Ehkä hienoin asia mitä ihminen voi kokea, ja valitettavasti kaikilla ei siihen ole mahdollisuutta.
Elämä on tässä kulkenut omalla painollaan. Kun on käsitellyt asioita hieman etukäteen, tehnyt varasuunnitelmia niin voi unohtaa märehtimisen. Mietin raskauden alussakin että jos tulee kesken meno tai jos lapsi pahasti vammainen tms. niin miten toimin. Miten pääsen nopeasti ylös surun suosta. Kun tein varasuunnitelmat, on raskausaika sujunut ilman murehtimisia ja olen voinut pahoinvoinnin jälkeen nauttia raskaudesta. En ole jäänyt pelkojen hallitsemaksi!
Sama koskee muutenkin elämää. Kaikkeen ei voi varautua eikä suunnitella etukäteen. Mutta jos jokin asia vaivaa tai pelottaa että jos käykin niin tai näin. Pääsen niistä eroon miettimällä että miten toimisin ja näin voin unohtaa murheet.
Olemme miehen kanssa puhuneet paljon lapsen kasvatuksesta, ja aika samoilla linjoilla ollaan. Rajat ja rakkautta näin tiivistettynä. Oma esimerkki, tunteista keskusteleminen. Tämän mies koki tärkeäksi että hän haluaa opettaa omille lapsille että kaikesta voi puhua vanhemmille, varsinkin jos joku asia vaivaa tai harmittaa niin ne puhutaan ääneen ja mietiitään ratkaisuja yhdessä. Hän ei halua että hänen vaikka oma poikansa ei puhu tunteistaan vaan pyörittelee niitä päässään vaikka puhuminen auttaa.
ELi paljon ollaan ajateltu yhdessä ja erikseen arvoja mitä haluamme lapsille välittää, mitä olemme kokeneet omien vanhempien kansvatuksissa tehdyt virheet jotka koemme tärkeäksi tehdä erillä tavalla.
Kerran tuli puheenaiheeksi miten me voisimme välttää omia lapsia sekaantumasta huumeisiin tai joutumasta alkoholismin syövereihin. Molemmat ajatteli että seuraamme lasten liikkumisia, kavereita, on kotiintuloajat,näytetään esimerkillä miten arkikin on mukavaa ilman että ppitää itsensä päihdyttää. Tokihan me tiedämme ettei kaikkeen voi vaikuttaa ja kaikkea voida estää. Mutta on se ihan kiva kuulla molemien ajatusmaailmaa asioissa. Ettei tarvitse rajojen asetteluista riidellä. Ettei käy niin että kun minä kiellän niin mies myöntyy. Eli ihan yhteisillä linjoilla ollaan, ainakin näin ajatuksen tasolla.
On mies itse sanonut että jos hänen isä ei ois juonut ja hänellä olis ollut kotona rauha olla, niin ei hän olis kukkunut kaverien nurkissa arkiiltoina yömyöhään. Kyllä hän olisi halunnut kotona olla, mutta kun isä joi joka ilta, luukutti musiikkia, tappeli äidin kanssa jne niin he ei saaneet nukutuksi, saati tehdä läksyjä tms. Jos hällä olis ollu rajoja olsii hänen nuoruus ollut erilainen. Mutta kun hänen äitinsäkkin oli sitä mieltä että muksujen on parempi olla kavereiden nurkissa kun kotona. Miehen siskolla olo asiasta samanlainen, että hänen äitinsä yritti olla enemmän kaveri, ei ollut rajoja, kukaan ei pyytänyt kotiin, he sai mennä ja tehdä mitä lystää. Ja että äiti yritti hyvittää isän juomista juuri antamalla muksujen tehdä mitä tykkää ja olla lapsille kaveri.
Mutta meillä tosiaan elämä jatkunut rauhallisena. Rakastamalla noita masuasukkeja, katsomalla tarvittavia tarvikkeita jne. Mies on ruvennut puhumaan enemmän kun joku asia häiritsee, ei siis kiukuttele ja tiuski mulle kun harmittaa vaan kertoo että häntä harmittaa tietty juttu, eikä hän ole mulle vihainen tms.
Miehen juominen ei vaikuta minun elämääni. EI tarvitse lupailla, ei tarvitse pyytää miestä että jos oisit nyt juomatta. Ei vain ole tarvetta. Miehen juominen niin pientä, juo harvakseltaan. Mun ei tarvitse pelätä että ei mennäkkään vaikka sovitulle kirpparikierrokselle kun mies juo. EN muistuttele asioista, vaan mies on ihan itse vapaa päättämään mitä tekee. SOvittuja menoja ei ole tarvinnut perua miehen töppäilyjen takia.
Voin sanoa että olen vapaa viinasta! Välillä musitan että ai niin joskus stressasin ja uhkailin ja anelin ettei mies joisi kun täytyy sinne ja sinne mennä. Mun ei ole tarvinnut tuollaisia edes miettiä. EIkä vain siksi että mä yritän elää omaa elämää miehen kanssa. Ei vaan että miehen juominen on sillä tasolla ettei se häiritse mua. Ei aiheuta tuntemuksia. En itse näe mielenkiintoa vahtia ja vahdata. En koe pelkoja että jos mies alkaakin juoda enemmän tms. Asiat tapahtuu jos on tapahtuakseen.Miksi en nauti ja elä nyt.
Oli muuten todella hämmentävää että ehdotin miehelle että voitais käydä vielä ennen synnytystä yhdessä laivalla. Mies mietiskeli että mitäs siellä sitten tehdään. No katsotaan maisemia, syödään hyvää ruokaa, käydään uimassa ja saunomassa ja poistutaan arjen askareista.
Olemme 2 kertaa yli 10v aikana käyneet yhdessä laivalla ja totesin ettei enää ikinä kiitos. ENkä ole asiaa edes ajatellut sillä en halua katsoa juopunutta miestä laivalla ja olla kiukkuinen. Nyt mä haluan laivalle miehen kanssa. Jos hän kokee reissulla tarvetta ryypätä kaksin käsin niin siitä vaan, minä uin ja nautin omasta rauhasta. Katson kuinka me hiljaksiin kuljetaan eteenpäin, poissa murheista. Aikamoinen saavutus että ehdottelen tuollaista, eikä mua edes ahdista tuleva.
Mutta elämä jatkuu kevein askelin, odottaen ja haaveillen pienistä asukeista. Pesten vaatteita ja tavaroita valmiiksi. Raivaten kaappeihin tilaa vauvojen vaatteille. Näin se elämä välillä antaa hengähdystaukoa ja antaa mahdollsiuuden elää elämää ilman jatkuvaa murhetta ja itkua! Kun sen tilaisuuden huomaa niin kannattaa tarttua siihen kiinni. Elämä voi yllättää käänteillään.
iso maha, ihmeklös kun tuplat tulossa. Alussa en kyennyt liikkumaan, en ees kotihommia tekemään. Onneksi mies hoiti kaiken, toi mulle sitä mikä maistui. 
vain ertä olen joutunut kuntoa kohottamaan, alun takia kunto romahti nolliin.
