Olet täällä

Tukea

Käyttääkö puolisosi, läheisesi tai vanhempasi alkoholia ongelmallisesti? Älä jää yksin. Kotikanavalla keskustellaan asioista ja ongelmista, joihin voi törmätä kotona alkoholin kanssa.

Valvoja: Päihdelinkin toimitus

ViestiKirjoittaja Mallu » 15.4.2007 20:26:01

Kylläpä tämä peli on raakaa. Iltapäivästä tuli sitten se viesti, että on tullut järkiinsä. Pyyteli anteeksi ja sanoi, että niin kauan kun on elämää, on toivoa. Mä en hänelle näyttänyt sitä, että mä olin aika paskana noista puheista. Koska tarkoitti sitä hän sitten tai ei, niin mä en voi suostua tommoseen uhkailuun. Se on sitäpaitsi hyvin alhaista. Eli saan nukkua rauhassa ensi yön, mieheni ei kuollut... ainakaan tällä kertaa. Mä mietin aika skeptisesti, että olisiko hän hulluuskohtauksessaan valmis menemään niin pitkälle, että tappaisi itsensä kostoksi mulle. No, yritän olla sitä ajattelematta.

Kultakala: Kiitos, en pettänyt tiukassakaan tilanteessa. :lol:

Valoisa1: Olen tehnyt selväksi, mikä on edellytys yhdessä jatkamiselle. Olen puhunut leukani kipeäksi siitä, että mä olen koko ajan elänyt tätä prosessia päämääränä, että hän saa taas raittudesta kiinni ja voimme jatkaa entistä elämäämme, vain vähän viisaampina. Tohon tavoitteeseen mä en kuitenkaan pysty yksin. Ja jos mun on pakko valita, että elänkö hänen kanssaan käyttäjäpersoonana vai ilman häntä, niin otan sen ilman häntä. Olen myös sanonut, että en tässä tilanteessa edes vielä mieti eroa, vaan vain sitä, että meidän elämänarvomme eivät enää mahdu samaan taloon asumaan. Välilä mies tuntuu sen tajuavan ja välillä taas ei. Hän on välillä katkera ja on sitä mieltä, että olen pilannut hänen elämänsä. Siitä en enää pahemmin stressiä ota, kyllähän mä tiedän nämä päihdesairaan selittelyt.

Ja kyllä mä tiedän myös nämä itsarilla uhkailut, niitä tekee monet addiktit. Se vaan on niin sanoin kuvaamattoman rankkaa kun se uhkailija onkin oma mies. Kun tietää, että se ei ole tilanteessa oma itsensä ja joku käsittämätön voima ajaa sitä tekemään ja puhumaan ihan kamalia. Kun en voi olla vertaamatta häntä nyt ja esim vuosi sitten. Ei samaksi mieheksi uskoisi. Raittiina ja hoidossa ollessaan on uskomattoman elinvoimainen ja hieno ihminen.

Mä muuten kiitän myös tätä kanavaa ja Al Anonia siitä, että ilman näitä mä olisin varmaan itse hourulassa hoidossa. Niin rankasti otin silloin sen retkahduksen alun. Eli älkää hyvät ihmiset pelätkö hakea apua, jos elämä tuntuu olevan solmussa. Onhan mun elämä solmussa edelleen, mutta mä jotenkin rauhallisesti yritän avata sitä, enkä kierrä apaattisena kehää.

Eli jatkan projektiani kaikessa rauhassa ja katson mitä tuleman pitää. Kiitos teille ja myös voimia omiin haasteisiinne, mitä ne sitten lienevätkin.
Mallu
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 4001
Liittynyt: 1.3.2007 16:17:06

ViestiKirjoittaja liisi » 15.4.2007 20:44:26

Onpa sinulla, Mallu, ollut rankka viikonloppu. Sinulla vuorostasi. Teit rajanvedon, missä sinun rajasi kulkee ja sitä (tietysti) seuraa reaktio. Osasit siihen reaktioon varautua ja kestit tilanteen, kuitenkin, vaikka vaikeaa olikin.

Uskon, että olet tehnyt ainoalla mahdollisella tavalla, josta voi seurata jotain hyvää. Voimia sinulle tuleviin päiviin.
liisi
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 214
Liittynyt: 7.3.2007 14:20:54

ViestiKirjoittaja Mallu » 15.4.2007 20:57:04

liisi kirjoitti:Onpa sinulla, Mallu, ollut rankka viikonloppu. Sinulla vuorostasi. Teit rajanvedon, missä sinun rajasi kulkee ja sitä (tietysti) seuraa reaktio. Osasit siihen reaktioon varautua ja kestit tilanteen, kuitenkin, vaikka vaikeaa olikin.

Uskon, että olet tehnyt ainoalla mahdollisella tavalla, josta voi seurata jotain hyvää. Voimia sinulle tuleviin päiviin.


Hei Liisi, kiva kuulla (tai lukea) sinusta!

Mä olen taas aika hyvin ruodussa, eli ehdin miettimään, että mitä muille kuuluu. Eli miten teidän viikonloppu ja yhdessäolemisen juomattomuus on pitänyt?
Tuntuuko sinun rajanvetosi edelleen järkevältä?

Mä kanssa mietin pitkään, että miten yritän tehdä sen erittäin selväksi, että rakastan miestäni, mutta en pidä hänen käyttäjäpersoonastaan. Mä päädyin tähän ja vielä se on helppo pitää, mutta kun pari päivää kuluu, niin mut on paljon helpompi pyrtää kauniilla puheilla ja lupauksilla. Siksi laitoin tämän ketjun. Olen vähän niin kuin tilivelvollinen jollekin :wink:
Mallu
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 4001
Liittynyt: 1.3.2007 16:17:06

ViestiKirjoittaja liisi » 15.4.2007 21:22:46

Minäkin olen huomannut tämän kanavan tosi hyväksi paikaksi monessa mielessä. Täällä voi lukea entisten/nykyisten käyttäjien tarinoita - heidän viisauksiaan. Täällä oppii hyvin nopeasti, että en ole yksin riippuvuutta sairastavan läheisenä. Ja täällä voi saada ja antaa tukea meille toisille samassa tilanteessa oleville. Ja myös siinä tämä on apuna, että itse kirjoittaessaan tulee työstäneeksi ajatuksiaan ja muille niistä kertoessaan "joutuu" myöhemminkin asiaan palaamaan. Näkee jälkeenkinpäin, mitä on ajatellut, mitä päättänyt ja miltä se on tuntunut.

Kiitos kysymästä. Päihteetön viikonloppumme oli päihteetön. Heti perjantaina, kun saavuimme mökille ja olimme asettuneet paikoillemme, otin puheeksi, miten käytännössä järjestämme asian. Olin nimittäin jääkaappia täydentäessäni nähnyt mm. pullollisen Suomi-viinaa (joka on minulle outo tuttavuus ennestään...) Mies suhtautui tosi hyvin. Sanoi, että jos minä en olisi asiaa ottanut puheeksi, hän olisi. Sanoi, että hänellekin on tärkeää, että mietimme tarkkaan, mitä pulloille tehdään. Siksi, että minä tuntisin oloni turvalliseksi ja etteivät ne olisi hänellä silmissä koko ajan. Hetken mietittyämme päädyimme siihen, että vajaa viinilaatikollinen tyhjennettiin viemäriin (hän itse teki sen) ja minä sain täydet pullot piilotettaviksi. Kaikki tapahtui koko ajan hyvässä hengessä. Olimme yhteisellä asialla: Minä saamassa turvallista viikonloppua itselleni, hän taistelemassa riippuvuuttaan vastaan.

Ilta meni mukavasti, ihan tavallisissa merkeissä hyvin syöden, jutellen ja mentiin aikaisin nukkumaan. Lauantain teimme kovasti töitä: pätikittiin puita, pilkottiin ja pinoon. Viime yö meni suureksi osaksi valvoessa, mutta senkin valvomisen aikana käydyt riidat kääntyivät rakentaviksi. Tänään hän sanoi, että ei ollut vaikeaa olla ilman, juomatta.

Itse varovaisesti uskalsin ruveta tuntemaan toiveikkuutta ja turvallisuutta. Minä vedin rajani. Hän reagoi niin kuin viime viikonloppuna reagoi. Nyt olemme tässä. En ole hoitamassa häntä, en kyttäämässä, en tyrkyttämässä apuani. Olen vain vetänyt oman rajani, joka on se, että olen hänen seurassaan vain, kun hän on selvä. Hän oivalsi, että olen tosissani ja haluaa nyt itse pitää saman rajan ja hän kokee sen rajan myös itseään suojaavaksi.

Toivon, että näin voi jatkua. Pelkään, että takapakkeja vielä tulee. Mutta minun rajani pysyy siinä, mihin sen asetin. Muuta vaihtoehtoa ei ole.

Rajat suojaavat. Meitä kaikkia.
liisi
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 214
Liittynyt: 7.3.2007 14:20:54

ViestiKirjoittaja Kultakala » 16.4.2007 07:22:30

Hyvä Mallu!

Liisi tiivistit hyvin, että rajat suojaavat. Heti rupesi ajatteluttamaan ne omat rajat. Jään pohtimaan.

Ja jatketaan... akuutissa tilanteessa kun venettä on keikutettu, kaikki hakevat uusia uriaan. Parin kuukauden, vuoden päästä on helppoa nähdä tilanne vähän ulkopuolisena. Mutta se aika saada etäisyyttä tapahtumiin on vaan elettävä.

Taidanpa mennä aloittamaan uuden topicin, saas nähdä mihin muurahaispesään sitten sohaisen...
Avatar
Kultakala
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 4330
Liittynyt: 5.12.2006 11:02:41

Taas oireillaan

ViestiKirjoittaja Mallu » 17.4.2007 16:04:39

Taas tämä minun hylätyksi tunteva addiktini veivaa jotain omaa juttuaan. Eilen lähti siis aamulla hoitamaan asioita ja päivällä tuli jo viestiäkin, että sossuun oli soittanut ja harkitsevat uudestaan sitä hoitoon pääsyä. Minä tietysti siihen, että ok. Kyseli myös, että jos menee kotiin, niin olisiko jotain mitä pitäisi tehdä. Mä sanoin, että siivoa vaikka autotalli. Tiesinhän minä, että ei tuo meille pääse ajoissa. Eli kaikki oli vanhan mallin mukaan ennallaan ja mulla oli ihan rauhallinen ja määrätietoinen olo.

Sitten mies tulee kotiin kolmen aikaan yöllä, herättää ja haluaa jutella. Sanoo, että ei jaksa enää ja on kiukkuinen minulle mm siitä, että en ole soittanut hänelle ja kysynyt tarvitseeko hän kyytiä silloin kun olen vienyt lasta harrastukseen läheiseen kaupunkiin. Vaikka tiesin hänen siellä olevan. Ajatella, olenpa julma. Ja sen vuoksi hän ei ole päässyt kun vasta nyt tänne.

Mä edelleen toistin, että haluan jatkaa sen ihmisen kanssa, joka on päihteetön ja hoitaa ongelmaansa, mutta tämän kanssa ei käy. Siinä tuli sitten vähän aikaa vatvottua asioita, kunnes mies nukahti sohvalle ja minä sirryin makuuhuoneeseen nukkumaan.

Aamulla sitten hän heräsi ja oli edelleen yhtä kiukkua. Ei halua jatkaa näin, kun olen hänet kerran pois ajanut ja haluan vain hänestä eroon, että saan jakaa ja ottaa muita miehiä ja kaikkea muuta sontaa....

Mä lähdin töihin ja hän soitteli perääni ja haukkui minua ja ilmoitti polttavansa kaikki tavarat, mitkä hän on minulle antanut ja myös kaikki yhteiset tavarat. Ilmoitin soittavani paikalle poliisit viemään hänet pois. Hän kuitenkin sen verran rauhoittui, että en niitä soittanut ja laitoin puhelimen kokonaan kiinni siinä vaiheessa kun hän rupesi minulle kuvailemaan mitä aikoo tehdä muiden naisten kanssa. Ihan sairas puhelu ja mies oli ajoittain jopa psykoottisen oloinen.

No, viestejä oli työpaivän aikana tullut paljon. Ensin syyttäviä ja sitten hyvästejä ja rakkauden tunnustuksia. Kotona ei onneksi enää ollut ketään kun tulin juuri töistä. Täällä odotti miehen kirjoittama kirje, joka sai mut sitten repeämään ihan täysin. Todella kaunis kirje, jossa hän pyytää anteeksi, että on tehnyt minulle niin paljon pahaa ja uskoo mun tietävän, että se ihminen, johon olen rakastunut, ei olisi niitä tehnyt.

Nyt mulle alkaa konkretisoitumaan, että taidan menettää sen miehen. Enhän mä sitä tossa käyttäjäpersoonassa haluakaan, vaan olisin niin mielelläni pitänyt sen kuivilla olevan ja itseään hoitavan miehen. Mä en vaan voi sitä valita. Mutta hyvin on hankalaa nyt miettiä elämää ilman sitäkään.

Oikein mä tein, mutta eipä ole ollenkaan voittajan olo.
Mallu
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 4001
Liittynyt: 1.3.2007 16:17:06

ViestiKirjoittaja Kultakala » 17.4.2007 18:13:13

Mutta eipä ole entiseenkään paluuta.

Pysy lujana, kaikki nuo sanat - kamalat ja ihanat - ovat tyhjiä ilman tekoja.

Mä haluan olla sen verran romantikko, että jos teidät on tarkoitettu toisillenne, niin saattaa mennä vuosia, mutta löydätte toisenne uudelleen. Ja tarkoitan uudelleen, ei menneen raunioille rakentaen vaan uudessa paikassa, uusina ihmisinä.
Avatar
Kultakala
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 4330
Liittynyt: 5.12.2006 11:02:41

ViestiKirjoittaja Valoisa 1 » 17.4.2007 18:27:24

Todella rankkaahan tuo on Mallu, mutta pysy vain nykyisessä tilassasi. Voihan olla, että miehesi käy kovaa taistelua ns. huonojen henkien ja itsensä kanssa. Jotkut energiahoitajat ja selvännäkijät pystyvät näkemään nämä vieraat huonot energiat päihderiippuvaisen aurassa, johon tulee päihteiden vuoksi aukkoja, joihin nämä huonot henget pääsevät kiinnittymään. Sen vuoksi rukoilusta hänen puolestaan voisi olla hyötyä, että saisitte hyvää energiaa avuksi huonon karkoittamiseen. Uskon itse näihin energiajuttuihin, koska pystyn niin selvästi itse aistimaan asioita. Pyysin omaa miestäni olemaan torjumatta näitä rukouksia, vaikka hän ei itse halunnutkaan rukoilla.
Valoisa 1
 

ViestiKirjoittaja Vieras » 17.4.2007 19:46:31

En ole samaa mieltä kun puhutaan hyvistä tai huonoista hengistä. Se on ihmisen tapa mystisoida asioita. Energiaa on. Kaikki olevainen on energiaa ja ihmisellä joka ei voi hyvin, on energiat epätasapainossa. Tasapainon korjaamiseksi on useita menetelmiä. Energiahoito yhtenä. Sitä muuten käytetään esimerkiksi Tanskassa ja Englannissa ihan sairaaloissa. Virallisen terveydenhoidon tukimuotona. Kunpa Suomessakin ymmärrettäisiin niin tehdä.
Vieras
 

Re: Taas oireillaan

ViestiKirjoittaja Vieras » 17.4.2007 19:55:46

Mallu kirjoitti:Taas tämä minun hylätyksi tunteva addiktini veivaa jotain omaa juttuaan. Eilen lähti siis aamulla hoitamaan asioita ja päivällä tuli jo viestiäkin, että sossuun oli soittanut ja harkitsevat uudestaan sitä hoitoon pääsyä. Minä tietysti siihen, että ok. Kyseli myös, että jos menee kotiin, niin olisiko jotain mitä pitäisi tehdä. Mä sanoin, että siivoa vaikka autotalli. Tiesinhän minä, että ei tuo meille pääse ajoissa. Eli kaikki oli vanhan mallin mukaan ennallaan ja mulla oli ihan rauhallinen ja määrätietoinen olo.

Sitten mies tulee kotiin kolmen aikaan yöllä, herättää ja haluaa jutella. Sanoo, että ei jaksa enää ja on kiukkuinen minulle mm siitä, että en ole soittanut hänelle ja kysynyt tarvitseeko hän kyytiä silloin kun olen vienyt lasta harrastukseen läheiseen kaupunkiin. Vaikka tiesin hänen siellä olevan. Ajatella, olenpa julma. Ja sen vuoksi hän ei ole päässyt kun vasta nyt tänne.

Mä edelleen toistin, että haluan jatkaa sen ihmisen kanssa, joka on päihteetön ja hoitaa ongelmaansa, mutta tämän kanssa ei käy. Siinä tuli sitten vähän aikaa vatvottua asioita, kunnes mies nukahti sohvalle ja minä sirryin makuuhuoneeseen nukkumaan.

Aamulla sitten hän heräsi ja oli edelleen yhtä kiukkua. Ei halua jatkaa näin, kun olen hänet kerran pois ajanut ja haluan vain hänestä eroon, että saan jakaa ja ottaa muita miehiä ja kaikkea muuta sontaa....

Mä lähdin töihin ja hän soitteli perääni ja haukkui minua ja ilmoitti polttavansa kaikki tavarat, mitkä hän on minulle antanut ja myös kaikki yhteiset tavarat. Ilmoitin soittavani paikalle poliisit viemään hänet pois. Hän kuitenkin sen verran rauhoittui, että en niitä soittanut ja laitoin puhelimen kokonaan kiinni siinä vaiheessa kun hän rupesi minulle kuvailemaan mitä aikoo tehdä muiden naisten kanssa. Ihan sairas puhelu ja mies oli ajoittain jopa psykoottisen oloinen.

No, viestejä oli työpaivän aikana tullut paljon. Ensin syyttäviä ja sitten hyvästejä ja rakkauden tunnustuksia. Kotona ei onneksi enää ollut ketään kun tulin juuri töistä. Täällä odotti miehen kirjoittama kirje, joka sai mut sitten repeämään ihan täysin. Todella kaunis kirje, jossa hän pyytää anteeksi, että on tehnyt minulle niin paljon pahaa ja uskoo mun tietävän, että se ihminen, johon olen rakastunut, ei olisi niitä tehnyt.

Nyt mulle alkaa konkretisoitumaan, että taidan menettää sen miehen. Enhän mä sitä tossa käyttäjäpersoonassa haluakaan, vaan olisin niin mielelläni pitänyt sen kuivilla olevan ja itseään hoitavan miehen. Mä en vaan voi sitä valita. Mutta hyvin on hankalaa nyt miettiä elämää ilman sitäkään.

Oikein mä tein, mutta eipä ole ollenkaan voittajan olo.

Tuttu persoona kirjoituksissasi, kuvaa hyvin minua, vielä kun olin aviossa ja parisuhteessa, samanlainen persoona sai kenkää.
Minä osasin kaikki itsesäälin liikkeelle laittavat voimavarat, ne keskittyivät hakemaan puolisostani sääliä itselleni. Joskus tulee mitta täyteen, mitta täyteen kun ymmärtää ettei siitä mitään tule. Mitta täyteen tutuista tekemisistä.
Kultaista kruunua ei kannata havitella!!!!Voimia!
Vieras
 

ViestiKirjoittaja tähtityttö » 17.4.2007 20:57:37

Pakko kompata Kultakalaa.

Mulle yksi ystäväni on sanonut kaikkien näiden vaikeuksien ja uhkauksien ja katoamisten ja veivausten ja hyvästien ynnä muiden keskellä lauseen, josta pidän aina kiinni.

"Toisilleen tarkoitetut sielut löytävät aina toistensa luokse"

Joskus voi olla että siihen väliin tarvitaan vaan todella paljon aikaa. Mut ei se sitä tuskaa poista.

Voimia Mallu. Mä kamppailen omieni kanssa.
Niinkuin päiväs, niin on voimas aina...
tähtityttö
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 1588
Liittynyt: 20.12.2006 15:00:54

ViestiKirjoittaja liisi » 17.4.2007 21:01:33

Mallu, tuntuu kuin hänessä todella olisi kaksi persoonaa: käyttäjäpersoona ja kuivilla oleva. Ikään kuin ne taistelisivat hänessä. Olet hylkäämässä käyttäjän ja tukemassa kuivilla olevaa. Käyttäjä haukkuu sinut, kuivilla oleva kirjoittaa kauniin kirjeen.

Entä jos onkin olemassa vielä kolmas persoona, joka odottaa syntymistään: raitis mies? Ehkä saat joskus vielä tutustua häneen, jos hän itse pystyy sen itsestään löytämään. Aika näyttää.

Pidä itsestäsi huoli, siitä, mitä sinä haluat ja jaksat.
liisi
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 214
Liittynyt: 7.3.2007 14:20:54

ViestiKirjoittaja Mallu » 17.4.2007 21:03:15

Enhän minä kultaista kruunua, mä kun en ole koskaan halunnut olla prinsessa. Pienenäkin kun toiset tytöt leikki prinsessaa, mä kiipeilin poikien kanssa puissa. :)

Enkä ole luovuttamassa tätä taistelua. Kiitos taas tuesta teille kaikille. Mä pidän pääni. Jos hän joskus löytää raittiuden (siis ei vain juomatonta ja kuivaa kautta), jonka eteen tekee töitä, niin sitten on asia toinen. Mutta en mä voi jatkaa näin tai sekoan itse ihan kunnolla. Mutta on tää saakelin vaikeaa.

Olen mä tässä sitäkin miettinyt, että miksi mun elämäni suurimman rakkauden pitkin olla tuo. Ja jos sen oli pakko olla tuo, niin miksi sen piti sitten retkahtaa. Siksikö, että mä sain tietää mikä piru siinä miehessä asuukin silloin kun se ei ole tasapainossa.

Ongelma on pitkälti tällä hetkellä se, että mulla ei ole mitään tietoa tulevasta. Mä olen yleensä ollut sellainen pakkomielteinen varasuunnitelmien tekijä ja nyt mulla ei ole sellaista. On todella tyhjä ja turvaton olo. Mutta ehkä mun vaan pitää surra tämä suru pois rauhassa ennen kun mä alan niin kamalan aktiivisesti keksiä mihin seuraavaksi säntään (ettei tarvitse miettiä).

Kävin ryhmässä tänään ja nyt on rauhallisempi olo.
Mallu
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 4001
Liittynyt: 1.3.2007 16:17:06

ViestiKirjoittaja Kultakala » 18.4.2007 08:50:33

Jälkikäteen on niin helppoa tietää, mitkä valinnat olivat oikeita.

Jos näkisi tulevaisuuteen ja pystyisi kertomaan, että tätä vaikeaa aikaa kestää kaksi vuotta ja kolme päivää (kahdeksannen kuukauden kohdalla helpottaa vähän) niin voisi seurata kitumistaan kalenterista.

Itsellä meni neljä vuotta päästä yhdestä ihmissuhteesta yli. Mutta lopulta, kaikki oli sen arvoista! Siltä ajalta pystyn yhä vieläkin ammentamaan voimia.

Pääasiassa kuitenkin ajatus nykyään on, että voisi olla huonomminkin - pitää yhdellä tapaa jalat maassa. :D

Akuuteimmassa vaiheessa tuntui siltä, että en IKINÄ tule löytämään enää ketään, kaikki muut miehet olivat niin mauttomia, mitäänsanomattomia, kukaan ei tehnyt sitä vaikutusta.

Enkä tiedä, olisiko siihen kipuun auttanut, että joku olisi sanonut että neljän vuoden kuluttua huomaat tuskan olevan ohi... Koska silloin se tuntui ensisijaiselta asialta: että kipu sydämessä loppuisi.

Sen sijaan opin paljon itsestäni (etenkin huonoja asioita) mutta sydänsuruni varjolla pystyin olemaan vapaa kulkemaan, vaihtamaan työpaikkaa, tutustumaan ihmisiin, olemaan itseni.

Onneksi en ole saanut asioita, joita olisin elämältä halunnut, joita vaadin. Sen sijaan olen saanut kaikenlaista, mitä en olisi halunnut tai olisi edes keksinyt pyytää.

Tällä hetkellä ne omat rajat on vähän hakusessa, mutta kyllä nekin sieltä. Ehkäpä hyväksyn mieheni juomisen ja suuntaan senkin energian johonkin muuhun. Voisinko tosiaan joku päivä todeta, että hei, olen Kultakala ja hyväksyn sen, että mieheni on alkoholin suurkuluttaja.
Avatar
Kultakala
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 4330
Liittynyt: 5.12.2006 11:02:41

ViestiKirjoittaja tähtityttö » 18.4.2007 10:48:29

Mallu kirjoitti:Olen mä tässä sitäkin miettinyt, että miksi mun elämäni suurimman rakkauden pitkin olla tuo. Ja jos sen oli pakko olla tuo, niin miksi sen piti sitten retkahtaa. Siksikö, että mä sain tietää mikä piru siinä miehessä asuukin silloin kun se ei ole tasapainossa.



Oon miettinyt ihan samaa. Ja toisaalta, se on varmasti hyvä nähdäkin. Minäkään en ollut aiemmin läheltä nähty miestämme käyttäjänä. Ainakaan näin läheltä, ja eri näkökulmasta. Kun se retkahduksen riski on kuitenkin aina vieraanamme, niin ehkä se on hyvä nähdä mitä se sitten käytännössä voi tarkoittaa. Sitä jotenkin tuudittautuu niin helposti ja nopeasti että kaikki on ja tulee olemaankin hyvin.

Ukko meni katkolle ja olikin oikein muutaman päivän. Mua raivostuttaa, kun ei ilmota mulle sanallakaan edes olevansa elossa. Luottaa varmaan siihen että äitinsä pitää mut ajan tasalla. Tällä hetkellä oon niin loukkaantunut siitä, että kohta mies saa elämänsä ryöpytysviestin. Oon sairastellu himassa kaks päivää, ja olis ihan mukava tuntea olevansa edes sen verran merkityksellinen ihminen herran elämässä, että vaivautuisi ilmoittamaan olevansa elossa.

Luin eilen hyvin keveää ja viihteellistä kirjaa, jonka viime sivuilla todettiin kuitenkin jotakin, mikä melkein itketti. Nainen totesin raittiina olevalle miesystävälleen: "Kyllä mä olisin tässä edelleen vaikka olisin nähnyt senkin (juovan) puolen. Eihän ihmisestä voi poimia vain parhaita paloja."
Niinkuin päiväs, niin on voimas aina...
tähtityttö
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 1588
Liittynyt: 20.12.2006 15:00:54

EdellinenSeuraava

Paluu Kotikanava

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 7 vierailijaa