[Ellis79]

Huh huh, Hinni. Oon ihan sanaton. Olet ajatuksissa <3

[Niin yksin]

Voi Hinni! Olen lukenut ketjuasi, sydäntä särkevää. En edes löydä sanoja mitä sinulle sanoisin.
Paljon halauksia ja voimia sinulle!

[voimaotus]

Siis pahoinpitelikö mies lapsen sairaalakuntoon? Toivottavasti tämä ei ole totta.

[cricket]

Rakas Hinni. Tähän loppui minulta ajatus ja sanat. En tiedä mitä kirjoittaa, joten liitän pätkän iltarukoukseeni, että kaikki järjestyisi parhain päin. Asioilla ON taipumus järjestyä. Usko ja luota, että elämä kantaa <3

[Hinni]

Minun Kultapoikani, aspergernuori, on sairaalassa koska kaikki hänen maailmassaan on järkkynyt. Ei isä ei lyönyt häntä mutta henkisesti uhkaili ja kuvaili kuinka hän tappaisi itsensä lapsen silmien eteen. Tällaista piinaa jatkui kuukausia. Isä oli lapselle tärkeä - pojan oman itsetuhoyrityksen jälkeen hän kiinnittyi isäänsä kuin hukkuva oljenkorteen, joten isän retkahdukset löivät syvimmälle juuri kenties häneen. "Isä rikkoi kaikki sopimukset" sanoi Kultapoika hiljaa ja se on sopimuksia suuresti rakastavalle ja tarvitsevalle nuorelle miehen alulle paljon.

Muutokset koulussa, kodissa ja perheessä ovat saaneet nuoren uupumaan niin, että elo ja olo on liian raskasta. "Tämä muutto tänne on parasta mitä mulle on tapahtunut" poika sanoi kuukausi sitten, ja siihen toivoon minä nojaan. Hän tarvitsee vain nyt paljon apua päästäkseen jaloilleen uudessa ympäristössä, taltuttaakseen muutokset rutiineiksi.

- Hinni -

[Sitruunapippuri]

Voi Hinni..! kovan hinnan joudutte maksamaan siitä että miehesi repsahti raittiudestaan jälleen juomaan. Vaikea varmaan uskoa että kaikella on tarkoituksensa, mutta kun saatte etäisyyttä asioihin niin ehkä teillä kaikilla kasvaa ymmärrys miksi näin piti tapahtua. Pidäthän itsestäsi huolta että jaksat tuon kaiken keskellä itse. Olet nyt tärkein ihminen koko perheellesi, orkesterisi tarvitsee sinua enemmän kuin koskaan! Kyllä se helpottaa vielä, ja tässäkin päivässä on paljon hyvää. Voimia toivottelen kovasti <3

[jellonatar]

Paljon voimia ja halauksia sinulle Hinni.On se niiiiin hirveetä että yksi alkkis saa aikaan niin paljon pahaa koko perheelle,vaikkei fyysistä väkivaltaa oliskaan.Ja että ne(juopot) ei sitä halua ymmärtää,eivät viinahuurteissaan näe miten paljon tuskaa ja pahaamieltä se tuottaa läheisilleen.Onneksi lapsillasi on hyvä ja huolehtiva äiti.Olet heille se tärkein ihminen johon voivat turvautua.Valtavasti voimia sinulle jotta jaksat myös olla tukena lapsillesi.Hyvää syksyn jatkoa. T: Jellonatar.

[Jaloillaan]

Voimia!

Nuoren pojan elämä voi kääntyä nopeastikin kohti aurinkoa kun usko itseen vahvistuu. Näin tuon oman poikani kohdalla. Yläkoulun alussa oli kiusattu, itsetunto täysin nollissa. Onneksi kiusaus tuli ilmi suht nopeasti, vaihtoi koulua, vahvistui, sai kavereita. Nyt kesällä rippileiri nosti lopustakin suosta: löytyi uusia hyviä kavereita, poikia ja tyttöjä - ja tyttö, jolle soitellaan hiljaa ulkona . Kahdessa vuodessa onnettomasta, masentuneesta pojasta on kasvanut iloinen ja tulevaisuuteen luottava nuori mies. Pieni vielä ja välillä teinimäisesti henkisesti hutera, mutta enää ei tarvitse tulevaisuutta pelätä. Välittävät, turvalliset aikuiset ja oikeanlaiset kaverit auttavat sinunkin poikasi jaloilleen. Hoitohenkilökunta yhdessä sosiaalitoimen kanssa varmistaa ettei poikasi tarvitse olla tekemisissä henkisesti epävakaan isän kanssa, ja että hänen ei tästä tarvitse kokea syyllisyyttä. Huolehdi itsestäsi yhtä hyvin kuin huolehdit katraastasikin, elämä helpottuu kyllä jatkossa

[Hinni]

Kävin juuri töistä tullessa osastolla. Kultapojan kanssa istuttiin vierekkäin sängyllä. Pojan kädet puristuivat äidin sormien väliin, pää painui äidin päähän kiinni. Yhdessä oli niin hyvä olla. "Minä rakastan sua. Muistathan sen?" kysyn. "Muistan. Aina. Mäki sua." sanoo karhea nuoren miehen ääni ja lämmin käsi puristaa kättä.

[piukula- kirjautumatta]

Mulla ei ole enää sanoja. Aivan käsittämätöntä mitä teille on tapahtunut - etkä sinä kerro siitä kuin pienen ripauksen.

Nyt hae voimaa jatkamiseen siitä, että olet vienyt itsesi ja lapsesi pois sieltä, juovan miehen luota. Teillä on pitkä tie kuljettavana, mutta tiedät koska olet päässyt perille. Perillä on se, kun huomaat aamulla herääväsi hymyillen uuteen päivään. Päivään ilman ahdistavaa pelkoa. Arki on parasta lääkettä,mutta siitä huolimatta sinulta vaaditaan paljon lastesi saamiseksi raiteilleen.

Pidä siis itsestäsi huoli, jotta jaksat huolehtia lapsistasi. Jossain kohtaa tunnet pohjatonta vihaa miestäsi kohtaa koska hän teki mitä teki, itseäsi kohtaan koska mahdollistit sen tahtomattasi. Anna sen vihan tulla ja mennä ja keskity nykyhetkeen. Siihen, että sinun ja lasten ei tarvitse enää pelätä.

Ja yhtenä aamuna aurinko paistaa.

Rukoilen puolestasi.

[celeste]

Voi kullanmurut! Täällä toinen aspergerin äiti, joka eronnut alkoilumiehestään ajat sitten, 4 lasta meilläkin. Omassa perheessäni aspergerpoika tarvitsi paljon aikaa käsitelläkseen asioita
isän poistumisen jälkeen. Asioiden käsittely eteni pojan ajatusten mukaan, hiljalleen.
Omat voimani eivät riittäneet, tarvitsin apua itsekin, mutta sain paljon terapiaa.Se auttoi poikaani parhaiten, kun itse jaksoin käsitellä asioita hänen kanssaan.
Ihminen on kumman sopeutuvainen otus, olen sen käytännössä todennut monituisia kertoja.
Kaikki perusasiat menivät meilläkin uusiksi, pariinkin kertaan. Mutta lopulta asiat järjestyivät, kuten niillä on tapana. Kuullostaa kliseiseltä, kun on itse kriisin keskellä, mutta toivon sinulle voimia!
Jos haluat kirjoitella, laita vinkki.

[voimaotus]

Voi Hinni mitä kaikkea teidän perhe on joutunukaan kestämään Toivon sanoja minäkin täältä lähettelen. Teidän selviytymistarina on vasta aluillaan ja varmasti vie oman aikansa että asiat asettuvat uomiinsa. Nyt on kyllä äärettömän tärkeää että keskität ajautuksesi lastesi lisäksi itseesi. Omaan itseen keskittyminen vaatii omat ponnistelut sen jälkeen kun oma minuus on ollut pitkään kateissa. Mutta kuten olet jo huomannut se kyllä alkaa löytymään nopeastikin kunhan on ensin saanut itsensä riehtaistua irti mahdottomasta.

Toivottavasti sinulle on tarjottu kaikki mahdollinen tuki niin seurakunnalta kuin kunnaltakin. Terapiapäätöstä varmasti ei hylkäisi yksikään psykoterapeutti jos sellaista hakisit.

[Hinni]

KUKA RIKKOI SIELUN?

Pikkumies heräsi aikaisin ja hiipi varovasti äidin sängyn viereen. Raotin peittoa ja annoin lapsen kömpiä kainaloon, ihan iholle. Puhe soljui harvekseltaan ja sivusimme miniatyyrikodin suuria asioita. On haastavaa ymmärtää miltä veljen kokema ääni- ja kosketusyliherkkyys tuntuu arjessa. Minä sanoitan niin arkikielisesti kuin mahdollista, että kukaan ei täällä satuta eikä hankaloita toisen elämää tahallaan. "Ei niinkuin ennen" putoavat sanat lapsen suusta ja siniset silmät katsovat suoraan kohti.

Minä kysyn hengitys salpaantuneena, oliko lapseni, pienimmäiseni kertonut niitä kammottavia tapahtumia, joita minä kuulen ensimmäistä kertaa kenellekään, ennen tätä aamua. Lapseni silittää äidin aamuista tukkaa ja sanoo: "Että äidille onneksi voi puhua." Ja kun kaikki minussa itkee miksi minä en ole tiennyt tällaisesta, että työpäivieni ajan on voinut tapahtua asioita, jotka saavat lapselle pelkoa ja hätää, lapseni käsi pysähtyy poskelleni: "Äiti, ei silloin kukaan kysynyt."

Tätä syyllisyyden taakkaa en voi kuvailla eikä sitä voi kukaan määrittää. Ei ole olemassa vastausta lapselle, joka sanoo, että ymmärsin eilen, että joitakin niistä asioista minulle tehtiin tahallaan. Minun tehtäväni vanhempana on ollut luoda turvallisuutta enkä minä siinä ole onnistunut. Minä yritin riittää. Minä korjaan nyt sen mitä voi korjata. "Anna anteeksi." minä soperran Pikkumiehelle ja rutistan syliini lujaa. Oikein lujaa.

"Kuka rikkoi sieluni, särki huiluni pesän?
Kenen mustat kissat latkivat minun metsieni verta?
Tämä tunne,
kuin punaisia lippuja revittäisiin.
Sinä, sinä veit sydämestäni
satakielet mennessäsi,
veit mustarastaat ja varpuset,
punatulkkujen arat parvet.
Ja autokuormallisen esineitä, huonekaluja, hiusneuloja.
Tämä tunne kuin joku olisi pallotellut pienellä lasisella maapallolla ja pudottanut
Koko päivän minä kuuntelen,
vain muutama varis raakkuu minun oksillani.
Olen vihaa ja murhetta,
piano
jolla soitetaan
Tsaikovskin b-mollikonserttoa voimalla väärin."

(Tommy Tabermann)


Kiitos rakkaat <3, kiitos. Kannatte minua tässä. Ja asperger-tukeakin vielä!! Raskasta mutta rakasta. Minun on annettava aikaa kaikelle, kaikelle. Tänään minä hengitän. - Hinni -

[sirpasusanna]

Voi Hinni kuinka maailma koettelee teidän perhettänne.
Olette tänään rukouksissani.
Voimia sinulle ja orkesterillesi!

[Hemmiina]

Hinni, rukouksen voimaa täältäkin <3 !

Tuo viimeisin kertomuksesi kosketti erityisesti mieltäni, koska se(kin) liippaa niin läheltä omia kokemuksiani...

Juttelin eilen 20-vuotiaan esikoistyttäreni kanssa hänen kuulumisistaan. Tyttö opiskelee siis toista vuottaan yliopistolla, yli 200 km:n päästä kotikaupungistamme, oli kuitenkin käymässä kotonaan nyt viikonloppuna. Tyttö aloitti lukion lopulla tutkimuskäynnit kotikaupunkinsa nuorisopsykiatrian yksikössä ja sai sieltä lähetteen YTHS:ään ajatuksella, että jonkinlaiset terapiakäynnit jatkuisivat. Jo tuolloin palautteessa nousi esille, että tytöllä on ikäänkuin hymynaamio kasvoillaan, vaikka sisällä olisikin ristiriitainen ja surullinen/vihainen/paha olla. Silloinen psykologi kertoi, että tyttö ei osannut nimetä minkäänlaista negatiivista asiaa - tai siis tunteita - elämänsä varrelta.

No, käynnit jatkuivat yliopiston psykologilla, mutta loppuivat joskus vuoden vaihteessa, kun kemiat eivät oikein kohdanneet. Tyttö sai jatkaa psykiatrin luona ja tästä juttelimme siis eilen, kun kysyin tytöltä, että miten hän on kokenut nuo käynnit. Sanoin kyllä, että ei tarvitse mistään sisällöstä kertoa, jos ei halua, mutta noin yleisesti kiinnostaa, että puhuvatko siellä ihan arkisista asioista vai käyvätkö lapsuutta läpi tms. Tyttö kertoi, että psykiatri on yrittänyt erilaisin menetelmin saada häntä avautumaan, mutta hän ei jotenkin pysty siihen. Kertoi, että on muutama asia, joista hän tietää, että pitäisi puhua, mutta ei vaan kykene. Ei ole siis koskaan kenellekään kertonut joistakin asioistaan.

Tyttö viittasi siihen, että ehkä häneltä puuttuu jokin ominaisuus sen takia, että hänessä oli lapsena (alle kouluikäisenä) niin paljon Asperger-piirteitä. Oli esim. sosiaalisesti hyvin estoinen, viihtyi itsekseen ja oli kiinnostunut avaruudesta ja dinosauruksista niin, ettei aikuisetkaan tienneet asioista niin paljon, kuin noin 5-vuotias tyttö. Tytöllä oli myös aika erikoinen kehon kieli, mutta kaikki tuo alkoi sitten kouluiän myötä jäämään taka-alalle. On kyllä edelleenkin hyvin vetäytyvä ja itsekseen viihtyvä, ei oikein tykkää halailusta/koskettelusta, mutta mitään erityisiä, arkea haittaavia herkkyyksiä ei käsittääkseni tytöllä ole.

Itselläni on jo pitkään ollut sellainen "kutina", että isä on aiheuttanut tytölle ainakin kerran niin rajun pettymyksen, että tyttö isälleen lojaalina ei uskalla ääneen sanoa, että hän on katkera ja/tai äärettömän vihainen tapahtuneesta. Minäkin sain tässä muutaman vuoden sisällä kuulla, että kun jätin tytöt isän kanssa kotiin lähtiessäni itse jollekin reissulle, niin isä oli pääsääntöisesti käyttänyt tilanteen hyväkseen ja juonut sinä aikana. Pari vuotta sitten, kun kävin esikoisen kanssa ulkomailla, nuorempi tytär - silloin 15 v - jäi isänsä kanssa kotiin. Olimme neljä yötä pois kotoa ja kotiin jäänyt tyttö kertoi, ettei ollut sinä aikana isäänsä juurikaan nähnyt. Nyt, erottuamme, epäilen vahvasti, että mies ei tosiaankaan ole kotona öitään viettänyt...

Tuolla edellisellä halusin tuoda esille sen, että vaikka olenkin vahva ja kaikkea mahdollista tässä elämässäni kokenut/nähnyt, niin lasteni kokemukset ja kertomukset siitä, miten isänsä on heitä OIKEASTI kohdellut, saattaisivat olla asia, joita en pystyisi ilman omaa "taustatukea" (työelämässä puhutaan työnohjauksesta) kantamaan. Arvelen, että tytöillä olisi paljonkin kerrottavaa, mutta ovat niin lojaaleja isälleen, että eivät niistä asioista kerro - enkä minä kysele.

Toisaalta, Hinni, sinä tiedät, että menneet ovat menneitä etkä voi tapahtuneita enää toiseksi muuttaa. Sen takia onkin tärkeää, että elätte tätä päivää ja tiedostatte, että NYT elämä on turvallista ja tasapainoista ja sinä rakastat lapsiasi kaikkine heidän vaillinaisuuksineenkin. Sinun ei tarvitse olla yhtään sen vahvempi, kuin oikeasti olet, selviätte noinkin.

Kiitos taas kerran siitä, että olet jakanut elämääsi täällä Plinkissä <3