Olet täällä

alkoholistin vaimo

Käyttääkö puolisosi, läheisesi tai vanhempasi alkoholia ongelmallisesti? Älä jää yksin. Kotikanavalla keskustellaan asioista ja ongelmista, joihin voi törmätä kotona alkoholin kanssa.

Valvoja: Päihdelinkin toimitus

Re: alkoholistin vaimo

ViestiKirjoittaja Parempi tulevaisuus » 27.2.2018 17:22:50

Erosin itsekin kauan aikaa sitten omasta juopostani. Tuo on totta, että omakin käyttäytyminen muuttuu alkoholistin läheisyydessä vastenmieliseksi. Minusta tuli nalkuttaja, erolla uhkailija ja itsesäälissä rypevä itkeskelijä. Alkoholisti muuttui elämäni keskipisteeksi ikävällä tavalla. Mutta erota ei voinut, koska rakkaus, isolla ärrällä. Ja varmaan niin tyypillinen läheisriippuvuus, asia, jonka olen tunnistanut vasta vuosia eron jälkeen.

Onneksi uudessa avioliitossa asiat ovat nyt toisin. En kaipaa entisiä aikoja tippaakaan, vaikka alkoholisti olikin elämäni kiistämättä suurin rakkaus. Mutta kliseessä "rakkaus ei aina riitä" piilee tässä tapauksessa suuri viisaus.
Parempi tulevaisuus
 

Re: alkoholistin vaimo

ViestiKirjoittaja pohdiskelija_ » 28.2.2018 07:47:56

Parempi tulevaisuus kirjoitti:i. Tuo on totta, että omakin käyttäytyminen muuttuu alkoholistin läheisyydessä vastenmieliseksi. Minusta tuli nalkuttaja, erolla uhkailija ja itsesäälissä rypevä itkeskelijä. Alkoholisti muuttui elämäni keskipisteeksi ikävällä tavalla.
Mutta kliseessä "rakkaus ei aina riitä" piilee tässä tapauksessa suuri viisaus.


Itse siinä kärsii myös. Toisekseen, jos toisen ihmisen alkoholikäytön saisi nalkuttamalla, uhkailemalla yms loppumaan, niin eiköhän kaikki juopot puolisot olis raivoraittiita, niin yleisesti käytetty keino se on. :mrgreen:

Kirjoitin jonnekin aiemminkin, että jotenkin monesti on vaikeaa hyväksyä, että ihminen saa valita minkä elämäntavan haluaa. Voi juoda itsensä hengiltä, syödä hengiltä, liikkua kehonsa rikki, tehdä liikaa töitä. Voi säästää tai tuhlata kaiken. Jokaisella on oikeus valita oma elämäntyylinsä itse. Joskus kahden ihmisen arvot ja elämäntyyli vaan ovat liian kaukana toisistaan ja kummallekin on parempi lähteä eri suuntiin. Jollain tapaa tajusin vasta myöhemmäälä iällä, että muut voi elää miten haluaa ja toisaalta samoin minä.

Kaija Koo laulussa on pätkä:
"Mä alan vihdoin viimein käsittää, etten mä tarvii lupaa keneltäkään.."

On lupa yrittää luoda mieleisensä elämä, ei tarvitse äidin lupaa, ei puolison lupaa, eikä ole pakko seurata yleisiä normejakaan (lakeja toki). Ei ole pakko ottaa asuntolainaa tai tehdä lapsiakaan. Ja jollain tapaa aika alhaisella tulotasolla elävänäkin olen löytänyt paljon hyvääkin elämääni.

Toisen ihmisen muuttaminen on lähes aina mahdotonta. Ehkä, varsinkin jos yhteistä halua muutokseen ei ole, vaohtoehdoiksi jää hyväksyä toinensellaisenaan ja tilanne semmoisena kuin se on tai sitten lähteä. Itsensä kasvattamisessa on aika työmaa..

Mainitsit tuosta itkeskelystä ym, omasta muuttumisesta. Huvittavaa on huomata, että tavattuani entistä puolisoa tai muutamaa muuta jotenkin raskasta ihmistä, muutun edelleen toviksi samanlaiseksi. Mieliala laskee, surettaa toisten terveystilanne ja kaikki näyttää synkältä, kunnes taas pääsen kiinni omaan elämääni. Eli tosiaankin toisten ongelmat kuormittavat ja vaikuttavat oloon.. Käytöskin ja kohtelu, joskin mulla on ikävämpiä tapaamisia lähinnä sukulaisten kanssa. Täytyy henkisesti valmistautua, että kestää reissun. Tietysti voin olla menemättäkin ja usein jätän väliin koko pää nuupallaan tuomiolla raahautumisen. :lol: Vaikka sanotaan, ettei haukku haavaa tee, niin kyllä se tekee..
pohdiskelija_
 

Re: alkoholistin vaimo

ViestiKirjoittaja neliapila » 28.2.2018 08:45:25

20 v naimisissa alkoholistin kanssa. Ei väkivaltaa, mutta paljon henkistä ahdistusta, ja molemmilla, luulisin. Hän tosin hoitaa työnsä hyvin, mutta kaikki vapaat menevät enemmän tai vähemmän pullojen ympärillä. Viime syksynä katastrofaalisen syysloman jälkeen lupasi hakea apua. Oli pari kk juomatta, mutta sitten tuli joululomat ja korkki aukesi. Loman jälkeen kysyin, että onko hän sitten päättänyt voivansa olla kohtuukäyttäjä? Kyllä, näin on nyt kuulemma ajateltu (ilmeisesti hoitavan tahon kanssa?). Ei tule onnistumaan, sen näytti jo äskeinen hiihtoloma, joka ei kohtuuta ollut nähnytkään. Herra oli välillä totaali tööt. Huomasin juuri ajatelleeni näitä samoja kuin muutkin tässä keskustelussa, kuinka olen myös itse muuttunut ihmisenä ihan valtavasti. Ja siippa tietenkin myös. Tähän minut herätti perheen teini, joka ihmetteli isänsä selvinkin päin saamia kilareita. Teini tuli minulle ihmettelemään, kun ei yhtään ymmärtänyt, että mistä isä hermostui niin totaalisesti. Niinpä niin. Lähes joka päivä tuo mielensäpahoittaja pahoittaa muidenkin mielen loukkaantumalla tai raivostumalla ihan naurettavista asioista, vaikkei olisi edes juonut, ainakaan paljoa. Todella uuvuttavaa, teinitkin on mieleltään paljon ennustettavampia :lol: . Huomaan, että minusta on tullut varsinainen pärjääjä, joka ei miehensä apua kaipaa. Melkein rupeaa naurattamaan, jos hän joskus tarjoaa apuaan vaikka pihatöissä tms. Olen ollut välillä hyvin kiukkuinen ja ärhäkkä äiti siihen asti kun n 5 vuotta sitten ymmärsin, että näin ei voi jatkua. Ymmärsin, että siipan touhut saavat minut aina huonolle tuulelle ja päätin, etten enää siirrä sitä eteenpäin, vaan opin aika hyvin olemaan teflonia juopon käytökselle. Mutta silti, edelleen ero tuntuisi niin vapauttavalta, että saisi happea. Ja oppisi oikeasti iloitsemaan elämästä. Joku mainitsi nappulan, jolla juopon voisi deletoida elämästään. Olispa se olemassa. Ehkä jonain päivänä saan riittävästi voimia lähteä.
neliapila
 

Re: alkoholistin vaimo

ViestiKirjoittaja Rinalda » 28.2.2018 10:03:12

neliapila kirjoitti: Joku mainitsi nappulan, jolla juopon voisi deletoida elämästään. Olispa se olemassa.


Me etsitään sitä delete-nappulaa väärästä paikasta, kun me haetaan sitä juopon kyljestä. Kun se onkin meidän omassa päässä :idea: Kun se viimein löytyy, niin siinä on vieressä se kampi, josta voi kääntää oman sisäisen junansa uudelle raiteelle..

Elämä on. Ja millainen se on.. siihen toivon viisautta meille juoppojen läheisille, jotta löytäisimme ne keinot sisältämme. Ja voimia jokaiselle - ei siihen tilanteen sietämiseen, vaan siihen oman ajatuksen muutokseen ja vielä siihenkin, että ajatuksista syntyisi tekoja, ja teoista tuloksia. Suuria tai pieniä, pääasia että sellaisia, jotka parantavat elämän laatua.
En kadu mennyttä, en häpeä tätä päivää;
pelotta katson huomiseen.
Rinalda
Rinalda
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 1054
Liittynyt: 13.3.2012 11:03:50

Re: alkoholistin vaimo

ViestiKirjoittaja Parempi tulevaisuus » 28.2.2018 18:14:00

On ihan totta, ettei juoppoa pysty kukaan ulkopuolinen muuksi muuttamaan. Kuinka paljon aikaa ja energiaa läheiset tähän yrittämiseen silti käyttävätkään! Jospa vain tuon kaiken kanavoisi ihan omasta hyvinvoinnista huolehtimiseen. Mutta elämä ei tietenkään mene niin. Käytöksemme, ajatuksemme ja tekomme on usein kaukana ideaalista.

Niinhän se on, että juoppo on hyväksyttävä niine hyvineen, tai sitten on erottava, ja jatkettava omaa elämäänsä. Välimuotona on erilleen muuttaminen, mutta usein voi olla hankala katkaista tietynlaista henkistä napanuoraa, ja juoposta murehtiminen jatkuu vain eri osoitteessa. Mikä on ymmärrettävää, sillä kukapa nyt ei läheisistään välittäisi. Silti tämä voi joillakin myös toimia, tai ainakin huomattavasti helpottaa henkistä kuormitusta ja arjen hallintaa.

Muiden neuvominen on helppoa, ja jälkiviisaus on sitä parasta viisautta. Ei minuakaan kukaan ulkopuolinen olisi saanut aikoinaan eroamaan. Tilanne ja eri vaihtoehdot on tajuttava ihan itse. Ja oivallettava, ettei elämä tästä muuksi muutu, jos en itse tee asioille jotakin. Haluanko olla tässä samassa tilanteessa vielä viiden tai kymmenen vuoden päästä? Siinäpä sitä onkin pähkinää pienelle ihmiselle purtavaksi.
Parempi tulevaisuus
 

Re: alkoholistin vaimo

ViestiKirjoittaja pohdiskelija_ » 1.3.2018 07:14:18

Parempi tulevaisuus kirjoitti:On ihan totta, ettei juoppoa pysty kukaan ulkopuolinen muuksi muuttamaan. Kuinka paljon aikaa ja energiaa läheiset tähän yrittämiseen silti käyttävätkään! Jospa vain tuon kaiken kanavoisi ihan omasta hyvinvoinnista huolehtimiseen. Mutta elämä ei tietenkään mene niin. Käytöksemme, ajatuksemme ja tekomme on usein kaukana ideaalista.

Muiden neuvominen on helppoa, ja jälkiviisaus on sitä parasta viisautta. Ei minuakaan kukaan ulkopuolinen olisi saanut aikoinaan eroamaan. Tilanne ja eri vaihtoehdot on tajuttava ihan itse. Ja oivallettava, ettei elämä tästä muuksi muutu, jos en itse tee asioille jotakin. Haluanko olla tässä samassa tilanteessa vielä viiden tai kymmenen vuoden päästä? Siinäpä sitä onkin pähkinää pienelle ihmiselle purtavaksi.


Niinpä. Tietyllä tavallahan läheisen neuvominen eroamaan tai tekemään asialle jotain on ihan samaa, kuin juopon neuvominen olla juomatta... Läheisriippuvuuteen pätee varmaan sama kuin itse alkoholiriippuvuuteen. Juopon on juotava niin kauan kuin maistuu ja juotattaa. Läheisen on oltava siinä tilanteessa niin kauan kuin siinä haluaa olla. Sama oikeis sen elämäntavan valintaa on kuin juomiseeen tai muihin valintoihin. Ainoa mikä joskus masentaa, että siinä päätetään myös lasten/lemmikkien puolesta millaisessa ympäristössä on elettävä ja kasvettava. Aikuinen voi itse valita, lapsi tai eläin ei.

Heittämäsi kysymys on hyvä. "Haluanko olla tässä tilanteessa viiden vuoden kuluttua?" Aika kuluu koko ajan ja alkoholiongelman myötä seuraa muutakin terveyskremppaa juojalle ja stressistä muillekin perheessä. Viime aikoina on ollut paljon juttuja sressaavan ympäristön vaikutuksesta terveyteen ja vaikkapa lasten kasvuun ja kehittymiseen. Perinnöksi voi jäädä ylivirittynyt hermosto ja vaikeudet ihmissuhteissa. Fyysinenkin terveys kärsii.

Rinalda kirjoitti:
Me etsitään sitä delete-nappulaa väärästä paikasta, kun me haetaan sitä juopon kyljestä. Kun se onkin meidän omassa päässä :idea: Kun se viimein löytyy, niin siinä on vieressä se kampi, josta voi kääntää oman sisäisen junansa uudelle raiteelle..

Elämä on. Ja millainen se on.. siihen toivon viisautta meille juoppojen läheisille, jotta löytäisimme ne keinot sisältämme. Ja voimia jokaiselle - ei siihen tilanteen sietämiseen, vaan siihen oman ajatuksen muutokseen ja vielä siihenkin, että ajatuksista syntyisi tekoja, ja teoista tuloksia. Suuria tai pieniä, pääasia että sellaisia, jotka parantavat elämän laatua.


Hirmu vaikeaa on tosiaan ymmärtää, päästä siihen pisteeseen, että todella tajuaa tuon, että avain muutokseen on omassa itsessä sen sijaan että etsii sitä ulkopuolelta. :shock: Asioita voi opetellakin pienin askelin. Omassa lapsuudenkodissani oli ahdistava ilmapiiri ja koko ajan varsinkin äiti viljeli katastrofi-ajattelua, mitkä kaikki asiat voi mennä pieleen. Niiden loputon vatvominen ei auta mitään, pelätä sellaista, mitä ei ehkä koskaan tulekaan. Että maailma on kuin miinakenttä, kaikki ihmiset epäluotettavia ja milloin tahansa kaikki romahtaa. Tietyllä tapaa hänellä on tuohon syynsä oman lapsuudenkotinsa perintönä.. Semmoinen opettelu olemaan tässä hetkessä, nauttimaan arjen asioista ja toisaalta suht tyyni varautuminen tulevaan eli miettii takataskuun suunnitelmia B ja C, on ihan järkevää. Jatkuva paniikissa säntäily taas ei.

Jossain perheissähän ilmapiiri on leppoisa ja tulevaan luottava. Ongelmat otetaan vastaan yksi kerrallaan ja pohditaan, miten tämän voisi ratkaista. Perusoletus on että elämä kantaa ja asiat järjestyy.


Usein ajattelu kohdistuu liikaa toisten tekemisiin. Siis vaikka kuinka juoppo tekee näin ja noin ja on paha ja ilkeä. Saattaa unohtua, että itsekin sättiessään, syyllistäessään, huutaessaan ja halveksiessaan syyllistyy henkiseen väkivaltaan. Haluaako oikeasti olla sellainen ihminen?
Alkoholi vie impulssikontrollia ajan saatossa ja oikeastaan aina. Nakkikioskilla väkivalta käynistyy suht pienistä erimielisyyksistä. Miten sitten vuosien riitely ja haukkuminen vaikuttaa? Nalkuttaminen ei oikeuta lyömään, mutta eipä sitä oikeutta siinä ehditä kysellä tai selvitellä. Tilanteen tulehtuessa on riski, että kerran ns napsahtaa ja tapahtuu jotain väkivaltaista. Tavoitan tämän tunteen jollakin tapaa, kun olen kuunnellut 2 tuntia haukkumista sukulaisen taholta, tauotta ja etten itse ole sanonut mitään koko aikana. Tiettyjä ihmisiä tapaan enää pakolliset ja mieluiten, että paikalla on muitakin.
Miten sitten sohvalla makaava juoppo reagoi, jos haukkuminen on jatkuvaa tai riitely ylipäätään? Tiedän, että eräs viime aikojen perhesurmista, siis iäkkäämpi aviomies surmasi vaimonsa, oli lopputulema kun alkoholiongelma eläkkeele jäätyä räjähti käsiin. Vuosia juonut ei ole enää mikään itsehillinnän mestari. Itse sain iskuja täysin yllättäen, kun entinen puoliso kännissä herättyään oli täysin sekaisin ja eli uudestaan jotain menneisyytensä tilannetta ja kävi päälle, en siis ollut varsinainen kohde vaan sijaiskärsijä. Vanhempieni riidat ovat päättyneet mm. nyrkin iskuun välioven läpi ja koiran teloittamiseen. Syystä tai toisesta sekavan ihmisen kanssa riitely voi päättyä huonosti. Toisaalta ihmissuhde, jossa on pakko miettiä, mitä tunteita on lupa osoittaa, on aika ahdistava sekin.

Olen onnellinen, että asun yksin ja saan elää rauhaisaa elämää ja pystyn päättämään pienistä asioita itse, ei pelkoa, ei epävarmuutta. Raha-asiat on omissa käsissä. Voin nukkua turvallisin mielin. Kukaan ei voi koko ajan vaatia jotakin ja mitä apua tms annan, voin antaa sen iloisin mielin lahjana ja vähemmän tulee oltua kiukkuinen muille ihmisille. Kuten neliapila kirjoitti huomanneensa, etä helposti siirtää ankeutta eteenpäin. Eihän siinä ole mieltä, ärsyyntyy juoposta ja sitten on kärttyinen täysin syyttömille. :)

Mukavia pieniä omia hetkiä itsekullekin tähänkin päivään!
pohdiskelija_
 

Re: alkoholistin vaimo

ViestiKirjoittaja NaaNaa » 1.3.2018 08:06:23

Itse siinä kärsii myös. Toisekseen, jos toisen ihmisen alkoholikäytön saisi nalkuttamalla, uhkailemalla yms loppumaan, niin eiköhän kaikki juopot puolisot olis raivoraittiita, niin yleisesti käytetty keino se on. :mrgreen:


Mun juopponi väittää että pystyisi olemaan ilman alkoa jos mä oisin tipaton! Ajattelin koittaa seuraavaksi, vaikka mielestäni mun käyttämisen ei pitäisi häneen vaikuttaa. Hänellä oli ongelma jo kauan ennen kun tavattiin. Eli en usko tuohon teoriaan vaikka sitäkin kuullut. Tosin onko jollain kokemusta?

Muutenkin jos tulee riitaa niin lähtee heti vanhojen kavereiden luo sekoilenaan kaljan, pilven ja ah niiden ihanien nappien kanssa.. huoh..
NaaNaa
Miedosti panostava jäsen
 
Viestit: 8
Liittynyt: 28.2.2018 08:05:16
Ollut juomatta

Re: alkoholistin vaimo

ViestiKirjoittaja Vieras156 » 7.3.2018 04:08:01

Niin täyttä asiaa. Kunpa muistaisi aina oman osansakin.Miettisi mitä itse voi tehdä toisin!!
Vieras156
 

Re: alkoholistin vaimo

ViestiKirjoittaja Myrskyluodon Maija » 23.4.2018 15:22:02

Isäni on alkoholisti. Molemmat ukkini olivat alkoholisteja. Äitini ja mummini, he kaikki kestivät miestensä juomista ja kehittelivät itselleen omat selviämiskeinonsa. Olen aina toivonut, että he olisivat jokainen jossain vaiheessa löytäneet voiman lähteä. Ymmärsin silti aina heidän perustelunsa sille, miksi eivät lähteneen. Äitini teki paljon töitä viikonloppuisin ja matkusti, minä hoidin kotona nuoremmat veljeni kun isäni oli teillä tietämättömillä. Saatoin 15-vuotiaana olla viikonkin veljieni kanssa keskenäni. Olen aina ollut vastuuntuntoinen ja hoitanut velvollisuudet tunnollisesti.

Kolmisen vuotta sitten tapasin miehen, joka on minulle hyvä. Paras mahdollinen mies, joku jonka kanssa koen sellaista yhteenkuuluvuutta, mitä en ole ennen kokenut. Hänellä on lapsia edellisestä liitosta, ja elämme nyt uusperheen arkea yhteisessä kodissa. Minulla ei ole omia lapsia eikä sellaisia tule. Kun tapasimme mieheni ei juonut lainkaan. Ei kuitenkaan mennyt montaa kuukautta kun minulle paljastui hänen alkoholismiin taipuvainen luonteensa ja aiemmat kovan ryyppäämisen kaudet. Pari vuotta meni niin, että ylilyöntejä tuli ajoittain, ja se teki oloni epämukavaksi mutta se oli kuitenkin satunnaista. Äitini kuoli myös pian tapaamiseni jälkeen ja voimavarani menivät pitkälti sen käsittelemiseen. Ehkä muuten olisin ollut enemmän hereillä ja nähnyt varoitusmerkit. Mieheni on koko ajan myöntänyt juomisen olevan hänelle ongelma.

Tämä vuosi on ollut huono. Juominen on lisääntynyt, määrät kasvaneet ja valehtelut juomisesta paljastunut minulle. Piilopulloja löytyy sohvan alta ja saunalta. Mukaan on tullut myös vainoharhaisuus ja sekavat juoppohulluuskohtaukset. Lukemattomat lupaukset lopettamisesta on annettu ja rikottu. Minua syytetään milloin valehtelusta, milloin pettämisestä. Keskellä yötä olen saanut kuulla olevani nalkuttava akka, ja että voin kyllä lähteä menemään jos en kerta kestä hänen juomistaan. On pahoiteltu ja pyydetty anteeksi ja luvattu muutosta. Raittiita päiviä on ollut lupausten jälkeen enintään neljä, kunnes taas on pullo auki. Ja sitten saan kuulla kuinka ylireagoin isäni juomisen takia. Ettei hänen juomisensa ole vakavaa. Minulla on kuulemma ongelma. Olen puhunut mieheni ystäville ongelmista, ja he pitivät miehelleni intervention ja veivät hänet AA-kerhoon. Tästäkin minä sain syyt niskoilleni. Olen valehdellut hänelle ja pimittänyt häneltä tämän, toiminut hänen selkänsä takana. Nyt ongelma ei ole hänen juomisensa vaan hänen minua kohtaan tuntemansa luottamuspula.

Olen ihan loppu. En ikinä kuvitellut löytäväni itseäni samasta tilanteesta kuin äitini tai mummini. Olen sanonut miehelleni miljoona kertaa, etten voi elää elämääni juovan alkoholistin kanssa. En vain voi.

Olen väsynyt, toivoton, surullinen ja avuton. En halua lähteä. Haluan uskoa että hän pystyy lopettamaan. Tiedän, että siitä ei ole mitään takeita. Juomista ja sen sivuvaikutuksia lukuunottamatta hän on minun mieheni, raittiina paras mitä elämääni on astunut. Rakastan häntä ja hänen lapsiaan, minun perhettäni. Ajatus heistä luopumisesta satuttaa. Eikä minulla ole paikkaa mihin mennä. Ystävien nurkkiin kyllä. Mutta pidemmäksi aikaa? En osaa edes ajatella mitä kaikkea se vaatisi. En haluaisi kuulla niitä syyllistäviä kommentteja, että oma vikasi jos et tajua lähteä. Kun on jo valmiiksi henkiset voimavarat aivan loppu, syytökset vaan vievät loputkin voimat ja itsekunnioituksen.

Päätin viime maanantaina että menisin Al-anonin kokoukseen. Jänistin. Väsytti asian vatvominen ja kokoukseen meneminen tuntui raskaalta. En uskalla puhua ystäville, kun tiedän mitä he sanovat. Lähde. Eikä sen kuuleminen nyt auta minua. Pelkään kuitenkin herääväni kymmenen vuoden päästä ja huomaavani eläväni äitini elämää. Halusin hänelle parempaa. Itselleni myös.
Myrskyluodon Maija
 

Re: alkoholistin vaimo

ViestiKirjoittaja pohdiskelija_ » 23.4.2018 21:22:21

Ehkäpä se al-anon olisi ihan hyvä alku. Voihan elämäänsä muuttaa pienin askelinkin, jollei halua tai pysty mihinkään radikaaliin toimeen heti.

Itsekseen pohtiessa ajatukset helposti jumiutuu ja esteet omannäköiseen elämään tuntuu vuoren korkuisilta. Al-anon ja AAL-ryhmät voi olla voimia antavia ja alkaa ymmärtää omia toimintatapojaan, senkin, ettei ole ihme, että on päätynyt alkoholistin puolisoksi.

Asioiden pohtiminen ja avun hakeminen helpottaa ja vastapainoksi siihen jotain ihan muuta; harrastuksia tai vastaavaa. Voi saada laajennettua elämässään sitä omaa tonttia, joka on liian suurelta osin tullut alkoholistin valtaamaksi. Mukavat tekemiset on hermolepoa ja itseä varten. Ehkä mieli ja olo paranee pikkuhiljaa, osaa olla ottamatta niin raskaasti juopponsa touhuja tai innostuu etsimään toisenlaista elämää.
Jokaisessa on se potentiaalia löytää oma elämä, joko jollain tavalla siinä missä on tai keksimällä jonkun itselle parhaan ratkaisun. Pitää vaan kääntää katsetta enempi omaan napaan. Voiko hyvin vai huonosti, mistä tekemisistä tykkää, onko lähipiirissä vanhoja ystävyyksiä, joita voisi virkistää jne.
Raskasta elo juopon kanssa on juuri sen epävarmuuden, ailahtelun ja surun takia, mulla tämä sama ankea mieli puskee päälle, jos olen entisen puolison kanssa tekemisissä.. jää liikaa miettimään kaikkea ja alkoholin pirullista kuristusotetta ihmisistä. Mutta voimaton sen edessä on, toista ei voi raitistaa, vaikka selviä terveysongelmia jo on. Koitetaan hoitaa itseämme, se voi onnistua paremmin.
pohdiskelija_
 

Edellinen

Paluu Kotikanava

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 7 vierailijaa