[MiaMia]

Hei,

kuulisin mielelläni näkökulmia "lievästä alkoholismista". Ja jos jollakulla on kokemusta ulkomaalaisen puolison vaikeuksista sopeutua Suomeen. Ollaan oltu miehen kanssa yhdessä 5 vuotta. Asuttiin Briteissä vajaa 2 vuotta ja nyt Suomessa reilut 3 vuotta.

Mies ei juo kotona (se on hänen mielestään alkoholismia). Ei ole omasta mielestään alkoholisti (kun ei ole niinkuin sukunsa miehet, jotka ottaa joka päivä/pitkiä ryyppyputkia). Nyt alkanut välillä sanoa, että hän on masentunut ja että alkoholi on hänelle ongelma, mutta ei aio lopettaa juomista. Parin viikon välein kuulemma täytyy saada pää sekaisin jotta voi rentoutua (rankka perhetausta ja lapsuus/nuoruus, ikävät jutut painaa välillä mieltä). Omasta mielestään pärjää hyvin (esim. isäänsä verrattuna) koska ei esim.ole veloissa tai uhkapelaa. Meillä on pienet tulot. Raha-asiat ahdistaa miestä - yleensää pari päivää sen jälkeen kun on katsottu tulevan kuun tulot ja menot hän pyytää äidiltään ja isältään rahaa Briteistä, että voi mennä baariin. Meidän tulojen mukaan kummallekin sovitut rahat "omiin menoihin" ei tunnu riittävän --> ahdistaa --> tekee mieli mennä juomaan. Tuntuu niin uskomattomalta, että aikuinen mies pyytää rahaa tuollaiseen vanhemmilta! Hänen perheessään irlantilais-englantilainen työväenluokkainen perhe, on "juhlittu" (juotu) paljon, mutta yleensä sosiaalisesi ja hyvällä fiiliksellä. Briteissä kun asuttiin niin tuo hänen juominen oli kaverien/perheen kanssa juhlimista. Täällä ei sitten ole niitä kavereita, niin lähtee yksin baariin.

Kaava on tämä: riita/jokin menee huonosti, niin mies lähtee baariin. Tapa käsitellä pettymystä. Sanoo, että myös ahdistaa olla pienessä asunnossa joka ei tunnu omalta/baari tuntuu "vapaammalta". Tuntuu, että hän tarvitsee minua kaikkien suomenkielisten juttujen hoitamiseen eikä itse yritä (ei ole koulutettu, ei ole aiemmin opiskellut kieliä). Jos en omilta töiltäni ennätä/jaksa niin käyttäytyy kuin teini-ikäinen "no sitten mä en tee näitä tehtäviä jos sä et auta". Ja on siis yli 30v... Tänään just tällainen tilanne, että loukkaantuu kun en istu hänen kanssaan alas ja käännä tekstiä, josta ammattiin liittyvä koe huomenna. Ajattelin, että no niin, nyt se sitten lähtee baarin... ja menee puoli tuntia ja tulen suihkusta niin hän on laittamassa kenkiä jalkaan. Ja saan kuulla, että kaikkien muiden ulkomaalaisten tyttökaverit auttaa niitä kaikessa kieleen liittyvässä ja hommaa niille töitä kyselemällä kavereiltaan. Itse olen asunut ulkomailla ja hoitanut asiani itse niin hankala samaistua- no, kielet on olleet helpompia kuin suomi. Välillä mietin, että pitäisi kai jaksaa auttaa ja tukea sitä enemmän. Mutta toisaalta, se motivaatio kielen opiskeluun pitäisi aikuisella lähteä itsestä.

Mies on ollut tän pari vuotta Suomessa kielikursseilla ja ammattikoulukursseilla. Hänellä ei oikein ole kavereita Suomessa, eikä sosiaalista elämää - muutama tuttu vakibaareissa ja yksi hyvä ystävä (tosi hyvä tyyppi!), joka on baarimikko. Identiteettikriisi menossa, kun on tehnyt töitä 15-vuotiaasta ja nyt ei löydy töitä kun ei ole koulutusta eikä kielitaitoa. Eli päähomma hänellä on nyt siivota kotia ja laittaa ruokaa. Ne hän meillä hoitaakin, kaupassakäynnin myös.

Kuulostaako nuo raha-asiat ja kaava pettymys-->alkoholi teille tutuilta? Tai syyttely että "mun pitäis tukea häntä, kaikki muut tyttökaverit tukee".

[MiaMia]

P.S. Itselläni menee pasmat sekaisin kun tulee riitaa ja hän lähtee baariin. En saa töitäni tehtyä, vaikka olenkin yksin kotona. Harmittaa, ja mietin että pitäisi kai oppia "kylmäämään tunteet" niin että hänen tunteiden heilahtelut ei niin paljon vaikuttaisi mun mielialoihin.

[MiaMia]

P.P.S. Ja tässä on vielä se, että on yritetty lasta ja olen nyt raskaana, ihan alkuviikoilla. Edellinen päättyi keskenmenoon ja mies otti sen tosi raskaasti (pari päivää joi, ostettiin hänelle äkkilähtö viikonloppureissulle kotimaahan kun kuulemma pää oli hajoomassa ja tartti nähdä ystäviä/perhettä, mutta jätti kuitenkin menemättä ja jäädä Suomeen tukemaan mua). Edellinen mieheni oli ongelmainen ja masentunut. Nyt mietin, että olenko tyhmä kun olen hankkimassa lasta ja uudella miehellä myös ongelmia (monella tapaa terveempi kuin aiempi mies mutta nyt mukana alkoholiongelma, jota aiemmalla ei ollut). Miehen juominen hävettää, mutta nyt olen alkanut siitä puhua avoimesti ystävilleni (vanhemmilleni en kehtaa puhua kun paheksuvat muutekin hänen työttömyyttään ja sitä juomista mitä ovat nähneet)

[Vieras156]

No tilanne ei yhtään helpotu jos kuviossa on mukana lapsi.Oletko miettinyt elämääsi vuoden, kolmen vuoden tai viiden vuoden päästä.

Välillä kannataa pysähtyä ja miettiä.

[Vieras]

Alkoholisti on alkoholisti, oli se sitten suomalainen taikka kiinalainen. Ja lapsikin pitää siihen nyt olla hommaamassa... Jos miehen ongelmanratkaisu on tuota, että vedetään pää täyteen, eikä myönnä alkoholismiaan, niin sullahan on siinä koko pakka käsissä. Onnittelut.

[Vieras156]

Juu mutta jotkut ei usko fiksumpiaan. Kaikki pitää itse kokea ja oivaltaa. Olisipa kiva kuulla henkilön mielipiteet ja tilanne 10v päästä.

[MiaMia]

Viimeisen jälkeen puhuttiin miehen kanssa ja tuo käytöksensä (mun syyttely) oli ilmeisesti saanut hänet ajattelemaan. Pyysi sitä anteeksi, ei ole toistunut. Myöntänyt myös nyt, että alkoholinkäyttönsä on ongelmallista. Puhuttiin myös alkoholinkäytöstä sitten jos/kun on lapsi. Sanoi, ettei itse halua sitä mitä kotona oli, että näkee isänsä humalassa.

Vieras156, kiitti ekasta viestistä. Onhan sitä miettinyt. Toivon, että vaihe on ohimenevä ja paranee kun hän saa töitä. Hän on nyt ollut tyytyväinen itseensä ja positiivisilla fiiliksillä kun on itsekin huomannut kuinka paljon on oppinut suomea. Niin monta juttua tässä suhteessa ja hänessä on hyvin, ja homma toimii niin monella tavalla niin haluan yrittää - enhän muuten tässä olisi.

Tänne palstalle kirjottaminen oli mulle aika iso askel. Tunnekuohussa ei tule myöskään ehkä ilmaistua omaa ajattelua parhaalla mahdollisella tavalla. Mielipiteitä, kokemuksia ja ajatuksia kuulen mielelläni (siksi tänne kirjoitin). Ironiset kommentit voisi kuitenkin jättää kirjoittamatta. Vai onko niiden syy, että on omia kokemuksia samanlaisesta tilanteesta? Jos, niin kuulisin mielelläni enemmän.

Muiden keskustelujen perusteella en ole täällä keskustelupalstalla ainoa, jonka on hankkinut lapsen alkoholistin kanssa. Aborttia en pidä nyt vaihtoehtona. Te, joilla on lapsi(a) alkoholistin kanssa: toivotteko, että ette olisi lasta ikinä hankkineet?

[vieraampi.]

Mä tiedän tosi monia, jotka käyttävät tuota samaa ajattelumalla, että kyseessä on vaihe joka menee ohi sitten kun..tai kunhan mies ensin pääsee töihin, kunhan tulee ensi joulu, kunhan stressi vähenee.
Joillakinhan voi todella käydä niin, että alkoholisti haluaa itse alkaa ajattelemaan asioita, ja se toteutuu se "sitten kun" tai "kunhan vaan ensin"..

Mutta. Sun itsesi kannalta, niin kannattaa ryhtyä aina mahdollisimman pian toimenpiteisiin, kun alkoholismi sitten ehkä ottaa askeleen eteenpäin. Kannattaa tiedostaa, että se "sitten kun" on se yleisin tapa lillua huomaamatta eteenpäin, kunnes huomaa eräänä päivänä olevansa raivohullun alkoholideliriumista kärsivän maksakirroosista kärsivän lahon puupään kanssa naimisissa.

Eli mikään ei estä uskomasta huomiseen, mutta sen varaan ei kannata laskea vaan ajatella aina itsen ja lapsen etua, uskoa että on mahdollista raitistua mutta uskoa myös se, että niin ei välttämättä aina käy. Se ei estä nauttimasta nykyhetkestä. Eli en tarkoita sitä, että pitäisi murehtia asiaa, mutta tarkoitan sitä, että turvaa oman selustansa ja tiedostaa, eikä mene siihen ansaan että "Mies on nyt vähän väsynyt, mutta kyllä se sitten taas, kun on syönyt ja levännyt lopettaa juomisen iäksi". Kannattaa aina elää tosiasioiden mukaan.

[Vieras156]

No, itsellä on lapset miehen kanssa joka oli just tota sitten kun niin sitten vähennän. No, yhdessä oltu yli 25v, ihanat lapset mutta säälittää sukuriski viinaan päin. Ja tosissaan on saanut miettiä helposti yli sukupolven siirtymiä suvun tapoja. Huonot elintavat siirtyy eteenpäin jos niitä ei tiedosta.
Varansa saa pitää ettei katkeroidu.

[Toivomustähti]

vieraampi. kirjoitti tuossa tosi hyvin. Koskaan ei pitäisi elää elämää niin, että odottaa jatkuvasti jotain tapahtuvaksi. Elämä on tässä ja nyt, ei sitten kun sitä ja tätä. Tuo tuollainen sitten, kun parannun, sitten kun ei ole stressiä, sitten kun lopetat nalkuttamisen, sitten kun lapsi syntyy, sitten kun toinen lapsi syntyy... on itsepetosta alkoholistille. Itsepetosta myös kumppanille tuohon sittenkun elämään uskominen.

Myös se kannattaa tiedostaa, että alkoholistilla on hyvin usein kaksi persoonaa. Eli se alkoholistipersoona ja sitten se toinen (usein) ihana rakastava kumppani, maailman ihanin isä jnejne. Valitettavasti molemmat muuttavat samaan huusholliin siinä vaiheessa, kun yhteiseen kotiin muutetaan. Sitä alkkispersoonaa ei ikävä kyllä voi oven ulkopuolelle jättää.

Kaikkea hyvää, toivottavasti teillä lähtisi paremmin sujumaan!

P.s. Vielä tuosta lasten hankkimisesta. Kamalaa miettiä noin, että jättäisinkö lapset tekemättä, jos saisin uudelleen päättää. Enhän minä voisi elää ilman näitä lapsiani! Mutta jos olisin silloin tiennyt, miten hirveitä asioita lapset joutuvat kokemaan ja kuinka helvetin paska isä heidän isänsä heille on, niin en missään tapauksessa olisi hänelle alkanut lapsia tehdä!

[vieraampi.]

Ajattelen myös että "sitten kun" on mahdollisimman hyvä tekosyy jatkaa juomista. Jos juomnen johtuu ongelmista ja stressistä, niin katsokaapa millaista on elämä ihan ilman juomistakin: Ongelmia ja stressiä. Ne eivät ihmisellä oikeastaan koskaan lopu. Joten jos niitä lääkitsee alkoholilla, saa kyllä lääkitä ihan loppuun saakka. Kun lapsi syntyy, se on tietysti myös onnellinen asia, mutta eihän kenenkään stressi siihen lopu elämässä. Näin se vain on. Jokainen päivä on yhtä hyvä tai huono päivä lopettaa juomnen, koska alkoholilla ne ongelmat , kuten stressi ja erilaiset elämäntilanteet, eivät tule koskaan loppumaan. Jos antaa sen mennä lävitse sormien, ja alkaa itsekin uskoa että juomiselle on jotain syitä, niin silloinhan on jo itsekin saanut aivopesun ja uskoo että alkoholi on oikeastaan jopa tarpeellinen ja hyvä lääke johonkin.