[Sintti]

Taidat olla kummitushaamu oikeassa. Että ei ole järkevää antautua keskustelulle, vaikka oma arvomaailma sitä huutaisikin. On totta, että suhteessa oli mahdollista keskustella. Keskusteltiin kovastikin selvinpäin, ja toinen oli tosi ymmärtäväinen ja halukas puhaltamaan yhteen hiileen. Mutta pullon auettua, ei millään ollut enää mitään väliä. Tämä pitää mun pitää mielessä. Ettei keskustelu muuttaisi yhtään mitään, suhde oli valheellinen jo alusta alkaen ja tämän hyväksyminen auttaa ainakin mua eteenpäin. Jos mies pystyi pyörittämään mua noinkin kauan fiksuine sanoineen, lupauksineen ja ymmärtämiseen, miksi ottaisin riskiä, että pyörittäisi mua taas? Olen riuhtaissut itseni irti, enkä siis hankaloita omaa oloani enää keskustelemalla hänen kanssaan.
Kiitos taas rakentavasta palautteesta. Sitä ei aina nää itse metsää puilta, kun antautuu tunteen valtaan!

[Akvara]

Mulla oli myös toive, että suhdetta olisi voitu eron jälkeen selvittää puhumalla, mutta onneksi tajusin, että alkoholistin kanssa tämä oli täysin mahdotonta. Hänen käsityksensä omasta tilastaan oli täysin vääristynyt (ja kuulostaa, että sunkin puolisolla on ihan sama tekojen ja sanojen ristiriita) Miten tällaisen ihmisen kanssa olisi pystynyt jotenkin rakentavasti tai hyödyllisesti purkamaan tilannetta, kun alkoholismi-sairaus sotki ajattelua ja realiteettitsekkaus ei toiminut?

Itse ratkaisin asian keskustelemalla asioista terapeutin kanssa. Hänellä oli tilanteeseen paljon terveempi, ulkopuolelta tilannetta katsovan henkilön näkemys ja keskustelu hänen kanssaan auttoi mua todennäköisesti miljoona kertaa enemmän kuin keskustelu juopon kanssa (se todennäköisesti olisi vaan sekoittanut niitäkin asia, jotka olin jo omassa päässäni saanut selväksi)

Alkoholisti on sairas ja musta sen pitäminen lähtökohtana kaikissa asioissa on hyvä muistisääntö! Alkoholistin kanssa ei voi asioita hoitaa kuten terveen ihmisen. Alkoholistin kanssa ei voi asioita selvittää, kuten terveen ihmisen. Me voidaan toivoa monia asioita, mutta tuo edellä sanottu on faktaa, jonka kanssa on vaan elettävä.

Minusta sun kannattaa vaan haudata se toive, että pystyisit asiaa alkoholistin kanssa selvimään. Sun pitää etsiä muut tahot joiden kanssa voit asiaa käsitellä. Terapeutti tai al-anon esimerkiksi suositeltavia.

Tämä voi kuulostaa tylyltä, mutta sä satut vaan itseäsi, jos yrität toimia alkoholistin kanssa niin kuin toimisit ns terveen ihmisen kanssa.

[pohdiskelija_]

Tämä voi kuulostaa tylyltä, mutta sä satut vaan itseäsi, jos yrität toimia alkoholistin kanssa niin kuin toimisit ns terveen ihmisen kanssa.

Tässä se on hyvin kiteytettynä. Pätee alkoholistiin sekä tietyntyyppisiin henkisiin ja persoonallisuushäiriöisiin. Ensinnäkään niitä ongelmiahan ei olisi edes syntynyt siinä ihmissuhteessa, JOS se kyky keskustella normaaliin tapaa olisi ollut olemassa.. Jos sitä ei ollut aiemminkaan, niin eritilanteessa siihen tuskin on kykyä, saati halua senkään vertaa.

Se on niin surullista, mutta omallakin kohdallani tuntuu näin jälkeenpäin, että toinen meistä puhui kiinaa ja toinen retoromaniaa.. Ei ollut yhteistä kieltä, eikä oltu samassa todellisuudessakaan. Pariterapeutti voisi olla tulkki siinä välissä, mutta usein sekään ei kiinnosta. Kaiken pitäisi vaan jatkua niinkuin ennenkin tai oikeastaan puolison tyytyä aina vaan vähempään.. yhtään missään..

Mutta kannattaa hakeutua itse puhumaan jonkun ammattiauttajan kanssa ja miksei toisten ihmistenkin. Saa vähän uutta näkökulmaa asioihin, tilanteeseeen ja itseensä, kun on jo lipsahtanut osin vääristyneen maailman puolelle. Tulee sitten nykyistyä takasin, tai ylipäätään normaalimpaan ihmissuhdemaailmaan, jos siellä vaikka ei ikinä oikein ole ollutkaan.

[Sintti]

Niin, tuo on varmasti totta, ettei miehellä ole sama näkemys asiasta, hän ei pidä juomistavoissaan mitään ongelmaa. On tosi pahoillaan ilkeistä sanoista, mutta vähättelee tehtyjä sopimuksia, koska "kyllähän nyt miehellä on oikeus välistä juoda". Ja niin onkin, mutta se, että minä arvotan enemmän tehtyjä sopimuksia ja lupauksia taitaa olla miehen maailmassa vaan liian tiukkapipoista. Kun se pullo kuitenkin voittaa aina.

Tiedän riskit, enkä antaudu keskustelemaan. Olisin helppo saalis ja kohta taas takaisin vanhassa uskomassa ja toivomassa muutokseen. Yritän niin kovasti ajatella, että alkoholismi on sairaus, että se vääristää ihmisen ajatusmaailmaa niin kovasti, ettei itsekään tiedä, kuka on ja mihin pystyy ja mihin ei. Ettei ne tahallaan, vaan ne ei vaan pysty muuhun. Tuurijuoppous on kyllä yksi kirottu alkoholismin muoto! Kun voi mennä pitkäkin aika hyvin ja alkaa uskomaan, ettei tässä olekaan mitään ongelmaa, kunnes sitten taas, ihan puskista, korkki narahtaa ja meno on kuin villissä lännessä. Sitä on tosi vaikea käsittää.

Tässä on mennyt jo yli kuukausi ilman näkemistä. Välistä on hyviä päiviä, mutta välistä ikävä on niin kova, että joudun kamppailemaan, etten ota yhteyttä. Silloin luen miehen lähettämät ilkeät viestit uudelleen ja pohdin, haluanko mä tätä elämääni. Enkä koskaan ole halunnut.

Kiitos teille kaikille vastauksista! Ne ovat olleet kultaakin kalliimpia. Tiedätte, mistä puhun. Myös siitä eroamisen vaikeudesta. Kun järki sanoo toista, mutta tunteet toista. Ja vaikeudesta hyväksyä, että pullo ajaa aina parisuhteen edelle.

[pohdiskelija_]

Tapaaminen aukaisee haavat. Jos on hetken mukavaa ja alkaa toivoa "josko sittenkin" ja niin on äkkiä samassa karusellissa taas. Toisaalta joskus humalaisen näkeminen vahvistaa eropäätöstä. Mun oli kaikkein vaikeinta hyväksyä se, etten tosiaankaan ole kovin tärkeä, tai että ainakin alkoholi on minua tärkeämpi. Ja työkin meni mun edelle. Siinä oli tovin aika epäuskoinen olo. On yksinäinen ja kaipaa.. Ehkä minä ainakin kaipaisin sellaista, mitä ei koskaan ollutkaan, sitä mitä toivoin olevan.. Mutta en halua enää alentaa itseäni, tyytymään olemaan kakkonen alkoholille.

Tokihan sen ymmärtää, että kyse on sairaudesta ja juoppo itsekin käy aikamoista jaakobinpainia, toivoo ja tuntee syyllisyyttä. Aikuisetn ihmisten ei vaan tarvitse leikkiä jeesusta ja koittaa pelastaa aina joku onneton, kuten itse kaksi kertaa peräkkäin yritin. Ymmärtää voi toisen vajavuutta, mutta myös omaansa, että kuinka kauan itse enää jaksaa. Ja että ymmärtää ja on myötätuntoinen ei tarkoita sitä että on jotenkin pakko tai tarpeen uhrata oma ainutkertainen elämänsä.. Tapauskohtaisesti tietenkin, mutta että tekee jonkun valinnan, eikä vaan odota tai ajaudu tilanteesta ja päivästä toiseen heittopussina.

Katse siis nyt omaan itseemme! Kuka minä olen ja millaisten ihmisten seurassa on hyvä olla? Mulla on työn alla omaehtoinen taideterapia, hauskaa ja hyödyllistä, vaikka voi kuulostaa lapselliselta. Sain käsiini myös kirjan "Kirjoita totuutesi! kirjoittajat Anne Lindholm-Kärki ja Kirsi Virkkunen. Käsittelee luovaa kirjoittamista. Kummasti, varsinkin käsin kirjoittaessa ajatukset selkiintyy, kun kirjoittaa tajunnanvirtaa ja tunteitaan sensureoimatta paperille. Tuossa kirjassa on myös ohjeita mm kirjoittaa sama toisesta näkökulmasta. Tavoite on saada mielnsä kiemurat, tunteet, surut ja menneisyys jotenkin käsiteltyä, jottei niihin juutu liiaksi. Hyväksyä sitten lempeästi, että tämä on ollut minun elämääni ja minun valintojani.

Ammattiapuakin on hyvä hakea, jos tuntee tarvitsevansa. Aika pitkälle päsee ominkin avuin ja erokirjoja mm Marianne Stolbowilta kannattaa lukea. Sari Valton ohjelmakin lienee vielä kuunneltavissa areenassa. Se oli kiinnosta, miten helposti toistamme vanhempiemme virheitä.. Kolem ydinkysymystä olivat:
1. Vastattiinko tarpeisiini lapsena?
2.Opinko luotamaan ihmisiin ja elämään?
3. Miten minua palkittiin? (suorituksista, toisten hoivaamisesta, sain olla edes rauhassa jos olin huomaamaton ja kiltti jne.

Kolmoskohdan mallilla sitten helposti lähtee parisuhteeseen, kauppaa tai tarjoaa sitä, mikä on toiminut, kun haluaa jonkun hinnalla millä hyvänsä.

Mun oma käyttäytymisansa on tuo hoivaaminen. Tulin hyväksytyksi kun hoivasin muita ja olin kiltti.. Ja mitäpä luulette, millaisia ihmissuhteita tuolla menetelmällä syntyy? Sitähän poimii hoivaa vaille jääneitä aikuisia lapsia ja sitten se suhde tosiaan on vähän äiti-lapsi tyyppinen, ei kahden aikuisen välinen suhde. Eihän kukaan tervepäinen mies edes halua siihen rooliin, joten sillä kalaverkolla tulos on ollut just tämä mikä on ollut.

Mutta nyt aion yrittää kasvaa ihmisenä. Yksin olen osannut olla ennenkin, mutta jos koittaisi ihmissuhdeasioissa vähän muuttaa toimintatapoja.. Hulluuttahan on toimia aina samalla tavalla ja odottaa silti eri lopputulosta.

[Sintti]

Sitkeässä tämä "tauti" istuu minussakin, vaikka niin olen teidän, muiden ja omia viisaita sanoja kuunnellut.

Menin laittamaan miehelle viestin, missä toivoin yhteydenottojen loppuvan, koska vaikeuttaa irrottautumista ja laitoin tosi nätisti kaikesta, enkä enää syyllistänyt, enkä yrittänyt saada havahtumaan. Halusin viestilläni tuoda ilmi, että haluan luovuttaa ja hyväksyä, ettei koskaan tulla toisiamme tässä täysin ymmärtämään, että ajatus lähtökohta on jo niin erilainen. Tämän viestin tarve lähti varmaan siitä, että ei mun mielestä vain lopeteta suhdetta, varsinkin noin ikävällä tavalla ja kävellä pois. Ajattelin, että jos lähetän vain viestin, eikä nähdä, niin homma on siististi alta pois hoidettu ja voin nukkua yöni levollisemmin.

No mieheltä oli tullut aamulla klo 4.11. (kyllä baarit menneet just kiinni) viesti, ettei halua lopettaa mun kanssa yhteydenpitoa, kuolee tähän tilanteeseen ja jos mä vain lopettaisin kiukuttelun, niin voitaisiin olla yhdessä, niin kuin meidän kuuluu.

Ja PAM! Mitä mun hyväksynnälle tapahtui?? Suutuin, niin pirusti ja jouduin tekemään töitä, etten alkanut naputtelemaan napakkaa vastausta. Sen sijaan naputan sen tänne. KIUKUTTELULLA??? Onko se kiukuttelua, jos lähden, kun sopimukset ja pyhät lupaukset rikotaan kerta toisensa jälkeen? Kun minua on loukattu ilkeillä sanoilla ja katoamistempuilla? Kun olen ihan rikki tilanteesta ja koen lapsuuteni traumoja uudelleen, kun toinen arvottaa pullon minua tärkeämmäksi? Siis mitä v....tua sen miehen päässä liikkuu???!!! Sillä on nyt ihan kääntynyt nupit uuteen taajuuteen, kun pitää käytöstään hyvinkin normaalina miehisenä käytöksenä, eikä enää sanallakaan viittaa siihen, kuin petti lupaukset. Aikaisemmin ymmärsi niin kovin menneisyyttäni ja ongelmaa humalaisten ihmisten kanssa, nyt se ei ole enää edes keskustelunaihe? Vaan mun kiukuttelu?

Siis mitä h....tiä!!!??? Puran tämän hämmennyksen ja suuttumuksen nyt tänne, en lähetä miehelle mitään. Tajuan kyllä, ettei me tässä asiassa puhuta samaa kieltä. Mutta teidän kanssa puhun. Pitäisikö tässä ajatella, että me ollaan ihan eri laji, mies ja minä, ettei meidän aivot ole edes samanlaiset ja tästä syystä tämä alko-asia ei tule koskaan olemaan sellainen, mistä voidaan puhua yhteisymmärryksessä? Onko se pullo jo sellainen kuningas, että se peittää alleen kaiken aiheuttamansa mielipahan, rikotut lupaukset ja loukkaukset? Että siitä pullosta on tullut jo niin tärkeä, ettei näistä asioista enää edes puhuta, vaan pulloa ja oikeutta juoda mieluummin puolustetaan?

Voi, kun voisi vaan sanoa morjeens, ja kääntyä kannoillaan, kun huomaa, että suhde on paska, mutta sitkeästi minuakin vielä pyörittää tämä mielettömyys. Helpompi olisi melkein hyväksyä se, "etten rakasta sua enää, tai kasvoimme erillemme!, kuin tällainen mielipuolinen ajatusmyrsky, missä ei meinaa hyväksyä sitä, että toinen voi oikeasti ajatella noin, kuin ajattelee!

Huh helpotti purkaa tänne, vähemmän kiusauksia lähettää miehelle.

[yksin jouluna]

Hienoa tuo, että kirjoitatkin tänne ja purat tuntojasi. Just pienistä asioista, että miten toimii, syntyy sitten kuitenkin paljon. Jaksuja!

[pohdiskelija_]

Sintti. Mieti Kaija Koo laulua "mä alan vihdoin viimein käsittää, etten tarvii lupaa keneltäkään".
Helpostihan sitä odottaa jotain lupaa ja armahdusta juopolta tyyliin okei et ole mun kanssa onnellinen joten erotaan.. Mutta sitä "lupaa" ei juopolta saa eikä sitä tarvita. Alkoholisoitunut ihminen on pahimmillaan loputtoman itsekäs. Haluaa juoda ja haluaa toisten ihmisten olevan siinä ja kestävän sen. Ja miksei se ole kätevää; juomisen riemuriihi, sitten joku hoivaaja, jolta saa lämpöä ja seksiä. Alkoholisoitunut ihminen harvoin käsittää miten epäreilu asetelma tämä on sen toisen kannalta. Eikä halua käsittää. Juha Kemppisellä on hyviä kirjoja. Alkoholismin keskivaiheessa ihminen valittaa syvää yksinäisyyttä, mutta silti ihmissuhteet ei onnistu eikä oikein kiinnosta. Asiatieto auttaa ainakin mua tässä, samaten kuin läheisen muistisairaudessa.

Usein yhteydenpidon lopettaminen voi olla ihan hyvä ratkaisu. Menee muuten tavattoman lapselliseksi vääntämiseksi, juuri kuten kirjoitit. Oma elämä menee vaan sekaisin. Monesti ainakain joku aikalisä ja tauko tekee hyvää. Oma exäni taitaa olla siirtymässä alkoholismin loppuvaiheeseen, valittaa sekoavansa ja on pirun kärttyinen ja oikukas. Mutta on pakko kuulemma ottaa. Ja varmaan onkin, ei taida hänellä enää ilman katkoa onnistua.. Sairaus etenee koko ajan. Mulla nyt on se tilanne, ettei mun elämä tuosta mene sekaisin, kun välimatkaa on ihan maantieteellisestikin. Mutta täytyy myöntää, että hiukan jää aina päähän kiertämään kaikenlaista, ehkä salaa toivon, että oman itsensä vuoksi lähtisi katkaisuun, mutta siitä ei näy, eikä kuulu mitään merkkejä.

Joo ja ei ihminen tarvitse lupaa tehdä omaa elämäänsä ja onnellisuuttaan koskevia päätöksi. Ei omilta vanhemmiltaan eikä puolisolta eikä exältä. Sattuuhan se ja elämä on epävarmaa.. Mulle riittää, että nyt aikuisena ne pieleen menneetkin päätökset on omia. Silloin ei tule katkeraksi. Mun päätökset, mun elämä ja mun vastuu.

Tänne on hyvä purkaa tuntojaan. Meitä on tässä viinan kyllästämässä maassa, nyt vappunakin aika liuta.. Siis juoppojen läheisiä..

[Vieraampi.]

Oi vanha kunnon kiukuttelu! Klaara vappen kaikille.
Minäkin päihderiippuvaisen kanssa sain törmätä tuohon, että jopa keskustelu oli monesti "Kiukuttelua"

Kun eroaa ja keskustelee päihdeongelmaisen kanssa, niin ainakin on hyvä halutessaan toistella vaan sitä, että kun sinä juot, niin siksi erotaan. Tai kun sinä juot, niin siksi ei tavata. Ja koska olet krapulassa, siksi ei tavata. Koska en halua alkoholia elämääni, siksi erotaan. Tai muuta, minkä kokee itselleen olevan se totuus.
Alkoholisti pystyy kävelemään suhteesta ulos siten, että kuvittelee eron johtuneen "erimielisyyksistä siipan kiukuttelun vuoksi. Kiukuttelusta johtuneiden kommunikaatio-ongelmien vuoksi"
Näin hän pääsee taas kerran kohtaamasta totuutta alkoholinkäyttönsä suhteen:)
Ja sekin on varma, että näin hän tekee huolimatta siitä, kuinka paljon hänelle totuutta puhuu juomisesta. Ja lopulta sekin voi olla vain oman oksan sahaamista, kun yrittää erotessakin vielä viimeisillä sanoilla "Pelastaa" toisen..
Joten ymmärrän senkin että sanoo ympäripyöreästi perustelut.

Koska teet niin tai näin, niin toisen juomiseen ei voi vaikuttaa.

Sitä paitsi tällä hetkellä minulle olisi painajainen, jos eron kypsyteltyäni ja tehtyäni mies yhtäkkiä reipastuisikin ja "joutuisin" ottamaan takaisin. Rakkaus ihan tosi loppuu joiltakin vaimoiltakin jopa. Se voi vaan yhtäkkiä loppua? Ehkä.

[pohdiskelija-]

Mietin asiaa tänään paljonkin.. Riippuvuusongelmaisen ihmisen maailma on vääristynyt. Toki jotkut ovat höynäytettäviä ja jatkuvan hyväksikäytön kohteena, mutta enemmistö ehkä kumminkin aika itsekkäitä.. Keskustelut on aika vaikeita, niissä on ihan oma logiikkansa. Alkoholisti voi ihan hyvin jättää tulematta synnytykseen tai tueksi johonkin, mihin on lupautunut. Juopumuksen takia. Toisaalta jos hänellä on joku ongelma, vaikka humalassa hukattu lompakko, sitä pitäisi KAIKKIEN vaikka kuolinvuoteelta nousta etsimään. Suhteellisuudentaju on hukassa ja ymmärrys itse aiheuttamistaan pettymyksistä hyvin ohut. Mieli muuttuu koko ajan, lupaukset ei pidä, eikä ongelmia voi käsitellä; se on juuri heti tuota kiukuttelua tai nalkuttamista. Tuo maailma on niin outo ja käsittämätön ja hyvin epävarma, kun viimeiseen asti "jännittää" toteutuuko joku luvattu asia.

Ihminen on sairas, ei pysty muuhun. Läheisten asia on sitten pohtia, haluaako elää elämäänsä sairaan ihmisen ehdoilla. Joutuuhan muitakin asioita ratkomaan, kestääkö jatkuvaa pettämistä, vakavia mielenterveysongelmia, jaksaako hoitaa vammaista lasta jne. Monenlaisia tunteita risteilee, ristiriitaisiakin. Aika näyttää oliko päätös hyvä vai huono...

Usein siinä menee jotenkin rikki läheisetkin. Olen ruvennut ajattelemaan, että parasta on vetäytyä sille etäisyydelle, jolla kestää olla. Sehän voi olla ihmisestä riippuen oma huone, oma asunto tai ääripäässä välien katkaiseminen. Asiaahan voi sitten harkita, jos tulee yhteydenotto oikeasti raitistuneelta ihmiseltä, joka ymmärtää tekojensa luonteen. Kaikki eivät raitistu ja alkoholi kuolinsyynä tuntuu vaan lisääntyvän. Ja tietysti muutkin päihteet.

Hauskaa vappua! Toivottavasti useimmat edes pystyvät viettämään sen halutessaan ilman päihtynyttä seuraa. Mulla tämä onni on tänä vappuna, vaikka hiukan muita raskaita asioita onkin elämässä.

[Sintti]

Voi että, ku teiltä tulee viisaita sanoja! Ne on musiikkia korville, kun on yrittänyt epätoivoisesti saada miestä ymmärtämään mun puolta asioista.

Ehkä eniten tunnen olevani tosi loukattu, kun toinen pitää käytöstään oikeutettuna, vaikka se on aiheuttanut mulle tosi paljon mielipahaa ja surua. Siihen loukattuun olotilaan olen kai hakenut helpotusta mieheltä; tuloksetta. Ja sen hyväksyminen, ettei mies voi mun särjettyä sydäntä parantaa tai edes ymmärtää, on tosi vaikeaa.

Tuo oli hyvä neuvo, että toistaa vaan mantran tavoin sitä, miksi halusi erota. Halusin erota, koska mies joi liikaa. Se on se emosyy. Siitähän seurasi miljoona muuta syytä, mutta miksi niitä enää paloittelemaan? Mies joi liikaa. Ja mä en halua olla sellaisen miehen kanssa. Jos tätä nyt vaan jankuttaisi itselleen. Ettei mene solmuun itsekin kaikista eri syistä ja ala kyseenalaistamaan, että onko ne nyt sittenkään kunnon syitä. Liika juominen on mulle kunnon syy. Vaikkei miehen mielestä juokaan liikaa, vaan on ihan normaalia nollata kavereiden kanssa, niin mun silmiin se on joka tapauksessa liikaa. Siitä seurasi ikäviä asioita, mitkä jätän nyt erittelemättä. Mies vain joi liikaa. Piste.

Vanha kunnon kiukuttelu! Voi herttinen! Nauratti jo vähän, kun olette muutkin saaneet syytteen turhasta kiukuttelusta. Ja voihan sitä kutsuakin kiukutteluksi, jos niin haluaa, mutta siihenkin on syynä se liika juominen. Ihan kaikkeen, mikä meni pieleen, on syynä liika juominen. Kyllähän mä annan toisen pitää juomisensa, kun sitä niin hellyydellä vaalii. Epäreilulta ja uskomattomalta se tuntuu vieläkin, että toinen mieluummin valitsee jonkun juomisen. Mutta ehkä se ei olekaan terveen ihmisen valinta, vaan sairaan. Eihän kukaan terve valitse mieluummin päihdettä kuin parisuhdetta, vai?? Toisaalta en taida itsekään olla ihan terve, kun annoin niin monta kertaa kävellä itseni yli. Ja vieläkin roikun henkisesti tässä suhteessa. Läheisriippuvuuttako? Kamalan vaikeaa antaa periksi sille, että ei voi toiseen vaikuttaa, vaikka näkee valinnan mielettömyyden.

Vaikka mieshän valitsisi molemmat. Minut ja pullon. Sehän olisi tosi kätevää....miehelle. Mutta mitä se minusta tekisi? Kynnysmaton? Tai alkaisin itsekin ottaa omia vapauksiani, ehkä juoksemaan vieraissa pedeissä tai muuten valehtelemaan? Eihän sellaista suhdetta voi olla, missä vain toisella on erivapauksia?

Koska olen ihanan epätäydellinen ja täydellisen kiinni henkisesti vielä miehessä, sallin itseni toivovan miehelle kovin ikävää vappua, viinakramppeja, juomisen aiheuttaman mielihyvän katoamista. sepelvaltimo- ja verenpainetaudin äkillistä pahenemista ja liskojen öitä. Kiitos ja anteeksi

Ikävistä ajatuksista huolimatta lupaan itselleni, etten lähetä mitään viestiä miehelle, opettelen jankuttamaan itselleni, että erottiin, koska mies joi liikaa, eikä ole enää mitään, mitä miehen kanssa pitäisi läpi käydä. Puran tänne pahaa oloani ja ajatuksiani ja olen äärimmäisen kiitollinen teille vastauksistanne. Tämä on kuin terapiaa, saan teiltä juuri niitä sanoja, mitä tarvitsen. Toivon, että jonain päivänä pystyn antamaan edes osan takaisin.

[Akvara]

Mua helpotti omassa eropyristelyssäni hirmuisesti ajatus siitä, että tilanteessa, jossa vetää köyttä hirviön kanssa, voi voittaa myös siten, että vaan päästää sieltä omasta köydenpäästään irti. Mä tein niin. Päätin, että katkaisen kaiken yhteydenpidon exääni (pois lukien se pakollinen eron käytännön puoleen liittyvä yhteydenpito, joka oli pakko hoitaa) En siis viestinyt hänelle mitään enkä vastannut hänen viesteihinsä. Hän yritti viestittää muutamaan kertaan, mutta tiesin, että viestien tarkoitus oli vaan saada multa joku reaktio ja sitä kautta saada mylly pyörimään uudestaan. En siis vastannut mitään. Kun mies hoksasi viestimisen turhaksi, loppui se hyvin nopeasti itsestään. Laitoin hänelle facebookiin estotoiminnon päälle ja tallensin numeron kännykään nimellä ”älä vastaa”. Työyhteyksissä harvakseltaan törmätään, mutta silloinkin vältän kaikkea ylimääräistä kommunikointia.

Mä en myöskään ”seuraa” exäni elämää mitenkään. Mua ei kiinnosta juoko hän vai ei enkä kyttää hänen uusia suhteitaan. Hän on mulle aika lailla ilmaa (eikä siis ilmaa siinä hengitys mielessä…) Olen siis antanut anteeksi unohtamalla koko miehen.

Alkoholisti on pohjattoman itsekäs, se on vain osa taudinkuvaa ja se kannattaa hyväksyä. Ei alkoholisti välitä kenenkään muiden tunteista. Siksi on turha yrittää saada häntä tajuamaa sitä, mitä pahaa hänen käyttäytymisensä aiheuttaa. Sitä yrittäessä vain kuluttaa omat voimansa ja saa itselleen pahaa oloa. Helpompi on hyväksyä tämä ja antaa tilanteen vain olla. Sä tajuat mitä mies on sulle tehnyt. Sä myös tajuat, että et halua elää elämää, jossa sua kohdellaan niin. Se riittää. Normaali ihminen toivoisi oikeutta itselleen ja anteeksipyyntöä, mutta alkoholistin kanssa homma ei mene niin. Se on surullista, mutta faktaa.

Mun neuvo on se, että nyt suljet omalta puoleltasi oven lopullisesti. Sä olisit toivonut, että se voidaan tehdä yhdessä, mutta se ei ole mahdollista. Sun ei kuitenkaan tarvitse vetää köyden toisessa päässä. Voit lopettaa koko taistelun myös yksipuolisesti vain päättämällä siitä. Keskity itseesi ja omaan ihanaan tulevaisuuteesi. Jos sulla on asioita, joita haluaisit sanoa exällesi, niin tule kirjoittamaan niitä tänne. Uskon vahvasti, että täällä pystyt käymään asioita tuhat kertaa itseäsi rakentavammin kuin mitä exäsi kanssa pystyisit. Sulla ei ole mitään velvotteita huolehtia hänen hyvinvoinnistaan (eihän hänkään huolehdi sun hyvinvoinnista). Keskity siis itseesi!

[Sintti]

[quote][/quote]Sä tajuat mitä mies on sulle tehnyt. Sä myös tajuat, että et halua elää elämää, jossa sua kohdellaan niin. Se riittää. Normaali ihminen toivoisi oikeutta itselleen ja anteeksipyyntöä, mutta alkoholistin kanssa homma ei mene niin. Se on surullista, mutta faktaa.

Siinäpä se! Kaikki viisaus muutamassa lauseessa! Kiitos! Tätä mä tankkaan nyt kallooni.
En halua elämää, missä mua kohdellaan noin.

Kyse on kuitenkin vaan siitä, missä vaiheessa irtautumista mä olen, ja itse olen vielä vaiheessa, koska en osaa päästää irti siitä, ettei toinen tajua tekojensa seurauksia. Järki jo ymmärtää, mutta tunteet ei. Pitää siis vaan antaa itselleen aikaa ja hokea näitä viisaita sanoja ja odottaa, että tunteet ja sydänkin tämän joku päivä ymmärtää.

Lakkasin myös seuraamasta exää somessa. Huomasin, että teki mulle huonoa ja niin vaikeaa, kuin sen lopettaminen onkin, tein sen silti. Oikeastaan aika säälittävää, että piti toista vielä kytätä, mutta taas kerran päästään siihen, etten ole vielä irrottautunut. Mutta haluan irrottautua. Siispä ei viestejä exälle, eikä some-kyttäilyä. Kuukausi meni kärvistellen, ehkä toukokuu on helpompi?

[xyzxyz]

Mä en ihan vielä osaa luovuttaa ajatuksesta, että eikö se mies oikeasti tajua tekojensa seurauksia? Eikö sitä hävetä? Onko sille paskanpuhuminen ihan ok?

ihminen pystyy usein laittamaan pahat asiat, häpeän ja seurausten miettimisen tilapäisesti hyllylle ja keskittyä vaikka töihin. varmasti sinäkin selviät raivokohtauksen aiheuttamasta häpeästä huolimatta esim. työpäiväsi.

toki asiat jonkun verran varmasti painavat hänen mieltään, mutta sen kestää koska perjantai-iltana "kaikki järjestyy" eli kännit, mikään ei enää haittaa. mutta tällä kertaa toki semmoiset ettei taas mokaa tai tule pahaa krapulaa. ongelmia ei tarvitse käsitellä kun ne hänen mielessään lakkaavat painamasta mieltä. humalassa voi sitten vähätellä tekoaan (jos ei muuten, niin omassa päässä) että ei tuo nyt niin paha ollut, ja eihän se enää toistu kun ei enää koskaan juo niin paljoa.