Olet täällä

Luottaako vai ei? ~ Rakastaako vai ei?

Käyttääkö puolisosi, läheisesi tai vanhempasi alkoholia ongelmallisesti? Älä jää yksin. Kotikanavalla keskustellaan asioista ja ongelmista, joihin voi törmätä kotona alkoholin kanssa.

Valvoja: Päihdelinkin toimitus

Re: Luottaako vai ei? ~ Rakastaako vai ei?

ViestiKirjoittaja tigera » 28.4.2009 19:42:49

Luin tuolta toisesta ketjusta että toisia naisia on kuvioissa. Tuntuuko susta nyt siltä, ettei retku arvosta pätkääkään teidän suhdetta kun ei vietä "suruaikaa"? Muistan vaan, että minusta tuntui juuri siltä kun ex-aviomies petti ja kun tämä nykyiseni on hakenut heti uutta kun meillä on ollut viikon katko. Tuntui ilkeästi siltä, että toinen voi lehahtaa heti toiseen sänkyyn, vaikka meidän suhde ei ollut vielä edes kunnolla jäähtynyt.

No, oikeasti se on sitä heikkoutta. Ei ne retkut pysty olemaan yksin ja laittamaan oikeasti asioitaan kuntoon. Ne tarvii aina jonkun holhoajan. En jaksa millään uskoa, että heti uuteen suhteeseen syöksymällä löytäisi mitään onnea. Se on vain yksinäisyyden pelkoa, eikä sillä oikeasti taida olla mitään tekemistä sen juuri loppuneen suhteen kanssa. Ne teeskentelee ettei mitään kamalaa ole tapahtunut vaan että elämä jatkuu entisellään ja siihen ne tarvii laastarisuhteen, heti.

Älä siis loukkaannu tai tunne itseäsi vähempiarvoiseksi. Retku ei pärjää yksinään. Kyllä se oikeasti on onneton sisimmässään. Yrittää teeskennellä muuta ja siksi etsii kulisseja ympärilleen. Oikeasti niillä menee kohta ihan päin peetä, kun nainen herää huomaamaan mistä on kyse. Ja jos ei herää, niin se on sitten sen ongelma, ei enää sinun.

Yritän kai sanoa, että toivottavasti sinulla ei ole paha mieli retkuilujen takia. Se sotkee oikeasti asioitaan vaan enemmän. Sinä olet vahvempi. Uskallat etsiä omaa itseäsi ja tutustua itseesi uudelleen. Sinulla on vahva itsetunto ja jonain päivänä kohdallesi tulee vielä ihan oikea, terve parisuhde. Silloin sinä olet siihen valmis, mutta ex-retkusi senkuin uppoaa syvemmälle suohon ja kadottaa itsensä lisäksi kaikki muutkin ympäriltään. Muista, että olet monta askelta ylempänä kuin retku.
tigera
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 526
Liittynyt: 23.10.2007 06:58:02

elämää..

ViestiKirjoittaja Chloe » 29.4.2009 07:31:39

Kiitos Tigera sanoistasi, ne tulivat juuri oikealla hetkellä. On vaikea näin virtuaalisesti kertoa, kuinka tärkeältä viestisi tuntui - sitä se kuitenkin oli. Kiitos!

Ei ne toiset naiset nyt oikein tunnu missään. Olen sen koko ajan tienny, ettei retku alota uutta itsenäistä elämää, ei ryhdistäydy eikä ainakaan ole yksin. Ei pärjää ilman naista/naisia - tarvii jonkun kai siihen viereensä, jotta osaa edes teennäisesti olla. Retku on pettänyt aikaisemminkin, silloin otin tosi kovasti itteeni ja mietin paljon ja pitkälti sitä, miten ihmeessä minut voi vaihtaa toiseen, kuinka se kehtaa tehdä niin jne jne. En siitä koskaan oikeastaan päässyt yli - johtuen tosin hyvin pitkälti siitä, että tämä toinen nainen pommitti mua kaikenlaisilla viesteillä ja vakuutti viattomuuttaan sekä kaikkea muuta täysin turhaa. Mutta se on toinen tarina eikä se ole ihan painokelpoista tekstiä..

Nyt mua oikeastaan ärsyttää vain se, että retku yhä edelleen kehtaa valehdella mulle ihan päin naamaa. Puhuu itsensä ns. pussiin eikä vastaa suoriin kysymyksiin.. Ei ne asiat mulle kuulu, enkä oikeastaan edes tiedä miksi kyselen - tai niin: kai mä koitan vaan saada pidettyä yhä edelleen tän niin vähäriitaisena kuin vain voin ja retkun pelatessa sorrun sitte kyseleen kaikenlaista. Ne tilanteet alkaa tosin olla jo melko koomisia: "mä päästän susta nyt sitte irti" "lopetan tän toivomisen" "mä en halua ketään muuta" jne jne. Rakkaudentunnustusten määrä mun elämässä on viime viikkoina ollu melko suuri - harmi vaan, ettei se ole sitä rakkautta, mitä minä haluan :lol:

Retku kehtaa siis selittää ja juonia, muttei kuitenkaan saa hoidettua asioitansa niin, että pääsisin siitä kokonaan eroon. Tarkotan nyt siis niitä tavaroita ja retkun kodittomuutta. Ja järjellä tajuan missä mennään ja mikä on tilanne, vaikeuksia on vaan pitää pää kylmänä ja olla tuntematta yhtään mitään. Etten vaan näyttäisi sille, että kyllä ne kuviot silti vielä tuntuu ja heiluttelee tätä mun olemista.

Tällä hetkellä luulen, että se odottaa sitä viimestä hetkeä - ollaan sovittu pvm jolloin tavaroitten on kadottava tai saan tehdä niille ihan mitä haluan. Sitä odotellessa se koittaa luoda itselleen sen naisen kanssa semmosta suhdetta, johon se voi sitten vaan mennä. Muuttaa siis tavaransa tän uuden luo ja jatkaa retkuiluaan.. Ja sitä päivää odotan minäkin. Sen jälkeen haluan oikeasti vaan saada rahaa tililleni. Tosin sitä tuskin tulee tapahtumaan, joten lienee turha edes odotella.. Aina varmaan tulen miettimään, miten joku voi elää kuten retku. Miten ihmeessä voi vaan rakentaa korttitaloa ja luulla, ettei se koskaan kaadu :?: Minä opettelen sitä itsekkyyttä: muistutan itseäni siitä, etten voi toisen puolesta elämää elää, en vastuuta kantaa ja kaikken tärkeimpänä yritän opetella sitä, ettei minun tarvitse ymmärtää eikä tajuta retkuni maailmaa. Se ei ole mun maailma.
Jos lapio on hukassa, ota tikkaat!
Chloe
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 291
Liittynyt: 21.8.2008 11:38:13

Re: Luottaako vai ei? ~ Rakastaako vai ei?

ViestiKirjoittaja Juopon ex-vaimo » 29.4.2009 09:42:34

Hei ketjulaiset!
On tämä "nettiaika" loistava keksintö, omassa kotona saa keskustella vaikeistakin asioista ilman punastumista ja häpeän tunnetta jos pitäisi olla kasvotuksin. Sillä niin minulle kävisi. Hirveä häpeä kaatuisi päälle. Itsetunto romahtaisi. Jos puhun muille näistä juopon metkuista (katoamisista, puhelin suljettuna, vieraat naiset)niin normaali-ihmiset katsovat minua kuin vähä-älyistä. Ja sellaiseksi tunnenkin itseni. Kun en saa itseäni irti miehestä joka tekee näitä temppuja.
Sosiaaliset kuviot ovat jo taas kaventuneet, kun olen jostain kumman syystä luisunut seurustelemaan taas juopon kanssa. Ja ihan samanlainen on kuin ensimmäinen aviomies. Ja voin vakuuttaa että oli tarjolla "kunnon miehiäkin".
Elämä ei taida ollakaan sitä että ollaan kaikki mahdollisimman "jotain hienoa", hyvää ja arvostettua. Joidenkin on kait ihan pakko olla huonompi. Ja silti onnellinen. Tärkeintä on löytää omaan elämään jotain järkevää touhua kodin ulkopuolelta ettei jämähdä sinne neljän seinän sisälle, ja ei kannata puhua näitä juttuja muualla kuin sellaisessa paikassa missä nämä ymmärretään. Tein sen virheen taas että kuulutin kuinka mies pettää ja valehtelee sukulaisille ja sehän on kuolin-isku minun itsetunnolle suvun edessä. Taasko alkaa vuosien taistelu että pidän pääni pystyssä sanoi kuka mitä tahansa. Opetella pitämään tuo suu tiukasti kiinni väärissä paikoissa, sen kun oppisin niin olisi jo aika paljon opittu, luottamaan edes itseeni, rakastamaan edes itseäni, etten lokaan itseäni vetäisi toisten silmien edessä.
Onko se kieroa kulissi-elämää, ehkä. Mutta puhun totuuden siellä missä on korvat jotka luukee sen oikein, ilman pilkkaa ja naurua.
Juopon ex-vaimo
 

Re: Luottaako vai ei? ~ Rakastaako vai ei?

ViestiKirjoittaja tigera » 29.4.2009 12:25:18

Mulla on jotenkin kaatunut eroyritykseni aina tuohon kohtaan, jolloin niitä vakuutteluja ja rakkaudentunnustuksia alkaa tippua. Vaikka olisin saanut miehen ulos mielestä, elämästä, kämpästä, lankean silti siihen kun se alkaa liehitellä ihan niinkuin seurustelun alkuaikoina. En ole pystynyt vastustamaan heikkona hetkenäni.

Olen joka kerta ollut niin vakuuttunut siitä, että nyt jatkan omillani, onnitellut itseäni siitä että pääsin irti enkä ole oikeasti välittänyt pätkääkään, vaikka retkulla olisi ollut jo toinen nainen kainalossa. Mutta joku merkillinen nurkka ihmisen mielessä vaatii sitä huomiota ja haluaa olla ylistetty, kehuttu, haluttu ja muuten vaan ihana. Ja siihen nurkkaan kun retku on vedonnut, on päässyt aina takaisin. Osaksi varmaan on sitäkin, että jostain kumman syystä sitä vaan haluaa edelleen vaikuttaa toisen elämään jollain tapaa... en käsitä miksi. Ehkä se on vain vanha tapa tai halua hallita.

Yksinolemiseen vaaditaan vahvuutta eikä minulla kaikesta huolimatta ole sitä tähän asti ollut. Mutta ehkä nyt...

Juopon ex-vaimo: Jollei tätä palstaa olisi, kuvittelisin edelleen olevani vainoharhainen ja liioittelevani asioita. Märehtisin ja itkisin omaa kurjuuttani yksinäni ja lopulta sitten varmaan olisin jo valmis pehmustettuun koppiin heittelemään kuperkeikkoja. :wink:
tigera
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 526
Liittynyt: 23.10.2007 06:58:02

vakuutteluita

ViestiKirjoittaja Chloe » 29.4.2009 13:05:04

Niin olen minäkin. Uskonut vakuuttelut todeksi ja antanut retkulle mahdollisuuden toisensa jälkeen. Pakko myös tunnustaa, että uskon nytkin. Uskon, että sillä on mua ikävä, että se haluaa just minut takaisin, että olin sille enemmän kuin ne muut naiset on olleet... Mutta (ja vihdoinkin se hyvä mutta!! :D ) nyt minusta ei ole enää ottamaan sitä takaisin, minusta ei ole enää uskomaan siihen, että nyt alkaisi toisenlainen tulevaisuus, että nyt jokin muuttuisi. Olen vihdoin ymmärtänyt ja hyväksynyt sen, ettei meidän rakkaus riitä. Ei ole rakkaudesta siksi voimaksi, joka tästä suosta meidät yhdessä nostaisi.. Retkulla on niin paljon käsittelemättömiä asioita omassa elämässä, eikä mitään mielenkiintoa koittaa ratkaista niitä. Eikä minun tehtäväni ole ratkaista toisen asioita, ei elää sen elämää, ei huolehtia aikuisen ihmisen asioista...

Terapeutti kysyi viime viikolla, olisiko jotain tapaa minun mielestä, että me voitais retkun kanssa olla yhdessä. Tähän oli ensin vaikea vastata - se on se ikuinen toivo, mikä meissä naisissa elää - lopulta kuitenkin olin sitä mieltä, etten voi niihin vakuutteluihin uskoa, jos pitää elää ikään kuin odottaen sitä seuraavaa katoamista. Eihän niin voi elää, ettei suunnitelmia voi tehdä huomista pidemmälle, ettei voi luottaa siihen kaikkein rakkaimpaan.. En minä ainakaan.
Jos lapio on hukassa, ota tikkaat!
Chloe
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 291
Liittynyt: 21.8.2008 11:38:13

Re: Luottaako vai ei? ~ Rakastaako vai ei?

ViestiKirjoittaja tigera » 29.4.2009 13:43:41

Enkä minä. :?

Tajuan sen päivä päivältä selvemmin. Olen niin paskamainen ihminen, että annan toisen elää siinä uskossa, että yrittämällä ja mielistelemällä meidän suhde voi vielä jatkua. En tee sitä tahallani, en vain saa itsestäni irti niin paljoa, että ottaisin asian puheeksi. Tiedän jo etukäteen että siitä tulee riitaa enkä millään haluaisi tuottaa toiselle pahaa oloa, vaikka itse siinä vellon kokoajan.

Tiedän, pakkohan minun on sanoa, että minusta meidän tarina on nyt loppuun käsitelty. Pakko se rumba on aloittaa, kun uskoa yhteiseen tulevaisuuteen ei enää ole. Mutta ei tänään, ehkä tässä vapun aikana asia tulee esille jo muutenkin...
tigera
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 526
Liittynyt: 23.10.2007 06:58:02

eropyörittelyä

ViestiKirjoittaja Chloe » 29.4.2009 17:18:11

Mä jätin sen sanomatta myös itseni takia. Tiesin, etten halua olla, että ero on meidän kahden kohdalla ainoa vaihtoehto. Silti jätin sanomatta, pyörittelin mielessäni haavekuvia ja mietteitäni. Annoin toivoa toiselle, mutta myös itselleni. Vastasin rakkaudentunnustukseen ja viivyttelin siinä hetkessä. Tuntui, että on tarve vielä hetki viipyä.. Olla siinä, nauttia siitä viimeisestä hetkestä, painaa mieliin ne hetket, kun vielä muka oltiin me. Hassua ja kuulostaakin melko omituiselta - mutta niin vain yksinäisyys pelottaa ja pelotti, että mieluummin piti hetken vielä toista lähellänsä (ja nyt siis tarkennan, että nämä on selvien aikojen fiilistelyjä. Siitä retku tällä uudella retkukaudellaan on pitänyt kiinni, ettei ole seurassani juonut eikä näyttäytynyt juoneena).

Jotenkin se eron sanominen tuntui niin suurelta, lopulliselta, kaiken päättävältä. Mitä se tietysti myös on ja pitääkin olla. Jos sillä rakkaudella ei leikitä, niin ei leikitä erollakaan. Ei se voi tehdä hyvää kenellekään, luulen.
Jos lapio on hukassa, ota tikkaat!
Chloe
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 291
Liittynyt: 21.8.2008 11:38:13

Re: Luottaako vai ei? ~ Rakastaako vai ei?

ViestiKirjoittaja tigera » 29.4.2009 17:25:51

Sanoit taas kaiken niin tyhjentävästi! :cry:
tigera
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 526
Liittynyt: 23.10.2007 06:58:02

Re: eropyörittelyä

ViestiKirjoittaja Bellis » 29.4.2009 17:58:39

Chloe kirjoitti:Mä jätin sen sanomatta myös itseni takia. Tiesin, etten halua olla, että ero on meidän kahden kohdalla ainoa vaihtoehto. Silti jätin sanomatta, pyörittelin mielessäni haavekuvia ja mietteitäni. Annoin toivoa toiselle, mutta myös itselleni. Vastasin rakkaudentunnustukseen ja viivyttelin siinä hetkessä. Tuntui, että on tarve vielä hetki viipyä.



Minäkin viivyttelin pitkään, vaikka pohjimmiltani tiesin, etten enää osaa olla tässä, toisen vierellä. Varsinkin öisin, kun valvoin ajatus takoi mielessäni. Että pakko lähteä.

Minulla viivyttelyyn liittyi kyllä sitäkin, että minulle oli, ja olisi kyllä edelleen, ihan suhteettoman tärkeää, että toinen raitistuisi ja saisi hyvän elämän itselleen. Haluaisin niin, että minulle rakkain ihminen olisi onnellinen ja tasapainoinen. Välillä tuntuu, tai tuntui - tunteiden aikamuodot ovat menneet sekaisin tässä eronjälkeisessä sekamelskassa - että se on jopa tärkeämpää kuin se, että meidän juttu onnistuisi. Meidän suhde tuntuu tähän mennessä olleen 'paras' motiivi (siis ei tietenkään oikeasti paras) miehen selvinpäin pysyttelemiseen. Tässä eron jälkeen olenkin miettinyt ihan päivittäin, että voikun se nyt menisi sinne AA-kerhoon kuten lupasi toivoen, että ehkä se siellä havahtuisi, että hei, meitähän on muitakin ja tässä on monta pahemmastakin jamasta selvinnyttä ja että minäkin pystyn!

Ja selviäsi pikkuhiljaa jaloilleen. Ja minä voisi huoahtaa.
Bellis
Miedosti panostava jäsen
 
Viestit: 29
Liittynyt: 27.4.2009 08:16:51

Re: Luottaako vai ei? ~ Rakastaako vai ei?

ViestiKirjoittaja kotivalo » 29.4.2009 21:15:24

:idea:
Viimeksi muokannut kotivalo päivämäärä 23.5.2009 18:32:32, muokattu yhteensä 1 kerran
“Until you make the unconscious conscious, it will direct your life and you will call it fate."
Avatar
kotivalo
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 4467
Liittynyt: 6.11.2004 00:26:45
Ollut juomatta

Re: Luottaako vai ei? ~ Rakastaako vai ei?

ViestiKirjoittaja Chloe » 29.4.2009 21:20:29

Sitä se irtaantuminen ainakin minun kohdalla on ollut. Tajuta, että kaikista toiveista ja haaveista huolimatta vastuu retkun elämästä ja sen suunnasta on vain retkulla. Jossain vaiheessa oikein toivoin, että tämä ero saa sen vihdoinkin jaloilleen, ettei kukaan hyysää ja ota sitä heti luokseen. Että vihdoin ja viimein retku nyt tajuaisi, että kannattaa hoitaa asiat kuntoon, ottaa vastuu tekemisistään jne. Hetken jo näyttikin siltä, että näin käy - kaikki vaikutti siltä, että nyt retkun päässä on syttynyt se kuuluisa lamppu: nyt se tajuaa, eikä mun ikinä enää tarvi ajatella sitä, että se juo itsensä ensi kesänä hengiltä. Sitäkin olen pelännyt, vaikkei se minulle enää kuulu, ei ole minun elämä eikä minun käsissäni retkun kohtalo, mutta pelko se on ollut.

Vaikeinta on ollut tajuta, ettei mikään ole minun käsissäni paitsi tämä oma olemiseni. Mikään retkun asioista ei ole minun vastuullani, minä en voi niihin valintoihin vaikuttaa enkä niitä sen puolesta tehdä. Se on kuitenkin aikuinen ihminen, joka omilla päätöksillä ja tekemisillä muokkaa omaa elämäänsä. Tuntuu pahalta sanoa se ääneen rakastamansa ihmisen kohdalla. Niin tärkeästä ihmisestä on kyse, että sitä toivoisi loputtomiin, jos itselleen luvan antaisi.. Vastapainoksi olen useita kertoja kysynyt itseltäni, kestäisinkö retkun rinnalla.. Siihen on vain yksi vastaus ja ilman muttia, joten on pakko luovuttaa. Koittaa säilyttää ne hyvät hetket ja saada niistä se muisto mieleen ja sydämeen. Sen sijaan, että katkeroituisi niiden retkukuvioiden vuoksi.
Jos lapio on hukassa, ota tikkaat!
Chloe
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 291
Liittynyt: 21.8.2008 11:38:13

voimia ja sen puutetta

ViestiKirjoittaja Chloe » 3.5.2009 07:23:10

Tänään on se päivä, kun retku hakee tavaransa. Se ei enää pysty katsomaan mua silmiin, ei sanomaan sanaakaan, ei mitään reaktiota mihinkään. Tänään retku kuitenkin poistuu lopullisesti, mutta silti on suru. Yöllä ei tullut uni ja päässä pyörii miljoona ajatusta retkusta, almasta ja menetetystä suhteesta.. Käsittämätöntä. Kuitenkin tietyllä tasolla on helpottunut olo, mistä on kai pakko koittaa ammentaa voimaa. Nyt on päästettävä irti, annettava retkun mennä, ennen kaikkea muuta avattava omalle itselle se raskas ovi siihen uuteen alkuun. Elämään ilman retkua, minun elämään, jota kukaan ei enää ikinä saa sotkea kuten rakas retkuni teki.

Näin sen täytyy mennä.
Jos lapio on hukassa, ota tikkaat!
Chloe
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 291
Liittynyt: 21.8.2008 11:38:13

Re: Luottaako vai ei? ~ Rakastaako vai ei?

ViestiKirjoittaja Bellis » 3.5.2009 08:04:24

Chloe, minulla tuli kyyneleet silmiin kuin luin viestisi, olen täällä niin samankaltaisissa tunnelmissa. Kyllä sen varmaan juuri noin pitää mennä. Että tiet eroavat. Mutta kyllä minulla on itselleni siinä vakuuttelemista, tunnista toiseen. Viime päivät ovat olleet ihan hirveitä, olen kynsin ja hampain pidellyt itseäni etten ottaisi yhteyttä, kaipaan toista vaan niin julmetusti. Että näkisi edes hetken. Ennen pitkää se varmasti tapahtuukin, enkä voi sanoa olevani odottamatta sitä.

Tavaroiden lähteminen varmaan vielä osaltaan kirkastaa tilannetta. Eipä sinulla sitten ole enää ainakaan konkreettisia asioita muistuttamassa hänestä. Olet omien tavaroittesi, oman tunnelmasi keskellä.

Minä olen pistänyt valokuvat rakkaastani, ja meistä, seiniltä kaapin perälle. Ja aika usein löydän itseni juuri sieltä, kuvat käsissä, itku silmässä.

Ei kai tätä surua voi millään nopeuttaa.

Voimia. Sympatiaa.
Bellis
Miedosti panostava jäsen
 
Viestit: 29
Liittynyt: 27.4.2009 08:16:51

Re: Luottaako vai ei? ~ Rakastaako vai ei?

ViestiKirjoittaja Chloe » 3.5.2009 10:29:51

Niin. Tuttuakin tutumpaa on tuo valokuvien katselu, viestien ja kirjeiden selailu - muistojen pyöriminen päässä jatkuvana filminauhana. Koitan kuitenkin vakuutella ja hokea itselleni, että näin tämän täytyy mennä. Pakotan itseni ajattelemaan niitä kauheita hetkiä, jolloin retkuilu oli pahimmillaan. Haluaisin kääntää kaiken sen pahan voimaksi: että saisinkin semmosen kiukun pintaan enkä muistelis enää hetkeäkään niitä hyviä juttuja... Mutta en tunnu siinä onnistuvan, vaikka kuinka yrittäisin. Tosin olen ollut siinä aikaisemminkin kovin huono, mutta kuitenkin selvinnyt ihmissuhdekarikoista, joten täytyy vaan antaa itselle aikaa. Olla armollinen ja toivottavasti nopeammin kuin itse uskoikaan huomata, että elämä on elämisen arvoista ja sata kertaa parempaa ilman retkua.
Jos lapio on hukassa, ota tikkaat!
Chloe
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 291
Liittynyt: 21.8.2008 11:38:13

Re: Luottaako vai ei? ~ Rakastaako vai ei?

ViestiKirjoittaja tigera » 4.5.2009 06:03:16

Heeeeiiiiii... Koittakaas nyt nähdä jotain positiivista tilanteessanne, molemmat Chloe ja Bellis. Toista se on meikäläisellä, joka roikkuu edelleen tilanteessa saman katon alla. Teillä on nyt mahdollisuus siihen omaan elämään ja olette antaneet molemmat retkuillenne sen merkin että teillä on mitta nyt täysi. Retkut ei ole teidän arvoisia, jos eivät pysty ottamaan itseään niskasta kiinni ja ryhdistäytymään. Ne ei ansaitse teidän rakkautta ja huolenpitoa, jos eivät anna samaa pyytteettömästi takaisin. Ne ei ansaitse teidän luottamusta, jolleivät pysty sitä ajan kanssa lunastamaan ja olemaan sen arvoisia. Te olette vahvoja (toisin kuin eräät :oops: ) ja pysyitte omien sanojenne takana. Minä ihailen teitä!
tigera
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 526
Liittynyt: 23.10.2007 06:58:02

EdellinenSeuraava

Paluu Kotikanava

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 7 vierailijaa