Agga kirjoitti:Ulkopuolisena seuraajana kieltämättä joskus tulee mieleen, että mitä te noitten renttujen kanssa teette kun raittiitakin ja kohtuukäyttäjämiehiä on?
Älkää nyt vetäkö hernettä ensimmäisenä nenuun vaan kertokaa ihmettelevälle, miksi? Ei se voi olla rahan takia kun ne juovat kaikki. Läheisriippuvuus?
Miksi altistatte lapsenne tuollaiselle?

Niinpä. Tätä olen itsekin miettinyt, kun aika monta vuotta elämästäni tuhlasin juopon, minua mitätöivän ja vähättelevän ihmisen kanssa, enkä millään löytänyt siitä kuopasta ylöspääsyä. Ei sieltä kai omin voimin edes pääse ylös, apua on haettava. Onneksi apua on olemassa.
Vastauksia kysymykseesi:
- Läheisriippuvuus ja myötäriippuvuus.
- Lapsuus mitätöivien, sairaasti käyttäytyvien vanhempien kanssa... rinnalleen hakee puolison, joka käyttäytyy samalla tavalla kuin vanhemmat (tai toinen vanhemmista.) Kumppanissa on sekä vanhempien hyvät- että huonot puolet. Hyvät näkyvät ensin, huonotkin hyvin nopeasti. Näin pääsee kohtamaan oman lapsuutensa traumoja, koska ilman niiden kohtaamista ei voi parantua ja eheytyä. Jos kokemuksia ei pysty ottamaan vastaan oikein, vaan pakenee niitä (juomalla, lääkkeillä, ohittamalla, vääristämällä totuutta, mitätöimällä, kontrolloimalla, tuomitsemalla toisen käytöstä, yrittämällä parantaa häntä jne) niin elämä juopon rinnalla jatkuu, koska edelleen tarvitsee näitä draamoja ja kipukohtia. Niin kauan, että saa lapsuuden keskeneräiset asiat purettua, ja tavallaan vietyä "loppuun". Sen jälkeen juopon rinnalla eläminen ei enää kiinnosta, vaan halu omaan elämään ja hyvinvointiin alkaa nousta.-> Eli ihmisen sisään ohjelmoitu parantumisen tarve, ja tarve saattaa loppuun kesken jääneet asiat.
- Itseviha. Itsensä voi kokea niin huonoksi ja mitättömäksi (taas lapsuuden "vaivoja") että ei koe ansaitsevansa
parempaa.
- Häpeä. Alkoholistin käytöstä saa hävetä, ja näin saa projisoitua omia kipeitä häpeämuistojaan häneen, ja koettua tätä häpeää, joka sisällä muhii vailla ulospääsyä.
- Syyllisyys. Alkoholistin rinnalla elävä kokee syyllisyyttä omista päätöksistään, ja on koukussa tähän syyllisyyteen. Syyllisyys peittää allensa usein vihan ja surun, joita kokemalla vapautuisi.
- Hylätyksi tulemisen pelko. Lapsuudessa hylätyksi tuleminen tuntui niin hirveältä, että siitä muodostui yksi tunnelukko, jota alkoholistin kanssa yrittää avata. Alkoholisti hylkää, ja ottaa hetkittäin takaisin (nousuhumala, hyvittämiset renttuilupäivien jälkeen jne..) Hyvityspäivinä saa "vastalääkettä" hylkäämiskokemuksiin, ja hetkeksi levollisen, rauhallisen ja toiveikkaan olotilan. Tähän koukuttuu. Lisäksi lapsena koetut hylkäyskokemukset hakevat jatkoa itselleen, koska ne ovat jääneet aikanaan "kesken". Elämä toistaa itseään, siinäkin asiassa, kunnes on valmis kohtaamaan kipunsa ja käsittelemään ne. Lapsena ei pysty tällaisia asioita käsittelemään, vaan menee lukkoon ja alkaa muodostaa erilaisia pelastumiskeinoja itselleen. (Kuten valheellisuus, tunteiden kuolettaminen, pakeneminen erilaisiin rooleihin jne.)
- Kontrolloinnin tarve. Oma elämä on niin sekaisin ja kontrolloimatonta, ja alkoholisti osaa esittää "kontrolloitavaa", eli suostuu moniin sopimuksiin ja nöyristelee sopivissa kohdin, jolloin saa valheellisen kuvan siitä että pystyy kontrolloimaan toista ihmistä ja sitä kautta omaa elämäänsä.
- Tuttuus. Kun on itse rikki ja elämä sekaisin, niin alkoholisti tutulta, koska hänenkin sisäinen elämänsä on sekaisin.
- Syntipukki-teoria. Omalle epäonnistumiselleen tarvitsee syyn. Oma keskeneräisyys ja rikkinäisyys vaatisi hoitoa, mutta alkoholistin rinnalle asettuessa jää taustalle, ja alkoholistin tempaukset peittävät alleen omat ongelmat, niin että niitä eivät muut huomaa. (Paitsi että huomaavat, läheisriippuvainen on usein omille lapsilleen enemmän traumatisoiva kuin alkoholisti.)
- On itsekin alkoholisti/alkoholistoitumassa. Kumppani löytyy kapakasta/yhteisten tuttujen joukosta, ja juomakulttuuri on tuttua ja houkuttelevaa.
- Paranemisen ja eheytymisen tarve. Alkoholistia "parantaessa", eli holhotessa ja auttaessa yrittää oikeasti epätoivoisesti parantaa itseään, mutta eihän se toisen kautta onnistu. Mutta tarve parantua ja päästä eroon sisäisestä tuskasta ilmenee toisen ihmisen parantamisyrityksinä.
- Projisointi. Lapsena on opetettu että jotkut tunteet, kuten viha, suru,pettymys, kateus, häpeä jne ovat pahoja, ja niitä ei saa kokea eikä näyttää. Lapsi oppii hautamaan nämä tunteet sisälleen, ja aikuisena on suuri määrä "säiliössä" purettavia tunteita, mutta ei kykyä tai taitoa tunteiden purkamiseen. Alkoholisti kumppanina on tässä tärkeä apu. Hän kokee estoitta kaikkia näitä tunteita (itkee kännissä, raivoaa ja vihaa niin että saattaa vetää turpaankin, on kateellinen ja häpeää krapuloissaan...) ja näin tunnelukkoinen kumppani pääsee kosketuksiin näiden "kiellettyjen" tunteidensa kanssa. Hän myös projisoi omat tunteensa alkoholistiin, on vihainen alkoholistin käytöksestä, on pettynyt rikottuihin lupauksiin, häpeää tämän tolkutonta käytöstä, on surullinen kun omat lapset kärsivät... Eli alkoholisti tuottaa näitä "tukahdetettuja tunteita" läheiselle. Tämä ei valitettavasti paranna, vaan vie vaan syvemmälle masennukseen. Ainoastaan todellisten, vanhojen kokematta jääneiden tunteiden vapautus tyhjentää tätä lapsuudesta kerättyä säiliötä. Mutta läheisriippuvainen saa aavistuksen, kevyen kosketuksen sisimpäänsä (tähän säiliöön) alkoholistin kautta tunteitaan projisoimalla, ja koukuttuu tähänkin helpotukseen. Esim. riitelyn ja raivoamisen jälkeen voi hetken tuntua helpommalta.
- Pelko. Kaikki tukahdetut tunteet ovat sekoittuneet mössöksi, joka tuntee nimen PELKO. Pelon vuoksi ei voi lähteä. Se sanelee tuhansia tekosyitä.. raha, yhteinen talo, yhteiset ystävät, mitä muut sanovat, lasten kärsimys erossa jne.
- Vääristynyt kokemus rakkaudesta. Se rakkaus, mitä pitäisi antaa itselleen ja lapsilleen, ohjautuu alkoholistille.
- Onneton itsetunto. Lapsena on mitätöity tai jätetty omilleen, ja itsetunto ei ole kehittynyt normaaliksi. Alkoholistin kokee "itsensä arvoiseksi" tai alemmaksi itseään, turvalliseksi valinnaksi.
Tässä muutama.. eiköhän näitä syitä ole tuhansia. Valitettavasti. Ja alkoholistiperheistä kasvaa koko ajan uusia mieleltään rikkonaisia lapsia, jotka tarvitsevat rinnalleen addiktoituneen ihmisen. Minä olen yksi näistä, mutta onneksi näen nykyään omat kipukohtani ja ongelmani, enkä tarvitse sen vuoksi enää riippuvaista rinnalleni omaa sisäistä kaaostani peilaamaan. Ulkopuolisen, normaalissa suhteessa elävän on vaikea ymmärtää tällaisia suhteita, ja mielestäni on ihan oikein, että tätä alkoholistimyönteistä suomalaista kulttuuria on alettu kyseinalaistamaan.