Olet täällä

onko miehestäni tulossa alkoholisti?

Käyttääkö puolisosi, läheisesi tai vanhempasi alkoholia ongelmallisesti? Älä jää yksin. Kotikanavalla keskustellaan asioista ja ongelmista, joihin voi törmätä kotona alkoholin kanssa.

Valvoja: Päihdelinkin toimitus

Re: onko miehestäni tulossa alkoholisti?

ViestiKirjoittaja Rinalda » 9.4.2015 12:16:23

Ihanaa, Maikki, kun kirjoitit. Olen ajatellut silloin tällöin, että olisi mukava kuulla miten teillä menee. Uskon, että moni muukin ilahtuu päivityksestäsi!

Hienoa, että elämänne on lasten syntymän myötä asettunut uomiinsa, ja alkoholiongelmakin on voitettu. Ja sinullahan oli varasuunnitelmat, olit miettinyt hyvin kaikki vaihtoehdot. Myös vaikeuksien varalle.

Onnelliset kuulumiset saavat "ulkopuolisenkin" hyvälle mielelle! Kaikkea hyvää sinulle ja perheellesi! Kuulemme mielellään aina silloin tällöin, miten elämänne sujuu :)
En kadu mennyttä, en häpeä tätä päivää;
pelotta katson huomiseen.
Rinalda
Rinalda
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 1059
Liittynyt: 13.3.2012 11:03:50

Re: onko miehestäni tulossa alkoholisti?

ViestiKirjoittaja maikki1985 » 4.5.2018 12:42:34

Heippa!
Monen vuoden jälkeen palasin katsomaan kuulumisia ja kertomaan meidän kuulumisia.
Mulle kuuluu hyvää, olen saanut nauttia lasten kasvusta, olen oppinut elämään hetkestä. En halua menettää enää sekunttiakaan elämästäni. Mulla on ihania uusia harrastuksia, olen löytänyt itseni. Minä olen löytänyt paljon valoa elämään, imen kaiken ihanan energian itseeni, olen elinvoimainen, pidän fyysiseti sekä henkisesti itsestäni huolta. Elämä on todella ihanaa, olemme onnellisia.
SUurin oivallus on tässä vuoden aikana ollut, että mä en kadu elämässäni mitään. En kadu mun suhteita, sitä mitä itse olen tehnyt tai mitä päätöksiä olen tehnyt. Olen kiitollinen kaikista kokemuksista mitä olen elämäni aikana kohdannut, tämä siksi, että jos olisin tehnyt/valinnut jotain toisin, en olisi tässä ja nyt, mulla eiolisi ihania lapsia, mulla ei olisi ihanaa kotia, en olisi näin elinvoimainen, en olisi löytänyt itseäni. <3

Entäs mun ja tämän "alkoholistin" suhde. Olemme edelleen yhdessä. Siedin kaiken, uhrasin mielialani miehen juomiselle, mietin jatkuvaa eroa jne. Mutta kun aloin etsimään itseäni, kun aloin löytää itsestäni positiivisuuden, rakkauden, elämänilon, unohdin mieheni ja hänen "ongelmansa". Tein töitä itseni kanssa, nautin joka sekunnista lasten kanssa joten en kerinnyt kiinnitäämään miehen juttuihin huomiota. Kunnes ehkä vajaa vuosi sitten huomasin että mä en näe enää miehen ongelmaa, mä en tunne mitään jos mies juo, mä en kontrolloi enkä tuomitse, ja kaikki siksi että mieskin on lähes tyystin lopettanut juomisen. Mitä enemmän etsin itseäni, se on samaan tahtiin vaikuttanut miehen elämänasenteeseen, siihen että alkoholi ei vallitse hänen elämäänsä jne. Kuinka vapauttavaa on elää omaa elämää ja huomata että mieskin kuuluu siihen, siis ettei mun tarvitse murehtia että paljonko mies on juonut, tai paljonko se juo vappuna tms. Hän saa juoda niin paljon kun haluaa, jos hän haluaa juoda hän saa tehdä sen, eikä se pilaa mun onnellisuutta koska mä teen suunnitelmia mihin kuuluu minä ja lapset, en tee miehenn varalle enää mitään suunnitelmia, vaikka nykyään voisin ilman pettymyskiä. Jos mies haluaa osallistua meidän suunnitelmiin, kuten ylensä aina haluaa, niin se on ihanaa touhuta perheenä. Olen oivaltanut, ettei miehen tehtävä ole tehdä mua onnelliseksi, mä löydän onnellisuuden itsestäni, mies tuo suhteeseen onnellisuuden lisän.

Olen kiitollinen tästä ryhmän antamasta tuesta, siitä miten tämä tie on kasvattanut mua ihmisenä ja paljon. Miten olen löytänyt normaalin tavan suhtautua mieheen, ystäviin jne.
Paljon aurinkoa teidän elämään <3
maikki1985
 

Re: onko miehestäni tulossa alkoholisti?

ViestiKirjoittaja Laventeli » 9.6.2018 19:55:10

Tätäkin ketjua lueskelin ja oli lopussa kiva yllätys eli Maikki85 sinun päivityksesi nykytilanteestasi. Oli hyvä kuulla, että teillä menee hyvin vaikken reaaliajassa tuolloin tilannettasi tuntenutkaan.

Siitä tuli mieleeni sekin miksi vanhat palstalaiset harvemmin palaavat enää kirjoittelemaan. Kyllähän nämä ovat niin rankkoja elämänkokemuksia ja -tarinoita, että voin kuvitella ettei niitä mielellään elä uudestaan, kun niistä on kerran selvinnyt.
Laventeli
 

Re: onko miehestäni tulossa alkoholisti?

ViestiKirjoittaja Roope 47 » 2.1.2020 00:17:50

Niinpä niin.
Tämäpä näyttää olevan naisten valituskanava miesten juomisesta...
Mutta näin miehisen miehen näkökulmasta, miehen ja naisen välillä tärkein asia on rakkaus, lämpö, läheisyys ja - rakastelu.
Mikäli seksi puuttuu, kuten omassa avioliitossani on puuttunut jo lähes 20 vuotta, sitten markka-ajan, niin mitä muuta addiktiota jää jäljelle???
Viinipönttö kerran tahi kaksi viikossa korvaako seksin, siis? Kestän kyllä moitteen ja huolen juomisestani.
Seksin puutetta avioliitossani en kestä enää. Siis avioliitossa.
Onko siis avioliittomme AVIO-osa ohi, jäljellä enää Liitto?
Neuvokaapas innokkaat kirjoittelijanaiset nyt tähän miehiseen pulmaani jotain!
Kun edelleen seisoo, 72-vuotiaanakin! Terhakasti.
Kukaan keskustelijoista ei puhunut, sujuuko seksi vai ei. Eipä taida sujua!
Kun tämä on aivan se aivan oleellisin sydäntäni raapaiseva kysymys.
Meillä ei vaan suju, kun vaimo ei vaan halua rakastella, vaikka olen kymmeniä kertoja kysynyt.
Selkä kääntyy minulle aina. Vaikka kuinka rintaansa hivelisin.
Kuulemma limakalvot kuivat.
Vaikka telkka huutaa Vagisanin auttavan.
Ostaisinko rekkakuormallisen tätä?
Ei kun ei. Siispä taasen viinikauppaan!
Apua!
Roope 47
 

Re: onko miehestäni tulossa alkoholisti?

ViestiKirjoittaja vieras » 3.1.2020 14:01:12

Kerron oman kokemukseni. Olin yhdessä mieheni kanssa 25 vuotta. Tästä viimeiset 10 vuotta oli hirveää alkoholismihelvettiä. Minäkin tein sitä, valitin. Valitin kaikille jotka jaksoivat kuunnella. Pikkuhiljaa aloin katsoa itseäni, en niinkään mitä se mieheni tekee, juoko vai ei. Huomasin tietyllä tavalla nauttivani kärsijän roolistani, se nosti minua paremmaksi kuin mieheni. Niin luulin. Voi kuinka väärässä olin.
Meillä ei seksiä ollut. Minun mielestä syy oli siinä kun mieheni joi. Taas olin väärässä. Myöhemmin olen tajunnut, että tarvitsin alkoholistia, jotta voisin pysyä etöällä. Ei minusta ollut läheisyyteen, en osannut. Enkä halunnut. Läheisyys ja rakastelu ovat varmasti tärkeitä parisuhteessa. Ihmiset ovat monista syistä yhdessä. Aina se syy ei ole rakkaus.
Tällä hetkellä elän omaa elämää. Ja juuri niinkuin itse haluan. Annan myös toisten elää omia elämiään. Ja nautin suunnattomasti elämästäni. Aina ei näin ole ollut.
vieras
 

Re: onko miehestäni tulossa alkoholisti?

ViestiKirjoittaja Vieras » 4.1.2020 08:55:28

vieras kirjoitti:Kerron oman kokemukseni. Olin yhdessä mieheni kanssa 25 vuotta. Tästä viimeiset 10 vuotta oli hirveää alkoholismihelvettiä. Minäkin tein sitä, valitin. Valitin kaikille jotka jaksoivat kuunnella. Pikkuhiljaa aloin katsoa itseäni, en niinkään mitä se mieheni tekee, juoko vai ei. Huomasin tietyllä tavalla nauttivani kärsijän roolistani, se nosti minua paremmaksi kuin mieheni. Niin luulin. Voi kuinka väärässä olin.
Meillä ei seksiä ollut. Minun mielestä syy oli siinä kun mieheni joi. Taas olin väärässä. Myöhemmin olen tajunnut, että tarvitsin alkoholistia, jotta voisin pysyä etöällä. Ei minusta ollut läheisyyteen, en osannut. Enkä halunnut. Läheisyys ja rakastelu ovat varmasti tärkeitä parisuhteessa. Ihmiset ovat monista syistä yhdessä. Aina se syy ei ole rakkaus.
Tällä hetkellä elän omaa elämää. Ja juuri niinkuin itse haluan. Annan myös toisten elää omia elämiään. Ja nautin suunnattomasti elämästäni. Aina ei näin ole ollut.


Olen kirjotellut "vieraana" itsekin ja miettinyt rekisteröitymistä, mutten sitä ole saanut tehtyä. Minullakin tilanne on ohi, niin en niin usein täällä edes käy.
Ihmisillä on aina syynsä, ehkä itseltäkin piilossa olevat, valita joku tietty puolisokseen. Ehkä toistaa lapsuudessa opittua kaavaa, mistä sai kiitosta ja hyväksyntää, ehkä itsetunto on huono tai jotain. Lopulta kuitenkin on niin, että eteenpäin ei pääse, ennenkuin kääntää katseen itseenä ja lakkaa vatvomasta sen läheisen alkojolistin mielenliikkeitä, käytöstä tai syitä niihin. Monelle täällä läheisriippuvuus tuntuu olevan kuin punainen vaate, edes mainita, mutta mitä enemmän siihenkin olen perehtynyt, niin oireinahan juuri on se, että keskittyy toiseen liikaa, on prillä hänen tunteistaan ja oloistaan paremin kuin omistaan, tarkkailee, kyttää, vahtii ja luulee, että kunhan vain se ei nyt joisi, kaikki olisi hyvin ja omat ikävät piirteet ja tavat katoaa sen siliän tien. Juopon puoliso usein jatkaa samaa vahtimista ja tarkkailua ja kontrollointia vaikka toinen raitistuukin. Joku merkillinen ahdistus vaivaa koko ajan ja kuvittelee, että mitä tiukemmin tilanteen saa hallintaan, sen helpompi on olla. Siinä vaan käy helposti päinvastoin. Oma äitini huusi, nalkutti, uhkaili ja pyrki kontrolloimaan kaikkea, ettei mitään yllätyksiä tulisi. Lopputulos tietysti oli se, ettei kukaan kertonut, tai uskaltanut kertoa mitään ja siksi niitä yllätyksiä tuli eteen aina vaan enemmän, joka suunnalta.

Mulla varmaan oli tarve valita joku avuton hoivattavakseni, kun olin siihen rooliin ja liikaan vastuuseen kasvanut jo lapsena. Varmaan myös samaa kuin sinulla, että tunnevammaisen alkoholistin kanssa olin tavallaan turvassa; normaalin ihmisen kanssa olisin joutunut jotenkin alakynteen, ja kyvyttömyyteni olisi paljastunut. Olisin joutunut opettelemaan asioita, joita pelkäsin ja päästämään toisen henkisesti lähelle. Kai olin enemmän turvasssa turvattomassa suhteessa, kun en joutunut antautumaan rikkinäisenä rakastettavaksi ja kenties hylättäväksi kun en osaa. Oma heikkous peittyi mukavasti alkoholiongelman alle.

Ehkä nyt olisin normaalimpaan suhteeseenkin valmis ja tärkein kriteeri kumppanin valinnassa olisi kyllä kyky ja halua puhua. Se olisi ainoa tie hyvään suhteeseen. Uskon, että useimmissa ihmisissä on henkisiä haavoja ja säröjä, mutta niiden kanssa pärjää paremmin, jos edes tiedostaa ne ja kykenee rehellisyyteen niiden suhteen.

Melko kauan meistä monella menee sorkkiessa sen juovan puolison päätä ja mieltä, vaikka avain onnellisempaan elämään on oman mielen tutkiminen. Jos on itselleen vieras, täysin hukassa omien toiveidensa ja tunteidensa kanssa, mien sille muukaliselle yrittää mukavaa ja sopivaa elämää etsiä? Jos elää toisten kautta on kuin tyhjä kuori, ilman minuutta, niin miten ihmeessä semmoinen ei-kukaan edes on suhteessa kehenkään? Hyvin helposti päätyy suhteeseeen toisen onton kuoren kanssa. Toinen sitten täyttää tyhjyytensä viinalla ja toinen toisen viinanjuonnin vatvomisella.
Vieras
 

Re: onko miehestäni tulossa alkoholisti?

ViestiKirjoittaja Vieras » 4.1.2020 10:49:47

Lisään vielä edelliseen kommenttiini, että aikuisuuteen kuuluu vastuun ottaminen itsestään ja onnellisuudestaan. Alkoholisti tahtoo taantua lapseksi ja mieluusti sysää vastuun itsestään ja juomisen seurauksista jollekulle muulle. Usein juopon muija sen auliisti ottaakin, mutta ei millään suostu ottamaan vastuuta OMASTA elämästään.
Ei näissä suhteissa kumpikaan kanna vastuuta aikuisen lailla siitä mistä kuuluisi. Juopon onnellisuus ja mielenrauha riippuu alkoholista, juopon vaimon taas juoposta ja juopon toiminnasta.
Tai näin siis kumpikin kuvittelee. Jos perheessä on lapsia, heiltä puuttuu turva ja lapselle kuuluva henkinen ja joskus fyysinenkin huolenpito. Kukaan ei ole onnellinen ja taas kasvaa uusi sukupolvi näitä onttoja, jotka etsivät helpotusta ja täytettä itseensä kuka milläkin toimimattomalla keinolla.
Vieras
 

Re: onko miehestäni tulossa alkoholisti?

ViestiKirjoittaja Vieras » 4.1.2020 14:40:21

Näinhän se on. Minä olen tuo 25 v suhteessa ollut. Joskus oli aika, että kaduin sitä 25 vuotta. Nyt olen siitä kiitollinen. Olen vaikeuksista kiitollinen, koska niiden takia jouduin katsomaan itseäni. Oli aika, jolloin syytin ex-miestäni huonosta olostani. Sehän oli MINUN huono olo, ei hänen. Voi sanoa, että olen kiitollinen ex-miehelleni siitä, että hän auttoi minua kasvamaan aikuiseksi. Tietenkään, meidän ei enään sitten ollut mahdollista jatkaa avioliittoamme. Koska kun kasvoin aikuiseksi ja aloin ottamaan vastuuta omasta hyvinvoinnista, niin en halunnut enää päihteitä omaan elämääni. Lisäksi, kun kasvoin aikuiseksi, huomasin senkin, kuinka kykenemätön olen itse olemaan toisen ihmisen lähellä. Olimme kaksi toisilleen vierasta ihmistä. Se oli surullista.
Olen opetellut itseäni, sitä millainen minä olen, mitä tarvitsen ja mitä en tarvitse. Kukaan toinen ei voi sitä tietää. Ja se on ollut suunnaton helpotus. Minä voin siis itse luoda oman elämäni. Myös se, että minä olen itse ihan tasan samalla viivalla ihmisenä kuin se alkoholistikin, oli lopulta suuri helpotus. Minä kun nostin itseäni korkeammalle niin monta vuotta omasta sairaudesta käsin. Luulin tietäväni senkin, miten jonkun toisen täytyy elämäänsä elää. Minunkin mieheni olisi ollut onnellinen, jos olisi elänyt niin kuin minä olisin sanonut, jopa ajatellut sellaisia ajatuksia mitkä minä sanelen. Olen minä ollut kauhea partneri. Tiedän nyt, että olin syvästi läheisriippuvainen. Se ajatus täyttää minut suurella myötätunnolla itseäni kohtaan. Kun ajattelen niitä lähtökohtia, mistä ponnistin, ei niistä ilman suojakeinoja olisi edes voinut selvitä.
Mutta se on nyt takana. Maailma näyttäytyy tällä hetkellä pääosin ystävällisenä paikkana ja ihmiset hyväntahtoisina. Olen vähemmän tuomitseva itseäni ja muita kohtaan, minusta löytyy enemmän kärsivällisyytä ja lempeyttä. Myös mustavalkoinen ajattelu on vähentynyt. Elämä ei ole joko tai. Hmm...taidan jopa voida sanoa, että rakastan itseäni. Se tuntuu hyvältä :) .
Vieras
 

Re: onko miehestäni tulossa alkoholisti?

ViestiKirjoittaja Vieras » 4.1.2020 16:00:02

Niinpä. Ihminen ei välttämättä itse heti huomaa, kuinka fokus on koko ajan siinä puolisossa tai muissa ihmisissä. Sitten tulee se herääminen. Olisi todella hyödyllistä miettiä, kuinka paljon ajastaan käyttää vaikka sen puolisonsa analysointiin tai vatvimiseen ja paljonko omaan elämäänsä.
Tottakai vaikka tänne hakeutuessaan on hukassa ja se näkyy; ketjujen nimet ja alun kirjoitukset on täynnä sen juovan puolisin touhujen ja mielen vatkaamista. Tärkeä askel on päästä tilanteesta, jossa miettii, "onko mieheni alkoholisti" tilanteeseen, jossa miettii, miten minä voin ja onko tämä ihmissuhde minulle hyväksi ja haluanko minä elää näin. Osa ei tahdo päästä eteenpäin kovinkaan helposti ja jatkaa laput silmillä samaa jauhamista loputtomiin ja on sitten katkera vanhana syytellen juoppoa elämänsä pilaamisesta ymmärtämättä, että on itse sen antanut tapahtua, itse elämänsä pilannut.

Olin minäkin täynnä raivoa ex-miestäni kohtaan, sitten itseänikin, kun tajusin, miten kovin helposti mies eron jälkeen elämäänsä jatkoi. Ehkä itse kaipasin häntä enemmän tai kuvitelmiani ja toiveitani. Hänelle juova elämä sopii. Tavallaan suhde oli vähän valju, miehelle sopi että olen siinä, mutta toisaalta puuttumiseni ei haitannutkaan. Suututti, että jotenkin roikuin ja toivoin, tyydyin olemaan vähän kuin huonekalu. Minullekin tämä on ollut tarpeellinen kokemus, suhdetta kesti reilut 10v. Sen jälkeen olen kivun kautta kaivellut esiin itseäni ja pikkuhiljaa huomannut, että elämä on mukavaa ja vapaata. Elämä kantaa, eikä maksa vaivaa liikaa murehtia asioita etukäteen, eikä jälkikäteen. Koittaa parhaansa mukaan olla tässä ja nyt, nauttia hyvistä asioista ja ratkoa tämän hetken ongelmia, jos niitä välillä eteen tulee.
Kiitollisuus on hyvä sana, olemme saaneet mahdollisuuden tutustua itseemme näiden kokemusten avulla
Vieras
 

Re: onko miehestäni tulossa alkoholisti?

ViestiKirjoittaja Harhailija2 » 9.1.2020 09:48:55

Hmm. Tähän vähän mietteitä omasta avioliitostani. Itse olen toipuva alkoholisti, ollut sellanen tuurijuoppo. Eli 1-2kk täysin juomatta ja sit 1-2vk töys juoppo putki päälle. Kun luen näitä juttuja täällä, on vaikea ymmärtää miten jotkut katsovat päivittäistäkin juopottelua vuodesta toiseen.

Ehkä se on sitten se toivo tilanteen muuttumisesta, mutta kun monissa tapauksissa pystyy pian huomaamaan että se on turha toivo, ja juoppohan tykkää että joku on hyysäömässä. Usein juopolle se pullo on rakkaampi kuin puoliso!

Meidän liittomme on pelastanut, se että läheisyyttä ja seksiäkin on aina ollut (ei tiet. juomisputket aikana niinkään) ja ennen kaikkea se, että päätin valita raittiuden itseni, ja vaimoni takia. Olen valmis tekemään mitä vain, jotta puolisoni voi iloita selvästä miehestä, joka hoitaa vastuunsa ja on Mies, eikä mikään hyysättävä pikkulapsi!
Harhailija2
 

Re: onko miehestäni tulossa alkoholisti?

ViestiKirjoittaja Vieras » 10.1.2020 08:26:52

Harhailija2 kirjoitti:Hmm. Tähän vähän mietteitä omasta avioliitostani. Itse olen toipuva alkoholisti, ollut sellanen tuurijuoppo. Eli 1-2kk täysin juomatta ja sit 1-2vk töys juoppo putki päälle. Kun luen näitä juttuja täällä, on vaikea ymmärtää miten jotkut katsovat päivittäistäkin juopottelua vuodesta toiseen.

Ehkä se on sitten se toivo tilanteen muuttumisesta, mutta kun monissa tapauksissa pystyy pian huomaamaan että se on turha toivo, ja juoppohan tykkää että joku on hyysäömässä. Usein juopolle se pullo on rakkaampi kuin puoliso!

Meidän liittomme on pelastanut, se että läheisyyttä ja seksiäkin on aina ollut (ei tiet. juomisputket aikana niinkään) ja ennen kaikkea se, että päätin valita raittiuden itseni, ja vaimoni takia. Olen valmis tekemään mitä vain, jotta puolisoni voi iloita selvästä miehestä, joka hoitaa vastuunsa ja on Mies, eikä mikään hyysättävä pikkulapsi!


On hyvä, kun luet tältäkin puolelta alkoholiongelman vaikutuksista, ehkä siitä on apua omien perhesuhteidesi korjaamisessa. Alkoholismin luonteeseen kuuluu melkoinen sokeus oman juomisen aiheuttamille haitoille. Näistä läheisten kirjoituksista ehkä pystyt peilaamaan vaimosikin kokemuksia. Asiat ei raitistuttuakaan välttämättä heti korjaannu; eihän läheisten tunteille ole oikein ollut tilaakaan ja suhde voi olla käymistilassa jonkin aikaa.
Hienoa, että sinä olet alkanut hoitaa ongelmaasi!
Vieras
 

Re: onko miehestäni tulossa alkoholisti?

ViestiKirjoittaja E78 » 18.1.2020 15:23:06

Onpa ajatuksia herättävää keskustelua! Oma mieheni sairastui vakavasti elimistöä rappeuttavaan sairauteen muutama vuosi sitten. Kuvioihin tuli mukaan masennus ja vuoden sisällä vahvasti myös alkoholi. Minulla ei ole kuulemma oikeutta valittaa mistään kun olen terve ja samasta syystä mielipiteelläni ei ole väliä ja en ole oikeutettu sitä kuulemma ilmaisemaan.. Kynsin hampain olen 20-vuotista suhdettamme tässä yrittänyt kannatella oman hyvinvointini kustannuksella ja lasten takia. Suhteeseen kuuluu toisen kunnioittaminen, rakkaus, läheisyys ja myös se seksi. Nyt on tilanne että ainut mitä jäljellä on, on tuo seksi. Opettelun paikka itselle nyt alkaa välittää ja huolehtia vain itsestäni (ja tietysti lapsista), antaa toisen elää omaa elämäänsä niin kuin haluaa! Jos tukeni varsinaisen sairauden käsittelyyn ei ole tervetullutta niin eihän sitä väkisin voi toista auttaa. Viimeisimmän yhteenoton seurauksena voi olla että yhteinen taival on päätökseensä tullut mutta ehkä se ei huono asia olekaan...
E78
 

Re: onko miehestäni tulossa alkoholisti?

ViestiKirjoittaja Vieras » 19.1.2020 09:13:53

E78 kirjoitti:Onpa ajatuksia herättävää keskustelua! Oma mieheni sairastui vakavasti elimistöä rappeuttavaan sairauteen muutama vuosi sitten. Kuvioihin tuli mukaan masennus ja vuoden sisällä vahvasti myös alkoholi. Minulla ei ole kuulemma oikeutta valittaa mistään kun olen terve ja samasta syystä mielipiteelläni ei ole väliä ja en ole oikeutettu sitä kuulemma ilmaisemaan.. Kynsin hampain olen 20-vuotista suhdettamme tässä yrittänyt kannatella oman hyvinvointini kustannuksella ja lasten takia. ,.


Hei! Kiva kun tulit kirjoittamaan. Teillä siis tuo alkoholisoituminen oli seurausta fyysisestä sairastumisesta ja aiempi elämä oli toisenlaista. Ehkä mies ei sopeudu tai pysty hyväksymään sairastumistaan ja masentui ja juo. Onko hän saanut mitään apua, sopeutumisvalmennusta tai muuta tuon alkuperäisen rappeuttavan sairauden tiimoilta?

Mulle heräsi tuosta lauseestasi "kynsin ja hampain olen yrittänyt kannatella.." monia ajatuksia ja oikeastaan oivalsin aika tärkeän asian. Moni tosiaan yksin koittaa saada sen suhteensa kuntoon tai pysymään kasassa. Sinä varmaan usein ei tule keskusteltua, mitä kumpikin haluaa ja mihin suuntaan mennään; onko se tavoite yhteinen? Tilanne taitaa valitettavan usein olla se, että juovan puoliso on kuin "hengenpelastaja", joka ui vastaansätkivä juoppo selässään suuntaan, jonne itse haluaa ja johon juova ei taas halua. Tämmönen matkanteko on kyllä pirun raskasta ja vähän väkivaltaistakin toisen tahdon yli kävelyä.
Asiahan on ihan toinen, jos alkoholisti haluaa raitistua (tai masentunut toipua) ja on hakenut apua ja sitoutunut hoitamaan sairauttaan. Siinä puolisoilla on yhteinen tavoite; kumpikin haluaa samaan suuntaan ja sinne uidessa on hyvä voimiensa mukaan hiukan kannatella niinä hetkinä kuin toisen voimat uupuu. Mutta näissä tilanteissahan alkoholisoitunut ihminen on jo ottanut vastuun sairaudestaan; ei syyttele retkahduksista muita ja hakeutuu mahdollisimman pian taas AA-ryhmään, päihdehoitoon, katkolle tms.

Näissä suhteissa dynamiikka on yleensä muutenkin perseellään ja tavallaan tapa elää on se holhoaminen, kapinointi, juopon mokailu ja puolison tarve rangaista siitä mykkäkoululla, selibaatilla tai muilla tavoilla ja sitten juovan pitää madella, lepytellä kunnes hänet armahdetaan. Sitten tilanne saattaa hetken muistuttaa normaalia, mutta välttämättä juova puoliso ei saa tasaveroista asemaan ja päätösvaltaa ja tulee kohdelluksi vähän lapsena, paine taas kasaantuu, tulee riidan haastamista ja iitä syy lähteä ovet paukkuen juomaan. Onkohan monikaan tässä hyrrässä pyörivä vaimo miettinyt mitä se suhde on, jos mies todella raitistuu? Kun ei mokailla, ei tarvitse madelle ja se makea osio vallankäytöstä jää pois. Miten saadaan aikaan kahden aikuisen suhde, jossa kumpikaan ei määräile ja dominoi toista, ja tosiaan antaa ollakin aikuinen?

Ongelmiin on parasta tarttua hetki ja hakea apua, ennenkuin roolit on liikaa jämähtäneet ja ennenkuin ongelmat ovat levinneet joka puolelle kuin syövän etäispesäkkeet. Millaista elämää (ja vanhuutta) muuten itselleen petaa? Hoitamattomien ongelmien lähellä eläminen vaikuttaa kaikkeen; lapsiin, ihmissuhteisiin, terveyteen. Omat vanhempani eivät hakeneet apua oikein mihinkään ongelmiin. Salailun vuoksi ihmissuhteet katkesivat, keskinäinen suhde oli loppuvaiheessa halveksuntaa täynnä, äiti varsin rakasti istua olohuoneessa halveksien ja haukkuen isää ja isän sukua. Meillä lapsilla ei ihmissuhteet tahdo onnistua ja elämässä on ollut hankaluuksia muutenkin, eikä äiti saanut koskaan toivomiaan lapsenlapsiakaan.
Haluaako oikeasti istua siinä kasvavassa paskakasassa koko elämänsä? Penskat käy aikuisena hoitamassa ongelmiaan AAL-ryhmissä (Alkoholistein aikuiset lapset) ja mielenterveyspalveluissa tai jatkavat oppimiaan ihmissuhdemalleja ja menevät yksiin alkoholistin kanssa tai alkavat itse juoda, koska se on ollut ongelmanratkaisukeino kotonakin. Eli itsellekään ei koskaan tule mitään seesteistä vanhuutta vaan paska lentää tuulettimesta koko ajan ja kaaos seuraa kaaosta.
Meillä koko lapsuudenperhe on levinnyt, eikä kenelläkään ole oikein mitään välejä. Ei sitä enää aikuisena välttämättä synny, kun liian paljon selvittämättömiä asioita on kasaantunut. Omaan koulukiusaamiseeni en saanut mitään apua tai tukea kotoa; siihen ei ollut voimia aikaa, enkä muista että koskaan kukaan olisi edes kysynyt, millaista koulussa oli tai mitä mulle kuuluu.

Ongelmien kanssa voi elää, mutta sen edellytys on, että haetaan apua, sitoudutaan siihen ja asiat oikeasti muuttuu. Usein on niin, että hakiessa apua, se hylätään vääränlaisena. Alkoholisti hakee apua, mutta sen pitää mahdollistaa oma toive paluusta kohtuukäyttäjäksi, mikä ei tahdo onnistua vaan jättää juomiselle takaportin auki. Läheinen taas haluaa lähinnä sitä, että jostakin löytyy joku taho, joka kertoo keinon, millä hän saa miehensä raittiiksi ja kuuroille korville kaikuu ehdotukset keskittyä itsensä hoitamiseen ja omaan elämäänsä.
Äitini on aika katkera vanha ämmä, jonka seurassa on hankalaa olla. Meidän välejä hiertää aika paljon se, että koko elämäni liki nelikymppiseksi kuuntelin jurnutusta, kuinka lasten takia ei voi lähteä. Tosiaan niin pitkään meni ennekuin tajusin, etten ole syyllinen vanhempieni huonoon elämään, että ei hemmetti, viimeinekin penska on ollut jo yli 20 vuotta täysi-ikäinen, joten aikaa siien lähtemiseen on kyllä jo ollut. Alkoholisoituneesta miehestäni erosin ja tuntuu, että vasta nyt viisikymppisenä elämä alkaa aueta. Kaiken raskaan jälkeen tunne iloa ja onnellisuutta, vaikka henkisiä arpia onkin aikalailla.
Vieras
 

Re: onko miehestäni tulossa alkoholisti?

ViestiKirjoittaja E78 » 20.1.2020 12:31:17

Vieras kirjoitti:
E78 kirjoitti:Onpa ajatuksia herättävää keskustelua! Oma mieheni sairastui vakavasti elimistöä rappeuttavaan sairauteen muutama vuosi sitten. Kuvioihin tuli mukaan masennus ja vuoden sisällä vahvasti myös alkoholi. Minulla ei ole kuulemma oikeutta valittaa mistään kun olen terve ja samasta syystä mielipiteelläni ei ole väliä ja en ole oikeutettu sitä kuulemma ilmaisemaan.. Kynsin hampain olen 20-vuotista suhdettamme tässä yrittänyt kannatella oman hyvinvointini kustannuksella ja lasten takia. ,.


Hei! Kiva kun tulit kirjoittamaan. Teillä siis tuo alkoholisoituminen oli seurausta fyysisestä sairastumisesta ja aiempi elämä oli toisenlaista. Ehkä mies ei sopeudu tai pysty hyväksymään sairastumistaan ja masentui ja juo. Onko hän saanut mitään apua, sopeutumisvalmennusta tai muuta tuon alkuperäisen rappeuttavan sairauden tiimoilta?


Kiitos sinulle! Omasta näkökulmasta juurikin tämä että mieheni ei hyväksy sairastumistaan, on kaiken takana. Kävi alkuvaiheessa keskustelemassa asiasta ammattilaisen kanssa mutta ei kokenut saavansa apuja sieltä. Olen kyllä kannustanut että menisi uudelleen. Vertaistukea on kyllä onneksi löytänyt. Tämä tosin on johtanut siihen että minun kanssa ei voi kuulemma asiasta keskustella kun en ole sairas enkä sen vuoksi ymmärrä häntä.. En varmasti terveenä ymmärräkään mutta tukea haluaisin! Onkin itselle jatkuvan kasvun ja opettelun paikka etten "turhaan" yrittäisi auttaa ja tukea kun toinen ei siihen ole vastaanottavainen.. Tällä hetkellä suunta ei kyllä yhteiselle elämälle ole sama, toinen näkee vain itsensä ja omat tarpeensa unohtaen perheen ja normaali arjen, oma näkemys on taas kaikkien hyvinvointi. Koska keskusteluyhteys on katkennut vaikka sitä kuinka yritän hakea, on itsellä nyt tavoitteena oppia kaikin puolin positiivisempaan asenteeseen ja omaan hyvinvointiin. Ehkä se tuottaa positiivisemman lopputuloksen asialle ja keskusteluyhteys saadaan taas auki! Tai sen päätöksen että kaikille parempi jatkaa omiin suuntiin..
E78
 

Re: onko miehestäni tulossa alkoholisti?

ViestiKirjoittaja Vieras » 20.1.2020 21:28:59

Sairauden hyväksyminen voi olla vaikeaa, ihminen katkeroituu ja uhriutuu, eikä oikein huomaa, että sillä itse sitten pilaa sen loppuelämänsä. Ja ajaa läheltään kaikki pois. Toki katkeroitua voi muustakin, konkurssista, takauslainojen maksamisesta tms ja jurnuttaen juoda itsensä hautaan.
Kova pala sairastuminen on ja ihmisen identiteetti joutuu myllerrykseen, varsinkin jos on tottunut olemaan vahva ja pystyvä. Ei ehkä pysty hyväksymään avuttomuutta. Osalle naisista varsinkin taas ulkonöän rapistuminen vanhetessa on iso kriisi.

Mutta olet kovasti yrittänyt, eikä mies ole keskusteluun kyennyt tai halunnut. Eikä asioita yksin saa muuttumaan. Paskamaista on muiden syyllistäminen ja temppuilu, ehkei hän näe, että sairastuminen satuttaa koko perhettä ilman änkyröintiäkin. Juominen vielä enemmän. Hei, ja vaikka sen jotenkin ymmärtäisikin helpotuksen hakyna pelkoon ym, niin ei sinyn tai kenenkään tarvitse omaa elämäänsä ja terveyttään uhrata. Mun ex-mies on saanut huonot lähtökohdat ja kärsinyt paljon ja tunnen siitä myötätuntoa, mutta kun hän ei apua hae, eikä halua, en pysty hänen lähellään elämään. Ei se hänen lapsuutensa (tai sun miehen sairaus) oikeuta kuitenkaan rakastavien läheisten huonoa kohtelua.
Vieras
 

Edellinen

Paluu Kotikanava

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 4 vierailijaa