Vieras, en ainakaan minä kokenut tekstiäsi kehotukseski tai neuvoksi, vaan juurikin arvokkaaksi kokemuksen jakamiseksi. Ja se on juuri sellaista, mitä minäkin koen hyödylliseksi. Käskystä en tee mitään, mutta kun luen toisten kokemuksia, huomaan että ne muistuttavat omiani ja huomaan, että olisin tuolle toiselle sanomassa: ei tuollaista tarvitse katsella. Sitä kautta syntyy ajatus, että eihän minunkaan tarvitsisi katsella. Näin se ajatus kehittyy itsellä, toisten kokemuksiin peilaten
Me kai kukin tahollamme "työstämme" omia tilanteitamme, ja ainakin alitajuisesti yritämme löytää ulospääsyä. Toisen tilanteeseen peilaten näkee selvemmin, sisäänpäin omaan tilanteeseen katsoessaan ei "näe metsää puilta".
Tuohon "alkoholistin rinnalla omaa elämää", minä olen kuvitellut oppineeni sitä elämään. Mutta täytyy myöntää, että se toimii niin kauan kuin minulla on mahdollisuus olla äänen kantamattomissa. Tulee kuitenkin tilanteita, jolloin en voikaan olla oman asuntoni puolella, esimerkiksi kun yksi kissoista oli sairas ja toinen kissa oli silloin koko ajan ahdistelemassa sitä. En uskaltanut jättää niitä esim. yöksi keskenään, kun mies oli ympäripäissään eikä hänestä ollut katsomaan kissojen perään. En voinut ottaa niitä omalle puolellekaan, koska sairaalla oli virtsatietulehdus ja sille sattui vahinkoja, ja minulla työruuhkan takia kämppä papereita levällään, ei voi antaa kissojen sotkea asiakkaiden papereita

Voi vitsi että oli ahdistavaa, kun oli jumissa miehen asunnolla ja mies pölisi ja sössötti koko ajan ja oli ikkunassa tupakalla jolloin kylmää ilmaa tulvi sisään ja syödä mässytti keittiössä niin että ruokaa tippui koko ajan lattialle, ja oli kaatumaisillaan tämän tästä. Omalla puolella nukkuessani voin unohtaa tällaiset asiat ja nukkua hyvät syvät yöunet. Miehen kanssa saman katon alla tuntuu, että saa jonkinlaisen paniikkihäiriökohtauksen, kun ällöttää niin. Jokainen elekin ällöttää, esim. se miten hän besserwisserinä selittää jotain molempien käsien etusormi pystyssä. Jopa jos näen hänen sormensa varjon seinästä, oksettaa! Tämä yhtenä esimerkkinä siitä, ettei se oman elämän eläminen saman katon alla ja toisen olemassaolon unohtaminen minultakaan aina onnistu oikein mitenkään, vaan kyllä siinä on edellytyksenä, että pääsee pois siitä samasta tilasta.
Mutta sitten kyllä, kun en häntä näe enkä kuule, voin hänet myöskin unohtaa. Silloin hän voi mainiosti kuulua elämääni, en minä häntä juurikaan mieti silloin, kun en joudu havainnoimaan

Niin, mitä järkeä tässä sitten on? Hyvä kysymys.