Olet täällä

Alkoholistin läheisen voimaantuminen

Käyttääkö puolisosi, läheisesi tai vanhempasi alkoholia ongelmallisesti? Älä jää yksin. Kotikanavalla keskustellaan asioista ja ongelmista, joihin voi törmätä kotona alkoholin kanssa.

Valvoja: Päihdelinkin toimitus

Re: Alkoholistin läheisen voimaantuminen

ViestiKirjoittaja Akvara » 25.1.2018 17:04:32

En tiedä, mikä Voimaantunut-nimimerkin tilanne tällä hetkellä on, mutta mun neuvo kaikille läheisille on se, että läheisen tukemisessa miettii tosi tarkasti sitä, millaista tukea alkoholisti haluaa/on halukas ottamaan vastaan vai onko valmis ottamaan mitään tukea vastaan. Itse yritin tukea ex-miestäni tavoilla, joiden kuvittelin auttavan ja yritin arvostaa häntä jne. Todellisuus oli se, että ainoa "tuki" mitä mies minulta halusi oli se, että hän saisi juoda rauhassa, juomaputkien aikana haukkua ja syytellä minua ja että juomaputkien välillä eläisimme ikäänkuin mitään ei olisi ikinä tapahtunut enkä ikinä mainitsisi juomista hänelle. Ei häntä kiinnostanut minun paha mieleni, syyttelyni, aneluni tai arvostamiseni pätkääkään, koska hän sairasti alkoholisimia eikä hallinnut omaa tilaansa.

Miettikää siis tarkkaan, millaista tukea kannattaa/haluatte/jaksatte antaa. Aika harva alkoholisti raitistuu (siis edes niistä, joilla on omaa halua raitistua). Jos ette usko tätä, niin kannattaa lueskella tuolla Lopettajissa näiden lopettajien pyristelystä ja retkahteluista. Kaiken todennäköisyyden mukaan juominen jatkuu ja pahentuu, koska alkoholismi on krooninen, etenevä sairaus. Kannattaa miettiä sitä, haluaako elää oman elämänsä juovan puolison kanssa vai eikö. Kaikkien todennäköisyyksien mukaan on epätodennäköisempää, että juominen loppuisi, kuin että se jatkuisi ja pahenisi.

Voimaantunut kirjoitti noista morkkis-ikkunoista. Olen oman kokemukseni perusteella tästä eri mieltä. Mikään ei ole niin suurta petosta kuin krapulaisen juopon raityiuslupaukset! Niitä minäkin olen kuunnellut. Käytännössä aina ääni muuttui kellossa, kun olo parani. Eli krapulaista alkoholistia on ihan turha säälitellä tai yrittää käännyttää hoitoon. Se hoitotahto ja lupaukset ovat nimittäin erittäin nopeasti katoavaa tavaraa.

Läheinen ei saa juoppoa lopettamaan juomista. Jos saisi, ei tässä maailmassa olisi yhtään alkoholistia tai narkkaria.
"No women should be taught that love is how much shit you can tolerate from a man"
Akvara
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 124
Liittynyt: 30.6.2015 12:23:26

Re: Alkoholistin läheisen voimaantuminen

ViestiKirjoittaja yksin jouluna » 25.1.2018 23:55:04

Komppaan Akvaraa.

Tsemppinä kaikille irrottautumiseen kaipaaville, kyllä se onnistuu ajan kanssa, niin hirveää kuin ainakin joillekin onkin. Niinkin paksukalloiselta kuin multakin on onnistunut.

Mutta olen huomannut, että joudunkin tai pääsenkin tutustumaan itseeni, kun fokus ei pyöri alkkiksessa. Se on aika jännää, näin yli viiskymppisenä :D. Omalla kohdalla olen huomannut, että mulla taitaa olla jonninlainen realismivaje, eli on taipumusta elää itse luomissaan pilvilinnoissa tai kuplassa, mikä piirre syntyjään syviä ei ole (ollut) mitenkään alkkisesta aiheutunut. Valitettavasti pilvilinnahakuinen henkilö niin kuin mä mätsää alkkiksen kanssa kuin voisilmä puuroon, yhteentörmäykset todellisuuden kanssa selittelee helposti itselleen välttäen kohtaamasta todellisuutta. . Ja tämmöstä mä nyt selvittelen, että miten saisin itseni kiinnostumaan konkreettisista "tylsistä" ei-alkkismiehistä, mikä olisi mulle pitkässä juoksussa kuitenkin parempi vaihtoehto.

Kiintoisaa on sekin, että alkkismiehillä, vaikka heitä on niin moneen lähtöön ammattinsa, varallisuutensa, sosiaalisen asemansa ym. suhteen, on kuitenkin niin verta hyytävän paljon samoja piirteitä. Tosi syvällä heissä minusta vaikuttaa olevan alkoholismi, eikä sitä niin vaan pois kitketä.
yksin jouluna
 

Edellinen

Paluu Kotikanava

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 10 vierailijaa