Olet täällä

Miten elämästäni tuli tälläinen?

Käyttääkö puolisosi, läheisesi tai vanhempasi alkoholia ongelmallisesti? Älä jää yksin. Kotikanavalla keskustellaan asioista ja ongelmista, joihin voi törmätä kotona alkoholin kanssa.

Valvoja: Päihdelinkin toimitus

Re: Miten elämästäni tuli tälläinen?

ViestiKirjoittaja Kultakala » 9.11.2012 19:38:27

voimat loppu, sulla oli hyvä lista. Sellainen realistinen.

Pohjatarkin on miettinyt, että suostuisi jatkamaan suhteessa, jos se olisi kaveripohjalla. Hyvä yritys. Koska te olette olevinanne perhe ja parisuhde, onnistuuko yksipuolinen ilmoitus aiheesta?
"Sattuuhan sitä."
Sanovat ne, joille ei ole sattunut.
Avatar
Kultakala
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 4330
Liittynyt: 5.12.2006 11:02:41

Re: Miten elämästäni tuli tälläinen?

ViestiKirjoittaja Taas täällä » 9.11.2012 19:58:31

Minusta on hienoa Pohjatar, että olet tajunnut sen, miten olet ansainnut kunnioittavampaa ja arvostavampaa kohtelua kumppaniltasi. Jokainen meistä on ansainnut sen parisuhteessaan, ja myös toisinpäin, meidän tulee itsekin kyetä kunnioittamaan ja arvostamaan puolisoamme. Minulla tuo kunnioitus miesystävääni kohtaan lähestulkoon katosi, ja se kyllä söi suhdetta. Nyt olen onneksi löytänyt sitä uudelleen, ja suhde tuntuu huomattavasti mielekkäämmältä. Voimia sinulle!
Taas täällä
Miedosti panostava jäsen
 
Viestit: 49
Liittynyt: 5.9.2012 20:51:42

Re: Miten elämästäni tuli tälläinen?

ViestiKirjoittaja Pohjatar » 12.11.2012 14:13:39

Kiitos vastauksistanne <3 Paneudun näihin keskusteluihin päivällä, lasten päikkäreiden aikaan, saan sitten ihan rauhassa lueskella ja vastailla.

Sitruunapippuri kirjoitti:Kannattaa miettiä, mikä aikanaan laittoi sinut "antamaan anteeksi" ja rakastumaan noin päättömästi.. Löytää ne syyt itsestäsi. Miksi koit itsesi niin arvottomaksi, että hyväksyit miehesi pettämisen, ja annoit sen anteeksi?

Tätä olen miettinyt useasti. Suurin syy taitaa olla se, että olin vain jotenkin niin yksin, että minä vain takerruin häneen uudelleen kiinni. Minulla ei ole koskaan ollut montaa ystävää, joten ajattelin että ainakin hänen kanssaan saan "elämää". Kyllä, hävettää myöntää tuo :( Minä jos kuka taidan olla läheisriippuvainen..


Sitruunapippuri kirjoitti:Miestäsi et valitettavasti pysty muuttamaan, mutta itseään voi muuttaa
Tätä olen alkanut itselleni hokea, kerralla en pysty itseäni muuttamaan, mutta pikkuhiljalleen, askel askeleelta kohti parempaa. Olen ns. hoivaaja-luonne. Se on hyvä luonteenpiirre lapsiani kohtaan mutta aika petollinen luonteenpiirre miestäni kohtaa. Hänellähän on oikein makoisat oltavat (siis tähän päivään asti!) kun kännissä voi tehdä mitä haluaa, mutta nainen hoivaa ja tekee olon hyväksi. Tuo asia tulee muuttumaan.

Sitruunapippuri kirjoitti: Miten voisit lisätä omaa hyvää oloasi?
Olin muutama vuosi sitten sellaisessa harrastajateatteri-ryhmässä, se oli todella pieni ryhmä ja sen vuoksi pidinkin siitä. Sitten tauon jälkeen se alkoi kasvamaan ja se ei tuntunutkaan enää niin hyvältä. Mutta nyt olen alkanut miettimään, että jos aloittaisin sen uudestaan, harjoitukset ovat kerran viikossa 3h kerrallaan. Siellä on varmasti niitä omia porukoita/kuppikuntia, mutta perhana, kyllä minä siellä selviän! Minulle tuli jopa hymy huulille kun ajattelin aloittaa uudestaan teatteri-harrastuksen :) ja sehän on mainio paikka harjoitella ihmisten kanssa toimeen tulemista ;) Olen aikaisemmin ajatellut niin että yksinäisyyteni johtuu siitä, kun kukaan ei tule puhumaan minulle tai ota minuun kontaktia. Mutta ehkä minun pitäisikin katsoa itseäni peiliin ja miettiä että jospa minä ITSE tekisin muiden kanssa tuttavuutta.

Rinalda kirjoitti:Ehkä pitäisi kääntää ajatukset kokonaan toisin päin, lakata miettimästä mikä on hyvää tai huonoa miehessä, ja miettiä sen sijaan "Mitä minä haluan tulevaisuudelta? Millaista haluan elämäni olevan 10 vuoden kuluttua (tai 5 vuoden/ 1 vuoden..)? Millaisena näen lasten elämän?" Omaan itseen (ja jolla on lapsia, heihin) kohdistettuna päätöksenteosta saattaisi tulla helpompaa, koska se on myös se asia mihin voi vaikuttaa.
Tätä olen miettinyt erittäin paljon. Olen miettinyt, että minkälaisen esikuvan ja mallin mieheni lapsille antaa, kun kännissä tapahtuu ties mitä. Ja se on minulle sellainen asia, että sitähän mallia lapseni eivät saa eikä näe. Jos minulla on valta vaikuttaa siihen, että lapseni eivät perisi isänsä alkoholinkäyttöä (alkoholismihan taitaa olla aika periytyvää?) niin se valta minun pitää käyttää.

samaa kokenut kirjoitti:Kännitemput on niitä pahimpia. Juuri kun luulee että kaikki on hyvin, tuleekin pommi niskaan.
Allekirjoitana tämän, todellakin. Se aika ennen niitä kännitemppuja on ihan luksusta, kun on päässyt siihen ajatukseen ja olotilaan että nythän meillä menee hyvin! Kunnes taas putoaa korkealta ja kovaa ja ollaan siinä aloituspisteessä. Se on rankkaa, todella rankkaa.

Eilen se tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta. Tajusin sen. Siis tottakai miehen sisko on onnellinen sen takia, että ollaan miehen kanssa yhdessä, mutta siis tajusin SEN että ehkä siksi miehen sisko sanoi minun olleen parasta mieheni elämässä sen vuoksi, että mies ei ryypiskelisi niin paljoa, että se miehen meno on rauhoittunut. Meidän ex- naapurimmekin sanoi (keski-ikäinen rouva), että meno on muuttunut sen jälkeen miehen asunnossa, kun minä sinne muutin. Millaistakohan elämää se mies on viettänyt ennen minua? :shock:

voimat loppu kirjoitti:Tää voi nyt kuulostaa aika julmalta, mutta Pohjatar sun listalle täytyis lisätä vielä että:
- sinun on hyväksyttävä että miehesi tulee sinua mahdollisesti edelleen pettämään

Toista kun ei vaan voi yrittää muuttaa vaikka miten ikäviä asioita toinen tekis. Sit jos toinen muuttuis; raitistuis tai lopettais pettämisen niin se olis vaan plussaa, mutta sen varaan ei kannata laskea omaa elämäänsä, koska silloin koko elämä menee toisen elämän elämiseen, ei oman.

Tää on niin totta.. Taisin alunperinkin laskea elämäni toisen ihmisen (mieheni)varaan. Ripustauduin kiinni ja unohdin itseni.

Kultakala kirjoitti:Koska te olette olevinanne perhe ja parisuhde, onnistuuko yksipuolinen ilmoitus aiheesta?
Uskoisin, että riittää. En jaksa uskoa, että mies näkisi vaivaa suhteemme eteen niin pahalta kuin tuo kuullostaakin. En varmaan täällä kirjoittelisi jos mies olisi alunperinkin ollut valmis tekemään jotain suhteemme eteen. Ja minun olisi varmaan pitänyt olla lujempi.

Normi meno taas.. En ole jaksanut puhua oikein mistään miehelleni, hänhän kuvittelisi että meillä on asiat paremmin kuin hyvin (koska kuvittelee nytkin vaikka en puhu juurikaan). Olen muutaman kerran aloittanut puhumaan ongelmistamme, mutta kun se ei etene mihinkään, kuvitelkaa: mieheni möksähtää/suutahtaa minulle kun otan arat aiheet esille. Sen vuoksi en yksinkertaisesti ole jaksanut ottaa enää ongelmiamme puheeksi, koska tiedän että se ei etene mihinkään suuntaan. Korkeintaan siihen, että MINÄ joudun olemaan pahoillani siitä, että toin ongelmamme päivänvaloon.

Mutta miten ihmeessä mieheni voi olla niin... ettei, tajua mikä minua vaivaa vaikka olen ottanut asioita muutamaankin otteeseen esille. Kun en jaksa enää vain toistaa itseäni. Mieskin voisi välillä tehdä aloitteen puhumiseen. Mutta.. jos minä vielä kerran yritän tässä lähiaikoina :roll:

Taas on menossa se vaihe, kun kuvittelen että tästä voisikin tulla jotain. Tämä on kamala vaihe. Voisin vain unohtaa ongelmamme ja olla vain. "Nauttia" elämästä. Mutta kun tiedän sen, että tämä vaihe ei kestä ikuisesti, korkeintaan sinne asti kun mieheni lähtee laivalle. On vaan niin ihanaa ja helpottavaa irrottautua näistä ongelmista, elää niissä vaaleanpunaisissa unelmissa. Ja miettiä: mitä jos. Se ei koske niin paljon. Mutta tiedän, että se tulee koskemaan. Tuntuu rankalle menettää tämä parisuhde, hyvä (selvä mies). Se koskee ihan hel*etisti.
Pohjatar
Miedosti panostava jäsen
 
Viestit: 25
Liittynyt: 8.11.2012 15:05:51

Re: Miten elämästäni tuli tälläinen?

ViestiKirjoittaja Sitruunapippuri » 12.11.2012 15:06:43

Pohjatar, ihan hyviä asioita olet pohtinut, tuosta se lähtee! On hyvä herätä todellisuuteen nyt kun olet nuori, ja lapsesi ovat vielä pieniä. Vaikutat lämpimältä, välittävältä ja älykkäältä ihmiseltä. Tulet kyllä pärjäämään, mieti vaan mitkä ovat tavoitteesi, ja sitten rohkeita tekoja kohti niitä. Askel kerrallaan.

Olen varma että saat kyllä ystäviä, mene vain rohkeasti ja avoimelle mielellä juttelemaan ihmisille. Etsi mieleisiä harrastuksia, ja sellaisiakin, joissa voi pienten lasten kanssa käydä. Itse olen saanut paljon uusia ystäviä esim. al-anonista.

Alkoholistiseen ajattelutapaa kuuluu voimakas kieltäminen, eli jos miehesi on alkoholisti, hän tulee kieltämään sen hyvin hyvin sinnikkäästi. On suuri ihme, jos sen myöntää, ja alkaa muuttaa toimintatapojaan. Alkoholistille ainoastaan kokonaan lopettaminen, eli täysraittius ja absolutismi on ainoa apu, ja keino sairauden pysäyttämiselle. Se on ristiriitaista, koska juominen on toisaalta kaikkein rakkainta mitä alkkis tietää. Elämänsä rakkaimmasta asiasta joutuu siis luopumaan, harva pystyy tähän. Sen vuoksi ei kannata kauheasti odottaa näiltä tulevilta keskusteluilta, mutta itsesi vuoksi niitä varmaan on sinun käytävä.Eli kerrottava, miltä sinusta tuntuu. Laitettava rajat itsellesi. Miehellesi niitä ei voi laittaa, mutta itselleen voi. Mitä on valmis kestämään, ja mitä ei.

Tiesittekö muuten, että maailmassa yli 50% miehistä on täysin absolutisteja? Eli joka toinen maapallolla kävelevä ihminen ei juo koskaan, ikinä elämässään alkoholia. Minä kuulun näihin onnellisiin :lol: Juomattomuus ei siis ole mikään ihmeilmiö, vaan se ihmisen normaalitila.
Sitruunapippuri
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 1021
Liittynyt: 25.1.2012 10:12:49

Re: Miten elämästäni tuli tälläinen?

ViestiKirjoittaja Narkissos » 12.11.2012 15:21:29

Tosi upeita tsemppauksia ja viisauksia oot saanu vastaukseksi, niistä oli mullekin paljon luettavaksi. Voin samaistua tohon "sä oot parasta mitä sille on tapahtunut"-juttuun. Mun mieheni äiti sanoi, että hän oli jo hyväksynyt sen, ettei hän siltä taholta saa koskaan lapsen lapsia, ettei kukaan tulisi "pärjäämään" hänen poikansa kanssa..kunnes tapasi mut. Pakko on vaan muistaa ajatella, että tämä on mun elämä, eikä työ. En ole tekemässä täällä muita terveiksi taikka onnelliseksi. Eikä pitäisi ottaa tollaista kohteliaisuutena.

Toinen tyhmä juttu on myös se, että aina kun ajattelen muuttavani pois yhteisestä asunnostamme mietin, etä "Ei olla saatu edes kattolistoja vielä paikalleen tässä asunnossa, ja kuinka viitsisin pyytää ystäviäni taas muuttoavuksi ja hirveä vääntö käytiin noistakin tapeteista, että ei niitä nyt voi jättää tänne...yms.."käytännöllisyyksiä" aika naurettaavaa.eikö?
Narkissos
 

Re: Miten elämästäni tuli tälläinen?

ViestiKirjoittaja Pohjatar » 13.11.2012 13:46:39

Sitruunapippuri, miten ihania sanoja <3 Tulee sellainen olo, että kyllä tästä jotenkin selvitään.Se vaatii vaan ulkopuolisen näkökantaa asiaan. Itse on niin sotkeutunu tähän umpisolmuun, ettei välillä näe nenänpäätä kauemmas. Tuo, että alkoholisti ei myönnä omaa ongelmaansa, niin se näkyy juuri ja todellakin mieheni käyttäytymisestä. Sen vuoksihan hän viis veisaa minun sanomisistani koska eihän HÄNELLÄ mitään ongelmaa ole. Ei ota huoliani/ongelmiani tosissaan, sillä hänellä on vain mennyt juominen yli ja tuli kourastua jotain hempukkaa, ei muuta. Eikä tietenkään tule ikinä toistumaan. Ja lehmät lentää :roll:

Minun seuraava askeleeni onkin pyytää miestäni istumaan alas ja kerron miltä minusta tuntuu ja mitä olen ajatellut tehdä. Olen ehkä aikaisemmilla juttelukerroilla puhunut hieman syyttävään sävyyn(on vaan niin vituttanut), mutta nyt aioin puhua aivan neutraalisti.

Ajattelin varata ajan seurakunnan perheasiainkeskukseen. Mies jää kohta lomille, niin hän saa katsoa sillä aikaa lapsia kun minä käyn avautumassa meidän ongelmista..

Tiedättekö, en ole pinnallinen ihminen, mutta eräs asia vaivaa minua. Mieheni oli seurustelumme alkuvaiheessa ja siitä eteenpäinkin hyvässä kunnossa. Mutta tässä ½-vuoden aikana kun hän on kantanut kotia silloin tällöin kaupasta laatikollisen kaljaa ja juo viikolla ja viikonloppuisin yhden telkkaria katsoessa tai saunakaljana, niin se on alkanut näkymään hänen kehossaan.. :roll: Yököttää että alkoholilla on saanut senkin aikaiseksi.
Pohjatar
Miedosti panostava jäsen
 
Viestit: 25
Liittynyt: 8.11.2012 15:05:51

Re: Miten elämästäni tuli tälläinen?

ViestiKirjoittaja Pohjatar » 13.11.2012 14:01:54

Tänään on taas sellainen päivä,että ei jaksa kovinkaan miettiä tätä meidän tilannetta. Tuntuu helpommalta luovuttaa ja antaa vain asioiden olla. Mutta sitten tulee taas uusi päivä ja olo on ihan erilainen.
Suurin syy väsymykseen on se, kun nuorimmainen lapsemme herättelee vielä joka yö. Päivällä sen sitten huomaakin että on ollut taas yksi rikkonainen yö takana :| Lapsemme synttärit ovat tulossa lähiaikoina, ja olenkin tajunnut että suurimmaksi osaksi päivää pohdin vain minun ja mieheni tilannetta, vaikka pitäisi suunnitella lapsemme synttäreitä! Herranjumala mikä äiti :cry: Pitäisi varmaan laittaa hetkeksi tämä suhdesoppa jäihin ja kunhan kaikki isommat/tärkeät juhlat on vietetty niin sulatellaan soppa uudestaan.

Itsessä huomaa miten paljon voimia vie näiden isojen asioiden läpikäyminen, ihan vaikka omassa mielessä kun on miettinyt.
Pohjatar
Miedosti panostava jäsen
 
Viestit: 25
Liittynyt: 8.11.2012 15:05:51

Re: Miten elämästäni tuli tälläinen?

ViestiKirjoittaja Sitruunapippuri » 14.11.2012 09:10:24

Olet Pohjatar hyvä äiti, kun mietit elämäänne, ja sitä millaisissa oloissa haluat lapsesi kasvattaa. Loppuelämä on varmasti tärkeämpää kuin yhdet synttärit. Älä riuhdo itseäsi loppuun, lapsesi tarvitsevat sinua.

Tällainen pohdinta ja tuskailu väsyttää, ja kun et vielä saa kunnolla nukuttua, niin taakka on varmasti aika raskas kantaa, ja välillä haluaisi vähän "lepoa". Hyvä kun huomaat väsymisen merkit itsessäsi. Tarvisit apua, tukiverkon. Sen kerääminen ei välttämättä ole raskasta ja väsyttävää, jospa keskittyisit siihen? Unohdat hetkeksi miehesi temput, ja alat systemaattisesti etsiä itsellesi "liittolaisia". Kuuntelijoita. Ystäviä.

Cricket nosti ylös ketjun, josta löydät monia apukeinoja. Voimia!
Sitruunapippuri
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 1021
Liittynyt: 25.1.2012 10:12:49

Re: Miten elämästäni tuli tälläinen?

ViestiKirjoittaja Pohjatar ei kirj. » 14.11.2012 22:33:26

Sitruunapippuri: <3

Tänään sain kerrottua minun ja avokkini päihdeongelmasta ystävälleni. Aiemmin olin hyvin häpeissäni mieheni touhuista, mutta nyt olen miettinyt, että saa riittää. Ei ole minun häpeäni se, että mieheni ei osaa käyttäytyä kännissä. (Saas nähdä, milloin rohkaistun kertomaan omille vanhemmilleni..) Tuntui kyllä aivan ihanalle jakaa tuo asia, tuntui kuin suojamuuri olisi rikkoutunut. Kerroin kaiken, mitä mieheni on humalassa tehnyt. Ei tarvitse enää pitää hänelle kulissia yllä. Ihanaa :)

Minun on turha mieheni sukulaisille kertoa näitä kännijuttua, sillä hei eivät pidä sitä törttöilyä vakavana. Varmaan ottavat sellaisen asenteen että "sattuipas". Silloin kun odotin esikoistamme, kerroin että mies sammui kaupan eteen kylmänä pakkasyönä: he vähän vain voivottelivat sitä. Varmaan ajattelivat, että ainahan se poika on ollut sellainen rämäpää humalassa.

Mietin aiemmin, että ottaisin ajan seurakunnan perheasiainkeskukseen. Mutta tänään nettailtuani tulinkin siihen tulokseen, etä otan ihan ensiksi ajana A-klinikalle, sillä sinnehän voi ottaa ajan jos läheisellä on päihdeongelma.

Alan säästämään rahaa, vaikka 50e joka kuukausi. Pistän pahan päivän varalle sukan varteen jemmaan, sillä koskaan ei tiedä miten asiat muuttuvat :roll:

Minullahan oli ja on 2 vaihtoehtoa:
a) jään tähän ja hyväksyn mieheni kännitouhut tai b) eroan. Olen miettinyt. Mietin tämän hetkistä tilannetta ja koenkin parhaimmaksi että otan tuon vaihtoehto a:n ihan ensiksi käytäntöön. Minulla ei todellakaan ole nyt voimia alkaa eroamaan. Ja niinhän se psykiatrikin sanoi, että en ole valmis eroamaan miehestäni. Niin minä koenkin. Mutta alan työstämään eroa, sillä se on jossain tuolla tulossa. Alan myös miettimään omaa käyttäytymistäni: koska olen hoivaaja-luonne, niin opettelen pikkuhiljaa pääsemään siitä tietoisesti pois. Käytännön harjoitusten avulla.

Olen niin väsynyt tähän tilanteeseen, että en jaksa olla enää edes vihainen :lol: Vihaisena olo syö vain omia voimavaroja! Ja turha minun on näyttää miehellin, että olen vihainen, koska ei se tajua että mistä. Ja vaikka sanoisinkin, niin ei mene jakeluun :roll:

Nyt on aika suunnata katse itseeni. Opettelen olemaan hyvällä tavalla itsekäs :wink:
Pohjatar ei kirj.
 

Re: Miten elämästäni tuli tälläinen?

ViestiKirjoittaja mama62 » 15.11.2012 20:37:38

Pohjatar ei kirj. kirjoitti:Nyt on aika suunnata katse itseeni. Opettelen olemaan hyvällä tavalla itsekäs


Hienoa, useammat asiat alkavat sinusta itsestäsi.
Olen samansorttisessa tilanteessa kanssasi ja myös toteutan sitä a)-kohtaa eli pysyn toistaiseksi tässä, mutta olen saanut tarpeekseni ja olen todella kylmä miehelleni. En välitä enkä jaksa eikä muuten kiinnosta :)
mama62
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 92
Liittynyt: 19.8.2012 17:19:25

Re: Miten elämästäni tuli tälläinen?

ViestiKirjoittaja millivanilli » 15.11.2012 23:14:33

mama62 kirjoitti:
Pohjatar ei kirj. kirjoitti:Nyt on aika suunnata katse itseeni. Opettelen olemaan hyvällä tavalla itsekäs


Hienoa, useammat asiat alkavat sinusta itsestäsi.
Olen samansorttisessa tilanteessa kanssasi ja myös toteutan sitä a)-kohtaa eli pysyn toistaiseksi tässä, mutta olen saanut tarpeekseni ja olen todella kylmä miehelleni. En välitä enkä jaksa eikä muuten kiinnosta :)

niin minäkin. niin kauan elän on minulla toivoa paremmasta
millivanilli
 

Re: Miten elämästäni tuli tälläinen?

ViestiKirjoittaja pohjatar ei kirj. » 30.11.2012 22:38:16

Heippa.

Ei ole mitään muutosta tapahtunut. Ja en kuvittelekaan että olisi, koska en ole tehnyt mitään sen eteen että jotain tapahtuisi. Välillä vaan meinaan purskahtaa itkuun, kun esim. katson miestä leikkimässä lastemme kanssa ja mietin, että kaikki on melkein täydellistä. Kunpa mies ei olisi humalassa sellainen kun on. Koska selvinpäin hän on todella huolehtiva isä ja on hyvä minua kohtaan yms.. Mutta sitten on vain se yksi iso mutta. Huoh.

En tiedä kuullostanko nyt hullulta, mutta oloni on helpottunut jollain tavalla kun olen hyväksynyt sen, että mieheni tulee pettämään minua kännissä tai muuten vaan lääppimään ja kähmimään muita naisia. Kun ennempää olen ollut vain TODELLA vihainen, mutta nyt huomaan oloni kevyemmältä.
Miehenihän on lähdössä sinne pikkujouluristeilylle parin päivä päästä.. Sen jälkeen meillä harrastetaan seksiä ainoastaan kumin kanssa, koska minä en todellakaan halua mitään tauteja sen takia että miehelläni on mennyt taas vähän yli humalassa.

Eräs kerta sanoin miehelleni, että minusta tuntuu siltä että sinä et ole kokonaan minun oma. Koska minusta tuntuu oikeasti siltä. En siis tarkoittanut sillä että haluaisin omia hänet mutta ehkä tiedätte mitä tarkoitan(minulla on olo että minun pitää jakaa hänet). Ja kuvitelkaa, mieheni ei halunnut puhua tuota asiaa läpi, sanoi vain jotakin. Tuli aika paha olo, koska tuo tunne on jatkuvasti (ja varmaan syystäkin) minulla eikä hän halua selvittää, että mistä se voisi johtua.
Mietin asian toisinpäin,siltä kantilta, että jos mieheni sanoisi minulle, että hänestä tuntuu että hänen pitäisi jakaa minut, että en ole hänen oma, niin totta helvetissä :!: haluaisin puhua sen asian läpi, että mistä tuo tuommoinen tunne oikein tulee. Että näin meillä :roll:
pohjatar ei kirj.
 

Re: Miten elämästäni tuli tälläinen?

ViestiKirjoittaja voimat loppu » 1.12.2012 19:52:01

En tiedä kuullostanko nyt hullulta, mutta oloni on helpottunut jollain tavalla kun olen hyväksynyt sen, että mieheni tulee pettämään minua kännissä tai muuten vaan lääppimään ja kähmimään muita naisia. Kun ennempää olen ollut vain TODELLA vihainen, mutta nyt huomaan oloni kevyemmältä.
Miehenihän on lähdössä sinne pikkujouluristeilylle parin päivä päästä.. Sen jälkeen meillä harrastetaan seksiä ainoastaan kumin kanssa, koska minä en todellakaan halua mitään tauteja sen takia että miehelläni on mennyt taas vähän yli humalassa.


Ei kuulosta ollenkaan hullulta. Voin kuvitella että tunne on sama kuin silloin kun hyväksyy sen että toinen on alkoholisti eikä enää käytä energiaansa turhaan omiin raitistamisyrityksiin. Voi hengittää vihdoin vapaasti ja keskittyä pitämään omasta hyvinvoinnista huolta sen sijaan että kerää sisälleen vihaa.

Hyvä että laitat omat rajat että et suostu ilman kumia seksiin sen jälkeen kun epäilet että on käynyt pettämässä.
voimat loppu
 

Re: Miten elämästäni tuli tälläinen?

ViestiKirjoittaja Pohjatar ei kirj. » 16.1.2013 19:48:52

Heissan.

Siitä onkin aikaa, kun viimeeksi olen tänne kirjoitellut. Joku joskus täällä jossain keskustelussa sanoi sen, että jossain vaiheessa tulee ns.merkki, kun on aika kääntää uusi sivu, tai että nyt on aika tehdä asioille jotain. Minulle se merkki tuli viikonloppuna. Kerronpa: Mieheni kaverilla oli 30-vuotis bileet. Mies niihin lähti, enkä estellyt, tottakai hän saa juhlia. Olimme sopineet (ja mies lupasi) että hän juo niin, että seuraavana päivänä pystyy vahtimaan esikoistamme sen aikaa, kun käyn nuoremman kanssa vauva-uinnissa.
Aamulla herätän mieheni sohvalta ja vamistan vielä että pystyy varmasti vahtimaan lasta. Hän sanoo, että pystyy.

Kun tulin vauvauinnista, ja tulin sisälle, haistoin vahvan kahvin tuoksun. Ajattelin heti että mies on päätänyt keittää itselleen vahvat kahvit. Arvatkaa, oliko niin käynyt?
Vahva kahvin tuoksu tuli siitä,että lapsemme (jota mieheni piti vahtia) oli tuolin avulla kiivennyt kaapeille ja tyhjenänyt ne, mm. kahvinporot oli viskelty ihan jokapaikkaan. Koko kämppä oli IHAN sekaisin, ihan kuin pommi olisi räjähtänyt. Mieheni oli sammuneena maannut koko ajan sohvalla.Se tuska, mikä minut valtasi.. :cry: Miksi viina meni taas lapsen edelle? Miten se VOI mennä? Ja mitä kaikkea lapsellemme olisikaan voinut sattua! En ymmärrä, en ollenkaan ymmärrä. Ja tuntuu että mieheni ei ole moksiskaan tilanteesta.

Tuo oli se ratkaiseva juttu, mikä laittoi tälle asialle pisteen i:n päälle. Mies on humalatilassa tehnyt minua loukkaavia asioita ja pitkään olen niitä jaksanut katsoakin. Minua mies saa kohdella vaikka miten, pettäkööt miten huvittaa, mutta lapset ovat sellainen asia, että heitä hän ei tuolla tavalla enää kohtele. Ennenkuin lähdin uimaan, mietin kaksi kertaa että jätänkö krapulaisen miehen ja lapsen keskenään. Mutta jotenkin minun piti tehdä se, minulla oli sellainen tunne että minun on pakko nähdä miten mies tilanteen ja vastuunsa hoitaa. Ja aavistukseni meni oikeaan. Minua YÖKÖTTÄÄ tuollainen toiminta. Mieheni käyttäytyy humalassa kun olisi sinkku ja lapseton. Haluanko elää tälläistä elämää 10 vuoden päästä? haluanko nähdä, miten mieheni humalakäyttäytyminen pahenee? ENENENENEN!!!!!!

Rankkaa tämä on, en voi muuta sanoa. Varasin ajan seurakunnan perheasianneuvottelukeskukseen, sain ajan helmikuun alulle. En yksin pysty näitä asioita kääntämään enkä vääntämään päässäni. Tekisi mieli muuttaa heti omaan asuntoon, mutta kun se ei vain onnistu tuosta noin vain eikä kivuttomasti.

Minun kaverini miesystävä on täysi alkoholisti, juo pitkiä putkia. Ja kun tästä tapahtumasta kaverilleni sanoin, niin hän vain tokaisi että ehkä on parempi juoda harvoin ja pää ihan täyteen kuin se, että joisi putkia :shock: En tiennyt, että mitä vastaisin, suu jäi varmasti minulla auki.

Että tämmösillä mennää eteepäi..
Pohjatar ei kirj.
 

Re: Miten elämästäni tuli tälläinen?

ViestiKirjoittaja Sitruunapippuri » 17.1.2013 10:22:07

Pohjatar ei kirj. kirjoitti:Heissan.

Siitä onkin aikaa, kun viimeeksi olen tänne kirjoitellut. Joku joskus täällä jossain keskustelussa sanoi sen, että jossain vaiheessa tulee ns.merkki, kun on aika kääntää uusi sivu, tai että nyt on aika tehdä asioille jotain. Minulle se merkki tuli viikonloppuna. Kerronpa: Mieheni kaverilla oli 30-vuotis bileet. Mies niihin lähti, enkä estellyt, tottakai hän saa juhlia. Olimme sopineet (ja mies lupasi) että hän juo niin, että seuraavana päivänä pystyy vahtimaan esikoistamme sen aikaa, kun käyn nuoremman kanssa vauva-uinnissa.
Aamulla herätän mieheni sohvalta ja vamistan vielä että pystyy varmasti vahtimaan lasta. Hän sanoo, että pystyy.

Kun tulin vauvauinnista, ja tulin sisälle, haistoin vahvan kahvin tuoksun. Ajattelin heti että mies on päätänyt keittää itselleen vahvat kahvit. Arvatkaa, oliko niin käynyt?
Vahva kahvin tuoksu tuli siitä,että lapsemme (jota mieheni piti vahtia) oli tuolin avulla kiivennyt kaapeille ja tyhjenänyt ne, mm. kahvinporot oli viskelty ihan jokapaikkaan. Koko kämppä oli IHAN sekaisin, ihan kuin pommi olisi räjähtänyt. Mieheni oli sammuneena maannut koko ajan sohvalla.Se tuska, mikä minut valtasi.. :cry: Miksi viina meni taas lapsen edelle? Miten se VOI mennä? Ja mitä kaikkea lapsellemme olisikaan voinut sattua! En ymmärrä, en ollenkaan ymmärrä. Ja tuntuu että mieheni ei ole moksiskaan tilanteesta.

Tuo oli se ratkaiseva juttu, mikä laittoi tälle asialle pisteen i:n päälle. Mies on humalatilassa tehnyt minua loukkaavia asioita ja pitkään olen niitä jaksanut katsoakin. Minua mies saa kohdella vaikka miten, pettäkööt miten huvittaa, mutta lapset ovat sellainen asia, että heitä hän ei tuolla tavalla enää kohtele. Ennenkuin lähdin uimaan, mietin kaksi kertaa että jätänkö krapulaisen miehen ja lapsen keskenään. Mutta jotenkin minun piti tehdä se, minulla oli sellainen tunne että minun on pakko nähdä miten mies tilanteen ja vastuunsa hoitaa. Ja aavistukseni meni oikeaan. Minua YÖKÖTTÄÄ tuollainen toiminta. Mieheni käyttäytyy humalassa kun olisi sinkku ja lapseton. Haluanko elää tälläistä elämää 10 vuoden päästä? haluanko nähdä, miten mieheni humalakäyttäytyminen pahenee? ENENENENEN!!!!!!

Rankkaa tämä on, en voi muuta sanoa. Varasin ajan seurakunnan perheasianneuvottelukeskukseen, sain ajan helmikuun alulle. En yksin pysty näitä asioita kääntämään enkä vääntämään päässäni. Tekisi mieli muuttaa heti omaan asuntoon, mutta kun se ei vain onnistu tuosta noin vain eikä kivuttomasti.

Minun kaverini miesystävä on täysi alkoholisti, juo pitkiä putkia. Ja kun tästä tapahtumasta kaverilleni sanoin, niin hän vain tokaisi että ehkä on parempi juoda harvoin ja pää ihan täyteen kuin se, että joisi putkia :shock: En tiennyt, että mitä vastaisin, suu jäi varmasti minulla auki.

Että tämmösillä mennää eteepäi..


Hei Pohjatar,

valitettavasti alkoholistit toimivat noin.

Hyviä miehiä on maailma pullollaan, ja sinä olet nuori ja kaikki on vielä edessäpäin, jos nyt vain uskallat irrottautua, ja lähteä eteenpäin. Pidä huolta lapsistasi ja itsestäsi, ja ota se kipu vastaan mitä on tulossa, ei sitä karkuunkaan pääse. Se että hyväksyt pettämisen ja huonon käytöksen itseäsi kohtaan, kertoo että et paljoa arvosta itseäsi. Tarvisit apua, ystäviä, tukiverkkoa, ja paljon rakkautta itseäsi kohtaan! Itsetunto paranee vähitellen, kun opettelee kohtelemaan itseään arvostavasti ja välittävästi. Olet tärkein ihminen lapsillesi, ja myös tärkein ihminen itsellesi. Yritä saada apua, ja yritä jaksaa irroittautua.

Voimia sinulle päätöksiisi!
Sitruunapippuri
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 1021
Liittynyt: 25.1.2012 10:12:49

EdellinenSeuraava

Paluu Kotikanava

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 5 vierailijaa