Olet täällä

Irti alkoholistipuolisosta

Käyttääkö puolisosi, läheisesi tai vanhempasi alkoholia ongelmallisesti? Älä jää yksin. Kotikanavalla keskustellaan asioista ja ongelmista, joihin voi törmätä kotona alkoholin kanssa.

Valvoja: Päihdelinkin toimitus

Irti alkoholistipuolisosta

ViestiKirjoittaja MinervaOrvokki » 12.9.2021 16:12:36

Viikko sitten meillä kotona sanottiin ensimmäistä kertaa ääneen se, että mieheni on alkoholisti. Ongelmallisesta päihteiden käytöstä on toki keskusteltu aika ajoin koko lähes 20 vuotta kestäneen yhteisen elämämme, mutta viime viikonloppuna se sana lausuttiin ensimmäisen kerran ääneen: alkoholismi.

Se jotenkin konkretisoi koko asian ja laukaisi melkoisia prosesseja. Ikään kuin joku pato olisi auennut ja asiat ovat pääni sisällä vyöryneet eteenpäin, vuosikausiin mikään ei ole oikein täsmännyt ja jotain outoa on ollut ilmassa ja nyt palapelin palaset ovat loksahdelleet kohdilleen. Ensin tuli tarve selvittää tarkalleen mistä on kyse, mitä tälle asialle on tehtävissä jne., mikä johdatti minut päihdelinkin sivuille ja sitten tälle foorumille lukemaan muiden ajatuksia ja kokemuksia. Minun häpeäni ei olekaan vain minun, vaan meitä on muitakin.

Moni asia on tuntunut hurjan tutulta, moni asia on avannut minun päässäni sellaisia ovia, jotka olen pitänyt tähän saakka suljettuina. Tämä on tuntunut aika hurjalta ja olen vieläkin todella järkyttynyt koko asiasta. Minä, minun puolisoni, yhteinen lapsemme ja alkoholismi. Miten ihmeessä tämä tapahtui meille? Minulle? Puolisolleni? Meidän lapsellemme?

Ymmärrän nyt, että olen sulkenut silmäni vuosikausiksi, mahdollisesti koko parisuhteemme ajaksi. On ollut nukahtamisia (sammumisia) milloin minnekin, on käynyt niinkin että mies ole tullut yöksi kotiin ja herään aamulla siihen kun pieni lapsi kysyy ”missä isä on?”. Mies on ollut kaatokännissä sukulomalla niin, että äitini on herännyt siihen kun ukko könyää rytinällä yöllä sisälle, eikä meinaa pysyä pystyssä. Lapsi on nukkunut viereisessä huoneessa. Olen ottanut monta monituista kertaa turpaani henkisesti kun olen pilannut ilmapiirin, ollut liian sairas hoitamaan yhteistä lastamme, ahdistavaa seuraa ja mikä nyt milloinkin ollut mielen päällä.

Kalja on ollut läsnä elämän jokaisessa käänteessä ja koronan aikaan tahti on vain kiihtynyt. Määrät eivät ole olleet mitenkään valtavia, mutta on kuitenkin myös lapsen nähden ollut selvästi humalassa (silmät seisoo, järkevää puhetta ei tule ulos, saattaa sammua vaikka istualleen mitä näitä nyt on). Ja minä olen tarkkaillut tilanteita, puuttunut jos on alkanut näyttää liian pahalta, ohjannut miehen joko työhuoneeseen omiin oloihinsa tai sänkyyn nukkumaan. Jatkuvasta varuillaan olosta on tullut osa jokaista viikonloppuani tai muuta vapaata, enkä enää osaa rentoutua enää yhtään miehen seurassa kun en tiedä koskaan milloin lähtee homma käsistä.

Tästä on puhuttu, mutta se ei ole muuttanut miehen käytöstä mihinkään. Ehkä jonkun aikaa on tsempannut, mutta viime aikoina ei oikein sitäkään. Laskin, että viimeisen 2kk aikana olen puuttunut kolme kertaa miehen päihteiden käyttöön. 1) Lapsivapaa viikonloppu. Perjantai-iltana otimme molemmat ja mies jatkoi jo lauantaina aamupäivästä. Puuhaili ulkona, aloitti jotain hommaa, lopetti, aloitti toista hommaa, otti kaljaa ja väkeviäkin, sammui terassille, kävin hakemassa sisälle nukkumaan, nukkui pari tuntia ja jatkoi juomista. 2) Oli kännissä lapsen nähden ihan tavallisena lauantai-iltana. Surffasi netissä ja jatkoi dokaamista ties miten myöhään kun lapsi oli käynyt nukkumaan 3) Viime viikonloppuna leikkasi lapsen hiukset kännissä ja minä tajusin tilanteen vasta kun mies tuli saunaan sen jälkeen. Ei osannut jutella järkeviä, meni horjahdelleen peseytymään, kännijumitti iltapalapöydässä ja lopulta sammui istualleen sohvalle. Tämä kaikki ennen iltayhdeksää ja lapsi oli näkemässä kaiken.

Tämän viimeisimmän kerran yhteydessä viimein myönsi, että on harrastanut piilopulloja ties miten kauan ja tämä kieltämättä selittää monta tilannetta, jotka ovat jääneet minua askarruttamaan. Jos se vaikuttaa känniltä, se todennäköisesti on sitä, vaikka tiskipöydälle kertyisikin vain ykkösoluttölkkejä. Erityisesti minua järkytti se, että lapseen olisi ihan oikeasti voinut sattua eikä mies yhtään tajunnut sitä, että toisen päätä ei mennä saksien tai edes hiustenleikkuukoneen kanssa lähellekään muuten kuin selvin päin. Enkä minäkään tajunnut sitä kun oli tosiaan siellä piilopullolla käynyt. Minun pieneen ihmiseeni olisi voinut sattua siksi, että isänsä ei osaa olla juomatta.

Tämä ei voi jatkua enää näin ja minun on järjestettävä itseni ja lapseni nyt turvaan, jotta ei tapahdu enää mitään tällaista tai pahempaa. Olen kriisitilanteissa toiminnan ihmisiä ja viime viikolla sain aikaiseksi teettää (miehen hyväksynnällä) meille avioehdon. Enää todistajat ja rekisteröinti puuttuvat. Tänä viikonloppuna olen etsinyt meille kahdelle uutta kotia ja jättänyt hakemuksen yhteen asumisoikeusasuntoon. Ja olen kertonut tästä asiasta ystävälleni ja äidilleni. Ja nyt kerron teille.

Jostain syystä en ole tästä ennen tätä viikkoa jutellut yhtään kenellekään, mutta joku herätys tässä nyt on tullut enkä enää suostu peittelemään toisen puolesta yhtään mitään enkä häpeämään tätä tilannetta. Olen aikeissa tehdä elämäni vaikeimman asian ja tarvitsen tähän nyt kaiken mahdollisen tuen mitä vain voin saada. Siksi olen täällä.
MinervaOrvokki
 

Re: Irti alkoholistipuolisosta

ViestiKirjoittaja Vieras156 » 12.9.2021 19:58:23

Hei! Hyvän päätöksen olet tehnyt. Itse olen vasta nyt tajunnut miten paljon omaa energiaa on syönyt miehen tekemisten/sanomisten sietäminen. Olen elänyt jossakin kuplassa joka on ollut todella invalidisoivaa. Energia on mennyt sietämiseen ja arkeen, ei ole tullut pidettyä itsestä huolta. Nyt on onneksi silmät auenneet ja ymmärtää oman elämänsä typeryydet. Lopullinen askel ottamatta eli avioerohakemuksen täyttäminen.
Vieras156
 

Re: Irti alkoholistipuolisosta

ViestiKirjoittaja Vieras » 13.9.2021 11:38:18

Hienoa, että olet havahtunut tilanteeseen ja päättänyt toimia.
Ehkä antaisin sellaisen vinkin, että joskus alkoholisti ryhtyy varsin vaikeaksi, kun ero konkretisoituu hänelle ja alkaa tehdä kiusaa. Näin kävi meilläkin, vaikken millään olisi sitä etukäteen uskonut. Olin myös luvannut auttaa miestä eroprosessi mm asunnon hankkimisessa ja muutossa. Silti viimeiset 3kk samassa asunnossa olivta aika ikäviä. Mies valvotti tahallaan, kiletäytyi maksamasta osuuttaan vuokrasta ja allekirjoittamasta avioerohakemusta.
Periaatteessa siis kaikki on mahdollista ja jos sinäkin haluat pelata varman päälle ja kyse on merkittävistä taloudellisista jutuista, niin ehkä tuo avioehto kannattaisi rekisteröidä mahdollisimman pian. Aiemmin sopuisankin ihmisen kiukku voi nousta, kun tajuaa jäävänsä yksin ja kokee perheen/puolison hylkäävän. Harvoimpa juova ymmärtää itse hylännensä ja jättäneensä puolison yksin jo vuosien ajan, vaikka näin oikeastaan on ollut. Eihän humalaiseen saa kontaktia, eikä suhde alkoholistin kanssa ole millään muotoa sellainen,että jokin hekinen yhteys oikeasti olisi.

Voimia! Pärjäät kyllä ja asiat yksi kerrallaan järjestyy.
Vieras
 

Re: Irti alkoholistipuolisosta

ViestiKirjoittaja MinervaOrvokki » 14.9.2021 06:19:21

Kiitos molemmille vastanneille! Merkitsee minulle todella paljon, että saan teiltä kommentteja ja näkökulmia! On suunnattoman arvokasta, että en ole tämän asian kanssa yksin!

Kyllä tämä itsensä puolisosta irti kiskominen ottaa koville ja on vaatinut oman aikansa. Omalla kohdallani eroaminen tuli mieleen vakavasti otettavana vaihtoehtona kuusi vuotta sitten, joten aikaa tähän on tosiaan kulunut. Asiat olivat tuolloin todella huonosti enemmän muista kuin alkoholista johtuvista syistä, oli oma-aloitteista kroonisen sairauden hoitoon tarkoitetun lääkityksen lopettamista, pikavippivelkaa ja sen asioidensa sotkemisesta aiheutuneen ahdistuksen purkamista minuun vittuilemalla. Tuolloin en kuitenkaan kyennyt lähtemään, sillä avioliitossa kuuluu antaa anteeksi jos puoliso alkaa hoitaa asioitaan kuntoon ja lupaa, että ei tapahdu uudestaan. Alkoi ja lupasi eikä ihan samoja asioita tietääkseni ole tapahtunutkaan, mutta muuta sitten on siitäkin edestä.

Mies aloitti eilen antabuskuurin ja kieltämättä tämä sama "kuuluu antaa anteeksi jos toinen alkaa hoitaa asioita kuntoon" -tematiikka on taas mielessä. Onko moraalisesti väärin erota toisesta ihmisestä silloin kun hän on sairas ja on osoittanut edes jotakin halua tehdä asialle jotain? Olenko ihan tunnekylmä ihmisperse kun en anna toiselle mahdollisuutta? Tiedän kyllä, että minulla on oikeus määritellä omat rajani ja päättää siitä mitä olen valmis jaksamaan ja mitä en. Tiedän myös, että miehellä on ollut vuosikausia aikaa tehdä jotakin, mutta on jättänyt tämän ajan ja mahdollisuuden käyttämättä silloin, kun aidosti olisin ollut valmis seisomaan hänen rinnallaan ja tukemaan niin hyvin kuin vain olisin osannut.

Olen oikeastaan kiitollinen, että meidän suhteemme ei ole sellainen, että meillä olisi ollut jotenkin ihanaa edes silloin kun toinen on pysytellyt selvin päin. Meillä on vuosikaudet ollut korkeintaan ihan kivaa, kuitenkin niin harvoin, että kun sellainen kiva päivä on sattunut, niin on ihan itsekin havahtunut siihen että "hitto vieköön, tänäänhän oli hyvä päivä". Usein meillä on ollut ihan siedettävää, nyttemmin enenevissä määrin painostavaa ja vittumaista. Ei mieskään vaikuta yhtään siltä, että haluaisi jäädä tähän suhteeseen ja rakastaisi minua enää yhtään. Kai se lähimmäisenä välittää, mutta kovin kauas on tultu mistään ihailevista katseista ja hellyydenosoituksista. Ihan rauhallisesti mies on tämän eroasian ottanut, vaikka emme kumpikaan ole kyenneet tätä vielä hirveästi käsittelemään.

Ihan asiallinen pointti tuo, että tämä välirauhan tila ei välttämättä ole mitenkään pysyvä ja tässä voi vielä sattua ihan mitä vaan. Kyllähän se vähän hirvittää, että tässä kohtaa niin paljon on kiinni siitä miten järkevästi toinen pystyy suhtautumaan, ja minulla ei tiettyyn pisteeseen saakka ole muuta vaihtoehtoa, kuin ottaa vastaan mitä ikinä onkaan tulossa. Käytännön asiat on pakko hoitaa ja nimet sentään on avioehtopaperissa ja paperi minulla tallessa, joten siitä nyt ei ainakaan voida enää peruuttaa. Todistajat hoidan kuntoon tulevana viikonloppuna ja rekisteröinnin heti sen jälkeen, niin ei jää tämä asia roikkumaan. Olen asennoitunut siihen, että minä tämän kivireen nyt maaliin raahaan, mutta keskityn oman ja lapsen elämän järjestelyyn. Mies voi halutessaan hankaloittaa kaikkea ihan järjettömän paljon, mutta toivon, että hän lopulta ymmärtää sellaisella toiminnalla vahingoittavansa enemmän omaa lastaan kuin minua.

Että tällaisia ajatuksia tähän aamuun, päivän työt odottavat ja lapsikin herää kohtaa kouluun. Palaan taas jossain vaiheessa.
MinervaOrvokki
 

Re: Irti alkoholistipuolisosta

ViestiKirjoittaja Meridia » 17.9.2021 12:16:54

Kyllä, sinä saat lähteä vaikka toinen nyt taas viimehetkellä "yrittääkin". Ei avioliitosta lähtemiseen tarvitse muuta perustetta kuin että se ei enää tunnu hyvältä ja turvalliselta. Meillähän on ihan sama tilanne ollut, että kun sanoin että nyt alkaa riittää niin mies paniikinomaisesti ryhtyi korjaustoimiin - jotka eivät sitten edes pitäneet kun se viinan himo vaan oli niin kova.

Miehesi taitaa olla huolissaan enemmän siitä, että tuttu ja turvallinen asioiden hoitaja poistuu. Eihän hän tahdo sitä vastuuta mistään ottaa, kun olet sitä jo vuosia kantanut.

Lapsesi takia lähtisin mahdollisimman nopeasti, ennen kuin oikeasti sattuu jotain. Paljon Tsemppiä ja jaksamista sinne, sinä selviät kyllä.
Meridia
 

Re: Irti alkoholistipuolisosta

ViestiKirjoittaja MinervaOrvokki » 25.9.2021 06:39:27

Päivitänpäs tänne ”omaan” ketjuuni vähän kuulumisia.

Mies on ollut nyt kaksi viikkoa antabuksilla tuntuu niiden kanssa pärjäävän. Tosin 50 päivän kuuri on mielestäni tosi lyhyt ja olen kieltämättä huolissani, mihin touhu lähtee sitten menemään kun kuuri loppuu. Mies ei ole oikein koskaan avannut minulle päänsisäistä elämäänsä muuten kuin pakon edessä, nyt eropäätöksen jälkeen sitäkin vähemmän, joten yhtään en tiedä onko hän edes alkanut työstää mitään keinoja pysyä selvin päin senkin jälkeen kun antabuksen vaikutus lakkaa. Hänen henkilöhistoriaansa tuntien veikkaan, että ei. Sai lyhytterapiaankin lähetteen, mutta ei ole saanut aikaiseksi varata aikaa.

Huomasin myös ahdistuvani kovasti kun mies oli hankkinut jääkaappiin pari alkoholitonta olutta. Eihän niissä mitään alkoholia ole, mutta minun päässäni tämä on merkki siitä, että mies edelleen haihattelee ja kuvittelee jatkavansa eteenpäin kohtuukäyttäjänä. Saattaahan se onnistua, mutta minun mielestäni tuollainen on ihan silkkaa itsepetosta ja kohtalaisella varmuudella kalteva pinta viettää alaspäin ja taas jossain kohtaa alkoholista tulee ensin osa viikoittaista ja sitten päivittäistä elämää. Ensin riittää pari olutta, sitten viisi ja lopulta reippaasti enemmän. Tämän leffan olen nähnyt ennenkin muutamaan otteeseen. Kerroin miehelle tästä ahdistuksestani mainitsemalla asiasta ohimennen ja pitämättä mitään luentoa aiheesta ”alkoholismi on etenevä sairaus”. Kyllähän se mies minulle vähän silmiään pyöritteli, että ”voi vittu nyt taas”. Tuli siitäkin kivasti mieleen miten hän on kännipäissään välillä naureskellut ivallisesti, kun olen jostakin pikkuasiasta kehdannut loukkaantua.

Eipä sillä, ei minulla ole enää mitään intressejä puolisona siihen, mitä mies elämällään tekee, mutta yhteisen lapsemme äitinä kyllä. Eron jälkeen viikko-viikko olisi lapsen isäsuhteen ja oman jaksamiseni kannalta hyvä ratkaisu, mutta eihän siitä mitään tule jos en voi luottaa siihen, että mies pysyttelee omalla vahtivuorollaan vesiselvänä.

Lapsi tietää eropäätöksestä ja siitä, että tulevaisuudessa elämä tulee muuttumaan niin, että hänellä on olemassa äidin koti ja isän koti. Haluaisin voida luvata hänelle, että hän saa asua meidän molempien kanssa yhtä paljon, mutta eihän tässä sellaista voi mitenkään varmuudella luvata. Se on niin paljon miehen toiminnasta kiinni. Tässä kohtaa ei voi luvata oikein muuta kuin sen, että äiti ja isä tulevat jatkossakin olemaan hänen elämässään ja että haluamme, että lapsella on asiat mahdollisimman hyvin.

Kävin tällä viikolla katsomassa sitä asumisoikeusasuntoa ja olihan se vähän sellainen… Lattiat ja tasot olivat täynnä edellisen asukkaan ryönää, siellä oli todella likaista ja asunnossa tuoksahti jätteille. Ei herättänyt mitään mahtifiiliksiä. Ja sitten taas lika lähtee kuuraamalla, seinäpinnat uudistuvat maalilla ja tapetilla, nuupahtaneille halpiskaapinoville saa jo kummasti aikaan vaihtamalla vetimet tai miksipä ei koko ovetkin. Pohja oli toimiva ja ainut asia mikä epäilyttää isommin on se, että lapsen huone olisi todella pieni. Kyllä sinne saisi sängyn ja työpöydän ja seinille hyllyjä jne. Ja muutenhan kodista tulisi meille molemmille yhteinen tila, jossa voisimme olla yhdessä. Leikkejä voisi viritellä sitten muuallekin asuntoon ja opetella viimeinkin korjaamaan jälkensä kun leikit on leikitty. Minulle on ehdotonta, että lapsen koulu ei saa muuttua ja hänen pitää päästä kulkemaan koulumatkansa itse. Tämä rajaa täällä meillä päin vaihtoehdot tosi vähiin.

Huomenna käyn vielä katsomassa omistusasuntoa, johon minulla saattaisi olla varaa. Tässä on vielä raha-asiat ihan levällään, avioehdon rekisteröintiin menee kuusi viikkoa ja vasta sitten voidaan laittaa avioero vireille. Yhteisestä asunnostamme on maksettu melkein puolet, mutta sitä rahaahan ei varsinaisesti ole olemassa ennen kuin aa) mies ostaa minut tästä ulos bee) tämän saa myytyä jollekin ulkopuoliselle. Joka tapauksessa tässä menee vielä kuukausia, eikä minulla ole mitään halua asua tässä osoitteessa enää yhtään pidempään, kuin on pakko. Toiveissa olisi päästä vielä tämän vuoden puolella omaan kotiin, joka olisi minun ja lapsen turvallinen tila, missä voisimme hoivata itseämme ja toisiamme uuden elämän alkuun. Paskin mahdollinen tilannehan olisi se, että asumisoikeusyhtiö toteaa minut liian varakkaaksi, koska omistan puolet tästä asunnosta jossa en kuitenkaan tosiasiassa voi asua pidemmän päälle ja rahat näkyvät tilillä sitten joskus ensi vuonna jos näkyvät, ja pankki taas toteaa, että olen liian köyhä saadakseni riittävän isoa lainaa ostaakseni riittävän tilavan asunnon itse, koska ne rahat tästä asunnosta näkyvät tilillä sitten joskus ensi vuonna jos näkyvät. Että revi siitä sitten. Ei pidä maalailla mitään kauhuskenaarioita ennen kuin en selvittänyt miten asiat oikeasti menevät, mutta jostain kumman syystä pääni on tämän elämäni aikana oppinut toimimaan juuri niin. Pessimisti ei pety ja itselleen saa turvallisemman olon jos on olemassa joku suunnitelma siltäkin varalta, että asiat menevät päin helvettiä.
MinervaOrvokki
 

Re: Irti alkoholistipuolisosta

ViestiKirjoittaja Meridia » 25.9.2021 16:59:56

Näillä juoppiksilla on ihan samat käsikirjat vissiin minkä mukaan ne toimii. Meillä menee aina kela myös samalla tavalla, eka töppäillään kunnolla, sit ollaan viikko-kaks ilman mitään, sit ostetaan alkoholitonta, viikon päästä ykkösolutta, sit kolmosta, nelosta jne. Hetken päästä ollaan tilanteessa että tietokoneen takana on viinapullo piilossa. Tätä jatkuu seuraavaan sekoiluun saakka, tosin ihan parin kuukauden päästä mä ja lapsi ei olla enää todistamassa tätä sekoilua.

Mitä nopeammin pääset pois sieltä MinervaOrvokki, sitä parempi. Mies tuskin viikko-viikko vanhemmuuteen pystyy.
Meridia
 

Re: Irti alkoholistipuolisosta

ViestiKirjoittaja MinervaOrovokki » 28.9.2021 08:17:37

Oikean päätöksen olet sinäkin Meridia tehnyt, todella rankan, mutta varmasti myös ainoan järkevän. Samalla tyylillä se on meilläkin mennyt, että jonkun aikaa tsempataan ja sitten juopottelu alkaa taas lipsua ensin joka viikonloppuun ja sitten myös arkipäiville.

Meillä viime kesäloma oli sellainen, että mies ei ollut yhtään päivää kokonaan juomatta koko kolmen viikon yhteisestä lomasta. Ei ottanut sillä lailla liikaa, ettei olisi selvinnyt seuraavana päivänä esim. auton rattiin, mutta kuitenkin joka ilta jokunen juoma meni ja toki myös päivälläkin. Mies ei osoittanut mitään kiinnostusta tehdä perheenä yhtään mitään ja suuttui minulle kun toivoin, että hänkin miettisi meille jotain yhteistä kivaa tekemistä: Mikä sua vaivaa kun aina pitäisi olla tekemässä jotain? Mä en saa sellaisesta mitään ja ahdistaa mennä minnekään, missä on muita ihmisiä! Tuollainen väkisin tekeminen on ihan sairasta! Eikö voisi vaan olla?!? Ja minä tietysti uskoin, että vaadin liikaa ja olen epänormaali kun en mitenkään nauttinut kotonaolosta ilman mitään suunnitelmia.

Kieltämättä olin myös oman ahdistukseni kanssa sen verran jumissa, että en osannut toimia minään yhden naisen ohjelmatoimistona enkä kovin paljoa keksiä koko perheelle tai edes itselleni ja lapselleni mitään yhteistä puuhaa, ennen kuin mies meni takaisin töihin. Mietin myös, että mikäpä minä olen miestä minnekään väkisin raahaamaan kun menee se omakin ilo sitten miettiessä onko tuolla toisella nyt täällä paskaa vai tosi paskaa. Viikon loma pojan kanssa kahdestaan oli kyllä silmiä avaava. Tunnelma oli heti ihan erilainen kun puuhasimme pojan kanssa kahdestaan, oli edes hetkittäistä iloa ja yhteistä hassuttelua.

Enkä kesällä ollut juomisen suhteen mikään pyhimys itsekään, vaan kyllä sitä alkoa kului yli itselleni asettamieni rajojen. Olen aina ollut seuraksi juoja ja siihen seuraksi juomiseen sitten lipsuin kun halusin saada toiseen edes jonkun kontaktin, jutella kevyitä juttuja ja saada taukoa omaan ahdistukseeni edes hetkeksi. Väärin tein ja hävettää, mutta onneksi voin aina valita toimia toisin tänään, huomenna, ensi viikolla.

Suren myös poikamme puolesta, sillä ei varmasti ollut mikään kiva kesä hänelläkään ja selkeästi reagoi pakenemalla vaikeita tunteita ja kurjia tunnelmia pelaamiseen. Kesällä tuli ensimmäistä kertaa sellaisia tilanteita, että poika ei malttanut mennä ajoissa vessaan pelaamisen vuoksi ja jemmasi puhelintaan omaan huoneeseensa voidakseen pelata yöllä jos ei uni tule. Nyt erouutisen jälkeen on myös ollut samaa näkyvissä ja puhelinta pidetäänkin tiukasti silmällä ja laitetaan paastolle jos ei homma suju yhdessä sovittujen sääntöjen mukaan. Samalla yritän ohjata poikaa siihen, että tulee vaikka illalla vähäksi aikaa viereeni pötköttelemään, halimaan ja juttelemaan jos ei uni meinaa tulla. Eilen tämä ainakin toimi ja lopulta poika sai unen päästä kiinni.

Että joo, onhan tässä vahinkoa tapahtunut meille kaikille jo ihan riittämiin. Nyt vaan pitäisi saada mahdollisimman pian asumiskuviot kuntoon. Selkeästi tämä välitilassa jumittaminen on minulle tosi hankalaa kestää ja miehen kanssa saman katon alla oleminen tekee todella kipeää.

Hänelle on nyt työpsykologi arvellut, että voisi olla vaikeasti masentunut ja saattaahan se olla sitäkin. Tosin itse olen maallikkona sitä mieltä, että tarvitaan riittävän pitkä selvä jakso, jotta alkoholin aiheuttama mielialan ja toimintakyvyn lasku poistuu yhtälöstä. Sitten vastaa päästään penkomaan sitä alkoholismin takana olevaa ongelmaa/ongelmia, jos päästään. Ihan kamala ajatus edelleen, että joudun miehen näin vaikealla hetkellä hylkäämään, mutta ei minussa ole ihmistä kiskomaan häntä tästä suosta ylös enkä varmasti sitä edes osaisi. Tämä matka miehen täytyy tehdä yksin.
MinervaOrovokki
 

Re: Irti alkoholistipuolisosta

ViestiKirjoittaja aaaaaaa » 9.10.2021 18:49:57

hyvin päätelty maalikkona, pari viikkoa menee, että alkoholin aiheuttama lamaus ja masis hävii. sitten voi alkaa pohtia niitä ongelmia ja niiden syitä.

lääkärit eli psykologit tässä tapauksessa ei oo tyhmiä, mutta ei myöskään mitään poliiseja. lääkärin homma on lähtökohtaisesti uskoa, mitä potilas kertoo (juomisestaan). voi olla, että se korkeasti koulutettu lääkäri olisi päätynyt samaan kun sinä maalikkona, jos tietäisi totuuden juomisesta.
aaaaaaa
Miedosti panostava jäsen
 
Viestit: 44
Liittynyt: 4.10.2021 13:59:27


Paluu Kotikanava

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 7 vierailijaa