään raittiiksi, vaikka mitään ns. oheiskäyttöä ei olisikaan. Sama kysymys pätee varmaan bentsojen ohjeen mukaiseen käyttöön.


Ja onko raittius ylipäätään edes ensisijaisin asia elämässä, vai olisiko elämään tyytyväisyys ja onnellisuus ne tärkeimmät? :idea:

Re: Olipa hankalaa

ViestiLähetetty: 22.5.2021 07:29:17
Kirjoittaja Vieras
Huomioitta on jäänyt se kylmä tosiasia että kun juo tarpeeksi paljon tai pitkään, tai käyttää aineita, niin on vaurioitunut niin paljon, ettei enää ole ns. normaali, vaan aivoissa ym. on tapahtunut peruuttamattomia muutoksia. ja niiden muutosten kanssa on ihmisen elettävä loppuelämä. En uskaltaisi tuomita ketään joka käyttää jotain lääkettä, tai tupakkaa, kun ei hermosto tms. enää selviydy ilman.
Mieheni joi itsensä siihen kuntoon, että oli muutaman päivän koomassa sairaalassa, deriliumkohtaukseksi sanoi lääkäri, ja varoitti että kun ja jos hän herää hän on loppuikänsä dementoitunut. Silloin ymmärsin kauheudessaan mitä viina, huumeet yms. tekevät ihmiselle ja mikä kauhistuttava aine se on joillekin. Ei kaikille. Sehän se onkin kummaa, kun ne ei vaikuta kaikkiin samalla tavalla. Mieheni selvisi ilman dementiaa ja juo edelleen, vaikka lääkäri varoitti.