Olet täällä

Sinne meni, lähes kaikki

Käyttääkö puolisosi, läheisesi tai vanhempasi alkoholia ongelmallisesti? Älä jää yksin. Kotikanavalla keskustellaan asioista ja ongelmista, joihin voi törmätä kotona alkoholin kanssa.

Valvoja: Päihdelinkin toimitus

Sinne meni, lähes kaikki

ViestiKirjoittaja Pettteri » 8.8.2010 22:30:00

Hei,

kirjoittelin viimeksi joskus keväällä tänne. Tilanne on nyt sitten se, että istun vuokra-asunnossa yksin miettien syntyjä syviä. Muutin pois yhteisestä asunnosta kesäkuun alussa. Jokunen kuukausi tuli oltua täysin ilman alkoholia alkuvuodesta ja sitten tuli vappuna taas hölmöiltyä urakalla sen tarkemmin detaljeihin puuttumatta.

Eron jälkeen tartuin "tietysti" olutpulloon useaksi päiväksi. Eipä auttanut, ihme.. Omat vanhempani näkivät minut onneksi todella huonossa kunnossa ja ymmärsivät tilanteen vakavuuden. He sekä muutama ystäväni sanoivat, että nyt menet jonnekin hakemaan apua per heti. Kävin klinikalla ja kävimme tilanteen läpi. Suosittelivat avohoitoa/terapiaa, jonne sainkin ajan aika pian.

Sen jälkeen oli pari viikkoa sairaslomaa, sen jälkeen kaksi kertaa sairaalassa parin vakavan tulehduksen (eivät liittyne alkoholiin ne kuitenkaan) takia. Aivot ja kroppa menivät aivan sekaisin erosta, alkoholista ja masennuksesta. Paino putosi kuudessa päivässä useita kiloja eikä ole oikein takaisin tullutkaan (no, lähtivät judokahvoista pääasiassa..). En osannut kuitenkaan olla ilman alkoholia. Vaikka lasten asiat ainakin paperilla menivät aika sutjakasti ja molemmat ovat joustavia, en todellakaan voi olla ylpeä käytännön suorituksistani. Koti, perhe, lapset, puoliso vaihtuivat pariin paperiin ja raastavan yksinäisiin iltoihin. Ja eikun olutta. Eikä töistä oikein tullut mitään, senkään takia, että olin niin murheissani erosta enkä osannut käsitellä tätä isoa kokonaisuutta, siis alkoholia, masennusta, eroa, lasten hämmentyneitä reaktioita ja sitä, että olen yksin. Kuvittelin, että kyllä minä näistä selviydyn, no problem.

No, työasiat eivät oikein sujuneet, olin aika tuuliajoilla. Pakolliset kuviot tuli tehtyä, mutta mitään muuta en tehnyt. Ja kaljan juonti jatkui. Sitten tuli mitta täyteen ja tavallaan irtisanoin itseni, sanoin, että en jaksa. Sana tavallaan siksi, että tilanne on vielä hiukan auki. Työ oli usein todella stressaavaa ja isot pomot eivät mistään osanneet kiittää ja pienistä asioista tuli massiivista vittuilua vaikka kauppa kävi ja kasvua tuli alan miinuksesta huolimatta. Useampaan vuoteen en pitänyt kunnon lomia, en huolehtinut itsestäni fyysisesti enkä henkisesti ja sitten kaikki vain kasaantui liiaksi. Raha on vain rahaa, neliöt vain neliöitä, autot vain autoja ja kaikki muu roina on vain roinaa. So fucking what!

Päivä tämän jälkeen tuli itsellä mitta taas täyteen ja päätin hakeutua katkolle. Olin siellä kolme päivää, kaksi päivää nukuin pois väsymystäni ja ruokakin maistui. Kolmantena päivänä en halunnut enää lääkitystä, kun en halunnut sellaista pöhnäistä oloa. Katkolla oli tasan yksi henkilö (siis ei hlökuntaan kuuluva), jonka kanssa oli ihan mukava keskustella. Osa oli, suokaa nyt anteeksi, mutta karmivia. Ei paljoa jaksanut kuunnella sellaista, että joku oli juuri kuukausi takaperin ollut samassa ja paikassa ja nyt kun täältä pääsee niin vetää sellaiset perseet, että! Osa oli ”aivan kahvilla”. Ei kovin motivoiva eikä kannustava miljöö. Tavallaan taas millin verran silmiä avaava kokemus kuitenkin.

Tulin kotiin, pari päivää meni, ja ei helvetti taas sama rumba itsellä päällä ja hölmöilyä...

Katkolla ollessani aloin ajan kuluksi raapustelemaan itselleni jonkinlaista ”paranemisohjelmaa”, sisältäen täydellisen elämäntaparemontin.

Aiemmin, kun kirjoittelin tänne, olin muka alkanut ymmärtämään, minkälainen tämä ongelma on ja mitä sille pitäisi tehdä. Ehkä jotain muka tajusin, mutta en mittakaavaa ja mitä se aiheutti lähipiirilleni. Enkä myöskään käytännössä. Ja mihin kaikkeen se sitten kuitenkin vaikutti. Ei se juomattomuus parisuhdetta huonommaksi ainakaan tehnyt silloin aikoinaan. Aikoinaan suutuin, kun ex-puolisoni alkoi käymään al-anon ryhmässä. Kestipä sitten kokonainen vuosi, kun ymmärsin, että reaktioni oli todella syvältä. Minunhan olisi silloin pitänyt ymmärtää tilanteen vakavuus ja arvostaa hänen valintaansa. Mutta kun ei niin ei.

Kai sitä pitää sitten joidenkin käydä todella pohjamudissa, että alkaa ymmärtämään yhtään mistään mitään. Mietin eilen pikkutunneilla, että haluanko nähdä itseni istumassa vuosien päästä jonkin pienen lähiön pubissa päivästä toiseen, terveys ja aivot juotuina totaalisen peruuttamattomaan tilaan, odottamassa sossusta rahaa, että saisi lisää juomarahaa. Ei se oikein ideaaliselta vaikuttanut...

Lisäksi kuvittelin, että kaikista näistä ongelmista voi selviytyä jopa yksin, tai jonkin pienen keskusteluavun tms. kautta ihan kertaheitolla. Eipä taida olla näin. Olen käynyt itseni kanssa jatkuvasti valtavaa tunneskaalaa näiden ongelmien kanssa läpi. Itkenyt, joskus jopa hymyillyt, ollut järjettömän surullinen, yksinäinen, vihainen, pettynyt, katkera, mustasukkainen, itsetunto kateissa, en arvosta itseäni, virtaa ei riitä mihinkään, pienetkin asiat ovat välillä vaikeita hoitaa. En ole nukkunut enkä syönyt kunnolla kuin satunnaisesti. Lienee hyvinkin paljon niin, että masennuksesta kärsivän alkoholin käyttö on kuin heittäisi bensaa liekkeihin.

Ja se pettymyksen tunne, että ei ole ymmärtänyt, mitä on tullut tehtyä. Luottamuksen ja arvostuksen menetys läheisiin ihmisiin.. sepä se ehkä kaikkein pahin. Erokin on kuitenkin vielä niin tuore, että monesti on molemmilla tunteet niin pinnalla, että kipinät lentelevät aika herkästi. Sitten tulee sanottua kaikkea typerää ja sen jälkeen aivan järkyttävän paha olo ja mieli, kun ei osannut pitää suutansa kiinni. Ja kun lapset ovat molemmille niin kovin kovin tärkeitä, tietenkin. Ja minun pitäisi keskittyä omaan paranemiseeni, jotta voin olla parempi ihminen muita kohtaan. Ja toivoa, että luottamus läheisiini rakentuisi pala kerrallaan. En odota, että se tulee koskaan olemaan sataprosenttinen, mutta toivon asiaan vilpittömästi parannusta. Ja sehän on vain ja ainoastaan minusta itsestäni ja teoistani kiinni.

Ja mitäpä nyt sitten tästä eteenpäin? Katkolla ollessani, mietin, että what ever it takes, alkoholista on päästävä, kokonaan. Terapiaa, AA-miittejä, vertaistukea, tukihenkilöitä, Avomylly, Kalliola, ihan mitä vain. Ja riittävän usein. Lääkärin kanssa treffit myös, olkoon sitten antabus tai mikälie lääke minkä nimeä en edes muista.

Sain tukea tämän katkon aikana ja jälkeen sinänsä aika yllättäviltä tahoilta, se piristi mieltä ja edelleen edesauttoi ymmärtämään, että ihmiset ovat oikeasti huolissaan minusta.

Alan ymmärtämään myös, että tämä prosessi on pakko pilkkoa pienempiin osiin ja vihollinen numero yksi on alkoholi. En millään jaksa enkä pysty veivaamaan päässäni yhtä aikaa alkoholismia, masennusta, eroa ja surua, asunnon kohtaloa, kaikkea. Ehkä joku fakiiri pystyy, mutta en minä.

Sain tänään AA:n auttavasta puhelimesta henkilön kiinni ja lähistöltä löytyi useita ryhmiä, lähes joka päivä iltatapaamisia. Sinne siis, vaikka heti huomenna.

Ehkä pitäisi myös saada muutettua ajatusmalli muodosta VASTA x päivää ilman alkoholia muotoon JO x päivää ilman alkoholia ja huomenna uusiksi!

Luulin kai jossain vaiheessa, että olen pistämässä 16 palan muumipalapeliä kasaan, taitaakin olla 2000 palan peli edessä.

Teksti on nyt hiukan ehkä huonosti jäsennelty, mutta viime yönä nukuin kokonaista kaksi tuntia, niin on vähän väsy olo. Toivottavasti ensi yö sujuisi hiukan pidempien unien merkeissä.

P
- Sailing, The fine art of getting wet and becoming ill, while slowly going nowhere at great expense -
Pettteri
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 122
Liittynyt: 27.1.2010 10:40:54

Re: Sinne meni, lähes kaikki

ViestiKirjoittaja devalera » 9.8.2010 12:50:01

mulla meni tää nyt vähän vituilleen taasen , tuli toinen avio-ero ja olen taas yksin, haen lohtua napsuista ja katon vaan telkkuu , nukun vähän , on joka aamu niin paha olo että oksennan joka päivä. en tiedä enään mihin menis ja mitä tekis että tää loppuis , tää on vaan tätä , ei sanonta elämä on laiffia naurata enään yhtään koska tää ei oo laiffia ...

haluaisin saada kavereita mutta tuntuu että en saa enää, minun lähikaveri piiri on haudassa ja olen ainoa jäljellä. kuljen aina yksin ..
devalera
Miedosti panostava jäsen
 
Viestit: 8
Liittynyt: 9.8.2010 12:18:45

Re: Sinne meni, lähes kaikki

ViestiKirjoittaja Pettteri » 14.8.2010 20:40:20

Moikka,

kuljen aina yksin - vaikka en futiksesta niin välitäkään, enkä seuraa, niin tuli mieleen LIverpoolin (?) kannatuslaulu "You´ll never walk alone" - tämä keskustelu käynee kuumempana "Me Lopettajat" palstalla, jonne se kuuluukin. Tsemppiä!

P
- Sailing, The fine art of getting wet and becoming ill, while slowly going nowhere at great expense -
Pettteri
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 122
Liittynyt: 27.1.2010 10:40:54

Re: Sinne meni, lähes kaikki

ViestiKirjoittaja Ellis79 » 16.8.2010 13:22:28

Tsemppiä sulle, Pettteri! Itku tuli, mutta itku on hyvä kun silloin on sattunut sieluun asti.
Jumala suokoon minulle tyyneyttä hyväksyä asiat, joita en voi muuttaa,
rohkeutta muuttaa mitä voin, ja viisautta erottaa nämä toisistaan.

(selenita79@gmail.com)
Avatar
Ellis79
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 427
Liittynyt: 24.9.2009 15:07:19


Paluu Kotikanava

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 6 vierailijaa