Hei,
kuulisin mielelläni näkökulmia "lievästä alkoholismista". Ja jos jollakulla on kokemusta ulkomaalaisen puolison vaikeuksista sopeutua Suomeen. Ollaan oltu miehen kanssa yhdessä 5 vuotta. Asuttiin Briteissä vajaa 2 vuotta ja nyt Suomessa reilut 3 vuotta.
Mies ei juo kotona (se on hänen mielestään alkoholismia). Ei ole omasta mielestään alkoholisti (kun ei ole niinkuin sukunsa miehet, jotka ottaa joka päivä/pitkiä ryyppyputkia). Nyt alkanut välillä sanoa, että hän on masentunut ja että alkoholi on hänelle ongelma, mutta ei aio lopettaa juomista. Parin viikon välein kuulemma täytyy saada pää sekaisin jotta voi rentoutua (rankka perhetausta ja lapsuus/nuoruus, ikävät jutut painaa välillä mieltä). Omasta mielestään pärjää hyvin (esim. isäänsä verrattuna) koska ei esim.ole veloissa tai uhkapelaa. Meillä on pienet tulot. Raha-asiat ahdistaa miestä - yleensää pari päivää sen jälkeen kun on katsottu tulevan kuun tulot ja menot hän pyytää äidiltään ja isältään rahaa Briteistä, että voi mennä baariin. Meidän tulojen mukaan kummallekin sovitut rahat "omiin menoihin" ei tunnu riittävän --> ahdistaa --> tekee mieli mennä juomaan. Tuntuu niin uskomattomalta, että aikuinen mies pyytää rahaa tuollaiseen vanhemmilta! Hänen perheessään irlantilais-englantilainen työväenluokkainen perhe, on "juhlittu" (juotu) paljon, mutta yleensä sosiaalisesi ja hyvällä fiiliksellä. Briteissä kun asuttiin niin tuo hänen juominen oli kaverien/perheen kanssa juhlimista. Täällä ei sitten ole niitä kavereita, niin lähtee yksin baariin.
Kaava on tämä: riita/jokin menee huonosti, niin mies lähtee baariin. Tapa käsitellä pettymystä. Sanoo, että myös ahdistaa olla pienessä asunnossa joka ei tunnu omalta/baari tuntuu "vapaammalta". Tuntuu, että hän tarvitsee minua kaikkien suomenkielisten juttujen hoitamiseen eikä itse yritä (ei ole koulutettu, ei ole aiemmin opiskellut kieliä). Jos en omilta töiltäni ennätä/jaksa niin käyttäytyy kuin teini-ikäinen "no sitten mä en tee näitä tehtäviä jos sä et auta". Ja on siis yli 30v... Tänään just tällainen tilanne, että loukkaantuu kun en istu hänen kanssaan alas ja käännä tekstiä, josta ammattiin liittyvä koe huomenna. Ajattelin, että no niin, nyt se sitten lähtee baarin... ja menee puoli tuntia ja tulen suihkusta niin hän on laittamassa kenkiä jalkaan. Ja saan kuulla, että kaikkien muiden ulkomaalaisten tyttökaverit auttaa niitä kaikessa kieleen liittyvässä ja hommaa niille töitä kyselemällä kavereiltaan. Itse olen asunut ulkomailla ja hoitanut asiani itse niin hankala samaistua- no, kielet on olleet helpompia kuin suomi. Välillä mietin, että pitäisi kai jaksaa auttaa ja tukea sitä enemmän. Mutta toisaalta, se motivaatio kielen opiskeluun pitäisi aikuisella lähteä itsestä.
Mies on ollut tän pari vuotta Suomessa kielikursseilla ja ammattikoulukursseilla. Hänellä ei oikein ole kavereita Suomessa, eikä sosiaalista elämää - muutama tuttu vakibaareissa ja yksi hyvä ystävä (tosi hyvä tyyppi!), joka on baarimikko. Identiteettikriisi menossa, kun on tehnyt töitä 15-vuotiaasta ja nyt ei löydy töitä kun ei ole koulutusta eikä kielitaitoa. Eli päähomma hänellä on nyt siivota kotia ja laittaa ruokaa. Ne hän meillä hoitaakin, kaupassakäynnin myös.
Kuulostaako nuo raha-asiat ja kaava pettymys-->alkoholi teille tutuilta? Tai syyttely että "mun pitäis tukea häntä, kaikki muut tyttökaverit tukee".