Olet täällä

Addiktoitunut addiktoitumiseen

Mitä sinulle kuuluu? Tervetuloa olohuoneeseen! Olohuoneessa voit keskustella kaikista mielen päällä olevista aiheista, jotka eivät suoranaisesti sovi muiden teemojen alle. Sana on vapaa, mutta muistathan lukea ensin Päihdelinkin säännöt. Kirjoittaminen vaatii rekisteröitymisen.

Valvoja: Päihdelinkin toimitus

Addiktoitunut addiktoitumiseen

ViestiKirjoittaja Pelityttö » 21.2.2021 11:50:51

En tiedä mistä aloittaisin. Pakko päästä vaan avautumaan ja tietysti olisi loistavaa jos saisi vertaistukea tai neuvoja.
Oon kohta 25v. Elämä on ollut suhteellisen haastavaa viimeset 10 vuotta. On ollut peliongelmaa, masennusta, jonkinasteista päihdeongelmaa, ahdistusta. Ajoittain mennyt ihan jees, mulla on ihan mahtava tukiverkosto, jonka ansiosta en oo vielä tappanu itseäni. Terapiassa käynyt nyt vuoden verran, lääkitys masennukseen löytyy. Mut mulla on taipumus tuhota oma elämäni ja itseni.

Aina kun asiat on hyvin, omalla toiminnallani saan kaiken taas paskaks. Ja nyt oon taas jossain hiton syöksykierteessä, vaikka periaatteessa nyt pitäis kaiken olla oikeesti aika hyvin. Viime kuukausina oon taas alkanut pelaamaan, ajattelin et kyl se pysyy hallinnassa. No ei pysyny. Ja nyt kun pystyisin lopettamaan, en ois vielä ehtiny tuhota kaikkea. Mut se lopettaminen on vitun vaikeeta. Ja huomaan heti, et mulle tulee henkisesti paha olo, kun pelaan. Silti pelaan. Alkoholista oon luojan kiitos päässy eroon, mut nyt poltan pilveä. Kuukaus meni niin, et poltin lähes joka päivä. Nyt oon asettanu rajat, et viikonloppusin se on ok, arkena ei. Sinänsä kannabiksesta ollu kaikista vähiten haittaa, mut kyl sen huomaa omassa olossa kun parikin päivää on polttamatta, et ei sitä vaan joka päivä pysty.

Alkoholia meni ennen joka viikonloppu, mut nyt en oo juonu viime elokuun jälkeen ku pari kertaa ja todennu, et se päihde ei vaan oo mua varten - lisää masennusoireita, lisää ahdistusta, lisää itsetuhosia ajatuksia, ei jatkoon.

Miks mä aloin taas pelaamaan? Siitä tulee jotain mielihyvän tunteita, mut viimenää se on vaan _pakonomasta_, eikä tunnu miltään muulta ku ahdistavalta. Pitäis sulkea kaikki pelitilit ja oikeesti vaan takoa sinne päähän, et mä en pysty pelaamaan vaan vähän, sillontällön ajanvietteenä. Se menee aina siihen et pelaan kaiken. Ja nyt saankin sit kärvistellä persaukisena viikon, kun pelasin viimeset rahat eilen. Ei mitään järkeä. Ois pitäny lopettaa siinä vaiheessa, kun alko yrittää voittaa menetettyjä rahoja takasin. Silti haluaisin nytkin pelata.

Mietin, et voiko tää olla osa masennusta, onko se taas pahenemassa? Kun tuntuu, etten saa mielihyvää mistään. Sen takia varmaan se pelaaminen astu taas kuvioihin. Mikään ei oikeen tunnu miltään. Ja mietin vaan et miks vittu oon tämmönen. Alotin opinnot vuoden alussa, alalla, joka kiinnostaa. Mut miten mä tuun ikinä selviämään elämästä? En oo puhunu mun peliongelmasta läheisille. Terapeutille maininnut, mut vähän kaunistellen, koska häpeen sitä niin paljon. Mua oksettaa mun oma toiminta. Ja nyt en tiedä, miten kertoisin kellekään, et nyt ei mee hyvin. Pitkän aikaa meni, oli hyvä olla. Nyt taas elämä tuntuu vaa ihan helvetin vaikeelta.

En tiiä saiko tästä mitään tolkkua, ja hirveesti jäi asioita sanomatta... Eikä ketään loppupeleissä varmaan edes kiinnosta :lol: omat ongelmat tuntuu itselle aina vaan maailman suurimmilta ja mielenkiintosimmilta. Mut jotain mun ois nyt tehtävä, ettei tää tilanne lähe ihan käsistä.
Pelityttö
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 109
Liittynyt: 25.10.2015 10:29:32

Re: Addiktoitunut addiktoitumiseen

ViestiKirjoittaja 1970 » 22.2.2021 15:16:33

omat ongelmat tuntuu itselle aina vaan maailman suurimmilta ja mielenkiintosimmilta.

Voi olla ja varmaan pahemmissa elämänvaiheissa ei oikein nääkään muuta, kuin oman perseensä ja se on inhimillistä.
Kuitenkaan se, joka erehtyy eniten, ei liene inhimillisin.

Peliriippuvuus on vaikea käsittää addiktiona sellaisen, jolle mikään pelaaminen ei herätä kummempia tuntemuksia
tai se ei kiinnosta lainkaan, kuten meikälle. Eipä noita kemiallisiakaan koukkuja bonjaa ummikko tai tyystin tavis, sittenkään.

Ajatusmaailma ja tarve tehdä huonoja valintoja ja toimia vahingollisesti itseään kohtaan. Onhan se todella outoa, meillä.

Mulla ei ole mitään parempaa käsitystä peliriippuvuuden hoidosta tässä maassa, mutta ei taida olla kovin kummosta...
Ja kun tätitomerasti sanoo, ettei pelaa nää tai juo enää tai narkkaa enää, ei ole auttanut ketään.

mulla on ihan mahtava tukiverkosto, jonka ansiosta en oo vielä tappanu itseäni. Terapiassa käynyt nyt vuoden verran, lääkitys masennukseen löytyy. Mut mulla on taipumus tuhota oma elämäni ja itseni.

Hyvä, että on oikeita ihmisiä olemassa. Vastauksia joihinkin asioihin joutuu joskus odottamaan kauankin.
Onko kaikkeen välttämättä vastauksia ? Me toimimme toisinaan hetken impulssilla ja toiset saa siitä övereitä kiksejä.

En tiedä siis minäkään. Toivoa aina on ja vertaistukena uskoisin jotain apuja löytyvän. Parempaa jatkumoa.
Bentsoitta 22.2.17 alkaen ja
selkeenä sulhasena since 8.1.19 !
Avatar
1970
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 24170
Liittynyt: 19.1.2010 15:43:12
Ollut juomatta


Paluu Olohuone

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa