Olet täällä

Tuurijuoppous

Käyttääkö puolisosi, läheisesi tai vanhempasi alkoholia ongelmallisesti? Älä jää yksin. Kotikanavalla keskustellaan asioista ja ongelmista, joihin voi törmätä kotona alkoholin kanssa.

Valvoja: Päihdelinkin toimitus

Re: Tuurijuoppous

ViestiKirjoittaja Vyana » 27.9.2014 11:58:49

jellonatar kirjoitti:Jälleen pettynyt, et sinä valita turhaan.Alkoholistisen ilmapiirin ympärillä on läheinen koko ajan tietynlaisella tunteiden vuoristoradalla.Meillä puoliso hoitaa työnsä ,mutta alko maistuu pe-su enemmän tai vähemmän..Silloin kun on selviä aikoja niin tuntuu että meillähän on kaikki hyvin ei ongelmaa ollenkaan ja epäilee tosin itseäänkin että minäkö se hullu olenkin...sitten kun korkki aukeaa tuntuu että taivas kaatuu päälle ja eroajatukset taas mielessä (ainakin minulla)..Se on niin raastavaa ja voimia vievää jatkuvaa eestaas elämä.


Upeasti kiteytetty, jellonatar! Juuri noin se menee.
En nyt jaksa tämän kummempia kirjoitella, mutta kaikkea hyvää teille jellonatar ja Jälleen Pettynyt. Kyllä se elämä aina lopulta kantaa, pitäkää hyvää huolta itsestänne!<3
Kaikki paljastuu, kun se vedetään valoon, ja kaikki mikä on tuotu valoon, muuttuu valoksi. -Apostoli Paavali
Vyana
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 203
Liittynyt: 19.3.2014 11:48:39

Re: Tuurijuoppous

ViestiKirjoittaja Maikki85 » 30.9.2014 18:02:53

Kun aikoinaan oman mieheni juominen hallitsi minua ja meidän elämää, olisin halunnut vaihtaa oman piilo ja viikonloppujyopottelevan miehen vaikka tuurijuoppoon. Kuinka kieroutunut ajatus kun omissa ahdingoissa pyöri.
Kuinka paljon aloin jo ahdistua tiistaisin tai keskiviikkoisin tulevaa viikonloppua.
Sitten ahdistukset seuraskin koko viikon, onko juonut, paljonko on juonut, voinko mennä harrastukseen jos vaikka juo sinä aikana jne..
Ja kun mies oli selvinpäin niin en halunnut mennä mihinkään sillä mies oli kerrankin viikonloppuna selvinpäin.

Haaveilin omasta lapsesta mutta eihän juopon kanssa voi lapsia tehdä. Odotin vain että mies ryhdistäytyy ja elämä muuttuu tai että pääsisin irti suhteesta.

Lupauksia lupausten perään, tiedostusta että juo liikaa ja pitää vähentää..

Päätin sitten että aloitetaan yrittämään lasta , sillä halusin lapsen ja jos meille ero tulee niin ahdistuisin vain lisää että isäehdokas pitää etsiä.

Yritys aloitettiin ja sitä kestikin vuosia. Elämä muuttui pikkuhiljaa.. Me lähennyttiin, mies jätti piilojuomiset ja luottamusta kerrytettiin.
Rupesin tapaamaan ystäviä useasti, kävin usemmin salilla, jumpissa jne. Tehtuin asioita yhdessä ja erikseen. En enää ahdistunut viikonlopuista. Pikkuhiljaa jätin vahtimisen , tarkkailemisen ja aloin tekemään asioita jotka tekevät minut onnelliseksi. Luopumaan alkoholin kahleista.

Olen vapaa siitä paskasta. Siitä surusta, ahdistuksesta, vihasta alkoholia kohtaan..

Tilanne nyt. Olen raskaana, miehen kanssa tehty kovasti hankintoja, mies innoissaan ja haluaa osallistua ultrien lisäksi myös neuvoloihin. Tämä kun on yhteinen juttu. Liikun ja tapaan ystäviä, touhutaan miehen kanssa yhdessä. Mies ei juo viikkoisin eikä piilossa, välillä juo viikonloppuna ja välillä ei. Määristä ei enää nykyään havaintoa sillä mua ei kiinnosta.

Jos raja tulee vastaan, niin olen vapaa lähtemään lasten kanssa. Eron olen mielessäni niin monta kertaa käynyt läpi ettei tunnu mahdottomalta sitä toreuttaa. Ja kun on laaja tuo tukiverkosto. Me pärjätään aina. Ja jos mies haluaa elää toisella tapaa niin se suotakoon hänelle. Tulen olemaan aina kiitollinen näistä lapsista, mun ei tarvitse myöskään murehtia miehen pärjäämisestä, jokainen kulkee omaa polkua.

Mitä haluan sanoa. Että elä niin että olet onnellinen. Älä hukkaa vuosia elämästä. Jos lapsen haluat, olisi ehkä syytä etsiä siiheb sopiva isäehdokas. Tai varautua siihen että saa jatkaa elämää kaksin lapsen kanssa.

Miehesi voi muuttua, mutta hänelle se tulee kun aika on kypsä, olit sä vierellä tai et. En kehoita ketään elämään nuoruutta kuten minä! Ei murehtimalla kuten minä. Minä jäin, mutta en ole katkera. Olen ottanut elämäni taas haltuun. Tiedän miten elämääni haluan jatkaa, tiedän että haluan olla onnellinen enkä alkoholin kahleissa. Enkä aijo enää kenenkään ja minkään olla
Onnellisuuden tiellä.

Toivon sinulle kovasti jaksamisia, toivon että löytäisit onnen elämästäsi, älä hukkaa vuosia murehtimalla, älä elä lapsetonta elämää mitä tulet myöhemmin varmasti katumaan! Elämä on tässä ja nyt!
Maikki85
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 255
Liittynyt: 26.8.2012 20:42:10

Re: Tuurijuoppous

ViestiKirjoittaja bleeding heart » 29.10.2014 02:40:01

Moi! Laitoin tähän kun minua on vaivannut se, että sanoin raittiille äidilleni, että miksi teit juopon kanssa lapsia, saavat kaikki viat ja traumat.Oliko se väärin? Syyllistinkö äitiä liikaa? No ei minusta kyllä sisaruksien kanssa ollut kovin kivaa, kun valvottiin aamuviiteen kun he huusivat ja elivät kovin "elämänmakuista" elämäänsä, sit nuokuttiin silmät ristissä kouluun, missä sai kuulla iskän toilailuja luokkatovreilta koko päivän. Itsekään en kyllä sylje kuppiin, eikä lasten isä, mutta sovittiin ettei riidellä, ja lähin heti kun sellasta tuli.Ja ei otettu heidän nähtensä, ikinä, joku trauma kai meillekin sitten jäi. Että jos on kovin "kiihkeä" suhde, ehkä lapset ei jaksa katsella, eikä kuunnella, eikä tarvi. Itseni toivoin aina lastenkotiin ja että he tajuaisi erota. Äiti sanoi että on kuule taloudelliset syyt. Eikä kuulu teille. Jne. Se on tavallaan väärin. Lapsille ainakin.
bleeding heart
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 82
Liittynyt: 21.9.2014 20:45:37

Re: Tuurijuoppous

ViestiKirjoittaja lapsena kärsinyt » 29.10.2014 11:47:47

Mielestäni moenstikaan mikään syyttelyn määrä ei korreloi sen vahingon kanssa mitä olen vanhempieni takia kärsinyt.
Mutta syyllistämisessä on se huono puoli ettei se auta mitään, eikä ketään. Ei ne vanhemmat enää pysty korjaamaan virheitään mitenkään, koska ainoa tapa korjata ne olisi palata menneisyyteen. Aikuisena pitää vaan itse alkaa paikkaamaan itseään, eikä siihen mielestäni tarvita enää vanhemmilta mitään "tukea" enää sen muodossa että pyytävätkö he mahdollisesti anteeksi vai "tajuavatko" mitä ovat tehneet. Ei sillä sen toipumisen kanssa ole paljoa merkitystä, ja vain kun olen mennyt toipumisessa taaksepäin, alan kaivata "hyvitystä" mutta ei sitä vaan koskaan tule koska sitä ei ole. Ollutta ja mennyttä. Ja tekosyyt ja selitykset löytyi silloin aikoinaan, ja löytyy vieläkin. Toivoisin vain, että oma toipuminen alkaisi säteillä ulospäin ja positiivisella tavalla voisi eheyttää toisiakin, mutta en toivo vanhemmilleni edes sitä taakkaa, mikä tulisi heidän harteilleen mikäli koko totuus tässä vaiheessa valkenisi. parempi että pitävät pään pensaassa ihan niinkuin tähänkin asti.
lapsena kärsinyt
 

Re: Tuurijuoppous

ViestiKirjoittaja Auvo » 11.12.2014 22:04:56

Morjesta kaikki. Olen aina silloin tällöin käynyt lueskelemassa täältä toisten ajatuksia, tosin aika harvoin. En ole aiemmin kirjoittanut mitään, mutta nyt tuli jostakin tarve kertoa oma tarina. Jotenkin uskon, että tämän suoltaminen ulos auttaa itseäni. Pahoittelen jo alkuun, että tulossa saattaa olla vähän itsesäälin sekaista soperrusta. Katsotaan mihin tämä menee. Lainasin tätä jo olemassa olevaa lankaa, sillä tuurijuoppoudesta tässä taitaa olla kyse. Toivottavasti aiemmat kirjoittajat eivät pahastu.

Olen neljättäkymmenettä käyvä lapseton mies, ja vaimollani on alkoholiongelma. Arvelisin tätä jatkuneen noin kolme vuotta, mutta ajantaju asian kanssa painiessa vaan tuntuu hieman katoavan. Kolme vuotta on joka tapauksessa minimi. Hän joi joka viikonloppu, aloitti perjantaina töiden jälkeen, jatkoi lauantaina ja joskus myös sunnuntaina. Lisäksi hän joi käytännössä joka viikko myös yhdet kännit keskellä viikkoa. Hän pystyy hoitamaan työnsä, enkä usko että työpaikalla on ongelmaa huomattu. Kuitenkin silloin kun hän ottaa, niin tuloksena on kunnon perskänni, ei mitään tissuttelua.

Oma työni on pääasiassa virka-aikaan tehtävää, mutta siihen sisältyy kohtalaisesti myös ilta- ja viikonlopputyötä. Hän joikin itsensä humalaan lähes aina kun olen illan pois kotoa. Tästä on muodostunut minulle erityisen vaikea asia. Ajan kotiin työillan jälkeen ja mietin, että mahtaako hän olla humalassa odottamassa. Asian miettiminen auton ratissa saa minut silloin tällöin voimaan fyysisesti pahoin ja tunnen voimakasta ahdistusta. Tämä assosiaatio kotimatkaan on niin voimakas, että se aiheuttaa tunnemyrskyjä työmatkani tietyissä pisteissä joskus jopa silloin, kun olen ajamassa töihin tai vaikka voisin olla 100% varma ettei kotona odota kännistä vaimoa.

Viimeisen vuoden aikana tilanne on mennyt huonommaksi. Asioita ei lainkaan helpottanut vaimoni isän sairastuminen ja hyvin nopea menehtyminen kesän alussa. Olin ehtinyt vaatia alkoholin käytön vähentämistä jo pitkään, mutta surun keskellä oli luonnollisesti annettava hänelle hieman tilaa. Asiasta päästiin vähitellen yli, mutta juopottelu ei vähentynyt. Rupesin tekemään voimakkaita vaatimuksia ja lopulta uhkauksia hoitoon hakeutumisesta. Lopulta piti tehdä raskas päätös, pakata kamat ja lähteä. Tämä viimein sai vaimoni hakeutumaan A-klinikalle kaksi viikkoa sitten. Palasin kotiin ja valoa on siis tunnelin päässä. Kaksi viikkoa on mennyt hyvin. Siksi kirjoitinkin juomisesta imperfektissä, vaikka tiedostan toki, että tämä on vasta alku pitkällä paranemisen tiellä.

En kuitenkaan vieläkään voi kovin hyvin ja nyt seuraakin se itsesääliä tirisevä osuus. Kerroin vaimoni ongelmasta ensimmäistä kertaa kenelläkään siinä vaiheessa, kun olin vanhempieni oven takana matkalaukun kanssa kysymässä yösijaa. Olen siis aikalailla taistellut yksin tuulimyllyjä vastaan. Voi kuinka olen kaivannut sitä, että joku tulee kysymään: ”Miten sinä voit?”. Vaimoni tilasta on paranemisprosessin alkuvaiheessa siis kiinnostuneet kaikki ne, joille asiasta on vaan kerrottu (n. 4 kpl). Sori vaan itsekkyyteni, mutta hei, vilkaiskaa nyt joku vähän tähänkin suuntaan! (En tarkoita teitä lukijat, vaan läheisiäni). Olenkin siis huomannut olevani ihan yhtä masentunut kuin vaimoni juomisen aikaan. Huomaan miettiväni, että ensin kolme vuotta täysin väärinkohdeltuna, eikä senkään jälkeen tunnu minun toipumiseni kiinnostavan ketään. Vai ymmärtävätkö kysyjät edes, että toipumista vaatii niin alkoholisti kuin hänen perheensäkin?

Ja voi jestas, että olen nopeasti oppinut vihaamaan kysymystä: ”No miten teillä muuten menee?” Tällaista kysyvä ei ole ollut alkoholistin perheessä. Miten voisin mitata parisuhteemme tilaa alkoholismin ulkopuolella? Alkoholin liikakäyttö heijastuu jollakin tavalla ihan kaikkeen elämiseen. Ei ole olemassa ”sitä jotakin muuta”, josta kysyjä on kiinnostunut.

Oliko kirjoituksessani jotain pointtia? Tuskin. Hämmästelen vain, että arki on edelleen kyyneleillä kuorrutettua. Perseelle kuitenkin potkii lapsenomainen usko siihen, että kyllä tämän joskus on pakko kääntyä paremmaksi.

Kiitos jos joku jaksoi aidosti tänne asti. Valtavasti voimia kaikille alkoholistin perheessä asuville, niitä todella tarvitaan!
Auvo
 

Re: Tuurijuoppous

ViestiKirjoittaja Hemmiina ei kirj. » 12.12.2014 10:31:05

Tervetuloa, Auvo, mukaan keskusteluun!

Tarinasi kuulosti sen verran tutulta, että pakko oli tarttua näppäimistöön :) Nuo assosiaatiot erityisesti koskettivat, koska itselläni oli vuosien ajan hirvittävä ahdistus mennä perjantaina töistä kotiin, koska tiesin, että jos pihalla ei näy miehen autoa, niin hän on jäänyt töistä suoraan johonkin baariin. Kesti varmasti useamman vuoden, ennenkuin pääsin tuosta eroon, vaikka mies jossakin vaiheessa lopettikin perjantaibaarireissunsa (kunnes aloitti taas uudelleen). Tämä siis joskus viitisen vuotta sitten, nythän olen jo eronnut miehestäni...

Aika nopeasti palasit, Auvo, takaisin kotiin ja toivonkin, että vaimosi olisi kuitenkin motivoitunut ottamaan tarjottua apua vastaan. Pelkään siis, että vaimosi pian uskottelee itselleen, että sinä palasit takaisin, joten hänkin voi palata pullon kaveriksi. Alkoholisoituneeltahan tuo vaimosi kuulostaa.

Mietit myös sitä, että miksi se oma ahdistuneisuus jatkuu, vaikka vaimo on nyt pysytellyt kuivana ja hakenut itselleen apua. Tuo on hyvin tavallista, että alkoholistin lisäksi sairastuu läheinen. Sen takia suosittelenkin, että haet myös itsellesi joko vertaistukea (Al Anon) tai ammattiapua.
Hemmiina ei kirj.
 

Re: Tuurijuoppous

ViestiKirjoittaja LANoire » 29.3.2016 12:08:27

Jälleen Pettynyt kirjoitti:Olen seurustellut nyt nelisen vuotta miehen kanssa. Meillä on valtavasti yhteistä, enkä usko koskaan tapaavani ketään muuta ihmistä, joka ymmärtäisi minua paremmin. Mieskin ajattelee samoin ja kertoo usein tunteistaan minua kohtaan. Olemme asuneet yhdessä nyt hieman yli vuoden ja vaihdoimme vastikään asuntoa.

Muuten hyvää suhdettamme varjostaa miehen tuurijuoppous. Ongelma valkeni minulle kunnolla noin puolen vuoden seurustelun jälkeen. Olimme silloin melko nuoria (minä 22-vuotias, mies 25), joten sosiaaliset riennot veivät usein alkoholin suuntaan, vaikka ongelmaa yritettiinkin hillitä. Kaikenlaisten tapahtumien varjolla pystyi aina ylläpitämään juomista, ja useimmiten ”bileillat” päätyivät aina riitaan, koska mies oli alkoholin takia niin pihalla.

Nykyään tunnemme molemmat miehen ongelman paremmin. Monia sosiaalisia rientoja mielellään vältteleekin, jottei taas löytäisi itseään tilanteesta, jossa miehen putki jatkuu. Itse en juo lähes ollenkaan, ja varsinkin jos olemme miehen kanssa yhdessä jossain illanvietossa, en juo mitään. Haluan tietenkin tukea häntä, vaikka muut porukasta joisivatkin. Mies tiedostaa ongelmansa ja onkin hakenut siihen apua AA-kokouksissa. Parhaimmillaan hän taisi olla 3,5 kuukautta juomatta. Tuo oli viime vuonna. Tämän vuoden puolella juomiskertoja on jo ollut useita. Viimeisin on kahden kuukauden raittiusjakso, kunnes nyt vapun jälkeen hän ratkesi (vappu itsessään meni kotona sinnitellessä). Mies tosiaan käy AA:ssa ja ottaa antabusta yleensä ratkeamisen jälkeen. Antabus on meillä auttanut, koska silloin hän ei uskalla juoda. Mutta onko tuolla tavalla ongelman hoitaminen järkevää? Myös antabuksen ottamisesta tulee välillä riitaa. Mies kuitenkin lukee toisinaan AA-kirjallisuutta ja tuntuu oikeasti yrittävän raitistua. Silti näitä ratkeamisia aina tulee, ja tuntuu kuin kaikki alkaisi taas silloin nollasta.

Raittiina mieheni on erittäin ihana ihminen. Hän ei vihoittele eikä ole ilkeä. Humalassakaan ei koskaan ole väkivaltainen, mutta saattaa olla joskus paha suustaan. Tähän vaikuttaa myös oma käyttäytymiseni: kun hermostun hänen juomisestaan, hänkin hermostuu minulle ja silloin voi sanoa ilkeitä asioita.

Miehellä on lapsuudessa perheenjäsenellä esiintynyt samankaltaista, voimakasta tuurijuopottelua. Minusta tuntuu, että hän ei ole hoitanut tästä koituneita traumoja koskaan kunnolla, mikä voi vaikuttaa myös hänen nykyiseen juomiseensa. Hän myös myöntää, että hänellä on nuoruudessaan ollut paljon itsetunto-ongelmia, joita on hoitanut alkoholilla. Nykyään hän on paremmalla tiellä näiden henkisten ongelmien suhteen, mutta tänäänkin sanoi ulos lähtiessään (jo vahvassa humalassa), että tosiaan hän vain nyt tykkää juomisesta. Ja koska hänellä on ongelmia itseluottamuksen kanssa, juominen auttaa. Kaverit häneltä ovat vähentyneet, koska monet aina juovat, ja hän taas yrittää sitä vältellä. Nykyään hän kuulemma kokee vaikeaksi sopia tapaamisia kavereiden kanssa, koska ei luota siihen, että he haluaisivat olla hänen kanssaan. Hän kokee tulleensa leimatuksi myös kavereiden kesken, koska tosiaan on käyttäytynyt huonosti joskus aikoinaan heidänkin seurassaan. Mainitsi tuossa nyt myös, että eikö hän muka saisi edes kerran kahdessa kuukaudessa pitää hauskaa. Yleensä kyllä raittiina myöntää sen, että hänen kuuluu olla juomatta, koska hänellä se ongelma on eikä voi ottaa niin kuin ”normaali” ihminen. Nyt humalassa kuitenkin on toinen ääni kellossa. Sanoi minullekin, että minun ei tulisi olla kohtuuton, vaan tulisi ymmärtää häntä, koska hän on nyt ollut niin kauan raittiina ja sentään yrittänyt.

Vaikka mielestäni mies on kuin sielunkumppanini, minulla on häntä kohtaan myös paljon patoutunutta vihaa, joka juontaa juomiskertoihin. Inhoan valehtelua, ja sitähän tapahtuu aina liittyen juomiseen. Piilotetut pullot tekevät minut hulluksi. Koskaan ei ole sitä TÄYTTÄ luottamusta. Hänen kännipäissään sanomansa asiat ja teot jäävät vaivaamaan pitkiksi ajoiksi eteenpäin. Tunnen itse käyttäytyväni nykyään enenevässä määrin kylmästi häntä kohtaan, koska en kykene enää aina tuntemaan empatiaa, vaikka hän olisi selvänä. Patoutunut viha pulppuaa esiin oudoissa tilanteissa.

Kuitenkaan en ole koskaan onnistunut jättämään miestä, vaikka olen niin monta kertaa aiemmin päättänyt. Syynä on hänen kultaisuutensa minua kohtaan raittiina, vaikka välillä itse koen omien tunteideni ilmaisun vaikeaksi. Tiedän, etten itsekään ole täydellinen ihminen. Olen taipuvainen pessimismiin ja välillä minulla on masennuskausia (ei kai ”oikeaa” masennusta, mutta muuten vaan alakuloisuutta). Viime aikoina olen kokenut, että alakuloisuus ja ahdistuneisuus osaltaan johtuvat siitä, että odottelen, milloin mies alkaa taas juoda. Mieheni on kuitenkin aina minua kohtaan näissä tilanteissa hyvin ymmärtäväinen, ja yrittää tukea minua.

Tunnen olevani avuttomassa tilanteessa, johon on vain huonoja ratkaisuja. En haluaisi jättää miestäni, koska suhteessamme on paljon hyvää, ja kaikki toimii yleensä hyvin, kun mies on raittiina. Välillä pientä suhteeseen kuuluvaa kinaa on silloinkin, mutta kutakuinkin kaikki on hyvin. Mies ei myöskään ryyppää koko ajan, vaan saattaa tosiaan sinnitellä kuivilla pari kuukautta, kunnes tulee muutaman päivän putki (aiemmin saattoi kestää viikon). Tunnen olevani liian heikko jättämään hänet, koska olemme juuri tehneet uuden yhteisen vuokrasopimuksen. Nyt mietin vain, miksi tein sen? Taas se putki alkoi. Kuinka tyhmä olenkaan.

Aina näinä ratkeamispäivinä tulevaisuus pelottaa minua. Onko minun koskaan mahdollista hankkia lapsia, sillä eikö olisi itsekästä niitä hankkia, jos tietää tällaisen ongelman kytevän pinnan alla? Paheneeko ongelma vielä? Voiko sen kanssa oppia elämään? Hän kutsui minua nyt taas kohtuuttomaksi, kun sain hepulin tästä viimeisimmästä ratkeamisesta. Myönnän, että hän on ollut nyt raittiina sen pari kuukautta. Pitäisikö ratkeamiseen siis muka suhtautua jotenkin ymmärtäväisemmin? Minusta ratkeaminen vaan mitätöi sen työn, mitä hän on nyt tehnyt. Hän myös välillä vetoaa siihen, että aiemmin hänen putkensa kestivät nykyistä kauemmin. Joten nykyiset tulisi siis sallia?

Tunnen hermostuvani hänen juomisestaan erittäin paljon nykyään. Väsymys ja raivo valtaavat minut, ja tunnen olevani tulossa hulluksi. Tuurijuoppous on niin viheliästä, kun on taas jo ehtinyt tottua siihen raittiiseen mieheen. Toki jokaisen juomakerran jälkeen hän katuu morkkiksessaan erittäin syvästi ja itkeskelee. Siitä alkaakin seuraavan kerran odottelu. Toki elämässä on muutakin, mutta kuitenkin aina takaraivossa kytee ajatus seuraavasta juomakerrasta.

Töistä hän on joskus joutunut olemaan putken takia pois, mutta työn osa-aikaisen luonteen takia tätä ei koskaan tietääkseni ole pidetty outona. Opiskelut hänellä viivästyivät vuosilla, mutta nyt hän on viimein saamassa papereita. Opiskelemme molemmat yliopistossa. Hän on nyt 28, minä 25. Voiko tuurijuoppouden kanssa elää vuodesta toiseen vai onko lopputuloksena aina ero jossain vaiheessa?
LANoire
 

Re: Tuurijuoppous

ViestiKirjoittaja LANoire » 29.3.2016 12:22:11

Jälleen Pettynyt kirjoitti:Raittiina mieheni on erittäin ihana ihminen. Hän ei vihoittele eikä ole ilkeä. Humalassakaan ei koskaan ole väkivaltainen, mutta saattaa olla joskus paha suustaan. Tähän vaikuttaa myös oma käyttäytymiseni: kun hermostun hänen juomisestaan, hänkin hermostuu minulle ja silloin voi sanoa ilkeitä asioita.

Vaikka mielestäni mies on kuin sielunkumppanini, minulla on häntä kohtaan myös paljon patoutunutta vihaa, joka juontaa juomiskertoihin. Inhoan valehtelua, ja sitähän tapahtuu aina liittyen juomiseen. Piilotetut pullot tekevät minut hulluksi. Koskaan ei ole sitä TÄYTTÄ luottamusta. Hänen kännipäissään sanomansa asiat ja teot jäävät vaivaamaan pitkiksi ajoiksi eteenpäin. Tunnen itse käyttäytyväni nykyään enenevässä määrin kylmästi häntä kohtaan, koska en kykene enää aina tuntemaan empatiaa, vaikka hän olisi selvänä. Patoutunut viha pulppuaa esiin oudoissa tilanteissa.


Tunnistin oman tuurijuopponi ja tilanteeni tuosta täysin. Jostain osui silmiin aiemmin sellainen ajatus, että monet tuurijuopot ovat selvänä hyvin miellyttäviä, herkkiä, huomaavaisia, rakastavia. Onko se sitten niin, että käsittelevät ahdistustaan ja muita negatiivisia tunteitaan juomalla? Tiedän ettei ymmärtäminen ja syiden etsiminen auta, muttajokin logiikka tuossa tunnepaossa on. Miesystäväni putki alkoi kun hän kehitti (tyhjästä) mustasukkaisia ajatuksia.

On totta että juomisen aikana koetut pettymykset ja loukkaukset eivät jätä rauhaan, sisälle kertyy paljon vihaa ja raivoa. Jopa niin paljon, että oikeasti pelkäsin että menetän malttini täydellisesti. Onneksi ymmärsin laittaa miehen ulos.

Olen luovuttanut. En enää kuvittele että pystyn mitenkään ohjailemaan miehen juomista. Hän juo koska haluaa juoda tai koska ei pysty nöyrtymään ja tunnustamaan sitä tosiasiaa että tarvitsee ulkopuolista apua. Hänen mielestään minä yksin riitän, mutta minä en enää halua riittää, en jaksa. Mies kokee olevansa ylivertainen suhteessa auttaviin tahoihin joita halveksii. Minun pitäisi istua vieressä katsomassa hänen juomistaan, sallimassa sitä, rakastaa miestä. En kykene. Hän menettää nopeasti juomisen aikana halun ja kyvyn huolehtia mistään: ei peseydy, ei vaihda vaatteita (vaikka normaalisti on hyvin tarkka ulkoasustaan), räkii räät paidalleen tai iholleen, sylkee syljet mihin sattuu, kuseskelee holtittomasti. Hänen mielestään se on vain merkki siitä ettei hän ole halveksimansa normaali ihminen.

Muutos selvästä miehestä tuurijuopoksi on huikaiseva. Ainoa mikä jää jäljelle on rakkaudentunnustukset: niillä hän yrittää pitää kiinni ja selittää myös juomistaan sillä, että on niin sekaisin rakkaudesta. Aika raukkamaista, tuntuu sen rakkauden häpäisyltä.
LANoire
 

Re: Tuurijuoppous

ViestiKirjoittaja LANoire » 29.3.2016 12:28:32

Liian liukas tää foorumi mulle, sorry tuplapostaus!
http://i-wanna-do-boring-things-with-you.mozello.com/blog/
(Blogi, jonne puran suhdetta tuurijuopon kanssa)
LANoire
Miedosti panostava jäsen
 
Viestit: 25
Liittynyt: 29.3.2016 12:25:26

Re: Tuurijuoppous

ViestiKirjoittaja Enimmäkseen harmiton » 1.4.2016 16:59:29

LANoire kirjoitti:Tunnistin oman tuurijuopponi ja tilanteeni tuosta täysin. Jostain osui silmiin aiemmin sellainen ajatus, että monet tuurijuopot ovat selvänä hyvin miellyttäviä, herkkiä, huomaavaisia, rakastavia. Onko se sitten niin, että käsittelevät ahdistustaan ja muita negatiivisia tunteitaan juomalla? Tiedän ettei ymmärtäminen ja syiden etsiminen auta, muttajokin logiikka tuossa tunnepaossa on. Miesystäväni putki alkoi kun hän kehitti (tyhjästä) mustasukkaisia ajatuksia.


Olet täysin oikeassa siinä että juomisen takana on jokin syy. Enkä ymmärrä lainkaan ajatustasi ettei ymmärtäminen ja syiden etsiminen auttaisi. Nimenomaan niiden juomisen syiden etsiminen ja korjaaminen on se joka auttaa.

Omassa ketjussani isättömyydestä olen avannut omaa historiaani ja terapiakokemustani. Koin alkoholinkäyttöni olevan ongelma, en sentään itseäni tuurijuopoksi määritellyt. Terapeuttini avulla on käynyt hyvin selväksi se, ettei minulle pelkkä juomisen lopettaminen olisi ollut ratkaisu mihinkään, vaikkei siitä haittaakaan tietysti olisi ollut. Sen sijaan on käsitelty pois kaikkea sitä mikä on saanut minut ahdistumaan, sisälläni vellonutta vihaa ja epätoivoa. Ja nyt kun psyyke on tasapainoisempi ja ne negatiiviset tunteet ja menneisyyden traumat koko ajan pienemmässä osassa, ei ole enää tarvetta juoda lainkaan. Jano on poissa kun en tarvitse enää puudutusta.

En arvostele mitään tapaa millä jonkun juopon juominen loppuu. Mutta omalla kohdallani tilanne on se, että alkoholinkäyttö on aina ollut oire ongelmista psyykessäni, ei ongelma itsessään. Minun ongelmistani yksikään ei olisi ratkennut pelkästään sillä että olisin alkanut raittiiksi, tiedän että olisin kyllä löytänyt jonkin muun tavan alkaa käyttäytyä huonosti huonoa oloa purkaakseni. Ja nyt kun ongelmia käsitellään ammattilaisen avulla ja ollaan kaiketi jo aika pitkällä, juominen on kokonaan jäänyt, aivan kuin sivutuotteena ja vahingossa :D
Enimmäkseen harmiton
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 67
Liittynyt: 10.2.2016 19:06:32

Re: Tuurijuoppous

ViestiKirjoittaja Että semm. » 4.4.2016 12:36:42

SIksi juomiselle ei syitä kannata hakea, koska juomiselle on helppo löytää syitä ihan mistä vain.
Jos juomisen lopettaa, on sitten tilaa ja aikaa ratkoa ongelmia. jos syyttää ongelmia oman juomisen syyksi, niin on helppo aloittaa uudelleen juomaan,sillä elämässä ongelmat eivät lopu koskaan.
Jos joku on saanut juomisen lopetettua ratkomalla ongelmansa, niin ehkä hän ei ole alkoholist koskaan ollutkaan.
Että semm.
 

Re: Tuurijuoppous

ViestiKirjoittaja Enimmäkseen harmiton » 4.4.2016 16:02:06

Noinkin asia voi joidenkin kohdalla toki olla.
Enimmäkseen harmiton
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 67
Liittynyt: 10.2.2016 19:06:32

Re: Tuurijuoppous

ViestiKirjoittaja LANoire » 4.4.2016 17:52:30

Että semm. kirjoitti:SIksi juomiselle ei syitä kannata hakea, koska juomiselle on helppo löytää syitä ihan mistä vain.
Jos juomisen lopettaa, on sitten tilaa ja aikaa ratkoa ongelmia. jos syyttää ongelmia oman juomisen syyksi, niin on helppo aloittaa uudelleen juomaan,sillä elämässä ongelmat eivät lopu koskaan.
Jos joku on saanut juomisen lopetettua ratkomalla ongelmansa, niin ehkä hän ei ole alkoholist koskaan ollutkaan.


Vähän samalla tavalla kai itsekin ajattelen. Toki mä myönnän, että voi olla jokin perimmäinen ongelma/syy tai useita, mutta sellaista on hankala lähteä purkamaan akuutissa vaiheessa, jossa tärkeintä on vain saada se juominen poikki. Kun juominen on saatu poikki, voi lähteä penkomaan niitä syitä.
http://i-wanna-do-boring-things-with-you.mozello.com/blog/
(Blogi, jonne puran suhdetta tuurijuopon kanssa)
LANoire
Miedosti panostava jäsen
 
Viestit: 25
Liittynyt: 29.3.2016 12:25:26

Re: Tuurijuoppous

ViestiKirjoittaja Enimmäkseen harmiton » 4.4.2016 18:14:55

Tuossa olen kyllä täysin samaa mieltä, juominen on joka tapauksessa lopetettava jotta voi nähdä mikä se ongelma pohjimmiltaan on. Vain ja ainoastaan silloin voi käydä kuten omalla kohdallani, eli huomata ettei alkoholia enää mihinkään tarvitakaan. En olisi missään tapauksessa saanut itsestäni niin paljon selkoa näin lyhyessä ajassa jos samalla olisin turruttanut itseäni, ajatuksiani ja tunteitani alkoholilla.
Enkä todellakaan usko että se kovinkaan monilla niin olisi, ihminen joka itsessään alkoholiongelman tunnistaa, on useimmiten varmasti ihan oikeassa...
Mutta siinäkin tapauksessa pidän niiden syiden perkaamista tärkeänä, uskoakseni alkoholistinkin on sitä helpompi pysyä raittiina, mitä paremmassa ja tasapainoisemmassa kunnossa hänen psyykensä on.
Enimmäkseen harmiton
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 67
Liittynyt: 10.2.2016 19:06:32

Re: Tuurijuoppous

ViestiKirjoittaja Rinalda » 4.4.2016 18:41:48

Enimmäkseen harmiton kirjoitti:Mutta siinäkin tapauksessa pidän niiden syiden perkaamista tärkeänä, uskoakseni alkoholistinkin on sitä helpompi pysyä raittiina, mitä paremmassa ja tasapainoisemmassa kunnossa hänen psyykensä on.


Niin, Enimmäkseen harmiton, olen kyllä tuossa samaa mieltä. Miten voi raitistua, jollei asiaa jollakin tavalla analysoi. Tarvitaan alkoholisoituneen oma motivaatio. Miten se löytyisi ilman ymmärtämystä siitä, että jotakin on pielessä, mutta samalla oivallusta, että on arvokas ihminen joka ansaitsee arvoisensa elämän. Miten sitten voi pitää itseään arvokkaana, jos vain syyttää itseään siitä miten tyhmä on, rypee itsesäälissä. Tarvitaan muitakin oivalluksia. Mikä tähän johti. Ei oma huonous, vaan monen elämän varrelta kertyneen asian summa. Niiden purkaminen voisi, luulen, olla tie pysyvään muutokseen.

LANoire, luin blogiasi. Kirjoitat todella hyvin. Teksti soljuu luontevasti kuin virran vuo. Rehellistä, raadollista, analyyttistä, totta. "Nautinnollista" luettavaa :wink:
En kadu mennyttä, en häpeä tätä päivää;
pelotta katson huomiseen.
Rinalda
Rinalda
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 1065
Liittynyt: 13.3.2012 11:03:50

EdellinenSeuraava

Paluu Kotikanava

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 6 vierailijaa