
Meillä on kuitenkin globaali ja myös maan laajuinen kokemus liki 2 vuotta jatkuneesta pandemiasta. Suomessa vain runsaat 1000 kuollutta, maailmalla useita miljoonia. Tietenkin asia on kiihottanut foliohattuja, koska eihän voi olla oikeasti mitään pandemiaa heidän todellisuudessaan. Heidän todellisuudessaan on vain "huijaus", jonka he ovat Youtuben huuruisilta tai vielä huuruisimmlta Tokentuben salaliittokanavilta omaksuneet.
Foliohatut huutavat rokotusten keskeyttämistä, kun kansasta on kuitenkin rokotettu jo yli 80 prosenttia. Foliohatut luulevat yhä että mikrosiru leviää rokotuksissa. Tai sitten he luulevat... en oikeastaan tiedä mitä kaikkea he luulevat.

Maskinostalgia on kuitenkin liikuttava asia. Se kertoo että me kestimme, me hoidimme homman. Kiitos siitä kaikille.

Eläkää ja halatkaa toisianne.