Olet täällä

Alkoholismi ja masennus

Käyttääkö puolisosi, läheisesi tai vanhempasi alkoholia ongelmallisesti? Älä jää yksin. Kotikanavalla keskustellaan asioista ja ongelmista, joihin voi törmätä kotona alkoholin kanssa.

Valvoja: Päihdelinkin toimitus

Alkoholismi ja masennus

ViestiKirjoittaja Pelkään lähteä » 16.8.2010 17:35:19

Nyt ollaan ihan tien päässä. Mieheni juominen alkoi suuremmassa määrin 10 vuotta sitten muutettuamme miehen kotitilalle. Ensin vitsiailtiin, että pitää lämmittää sauna joka ilta, että voi juoda saunakaljan...sitten saunaa ei enää kaivattu, kaljan lisäksi meni erinäinen määrä viinaa. Varmaan tuttu tarina.

Väkivaltainen mieheni ei ole koskaan ollut, mutta iso mies - vanha raskaan sarjan painonnostaja. Perheeseen kuuluu myös kaksi vammaista lasta. Muutaman kerran mies on hermostunut aivan mitättömästä syystä, niin että on aivan tärissyt raivosta - on kuitenkin lähtenyt kävelemään, mutta jotenkin näistä on jäänyt sellainen olo, että hallitseekohan aina itseään. 20 vuotta vaikeasti vammaisen lapsen hoitamista - ymmärrän että masentaa varsinkin kun toinenkaan lapsi ei ole terve. Illat vietän lasten kanssa - mies menee pihalle tai kavereille ryypppää enemmän tai vähemmän - kotiutuu, nukkuu yleensä eri huoneessa, lähtee töihin (ne on onneksi pystynyt hoitamaan), joten ei tämä enää ole oikeastaan mikään avioliitto. Enemmänkin tuntuu siltä että mies on naimisissa pullon kanssa.

Vuosi sitten päätin ensimmäisen kerran lähteä. Mies meni aivan paniikkiin, uhkasi tappaa itsensä. Kysyin, että kiristämälläkö hän aikoo minut tässä pitää? Hätäisesti kielsi, mutta kertoi ettei selviä yksin ja lupasi pyhästi parantaa tapansa - vähän aikaa niin kuluikin. Jouluaattona sitä sitten kuitenkin sammuttiin kun olisi pitänyt jakaa lahjat - taas sama show. Lupasi mennä hoitoon - haki masennuslääkityksen. En tiedä enkä jaksa vahtia onko syönyt lääkkeensä (en jaksa vahtia myöskään juomista - lapsissa on ihan tarpeeksi vahtimista). Jonkin aikaa taas meni hyvin: kunnes kevään mittaan taas alettiin ottaa muutama kalja, ja siitäpä se sitten taas lisääntyi. Ja taas ollaan siinä, että juominen on päivittäistä. Tässä olen nyt välillä puhelin kädessä: soitanko kuntaan ja kysyn vuokra-asuntoa. Pelkään miehen reaktiota, jos sanon että haluan muuttaa pois. Se on jotenkin ihan hukassa itsensä kanssa eikä minulla ole voimavaroja auttaa. Välillä mietin että mitenkähän ihmisen käy sitten kun kaikki voimat on todella käytetty.

Tässäpä on nyt tullut kerrottua kaikki huonot puolet tästä miehestä. Pohjimmiltaan hän on kuitenkin todella poikkeuksellisen huolehtiva mies, joka on aina pitänyt hyvää huolta ja rakastanut vammaistakin lastamme. Sellaiset varmaan usein sortuvatkin.

Varmaan tästä jo selvisikin, että hyviä neuvoja kaivattaisiin. Kunnan sosiaalitoimen kanssa olen saanut vammaisen lapsen etuuksista niin paljon riidellä, että sinne ei kannata mennä.
Pelkään lähteä
 

Re: Alkoholismi ja masennus

ViestiKirjoittaja nopsasti » 16.8.2010 17:55:03

Hei,
AA voisi olla miehellesi hyvä vaihtoehto. Pitkään raittiina olleista voisi löytää hyviä mieskavereita, jotka tukisivat vaikeina hetkinä.
nopsasti
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 582
Liittynyt: 30.12.2005 19:04:35
Paikkakunta: Helsinki

Re: Alkoholismi ja masennus

ViestiKirjoittaja Pelkään lähteä » 16.8.2010 19:17:45

Niin, ehdotettu on, mutta kynnys on hänelle ihan liian suuri.
Pelkään lähteä
 

Re: Alkoholismi ja masennus

ViestiKirjoittaja cricket » 16.8.2010 21:38:14

Pelkään lähteä kirjoitti:Niin, ehdotettu on, mutta kynnys on hänelle ihan liian suuri.


Jos kynnys on liian suuri, mitähän tuo mahtaa ajatella ovesta, jota hänelle näytät :)?

Lapsen, koiran ja alkoholistin kanssa pätee samat säännöt: täytyy olla johdonmukainen. Uskallan sanoa näin, koska olen ollut a) lapsi ja b) alkoholisti. Koirana sitten seuraavassa elämässä :)?

Tyhjät uhkailut kannattaa unohtaa, mutta jos jotain sanoo, sen takana tulee seistä. Olet kerran sanonut lähteväsi ja asiat paranivat hetkeksi. Hän on jo siis käyttänyt mahdollisuutensa muuttua kerran, muistuta häntä siitä. Jos aiot uhkailla jollakin, tee se nyt, ja pistä hänet hakeutumaan hoitoon tai muutatte pois. Jos hän ei suostu, tee niinkuin uhkasit.

Tämä kaikki edellyttäen että olet siihen itse valmis. Mieti, oletko valmis hoitamaan lasten lisäksi tämän yhdenkin asiat? Kuinka pitkälle oman jaksamisesi kanssa aiot mennä ja kuka hoitaa lapsesi, jos sinä romahdat? Jos kuvittelet jaksavasi supernaisena vielä vuoden tai viisi lisää, jatka ihmeessä jos siltä tuntuu. Mutta älä odota, että mies muuttuu itsekseen, tekemättä mitään alkoholismilleen. Tämä on valitettavasti tauti, joka vain pahenee vuosi vuodelta, ellei sitä suostu hoitamaan.

Voimia!
If you want others to be happy, practice compassion. If you want to be happy, practice compassion.
Dalai Lama
Avatar
cricket
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 2361
Liittynyt: 30.5.2009 22:47:40

Re: Alkoholismi ja masennus

ViestiKirjoittaja Ellis79 » 16.8.2010 22:21:13

Cricket taisi lukea minullekin joskus vastaavat madonluvut.

Ei sitä ole mukava kuulla. Siis totuutta. Mutta niin kuin sanotaan niin totuus ei pala tulessakaan, eikä siis tämäkään asia muuksi muutu kun se suoraan sanotaan.

Jos (ja kun) et halua katsella nykyistä menoa, sinulla on kaksi vaihtoehtoa: my way tai highway. Haluat tietenkin että mies hakeutuu hoitoon. Voipi olla että useista lupauksista huolimatta näin ei tapahdu ("kynnys" mennä AA:han? = kynnys tunnustaa, että alkoholi on ongelma). Jos tässä tilanteessa kykenet olemaan johdonmukainen, itsenäinen, itsellinen, YH ja saat aikaiseksi muuttaa toiseen osoitteeseen (vai mieskö muuttaa) niin voipi olla että vältät monet monet monet turhauttavat välivaiheet ja mies hakeutuu hoitoon (mahdollisesti ennen kuin hän on alkoholiriippuvainen). Tai sitten syöksy pahenee, emme tiedä ennakkoon.

Toinen vaihtoehto on se pidempi tie eli yrität saada miehen tajuamaan että hänellä on alkoholiongelma. Miten? kysyt varmaan. No, siinäpä se viisasten kivi olisikin kun tuohon olisi yksiselitteinen vastaus. Tällä palstalla on monia tarinoita, ja niistä löytyy sinulle ehkä vinkkejä viestin perilleviemiseksi.

Pahoittelen, olisi varmaan mukavaa valita se helppo tie. Teitä on koeteltu vuosien saatossa ja muutoinkin, ja olette epäilemättä olleet usein jaksamisen äärirajoilla. Sellaisessa tilanteessa toiset turvautuvat unohdukseen, ja jäävät sinne.
Jumala suokoon minulle tyyneyttä hyväksyä asiat, joita en voi muuttaa,
rohkeutta muuttaa mitä voin, ja viisautta erottaa nämä toisistaan.

(selenita79@gmail.com)
Avatar
Ellis79
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 427
Liittynyt: 24.9.2009 15:07:19

Re: Alkoholismi ja masennus

ViestiKirjoittaja Alkuperäinen » 17.8.2010 12:15:25

Kiitos viesteistä. Taidatte olla oikeassa.

Olen nyt kestänyt tätä jo liiankin kauan. Nyt lähtee se vihoviimeinen yritys. Tuli ymmärtääkseni hyvin selväksi miehellekin. Miten tässä käykin näin, että usko omaan arvoon jotenkin murenee ja sitä ajattelee vain sen toisen vaikeuksia. Luen nämä vastaukset vielä moneen kertaan, jotta saan totuuden pidettyä mielessä. Saan voimia niistä - kiitos <3
Alkuperäinen
 

Re: Alkoholismi ja masennus

ViestiKirjoittaja Ellis79 » 17.8.2010 19:19:04

Alkuperäinen kirjoitti: Olen nyt kestänyt tätä jo liiankin kauan. Nyt lähtee se vihoviimeinen yritys. Tuli ymmärtääkseni hyvin selväksi miehellekin.


Mieti tarkkaan, mitä tämä tarkoittaa. Mitä olette oikeastaan sopineet? Mikä on se raja, mikä ei saa ylittyä? Tietääkö myös miehesi sen? Ei ole kovin todennäköistä, että mies pystyy saavuttamaan tavoitteen joka on ulkopuolelta annettu. Hänen pitää itse olla asiasta samaa mieltä. Jos asetettu tavoite on epärealistinen tai olette tavoitteesta eri mieltä, niin on sama kun pakkaat tavarasi nyt.

Vielä puoli vuotta sitten ajattelin, että mies menee AA:han ja raitistuu ja asia on sillä selvä. No ei se elämä ole ihan niin mennyt. Retkahduksia on tullut ja varmaan tulee vielä lisää. Mutta hänellä itsellään on erilainen asenne. Päivä päivältä parempi, uskon.

Käsittääkseni nämä retkahdukset kuuluvat taudin kuvaan, siis alkoholiriippuvuuteen. Se että onko riippuvainen vai ongelmakäyttäjä on toinen juttu. Suosittelen että luet aiheesta, sitten sinun itsesikin on halpompi ymmärtää millaisia tavoitteet voivat olla. Kirjasto on hyvä paikka aloittaa. Niinhän sitä sanotaan: lue enemmän, luulet vähemmän :)
Jumala suokoon minulle tyyneyttä hyväksyä asiat, joita en voi muuttaa,
rohkeutta muuttaa mitä voin, ja viisautta erottaa nämä toisistaan.

(selenita79@gmail.com)
Avatar
Ellis79
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 427
Liittynyt: 24.9.2009 15:07:19


Paluu Kotikanava

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 7 vierailijaa