Olet täällä

on tehtävä jotain

Käyttääkö puolisosi, läheisesi tai vanhempasi alkoholia ongelmallisesti? Älä jää yksin. Kotikanavalla keskustellaan asioista ja ongelmista, joihin voi törmätä kotona alkoholin kanssa.

Valvoja: Päihdelinkin toimitus

on tehtävä jotain

ViestiKirjoittaja ninez » 3.1.2009 21:52:13

Kirjoitan nyt minäkin, ensimmäistä kertaa tänne. Olen 35-vuotias, 2,5-vuotiaan pojan äiti. Avomieheni kanssa ollaan oltu yksissä kolme vuotta. Meillä on unelmien omakotitalo, rakastamme toisiamme ja ihanaa lastamme, mutta.. tilanne on mun mielestäni mennyt mieheni juomisen kanssa överiksi.

Meidän elämästämme: Tiedän että jos hän ei lähde baariin perjantaina, lähtee takuuvarmasti lauantaina. Tulee aina kotiin, tosi kovassa kännissä ja haluaa keskustella parisuhteestamme keskellä yötä.. Aikaisemmin suostuinkin joskus, koska mieheni on huono puhumaan tunteistaan ja jotenkin tyhmänä ajattelin että parempi puhua edes joskus.. Nykyisin en jaksa enää sitä paskan jauhamista vaan lähden nukkumaan pojan huoneeseen. Ja mietin ja valvon ja kieriskelen loppuaamuyön.

Eilen lähti töihin kuuden aikaan aamulla, puolen päivän aikaan piti tulla kotiin, ei näkynyt. Sanoin pojalleni että soitapa isille (poika on tosi innostunut nykyisin puhumaan puhelimessa). Ei vastannut. Sama juttu uudestaan. Sitten vastasi tekstariini, että selvittelee kaverinsa kanssa asioita, tulee sitten kun ovat "hommat jiirissä" Tässä vaiheessa arvasin että nyt on lähtenyt mopo käsistä. Ja tulikin sitten joskus puolenyön jälkeen ja taas oli asiaa ja minä paska kun en jaksanut kuunnella.

Hänellä on myös tämä tapa, "lähden ostamaan tupakkia". Ne reissut venähtää. Ja jos esim. me unohdetaan ostaa yhteisellä kauppareissulla jotain niin en uskalla päästää häntä käymään lähikaupassa. Tie vie lähes poikkeuksetta baarin kautta.

Mulla on nyt kahden viikon loma, ja tuntuu että kotiasiat kaatuu päälle yhtäkkiä. Viime viikolla mies sanoi olevansa huolestunut minusta - unohtelen asioita, olen alakuloinen, väsynyt, menen auton ratissa paniikkiin kun mies karjuu vieressä. Hän oli sitä mieltä että mun pitäis hakea apua itselleni. No olin ja olen kyllä samaa mieltä. Mutta myöhemmin aloin miettimään sitäkin, että taidanpahan oikeesti olla alkoholistin puoliso, ja miten paljon se mun olotilaani vaikuttaa. Jaksamista on elämässäni muutenkin: mulla on uusi työpaikka, lapsi uhmaiässä, ei läheisiä ystäviä täällä paikkakunnalla( muutin ihanan mieheni perässä..). Äitini on myös alkoholisoitunut ja yksinäinen, isäni perusti uuden perheen (ja sai lapsen, jota hoitaa eläkepäivillään kun uusi vaimo tekee uraa), kannan myös heistä huolta ja kelailen vanhoja asioita.

Eilen tajusin yhtäkkiä senkin että miten poika tajuaa jo asioita. Äidin pahan mielen yms. Ymmärsin että mun on pakko toimia jotenkin, aloitan nyt tästä palstasta ja ehkä muutenkin alan puhumaan ihmisille enemmän elämästämme. Vanhoille kavereillekaan en ole mitään puhunut, vaan sanon aina että mies on töissä. Sattuu olemaan sellainen työ hänellä että pieni krapula ei haittaa eikä kukaan siellä puutu asiaan.

Aattelin että kirjoittelen tänne säännöllisesti, miten homma etenee. Näitä tarinoitahan riittää. Jos jaksoit lukea, kiitos. Helpotti tämäkin jo. Jaksamista kaikille meille!
ninez
 

Re: on tehtävä jotain

ViestiKirjoittaja Sintin äippä » 4.1.2009 11:18:50

Tervehdys!

Hyvä alku kun tiedostat että jotain on tehtävä. Siitä se lähtee, ettei vain hyväksy ja niele tilannetta ja jää tuleen makaamaan kunnes voimat loppuvat.
Mitähän tässä nyt sit sanomaan.. Mulla myös 3v takana suhdetta, tuore avioliitto ja pienen pieni tyttö. Aloin masentumaan, ahdistumaan, saamaan paniikkikohtauksia. Isin juomisesta tapeltiin jatkuvaan, samoin valehtelusta, lupauksien rikkomisesta yms. Lapsi alkoi jo hyvinkin pienenä oireilemaan, ei tarvinnut kun tiukkaan puhua puhelimessa niin tyttö hermostui. Meille ainut ratkaisu oli laittaa suhde katkolle. Muutaman erilläoloviikon ja miehen katkoreissun seurauksena tajusin kuinka hyvä olo mulla on ILMAN sitä. Se "rakkaus" oli lähinnä jotain kieroa riippuvuutta, ei siinä ollut enää mitään aitoa. Itsetunto alkoi vähitellen kohota, sai rutiineja ja varmuutta omaan elämäänsä. Eli vaik lapsi tykkääkin isistä kuin hullu puurosta, niin meidän tarumme perheenä on ohi, avioero edessä.

Se et meille kävi näin, ei tarkoita että teillekin pitäisi. Se mikä sun kuitenkin täytyy etsiä takaisin on oma elämäsi ja omat juttusi. Niiden kautta saat itsetuntoa ja varmuutta omiin sanoihisi ja tekoihisi. Tiedän enemmän kuin hyvin sen tunteen kun seinät kaatuu niskaan ja tuntuu että on ajanut itsensä umpikujaan. Istuu kotona odottamassa ihmettä ja ihmettelemässä että mitä sille elämälle oikein tapahtui mikä luvattiin. Ja miten kaikki muut ympärillä kuvittelevat että kaikki on hyvin ja paremmin ei voisi mennä.

Katso ettet uppoa kulissiin. Häpeä ei ole pyytää apua, vaan olla pyytämättä. Ei ole kenenkään etujen mukaista että kotona menee huonosti mut siitä ei kukaan tiedä. Itse mä hävitin ympäriltäni kaverit kun en jaksanut vältellä niiden kysymyksiä ja selitellä epäilyjä. Samoin en pyytänyt omalta suvulta apua, koska olisin joutunut myöntämään että tein virhearvion. Töissäkään ei voinut puhua, koska oltiin siellä se "unelmapari". Nyt sit yritän kerätä voimia ja aloittaa alusta itseni kanssa. Pitää antaa itselleen anteeksi, se tässä on se kovin pala.

Järjestele sen verran ainakin asioitasi ettet jää odottamaan ja haet itsellesi apua. Eli jos mies ei tule töistä, niin sit sen ruoka vaan rauhassa jääkaappiin. Turha soitella perään. Oikeasti. Samoin jos lähtee hakemaan röökiä, niin pojan kanssa majaa rakentamaan olohuoneen lattialle, kyllä se routa ajaa porsaan kotiin joskus. Aina voi toivoa, muttei kannata luottaa. Lapselle ei kannata lupailla mitään mihin isä liittyy mukaan, saat siitä vaan itse vihat ajan myötä, sä se olet joka valehtelee että isä tulee kohta.
Itsellesi hae apua läheisistä, jollei niitä ole, niin täältä, al-anonista, työpaikkalääkäriltä, palvelevasta puhelimesta. Älä jää yksin, ajatukset alkavat kiertää kehää ja niihin kuristaa itsensä vaan pahemmin ja pahemmin. Puhu ihmisille. Jos ei muuta, niin sano vaikka vaan ettei teillä mene kovin hyvin. Itselleni on pahinta ollut se, et kiitos kulissin, kukaan ei juuri usko kun kerron miehen deliriumkohtauksista tai lapselleen aiheuttamista vaaratilanteista tms. Ku sehän on niin hyvä isä ja tehän ootte niin rakastuneita..?

Mieti ihan oikeasti mitkä ovat niitä asioita mitä elämältä haluat. Vielä enemmän sitä mitkä olivat sun tavoitteesi elämässä ENNEN tätä parisuhdetta ja ennen sen mukana tulleita "yhteisiä" unelmia. Siinä se on se tavoite sitten taas.

Tsemppiä!
Luojan kiitos elämä ei ole reilua, silloin olisin itse vastuussa kaikesta tästä paskasta
Avatar
Sintin äippä
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 536
Liittynyt: 16.10.2008 12:03:40

Re: on tehtävä jotain

ViestiKirjoittaja Sevilla » 4.1.2009 20:57:40

Kirjoitan tänne ensimmäistä kertaa. Kirjoituksesi sai vain pintaan tunteen, että tähän on vastattava. Ehkä se oli se, että tajusin oman tilanteeni karmeuden ja tuli oikeasti sellanen olo, että kunpa olisin itse tajunnut joskus aikoja sitten ajatella samoin...siis että on tehtävä jotain!
Toivottelen sulle vaan nyt erittäin hyvää alkanutta vuotta ja fiksuja päätöksiä. Yritän itse myös kovasti tehdä niitä tässä vaiheessa.
Mielenkiinnolla seurailen tätä ja kaikkia muitakin viestiketjuja josko vaikka löytäisin itse samalla jonkun punaisen langan elämääni :roll:
Kirjoitteleppa kuulumisiasi jatkossakin!
Sevilla
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 165
Liittynyt: 1.12.2008 19:27:28

Re: on tehtävä jotain

ViestiKirjoittaja ninez2R » 5.1.2009 11:37:01

Kiitos tuhannesti teille molemmille viesteistä! Tuntuu aika hienolta että joku tuntematon siellä jossain on uhrannut omaa aikaansa minun auttamiseeni!

Tänään on palattu arkeen, poika meni hoitoon ja itse töihin (kuten kuvasta näkyy..)
Mies oli, taas kerran, nolona kolmen päivän ryyppäämisen jälkeen. Puhuttiin ensimmäistä kertaa siitä että kyseessä on sairaus. Tai siis minun mielestä on, hän oli sitä mieltä että on vain hölmö. Sitä itsesäälin määrää...

Parempi olo on nyt mulla, valoisampi ja optimistisempi mieli. Katsotaan kuinka pitkään eletään tätä kivaa vaihetta. Todennäköisesti ainakin ensi viikonloppuun.. ehkä jopa sitä seuraavaan? Jotenkin tuntuu että jotain tärkeetä on nyt minun päässä tapahtunut, jotain mistä aion pitää kiinni. Aion tosiaan pyrkiä eroon kulisseista ja puhua ihmisille enemmän, mutta on kyllä vaikeeta vastata kysymykseen että "miten loma meni"? Tänään jo muutaman kerran kysytty.

Minkäikäinen lapsi sulla on, Sintin äiti? Onpa teillä ollut rankkaa. Olet varmaan kirjoitellut tuonne johonkin muuallekin elämästäsi, täytyy käydä lukemassa jossain vaiheessa. Eiköhän täällä sivuilla tule taas pyörittyä enemmänkin kun tulee alamäkeä. Nyt nautiskelen tästä hetkestä.

VOIMIA!
ninez2R
 

Re: on tehtävä jotain

ViestiKirjoittaja Lina » 5.1.2009 16:13:03

Hei ninez! Kiva että olet löytänyt palstan. Olen itse elänyt tuossa karusellissa niin pitkään, että muistan tosi hyvin sen katumusajan. Mikäs sen ihanampaa, kukkia tuli, mies muisti kertoa miten tärkeä perhe hänelle on, miten hänellä nyt vain on ollut paineita ja kaikki on pian paljon paremmin. Sitten kohta taas mentiin, minä olin surkeaakin surkeampi, pahasti pettynyt toiveissani, eroamassa jne. kunnes routa taas ajoi katuvan porsaan kotiin.

Se ei ollutihmisen elämää. Omat oloni olivat täysin riippuvaisia mieheni touhuista. Kun aloin ottaa oman elämäni ohjia käsiini, loppui lepertely. Mies koki, että en enää välittänyt hänestä kun en soitellut pitkin iltoja perään, en itkenyt ja anellut, en antanut rahaa, en maksellut hänen laskujaan.

Meillä ero oli ainoa ratkaisu, mutta voihan teillä olla yhteinen tulevaisuus, kuka tietää. Pääasia on, että et anna miehen tekemisten vaikuttaa omaan mieleesi. Viina on vahva voima, jota vastaan sinä et voi taistella. Se sota on kokonaan miehesi vastuulla.
Lina
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 373
Liittynyt: 24.5.2008 14:59:44

Re: on tehtävä jotain

ViestiKirjoittaja Sintin äippä » 5.1.2009 16:43:50

Joo, mä tuuletin jo siitä että ukko mun mielestäni tajusi jotain. Katumispäivistä puhumattakaan. Ja aina tuli lunta tupaan..

Tuo sintti on nyt 1,3v, edelleen ikäisiään paljon pienempi (siksi nimitys) Pieni kuori, mut sitäkin isompi ego :D Ja meidän tarinaa voi lueskella tuolta "Tien päässä?" -ketjusta, aika nopealla sykkeellä tämä kaikki sit tapahtuikin kunhan vaan alkoi itse tekemään asioille jotain. Nyt on jo 70% ajasta hyvä olo, romahduksia ja vitutuksia tulee todella vähän ottaen huomioon minkälaisia paniikkikohtauksia ja ahdistuspäiviä mies sai aikaiseksi :?

Jos vielä näet todennäköisenä että jatkatte yhteiseloa, niin laita vaikka ihan paperille ylös ne asiat mitkä ovat ok ja mitä et aio sietää. Kerta toisensa jälkeen kun tiettyjä asioita toistaa niin rajat tuppaavat venymään ja vanumaan. Eli älä myy itseäsi sille viinalle, vaikka miehesi tekisikin niin. Meillä tällä hetkellä rajat on siinä, että lasta ei tulla katsomaan kännissä ja että jos tullaan niin min. 2h ja aika on vietettävä lapsen kanssa. Ja jos aikoo pitää avaimet, ni ilmoittamatta ei tupsahdeta. Aiemmin tehtiin kaikenlaisia "yhdessäoloaikaminimi"-soppareita, ne eivät ikinä toimineet. Nyt sujuu vähän paremmin, sillä jollei onnistu, niin ei tarvitse käydä.. 8)
Luojan kiitos elämä ei ole reilua, silloin olisin itse vastuussa kaikesta tästä paskasta
Avatar
Sintin äippä
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 536
Liittynyt: 16.10.2008 12:03:40

Re: on tehtävä jotain

ViestiKirjoittaja Piritta » 5.1.2009 17:16:51

Mikäs sen ihanampaa, kukkia tuli

sentäs kukkia saannu :D
kyllä minäkin olisin jaksanut vielä yhden puolivuotisen katella jos oisin saanu EDES kerran kukkia :D
meidän herran kukat poltettiin :(
"elä omaa elämääs äläkä miehen, muuta suhtautumistas ja päästä irti riippuvuudestasi..Se on sun korvien välissä vaan eikä oikeasti tähtää sua ysimillisellä" -sintinäippä-
Avatar
Piritta
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 717
Liittynyt: 7.10.2008 17:29:09
Paikkakunta: Suomi

Re: on tehtävä jotain

ViestiKirjoittaja Sintin äippä » 5.1.2009 17:25:40

Piritta kirjoitti:
Mikäs sen ihanampaa, kukkia tuli

sentäs kukkia saannu :D
kyllä minäkin olisin jaksanut vielä yhden puolivuotisen katella jos oisin saanu EDES kerran kukkia :D
meidän herran kukat poltettiin :(


Sen takia mulla oli rinnakkaiskortti ukon tiliin et sain hankitua tarvittaessa haluamani kukat ja suklaarasiat :mrgreen:
Luojan kiitos elämä ei ole reilua, silloin olisin itse vastuussa kaikesta tästä paskasta
Avatar
Sintin äippä
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 536
Liittynyt: 16.10.2008 12:03:40

Re: on tehtävä jotain

ViestiKirjoittaja Lina » 5.1.2009 19:17:05

sentäs kukkia saannu
kyllä minäkin olisin jaksanut vielä yhden puolivuotisen katella jos oisin saanu EDES kerran kukkia
meidän herran kukat poltettiin


Mähän sanoin tuolla omassa ketjussa, että rinsessa... 8) Mut ne mun kukat loppui siihen, kun sanoin, että tuo silloin kun haluat oikeasti ilahduttaa, etkä vain anna omien tekojen hyvittelyksi tai anteeksipyynnöksi.
Lina
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 373
Liittynyt: 24.5.2008 14:59:44

Re: on tehtävä jotain

ViestiKirjoittaja ninez » 20.1.2009 10:22:00

Jouduin taas tulemaan tänne kirjoittelemaan... jatkan tarinaani jonka pari viikkoa sitten aloitin. Pääsimme tosiaan melkein kaksi viikkoa "normaalia" elämää. Mies oli hiljainen, ahkera, meillä oli ihan mukavaa arkea. Sitten lähti käymään baarissa ja ajantaju hävisi saman tien ja reissu venähti. Mun viikonloppuni oli pilalla, vaikka kuinka yritin keksiä kaikkea kivaa tekemistä pojan kanssa. Sunnuntai-iltana tykitin sitten hänelle miltä musta tuntuu, elämä ylipäätään, ja kuinka tulee mieleen oikeesti joskus jättää koko paska. Hän sanoi saman tien "hyvää yötä" ja lähti nukkumaan. Sen jälkeen on ollut hiljaista. Yritin eilen varovasti kysellä että mitä ajatuksia hällä on yms mutta mitään vastausta ei tule. Arkiasioista puhutaan kyllä, ja pojan kanssa, mutta on aika painostava ilmapiiri. Ei ole hyvä olla kotona meillä. Odottelen nyt jos hän alkaisi puhumaan mulle edes jotain. Mutta en tiedä, väsyttää, ahdistaa. En tiedä mitä pitäis tehdä, kaikki tuntuu väärältä. Onneksi on työt, niin pääsee kotoa välillä pois.

Lisäksi löysin rinnan alta pienen patin, sain lääkärin vasta ensi viikolle. Se vielä puuttuiskin että olis jotain syöpää..
ninez
 

Re: on tehtävä jotain

ViestiKirjoittaja Lina » 20.1.2009 22:30:48

Olen pahoillani puolestasi. Tuollaista se usein tahtoo olla. Ensin epäilyttää koko raittiina olo, sitten jo vähän iloitsee tästä hetkestä, kohta alkaa luottaa sen jatkumiseen... Kunnes pettyy kahta kauheammin. Konstit ovat vähissä. Sinun puhumisellasi tai puhumattomuudellasi ei taida olla kauheasti merkitystä miehesi juomisella pitkällä tähtäimellä. Tyhjät uhkailut erolla eivät kauaa hätkäytä, pyynnöt ehkä pyritään ottamaan huomioon, mutta aniharvoin vaakakupissa mikään painaa enemmän kuin alkoholi.

Voit joko hyväksyä miehesi alkoholismeineen kaikkineen, olla hyväksymättä, mutta elää sen kanssa tai sitten elää erillään. Mikään vaihtoehto ei taida kuulostaa herkulta, mutta tällaista tämä joskus vain on.

Kirjoittele kuulumisia, niin hyviä kuin huonoja ja yritä uskoa itseesi. Toivotaan, että patti on vain rasvapatti. Enimmäkseen ne onneksi ovat sellaisia.
Lina
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 373
Liittynyt: 24.5.2008 14:59:44

Re: on tehtävä jotain

ViestiKirjoittaja Kultakala » 22.1.2009 09:11:41

Siitä se lähtee, Ninez.

Huomaan jo pienen vinon hymynkin käyneen tässä ketjussa... Se on hyvä. Asiat voivat olla niin pahasti, että enää ei edes jaksa enää itkeä vaan on pakko nauraa.

Voimia polullesi. Sä tulet löytämään sen, koska se on vaan pakko. Kukaan ei tule kantamaan, mutta toivottavasti tönitään ja ehkä saat työkaluja siihen, että näet eteenpäin. Kokeile hakea "rakkaudella irrottautuminen" mikä on ollut mulla toimiva juttu. Tosin aina se irrottautuminen ei ole ollut kovinkaan rakkaudellista, siihen on mahtunut uhmaa, kostonhalua, itsesääliä yms. mutta lopulta se muuttuu vain tavaksi toimia.

Ei ole pakko kuunnella toisen kännisiä juttuja. Siihen en itsekään suostu. Mulla on omat syyni yhä pysyä suhteessa, en tiedä onko se oikein vai väärin. Mutta omasta mielestäni elän nyt hyvää aikaa. Omaa elämääni, johon kuuluu kroonisesti sairas kumppani.
"Sattuuhan sitä."
Sanovat ne, joille ei ole sattunut.
Avatar
Kultakala
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 4330
Liittynyt: 5.12.2006 11:02:41

Re: on tehtävä jotain

ViestiKirjoittaja ninez » 14.2.2009 20:31:15

Huijasin itseäni ajattelemalla että en enää tule tänne mutta niinpä vain taas täällä ollaan, ystävänpäivän iltana. Mieheni yrittää nyt tosiaan. Nimittäin ties monennenko kerran: tupakkalakko! Nyt on ollut kaksi viikkoa polttamatta. Jotenkin en pysty samaistumaan niihin tupakanhimon tuskiin, kun ite en ole koskaan säännöllisesti polttanut. Mutta tuntuu löytyvän häneltä oikeutus juomiseen nyt tästä pyhästä päätöksestä. En oikeesti tiedä että mitä sanois kun mies könyää aamuyöstä kaatokännissä kotiin ja hokee että "en oo polttanut yhtään!" Ja mun pitäis sitä tukea ja kehua siitä? Eikä sen mielestä siinä tilanteessa ole mitään ristiriitaista.

Että näin meillä. Poika on kuumeessa, ja ei olla siis päästy yhdessä ulkoilemaankaan. Isukki lähti kahden maissa messuille eikä ole näkynyt sen jälkeen. En kyllä odotakaan. Hyvä asia oli tässä päivässä se että pääsin pitkästä aikaa aamupäivällä käymään hiihtämässä. Kivaa hommaa. :)
ninez
 

Re: on tehtävä jotain

ViestiKirjoittaja ninez » 16.2.2009 10:21:40

Kirjoitin tänne pitkän jutun ja se hävisi taivaan tuuliin.. no ei kun uusiksi. Viikonlopun päivitys. Tupakkalakkolainen joutui turruttamaan tupakanhimoaan perjantain, lauantain ja sunnuntainakin lähti katsomaan yhtä peliä, kun tuli kotiin parin tunnin päästä kysyin että kävitkö kotimatkalla kaljalla? Kertoi sitten että sen pelin aikana ehti kiskaista 7 tuoppia. Olin aika tyrmistynyt, että vaan tuli kotiin ja laitteli siinä ruokaa ja punkkua vielä ruuan kanssa. Ja hassutteli siinä menemään pojan kanssa. Tuntuu menevän homma siihen suuntaan että en voi tietääkään enää milloin hän on juonut, jos tollasia määriä menee ihan vaan tasotusjuomina. No siinä sitten loppuilta meni kännissä. Tänään oli työpäivä, ja eipä pystynytkään menemään töihin vaan soitti että on saikulla, ja ei kun takaisin sänkyyn. Morkkis on varmaan aikamoinen kun jossain vaiheessa herää todellisuuteen.

En jaksa edes kirjoittaa minkälaisia "totuuksia" humalaisen suusta tuli taas siitä minkälainen mä olen. Nehän pitäis jättää omaan arvoonsa, mutta en voi sille mitään että ne satuttaa. No nyt on pakko kuitenkin purkautua, sain kuulla seuraavaa: "mikäs jeesustelija susta on tullut? Sä olisit oikeesti ihan huumehörhö, mutta nyt vedät jotain äidin roolia. Siis et ole oma ittes, toisin kuin minä, siis mä vaan olen tämmönen, ja mut pitää hyväksyä tällasena, et sä voi mua muuttaa.." Että näin täällä.
ninez
 

Re: on tehtävä jotain

ViestiKirjoittaja kotivalo » 16.2.2009 10:32:44

:idea:
Viimeksi muokannut kotivalo päivämäärä 23.5.2009 23:41:44, muokattu yhteensä 1 kerran
“Until you make the unconscious conscious, it will direct your life and you will call it fate."
Avatar
kotivalo
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 4467
Liittynyt: 6.11.2004 00:26:45
Ollut juomatta

Seuraava

Paluu Kotikanava

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 8 vierailijaa