Olet täällä

Miten elämästäni tuli tälläinen?

Käyttääkö puolisosi, läheisesi tai vanhempasi alkoholia ongelmallisesti? Älä jää yksin. Kotikanavalla keskustellaan asioista ja ongelmista, joihin voi törmätä kotona alkoholin kanssa.

Valvoja: Päihdelinkin toimitus

Re: Miten elämästäni tuli tälläinen?

ViestiKirjoittaja parveke » 17.1.2013 16:12:16

Pohjatar ei kirj. kirjoitti:Minullahan oli ja on 2 vaihtoehtoa:
a) jään tähän ja hyväksyn mieheni kännitouhut tai b) eroan.


Hei Pohjatar,
tervetuloa. Olet vaikeassa tilanteessa enkä haluaisi aiheuttaa enempää huolta mutta oman kokemukseni perusteella (tarinani olisi alkanut melkein samopin kuin mitä sinä kerroit alustanne)
kuitenkin huomautan, että on olemassa myös vaihtoehto c) että miehesi jättää sinut.
Ikävää mutta jos sekstailee toisten kanssa niin ymmärrät itsekin että siitä ei ole kuin pieni matka siihen, että joku toinen on raskaana ... tai villi sinkku tai mitä vaan... jollakin muulla mahdolllisella tavalla parempi.
Ja se jos mikä on helvetti!!!!!!!!!

Voimia sinulle! Pidä itsesi ylpeänä ja hyvänä äläkä anna tilanteesi polkea sinua maahan.
parveke
 

Re: Miten elämästäni tuli tälläinen?

ViestiKirjoittaja voimat loppu » 17.1.2013 21:15:08

Niin, ikävä kyllä nuo asiat usein kulkevat käsi kädessä; juominen, pettäminen ja näistä seuraava vastuuttomuus jopa omia lapsiaan kohtaan. Olet kestänyt juomisen ja pettämisen, mutta vasta nyt kun seuraamukset ovat konkreettisesti kohdistuneet lapseen olet herännyt huomaamaan, että vastuuttoman ihmisen kanssa elämisestä voi seurata todella kohtalokkaita seuraamuksia, jollei ole itse koko ajan varuillaan. Ei oikeesti sinunkaan tarvitse sietää huonoa kohtelua tai joutua oleen koko ajan varpaillasi puhumattakaan siitä että sinun tarvitsisi elää ihmisen kanssa johon ei voi luottaa. Usein ikävä kyllä tarvitaan sen huonon kohtelun kohdistuminen johonkin itselle rakkaaseen ennenkuin silmät lopullisesti aukeavat. Vastuuttomasta käytöksestä kärsii aina koko perhe, et vain sinä. Erittäin huolestuttavaa minusta on se että miehesti ei itse ollut lainkaan huolissaan omasta käytöksestään, jättää huolehtimatta lapsesta.
voimat loppu
 

Re: Miten elämästäni tuli tälläinen?

ViestiKirjoittaja Pohjatar » 1.2.2013 14:39:20

Kiitos kommenteistanne <3
Meillä on mennyt vähän vajaa viikko todella huonosti.Tuskin puhumme toisillemme mitään.Tuntuu niin järjettömän pahalta lapsia aatellen tämä koti-tilanne..Vaikka esikoinen on vasta parivuotias, niin varmasti vaistoaa jo jotain, että vanhempien välillä ei kaikki ole kunnossa. Huoh.. :( Onneksi heti maanantaina on aika perheasiain neuvottelukeskukseen ja saan purettua tätä tilannetta sinne. Ehkä maanantaista lähtien jotain alkaa tapahtumaan. Toivottavasti.

Voisin muuten kertoa mieheni äidille tästä tilanteesta, mutta en jotenkin jaksa uskoa, että hän ottaisi minua tosissaan ja että minä liioittelen; onhan mieheni se ihana poika, joka ei voisi tehdä kenellekkään pahaa, mummostaankin pitää niin hyvää huolta.Äiti ei varmasti usko mitään pahaa pojastaan.

Sieppaa niin kovasti se (tätä olen varmaan täällä jo jankuttanutkin) että selvinpäin mies on mitä ihanin ja mahtava. Mutta niinhän se psykiatrikin sanoi, että alkoholistit ovat selvinpäin todella herttaisia ja ihania, mutta sitten se viina saa näyttämään oikean puolen :roll:

Tiedän, että ero on paras vaihtoehto. Mutta ne tunteet. Ehkäpä sen vuoksi tässä suhteessa jatketaan eteenpäin, koska pelkään ottaa vastaan sen tunteen ja kivun ja tuskan, mitä ero tuo tullessaan. Ja lapset. On niin kamalaa rikkoa lapsilta perhe :cry: Mutta toisaalta,olenhan jo muutamaan otteeseen nähnyt, miten se alkoholi menee lasten edelle.

Tunnen syyllisyyttä (vaikka ei pitäisi) siitä, että jätin lapsemme miehen hoiviin silloin mieheni ollessa krapulassa, vaikka minulla oli sellainen olo, että mies saattaa sammua.
Pohjatar
Miedosti panostava jäsen
 
Viestit: 25
Liittynyt: 8.11.2012 15:05:51

Re: Miten elämästäni tuli tälläinen?

ViestiKirjoittaja vieras**- » 1.2.2013 23:07:05

Pohjatar kirjoitti:Kiitos kommenteistanne <3
Tuntuu niin järjettömän pahalta lapsia aatellen tämä koti-tilanne..Vaikka esikoinen on vasta parivuotias, niin varmasti vaistoaa jo jotain, että vanhempien välillä ei kaikki ole kunnossa. Huoh.. :(

Voisin muuten kertoa mieheni äidille tästä tilanteesta, mutta en jotenkin jaksa uskoa, että hän ottaisi minua tosissaan ja että minä liioittelen; onhan mieheni se ihana poika, joka ei voisi tehdä kenellekkään pahaa, mummostaankin pitää niin hyvää huolta.Äiti ei varmasti usko mitään pahaa pojastaan.

Sieppaa niin kovasti se (tätä olen varmaan täällä jo jankuttanutkin) että selvinpäin mies on mitä ihanin ja mahtava. Mutta niinhän se psykiatrikin sanoi, että alkoholistit ovat selvinpäin todella herttaisia ja ihania, mutta sitten se viina saa näyttämään oikean puolen :roll:

Tunnen syyllisyyttä (vaikka ei pitäisi) siitä, että jätin lapsemme miehen hoiviin silloin mieheni ollessa krapulassa, vaikka minulla oli sellainen olo, että mies saattaa sammua.


Hei Pohjatar,
ajattelin muutaman sanan vastata sinulle, kun tulivat niin vahvasti mieleen kirjoituksestasi. Huoli lapsista on usein äidillä, tai sillä selväpäisellä vanhemmalla, kova. Lapset ovat kuitenkin siinä mielessä sisukasta tekoa, että kun heillä on joku huolehtiva ja läsnäoleva vanhempi/aikuinen, joka rakastaa, he turvautuvat siihen. Mikäli ei ole ketään, johon turvautua, saattaa syntyä turvattomuuden tunne, jolla on omat vaikutuksensa elämässä. Siksi olisi hyvin tärkeää huolehtia siitä omasta jaksamisesta. On niitä hetkiä, kun oma ja lasten jaksaminen on laitettava muun edelle, ja jätettävä huoli, pelko ja ahdistus toisen käytöksestä toissijaiseksi. (en sano, että tämä on helppoa) Lapset tokenevat monista asioista.

Mietin myös, kun kerroit, että miehen äidille voisi kertoa, mutta et usko sen välttämättä auttavan. Näinhän se on, näin voi hyvinkin olla. Sen kertominen voi kuitenkin vapauttaa sinulta voimavaroja, kun saat puhua asiasta avoimesti: huolimatta siitä, mitä hyötyä siitä sinulle on. On tärkeää olla avoin tilanteesta, ei ole tärkeää se, että kerrot niille valikoidusti, joiden ajattelet voivan vaikuttaa asiaan. Myöskään äiti ei voi tilannetta muuttaa, mutta kertomisella sinä muutat sinun tilannetta, jossa joudut salaamaan isoa osaa elämästänne hyvin tärkeältä ihmiseltä.

Alkoholistien kerrotaan olevan ihania puolisoita selvin päin. Muuten niin rakastavia perheen isiä, mutta viina tekee miehestä toisen. Onhan se niinkin, viina vaikuttaa käytökseen ikävällä tavalla. Kuitenkin se ihanuus on usein silmänlumetta, se on sitä normaalia selvää arkea, jota myös ne ei-alkoholistit elävät ihan joka päivä. Raitistuminen ei takaa riidattomuutta tai täydellistä parisuhdetta, vaan siihen se normaali suhde on vasta vara rakentaa ( sen jälkeen vasta aletaan miettimään, sovitaanko me toisillemme).
Normaalin arjen eläminen alkoholistin kanssa on pääsääntöisesti mahdotonta, toisen osapuolen on joustettava tilanteessa ihan kohtuuttomasti, aivan täysin riippuen sen toisen juomisesta/juomattomuudesta.
Koko ketjua lukemattomana en sen enempää uskalla neuvoa, mutta sanoisin tärkeimmäksi asiaksi, että mieti omia toiveitasi elämästä ja parisuhteesta. Älä tyydy vähään, jos voit valita enemmän. Voimia!
vieras**-
 

Re: Miten elämästäni tuli tälläinen?

ViestiKirjoittaja Pohjatar » 19.2.2013 14:42:00

Kiitos "vieras**" rohkaisusta, ehkäpä hyvän tilaisuuden tullen avaudun elämästämme miehen äidille. Eihän siinä mitään menetettävääkään ole, ja saan tuotua tätä asiaa hieman päivävaloon.

Minulla on huomenna perheneuvontaan aika. Odotan sitä melkein samalla tavalla kun lapsi odottaa karkkipäivää. Jo pelkkä ajatus sinne menosta saa mieleni tuntumaan kevyemmältä, pääsen purkamaan tämä ison, mustan möykyn sisältäni. Olen niin täynnä tätä.. Nyt olen saanut silmiäni vielä enemmän auki, nyt olen tajunnut, että eihän minun täydy tyytyä tälläisen kohtelun uhriksi! Miksi ihmeessä vapaaehtoisesti jäisin tähän loppuelämäkseni, koska voin saada elämältä paljon enemmän kuin vähän väliä p*skaa niskaan?

Minulla alkaa syksyllä koulu toisella paikkakunnalla, n.40km matkaa suntaansa. Ja ihan tässä kävelymatkan päästä kotonta avautuu syksyksi juuri 2 paikkaa perhepäivähoitoon, jonne haluan lapset. Koulu kestää 3,5 vuotta. Omaa asuntoa en voi etsiä nyt, koska samassa rytäkässä todella tiiviisti tulisi niin monta uutta muutosta pienille lapsillemme - ja samoin myös minulle. Ehkä on viisasta ottaa asia yksi iso muutos kerrallaan käsittelyyn.

Odotan niin huomista. Kysyin mieheltäni, että haluaako hän lähteä toisella käyntikerralla mukaan perheneuvontaan keskutelemaan ongelmistamme. Olin räjähtää raivosta, kun kuulin hänen vastauksen: kun eihän mies edes tiedä, että mikä meidän ongelma on :shock: Ynähdin vain jotain vastaukseksi, koska minulla ei ollut voimia sanoa tätä: Sinun humala-törttöilyt ovat meidän ongelma: Sinä et arvosta minua. Ja sen vuoksi minä en arvosta sinua, ja minun rakkaus sinua kohtaan on laimentunut, koska tuntuu että en ole sinulle kovinkaan arvokas, koska kerta kerran jälkeen loukkaat minua. Ja nyt sinun humalakäytös vaikuttaa lapsiemme turvallisuuteen. On hyvin vaikea ajatella, että sinä et enää pettäisi minua, koska kun alat juomaan, unohdat lapsemmekin.Tuollasta ihmistä on hyvin vaikea rakastaa palavasti.

meidän seksielämämme on kuihtunut ihan minimiin, koska haluan käyttää kondomia, sillä en voi luottaa siihen, että mies osaa olla kännissä "nätisti". Ja koska hän unohtaa lapsemmekin olleessan kännissä, eiköhän hän unohda siinä samalla minutkin :lol:
Pohjatar
Miedosti panostava jäsen
 
Viestit: 25
Liittynyt: 8.11.2012 15:05:51

Re: Miten elämästäni tuli tälläinen?

ViestiKirjoittaja Sitruunapippuri » 20.2.2013 12:19:50

Pohjatar, voimia vaan sinne toivottelen. Onneksi pääsit perheneuvolaan, ja onneksi olet niin rohkea, että uskallat vähitellen avautua tilanteestasi. Muistan miten itse olin nuorempana jotenkin niin ylpeä, että valehtelin mieluummin kaikesta, kuin että olisin tunnustanut miten huonosti menee, ja miten veemäistä elämä oli. Siihen valheeseen alkoi sitten lopulta uskoa itsekin. Sinä näet tosiasiat, ja uskallat kertoa niistä, sen täytyy olla hyvä asia, ja yksi voimavaroistasi on varmasti rohkeus! Olen hengessä mukana, tsemppiä!
Sitruunapippuri
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 1021
Liittynyt: 25.1.2012 10:12:49

Re: Miten elämästäni tuli tälläinen?

ViestiKirjoittaja Pohjatar » 28.2.2013 14:05:49

Noniin, ensimmäisen kerran käyty perheneuvonnassa ja ensi viikolla uusi aika :) Aiemmin kysyin mieheltäni, että haluaisiko hän lähteä myös tuonne perheneuvontaan (tuli ympäripyöreä vastaus), mutta enää en häneltä kysy, vaan ensi viikolla kun minulla on se oma aika,niin otan meille yhteisen ajan. Ehkä mies vihdoinkin näkee, että mitä hänen alkoholinkäyttö perheelleen tekee - tai sitten ei. Mutta ainakin huomaa, että missä mennään, ja että en aio enää katsella hänen känni-örvellyksiään.

Huomenna kotiimme tulee käymään neuvolasta 2 perhetyöntekijää, ja heille myös puhun tästä tilanteesta. Ajattelin aluksi, että en mitenkään pysty sanomaan heille, että mies sammui sohvalle jättäen 2-vuotiaan lapsen yksin, koska ajattelin että "herranjumala, hehän ottavat lapsemme huostaan!". Mutta onneksi tulin järkiini ja sanon sen huomenna, koska heidän tehtävänäänhän on nimenomaan auttaa lapsiperheitä ongelmien keskellä. Taas kerran nähtiin,miten puoliso (eli minä) yrittää "suojella" miehen alkoholin käytöstä johtuvia tekoja.

Lainasin kirjastosta kirjan "irti läheisriippuvuudesta" ja hyvä kirja on! Todella paljon asiaa juuri minulle.

Ajattelin kirjoittaa miehelleni kirjeen, jossa kerron tunteistani ja mistä minun mielestäni meidän suhteen ongelmat johtuvat (pieni esimaku siitä, mitä siellä perheneuvonnassa sitten puhutaan). Olen kauhulla ajatellut sitä, että jos meidän tilanteemme ei muutu mitenkään, niin vuosien päästä poikamme ottaa mallia isästään, hänen juomatavoistaan. Aivan kamalaa :( Minä en todellakaan anna alkoholiongelmaisen isän pilata poikaamme.

On vain niin harhauttavaa se, että mies on selvänä todella hyvä isä ja huomaava puoliso. Tuntuu, että eihän tässä mikään ole niiin pahasti pielessä. Tiedän, tuo on vain jonkinlainen vääristymä päässäni.. :roll: Mutta meillä todellakin on kaikki pahasti pielessä: En pysty rakastamaan miestäni enää niin paljoa. Tottakai ajattelen häntä lämmöllä, onhan hän lasteni isä, mutta sellainen intohimo ja etenkin se luottamus puuttuu aivan täysin. Miten voisinkaan rakastaa palavasti miestäni kaiken tapahtuman jälkeen? Kun katson nykyään miestäni, näen useimmiten vain inhottavan ihmisen,joka satuttaa rakkaitaan. En halua tälläistä elämää. En todellakaan. Poispääsy tästä tilanteesta tuntuu vain niin äärettömän vaikealle. Ehkä pitäisi ajatella elämä vuoden päähän, ja pikkuhiljaa alkaa tekemään asioita muutoksen eteen (erittäin helposti sanottu kuin tehty).
Pohjatar
Miedosti panostava jäsen
 
Viestit: 25
Liittynyt: 8.11.2012 15:05:51

Re: Miten elämästäni tuli tälläinen?

ViestiKirjoittaja Pohjatar » 29.9.2014 09:41:36

Heippa kaikille.

Siitä on 1,5v aikaa, kun olen viimeeksi tänne kirjoittanut. En ole sen jälkeen täällä käynytm ja eilen luinkin omat kirjoituksen yli vuoden takaa. Voi että.. se 2 vuotta nuorempi Pohjatar on ollu niin hyväuskoinen,täynnä toivoa tulevasta. Tekisi mieli antaa rutistushalaus sille nuorelle tyttöselle.

pohjatar ei kirj. kirjoitti:En tiedä kuullostanko nyt hullulta, mutta oloni on helpottunut jollain tavalla kun olen hyväksynyt sen, että mieheni tulee pettämään minua kännissä tai muuten vaan lääppimään ja kähmimään muita naisia. Kun ennempää olen ollut vain TODELLA vihainen, mutta nyt huomaan oloni kevyemmältä.

Suoraan sanoen, minua alkoi puistattaa, että olen noin joskus kirjoittanut :shock: Miten minä olen voinut olla niin alhaalla, niin lyöty henkisesti, että en välitä itsestäni tuon taivaallista. Huhuh.

Minulla ja miehelläni on mennyt viimeinen vuosi hyvin, olen voinut hyvin. Mies ei ole käyny kovinkaan montaa kertaa juomassa, ja jos oli, niin mitään kummemoaa ei sattunut. Aloimme jo puhumaan naimisiinmenosta. Elämä näytti ja tuntui ihanalta :)

Mutta viikko sitten matto vedettiin jalkojeni alta oikein rytinällä. Mies oli muutamana viikonloppuna käynyt kavereiden kanssa juomassa ja ihan ok oli mennyt. Viikko sitten lauantaina miehen työkaverin tuparit olivat saaressa (hän oli rakentanut mökin). Pieni huoli tuli pintaan, että mitenköhän käy, kun veneellä menevät ja humalassa ovat..

Yöllä 2 aikaan kuulin kun mies rönysi kotia. Oli siis yhtenä kappaleena. Aamulla mies makasi sohvalla ja näin aika inhottavan näköisen naarmun miehen naamalla. jossain vaiheessa mies käänsi kylkeään ja sanoi hukanneensa puhelimen ja lompakon yöllä. Siitä jotenkin raivostuin, sillä miehen kännykässä oli paljon kuvia mm. lapsista. Miten ihmeessä ei saa omaisuudestaan pidettyä huolta..? Iltapäivällä miehen äiti tuli käymään meillä. Mieskin sitten kömpi ylös sohvalta. Kysyin mieheltä, että onko ollut tappelussa kun naama on sen näköinen, mutta sanoi kaatuneensa satamassa. Käsikin oli hiukan ruhjeilla :roll:

Lähdettiin pihalle. Jossain vaieessa mies tuli pyytämään anteeksi sitä, että meni hiukan yli juominen. Minä vain tuhahdin jotain ja lähdin pitkälle juoksulenkille. Miehen äiti varmasti huomasi, että minulla ei ollut kaikki hyvin..

Alkuillasta olin keittiössä ja mies tuli aika katuvana taakseni. Ja sitten hän sanoi: "eilen hävisi jotain paljon arvokkaampaa". Tajusin heti, mitä hän tarkoitti, katsoin vasempaan nimettömään: ei sormusta. Minä räjähdin! revin siltä samalta seisomalta omani pois sormesta, heitin raivolla pois ja käskin mieheni painua v*ttuun. Huusin miehelleni. En voinut uskoa sitä todeksi!! Mies oli KÄNNISSÄ hukannut kihlasormuksen! KÄNNISSÄ!!! Oli kuulemma siinä samassa rytäkässä, kun hän oli "kaatunut" niin lähtenyt pois sormesta. En voi uskoa, miten se voi tehdä taas näin?!!!

Minulle se ei ollut pelkkä sormus. Minulle se oli rakkauden-osoitus. Menimme kihloihin samana päivänä, kun pidimme pojallemme nimiäis-juhlan. Muistan, kuinka yläkerrassa pujotettiin sormukset toistemme sormiin ja luvattiin rakastaa. Ja nyt SE sormus on jossain maassa. Tuntuu, että suhteemme meni sen sormuksen mukana. Joku saattaa ajatella, että suurentelen asiaa, mutta tämä on minulle tosi kova paikka. Ensinnäkin se, että mieheni humalassa hävittää sen.

Mieheni olisi kuulemma mennyt samana iltana baariin, mutta ei päässyt sisälle, oli niin kovassa kunnossa..

Tuntuu hirveältä. Minun ja mieheni suhteen ongelma ei ole hävinnyt. Se on vain ollut takavasemmalla. N. vuosi meillä on mennyt hyvin. Se oli hyvää aikaa, ihanaa aikaa. Nyt olen valmis kohtaamaan se tosiasian, että tämä ei voi jatkua näin. Pitkään siihen meni, monta itkua se vaati. Minut on revitty auki 5 vuoden ajan, epäsäännöllisen säännöllisesti. olen aina koonnut sirpaleeni kokoon ja toivonut, että jokin muuttuu. Minulla oli toivoa tuon viimeisen vuoden aikana. Niin paljon oli toivoa, että suunnittelin tulevaa innolla. Mutta sitten taas mieheni vetäiseen minut syvään, mustaan kuiluun. Mikään ei ole muuttunut.

HETKONEN! Tai oikeastaan minähän valehtelen. Jokin suuri on muuttunut, ja se olen MINÄ.

1,5 vuotta sitten en ollut tarpeeksi vahva eroon, koska olin niin paljon miehessäni kiinnni. Olen käynynt yli vuoden psykoterapiassa, ja se on ollut minun pelastukseni. Olen voimaantunut. Minusta on tullut vahvempi. Mieheni äiti soitti minulle viime maanantaina, hän alkuhöpinöiden jälkeen kysyi että miten minä jaksan, kun olen näyttänyt aika apealta. Mietin mitä sanoisin. Sitten sanoin: "jaksan muuten,mutta en jaksa mieheni juomista enää" ja tiedättekö, sitten minun esteeni lähtivät, padot aukesivat ja minä aloin itkemään kurkkusuorana siihen puhelimeen, mieheni äidille, että en jaksa enää. Sille henkilölle, jolle en aiemmin uskaltanut sanoa asiasta, koska ajattelin liikaa hänen reaktiotaan. Minä yllätyin aivan täysin, kun miehen äiti oli todella ymmärtäväinen ja lämmin siinä puhelimessa. Hän ei ollutkaan minua vastaan :shock: ja ennenkaikkea, hän välitti <3 Hän sanoi että hän tietää. Ja että heillähän suvun geeneissä on alkoholismia. Oli niin ihanaa puhua miehen äidille tästä, tunsin kuinka oloni helpottui, kun sain jakaa tämän raskaan asian niinkin läheiselle ihmiselle.

jatkan tätä tarinaa vähän myöemmin lisää, tässä ei ollut kaikki. mutta tämän kirjoittaminen veikin niin paljon voimia, että hengähdän hieman.
Pohjatar
Miedosti panostava jäsen
 
Viestit: 25
Liittynyt: 8.11.2012 15:05:51

Re: Miten elämästäni tuli tälläinen?

ViestiKirjoittaja Sitruunapippuri » 29.9.2014 14:00:03

Tsemppiä Pohjatar.

Tuo miehesi käytös on ihan luonnollista käytöstä alkoholistilta. Paljon pahempaa on luvassa, jos et nyt saa eroa puheita pidemmälle. Sua ehkä auttaisi kun näkisit todellisuuden rehellisesti ja faktat selkeästi. Tuollainen isä kuin miehesi on, ei ole hyvä isä. Tuollainen mies kuin miehesi on, ei ole hyvä aviomies. Tuhlaat elämääsi, voimiasi, energiaasi, luottamustasi ja lapsesi elintärkeää lapsuutta jatkamalla tuossa suhteessa. Alkoholistit eivät parane jos eivät lopeta juomista kokonaan, ja silloinkin eheytyminen on tosi hidasta ja epävarmaa. Sulla taas on maailma avoinna ja jotakin paljon parempaa odottaa siellä!

Onnea matkaan ja voimia päätöksiin!
Sitruunapippuri
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 1021
Liittynyt: 25.1.2012 10:12:49

Re: Miten elämästäni tuli tälläinen?

ViestiKirjoittaja Pohjatar » 6.11.2014 12:31:21

Olen kirjoittanut tänne ensimmäisen viestin muutamaa päivää vaille 2 vuotta. Hassu olo, kaikin puolin. Olin 2 vuotta sitten niin sekaisin tästä kaikesta. Taitaa olla, että juuri 2 vuotta sitten aloin pikku hiljaa näkemään ja tajuamaan, että miehelläni todella on alkon kanssa ongelmia.

Muutama viikko sitten olin lasten kanssa käymässä hyvällä ystävälläni kun mies soitti minulle (lauantai), että lähtee käymään kaverillaan saunassa ja tulee sitten takaisin kotiin. Ilta meni eteenpäin, mutta miestä ei kuulunut. Hänenhän piti käydä VAIN saunassa. Menin nukkumaan, ja kuulin n. 4-5 aikaan römyämistä. Siinä oli se sauna-reissu. Mies heräsi krapuloissaan 4 aikaan iltapäivällä ylös. Ja ihmetteli että mikä minulla oli. Siinä sitten sanoin miehelle, että a) olisi voinut edes ilmoittaa, että jatkaa baariin ja b) tajuaako, miten olin huolissani, kun en tiennyt yhtään että missä mies on tai että onko miehelle sattunut jotain.

En voinut uskoa korviani, kun seuraavana päivänä kuulin kaveriltani (jonka mies on alkoholisti) että heitä oli ihan iso porukka, kun lähtivät baariin, mukaan luettuna tämä kaverini. He istuivat iltaa meidän kaveripariskunnan luona. Minua suututti aivan äärettömästi ja tunsin pettymystä, koska olisinhan minäkin halunnut olla pitämässä hauskaa! Mutta siis mies oletti automaattisesti, että kyllä minä lapset hoidan kun hän lähtee juomaan (vaikka piti käydä vain saunassa). Mutta ehkä se loukkaa vielä eniten, että mies edes vaivaudu ilmoittamaan että ei ole tulossa kotia. Tähänkö pisteeseen tämä alkoholi-ongelma on edennyt; mies vain häviää?

Mies on luvannut jättää väkevät viinat pois, lupasi sen jälkeen kun petti ja lupasi sen jälkeen kun hävitti humalassa kihla-sormuksen (eli noin 1kk sitten). Noh, siskoni oli ollut "katoamis"-iltana samassa baarissa kuin mieheni ja jutellut mieheni kanssa ( ja siskon sanoin mies oli aika sekaisin). Tuon tapahtuneen jälkeen sitten ihan vaan totesin miehelleni, että olit vissiin nähnyt siskoanikin baarissa. Mies sanoi, että ei ollut. Minulla alkoi heti hälytyskellot soida.. Jos mies juo pelkkää lonkeroa/kaljaa, meneekö muisti niin, että ei muista illan tapahtumia? Tai vaikka olisikin juonut pelkkää kaljaa, niin miten sitä pitää juoda niin paljon että muisti lähtee?

Olen lukenut paljon samankaltaisia kokemuksia ja keskusteluja omaan tilanteeseeni liittyen. Haluan pelastaa lapseni, en anna ikinä itselleni anteeksi jos he myöhemmin sairastuvat sen vuoksi, että jäin suhteeseen, missä alkoholi on ongelma ja alko menee kaiken edelle.

Meillä on ensi viikolla aika perheneuvontaan, olemme tässä syksyllä käyneet siellä muutaman kerran ja se on kyllä auttanut meitä. En ole vielä miehelleni puhunut mitään ero-ajatuksista, sillä haluan lasten vuoksi tämän viikon pysyvän hyvänä ja rauhallisena. Ensi tiistaina meillä on aika, ja siellä otan asian esille. Kun puhun miehelleni hänen alkoholi-ongelmasta, hän puolustautuu sillä, että eihän hän juo putkia tai muutenkaan käy juomassa useasti. Olen hänelle sanonutkin, että ei se määrä vaan se tapa, mitä tapahtuu kun hän on humalassa; hänhän on kerran jopa vaarantanut esikoisemme hengen. Hänelle se alko ei vain yksinkertaisesti sovi.

Olen hakenut paperit asunnonhakua varten. Tiedän jo alueenkin, missä haluan asunnon sijaitsevan, ja olen valmis jonottamaan että saan asunnon tietyltä alueelta (tämä alue sijaitsee lähellä nykyistä kotiamme ja asunnon vieressä on lastemme päiväkerho-paikka, jonne voin lapset kävellen viedä).

Olen lukenut kokemuksia, miten mm. miten lapset selviää erosta, miten pärjää autoton perhe, miten pärjää rahallisesti jne.

Tällä kertaa olen tosissani eron suhteen.

Nyt vain miehelle kysymys: alkoholi vai perhe? Minä en voi vaikuttaa siihen, lopettaako mies juomisen, mutta minä voin vaikuttaa siihen, jäänkö sitä katsomaan.
Pohjatar
Miedosti panostava jäsen
 
Viestit: 25
Liittynyt: 8.11.2012 15:05:51

Re: Miten elämästäni tuli tälläinen?

ViestiKirjoittaja Hemmiina » 7.11.2014 10:37:00

Luin nyt ensimmäistä kertaa, Pohjatar, sinun kertomuksesi sieltä kahden vuoden takaa alkaen... Aikalailla samanlaisia kokemuksia on sinulla ollut, kuin minullakin - ja monella monella muulla juovan puolisolla. Jos ymmärsin oikein, teillä yhteistä elämää on takana viitisen vuotta, siis vuodesta 2009 alkaen. Minä katselin meidän elämää yli 20 vuotta, kunnes lopulta näytin miehelle ovea.

Minullakin oli ns. kaksi miestä eli se mukava, vastuullinen, tasaveroinen kumppani, mutta sitten aina aika-ajoin itsekäs, juova, omille teilleen "katoava" puoliso ja silloin elämäni oli todella kuormittavaa. Meillä nuo syklit toistuivat parin kolmen vuoden välein ja ikävä aika kesti korkeintaan vuoden, useimmiten puolisen vuotta, minkä jälkeen mies tuntui taas ottavan vastuun elämästään ja perheestään. Tuossa yli 20 vuoden yhteisessä elämässämme oli aikaisemmin, noin 11 vuotta sitten sellainen jakso, jossa jouduin ottamaan eroajatukset esille myös lastemme (kaksi tytärtä) kanssa. Silloin kuitenkin päädyimme muuttamaan uuteen kotiin, kaikki neljä yhdessä ja siitä alkoikin pitkään kestänyt hyvä vaihe. Talvella 2008-2009 tuli taas raskas jakso, joka johti mm. perheasiainneuvottelijalla käyntiin - kerran. Silloin totesin, että ei tarvitse uudelleen lähteä, koska huomasin, että mies ei sitoutunut käyntiin samalla tapaa kuin minä. Monen "avautumiseni" jälkeen kotitilanne jälleen rauhottui ja rohkenen väittää, että kesästä 2009 alkoi yhteisen elämämme paras jakso. Mies jäi työttömäksi ja sen sijaan, että olisi alkanut kohtaloaan valittelemaan ja juomaan, mies pitikin huolta kunnostaan, teki taloremonttia, otti minun tarpeeni (olin silloin tosi uuvuksissa) todella ihanasti huomioon jne. Tuota auvoa ja seesteistä elämää kesti kesään 2012 saakka, kunnes miehellä alkoi taas menojalka vipattamaan ja piti päästä joka perjantai baariin.

Tuon kesän/syksyn 2012 jälkeen ei sitten tullutkaan enää sitä "jaksoa", jossa mies taas napakoituu ja ottaa vastuun elämästään, vaan perjantaimenot senkun jatkuivat. Mies oli keväällä 2013 matkatöissä ja olisi kuvitellut, että perjantaina kotikaupunkiin päästyään mies olisi halunnut viettää aikaa perheensä kanssa. Noin ei kuitenkaan tapahtunut, vaan baariin piti päästä. Oli kyllä heti lauantaiaamuna mukana kodin askareissa, mutta jotakin puuttui... Läheisyys väliltämme katosi, olimme tosiaankin ikäänkuin parhaat ystävät saman katon alla. Minulle tuo ei kuitenkaan riittänyt ja myöhään keväällä 2013 sanoin ääneen, että meidän täytyy erota, koska en näe enää mahdollisuuksia yhteiseen tulevaisuuteen. Ajoitus ei vaan ollut sopiva, esikoisella oli mm. yo-juhlat jne, joten vielä jatkoimme saman katon alla, kunnes viime keväänä, maaliskuun lopulla sanoin miehelle, että nyt riittää. Tuon jälkeen asiat tapahtuivat vauhdilla; aprillipäivänä vein avioerohakemuksen allekirjoitettavaksi miehelle, ensimmäinen vaihe astui voimaan 3.4., mies muutti pois 9.5. jne.

Mies on koko tämän ajan ollut todella ihana eli se ihminen, jonka olisin halunnut hänen olevan jatkuvasti. Todellinen herätys siihen, että oikeasti menettää eron myötä elämänsä tärkeimmän asian eli perheen, tuli miehelle vasta yksin jäätyään. On siis melko turhaa yrittää "takoa" tuota puolison päähän silloin, kun ollaan vielä yhdessä...

Siitäkin huolimatta, että mieheni on edelleen paras ystäväni ja jollakin tapaa perheenjäsen, en huolisi häntä takaisin, koska en päivääkään ole unohtanut kaikkea sitä paskaa, jonka jouduin hänen kanssaan eläessäni kokemaan aina aika-ajoin.

Rakkaus ja kiintymys miestä kohtaan ei ole kadonnut mihinkään, mutta nautin elämästäni yksin (tyttöjeni kanssa) ja vastikään eräs työkaverinikin sanoi, että minä olen näytän nykyisin todella seesteiseltä ja tyytyväiseltä. Ero on kuulemma suuri verrattuna niihin aikoihin, kun kipuilin avio-ongelmieni kanssa.

Haluan kuitenkin tällä tarinallani kertoa, että aika ratkaisuihin tulee omalla painollaan ja ajallaan. Niin kauan kannattaa tosiaan huolehtia omasta voinnistaan eri keinoin. Minäkään en näe teillä, Pohjatar, yhteistä tulevaisuutta, kuten et käsittääkseni enää sinäkään. Ole kuitenkin itsellesi armollinen; asioilla on tapana järjestyä - aina.
Hemmiina
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 257
Liittynyt: 28.1.2013 08:13:15

Re: Miten elämästäni tuli tälläinen?

ViestiKirjoittaja Pohjatar » 12.11.2014 10:14:11

Kiitos Hemmiinna kirjoituksestasi.

Tosiaan, olemme olleet yhdessä 5 vuotta. Olenkin useasti miettinyt sitä, että parempi 5 vuotta kuin 25 vuotta. Tällä siis tarkoitan sitä, että jos eroamme, niin olemme olleet "vasta" 5 vuotta yhdessä, eli paljon on vielä hyvää (päihteetönä) tulevaisuutta edessäpäin.

Meillä on vähän aikaa mennyt miehen kanssa todella hyvin, parisuhde on toiminut, seksi on ollut mahtavaa. Miehelläni oli lomaa, joka meni tosi hyvin perheen kesken. Olemme alkaneet remppaamaan olohuonetta uuteen uskoon.

Mutta jotenkin.. kaikki muuttui itselläni pari päivää sitten, kun aloin ihan kunnolla ja ihan extempore miettimään sitä kaikkea, mitä mieheni on humalassa tehnyt- ja niitä lupauksia. Tunnen olotilassani sen, olen aivan naatti miettimisestä, niistä tunnemyrskyistä, tuntuu että ei oikein mitään jaksaisi tehdä. Mikä voima pelkillä ajatuksilla onkaan!

Näinä päivinä olen myös lukenut erilaisia artikkeleita alkoholismista.

Olen huomannut, että enää se pelkkä juominen ole ongelma, vaan se leijuu ihan koko ajan yllämme. Kerron tarkemmin: Mieheni jutteli viime viikolla puhelimessa työkaverinsa kanssa, kuulin puheesta että heillä on työpaikan palaveri perjantaina iltapäivästä alkaen. Palaveriin kuuluisi mm. keilausta ja ruokailu. Mies sanoi kaverilleen, että yrittää keretä (kyseinen viikko oli miehen lomaviikko). Minulla heti iski ajatukset mieleen, että mies varmasti jää sille tielleen, onhan hän joskus aiemminkin jatkanut palaveria baariin asti. Aloin melkein heti suunnittelemaan, että mitä ajanvietettä keksin itselleni perjantai-illaksi ja mitä touhuaisin lauantaina lastemme kanssa kun mies nukkuu krapulaa. Jotenkin teki pahaa, kun mies perjantaina ehdotteli lapsille uimista lauantai-aamupäiväksi. Tuhahdin mielessäni, että älä hyvä mies tee lupauksia lapsille, joita et voi pitää; makaat kuitenkin iltapäivään asti. Mielentilani oli siis aika kireä, vaikka mitään ei vielä ollut tapahtunutkaan. . Mies lähti palaveriin autolla. Olin melkoista varma, että mies tuo auton kotiin illalla ja lähtee jonkun kyydillä jatkamaan iltaa. jossain vaiheessa iltaa sitten puhelimeni soikin ja ajattelin että NYT. Nyt se mies soittaa ja sanoo että lähtee "yhdelle". Mutta, se ei ollutkaan mieheni. Lähdin viemään lapsiani nukkumaan. Kuulin kun mieheni tuli autolla kotiin n. 9 aikoihin ja kuuntelin että lähteekö samantien. Yllätyin! Mieheni jäikin kotia. Mutta ette arvaa, minä suutuin, sisälläni kiehui! :evil: Mies petti kuvitelmani. Mutta ehkä eniten minua suututti se, että minä olin jo valmistautunut siihen, että viikonlopun suunnitelmat menevät uusiksi. Minua suututti se, että minä en voinut luottaa mieheeni (sillä koskaanhan ei tiedä..).

Tämmöistäkö tämä elämä tulee olemaan mieheni kanssa? Minä teen heti varasuunnitelman, jos mies lähtee käymään jossain, missä on pienikin mahdollisuus saada alkoholia.

Tämä jos mikä syö omaa energiaa :( Jatkuva valmiustilassa eläminen.

Olen ottamassa tänää yhden askeleen eteenpäin, soitan itselleni ajan A-klinikalle. Eilen tein listan asioista, mitä mies on kännipäissään tehnyt, ja se lista ei ollut kaunista luettavaa. Mitä kaikkea ihminen antaakaan anteeksi. Mitä kaikkea ihminen antaakaan itselleen tehdä.

Mies ei tiedä minun ajatuksistani mitään. Olen koittanut etsiä sitä oikeaa hetkeä, mutta huomaan kuinka taidankin etsiä itselleni vain tekosyitä, jotta ei ihan vielä tarvitsisi nostaa kissaa pöydälle; viime viikolla en halunnut ottaa asiaa puheeksi, koska oli miehen lomaviikko, ja halusin antaa lapsille hyvän loman ilman riitelyitä, nyt en mukamas pysty ottamaan asiaa esille, koska lapsemme synttärit on kuukauden kuluttua ja haluaisin että sitä ennen ei olisi suurempia konflikteja, ja synttäreiden jälkeen tulee tietysti joulu, joten enne sitäkään on mukamas mahdotonta alkaa puhumaan asiasta.. voivoi, niin kutsuttuja syitähän löytyy pilvinpimein jotta ei tarviaisi alkaa puhuaan alkoholin tuottamista ongelmista :roll: Onko tämä juuri sitä, että alkoholismi on koko perheen sairaus?

Mutta ehkä se on vain tehtävä joku päivä. Koska tällä hetkellähän mies elää ajatuksessa, että hänen alkoholinkäyttö on ok.
Pohjatar
Miedosti panostava jäsen
 
Viestit: 25
Liittynyt: 8.11.2012 15:05:51

Re: Miten elämästäni tuli tälläinen?

ViestiKirjoittaja piipertäjä » 12.11.2014 12:57:06

Hei!
Olen lueskellut ketjuasi ja samojen tai samantyyppisten asioiden kanssa täällä painitaan ja se syö energiaa. Meillä olen huomannut että kun alkoholin käyttö väheni miehellä, niin meni kauan ennen kuin itse osasin ottaa "rennosti" tai vieläkin olen koko ajan varpaillaan mutta eri syystä.Haluiaisin rohkaista sinua puhumaan miehelle. Tiedän että se on vaikeaa, mutta mitä kauemmin kantaa pahaa oloa sisällään se syö sinua. Hienoa että olet hakenut itsellesi apua.
Oikein paljon voimia...
piipertäjä
 

Re: Miten elämästäni tuli tälläinen?

ViestiKirjoittaja Pohjatar » 13.11.2014 13:01:12

Piipertäjä, olet aivan oikeassa että mitä pitempään tätä pahaa oloa kantaa sisällä, niin se kuluttaa, todella paljon. Ja sen kyllä huomaa omissa voimavaroissaan, välillä kun näitä asioita yksin miettii, suree ja pohdiskelee, niin huomaa, miten väsynyt sen jälkeen onkaan :(

Eilen otin yhden askeleen eteenpäin, ja varasin itselleni ajan A-klinikalle. Tuolla perheneuvottelussa (seurakunnan) ei jotenkin tätä asiaa oteta vakavasti. Vaikka olen sille työntekijälle sanonut,mitä kaikkea mieheni on humalassa tehnyt ja että tulevaisuus pelottaa, minua pelottaa, että mieheni on alkoholisoitumassa,niin silti tämä nainen ei edes ehdota miehelleni sitä, ettei ottaisi alkoholia ollenkaan, vaan pikemminkin kysyy mieheltäni ja minulta, mikä olisi sopiva määrä juoda.

Minua huojensi, kun eilen se nainen sieltä A-klinikalta vaikutti aidosti huolestuneelta tilanteestani, ja otti vakavasti asian. Tuli tunne, että nyt, vihdoin :!: minua on kuultu.
Pohjatar
Miedosti panostava jäsen
 
Viestit: 25
Liittynyt: 8.11.2012 15:05:51

Re: Miten elämästäni tuli tälläinen?

ViestiKirjoittaja Pohjatar » 15.4.2015 11:58:52

Heippa kaikille.
Voisin hieman päivittää tilannettamme. Eli joulukuusta lähtien olen siis käynyt A-klinikalla juttelemassa miehen juomisen minulle aiheuttavasta pahasta olosta ja sen tuottamista ongelmista. Siellä olen saanut todella hyvää kohtelua, nainen jonka luona käyn juttelemassa, on todella ihana :) Miehelleni en kertonut, että tuollaisessa paikassa käyn.

Miehen juominen on tapahtunut sykleittäin, siitä lähtien kun tapasimme. 6 vuotta on mennyt jotenkuten näin: mies lähtee juomaan, mies tekee humalassa jotain sellaista, joka loukkaa/satuttaa minua, muutama päivää tapahtuneesta menee mykkäkouluillessa, sillä olen suuttunut miehen käytöksestä ja kas; yhtäkkiä meillä menee taas hyvin, tapahtuneesta ei puhuta ja elämä tuntuu hyvältä. olen unohtanut jo asian, mistä olen suuttunut. perhe ja parisuhde tuntuu hyvältä (1kk? 4kk?, 6kk?) kunnes mies lähtee taas juomaan.

Näin jälkeenpäin sitä miettii, että miten on 6 vuotta tuollaista kestänyt? Meillä oli joulukuussa miehen serkus-pikkujoulut, Otin jo ennalta sen asenteen, että en anna miehen juomis-käyttäytymisen estää omaa juhlatunnelmaani. Tämä ajatus meni pahasti karikoille siinä vaiheessa, kun huomasin (ja kysyinkin mieheltä), että mies oli juonut itsekseen kokonaisen punkku-pullon + oluita sun muita juomia siihen päälle. Siinä vaiheessa minulta kaikkosi hyvä mieli. No kuitenkin, lähdettiin sitten isolla porukalla baariin. Mies oli aivan sekaisin siellä. Muilla oli hauskaa, mutta minulla oli 100%:n vtutuskäyrä. Kaiken kruunasi se, että jonottaessamme narikkaan, mieheltä alkoi kakomaan oksennusta, Mikä häpeä!!!! :oops: :x

Miehen työkaverin synttärit olivat tammikuussa, ja minäkin lähdin juhlimaan, Juhlapaikassa kaikki menivät hyvin. Jossain vaiheessa minä sitten lähdin erään tuttavan kanssa baariin, ja mies jäi juhlapaikkaan, Myöhemmin baariin tuli sitten näitä mieheni työkavereita ja kyselin, että mihis mieheni jäi? Oli kuulemma jossain vaiheessa sammunut pöytään.

Noh, miehen toisen kaverin synttärit olivat sitten helmikuussa. Sinne mies lähti itsekseen, Aamulla kun lastemme kanssa heräsin, tulimme alakertaan, niin mieheni nukkuu sammuneena lasten leikkihuoneen lattialla. Miltä tuo tilanne lasten silmin oikein mahtoi näyttää tai tuntua? :( Harmittaa ja surettaa aivan suunnattomasti, että en tajunnut silloin käydä tapahtunutta lasten kanssa lävitse. Koska muistan omasta lapsuudesta tullessani aamulla alakertaan, niin sammuneet miehet makaavat keittiön ja olohuoneen lattialla. Vieläkin muistan, miten ällöltä se tuntui.

Tämä viimeisin tapahtuma katkaisi minun kamelini selän. Mies sai pitkäperjantaina kaveriltaan puhelinsoiton, ja lähti pelaamaan pokeria. Jotenkin kummasti minä kiristyin jo pelkästä puhelinsoitosta, jossa pyydetään miestäni juomaan :roll: Mies lähti. Aamulla tulimme lasten kanssa alakertaan n. 7 aikaan. Miestä ei näkynyt. Mies ei ollut edes ilmoittanut mitään,että ei tule yöksi kotia. Aamulla lapset sitten kyselivät, että missä isi on? jaa-a, sen kun itsekin tietäisi...Noh, käytiin siinä sitten puurolle ja lapset alkoivat katsomaan lastenohjelmia. Kello oli 8 kun ulko-ovi kävi ja mies tuli kotiin- HUMALASSA :x aI HEL*ETTI!! Olen pitänyt aina sen linjan, että kotona ei ryypätä eikä äiti tai isä ole humalassa lasten edessä. Nyt sekin päivä koitti :cry: Se viha, kiukku, suru... Siinä sitten tietenkin syttyi riita. Monta kertaa kyllä miehelleni sanoin, että mene nyt jo yläkertaan, että tämä ei mene pahemmaksi. Ensimmäistä kertaa tämän 6v aikana aikana mies oli uhkaavan oloinen kännissä, vihainen. Miten niin ihanasta miehestä voi kuoritutua tuollainen, aivan kuin eri ihminen. Ihminen, jota en tunne. Ihminen, jota halveksin.

Olin taas aivan pohjalla, aivan sirpaileina. Koko se viikonloppu meni enemmän tai vähemmän itkiessä. Olin jälleen kerran aloituspisteessä; siinä paikassa, jossa olen ollut lukemattomia kertoja ja toivonut, että nyt se mies vihdoin tajuaa, mitä läheisilleen tekee.. Ja jälleen kerran mietin, että miksi näin piti taas tapahtua. Olisin melko lailla suhtautunut asiaan paljon kevyemmin, jos tämä olisi ollut ensimmäinen kerta. Mutta kun tässä pohjalla on lukematon määrä tapahtumia, joita mies on humalassa tehnyt ja jotka ovat jättäneet todella pahoja arpia sisimpääni. Se, että ei tule yöksi kotia, eikä voi edes ilmoittaa itsestään mitään (puolisona ja isänä) tuntuu jokseenkin vastuuntunnottomalta, ja itsekkäältä. Tuliko miehelleni mieleenkään, että myös lapset saattavat olla huolissaan? Tämä nykytilanne on vain inhottava jatkumo. Tätä jatkuu vaan.

Todella paljon olen lukenut lähiaoikoina alkoholismista, Miten se kehittyy salakavalasti. ne hyvät, raittiit jaksot (jotka voivat olla pitkiäkin) antavat aina toivoa hyvästä ja ihanasta tulevaisuudesta. Sen takia minä varmaan niin hyvin mahdollistakin juomisen ja alkoholismin etenemisen, Se surullisen kuuluisa toivo. Mutta kun pelkästään minun toivomisellani tämä ei tästä ainakaan parane.

Tuon viikonlopun jälkeen sitten tein miehelleni a4 kokoisen kirjeen, jossa kerroin hänen juomisensa vaikutuksista perheeseen. Kirjeeseen laitoin myös siitä, että olen käynyt A-klinikalla ja että hän tulee myös käymään siellä. En ole aiemmin uhkaillut erolla, koska olen jättänyt sen siihen vaiheeseen, kun tiedän olevani valmis eroamaan. Ja nyt sen tein. Minulla ja miehellä on ensi viikolla yhteinen aika tuonne A-klinikalle. Haluan mieheni tulevan käymään edes sen yhden kerran, koska haluan itselleni sen olon, että minä ainakin olen kaikkeni yrittänyt, että tämä perhe pysyy kasassa, eikä hajoa alkoholin takia, vaan että mies havahtuisi siihen, että on todellakin suuressa vaarassa menettää minut ja lapset.

Kun mieheni luki sen kirjeen, yritin saada siitä keskustelua aikaan, mutta riidaksihan se meni. Mies varmaan luulee, että kun olen aikani vouhkonnut asiasta, niin se jää siihen.

Minun pitää kuitenkin ajatella omaa ja etenkin lasten tulevaisuutta; minkälaisen tulevaisuuden haluan lapsilleni suoda? Entä itselleni?

Nyt on minun pohjani läheisenä tullut vastaan.
Pohjatar
Miedosti panostava jäsen
 
Viestit: 25
Liittynyt: 8.11.2012 15:05:51

EdellinenSeuraava

Paluu Kotikanava

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 7 vierailijaa