Olet täällä

Rakkausriippuvuus

Käyttääkö puolisosi, läheisesi tai vanhempasi alkoholia ongelmallisesti? Älä jää yksin. Kotikanavalla keskustellaan asioista ja ongelmista, joihin voi törmätä kotona alkoholin kanssa.

Valvoja: Päihdelinkin toimitus

Re: Rakkausriippuvuus

ViestiKirjoittaja vieraampi. » 22.3.2017 18:27:59

Voi olla niinkin, että jos jotain asiaa pitää pohtia, niin sama se on kenen tai minkä "kautta" pitää oppia.
Joku on että pitäisi opetella englantia.No mikäpä vauhdikkaampaa, kuin etsiä sanakirjasta psykopaattien ja alkoholien termistöä, ja ulkomaan kielistä artikkelia liittyen siihen.
Mulla ainakin on pääasia se, että en ole tekemässä sitä mitä "pitäisi" kuten piirtämässä tai mitä ikinä kuvittelenkaan haluavani harrastaa, vaan teen sitä mihin nokka vetää.
Jos se on alkoholisti, se on sitten se.
Jos alkoholistin laittaa pois, tulee muuta tilalle. Voi vaikka hankkia itselleen vatsan kipeäksi jäätelöstä. Tai väsyttää itsensä murehtimalla jotain.
Pääasialline ongelmani on aina ollut aloitekyvyn puute monessa ryhtymistä vaativissa asioissa, ja lisäksi olen aina hakenut turvapaikkaa vaikeilta ihmissuhteilta linnoittautumalla jonkun hörhön kylkeen.
SIksi tämä ketju tuntuu välillä ihan tutulta, ja en sikäli kiirehtisi jos olisin Zena tai olisi huolissaan jos välillä tulee mietittyä samoja asioita. NIitähän miettii niin kauan tasan, kuin ne lakkaavat automaattisesti kiinnostamasta.

Tosin pientä rajaa olen itsellenikin aina tehnyt, eli en stalkkaa facessa enkä ota itse yhteyttä. Mutta muuten sitä miettii ihminen päässään mitä miettii, ja se ei aina ole edes miltään tärkeämmältä pois. Sekin on osa elämää.
vieraampi.
 

Re: Rakkausriippuvuus

ViestiKirjoittaja yksin jouluna » 22.3.2017 22:06:55

"Kukkonenhan on täyttänyt ajatukseni jo muutaman vuoden ajan, ei sellaisesta hetkessä luovuta."

Mulla tulee nyt yli kaksi vuotta siitä, kun ex oli muuttanut salaa pois. Vasta nyt ne jutut ei pyöri koko aikaa ajatuksissani, vaan muillekin asioille on tullut tilaa.

Aika tekee tehtävänsä, vaikkakin tuskastuttavan hitaasti voi sen tehdä. En vieläkään tiedä, miten olisin tätä prosessia voinut nopeuttaa, paitsi luopumalla kaikesta yhteydenpidosta ex:n kanssa heti alkuunsa.

Vastikään näin hassun unen: ex tarjosi tai ojensi mulle jotain halpa-arvoisia ja/tai kulahtaneita tavaroita, ja koko ex oli jotenkin kulahtanut ja haalistunut, ei enää pelottava vaan ihan tylsä. Mun fiilis oli siinä unessa, että tää ei oo ollenkaan mun arvoista ja oli sellainen kyllästynyt nyrpistänpä nokkaani (mikä ei mulle superkiltille ole ollenkaan tapaistani) -fiilis.
yksin jouluna
 

Re: Rakkausriippuvuus

ViestiKirjoittaja Kitty Blue » 25.3.2017 06:46:03

No sepä muuten vasta pelottavaa onkin, kun entinen riippuvuuden kohde haalistuu ja muuttuu yhdentekeväksi. Voi sitä tyhjyyden määrää. Mieluummin siis edes kuviteltu rakkaus ja hurma.
Kitty Blue
 

Re: Rakkausriippuvuus

ViestiKirjoittaja Zena Kananen » 25.3.2017 13:00:38

Klonkku on minusta niin loistava kuvaus riippuvuudesta kuin olla voi. Taru Sormusten Herrasta leffassa Klonkku näyttääkin vuosia päihteitä tintanneelta. Rakkaus on ehkä siinä mielessä alkoholia helpompi riippuvuus, että rakkauden kohteellakin on sananvaltaa. Alkoholiahan löytyy joka puolelta eikä siihen tarvita seuraakaan, mutta rakkaudessa pitää olla se kohde.

Aika helposti itselläni nämä asiat näyttäisivät nivoutuvan toisiinsa. Vaikka itseäni päätä sekoittavat aineet eivät kiinnostakaan, niin miehistäni olen löytänyt taipumusta alkoholismiin, pilven polttelua ja lisäksi sellaista puoliautistista uppoutuvuutta, millaisen käytöksen itsestänikin tunnistan. Todennäköisesti ihminen, joka jatkuvasti olisi skarppina kartalla, ei yksinkertaisesti kiinnostuisi minusta enkä minä jaksaisi häntä, koska itse en ole sellainen... Ja käytösnormit ja asenteetkin tarttuvat kuin norovirus. Ensimmäiseltä poikaystävältäni 17-vuotiaana perin sosiaalisten tilanteiden pelkoa, joka sitten onneksi korjaantui elämän myötä. Ennen häntä en kiinnittänyt niin paljoa huomiota omaan käyttäytymiseeni ja ujouteeni, hänen myötänsä ja hänen suhtautumisesta itseensä ja muihin opin kiinnittämään huomioni juuri noihin, ja tämän jälkeen tavasta oli vaikea oppia pois :D

Tuossa Klonkussa näkyy hyvin se, miten elämä kaventuu riippuvuuden ympärille. Kukkosen kohdalla kyse oli tietysti myös sellaisesta demonisoinnista, jolla Kukkonen suhtautui kaikkeen minulle tärkeään: vihaa sai ylleen haaveeni muuttaa eläkeikäisenä mummokommuuniin, kaikenlainen kanssakäyminen miesten kanssa oli huoraamista ja huorahan oli pahinta maailmassa, lukemani kiinnostavat artikkelit herättivät vihaa, kaikista ystävistäni alkoi löytyä vikaa ja kaikessa nyt ylipäätään oli jotain kieroa ja väärää ja valheellista. Eihän sitä tekemistään jaksa tuollaisilta puolustella ja taistella oikeudestaan olla oma itsensä, helpompi vaan jättää tekemättä...

Tällä hetkellä kyllä nautin valtavasti siitä, miten paljon helpompaa kaikki on ilman vieressä keuhkoavaa "omaatuntoa". Elämä tuntuu taas virtaavammalta ja hapekkaammalta. Mutta siihen on syynsä, miksi tarvitsin juuri Kukkosen. Se miksi suhteesta tuli noin vaikea, on asia, jota en pysty käsittämään. Jos käsittäisin, tuskin olisin tässä.

Kukkonen on minulle silti tärkeä ja sydämessä palasena aina. Hullu, hullu mieheni ja oma järjetön rakkauteni :( . Jos olisi mahdollisuus, niin selvittäisin kaiken juurta jaksaen ja etsisin sanat kaikelle, mikä nyt jäi oudoksi, vieraaksi ja käsittämättömäksi.
Avatar
Zena Kananen
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 72
Liittynyt: 25.8.2016 18:59:49

Re: Rakkausriippuvuus

ViestiKirjoittaja mulle_riitti » 25.3.2017 16:39:53

Zena Kananen kirjoitti:
Tuossa Klonkussa näkyy hyvin se, miten elämä kaventuu riippuvuuden ympärille. Kukkosen kohdalla kyse oli tietysti myös sellaisesta demonisoinnista, jolla Kukkonen suhtautui kaikkeen minulle tärkeään: vihaa sai ylleen haaveeni muuttaa eläkeikäisenä mummokommuuniin, kaikenlainen kanssakäyminen miesten kanssa oli huoraamista ja huorahan oli pahinta maailmassa, lukemani kiinnostavat artikkelit herättivät vihaa, kaikista ystävistäni alkoi löytyä vikaa ja kaikessa nyt ylipäätään oli jotain kieroa ja väärää ja valheellista. Eihän sitä tekemistään jaksa tuollaisilta puolustella ja taistella oikeudestaan olla oma itsensä, helpompi vaan jättää tekemättä...


Tämä on oikeastaan aika mielenkiintoista.. Itselläni on sama tilanne toisen vanhemman kanssa; siis aivan kaikki, mistä kiinnostun, mistä puhun tai mitä ajattelen, saa silmittömän raivon ylleen. Raivon ja halveksunnan. Jonkun toisen esittämä sama asia on hänestä kiinnostavaa ja jopaa saattaa tulla sitten kertomaan siitä minulle varsin innostuneena kuin uutena asiana. Tuntuu jopa pelottavalle, miten näennäisen neutraali asia, vaikka vaatemaku tai haave muuttaa jonnekin, niin voimakkaan raivon aikaan tavallan lähes tyhjästä... Huuto voi kestää jopa tunnin.. :mrgreen: Rakkaussuhteeni sen sijaan ovat olleet jotenkin toisenlaisia.. Ehkä tosiaan olen sekoittanut säälin ja rakkauden, kuten AAL pyykkilistassa mainitaan. Siis kyseessähän on alkoholistien aikuiset lapset ryhmä, joa on auki myös toimintahäiriöisissä ja tunnevammaisissa ym perheissä kasvaneille.

zena kiitos kommentistasi, sain aika tavalla ajateltavaa tuosta.. :)
Mutta elämä menee eteenpäin ja ihminen voimistuu pikkuhiljaa, eikä koskaan ole liian myöhäistä ottaa oma elämä haltuun ja olla edes itse itsensä ystävä. :)
mulle_riitti
 

Re: Rakkausriippuvuus

ViestiKirjoittaja Kitty Blue » 25.3.2017 21:54:33

Klonkkua oon ite kelannut kans päihdeongelmani kanssa! Musta tuli Klonkku! Ennen olin rakkausriippuvainen ja se tuska ja mustasukkaisuus oli paljon vaikeampaa ainakin mulle kuin tää nykyinen. Nyt mun elämä on mun käsissä. Ennen oli niinku muurahaisia peässä, ku piti ol pillittämässä viimeisintä rakkautta tai jahtaamassa uutta. Tyhjän päälle eli iten kaa ei kyennyt jäämään. Yritin järkeillä ja ymmärtää taustojani ja lapsuutta, mutta oikeasti mä älyllistin ne asiat vaan, en kohdannut oikeasti.
Kitty Blue
 

Re: Rakkausriippuvuus

ViestiKirjoittaja mulle_riitti » 26.3.2017 06:35:48

Kitty Blue kirjoitti: Yritin järkeillä ja ymmärtää taustojani ja lapsuutta, mutta oikeasti mä älyllistin ne asiat vaan, en kohdannut oikeasti.


Luulen, että minäkin olen näin tehnyt aiemmin.. Mun ns. rakkaussuhteet ei ole sisältäneet ripustautumista tai mustasukkaisuutta.. nyt kun mietin, niin ne on ollu tietyllä tapaa etäisiä, ehkä olen jotenkin valinnut ihmisiä, joiden kanssa oikea tunnetason suhde on mahdoton. Ehkä olen päässyt siinä jotenkin itsekin helpolla. Ja kiintyminen lemmikkiin tai hassulla tavalla tavaroihin on ollut turvallisempaa.

Mun on helpoin ollut olla yksin. Mutta eihän sitä tiedä, jos joskus olisi toisinkin ja hyvin moni täällä menee vähän henkisesti rampana ja silti elämä voi olla ihan hyvää ja itseensä tutustuminen ja niiden tunteiden kohtaaminen auttaa eteenpäin. Itkeä itkunsa, oppia pitämään puolensa ja pitää etäisyyttä ihmisiin, joiden tapaaminen aiheuttaa liikaa tuskaa. Mitään ihmissuhdetta ei voi korjata yksin, jos toinen osapuoli ei halua asioiden muuttuvan. Sen, joka kärsii, täytyy itse päättää, kuinka paljon kestää ja jos ei kestä edes yrittää irrottautua tai vaihtoehtoisesti hakea iitselleen jotain apua ja tukea. Vaikeakin ihmissuhde saa elämässä vähemmän painoarvoa, jos on muitakin ihmissuhteita tai tärkeitä asioita elämässä eli ei ole kaikki munat samassa korissa. Näin tulee muutakin näkökulmaa.. Siis jos jonkun kanssa tulee aina surkea olo ja toisen kanssa on mukavampaa, niin silloinhan se hankala ihmissuhde ei ole kokonaan oma vika. Tai lainkaan. Joskus henkilökemiat ei vaan sovi yhteen tai sitten on mahdollista, että vastapuoli on sairas tai riippuvuusongelma muuttaa häntä ikävään suuntaan.
mulle_riitti
 

Re: Rakkausriippuvuus

ViestiKirjoittaja Kitty Blue » 26.3.2017 15:19:10

Mutta hei, kaikki ei halua tervettä ihmissuhdetta. Yksi tuttu on sitä mieltä, että kaikki miehet haluu kolmenkimppaa ja ne jotka ei muka halua, on valehtelijoita. Kai sitä mieluummin ottaa rehellisen paskiaisen ku valehtelevan paskiaisen.
Kitty Blue
 

Re: Rakkausriippuvuus

ViestiKirjoittaja Zena Kananen » 29.3.2017 10:40:07

Tulin vaan nopsasti kertomaan, kun pomoni kehui "muutostani", miten vaikuttaa, että olen alkanut viihtymään porukassa ja kaikki menee niin hienosti. Ei minulla oikeasti mikään ole muuttunut työssä, olen hoitanut ennenkin työni parhaani mukaan ja pyrkinyt olemaan hyvä työkaveri kaikille. Tosin olen aiemmin pyrkinyt myös muuttamaan olosuhteita, nyt olen vähän luovuttanut sen suhteen ;) . Luuĺen kuitenkin, että olemukseni on helpottunut nyt, kun vaikea ihmissuhde on etäämpänä. Siskonikin kommentoi asiaa jo pian eron jälkeen: olin kuulemma jotenkin kireä Kukkosen kanssa ollessani. No, ainakin ajatukset oli jatkuvasti muualla.

Sinänsä surullista, miten paljon vaikeat ihmissuhteet vaikuttavat kaikkeen, vaikeuttavat muitakin kuvioita.

Tsemppiä mulle-riitti. Ei ole helppoa erota miehestä, mutta varmasti haastavampaa on ottaa välimatkaa omaan vanhempaansa :(
Avatar
Zena Kananen
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 72
Liittynyt: 25.8.2016 18:59:49

Re: Rakkausriippuvuus

ViestiKirjoittaja mulle_riitti » 29.3.2017 13:36:26

Zena Kananen kirjoitti:
Sinänsä surullista, miten paljon vaikeat ihmissuhteet vaikuttavat kaikkeen, vaikeuttavat muitakin kuvioita.

Tsemppiä mulle-riitti. Ei ole helppoa erota miehestä, mutta varmasti haastavampaa on ottaa välimatkaa omaan vanhempaansa :(


Kiitos! :) Todellakin, joku raskas ihmissuhde saa askeleet niin painaviksi.. Tai ankeiden episodien jälkeen on niin apea ja ajatukset kiinni siinä jutussa, niin silloin on vaikeaa olla kokonaan läsnä omissa touhuissaan, töissään tai muissa ihmissuhteissa. Niinpä tosiaan olen etäisyyttä ottanut minäkin ja huomannut saman, musta pilvi väistyy taivaalta ja elämä näyttää ihan erilaiselta, eikä sitä ankeutta ja myrkyllisyyttä oikien huomaa, kun on siinä; vasta irtiotto ja välimatka auttaa näkemään koko kuvion ja miten paljon paremmmin voi, kun ei "altistu" sille ankeudelle ja mollaamiselle..

Onhan se nyt ihan selvä asia, että se vaikuttaa. Miksi muuten psyykkinen valmennus ja tsemppaus olisi urheilijoillekin niin tärkeää? Samaten rakkaat lähimmäisemme pystyvät kaivamaan aika hyvin maata alta ja lytättyä itsetunnon ja uskon ylipäätään ihmisarvoonsa. Mitkä tahansa ihmissuhteet voi olla ikäviä, manipuloiva puolisokin voi halvaannuttaa henkisesti ja siitäkin on vaikeaa irrota, vanhemmat tietysti samaten. Mutta menettääkö siinäkään niin paljon kuitenkaan, koska yleensä se pirullinen kuvio on laaja ja käyttäytymistavat, arvot, roolit ja asenteet, juurtuneet koko porukkaan. Suku voi olla turva ja tuki järkevän mittaluokan riitoineen tai sitten täysin kammottava painajainen. Onhan julkisuudessa esim jotkut homoseksuaalit kertoneet joutuneensa vetäytymään.. Joissan suvuissa on sosiaalisuutta ja kykyä hyväksyä jokainen omana itsenään, toisissa kyräilyä ja vaikka sukupolvia jatkuneita perintöriitoja, jotka jatkuvat vaan ja tiettyjen luona ei käydä, kun" sen isoisoisoisä sai enemmän kuin veljensä tai äiti isotädin perintöpiirongin". :mrgreen: Ihmisluonto on kyllä varsin veikeä..

Zena onnea voimistumisellesi! Se irtiotto alkaa kantaa hedelmää ja kun se heijastuu ulospäin, olet (samaten kuin kaikki muutkin) iloisempaa seuraa, kun oma pää ei askartele murheissa. Luulen, että itse surkeana on tylympi muillekin, kun voi huonosti ja saattaa karkottaa jotenkin kivat ihmiset pois, kun jumittaa mollaajan kanssa. Sitten ainoa näkökulma itseen alkaa olla sen moittijan kautta. Paha kierre.
mulle_riitti
 

Re: Rakkausriippuvuus

ViestiKirjoittaja Vieras* » 29.3.2017 14:03:23

Monesti se lapsuudenperhe lakkaa olemasta silloin kun vanhemmat kuolee vaikka ei olisi mitään perintöriitojakaan . Sisarukset alkavat elämään omaa elämäänsä lapsineen ja lapsenlapsineen tai kuka mitenkin. Elämä menee niinkuin menee. Myrskyn jälkeen tuntuu poutasää niin hyvältä. Ei muuta kuin nokka kohti uusia myrskyjä kun edellisestä selviää.
Vieras*
 

Re: Rakkausriippuvuus

ViestiKirjoittaja Vieras » 29.3.2017 15:03:15

Meidän lapsuudenperheessä tapahtui vanhempien kuoleman jälkeen sisaruksien lähentyminen toisiinsa. Hyväksyminenkin. Ennen oli kauheaa kyräilyn tuntua, arvostelua ja jokainen yritti näyttää että menee hyvin, paremmin. Oliko se sitä sisaruuskateutta että piti vanhemmille yrittää näyttää että on parempi kuin tuo toinen.
Minä irtaannuin lapsuudenperheen ympyrästä aiemmin, silloin kun löysin tieni al-anon ryhmään, sieltä sain voimaa ja uskallusta itsenäistyä ja enää vähät välittää mitä joku muu sanoo siitä mitä teen tai olen, kun en kuitenkaan kelleen mitään pahaa ole tekemässä.
Niin, no minä kait olin perheen juoruilun aihe aika usein, ja arvostelun ja muka huolestumisen. Sanon muka, koska pelkkä huolissaan olemine toisesta ihmisestä ei ole tervettä.
Vieras
 

Re: Rakkausriippuvuus

ViestiKirjoittaja Zena Kananen » 29.3.2017 21:45:25

Ajauduin itsekin miettimään lapsuudenkotiani...

Äidissä ja isäpuolessani on jotain samaa kuin minussa ja Kukkosessa. Samanlainen valtava kokoero, atleettinen voimakas mies ja siro pieni nainen. Ja se ettei mistään voida puhua ja suunnitella asioita, isäpuoleni ei pysty. Hermostuu vaan. Ensin mietin, että onneksi isäpuoleni ei tietääkseni ole harjoittanut fyysistä väkivaltaa äitiini - sitten tajusin, että hänhän kohdistikin sen - minuun :( . Ja voisiko mikään olla niin hirveää, kuin että lasta kohdeltaisiin huonosti. Äiti oli neuvoton niissä hetkissä eikä hyökännyt puolustamaan minua :( . Kaipa jotain samaa oli siinä, etten kyennyt lähtemään pois niistä tilanteista, joissa Kukkonen ylitti rajani. En vaan pystynyt. Jokin liimasi minut siihen ja tahdoin vaan että tilanne loppuisi, ja minut otettaisiin syliin ja suojaan ja kaikki olisi hyvin.

Karmeaa.

Kaikki miessuhteeni ennen Kukkosta on olleet hyvin tasa-arvoisia. Olen aiemmin tykännyt itseni kokoisista, hieman poikamaisista miehistä. Kukkosessa taas rakastuin juuri hänen suureen kokoonsa. Valtava syli tuntui turvalliselta. Olin juuri käynyt läpi rankan leikkausrumban ja lähes menettänyt pari läheistäni sairauksille. Olin väsynyt olemaan vahva. Kaipasin sitä, että joku ottaisi minut vastuulleen ja saisin olla pieni. Kukkonen tuntui tutulta, turvalliselta, miehekkäältä. Ja Kukkonen oli komea, urheilullinen ja teki minusta naisen.

No, täällä sitä edelleen sätkitään. Saa nähdä mitä elämässä on vielä edessä, mutta onneksi sitä ei tarvitsekaan tietää vielä nyt. Ainakaan rakastua ei ehkä ihan hetkeen uskalla :)
Avatar
Zena Kananen
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 72
Liittynyt: 25.8.2016 18:59:49

Re: Rakkausriippuvuus

ViestiKirjoittaja mulle_riitti » 30.3.2017 04:24:41

jos keittiöpsykologin tyyllin ryhtyisi pohtimaan Zena, niin ehkä olit vaikeuksien myötä jotenkin "taantunut lapseksi" ja kukkosen tapaaminen vastasi siihen.. Ihminen on vastoinkäymisten aikana/jälkeen hyvin haavoittuvainen ja tunnetilojensa takia altis tekemään virheratkaisuja. Sairaana tai menetyksiä kokeneena kaipaisi hoivaa ja apua, jonkun johon turvautua ja joka kannattelisi ja tietysti jo olemassaolevassa suhteessa se olsi varsin mukavaa, mutta ehkei hyvää uutta suhdetta siinä tilanteessa oikein synny. Tai en tiedä, ehkä joillakin joskus. Tuntuu vaan, että "hyeenatyyppiset" tuhoavat ihmiset ihan haistaa toisen haavoittuvan olotilan ja tekee itseään tykö..

Olen surullisen paljon jotenkin melkein hakeutunut toistamaan samoja kuvioita useaa kertaan elämäni aikana.. Ehkä se on se tuttuus.. Alitajuisesti valitsee ja jää siihen, mikä tuntuu tutulle, mihin on oppinut.. Mutta tässä on se lohtu, että kun asian tiedostaa, sille voi tehdä jotain ja asiat muuttuu, eikä tarvitse enää miettiä "miksi aina mulle sattuu tämmönen ihmissuhde". Kun ei se satu ja taivaasta tipahda, vaan johonkin tarpeeseen se vastaa.

Mulla on nyt aika hyvä tilanne oikeastaan. Vapaus ja elämä avoinna. Moni asia meni uusiksi sattumienkin summana, mutta aika hienoa miettiä, mitä voi tehdä. Aionkin kartoittaa kaikki vaihtoehdot, mitkä suinkin keksi, ihan hassutkin ja valikoida niistä. Mutta eihän näitä pysty edes akuutin raskaassa tilanteessa miettimään kun kaikki voimat menee muuhun. Todella korkea kynnys kyllä on enää yhteen muuttaa kenenkään kanssa. Mutta eipä ole pakkokaan! :D Ja rakastuminen tuntuu aika kaukaiselta juuri nyt, mutta eihän sitä tiedä..
mulle_riitti
 

Re: Rakkausriippuvuus

ViestiKirjoittaja Hemmiina » 31.3.2017 07:52:25

Täällähän on ihanan pohdiskelevia kirjoituksia rakkausriippuvuudesta; miksi ihminen rakastuu "väärään" tyyppiin, miten paljon lapsuuden kokemukset/äiti-isä -suhde vaikuttaa jne. Käytän nyt tilannetta törkeästi hyväkseni ja tuppaudun mukaan tämän otsikon alle... Vaikka tämä onkin päihdelinkki ja tarkoitettu päihdeongelmaisten läheisille, niin kaitpa meillä (entisillä) läheisillä on oikeus kirjoitella myös omista olotiloista, onhan ne enemmin tai vähemmin seurausta noista läheisten alko-ongelmista.

Itsellä on tällä hetkellä menossa todella kuormittava ajanjakso nimenomaan rakkausasioissa ja toivon, että ymmärrätte tämän tarpeeni avautua täällä... Minä erosin jotakuinkin tasan kolme vuotta sitten yli 20-vuotisesta liitostani, jossa mielestäni suurin kuormitustekijä oli miehen ajoittainen tarve rampata baareissa ja ottaa olutta. Sittemmin toki on selvinnyt, että taisi siellä olla joku nainenkin vetoapuna. No mutta, edelleenkin olen sitä mieltä, että elimme pääosin tasapainoista, tasaveroista ja turvallista, rakastavaa yhteiseloa ja perhe-elämää. Edelleen olen myös sitä mieltä, että ex-mieheni on ollut paras mies minulle, heikkouksineen kaikkineen.

Vasta viime syksynä aloin katselemaan ns. ympärilleni ja kokemaan kihelmöiviä fiiliksiä parin miehen kohdalla. Toinen on tuttu yli 30 vuoden takaa ja oikein yllätyin, kun hän pelkällä lämpöisellä halaamisella ja suukolla sai vuosikausia uinuneet hormoonini liikkeelle. Ei sillä, että asialla olisi ollut mitään seurauksia ja "kohtaus" meni kyllä parissa päivässä ohi :lol: .

Toinen mies on sitten puolituttu muutaman vuoden ajalta. Meillä on aina (kerran, pari vuodessa) nähdessämme juttu luistanut tosi hyvin ja viime syksynä hän sitten kertoi eronneensa jo ed. keväällä. Tuon uutisen kuultuani olin aivan taivaassa, oikein itsekin yllätyin, miten asia sai minut innostumaan. Noh, ehti kulua useampi kuukausi, ennen kuin näin tuota miestä yhdessä ravintolassa ja tietystikin käytin tilanteen hyväkseni ja menin juttelemaan. Yksi asia johti toiseen ja sehän oli sitten menoa...

Taisi mennä ainakin kuukausi, ennen kuin näin miestä taas paikallisessa tanssiravintolassa. Tälläkin kertaa löysin itseni hänen vierestään ja samalla "koukku" upposi syvemmälle. Mitään jatkoja emme sopineet, koska miehellä on vapaa-aika tosi kortilla; tekee vuorotyötä ja hoitelee omia maajussibisneksiä. Noh, mies pysyi mielessäni aamut ja illat, välillä laittelin ikävissäni jotain viestiä ja hän aina ystävällisen neutraalisti vastasi.

Nyt näin häntä pari viikkoa sitten, taas tuolla kaupungin yössä (käyn siis ns. liikenteessä noin kerran kuukaudessa tai harvemmin). Mies tuli meidän vieressä istuvan naisseurueen luokse juttelemaan, toki moikkasi silmillään minua. Olotila oli aika karmea... Päätin, että en hänen perässään enää "ruikuta" ja lähdin ystävättäreni kanssa ihan toiseen suuntaan, mihin tiesin miehen illan päätyvän. Jossakin vaiheessa yötä laitoin viestin, että "nyt tuli selväksi, että kiinnostus on yksipuolinen. Yritän irrottautua tästä koukusta, mutta halusin, että tiedät tilanteen". Tunti tuon jälkeen mies vastasi, että kyllä hänkin on minusta kiinnostunut... Soitin miehelle ja taas meikänaista vietiin! Voitte vaan kuvitella, että tuon reissun jälkeen omat tunteet on entistä voimakkaammat. Olin miehen luona yli 15:teen, kunnes hän vei minut kotiin. Kävin suihkussa, syötiin aamupalaa, katseltiin yksi leffa yhdessä. Siis kaikkea muutakin, kuin pelkkiä petipuuhia. Mutta, edelleenkään ei yhtään mitään lupausta tulevasta, minkä ymmärrän hänen kohdallaan oikein hyvin.

Laitoin nyt alkuviikosta hänelle viestin, jossa kyselin kuulumisia. Vastasi olevansa täystyöllistetty, eikä vapaa-aikaa ole yhtään. Tulkitsin rivien välistä, että "sorry, mut mulla ei ole sulle aikaa..."

Samaan aikaan yksi mies yrittää tehdä minuun tuttavuutta. Ollaan tutustuttu netin kautta ja toistaiseksi vain vaihdeltu viestejä. Hän asuu suht lähellä ja tuntuu, että meillä on todella paljon samoja elementtejä arjessamme orapihlaja-aitaa myöten (tuon ehkä tajuaa vain ne, joilla on orapihlaja-aita) :P . Tämä mies tietää, että tunteeni on nyt varattu muualle, mutta on valmis tutustumaan paremmin ja odottamaan...

Luin päiväkirjojani vuosilta -84 - 92. Hämmennyksekseni tajusin, että ihan samoja kuvioita on ollut silloin parikymppisenä, kuin nytkin! Silloinkin oli olemassa ns. sydämenvaltias, josta sain vähän niin kuin armopaloja silloin tällöin, sitten oli joku helpompi "saalis" ja sitten vielä se kolmas, joka hörräsi ympärillä, mutta jota en huolinut. Noh, se kolmas on tuo samainen yli 30 vuoden takainen mies, josta tuossa ihan aluksi kerroin. Hän siis kaipaa minua edelleen...

Ei tämä nyt kamalan kivalta tunnu, että nainen on yli 50, mutta tunnetilaltaan, kuin 25! Ihan kuin en olisi oppinut elämässäni yhtään mitään... Tai ihan kuin olisin ollut jossakin "kuplassa" koko avioliittoni ajan ja nyt taantunut sitä edeltäville vuosille.

Jottei tämä aihe nyt karkaisi ihan päihdeasioista, niin sen verran pitää naurahtaa tilanteelleni, että oma viinin"maistelu" on jäänyt todella vähiin, kun pelkään juovuspäissäni laittelevani tuolle tunteideni valtiaalle viestejä. Mokasin aika rankasti tuossa helmikuun puolella, kun yhtenä yönä lähettelin useita viestejä ja yritin jopa soittaa! Mies oli ollut nukkumassa iltavuoron jälkeen. Vastasi taas ystävällisesti seuraavana päivänä ja oli sitä mieltä, että "sattuuhan tuota", mutta silti hävetti. Olinkin kyllä jo ennen hänen vastaustaan pyytänyt anteeksi, kun itse heräsin aamulla aikaisemmin, kuin tää mies.

Nomutta, jos nyt ketään lohduttaa, niin sattuu sitä näköjään fiksulle, elämää kokeneelle, aikuiselle naisellekin näitä hallitsemattomia rakkausjuttuja 8) Että näillä fiiliksillä kohti kesää!
Hemmiina
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 257
Liittynyt: 28.1.2013 08:13:15

EdellinenSeuraava

Paluu Kotikanava

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 9 vierailijaa