Olet täällä

alkoholisti-isän kuolema

Käyttääkö puolisosi, läheisesi tai vanhempasi alkoholia ongelmallisesti? Älä jää yksin. Kotikanavalla keskustellaan asioista ja ongelmista, joihin voi törmätä kotona alkoholin kanssa.

Valvoja: Päihdelinkin toimitus

alkoholisti-isän kuolema

ViestiKirjoittaja Vieras » 14.10.2007 23:43:24

mun isä kuoli tässä pari viikkoa sitten ilmeisesti alkoholin vuoksi. en oo ikinä hyväksyny sen juomista ja siks oon käyttäytyny tosi ilkeesti sitä kohtaan välillä vaikka monesti oon aatellu et entä jos käy näin ja et se on sairaudestaan huolimatta mun isä..kaikista vaikeinta oli sillon ku se käytti lääkkeitä viinan kaa eikä ollu ollenkaa oma ittensä.mut nyt sillä alko asiat olla järjestyksessä ja se oli alkanu jo aatella omaa terveyttäänki et sen pitäs muuttaa tapojaan..

oon kyl tosi onnellinen niistä hyvistä hetkistä joita meillä ehti olla näiden parinkymmenen vuoden aikana kuitenki paljon, ja siitä et isä oli kuitenki niin huolehtiva ja kannustava. mut kuitenki mul on hirveet omantunnontuskat siitä et en ees yrittäny auttaa isää koska en osannu, vaikka se kerran jopa pyysi multa apua kun sillä oki äidin kanssa vaikeaa. äitinikin on alkoholisti, mutta paljon hankalampi ihminen humalassa -toisin kuin isä, joka oli aina yhtä rauhallinen eikä olisi tehnyt pahaa edes hämähäkille! itse muutin pois kotoa joku vuosi sitten, ja isä jäi sinne yksin kärsimään. pakenin sen jälkeen kotoa aina heti kun meni hermot.

en antanut isälle sitä arvostusta ja kunnioitusta mitä se olisi ansainnut. osittain myös äitini vaikutti siihen haukkumalla isää jatkuvasti ja sai vaikuttamaan isän paljon huonommalta ihmiseltä kuin olikaan. isä oli viisas mies ja nyt niitä neuvoja osaisi kuunnella ihan toisella asenteella jos siihen olisi vielä mahdollisuus. tämä suruprosessi voisi olla paljon helpompi jos tätä kuolemaa olisi osannut odottaa, vaikka lähes aina se tuleekin yllättäen.... jos olisi ehtinyt kysyä isältä monet kysymykset....jos olisi saanut kertoa isälle miten tärkeä hän onkaan ja pitää kädestä...jos olisi ehtinyt pyytää isältä anteeksi omaa käyttäytymistäni...jos olisi saanut kävellä alttarille isän saattelemana....jos isä olisi saanut myöhemmin pitää sylissään mahdollisia lastenlapsiaan...

onko jollakin ollut vastaavanlaisia ajatuksia ja onko niistä ikävistä ajatuksista ihan mahdoton päästä eroon..? vaikka sen tietääkin että on myöhäistä tehdä mitään asian eteen ja toisaalta löytää paljon asioita mistä saa olla kiitollinen niin aina pitää vain jossitellla..olen paljon ajatellut näiden viikkojen aikana sitä ihanaa ihmistä joka sen kamalan sairauden takana oli ja sitä ikävää ei voi sanoin kuvata! kiitos jos jaksoit lukea..:)
Vieras
 

Vanhempien alkoholismi ja siihen liittyvät menetykset

ViestiKirjoittaja nopsasti » 15.10.2007 10:00:45

Hei vieras,
Uskon, että pääset eroon isäsi kuolemaan liittyvästä syyllisyydestä ja ikävistä ajatuksista. Tärkeintä on, että olet antanut isällesi anteeksi hänen alkoholismisairautensa. Nyt vielä annat anteeksi itsellesi sen, että et jaksanut tukea häntä ja etkä kertoa hänelle, että rakastat häntä. Sydämessäsi oleva rakkaus on tärkeintä oman toipumisesi kannalta.

Näitä asioita sinun on mahdollista käsitellä Al-Anonissa, joka painottaa vihasta luopumista niin itseä kuin toista ihmistä kohtaan. Vastikään on USA:ssa ilmestynyt Al-Anon-kirja, joka käsittelee surua ja menetyksiä alkoholismiolosuhteissa. Sen nimi on "Opening our Hearts - Transforming our Losses". Kirjaa voi tilata netin kautta USA:n Al-Anonin kotisivuilta. Se saatetaan ottaa myyntiin myös Suomessa. Sen suomentamista suunnitellaan, mutta siihen menee aikaa.
nopsasti
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 582
Liittynyt: 30.12.2005 19:04:35
Paikkakunta: Helsinki

ViestiKirjoittaja sigrid » 15.10.2007 14:34:14

Kuolemaan ei koskaan voi valmistautua. Aina jää kysymättömiä kysymyksiä, jossittelua ja syyllisyydentuntoja, olisi pitänyt-asioita. Hyväksy surusi ja tunteesi, et olisi voinut auttaa isääsi missään tapauksessa. Alkoholismi on siitä surullinen sairaus, että sen luonne tekee lähimpienkin yritykset turhiksi. Et olisi voinut auttaa isääsi siinäkään tapauksessa, että hänellä olisi ollut diabetes tai syöpä. Etkä varsinkaan tässä tapauksessa, koska ainoa, koska vain oma halu voi parantaa alkoholistin.

Olen itse alkoholisti ja voin kuvitella, että vaikka hän pyysikin sinulta apua, hän kyllä ymmärsi syvällä sydämessään, että pyysi liian paljon. Heitä se taakka harteiltasi.

Sure surusi kauniisti ja vailla syyllisyydentuntoja. Voimia.

P.S. Nopsasti antoi hyviä vinkkej'.
sigrid
 

ViestiKirjoittaja alicefix » 14.11.2007 22:18:16

Hei, olen pahoillani isäsi kuoleman takia.

Oma isäni ei (vielä) ole kuollut, mutta joka hetki on valmistautumista siihen. Olen varmaan suunnilleen sinun ikäisesi, koska puhuit paristakymmenestä vuodesta. Sinun ei ainakaan itseäsi kannata syytellä, et sinä olisi voinut tehdä mitään. Itselläni on myös ollut noita ajatuksia, että raitistuisikohan isä ja saisiko hän elinpäiviä lisää jos kannustaisin häntä enemmän ym; olen kokeillut, ei se auta :(

Voimia paljon sinulle!
alicefix
 

Re: alkoholisti-isän kuolema

ViestiKirjoittaja vilj00 » 15.7.2008 15:48:20

mun iskä kuoi tänään alkoholiin ;<< en kerennyt jutella sen kanssa ;<<
vilj00
 

Re: alkoholisti-isän kuolema

ViestiKirjoittaja harmaa_aave » 8.10.2008 21:23:58

Sympatiat avaajalle <3

Mun isä kuoli myös alkoholiin, vaikka epäsuorasti, vuonna 2005. Hän oli 55-vuotias kuollessaan ja minä toki aikuinen, mutta silti se kuoli liian aikaisin. Mun isä kuoli yksin kotonaan, yllättäen, vaikka tavallaan sitä olikin aina osannut pelätä, koska se joi aivan liikaa. Mä löysin itse ruumiin, ja se oli, kuten arvata saattaa, kamalaa. Onnellisessa asemassa olin siinä, että meillä oli kaikesta huolimatta hyvät välit ja jotenkin olin oppinut hyväksymään sen, ettei mulla ollut sellaista isää kuin monilla muilla. Se oli kuitenkin mun isä, ja tiesin, että se rakasti mua. Ja teki sen mitä pystyi. Äkillisessä kuolemassa oli se hyvä puoli, että tiesin, että se halusi mennä saappaat jalassa, eikä varmasti tiennyt mikä siihen iski. Ei ehtinyt pelätä, ei tarvinnut maata sängyssä sairastaen. Nyt sillä on varmasti hyvä olla, parempi kuin oli täällä. Silti, ei saanut sanoa sitä mitä olisi sanonut jos olisi osannut aavistaa. Mutta kyllä se tiesi että mä rakastin.

Suurin suru on surtu ja järkytys mennyt ohi, mutta ikävä on edelleen.
harmaa_aave
 

Re: alkoholisti-isän kuolema

ViestiKirjoittaja ulina46 » 31.12.2011 04:59:59

mun isä kuoli ollessani 19-vuotias. eli 3 vuotta sitten noin. tänään isäni olisi täyttänyt 52 vuotta ja unohdin täysin isäni syntymäpäivän. äitini muistutti siitä netissä. tuli todella pahat omantunnon tuskat kun en muistanut isäni syntymäpäivää. olen aina ollut isän tyttö ja pidin isääni roolimallina hänen alkoholismistaan huolimatta. muutin 15 vuotiaana omilleni kun vanhempani erosivat ja silloin isäni alkoholi ongelma paheni. jouduin aina välillä poikaystäväni kanssa viemään isääni sairaalaan kun hän soitti että ei ole kunnossa, että jokin on pahasti pielessä. jossain vaiheessa asuin väliaikaisesti isäni luona pari kuukautta ja siitä ei tullut mitään kun isä alkoi jo aamu kuudelta juomaan ja kun heräsin hän raivosi typeristä asioista minulle. no muutin sitten 130 km päähän ja puhelujen perusteella tajusin että hän on mennyt huonompaan kuntoon niin päätin palata takaisin samalla paikkakunnalle, että voisin auttaa isää. no kävin isäni luona ja hän oli todella huonossa kunnossa ja autoin häntä laskujen ja muiden asioiden kanssa. hän oli monta kertaa kännissä kaatunut niin oli kylkiluita vähän väliä poikki ja hänellä oli vielä polvissakin vikaa. no näin tosiaan isän ja odotin asuntoa samalta paikkakunnalta ja parin päivän päästä enoni löysi isäni kuolleena sohvalta. harmitti kun en aikaisemmin tajunnut muuttaa takaisin samalle paikkakunnalle. itse kärsin myös alkoholi ongelmasta ja isäni kuoltua aloin käyttämään huumeita koska tunsin että tärkein ihminen elämässäni on kuollut ja millään ei ollut enään mitään väliä. mietin todella usein että mun olisi pitänyt olla enemmän isäni tukena ja auttaa häntä pääsemään eroon alkoholismista. autoin häntä aina välillä kun vain ehdin, mutta ei alkoholistia pysty auttamaan jollei hänellä ole omaa tahtoa. olen miettinyt myös, että kun menen naimisiin ketä minut luovuttaa miehelleni ja olisin halunnut että mahdolliset tulevat lapseni olisivat saaneet tuntea isäni ja isäni tutustua heihin. minulla on todellla iso ikävä isääni, mutta hän kärsi todella paljon henkisesti ja fyysisesti, että oli varmaan hyvä, että hän pääsi tuskistaan. olisin vaan jotenkin halunnut saada viettää enemmän aikaaa vielä isäni kanssa ja koittaaa auttaa häntä, mutta minusta tein jonkun verran asian eteen töitä. en ole käsitellyt vieläkään isäni kuolemaa ja asia on todella arka minulle. toivon kaikille voimia jotka ovat menettäneet isänsä alkoholismiin.
ulina46
 

Re: alkoholisti-isän kuolema

ViestiKirjoittaja Vieras » 13.2.2012 00:14:35

Minunkin isäni kuoli alkoholiin. Viime lokakuussa, oli könynnyt humalapäissään ja lyönyt päänsä, ei varmastikaan ehtinyt edes aavistaa että mikä iski. Isä lähti aivan liian äkkiä täältä, kyllähän mä sen tiesin että ei sillä enää kovin paljoa aikaa ollut jälellä tällä pallolla mutta silti tieto isän kuolemasta tuli ihan liian äkkiä ja varottamatta, en minä ollut siihen valmis ollenkaan. Äiti multa jo vietiin, pitääkö se isäkin riistää. Hirveintä on se, että tajuaa vasta jälkeenpäin kaiken, aivan kaiken. Että kaiken siihen sairauteen liittyvän inhon ja vihan keskellä kuitenkin rakasti sitä ihmistä joka oli piilossa sen kaiken paskan takana. Mun isä oli yks maailman lempeimpiä ihmisiä ikinä, huumorintajuinen, rakastettava ihminen selvinä hetkinään, enkä enää epäile hetkeäkään kun se joskus sano että sie oot mun ainut tyttö, etteikö se olis rakastanut mua. Elin isän kanssa kakskymmentä vuotta ja vasta viimesinä vuosina, kun oli jo kertaalleen hylännyt koko ihmisen ja päättänyt, että homehtukoon sinne viinaluolaansa, alkoi tajuahan että toi on mun ainut ikioma isä ja kyllähän mä siitä oikeasti välitän. Ei oo ketään muuta. Monet, monet kerrat hälle raivosin viinankäytöstä ja loppumattomista sairaalareissuista, lopettaisit sen juomisen, kävisit kylällä, näkisit ihmisiä, anna mä autan, me saadaan sut kuntoon. Mut en mä saanut sitä nostettua sieltä loukosta. Välillä oli pieniä toivon pilkahduksia, mut sit kaikki vaan romahti aina uudelleen. Mua vitutti niin äärettömästi että se ei voinut yrittää edes oman tyttärensä tähen. Nyt kun mietin niin varmasti se kai yrittikin. Luoja kuinka mä ikävöinkään. Olisi ollut niin paljon sanottavaa sille ja asioita joita tehä yhdessä. Viimeset asiat mitä mä sanoin isälle oli ihan himmeetä raivoamista siitä iänikuisesta ryyppäämisestä, ja se kaduttaa niin maan perkeleesti nyt, todella reilua omalta lapselta tuollasen itsestäänselvän asian pauhaaminen, vähän niikö vääntäis puukkoa haavasa vielä vähän enemmän. Ois ennemmin pitänyt sanoa jotain kannustavampaa, mikä siinä on että pitää aina takertua ongelmakohtiin... Nyt antaisin mitä tahansa, aivan mitä tahansa jos saisin isän mun viereen omana ihtenään, polttasimma tupakit ja puhusimme. Meillä oli hyviä hetkiä, kaiken sen painokelvottoman keskellä niitä kuitenki oli, ja niistä oon kiitollinen, ehkä ne viinapirut ei vieny ihan kaikkea vaikka syviä haavoja jättivätkin.

Isällä ois ollu vielä todella paljon annettavaa ja nähtävää. Milloinkohan tää jossittelu loppuu. Haluaisin uskoa että isällä on nyt kaikki hyvin siellä missä ikinä onkaan. Sen jälkeensä jättämä tyhjyys tuntuu vaan käsittämättömän suurelta. Edelleen. Tätä kai kantaa mukanaan koko loppuelämänsä. Ja tää ikävä, tää on aivan käsittämätön. Ja tarve kertoa asioista, pienistä ja suurista, kokemuksista, kaikesta siitä mitä ei ehtinyt sanoa. Tai saanut sanotuksi sillon kun isä vielä eli. Jonkinlaiset kiitokset tein hiljaa mielessäni hautajaisissa kun kannoin arkkua, ja hyvästit, vaikka en ollut todellakaan valmis päästähän irti vielä. En vieläkään oikein sisäistä kaikkea tapahtunutta. Aloin aikalailla heit hautajaisesten jälkeen työstämään päänsisäistä sekasortoa tanssin kautta, se helpotti, voin sanoa. Kun sai vain purkaa kaiken liikkeeksi. Ehkä isä sen jostain pilvenreunalta näkikin. Kuka tietää.

Phuh. Hirveää vuodatusta. Kuinka paljon voi ihimiseltä riistää asioita elämästä...
Vieras
 

Re: alkoholisti-isän kuolema

ViestiKirjoittaja nemk » 14.2.2012 13:21:23

Minunkin isäni kuoli tammikuussa, loppiaisena. Löysin hänet mummoni luolta aivan kauttaaltaan keltaisena, oli vajonnut maksakoomaan, takana monta monta vuotta alkoholismia. Mietin täysin samoja ajatuksia, kun tekin.. Kamala syyllisyys, kun en mielestäni tarpeeksi auttanut enkä tiedä miten tästä ikinä pääsee yli..
nemk
 

Re: alkoholisti-isän kuolema

ViestiKirjoittaja Vieras » 4.3.2012 22:19:29

Isä kuoli noin kaksi vuotta sitten. Isä on juonut niin kauan kun vain muistan. Alkoholin lisäksi hän käytti valtavasti lääkkeitä. Hän oli tosi sairas ihminen. Hän oli väkivaltainen, käytti fyysistä väkivaltaa mutta mikä pahempi niin henkistä väkivaltaa. Sain usein kuulla kuinka huono ja tyhmä lapsi olen ja minusta ei ole mihinkään eikä minusta koskaan tule mitään. Kaikki lupaukset joita hän teki eivät pitäneet kun hän joi. En halunnut mennä koulusta kotiin, koska isä oli kotona ja levitti pahaa oloa. Ei myöskään voinut olla poissa kotoa koska pelkäsi mitä se tekee äidille kotona. Se ihiminen terrorisoi koko perhettä ja päätti mitä sai tehdä tai ajatella.

Kun olin 19-vuotta muutin pois kotoa. Sama meno jatkui. Puhelin soi ja äiti, isä ja siskot soittaa mitä kotona tapahtuu.Isä syyllisti minua ja meitä kaikkia siitä, että hänen pitää juoda. Teini-ikäinen sisko tulee kotoa karkuun luokseni. En kestä enää ja laitan välit poikki isääni. Koko muu perhe lakkaa olemasta yhteydestä MINUUN, koska en voi tehdä isälle niin.

Minä olin se paha ihminen. Kuluu noin vuosi. Sisko yrittää itsemurhaa. Isän tilanne huononee. Isä tulee väkivaltaisemmaksi ja uhkaa tapaa äidin ja siskon. Äiti soittaa minut apuun ja minä menen. Isä lähtee kotoa. Saan korjattua välejä äidin ja siskojen kanssa vaikka tänäkään päivänä ei asiaa ole puhuttu läpi.

Olen isälle katkera pitkään. Isänpäivinä inhosin häntä. Mietin kuinka hän varastaa minulta oikeuden siihen, että minulla ei ole isää joka välittäisi minusta ja voisin viettää isän päivää. Mietin jokaista lyöntiä. Mietin jokaista sanaa joka sai tuntemaan itseni niin vähäpitoiseksi ihmiseksi. Mietin menetettyä lapsuutta jonka hän minulta vei. Mietin kuinka hajalle hän on minut saanut ja en tiedä kuinka pystyn rakentamaan koskaan ihmissuhdetta jossa pystyisin luottamaan toiseen ihmiseen täysin ja kertomaan oikeasti kuka olen ja miltä minusta tuntuu.

Isä kuolee sairaalassa alkoholin seuauksena. En tunne mitään. Kamalat itsesyytökset siitä miten kylmä ihminen olen. Minun isä kuolee ja en itke, en ole surullinen, en vihainen, en iloinen, en mitään. Olen täysin tunnoton. En ole tavannut isääni yli kymmeneen vuoteen kun hän kuolee. Odotan, että se harmittaisi, mutta ei harmita.

Kaksi vuotta on kulunut siitä kun hän kuoli. Teen töitä nuorten kanssa. 18-vuotiaan asiakkaani alkoholisti äiti kuolee. Ahdistun. Tuen asiakasta ja teen töitä hänen kanssaan. Menee useita viikkoja kunnes ymmärrän, että ahdistus johtuu isäni kuolemasta eikä asiakkaani tilanteesta. Odotan asiakkaani olevan surullinen äitinsä kuolemasta, mutta hän ei ole vaan reagoi kuten minä kun isäni kuoli.

Mitä haluan sanoa? En tiedä. Itkettää. Siitä on kauan kun olen viimeksi "työstänyt" isääni, mutta nyt minulla on sille joku tarve. Olen yli 30-v. ja painin edelleen isäni kanssa. Olen oppinut tuntemaan itseni ja tiedän mitkä asiat ovat seurausta lapsuudestani. Niitä on paljon ja esim. on vaikea luottaa ihimisiin, on vaikea pyytää apua, on pärjättävä yksin, on kontrolloitava kaikkea, on oltava aina paras ja tehtävä niska limassa töitä ettei kukaan pääse sanomaan. Tiedän, että olen työntänyt paljon tapahtumia jonnekin pois mielestä koska en ole ollut valmis niitä miettimään. Välillä mietin, että pitäisi asiat käydä jossain terapiassa läpi, mutta pelottaa likaa ja pelkään, että romahtaisin ja sehän ei käy, koska on pärjättävä.

Ehkä minäkin toivoisin, että olisin surullinen siitä, että isä kuoli.
Vieras
 

Re: alkoholisti-isän kuolema

ViestiKirjoittaja ikkr » 24.3.2012 02:18:12

Minunkin isä kuoli viime kesänä (41-vuotiaana, minä silloin 16) alkoholismiin, poliisit ja äitini löysivät iskän hänen kotisohvaltaan kuolleena istumasta.
Iskä oli aina ollut alkoholismiin taipuvainen, mutta hillinnyt juomistaan parhaansa mukaan. Alkoholismiputki hänellä alkoi, kun hän joutui lomautukselle työpaikaltaan. Olin silloin 13-vuotias. Ennen tuota putkea kävin isälläni kahdesti viikossa, enkä olisi voinut toivoa parempaa, hauskempaa, rakastavampaa, enkä ihanampaa isää. Putken alettua en ollut omasta ja äitini toiveesta isään lähes yhtään yhteydessä(jota nyt kadun..). Välillä iskä soitteli ja kävin isällä yökylässä n. kerran kahdessa kuukaudessa. Isä oli joka kerralla tietenkin humalassa, mutta joskus harvoin selvänä ja sillon hän sai pahoja harhakohtauksia (kuten eräänä aamuyönä isäni luuli, että naapurissa oli pommi..)
Vaikka isäni viimeiset vuodet olivat sairaita ja sekavia, oli isä minulle tärkein henkilö maailmassa. Isän poismeno sattuu minuun vieläkin syvästi, mielummin olisin kuollut itse. En ole edes vielä, reippaasti yli puolen vuoden jälkeen pystynyt käymään isäni haudalla.
Ikävä on niin kova, että sattuu fyysisesti.
Tsemppiä muille tähän ketjuun osallistuneille <3
ikkr
 

Re: alkoholisti-isän kuolema

ViestiKirjoittaja Tytär » 2.11.2019 19:31:52

Oma isäni kuoli juuri, viikko sitten. Hän oli alkoholisti. Loppuvaiheessa elämäänsä, yli 74-vuotiaana hän sairastui haimasyöpään, joka levisi nopeasti. Sairaalassa hän oli viikon ja kuoli.

Isä oli aljoholisti ja äärimmäisen väkivaltainen ja lapsuus ei ollut vain viinan, vaan myös väkivallan kyllästämä. Ihmisten lisäksi isä pahoinpiteli myös lemmikit. Isällä oli vaikeita kokemuksia omassa lapsuudessaan, lastenkotitaustaa, alkoholismia ja väkivaltaa.

Isän elämän hallinta oli ohutta ja hän oli kuollessaankin jättiveloissa. Tosin hän joutui törkeän asuntokauppahuijauksen kohteeksi, joka vei loputkin mahdollisuuksista päästä jaloilleen, niin henkisesti kuin taloudellisestikin.

Isä soitti vain humalassa, vuosien aikana oli hyvin lyhyitä selviä jaksoja. Isän suurin rakkaus oli viina. Koskaan hän ei muistanut lapsiaan: ei syntymäpäivinä, ei jouluna. Lapsenlapsiin ei välittänyt edes tutustua.

Isältä jäi huikea talousvelkojen sotku kuolinpesälle ja meille tyttärille setvittäväksi. Yksi tyttäristä ilmoittikin, ettei ryhdy pesään lainkaan. Kaksi meistä vielä jaksaa tätä rekeä vetää. Onneksi velat eivät periydy, vieköön pankki tai ulosotto asunnon, siitä emme piittaa. Isä oli pistänyt asunnon karmivaan kuntoon. Kaikesta näki, että oli luovuttanut.

Kuitenkin isän käytyä välissä kotona sairaalasta, hän oli käynnistänyt itselleen edunvalvontaprosessin. Siitä ei enää apua isälle: tapaaminen edunvalvoja kanssa olisi ollut 4.12., sama päivä kuin isä tuhkataan.

Isän syöpä oli vasta todettu, ei tietoa kuinka kauan tiesi sairastavansa. Hyvin vähän aikaa ehti olla sairaalassa, pari päivää loppuvaiheessa oli kipupumppu tuskia lievittämässä.

Oli minkälainen isä tahansa ollut, suren kohtaloaan ja hukkaan heitettyä elämää, rakkaudettomuuttaan. Tunteet heittää vuoristorataa. Pikkusisko ei halunnut kuulla mitään isästä, ei edes kuolinviestiä. Eikä toinenkaan sisko koe tarvetta surra. Meidän tunteet on niin ristiriitaiset.

Runo isälle,

Isä,
vain kolme kirjainta.
Tuhat tunnetta.

Suren hukkaan heitettyä elämääsi,
viina vei sut, loppui tiesi.
Syöpä arkkuun naulan hakkasi.

Suren isää, joka olisit voinut olla.
Suren lapsuutta, joka verellä värjättiin.
Suren kaikkea kipua, jota koit ja meille siirrettiin.

Sua silitin kuoltuasi, näytit levolliselta, loppui sun kärsimyksesi.
Rikkinäisen elämäsi jäljet jäivät meille setvittäviksi, lapsillesi.

Anteeksi, sitä koskaan pyytänyt et, liian vaikea sana sulle, tiedän sen.

Silti toivon, että rauhan myös meille lahjoittanet, kun kaikki ohi ja koittaa saa tyven.

Sulle anteeksi aika päiviä sitten annoin, siksi kukan haudallesi kannoin.

Hei hei isä, nähdään joskus luona Pietarin porttien. Vie matka ylös vai alas, ken tietää sen.
Hyvää taivasmatkaa kuitenkin, sen ansaitsee jokainen.

Tyttäresi, S
Tytär
 


Paluu Kotikanava

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 12 vierailijaa