Olet täällä

Minä täällä...

Käyttääkö puolisosi, läheisesi tai vanhempasi alkoholia ongelmallisesti? Älä jää yksin. Kotikanavalla keskustellaan asioista ja ongelmista, joihin voi törmätä kotona alkoholin kanssa.

Valvoja: Päihdelinkin toimitus

Re: Minä täällä...

ViestiKirjoittaja Rinalda » 2.11.2017 23:04:45

Hinni, hienoa kuulla sinusta! Pitkästä aikaa.. Pitkä on ollut sinunkin tiesi, ja kuoppia täynnä. Piina, joka on jatkunut viime vuosituhannelta asti. Olen lukenut palstaasi ennenkin, osaat pukea tunteet sanoiksi hyvin ja lukuisia hyviä runoja ja mietelmiä on teksteissäsi ollut vuosien mittaan. Harpoin taas tarinasi läpi pitkin loikin.

Viimeinkin tiesi on tasaisempi. Kirjoitit tuolla aiemmin muistaakseni, että syntymäpäiväsi on marraskuussa ja toivoit, että täyttäessäsi 40 vuotta oli tavoitteesi ollut, että elämä on mallillaan ja olet saavuttanut tavoitteesi (en ihan tarkkaan muista, mutta tuohon suuntaan). Kuule, ei se ole parista vuodesta kiinni. Vaikuttaa, että tänä vuonna synttärikakkua syö tasapainoinen nainen, joka on löytänyt itsensä :D

Sinulla on riittänyt haasteita ja teidän perheessä on ollut sairauksia. Kaikki ne vaiheet olet kuitenkin elänyt läpi; et ole luovuttanut vaan olet vienyt perheesi jokaisen kuopan yli mutkaisella polulla. Lastesi sanat ovat siitä paras todiste. Sinä olet selviytynyt aikamoisesta taipaleesta. Olen iloinen ja ylpeä puolestasi!

Kaikkea hyvää sinulle ja orkesterillesi - ja kirjoittelehan välillä, miten menee.

toivoo Rinalda, omalla polullaan 8)
En kadu mennyttä, en häpeä tätä päivää;
pelotta katson huomiseen.
Rinalda
Rinalda
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 1053
Liittynyt: 13.3.2012 11:03:50

Re: Minä täällä...

ViestiKirjoittaja piukula, ei kirj. » 4.11.2017 18:31:25

Pari viikkoa sitten yhtäkkiä muistin tämän palstan ja kävin katsomassa onko Hinni päivittänyt kuulumisiaan - nyt on!

Tunnistan, taaskin, ajatuksesi omikseni. Olisin niin halunnut lapseni kasvavan ehjässä kodissa. Niin hän kyllä kasvaakin, koti on ehjä, mutta isää siellä ei ole. Ei ole, koska isän kodissa asuu myös alkoholi.

En tiedä mitä teini tästä itse ajattelee. Sanoo, ettei ajattele isäänsä. Sanoo, ettei ikävöi. Uskon kuitenkin, että ikävöi sitä isää jota hänellä ei koskaan ollut.

Mun sydämeen sattuu aina kun muistan isäinpäiväkortit, jotka lapsi teki koulussa, jotka lähetin isälleen, joista isänsä ei koskaan kiittänyt, ei koskaan soittanut kortin saatuaan.
piukula, ei kirj.
 

Re: Minä täällä...

ViestiKirjoittaja Vieras70 » 6.11.2017 20:09:22

Ainakin minä alkoholisti-isän lapsena olen ollu enemmän kuin tyytyväinen äitini ratkaisuun erota. Tottakai pienenä surin jollain tavalla tilannetta, mutta olisi elämä ollut monella tavalla hankalampaa, jos alkoholisti olisi jäänyt perheeseen. Minusta on parempi erota aiemmin kuin myöhemmin. Lasten vuoksi nimenomaan ei kannata jäädä alkoholistin kanssa suhteeseen. Lapset eivät voi olla tuossa tilanteessa mikään syy jäädä, vaan nimenomaan painava syy erota.

Vanhempani erosivat jo 70-luvulla, jolloin eroaminen ei ollut yleistä. En silti kärsinyt asiasta sosiaalisesti koulussa, eivätkä sisaruksenikaan. Asia oli varmasti huomattavasti vaikeampi äidille, joka jäi pikku pitäjässä kolmen lapsen yksinhuoltajaksi, opiskeli itselleen ammatin (oli ollut kotiäitinä) ja hommasi meille uuden asunnon, ja aloitti kaiken alusta. Täydet pisteet äidille rohkeudesta.

Kokemuksen kautta voin sanoa, että lapset kärsivät paljon enemmän alkoholistivanhemmasta kuin avioerosta. Joten syyllisyyttä erosta ei tarvitse tuntea, vaikka se inhimillistä onkin.
Vieras70
 

Re: Minä täällä...

ViestiKirjoittaja Hemmiina » 15.11.2017 17:37:18

Hei vaan täältäkin, pitkästä aikaa! Tulin täysin sattumanvaraisesti kurkkaamaan Plinkkiä todeten mielessäni, että täähän on unohtunut minulta täysin. Ihan ensimmäisenä tuli mieleen, että vieläköhän Rinalda täällä kirjoittaa, mutta että Hinni ja pikulakin!! Mikä ilo ja sattuma :o

Täällähän on tää yksi äiti-ihminen, joka myös halusi lapsilleen (ja itselleenkin) ehjän perheen... Vieläkin aika-ajon suren sitä, että perheemme ei ehjänä pysynyt, enkä vieläkään osaa syyttää siitä ketään (ex-miestäni), vaan koen, että yhteys toiseen katosi syystä ja viidennestä, eikä enää ollut voimia/tahtoa yrittää siitä yli.

Elelen edelleen sinkkuna eli miehen jälkeen 3,5 vuoteen ei niihin saappaisiin ole uutta löytynyt. Ihan vasta nyt isänpäiväviikonloppuna pohdiskelin, että onko selitys tosiaankin siinä, että eksän saappaita on paha kenenkään täyttää. Olihan hän satunnaisia "autonomian" aikojaan lukuunottamatta turvallinen, tasaveroinen ja rakas puoliso ja isä tyttärilleen. On sitä - siis turvallinen, luotettava isä - edelleen. Mutta niitä kuormittavia, ahdistavia ja vihastuttavia ajanjaksoja en ole unohtanut saati kieltänyt niiden olemassa oloa. Ilman niitä oltaisiin ehkä vieläkin tyytyväisinä yhdessä.

Mutta tosiaan, ihana oli "törmätä" näin virtuaalisesti teihin vanhoihin tuttuihin ja huomata, miten seesteisesti jokainen (meistä) kirjoittaa, kun asiat ovat nykyelämässä kohdallaan. Iloa loppuvuoteen, talven ja joulun odotukseen - teille kaikille tämän tekstin lukijoille!
Hemmiina
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 257
Liittynyt: 28.1.2013 08:13:15

Re: Minä täällä...

ViestiKirjoittaja Hinni » 28.11.2018 17:54:32

KUN LASKET IRTI

Istuin marraskuisena päivänä koulutustilaan hyvin jännittyneenä. Olin lykännyt jo kerran aikaisemmin koulutukseen osallistumista vain siksi, että tiesin sen sisällön menevän iholle, suorastaan verinahalle. Kouluttajat kertoivat, että videomateriaali oli päätetty jättää näyttämättä sen raakuuden vuoksi, tänään olisi luvassa vain puhetta. Minä tiesin että ne sanatkin sattuisivat minuun. Vieläkin.

Seinälle heijastui minun elämä tutkimustulosten valossa. Lähisuhdeväkivalta, kontrollointi, päihteidenkäyttö, pakottaminen, eristäminen, syyttäminen, taloudellinen valta-asema ja hellyyden ja väkivallan tasapainottelu. Rumia sanoja, joiden jokaiseen kohtaan minulla oli antaa esimerkki. Ja kun se kaikki ei ollut vain minun tekemääni matkaa, siinä porstuassa seisoi koko orkesteri. Pieni piirimme pyöri piilossa vuodesta toiseen.

Miksi sellaiseen suhteeseen jäädään? se kysymys oli monen osallistujan huulilla. Minä tiesin vastauksen. Sellainen pelko, kipu, epätoivo ja nöyryytys sai syyttämään itseä kerta toisensa jälkeen. Syytökset auttoivat laskemaan huonetilaan sen tarvitsevuuden verkon, jossa minä roikuin: tällaisen tavan elää minä tunsin ja osasin. Peloissaan sitä on toiveikkaampi kuin koskaan. Ja toiveikas minä osasin olla. Henkenikin uhalla.

Vasta se ymmärrys, että kaikesta totutusta on täytynyt laskea irti ja menettää kaiken hallinta on ollut ainoa tapa aloittaa toipuminen. Se tie ei ole ollut selviö eikä matkaaja aina varma suuntimasta. Omaa varjoaan ei ole voinut kadottaa, sen kanssa on pitänyt oppia kulkemaan.

"Kun lasket kätesi
irti siitä, mihin olet takertunut.
voit saada otteen siitä
mikä on tulossa.
Silloin kaikki on lahjaa."
(Tommy Hellsten)

Rakkaudella Hinni
Täältä tullaan uusi aamu.
Nokka tuuleen vaikka pienempikin.
(Aino Suhola)
Hinni
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 138
Liittynyt: 25.12.2009 22:17:25

Re: Minä täällä...

ViestiKirjoittaja Hinni » 19.10.2019 23:38:45

OMASTA VARJOSTA

Tänään minä tuijotin mutta en voinut itselleni mitään. Eteeni piirtyi jotain niin käsinkosketeltavan tuttua että halusin ottaa sen muiston kokonaisena. Kaupan hyllyvälissä oli rehevä äiti lastensa kanssa. Toinen lapsista oli selkeästi erityinen. Äidillä oli tilanne hyvin hallinnassa ja lapsiinsa sensitiivisen lämmin ote. Nuhruisessa arjessa oli paljon rakkautta ja iloa. Kun perhe saapui täyden ostoskärryn kanssa kassalle, äiti ojensi maksusitoumuspaperin tyytyväisenä todeten, että tällaisella lompakolla sitä tämä perhe sai nyt paljon ja hyvää.

Tuo tilannekuva oli minun arkeani vielä joitakin vuosia sitten. Mikään ei riittänyt ilman ulkopuolisten tahojen apua. Tosin lopulta minun tuvastani perustarpeiden lisäksi katosi ilo. Tilalle saapuivat epävarmuus, pelko ja haasteissaan niin musertava arki ettei sieltä nähnyt poispääsyä. Keräsin omat ostokseni kaupassa ja mielessäni siunasin tuota perhettä. Toivon, että hymyni ei näyttänyt tunkeilevalta. Parkkipaikalla ajattelin, että mitään niin arvokasta en voi saada kuin ymmärryksen omasta varjostani. En kadu, en häpeä enkä jää kiinni menneeseen vaan kiitän siitä mitä elämämme on nyt. Tänä iltana kiitän siitä, että sain hetken katsoa varjoani levollisesti ja armahtaen.

"Mitä suurempi tarve
sinulla on tuomita
toinen, sitä vähemmän
tunnet omaa varjoasi."
(Tommy Hellsten)


Kaikkea hyvää sinulle, rakkaudella Hinni
Täältä tullaan uusi aamu.
Nokka tuuleen vaikka pienempikin.
(Aino Suhola)
Hinni
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 138
Liittynyt: 25.12.2009 22:17:25

Re: Minä täällä...

ViestiKirjoittaja kevät tulee » 5.11.2019 22:08:25

Hei Hinni! Olen lukenut koko tarinasi täällä läpi muutaman päivän aikana, ja huh, kuten moni muukin on kommentoinut, on sinulla todella kirjoittamisen lahja! Kyyneleet valuivat moneen kertaan, lukiessani perheenne tarinaa, niin elävästi sen osasit kuvata! Ja mikä asenne elämään, ei voi kuin hymyillä, vaikka kohtuuttoman paljon onkin annettu sinulle kannettavaksi. Ihanaa, että vieläkin tänne jaksat käydä välillä kirjoittamassa, vaikka virtahepo onkin sinun kodistasi poistunut. Hiukan jäin miettimään, että miten miehellesi kävi, luisuiko syvemmällä ahdinkoon, tai onko kyennyt/saanut esim. lapsia tavata? Itse, kun olen nyt ero-asiaa alkanut varovaisesti mielessä pyöritellä, on luonnollisesti se oman alkkiksenkin pärjääminen asia, joka kovasti sydäntä vielä raastaa, vaikka tiedän, että itseäni varten täällä elän. Ihanaa syksyä sinulle, ja kaikille muillekkin taistelijoille!
kevät tulee
Miedosti panostava jäsen
 
Viestit: 14
Liittynyt: 12.3.2019 22:37:32

Re: Minä täällä...

ViestiKirjoittaja Sara32 » 6.11.2019 09:09:35

Luin kahden päivän aikana tämän ketjun. Välillä tunsin surua, iloa puolestanne että jes nyt se mies raitistuu, pettymystä, toivoa..

Täytyy sanoa että myös ärtymystä, alkoholistin lapsena. Että mikset jo eroa! Lapset kärsii! Vaikka miestä rakastat, ajattele lapsia! Kaikki ei pidä ydinperhettä ollenkaan tärkeänä, en minäkään. Lapset elävät mielummin rauhaisassa yhden vanhemman perheessä kuin ongelmaisessa ydinperheessä. Mielenterveys on tärkeää, sitä ei saa lapsilta tuhota.

Tämä ketju on hyvänä opetuksena muille päihdeongelmaisten puolisoille. Lähde ajoissa. Ota vaikka asumusero. Kunhan lapset eivät joudu "maksamaan" rakkaudestasi juoppoa puolisoa kohtaan.

Anteeksi Hinni jos tekstini syyllistää. Minä kannan kauheaa syyllisyyden taakkaa itsekin. Pilasin osan lapseni lapsuutta huumeriippuvuudellani. En ole täydellinen. Mutta vahvoja olemme, molemmat. Ja sydämestäni toivon, rukoilen, että teillä on kaikki hyvin.
Sara32
 

Edellinen

Paluu Kotikanava

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 12 vierailijaa