Olet täällä

Miehen alkoholinkäyttö

Käyttääkö puolisosi, läheisesi tai vanhempasi alkoholia ongelmallisesti? Älä jää yksin. Kotikanavalla keskustellaan asioista ja ongelmista, joihin voi törmätä kotona alkoholin kanssa.

Valvoja: Päihdelinkin toimitus

Miehen alkoholinkäyttö

ViestiKirjoittaja Lotta-Mari » 31.7.2022 12:48:11

Miten voin keskustella ymmärrettävästi miehen kanssa hänen alkoholinkäytöstään, olen toivoton.
Joka viikonloppu pitää käydä alkossa, ostaa jotain väkevää ja vahvempaa olutta.
Eilen veti laskujeni mukaan 11 alkoholiannosta. Puhe sammalsi, höpötti samoja asioita uudelleen ja uudelleen, lopulta kuorsasi. Yöllä nousi kolistelemaan, hirveänä rynkytti pientä pakastinarkkua kodinhoitohuoneessa, siirsi sitä pitkin lattiaa ja kiroili ettei saa pöntön kantta auki ja painui ovesta ulos kuselle.
Aamulla ei tästä muistanut mitään.
Joskus aiemmin on yrittänyt syödä aurinkolasejaan ja kerran kussut makuuhuoneen nurkkaan. Ei muista näistä mitään. Sanoo olleensa vain unenpöpperössä, ei humalassa koska ei juonut juuri mitään.
Omasta mielestään ei siis juo paljon, kirkastakin vielä jäi. Ja sitten se klassinen syytös, että "Juothan se sinäkin !"
Kyllä, minä juon noin kerran tai kahdesti kuussa yhdestä maitokaupan oluesta puolikkaan, siinä kaikki.
Pitäisikö minun olla täysin absolutisti voidakseni kritisoida hänen juomistaan ja sikailujaan? Miten minusta tuntuu että minä olen nyt se juoppo ja hän vain vähän maistelee.
Miehellä on ikääkin jo sen verran että kertakulutusmääränä pari annosta olisi maksimi.
Hän myös ilmoittaa, että miehen kertakulurusmäärä on 7 annosta joka päivä, 24 annosta viikossa, eihän hän juo kuin viikonloppuisin, vähän ottaa.
Mutta jos kuseksii nurkkiin ja muisti menee, niin eikö hälyytä että jotain tulisi tehdä. No ei näköjään.
Inhottaa niin äärettömän paljon, että eilisen jälkeen mietin eroa :cry:
Lotta-Mari
 

Re: Miehen alkoholinkäyttö

ViestiKirjoittaja Vieras156 » 31.7.2022 20:58:49

Moi
Tervetuloa palstalle. Meitä on monia samanlaisessa tilanteessa. Vertaistukea saat varmasti muiden kirjoituksista. Eipä puhe auta vaan teot ratkaisee.

Itse olen alkanut miettiä että miksi kuluttaa aikaa ”lahoavan puupään” kanssa, ei se siitä fiksuunnu. Alkoholi on hermostomyrkky ja kaiken päälle voi tulla muitakin muistitauteja.

Mikä ihme se pitää avioliitossa, pohdin. Joku ihmeellinen velvollisuus joka on itseeni iskostettu.
Vieras156
 

Re: Miehen alkoholinkäyttö

ViestiKirjoittaja Vieras156 » 31.7.2022 21:03:04

Moi taas
Kannattaa käydä kurkkaamassa käypä hoito suosituksia www.kaypahoito.fi alta, esim hakusana alkoholi.

Tässä muistiasiaa: Terveelliset elämäntavat on paras tapa huolehtia myös muistista

Muistisairauksien ilmaantumista voidaan todennäköisesti ehkäistä vaikuttamalla muistisairauksien tunnettuihin vaaratekijöihin, joita ovat muun muassa korkea verenpaine, ylipaino, korkea kolesteroli, diabetes, tupakointi, runsas alkoholin käyttö ja vähäinen liikunta.
Vieras156
 

Re: Miehen alkoholinkäyttö

ViestiKirjoittaja Pilpatin » 4.8.2022 13:37:08

Tiedän täsmälleen mitä koet ja käyt läpi. Samoja asioita minullakin miehen kanssa. Erona vaan, että juominen on jokapäiväistä. Ei onneksi arkena juo ihan överikänniä, kun käy vielä töissä. Mutta torstaista sunnuntaihin meno on melkoista ja yöt pahimpia.
Jos tarkistelen onko sammunut jonnekin, saan kuulla että kyttään. Nukkuessaan pitää niin kauheaa meteliä potkimalla seiniä ja huutamalla juoppohuutoja, että ei muut saa nukuttua.
Alan olla ihan loppu!
Tsemppiä sulle!
Pilpatin
Miedosti panostava jäsen
 
Viestit: 1
Liittynyt: 4.8.2022 13:30:08

Re: Miehen alkoholinkäyttö

ViestiKirjoittaja Vieras » 10.8.2022 22:18:36

Karseaa lukea tämmöisiä tarinoita. Omat ongelmat tuntuu ihan mitättömilä. En ite kyllä tuollaista kattoisi päivääkään. Jos ei tuollainen porsas ole jotenkin aivan superihana yli-ihminen muutoin, niin olisiko järkevä perustaa omat taloudet? Riitahan siitä tulee, mutta sekin laantuu ajan kanssa. Aika dorka saa jopa alkoholisti olla, jos ei näe oikeutusta ainakin asumuserolle, jos nyt ei avioeroa haluaisikaan. Miksi hänen kanssaan elät vielä? Onko liitossa rakkautta vai onko kyse siitä paljon parjatusta läheisriippuvuudesta?
Vieras
 

Re: Miehen alkoholinkäyttö

ViestiKirjoittaja absurdielämä » 15.8.2022 13:48:47

Hei
tiedän täsmälleen mitä koet. Oma mies on samanlainen työssäkäyvä alkoholisti. Etätyö ruokki ja saattoi mahdolliseksi sen että kun marketti aukeaa voi hakea jo juotavaa. Aamu 9 asti juodaan joka päivä arkena kännihuippu osuu n.lo 15 ja viikonloppuisin 12-14. Päänaukominen, naljailu ja haukkuminen alkaa vähän ennen huippua. Minun suku, työpaikka ja minä ollaan kieroja alistajia. Mökillä ollessa (minun omaisuutta kotitalo) hän vinoilee naapureille ja sukaulaisilleni ja käskee minun pitää pois ne täältä tontilta, tänne ei tarvitse tulla. Hän karkottaa sukulaiseni, naapurit kaikki agressiivisellä käytöksellä. Huutelee kotipihassamme jotain älyttömiä hokemia ja örisee, kuseksii ympäri pihaa ja huudattaa autoradiota, samaa biisiä monta tuntia täysillä. On puhuttu että asialle pitäisi tehdä jotain ja yleensä aamulla hän on asiallinen viesteissään mutta iltapäivällä "lääkittynä" saan kaiken juttelemani negatiivisena minun kieroiluna takaisin, kaikki on minun syytä, kaikki puheeni kääntyy väärinpäin ja negatiiviseksi. Hänestä on tullut kolmen viimeisen vuoden aikana ilkeä ja hänellä on kaksi eri persoonaa. Se entinen kiva mies ja sitten örveltävä heppu. Rooli vaihtuu lennosta, voi olla ihan ok, ja sitten hetken touhuttuaan ja ajateltuaan jotain alkaa vinoilemaan. On käskenyt mun painua huoneeseen siitä, painu vi... jne.
Hän syyttää minua että kieroilen ja olen liian herkkä, minun pitäisi ymmärtää että hänellä on ollut vaikeaa, häntä on alistettu lapsena ja sitä hän nyt sitten jakaa perheelle perintönä.
absurdielämä
 

Re: Miehen alkoholinkäyttö

ViestiKirjoittaja Vieras » 16.8.2022 09:16:56

Todella surullisena luen näitä tarinoita. Ja todella toivon voimia teille irtautua ihmisestä, joka aiheuttaa noin paljon kurjuutta. Olen joskus muinoin lukenut, että läheinen mahdollistaa alkoholistin juomisen ja ehkä siinä on ihan pikkuisen totuuttakin. Lähinnä siltä kantilta ajatellen, että em, tässä tapauksessa miesten, käytöstä ei moni suostuisi katselemaan ja korjaamaan kännissä tehtyjä mokia tai siivoamaan miehen jälkiä. Itsetunto varmaankin menee, jos alkoholisti vielä alituiseen haukkuu ja kuten asiaan kuuluu - syyttää muita juomisestaan.
Voimia siis ja toivetta paremmasta sekä läheisille, että itse alkoholistille ymmärrystä, että tarvitsee ja uskaltaisi ottaa vastaan apua.
Vieras
 

Re: Miehen alkoholinkäyttö

ViestiKirjoittaja Vieras » 18.8.2022 21:44:35

Myös minä toivon teille rohkeutta tehdä se päätös, että pistätte pisteen tilanteellenne. Jos ette ole vielä käyttäneet "kerta vielä ja se on ero"-korttia, kannattaa se käyttää, ja pysyä sanojensa takana. Jos erolla uhkailua on ollut aiemmin, on vain paras ottaa se ero. Siihen olette oikeutettuja ihan milloin vain. Jos puoliso tällöin valittaa, että ette ymmärrä ettekä anna mahdollisuutta, miettikää mitä te olette saaneet kokea, Olette nimenomaan ymmärtäneet ja mahdollistaneet juomisen niin kauan kuin sitä on kestänyt.
Jos mies parantaa tapansa eronne jälkeen, on aina mahdollista palata yhteen. Jos hän sanoo ettei yksin pysty pääsemään eroon, niin... no, ei hän sinunkaan avustuksellasi siitä pääse eroon.
Vieras
 


Paluu Kotikanava

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 4 vierailijaa