Olet täällä

Vertaistukea kaipaan

Käyttääkö puolisosi, läheisesi tai vanhempasi alkoholia ongelmallisesti? Älä jää yksin. Kotikanavalla keskustellaan asioista ja ongelmista, joihin voi törmätä kotona alkoholin kanssa.

Valvoja: Päihdelinkin toimitus

Re: Vertaistukea kaipaan

ViestiKirjoittaja Eeva Epätoivoinen » 25.8.2016 12:38:07

Kiitos Jellonatar ja Tuttuajuttua vastauksistanne, tuo mukavan tunteen että joku lukee näitä mun juttujani ja kommentoi, en ole siis yksin.

Kyllä. Ainoa keino tuosta ahdistuksesta pääsemiseksi on varmasti eroaminen. Mieshän selkeästi taas luotti siihen että haen hänet kotiin kun jalat ei kanna... Ehkä mahdollistan tämän kaiken?

Nyt oli tässä välissä tuo kolmisen viikkoa tosiaan selvinpäin ja kun näin "pitkä" jakso on tässä välissä niin toki sitä sitten oman mielen kanssa menee solmuun. Ajattelin TAAS (siis oikeasti varmaan sadannen kerran tämän 9 vuoden aikana :D) että ehkä nyt se oli siinä? Mutta ei, olin väärässä. Kaikki oli hyvin ja taas romahti, miksi suostun tähän. En osaa sanoa, vaikeaa tämä oman mielen kanssa kamppailu on. Eli eihän tämä missään tapauksessa ole normaalia.

Ja tosiaan en edelleenkään pysty näistä asioista puhumaan kenellekään. Olen joskus oikein pahojen töppäilyjen jälkeen asunut vanhempieni luona ym, että jotain toki he tietävät mutta esim. eilen kun oikein mietin että mihin menen yöksi ja mitä teen, niin en vain voinut soittaa kenellekään ystävistäni. Toisilla on onnellinen perhe, lapsia, mitä minä sinne menen sotkemaan muiden kuvioita. Samaan aikaan mietin että jos joku ystävistäni soittaisi minulle, niin ilman mitään kyselyitä majoittaisin heidät vaikka missä tilanteessa. Että tämäkin ongelma on omassa päässäni etten pysty jakamaan näitä asioita. Ja kuten olen kertonutkin, mieheni on tykätty ihminen ja "hyvä mies". Epäilen että moni yhteisistä ystävistä ajattelisi että ylireagoinkohan nyt hieman "Jos nyt kerran juo kännit niin onko tuo nyt niin vaarallista"... En siis ylireagoi. Tuntemukseni ahdistusta ym myöten on ihan totta, ja siinä ei ole mitään ylireagointia.

Huoh.
Eeva Epätoivoinen
 

Re: Vertaistukea kaipaan

ViestiKirjoittaja Tuttuajuttua » 25.8.2016 15:52:36

Ja tosiaan en edelleenkään pysty näistä asioista puhumaan kenellekään. Olen joskus oikein pahojen töppäilyjen jälkeen asunut vanhempieni luona ym, että jotain toki he tietävät mutta esim. eilen kun oikein mietin että mihin menen yöksi ja mitä teen, niin en vain voinut soittaa kenellekään ystävistäni. Toisilla on onnellinen perhe, lapsia, mitä minä sinne menen sotkemaan muiden kuvioita.


Minä joskus tein ajatusharjoituksia, että kuvittelin itseni miehen sijaan.

Kuvittelin itseni soittamassa johonkin numeroon 20 kertaa, ja kuvittelin itseni uhkailemaan kavereitani itsemurhalla.
Sitten kuvittelin itseni mököttämään yms tekemään kaikkea mitä mies teki, ja ajattelin että millaista kohtelua MINÄ saisin tuntemiltani ihmisiltä, toimiessani miehen peilikuvan tavoin eli tehden kaikki mitä hänkin, mutta minuna. Ja varsinkin naisena.
Menisin miehen herättämään yöllä ja näyttäisin..jotain..hänelle ja valittaisin että kun se on nyt tuollainen, enkä saa unta. Tee jotain. Yms

Ihan kaiken käänsin että miltä se näyttäisi, kun minä tekisin mitä muut tekevät, mies ja miksei moni muukin.

Tajusin että omakin käytös on jollain lailla poikkeavaa, koska katson juttuja minkä jälkeen suurin osa tuttavistani katkaisisi varmaan välit:=) Auttoi jonkun verran laittamaan miehen käytöstä oikeaan perspektiiviin.

Tavallaan sullakin voi olla jokin normaali este kertoa asioista kenellekään, koska sisimmässäsi et ehkä haluaisi että ne ovat edes totta.
Toisaalta kun puhuu, niin kuulee oman äänensä mitä ajattelee, ja ehkä ne omat ajatukset tulevat selkeämmäksi.
Ehkä ei ole olennaista, kenelle puhut, sehän voi olla tämä palstakin :D
Tuttuajuttua
 

Re: Vertaistukea kaipaan

ViestiKirjoittaja Eeva Epätoivoinen » 13.9.2016 20:01:39

Täällä olen jälleen ja on aika purkaa ajatuksia.

Olen tosiaan aloittanut päiväkirjan kirjoittamisen pitkän, vuosien, tauon jälkeen ja se on kyllä auttanut itsehillinnässä ja siinä, että kun ajatukset pistää paperille niin ne ovat totta. Siinä ne ovat ja sitten niitä voipi käsitellä myös. On ollut jotenkin silmiä avaavaa... Vähän samaan tyyliin kuin mitä Tuttuajuttua neuvoi, olen listannut päiväkirjaan kaikkia tapahtuneita asioita ja kun niitä luin niin ajattelin että "Ei jumalauta, miten minä oon tämmöstä sietänyt"... Aivan uskomatonta mitä kaikkea olen onnistunut sullomaan mielen takaperukoille.

Tilanne ei meillä ole kyllä liikahtanut mihinkään suuntaan. Nyt syksyllä olen ollut viikoittain päivän tai kaksi reissussa ja poissa kotoa näin ollen. Nyt tietysti aina silloin mies vetää kännit ja on joka kerta tietysti "jäänyt" kiinni. Mutta onneksi juominen on pysynyt niissä päivissä eikä minun ole nyt tarvinnut nähdä eikä huolehtia paikan päällä.

Olen jotenkin nyt itse kasannut itselleni paljon kuormittavia asioita ja tehtäviä syksylle ja olen aika "piipussa". Ajattelen, että nyt en vain jaksa mitään muita muutoksia. En halua enkä voi romahtaa juuri nyt. Näiden kuormittavien tehtävien ja asioiden ohella myös suhteet muihin läheisiini painaa... En tiedä olenko alkanut omaa pahaa oloani purkamaan läheisiini?

Olen kertonut miehelle että puran oloani tänne ja täältä voi käydä halutessaan lukemassa. Olen muutenkin puhunut avoimesti kokoajan nyt kaikesta. Ja uskon että se on ainoa oikea tie, jotta joskus tästä selväpäisenä selvitään. Yhdessä tai erikseen. Mies ei oikein reagoinut mitenkään kun kerroin... Oli eniten huolissaan että tunnistaako joku? Mutta sanoin että nämä ovat minun tuntemuksiani, jotka minä allekirjoitan ja tämä on minun keinoni purkaa tätä oloani. Enkä minä ole huolissani enää ollenkaan "paljastumisista". Tämä on tätä elämää, jota me eletään.
Eeva Epätoivoinen
 

Re: Vertaistukea kaipaan

ViestiKirjoittaja Eeva Epätoivoinen » 26.8.2019 22:00:40

Täällä olen taas! 4 vuotta ( :!: :shock: :shock: ) ekasta viestistäni ja 3 vuotta viimeisimmästä. Huhhuh!

Nyt tilanne on se, että olemme eronneet.

Tilannehan on näidenkin vuosien aikana vain pahentunut ja olen työstänyt eroa pitkään. Harmittaa hieman jälkikäteen ajateltuna, että annoin näidenkin vuosien mennä hukkaan... Toisaalta, nyt olen tässä. Voin sanoa tehneeni kaikkeni! En aio katua, koska eiköhän tässäkin ole joku syy, miksi asiat menivät näin. Viimeisten parin vuoden aikana en ole enää tuntenut juurikaan rakkautta miestäni kohtaan. En ole enää huolestunut juomisesta enkä varsinkaan huolehtinut. En ole tuntenut pelkoa enkä ahdistusta enkä sydämentykytystä juomaan lähtemisestä, vaan olen ikäänkuin hyväksynyt asian ja yrittänyt elää omaa elämääni. Hurja muutos tapahtunut! Jokainen retkahdus on työntänyt mua kauemmas ja kauemmas.

Kerroin eropäätöksestä miehelle ja sen koommin ei ole näkynyt. En tiedä missä menee ja kenen kanssa, kännissä kuitenkin.. Ja tietysti pois töistä.

Ahdistavaa on tämä eron tekeminenkin. Ahdistaa ja surettaa, että tässä tämä oli eikä toinen pysty hoitamaan yksinkertaisiakaan asioita, jotta saataisiin ero maaliin kunnialla. En ole pystynyt edes keskustelemaan kun ei tosiaan kännisen kanssa mitään kannata keskustella.

Huh! Nyt on uusi elämä edessä. Se jännittää ja kauhistuttaa!

Halusin tänne kuitenkin kirjoitella kuulumisia, koska aina itse mietin miten mikin tarina on päättynyt.
Eeva Epätoivoinen
 

Re: Vertaistukea kaipaan

ViestiKirjoittaja Rinalda » 27.8.2019 11:23:40

Hei Eeva Epätoivoinen! Kiitos kuulumisistasi! On hyvä kuulla, että olet mennyt elämässä eteenpäin. Olen onnellinen puolestasi! Tiedänhän minä sen, että eropäätös ei ole helppo, eikä siihen toinen voi kehottaa, vaan itse ratkaisuihin joutuu kasvamaan. Mutta jos hukkaamme oman elämämme, mitä meille silloin jää..
Itsekin olen huomannut, että toinen ei välttämättä todellisuudessa koskaan muutu, vaikka välillä olisikin lupaavia kausia. Ja senkin olen huomannut, että kun alkaa keskittyä itseensä, ja henkisesti irrottautumaan tilanteesta, elämä, se oma, alkaakin muuttaa muotoaan riippumatta siitä mitä toinen tekee. Jos mikään ei tue siteiden vahvistumista, ne löystyvät ja viimein katkeavat.. näin siis minulla ainakin.
Meidän tarina ei vielä ole päättynyt, mutta minulla on omakin asunto ja virallisesti asunkin siinä. Miehen sairauden aikana olen nyt nukkunut hänen sohvallaan, mutta nyt hän alkaa olla fyysisesti terve ja vetää taas keskikaljaa, joten oma asunto alkaa kutsua minua taas. Tämä puoli vuotta oli minulle hyvä muistutus siitä, että toinen ihminen ei toivomalla muutu. Enkä minäkään. Oikeastaan aika hassua, huomaan, etten juurikaan edes pidä tuosta ihmisestä :mrgreen:

Tsemppiä uuteen elämääsi! Se on sinun ikioma elämäsi ja saat tehdä siitä sellaisen kuin haluat! Pelottavaa totta kai, mutta innostavaa myöskin! Sinä selviät kyllä :D Olisi vielä joskus mukava saada lukea uudesta elämästäsi..

Kaikkea hyvää toivottaa Rinalda, lajitoveri
En kadu mennyttä, en häpeä tätä päivää;
pelotta katson huomiseen.
Rinalda
Rinalda
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 1053
Liittynyt: 13.3.2012 11:03:50

Re: Vertaistukea kaipaan

ViestiKirjoittaja Nalkuttava akka » 27.8.2019 18:16:14

Eeva Epätoivoinen, kiva että tulit kertomaan kuulumisesi. Ja hienoa, että olet ottanut ison askeleen elämässäsi.
Eeva Epätoivoinen kirjoitti: En ole enää huolestunut juomisesta enkä varsinkaan huolehtinut. En ole tuntenut pelkoa enkä ahdistusta enkä sydämentykytystä juomaan lähtemisestä, vaan olen ikäänkuin hyväksynyt asian ja yrittänyt elää omaa elämääni. Hurja muutos tapahtunut! Jokainen retkahdus on työntänyt mua kauemmas ja kauemmas.

Juuri tuolta minustakin tuntuu! Siis minähän vielä elää rimpuilen alkoholistin kanssa, mutta suunta on juuri tuo. En jaksa enää välittää! En näe enää muuta lopputulosta tälle kuin eron. Se tuntuu pahalta ja surettaa niinä hetkinä, kun mies on selvinpäin ja kaikki on hetken hyvin. Mutta ei se totuus pääse pitkäksi aikaa unohtumaan. Vielä ei ole tarpeeksi voimia repäistä itseä irti tästä, mutta kyllä sekin päivä vielä tulee.
Jaksamista sinulle uudessa ja OMASSA elämässäsi! Kiitos, että käväisit täällä kertomassa, nämä irtipääsemiset luovat aina uutta uskoa itsellekin.
Nalkuttava akka
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 129
Liittynyt: 23.5.2018 20:02:16

Re: Vertaistukea kaipaan

ViestiKirjoittaja Carola » 28.8.2019 12:46:15

Hei Eeva Epätoivoinen!
Hienoa saada lukea kuulumisia.
Yhdyn edellisiin kirjoittajiin toivomalla ihanaa uutta elämää ilman toista henkilöä huolekseen. Rohkea olet ollut ja tästä eteenpäin sinulla on parempi tila päättää omista asioista. Se että aikaa on kulunut asiaan sillä on oma merkitys on totta, kaikkeen on annettava aikaa.
Paljon onnea, ja voimia uuteen elämään! :D
Askel kerrallaan
Carola
KokeNet vertaiskeskustelija
 
Viestit: 34
Liittynyt: 18.2.2019 11:08:49

Re: Vertaistukea kaipaan

ViestiKirjoittaja Eeva Epätoivoinen » 29.8.2019 16:35:25

Kiitos teille tsemppaavista viesteistänne!

Olemme muutaman kerran nyt puhuneet puhelimessa ja viestitelleet käytännön asioista. Tänään tapaamme ja sovimme kasvotusten asioista. Hieman jännittää miten sitä pysyy kasassa..

Oli niin helppo olla, kun emme ole nähneet. Tänään tulin itse työmatkalta kotiin ja sain pienimuotoisen hermoromahduksen kun tulin kotipihaan. Ihan siitä, että mieleeni tulvi ne muistot, kun kävimme ensikertaa katsomassa taloamme. Niin täynnä toivoa, uskoa ja rakkautta ja tulevaisuuden suunnitelmia. Miten suunnittelimme, että tänne mahtuu tulevat lapsetkin. Miten täällä vanhenemme. Eihän se niin sitten tule menemään. Istuin terassilla, jonka olemme kaksin rakentaneet. Kävelin nurmikolla, katselin kasvejani ja vaan romahdin. Rakastan tätä kotia ja rakastan tätä paikkaa! Olen vakaasti pyrkimässä siihen että saan tämän pidettyä. Taloudellinen tilanteeni on kohentunut huomattavasti muutaman vuoden takaisesta ja uskon että jollain keinolla pystyn tämän pitämään.

En sure sitä, että luovun alkoholistista. En sure nykyisyyttä, vaan suren menneisyyttä. Sitä mitä meillä joskus oli. Suren niitä murtuneita haaveita ja tulevaisuudensuunnitelmia siitä, mitä meillä olisi voinut ilman alkoholismia olla. En pysty koskaan täysin antamaan anteeksi tai varsinkaan unohtamaan niitä kaikkia kertoja, jolloin sydämeni on murtunut milloin mistäkin syystä. Kaikki ne elämän vastoinkäymiset jolloin mieheni lähti ryypylle sen sijaan että olisi tukenut minua ja ollut kanssani. Kaikki ne kerrat, kun lupaukset on petetty. Kaikki ne valheet. Ne valvotut yöt, se tuska, kun mikään mitä teet, ei auta. Se turvattomuuden tunne, kun et voi koskaan täysin luottaa etkä voi koskaan täysin tuntea olevasi turvassa.

12 vuotta olisi tänä vuonna tullut meille täyteen. 12 vuotta! Koko aikuisuuteni!

Vaikka tunnen surun tunteita, silti tunnen sydämessäni, että kaikki kääntyy vielä hyväksi. Jos vielä muutama vuosi sitten pelkäsin, löydänkö ikinä enää ketään toista, niin tiedän että löydän.

Tämä on ihan järjettömän suuri askel minulle. Pelottaa ja ahdistaakin vähän. Nämä tunteet on nyt käytävä vaan läpi ja edettävä asia kerrallaan. Samanaikaisesti tunnen myös helpotusta. Olen neljä vuotta (en vieläkään voi uskoa todeksi!!) harkinnut säännöllisesti eroa. Varmasti vähintään kuukausittain, ellen jopa viikottain. Olen listannut plussia ja miinuksia. Olen työstänyt asiaa ja elänyt epävarmuudessa. Olen sisälläni aina tiennyt, ettei tällä suhteella ole mitään todellista tulevaisuutta. Nyt asia on saatu päätökseen. Olen valmis ja olen helpottunut siitä. Nyt minun ei tarvitse enää huolehtia kuin itsestäni. Ei tarvitse analysoida, miettiä ja pohtia.
Eeva Epätoivoinen
 

Re: Vertaistukea kaipaan

ViestiKirjoittaja Nalkuttava akka » 30.8.2019 12:32:12

Eeva Epätoivoinen kirjoitti:En sure sitä, että luovun alkoholistista. En sure nykyisyyttä, vaan suren menneisyyttä. Sitä mitä meillä joskus oli. Suren niitä murtuneita haaveita ja tulevaisuudensuunnitelmia siitä, mitä meillä olisi voinut ilman alkoholismia olla.


Juuri näitä ajatuksia itselläkin ja siinä myös osasyy siihen, miksi tässä suhteessa edelleen rimpuilen. Muistelen, miten rakastuneita sitä oltiin silloin alkuun ja ajattelin, että kun se alkuhuuma menee ohi, ollaan edelleen ne sielunkumppanit. Että vanhetaan yhdessä, tuetaan toisiamme ja aina on se ihminen siinä, johon voi luottaa. Ei mennyt näin. Yksin tässä saa räpiköidä, kun ei toisesta juopotteluputkien aikaan ole sen enempää käytännön kuin henkistäkään apua.

Yritän ajatella, että menneet on joka tapauksessa menneitä, eikä niiden haikaileminen mitään auta. Jo kerran eronneena tiedän myös, että kun jonkun oven sulkee, monta muuta avautuu (joo, aika kliseisesti sanottu, mutta niin se on).

Edelleenkin toivotan sinulle voimia, paljon on varmasti asioita, joita joutuu vielä mielessään läpikäymään. Käy toki täällä aina kertomassa miten menee, jos vaan jaksat. Koska perästä tullaan vielä joku päivä, toivottavasti.
Nalkuttava akka
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 129
Liittynyt: 23.5.2018 20:02:16

Re: Vertaistukea kaipaan

ViestiKirjoittaja Vieras » 30.8.2019 14:29:50

Nalkuttava akka kirjoitti:
Eeva Epätoivoinen kirjoitti:En sure sitä, että luovun alkoholistista. En sure nykyisyyttä, vaan suren menneisyyttä. Sitä mitä meillä joskus oli. Suren niitä murtuneita haaveita ja tulevaisuudensuunnitelmia siitä, mitä meillä olisi voinut ilman alkoholismia olla.


Juuri näitä ajatuksia itselläkin ja siinä myös osasyy siihen, miksi tässä suhteessa edelleen rimpuilen. Muistelen, miten rakastuneita sitä oltiin silloin alkuun ja ajattelin, että kun se alkuhuuma menee ohi, ollaan edelleen ne sielunkumppanit. Että vanhetaan yhdessä, tuetaan toisiamme ja aina on se ihminen siinä, johon voi luottaa. Ei mennyt näin. Yksin tässä saa räpiköidä, kun ei toisesta juopotteluputkien aikaan ole sen enempää käytännön kuin henkistäkään apua.

Yritän ajatella, että menneet on joka tapauksessa menneitä, eikä niiden haikaileminen mitään auta. Jo kerran eronneena tiedän myös, että kun jonkun oven sulkee, monta muuta avautuu (joo, aika kliseisesti sanottu, mutta niin se on).

Edelleenkin toivotan sinulle voimia, paljon on varmasti asioita, joita joutuu vielä mielessään läpikäymään. Käy toki täällä aina kertomassa miten menee, jos vaan jaksat. Koska perästä tullaan vielä joku päivä, toivottavasti.


Olen yrittänyt miettiä, että menneellä on arvonsa ja muistoilla samoin. Puolison voi menettää muillekin sairauksille kuin alkoholismille. Vanheneminen yhdessä jää haaveeksi myös kumppanin menehtyessä syöpään tai lipuessa muistisairauden myötä pois ulottuvilta jonnekin sumuun. Jotenkin minusta muistisairaudessa ja alkoholismissa on tässä mielessä jotain samaa. Toinen häviää ja muuttuu, hänestä joutuu luopumaan vaikka siihen viereen jäisikin. Se ihminen mikä alkoholistipuoliso joskus oli, on vaan kadonnut. Tuskin se alkoholistikaan lopulta sitä etukäteen toivoi, saati suunnittteli tai tiesi; ei vaan ymmärtänyt hypätä alkoholismiin vievältä tieltä ajoissa pois.
Vieras
 

Re: Vertaistukea kaipaan

ViestiKirjoittaja Nalkuttava akka » 30.8.2019 17:03:56

Vieras kirjoitti: Jotenkin minusta muistisairaudessa ja alkoholismissa on tässä mielessä jotain samaa. Toinen häviää ja muuttuu, hänestä joutuu luopumaan vaikka siihen viereen jäisikin. Se ihminen mikä alkoholistipuoliso joskus oli, on vaan kadonnut. Tuskin se alkoholistikaan lopulta sitä etukäteen toivoi, saati suunnittteli tai tiesi; ei vaan ymmärtänyt hypätä alkoholismiin vievältä tieltä ajoissa pois.

Totta tuokin tavallaan, mutta vähän epäreilu rinnastus kuitenkin. Muistisairas ei parane. Ei vaikka miten haluaisi. Isäni olisi varmasti aikanaan ollut valmis antamaan aika paljon, jos Alzheimerille olisi ollut jotain tehtävissä. Joo, on alkoholismikin sairaus, eikä kukaan siihen tahallaan sairastu, mutta alkoholisti voisi elää ihan hyvää normaalia elämää. Dementikko ei voi.

Ehkä olen jäävi ottamaan kantaa. Tuntui vain vähän pahalta, kun rinnastettiin tavallaan mieheni ja isäni. Jokaisen oluen tuo sohvalla makaava kännikala on avannut ihan omatoimisesti. Tuhoaa omaa terveyttään ihan vapaaehtoisesti, kun toinen antaisi sen terveyden eteen mitä vaan. Mutta tavallaan ymmärrän pointtisi kyllä.
Nalkuttava akka
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 129
Liittynyt: 23.5.2018 20:02:16

Re: Vertaistukea kaipaan

ViestiKirjoittaja Vieras » 30.8.2019 18:29:11

Oma isäni on myös muistisairas, ex-puoliso alkoholisti.
Ehkä et halua ajatella tai ymmärrä alkoholismia sairautena?
Toisaalta juominenkin johtaa dementiaan ja tietyt elintavat lisää muistisairauksien riskiä. Kuka sitten sairastuu tahallaan? Miksi juomista ei lopeta, tai miksi moni meistä läheisistä on kuin täi tervassa, eikä lähde huonosta suhteesta, kuntilalle voisi löytää paremmankin? Miksi siinä juopossa roikkuu?
En siinä ymmärrä itseänikään, ehkei alkoholistikaan ymmärrä miksi juo. Lähteminen ja juomisen lopettaminen saattaa olla yhtä vaikeita molemmat.
Enkä tarkoittanut loukata, omassa elämässä sekä isän, että ex-puolison katoaminen on vaan tuntunut yhtä mysteeriltä kumpikin.
Vieras
 

Re: Vertaistukea kaipaan

ViestiKirjoittaja Nalkuttava akka » 30.8.2019 18:41:13

Vieras kirjoitti:Enkä tarkoittanut loukata, omassa elämässä sekä isän, että ex-puolison katoaminen on vaan tuntunut yhtä mysteeriltä kumpikin.

Et loukannut, oli ehkä vähän huono hetki itsellä. Tulin juuri vanhempieni luota, jossa isä laahusti seniilinä ympäriinsä, ja kotona makasi juoppo sohvalla eikä ollut päivän aikana taas rikkaa ristiin pistänyt.

On totta, että minun on vaikea mieltää alkoholismia sairaudeksi. Vaikka sitähän se on. Sitä ei vaan tahdo käsittää, miksi pitää kaataa sitä olutta kurkkuunsa vaikka tietää, mitä siitä seuraa.

Mutta anteeksi kiihtymiseni ja anteeksi Eeva Epätoivoinen, että hämmennetään sinun ketjussani. Hyvää viikonloppua kaikille!
Nalkuttava akka
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 129
Liittynyt: 23.5.2018 20:02:16

Re: Vertaistukea kaipaan

ViestiKirjoittaja Eeva Epätoivoinen » 30.8.2019 22:57:41

Mielestäni on vain hyvä, että tänne syntyy keskustelua.

Itse opin mieltämään alkoholismin sairaudeksi aika myöhään. Pitkään tuskastelin asian kanssa, enkä pystynyt ollenkaan käsittämään (en kyllä vieläkään täysin...) että miten se pullon kutsu voi olla niin vahva! Miten siltä ei muka pysty kieltäytymään? Tunnen useampia Alzheimeriin sairastuneita ja jotenkin pystyn nämä samaistamaan... En tietenkään suoraan, mutta jotain samaa siinä on. Miten tuttu ihminen muuttuu joksikin aivan toiseksi. Nyt kun olen avoimesti kertonut ystävilleni tilanteesta, niin suurin osa ei pysty ymmärtämään alkoholismia sairaudeksi. Suurin osa, joka ei ole koskaan alkoholistin lähipiirissä kasvanut tai elänyt, ei voi ymmärtää millaista se on. Ajatus on lähtökohtaisesti se, että miksei se vaan lopeta?

Meillä saatu keskusteluja edistettyä. Koen sen itselleni merkitykselliseksi. Olen päätökseni tehnyt ja siinä pysyn, mutta jostain syystä koen tärkeäksi käydä asiaa myös yhdessä läpi, nyt kun mies on selvinpäin. Olen kirjoittanut vuositolkulla päiväkirjaa. Tänään koin aivan mielettömän terapeuttiseksi lukea vanhoja (ja myös suhteellisen tuoreita) kirjoituksiani. Olen lähes aina miehen juodessa kirjoittanut ajatuksiani, tuntemuksia ja jopa tarkkoja tapahtumakuvauksia ylös. Itkeä tihrustin ja surin. Miten onneton olen ollut! Miten olenkaan kestänyt sitä kaikkea? Miten tuttu kaava on toistunut vuodesta toiseen. Miten joka kerta olen ihmetellyt miksi olen siinä ja miksi en vain lähde. Se kehä... Se sama kehä on pyörinyt niin pitkään että kai siitä tuli itsellekin uusi normi. Se onnellisuuden pöhinä ja ilo siitä raittiudesta niiden hetkien aikana kun se haave oli totta. Kun mies hyvitteli juomisiaan ja minä luulin että se vain on nyt se oma itsensä. Ja se karmea isku vasten kasvoja, kun jälleen mentiin. Ne kaikki tunteet! Voi että.

Eron ollessa päällä ja suurimpien tunnemyllerrysten keskellä teki myös todella hyvää lukea vanhoja tekstejä siinä mielessä, että palautettua mieleensä sen kaiken paskan. Mieli on siitä kummallinen, ja varmaan alkoholistin läheisen mieli vielä kummallisempi, että se tahtoo vähän kuin kaunistella mennyttä ja kun tuleva pelottaa ja ahdistaa, niin tuttu ja turvallinen voi olla vaarallista. Kaikessa kamaluudessaan. Tottakai erotessa tulee ne kaikki tunteet läpi... Olen kokenut muutamien viime viikkojen aikana tunteita aivan laidasta laitaan! Suosittelen jokaiselle päiväkirjan kirjoittamista. Vähintään siksi, että voit sitten tarvittaessa epävarmuuden hetkillä palauttaa itsesi maanpinnalle ja muistuttaa itseäsi kaikista niistä kerroista, kun olet hävinnyt alkoholille. Se tuo lisää voimia viedä ero kunnialla maaliin saakka.

Odotukseni tulevaisuutta kohtaan ovat korkealla! Mieli keventyi huomattavasti tämän omatoimisen terapiasession jälkeen. Olen niin oikealla tiellä!
Eeva Epätoivoinen
 

Re: Vertaistukea kaipaan

ViestiKirjoittaja Vieras » 31.8.2019 06:43:42

Eeva Epätoivoinnen, minäkin pidin ja pidän päiväkirjaa ja oikeastaan siltä tajusin tilanteeni surkeuden. Joskus selailin ja järkytyinkin, kun olin tehnyt samankaltaisia merkintöjä varmaan 7v ajan. Tilittänyt surua, kuinka jään aina viinalle kakkoseksi ja tapahtumia, jotka olivat lähes identtisiä. Minäkin olin juuttunut samaan kehään; odotin ja toivoin, mies lupaili vähentää ja muutenkin pyrkiä huomioimaan toiveeni edes joiltain osin.. Kaikki ne lupaukset oli ajan ostamista, semmosta teatteria ja jotenkin se surkeus vaan muuttui meidän normaaliksi elämäksi.
Olin tietysti itsekin syyllinen, kun annoin sen tapahtua. Kyllähän mun erouhkauksilla tai toiveilla ei lopulta ollut mitään painoarvoa, koska en edes itse pitänyt niistä kiinni. Miksi sitten toinenkaan olisi?

Sitä niin helposti ajattelee, että kun toinen otaa itseään niskasta kiinni ja vaan lopettaa juomisen, kaikki on hyvin. Ei ymmärrä ajatella, että mitä jos itse ottaa itseään niskasta ja jos tilanne ei parane, toinen ei halua lopettaa, ei lähde hoitoon tms, kertakaikkiaan vaan lähtee.. Jotenkin sitä ryhdistäytymistä odottaa ja vaatii toiselta, vaikka kyse on omasta elämästä ja varmimmin se onnistuu, kun sen tekeekin itse. Jos stä sitten on siitä toisesta ja omista toiveistaa yhteiselon suhteen riippuvainen vähän samoin kuin se alkoholisti viinasta.

Hienoa eeva, kun olet nyt päätöksesi tehnyt ja pystyt asiaa käsittelemään ja miehenkin kanssa puhumaan. Ja Nalkuttava akka voimia tilanteeseesi. Oma isäni joutui laitoshoitoon alle 70-vuotiaana, häneen ei saa oikein enää kontaktia ja vaipat housussa alkuun vaelsi käytäviä, nyt lähinnä makaa petissä. Vanhempieni liitto oli todella riitainen, eikä niitä odotettuja eläkepäiviä isän osalta tullut. Tuonkin seuraaminen sai minut miettimään, että kun elämää ei yhtään tiedä, en halua kärvistellä odotellen jotain ihmettä ankeassa parisuhteessa. se jatkuva stressi vaikuttaa omaankin jaksamiseen ja terveyteenkin.

Lopulta olemme vahvempia kuin olisimme uskoneet ja jokaiselle se oma aika tehdä ratkaisuja koittaa jossain kohtaa. Se on jo hyvä alku, kun alkaa tehdä omia juttujaan huolimatta puolison kunnosta. Juokoon ja maatkoon krapulassa, maailman ja puolison elämän ei tarvitse siksi aikaa pysähtyä.
Vieras
 

Edellinen

Paluu Kotikanava

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 6 vierailijaa