Olet täällä

Minä täällä...

Käyttääkö puolisosi, läheisesi tai vanhempasi alkoholia ongelmallisesti? Älä jää yksin. Kotikanavalla keskustellaan asioista ja ongelmista, joihin voi törmätä kotona alkoholin kanssa.

Valvoja: Päihdelinkin toimitus

Re: Minä täällä...

ViestiKirjoittaja nasaalisti » 5.1.2015 22:15:37

Miten teillä Hinni meni joulu ja vuodenvaihde? Oletko muuten poistanut blogisi, kun yritin mennä lukemaan jokin aika sitten, eikä "sivua löytynyt"? Kirjoitat niin hyvin, että blogiasi oli ilo lukea!
Läppää asiasta ja asian vierestä

nasaalisti@hotmail.com
nasaalisti
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 1144
Liittynyt: 9.1.2009 09:00:45
Paikkakunta: Stockholm-Helsinki

Re: Minä täällä...

ViestiKirjoittaja Hinni » 27.3.2015 21:20:45

Minä olen ollut tyhjä sanoista. Olen avannut tämänkin tekstikentän monta kertaa kirjoittaakseni mutta sormistani eivät välity sieluni sanat. Uudessa kaupungissa elämä on asettumassa uomiinsa, miniatyyrikotiin on saapumassa rauha. Pelko on väistymässä vaikka se ei kokonaan pitkiä kynsiään olekaan meistä vielä irrottanut.

Koko orkesteri, minä mukaan lukien, on aloittanut terapian, kukin tahoillaan. Otamme askelia tavalliseen arkeen. Nautimme elämästä ja arkisista asioista. Käyn työssä, josta iloitsen ja jossa saan hyvää palautetta. Lapset ovat saaneet hakemansa koulupaikat ensi syksyksi erityisryhmiin, Kultapoika on saanut vapaa-aikaan oman avustajan jota tapaa viikottain.

Minun elämääni on hiipimässä rakkaus. Hämmentävää ja pelottavaa yhtäaikaa. Kaikki on arkaa mutta kaunista. Joulun vietimme tuon miehen kotona, Neiti Kevät totesikin, että se oli elämämme paras joulu. Sellaisia juhla-ja arkipäiviä etsimme nyt yhdessä lisää.

"Tänään olen
päättänyt astua
elämästäni syrjään ja päästää
rakkauden kaiken keskelle.
Minusta tulee juuri
niin pieni kuin olen.
Ja rakkaudesta juuri
niin suuri kuin se on."
(Tommy Hellsten)

Arasti, Hinni


Ps. Blogin. Olen viime kesänä sulkenut. Kunhan pystyn aloitan alusta. Kirjoitan jotakin ihan muuta. Kiitos sanoistasi ❤️
Täältä tullaan uusi aamu.
Nokka tuuleen vaikka pienempikin.
(Aino Suhola)
Hinni
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 138
Liittynyt: 25.12.2009 22:17:25

Re: Minä täällä...

ViestiKirjoittaja nasaalisti » 28.3.2015 19:36:18

Kiva kuulla kuulumisia ja että menee paremmin!

Ymmärrettävää kyllä, että haluat jossain kohtaa aloittaa blogin myös puhtaalta pöydältä, eikä vanhojen tekstien jatkoksi.
Läppää asiasta ja asian vierestä

nasaalisti@hotmail.com
nasaalisti
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 1144
Liittynyt: 9.1.2009 09:00:45
Paikkakunta: Stockholm-Helsinki

Re: Minä täällä...

ViestiKirjoittaja Jenni_ (ei kirj.) » 29.3.2015 12:55:53

Ihanaa kuulla Hinni, että teillä on kaikki hyvin <3
Jenni_ (ei kirj.)
 

Re: Minä täällä...

ViestiKirjoittaja cricket » 2.4.2015 20:23:08

Ihana kuulla sinusta, Hinni! 'Let go and let God' niinkuin AA:ssa sanotaan :) Laita linkki, sitten kun sanat löytyvät ja tunnet tarpeen kirjoittaa.

Olet ajatuksissa.
If you want others to be happy, practice compassion. If you want to be happy, practice compassion.
Dalai Lama
Avatar
cricket
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 2361
Liittynyt: 30.5.2009 22:47:40

Re: Minä täällä...

ViestiKirjoittaja Hinni » 23.9.2015 23:31:11

On kulunut aikaa, puolitoista vuotta siitä, kun riivin orkesterin alkoholin sävyttämästä elämästä ja pelosta eroon. Olen ottanut ja saanut etäisyyttä, fyysisestikin, kun muutimme kauaksi uudelle paikkakunnalle. Sanon nyt, että se on ollut impulsiivista mutta samalla järkevintä mitä olen vuosiin tehnyt. Piti pudottaa kaikki, tarkastella palasia ja aloittaa rakentamaan uutta - mutta vain niistä paloista, joita haluamme mukaan.

Mieleeni on alkanut tunkeutua muistoja, asioita, joita olin painanut pois. Minun onnenkoukkuni oli se, että takerruin ja jäin kiinni kuin ongen koukkuun onnea havitellessa. Hyväksyin asioita, sovittelin ja piilotin itseni. Muistin tänään autoa ajaessani tuokiokuvan lapsuudesta. Minua kiusattiin koulussa ankarasti ja jostakin jotenkin järjestyi aika koulupsykologille, joka hymyillen pyysi minua piirtämään paikan, jossa halusin olla. Kuvaan piirtyi alakoululaisen lyijykynän jälki, varmoja viivoja paperille. Piirisin itselleni talon, jonka pihassa oli omenapuu. Aurinko paistoi ja pihan kyltissä luki, että lähimpiin ihmisiin oli matkaa 50km. Minusta se oli valtavan pitkä matka. "Miksi ihmiset eivät halua olla kanssasi?" täti kysyi. En muista mitä silloin vastasin mutta nyt ajattelen, että tuosta hetkestä lienen ymmärtänyt, että minun on oltava toisenlainen, jotta ihmiset pitäisivät minusta. Minä aloin matkani miellyttäjäksi.

Tuo rooli on seurannut minua aikuisuuteen saakka. Seurustelusuhteissa ja myöhemmin avioliitossa se oli se rooli, minkä minä tunsin ja osasin. Että rakastamalla, itseni tarvittaessa unohtamalla, saisin toiselle annettua kaiken hyvän ja tarpeellisen. Kuinka väärässä olen ollut. Joskus suurin mahdollinen rakkaudenteko on luovuttaa. Puoli vuotta olen käynyt ryhmäterapiassa, jonka Kela osittain korvaa ja siellä ensimmäistä kertaa, siis oikeasti ensimmäistä, tunsin todella syvää vihaa. Minun teki mieli raivota ja rikkoa, mitä en tietenkään tee, mutta tunnistin sen tunteen. Terapeutti rohkaisi, sillä hän näki asian merkittävänä, merkkinä siitä, että jotakin minussa on auennut.

Kuin kävelemään opetteleva minä otan uuden elämän ensi askeleita. Pelko siitä, että jään yksin on vaihtunut toiveeksi, että osaan vielä olla itseni kanssa. Osaan kohdata minut, omat ajatukseni, toiveeni ja osaisin viihtyä seurassani. Minä en, katsos, olekaan yhtään hullumpi nainen.

"En hallinnut elämää.
Elämä hallitsi minua.
Tämä on silti hyvä elämä. Sehän on ollut minun elämäni.
Kaikesta katumuksesta on tullut viisautta.
Uskoisin."
(Hilkka Olkinuora)

Rakkaudella syksyisiin päiviisi
- Hinni -
Täältä tullaan uusi aamu.
Nokka tuuleen vaikka pienempikin.
(Aino Suhola)
Hinni
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 138
Liittynyt: 25.12.2009 22:17:25

Re: Minä täällä...

ViestiKirjoittaja Hemmiina ei kirj. » 24.9.2015 09:07:23

Ihanaa, Hinni[b][/b], kuulla sinusta :)!

En tiedä, oletko käynyt täällä miten paljon lukemassa uusien kirjoittajien tekstejä, mutta voin kuvitella, mitä kaikkea mietteitä ne sinussa(kin) herättää, kun omalta osaltasi "sellainen" elämä on takana päin.

Ryhmäterapiasi kuulostaa toimivalta. Tuo viha on yksi sellainen tunne, jota minäkään en oikein kykene itsessäni tunnistamaan, saati näyttämään. Vihainen toki osaan olla ja vihaisuuden tilan osaan myös ilmasta, mutta varsinaisesti VIHA, se on jotakin niin suurta, että en vaan tunnu pystyvän käsittelemään. Toinen tunnetila, joka itselleni on tietyllä tapaa vaikea, on SURU. Suru siinä mielessä, että antaisin sen ihan oikeasti vyöryä ylitseni, koska onhan tässä 50-vuotisen elämäni varrella tapahtunut paljonkin asioita, joista olen surullinen, mutta syystä tai toisesta olen aina ollut se, jonka pitää olla vahva ja kannatella kaikkia muitakin eli pahimmat parut olen pitänyt sisälläni.

Osallistuin pari, kolme vuotta sitten ns. energiapäivään, jossa tietyillä kehollisilla harjoitteilla lähestyttiin myös omia tunteita. Yllättäen minua alkoi siellä itkettämään, parikymppisen osallistujajoukon keskellä. Aluksi tunsin, että kurkkuani kuristaa, olin siis jonkun harjoitteen aikana tosi jumissa kaulastani. Sitten se jumi hiljalleen avautui ja samalla tosiaan pieni pato lähti murtumaan. Tajusin, että sisälläni asuu suru... Tuon jälkeen se suru hautautui taas arjen vastuiden alle ja nyt, yli vuosi eroni jälkeen, tiedostan, että siellä se on edelleen, ehkä entistä "painavampana", mutta kun koskaan ei ole aikaa päästää sitä patoa sortumaan.

Olen todellakin iloinen sinun puolestasi, Hinni, että olet löytänyt tien alun omien "lukkojesi" aukeamiseen.

Kauneutta ja iloa syksyysi ja elämääsi!
Hemmiina ei kirj.
 

Re: Minä täällä...

ViestiKirjoittaja cricket » 25.9.2015 20:20:04

Hinni kirjoitti: Pelko siitä, että jään yksin on vaihtunut toiveeksi, että osaan vielä olla itseni kanssa. Osaan kohdata minut, omat ajatukseni, toiveeni ja osaisin viihtyä seurassani. Minä en, katsos, olekaan yhtään hullumpi nainen.

"En hallinnut elämää.
Elämä hallitsi minua.
Tämä on silti hyvä elämä. Sehän on ollut minun elämäni.
Kaikesta katumuksesta on tullut viisautta.
Uskoisin."
(Hilkka Olkinuora)

Rakkaudella syksyisiin päiviisi
- Hinni -


Ihanaa kuulla sinusta!
Taas kerran olet ison asian äärellä :)

Jos ei viihdy itsensä kanssa, 'kuka muu muka' viihtyisi? Yksin oleminen ja yksinäisyys ovat kaksi tyystin eri asiaa. Olet minun silmiini ihminen, joka on sinnikäs, positiivinen ja viisas. Kaikki ovat mielestäni hienoja ominaisuuksia.

Kaikkea hyvää tulevaan!
If you want others to be happy, practice compassion. If you want to be happy, practice compassion.
Dalai Lama
Avatar
cricket
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 2361
Liittynyt: 30.5.2009 22:47:40

Re: Minä täällä...

ViestiKirjoittaja Hinni » 4.10.2015 14:30:55

Muistikuvat ovat alkaneet terävöityä. Toisinaan katselen itseäni ja elettyä kuin ulkopuolelta - ja huokaan - sillä en aina pidä näkemästäni. Eilen kävelin suuren kauppakeskuksen läpi. Muistiini tunkeutui kuva minusta kuuden vuoden takaa. Äitini oli juuri hakenut minut sairaalasta aivoinfarktin jälkeen kotiin, hän hoivasi ja huolehti. Äidin huolesta raskaat kädet silittivät aikuista lasta. Odotin kauppakeskuksen penkillä sen hetken, että äiti haki apteekista minulle kirjoitetut uudet lääkkeet. Minä istuin kumarassa, pitkät hiukset sotkuisella nutturalla, nukkainen takki maata viistäen. Ryhtiä ei ollut kehossa eikä mielessä. Penkillä istui täysin nujerrettu ihminen.

Muisto sai minut kohentamaan ryhtiä, pöyhimään laitettuja hiuksia. Ihan kuin olisin vasta nyt tuntenut huolehtivien käsien silityksen. Annoin korkojeni kopista lattiaan ja astuin määrätietoisin askelin käytävää. Annoin ihmisten tuijottaa. Minä elän nyt. Nyt minä voin valita ja päättää. Paljon piti tapahtua, että opin lukemaan oikein sen ikiaikaisen viestin, jossa kirjoitetaan tärkeitä sanoja itsensä rakastamisesta.

"Jotta voit tulla
sellaiseksi, mikä
sisimmässäsi olet,
sinun on uskallettava
kolme asiaa:
olla väärässä,
eksyä ja
tulla hylätyksi."

- Tommy Tabermann -

Ps. Kiitos taas Sinulle, joka minua ja orkesteria lämmöllä ajattelette. Elämä voi muuttua -lause ei ole vain mainosslogan. Voimia jokaiseen tupaan. Rakkaudella Hinni
Täältä tullaan uusi aamu.
Nokka tuuleen vaikka pienempikin.
(Aino Suhola)
Hinni
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 138
Liittynyt: 25.12.2009 22:17:25

Re: Minä täällä...

ViestiKirjoittaja Hemmiina ei kirj. » 5.10.2015 07:13:46

Olisipa tässä peukutusominaisuus, niin nyt julkaisisin pelkästään ison
[move]peukun[/move]
sinulle, Hinni :)
Hemmiina ei kirj.
 

Re: Minä täällä...

ViestiKirjoittaja Hinni » 24.10.2015 18:38:45

Neiti Kevät siivosi tänään kaappejaan. Jostakin ilmestyi nuoren naisen käsiinpieni, sinikantinen kirja. Se kirja, jonka sisään oli huudettu kaikki ne vaikeiden vuosien sanat. Tytön ilme vakavoitui ja kädet silittivät kansilehtiä ja sivuja. Suurin silmin hän katsoi pienen itsensä piirtämiä suoria sanoja. Sattumalta siihen huoneen kynnykselle minä pysähdyin, laskin pyykit käsistäni. Katsoin lastani, kauniisti kihartuvaa tukkaa ja niskan kaarta. "Äiti" hän sanoi ja alkoi lukea siinä sängyllä selkä minuun päin. Sanojen saavuttaessa minä olisin halunnut murtua ja huutaa. Kuinka minä silloin luulin suojelleeni lapsiani. Vaikka oikeastaan kaikki alkoi vasta valjeta minulle.

" 29.7.2009 Kultapoika löysi taas kaljaa, mutta no pitää uskoa iskän omia sanoja: "en ole juonut enkä aio" mä kyllä olin ihan tuhma, oon niin loppu tähän. Huusin vaan että, saatana se kusettaa meitä ihan kokoajan, ja mä tiiän ihan tuhmasti sanottu mutta nyt meen suihkuun, äiti taas väittelee isin kaa siitä kaljasta. No, me nukutaan sitten alakerrassa. Eipä siinä muuta, mutta ei saada kattoa edes tv:tä, kun pitää olla hiljaa. Huomenna olis ollut lähtö sumiaisiin, mutta ei me sitten mennäkään. Itketään poikien kanssa tässä olkkarin lattialla, no by by öitä ja nähdään<3 :llä Neiti Kevät"

7.7.2010 "Tänään mä esitin nukkuvansa tosi myöhään, kuulin "nukkuessani" äitin ja isän riidan, ne on riidelly joka päivä. Iskä lähti taas, äiti vaan itkee ja itkee ja itkee ja itkee ja sitten äitin luo tuli joku suojelutäti joka vei äitin osastolle. Äiti jäi sinne kun se ei jaksa enää ja sen päähän särkee ja sitä oksettaa. Yritetään poikien kanssa mietti että
Mitä me voitais tehä että äiti haluis tulla kotiin takaisin. Kello on nyt viis yöllä. No toivotaan ees ettei isi olis kännissä.
T: Neiti Kevät

P.s. Oli se juonu taas, tuli jostain kapakasta 4 aikaan yöllä ja ei pysyny pystyssä. Sanoin sille vaan että se on tyhmä mutta ei se tajunnu"


Noiden päivien jälkeen lapset toivat minulle osastolle pienen papereista yhteen niitatun kirjasen, johon oli piirretty ilon aiheita. Ihan vain muistiksi äidille. Että äiti muistaisi itseksi olevansa yksi niistä ilon aiheista. "Äiti," lapseni, nuoreksi naiseksi varttunut tyttäreni sanoi ja kääntyi "älä sure enää. Me selvitään nyt juuri siksi, että sinä olet ollut meidän kanssa." ja painoi suudelman kyynelilleni.

Huomisen ovi
raottumassa.
Eilinen jo lukittu.
Elän tätä päivää varoen.
ettei sen varjo
himmennä huomisen valoa.

Jokaisella päivällä
oma varjonsa. Valonsa.
Riittävä.

- Maaria Leinonen -


Rakkaudella Hinni, joka toivoo jokaiseen tupaan aidosti onnellisia hetkiä. Lastemme vuoksi.
Täältä tullaan uusi aamu.
Nokka tuuleen vaikka pienempikin.
(Aino Suhola)
Hinni
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 138
Liittynyt: 25.12.2009 22:17:25

Re: Minä täällä...

ViestiKirjoittaja Hemmiina ei kirj. » 26.10.2015 10:49:35

Voi Hinni, voin oikein hyvin kuvitella, miten tuskaista on tietää/kuulla nuo lapsensa tunteet...

Minä olen edelleenkin sitä mieltä, että olisin eronnut jo ajat sitten, jos olisi ollut YHTÄÄN epäilystä siitä, että tytöt olisivat jotenkin kärsineet "liikaa" isänsä juomisesta. Meillä kuitenkin asioista puhuttiin avoimesti - tai sanotaanko näin, että minä puhuin ja olin kyllä avoin kuuntelmaankin, mutta ehkei kuitenkaan tytöt osanneet avautua niistä syvimmistä tunteistaan. Nyt se tytöistä, joka piti joskus teini-ikäisenä isänsä puolta "mitä väliä sillä on, jos iskä ottaa muutaman; et jaksaisi äiti valittaa koko ajan", on kertonut, että ehkä isänsä juominen on aiheuttanut sen, ettei hän itse osaa suhtautua alkoholiin "normaalin nuoren naisen tavoin"... Ja tyttö käy jo kolmatta vuotta psyk.ammattilaisella lievän masennuksen takia. Ei tosin syytä isäänsä tuosta, enkä missään nimessä minäkään, mutta ei kai sitä välittävänä ja vastuullisena vanhempana voi olla miettimättä, onko itse tehnyt jotakin väärin tai jättänyt jotakin keskeistä tekemättä.

Tärkeintä kai tässä elämässä on se, miten elämme "tässä ja nyt". Sinä olet, Hinni, aina tehnyt parhaasi lastesi eteen niiden tietojen ja taitojen, ja kunkin hetken voimavarojen puitteissa. Näin myös minä ja me suurin osa täällä, uskoisin. Menneisyyttä emme kuitenkaan voi muuttaa, joten koitetaan tehdä tästä nykyisyydestä niin hyvä, kuin se kohtuudella on mahdollista.

Armoa ja rakkautta, niin itselle kuin läheisillekin :)
Hemmiina ei kirj.
 

Re: Minä täällä...

ViestiKirjoittaja mistress » 26.10.2015 12:25:55

Hemmiina, kopioin tähän saman, minkä kirjoitin "Viikonloppujuoppo"-ketjuun 29.9.... Tavallaan ois kiva kuulla mitä ajattelet.. Kun minusta lapsi kärsii paljon enemmän kuin näkyy, vaikka vanhemmat luulee mitä.. Kun säkin olet paljon kirjoittanut, miten "hyvin" lapset otti kaikean, mutta ottiko sit kuitenkaan. Olisko musta ilman lapsuuttani tullut juopon vaimoa... Mistä sen tietää.. :shock:

"hemmiina, mistä sitä lapsista tietää.. Ite oli lapsena isän puolella, isä kyllä manipuloi, että äiti on "kylmä" ym ja käytti mua pahan olonsa tunkiona. Ajattelin lapsena, että isi on niin yksin, että minä yritän olla isin kaveri ja jotankin vielä korvata, sen, ettei sillä ole toivomaansa poikaa ja yritin jopa metsästyskaveriksi, vaikken pystynyt yhtään eläintä tappamaan.. Että lapsi kyllä taipuu monelle mutkalle, eikä oikein tiedä itsekään motiivejaan tai ne on lapsen motiiveja. Vaikka nyt että isi on yksin. Ja sairas aikuinen voi ymmärtämättömyyttään käyttää lasta omiin tarpeisiinsa. Ehkä lapsi hakee hyväksyntääkin..

Ja tästä ehkä on seurannut se yletön tarve ymmärtää ja kestää ja hyvittää ja pelastaa jne ja siirtää omat tarpeet syrjään. Voi näyttää ettei lapsi kärsi, vaikka kärsisikin.. Voi olla ettei lapsi halua olla "vaivaksi" jos näkee että kotona on jo muuta ongelmaa, riitaa ja vanhemmat väsyneitä.. Ehkä näitä sitten alkaa nousta pintaan vanhempana ja sitten niitä puretaan terapiassa. ja kuitenkin on näyttänyt, että meidän lapset on reippaita ja selvinneet hyvin erosta, juomisesta ym.

Sitä on niin vaikea siinä tilanteessa nähdä tai myöhemminkään.. Mutta mulle on jäänyt paljon vääriä toimintamalleja ja tuskaa omasta lapsuudesta.. Mutta niin on jäänyt monelle muullekin. Harvalla on ideaalinen lapsuus ja mä en oikein voi sitä edes käydä läpi vanhempien kanssa, kun heille on liian vaikeaa ajatella tai myöntää asioita. Semmonen torjunta, joten niitä on mietittävä muualla. Ja onhan se ehkä vaikea kuulla, että ei ole nähnyt mitä silmien edessä tapahtuu, että on ollut "sokea" lapsen kärsimyksille.. En tiedä sitten. Mutta jos pystyy siitä puhumaan lapsen kanssa, mitä vaille hän on kokenut jääneensä tai miten koki asiat, se voi olla lähentäväkin juttu ehkä."
mistress
 

Re: Minä täällä...

ViestiKirjoittaja Hemmiina ei kirj. » 26.10.2015 15:39:36

mistress, en oikein löydä mitään lisättävää siihen, mitä kirjoitin Viikonloppujuoppo -puolella silloin syys-lokakuun vaihteessa. En edelleenkään näe mitään sellaista asiaa, jossa olisin voinut toimia toisin silloin avioliitossa ollessani. Olen persoonaltani äärettömän herkistynyt ympäristön tunnelmalle ja ilmapiirille ja olen vakuuttunut, että jos lapseni olisi voinut "liian" huonosti, olisin siihen jotenkin reagoinut. Kuten kerroin, meillä oli ja on edelleen turvallinen "tila" ilmaista tunteita ja mielipiteitä, joten jos tuo "isän tyttö" olisi missään vaiheessa edes vihjaissut sinne päin, että isän juominen tai persoona tai käytös tai mikä vaan, häiritsee "liikaa", niin olisin ottanut sen vakavasti.

En tiedä, onko näin jälkeen päin enää rakentavaa alkaa "avaamaan" silloista elämää tenttaamalla tytöltä, onko hän kokenut kärsivänsä jotenkin ja jos on, niin voisiko kertoa, miten. Toisaalta, ihan yleisestä mielenkiinnosta, haluaisin tuon tietää, koska olen tosiaan kiinnostunut ihmisen kasvusta ja kokemuksista noin niinkuin psyykkisesti. Jotenkin vain tuntuu, ettei tytöllä olisi edes mitään kommentoitavaa tai jos olisi, niin ei haluaisi minulle kertoa - avoimesta, turvallisesta yms väleistämme huolimatta.

Minulle itselleni riittää se, että tiedän käyttäneeni KAIKKI potentiaalini siihen, että lapseni voisivat hyvin ja heillä todellakin olisi rakastava, välittävä ja keskusteleva lapsuudenkoti. Siinä vaiheessa, kun omasta mielestäni tuollaista ei enää ollut, päätin erota. Toisaalta, suhde ent. mieheen ja tyttöjeni isään on edelleenkin lämmin ja rakastava, niinkuin poismuuttaneeseen perheenjäseneen voi vaan olla.

Jos joskus saan juteltua tytön kanssa näistä asioista niin, että sieltä avautuu jotakin minulle uutta, lupaan tulla niistä tännekin kertomaan. Eihän asiassa ole mitään salattavaa :)
Hemmiina ei kirj.
 

Re: Minä täällä...

ViestiKirjoittaja Hinni » 1.11.2017 23:42:24

TÄNÄÄN TIEDÄN VÄHÄN ENEMMÄN

Viime päivinä minulla on ollut aikaa ajatella. Olen sulkenut muuta maailman hälyä ja vaatimusta taaemmaksi ja antanut luvan omien ajatusteni tulla. Useimmiten ne ajatukset saavat askeleen pysähtymään, katseeni kiinnittymään johonkin hetkeksi ja kiittämään. Niin. Kiittämään! Kauniissa lokakuun lopun illassa ajoin töistä kotiin oikein hitaasti. Värikkäät puut reunustivat tuttua reittiä ja olo tuntui hyvältä. Niin hyvältä, että siihen tunteeseen havahduin. Halusin muistaa kuluneita vuosia ja niissä tapahtuneita muutoksia. Hätkähdin sitä suurta vapauden tunnetta, joka minussa on syntynyt.

Sama tunne nosti päätään tänään omankodin tuvassa. Asettelin kodin tavaroita, silitin verhoja ja ihastelin kotini tunnelmaa. Teki mieleni huutaa ääneen niin että korkeassa tuvassa raikuisi vapauden huuto. Se huuto ei olisi ollut kipua, johon olin jo vuosia sitten tottunut, eikä siihen huutoon kasvot vääntyisi äänettömyyteen. Sellaiseen vihaan jota oikeastaan tuntee vain itseään kohtaan. "Äiti, nämä vuodet Kymenlaaksossa ovat olleet elämäni parasta aikaa." kirjoitti lapseni minulle ja tietämättään antoi synninpäästön minulle siitä, että tein silloin niin suuria ratkaisuja. Nopeasti ja hädissäni. Häpeissäni, kun olin viimein ymmärtänyt katsomaani maisemaa. Sitä kaaosta, jossa elimme. Sinä kesänä minä luotin siihen, että elämä ei meitä hylkää.

Pikkumiehen oppitunnilla oli puhuttu tänään perheistä. Opettaja oli pyytänyt niitä lapsia viittaamaan, joiden vanhemmat ovat eronneet. Ei noussut luokasta kuin kaksi kättä. En tiedä kuinka lapseni tilanteen koki mutta haava aukesi äidillä kotona: minä niin halusin kahden vanhemman perheen lapsille. Siksi sinnittelin, katsoin läpi sormien ja yritin selittää parhain päin. Uskoin itse, että se kaikki ei näkynyt ulos keltaisen mökin jouluvalojen takaa. Marraskuun ensimmäisen päivän saapuessa iltaan kuljen kodissa ja peittelen orkesterin levolle. Siunaan itseäni. Minä tein oikein. En enää pelastanut maailmaa, minä pelastin meidät.

eilen
tänään
huomenna.
Vähän ehkä muuttunut
ehkä kypsynyt
ehkä viisastunut.
Jotenkin oppinut olemaan,
tätä hetkeä elämään,
joka päivä - eilen, tänään, huomenna.

(Sirkka-Liisa Ypyä)

Rakkaudella Hinni
Täältä tullaan uusi aamu.
Nokka tuuleen vaikka pienempikin.
(Aino Suhola)
Hinni
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 138
Liittynyt: 25.12.2009 22:17:25

EdellinenSeuraava

Paluu Kotikanava

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa