[Loppusuoralla]

Vaimoni joi päätoimisesti noin 15 vuotta.
Juoma oli pääasiassa kirkasta viinaa, viime kuukaudet noin puolen litran päivävauhdilla, pullon pohjia löytyy edelleen piiloista. Kuluneiden vuosien aikana sain kuulla olevani vaikka mitä, esimerkiksi psykiatrisen hoidon tarpeessa oleva raittiusintoilija. Lisäksi minulla oli/on lemmensuhteita useaan työpaikkani naiseen, aina sen mukaan, kenen nimen hän milloinkin sattui muistamaan tai kuulemaan, siis olin varsinainen porsas. Yleensä nämä nimittelyt tulivat silloin, kun ehdotin, että lähdettäisiin lääkärille tai katkolle tai johonkin apua hakemaan.
Avun hakua ehdottelin useammin kuin kerran, aina tuloksetta. Tai kerran, viitisen vuotta sitten, sain hänet A-klinikalle katkolle, mutta se katko kesti kaksi päivää: "Ei ne mitään osaa, kun ei putki heti katkennut ja olo helpottunut". Omaa halua ei tuntunut lopettamiseen löytyvän silloin eikä myöhemminkään.
Olen lastemme kanssa syyllinen hänen juomiseensa, näin hänen lisäkseen kertoi minulle hänen äitinsä, siis anoppini. Vaimolla ei ole eikä ollut mitään ongelmaa, ongelma on minulla ja lapsilla korvien välissä.

Nyt vaimoni on sairaalassa, sain hänet sinne lähtemään noin kolme viikkoa sitten, kun ei enää Alkosta myyty hänelle mitään (varsinaisia idiootteja, hänelle, selvälle ja kauniille naiselle eivät myyneet). Vessareissukaan ei kotona onnistunut kuin taluttamalla tai seiniin tukien, Alkoon kyllä jalka kantoi.

Yhden viikon sairalassa oleskelun jälkeen hain hänet viikonlopuksi kotiin, sitten seuraavana maanantaina kokeisiin ja tiistaina pois. Lääkäri pyysi kuitenkin saman viikon torstaina uudestaan sairaalaan, pääsi sitten viikonlopuksi pois. Eilen aamulla taas vein hänet sovitusti sairaalaan, eilen iltapäivällä sain pyynnön mennä tänään hoitavan lääkärin puheille. Aavistelin, että karua kertomaa tulee ja niin tuli: vaimo on loppusuoralla, ennuste viikoista muutamaan kuukauteen elonaikaa, 49-vuotiaalla ihmisellä.

Pitkään tätä odottelin, kuitenkin se tuli sitten melko nopeasti, parissa kuukaudessa. Ja ikävästi jysähti, vaikka odotettu oli jo kauan. Lääkäri pyysi minua kertomaan asiasta jo aikuisille lapsillemme. Eivät hekään kovin iloisia olleet, vaikka tämä ei yllättäen tullut kenellekään meistä läheisistä.

Niin karkealta kuin saattaa kuulostaakaan, tunnen surumielistä helpotusta, kun tämän kidutuksen loppu häämöttää minulle itselleni, lapsillemme ja vaimolleni. Vasta viime viikolla ymmärsin hakea apua itselleni ihan tavalliselta terveysasemalta.
Olin hölmö, kun en aikaisemmin sitä tehnyt, eihän mies jne.... Kohdalleni sattui hyvä ja kokenut ihminen, joka osasi sanansa asettaa kohdalleen. Jo ensimmäisen tapaamisen jälkeen alkoi tuntua, että kyllä tämä tästä, ihan ihminen olen minäkin. Pääasia kuitenkin on se, että sain puolueettoman kuuntelijan, joka myös selvästi kertoi mielipiteitään.

Nyt sitten odotellaan, kuinka kauan....

[vierasxxyy]

Paljon voimia sinulle ja lapsillenne! Ihmeen kauan alkoholisti pystyykin juomaan ilman että fysiikka romahtaa. Tuliko vaimollesi maksakirroosi vai pettivätkö munuaiset? Uteliaisuudesta kysyn, kun olen vaimoasi 10 vuotta vanhemman alkoholistimiehen touhuja ystäväpohjalta joutunut seuraamaan. Tämän vuoden hän on suurimman osan ollut ajasta ollut tasaisessa hiprakassa joko kaljan tai kiljun avulla.

[Loppusuoralla]

Tervehdys ja kiitos!

Voimia tosiaan tarvitaan!

Vaimo joi kirkkaita viinoja, pääasiassa Suomi-viinaa ja Koskenkorvaa. Ja tuloksena oli alkoholihepatiitti, siis alkoholin aiheuttama maksatulehdus, jos olen tämän oikein ymmärtänyt. Kunto romahti ihan muutamassa viikossa: kävely muuttuui epävarmaksi (katkokävely?), puheen tuottaminen vaikeutui, silmät ja iho kellastuivat, ja tosiaan se pahin, Alkosta eivät enää myyneet....

Tässä vaiheessa viimein uskoi, että katko ja hoito on enemmän kuin tarpeen. Hän on vieläkin sairalassa, ja ennuste ei ole muuttunut, erittäin huono on tulevaisuutensa.

Kertovat, että kirkkaat käyvät vähemmän elimistölle kuin kaljat ja viinit, ehkä siinä syy tähän pitkään kestoon.

Ihan muutama tunti sitten anoppi taas kertoi, minkälaisia petoja olemme minä ja lapsistamme kaksi tytärtämme, kun emme hoitoa hommanneet.
Anoppi vaan ei tiedä eikä usko, miten monta turhaa yritystä "palautteineen" teimme, hän ei ollut päivittäin rakkaan tyttärensä kanssa tekemisissä kuten me. Eikä hän ymmärrä, miksi emme pakottaneet tai voimalla vieneet hoitoon. Tätäkin vaihtoehtoa kyselin monesta eri paikasta, mutta aina oli vastaus, että pakkohoitoon tällaisessa tapauksessa ei voida ohjata.

Mutta mennään päivä kerrallaan, onneksi minulla on lapsemme.

[Loppusuoralla]

Nyt on kuukausi viime viestistäni vierähtänyt.

Vaimo on edelleen sairaalassa, hänellä on aivokurkiainen vaurioitunut (alkoholihepatiitti aiheuttanut, jos oikein olen lääkäreiden puheet ymmärtänyt). Pääasiassa pyörätuolilla, vähän rollaattorilla pääsee liikkumaan. Omin voimin ei pääse sängystä ja sänkyyn. Puhe ja nieleminenkin on hieman korjaantunut.
Elinajan ennuste on vähän parempi.

Onkohan kenelläkään tämän viestin mahdollisista lukijoista tietoa / kokemusta, onko tällainen alkoholin aiheuttama vaurio mitenkään parantunut? Vai onko se ihan pysyvä ja lopullinen? Viimeisin neurologin lausunto on, että ei minkäänlaista ennustetta voi antaa. Itse en ole etsimisestäni huolimatta tähän kysymykseen vastausta löytänyt, ehkä en ole oikealla tavalla osannut etsiä. Netistä kyllä löytyy muuta tietoa tästä, mutta vaurion parantumisesta / parantumisennusteesta en ole mitään löytänyt.

Epävarmuus tulevaisuudesta alkaa käydä aika vahvasti mielenrauhan päälle, talouskin alkaa pikkuhiljaa sairaalamaksujen ym. kulujen vuoksi yskiä, kun en mitään suuria "vararahastoja" ole kyennyt kokoamaan. KELAsta en / emme saa mitään, kun minulla on kuulemma niin hyvät tulot... Vaimo oli työmarkkinatuella, se kyllä meni hänen kurkustaan alas.

[Vieras156]

No Hoh hoh.
Ensiksi toinen juo rahansa ja sitten maksat sairaalakulut. Avioliiton ei niin ihanaa puolta juopon kanssa.Sairaalamaksut taitaa kohtuullistua jos pidempään hoidossa on.Kysele potilasasiamieheltä tms.Kuullostaa, anteeksi vaan siltä, että hoitokoti tms kutsuu. Et kait omahoitajaksi aio ruveta. Se se vasta sitovaa onkin.

[Loppusuoralla]

Taas on pari viikkoa mennyt. Vaimo kotiutettiin eilen reilun kahden kuukauden sairaala- ja kuntoutuslaitoskeikan jälkeen, vastoin odotuksia on toipunut kotiutuskuntoon.

Fyysinen puoli on melko paljon korjaantunut: rollaattorin avulla kävelee, normaali ruoka ja juoma menee suuremmin läikyttämättä perille, siis nieleminen jo kohtuullisesti onnistuu eikä käsi hirmuisesti vapise. Vaikuttaa, että alkaa tulla itsenäisesti kotioloissa toimeen.
Viinaa hän ei enää halua eikä juo, näin lupaa. Mutta näin hän on luvannut jo vuosia, tosin aikaisemmin lupaukset olivat "huomenna lopetan"-tyylisiä. Nyt tietenkin vaa'assa painaa tieto siitä, että seuraava putki on varmasti viimeinen.

Psyyke taas on minusta muuttumaton: samalla tavalla kiukuttelee ja syyllistää minua ja nuorempaa tytärtämme, kuin ennenkin. Keskustelua ei hänen kanssaan saa aikaan, muutaman sanan jälkeen alkaa se kiukuttelu, syyttely tai mustasukkaiset "missä olit, mitä teit"-kyselyt.

Minusta tästä ei ole muuta ulospääsyä, kuin ero ja "omaisuuden" jako. Pitäkööt sitten vaimo, hänen äinsä ja muutkin minkälaisena raukkana tahansa (=hylkäsi sairaan vaimonsa jne).

Olen tästä oppinut: alkoholistiin ei ole uskomista eikä luottamista, ja teit mitä tahansa, niin aina joku löytää jonkin syyn sinusta. Erosit sitten tai et, niin jokin syy sinussa on. Siis miksi kärsin nuo kuluneet viitisentoista vuotta, kun saman, ehkä mieleni kannalta paremman tuloksen olisin saavuttanut eroamalla jo paljon aikaisemmin????

[Vieras156]

Niin,
Omakin psyykesti on rasituksen alla kun stressiä/huonoa fiilistä pitää sietää koko ajan. Ei se sinun päänupille hyvää tee. Nyt vaan toteuttamaan eroa. Ei lasten kuulu kitinää äitinsä suusta kuulla. Luo vaan pohjaa tyttäresi alkoholismille..

[Rinalda]

Hei Loppusuoralla!

Kannustan sinua suunnitelmassasi. Sinun pitää nyt ajatella sinua ja lapsianne. On suurta tuhlausta hukata kaikkien elämä. Alkoholistia ei toinen voi parantaa; hän joko onnistuu siinä omalla päätöksellään, tai sitten ei.

Laitan taas tähän vinkin peteween ketjusta Vaimoni juo-minä en. Siinä erityisesti nimimerkin pyykkipoika selviytyminen. N. sivulta 18 eteenpäin pyykkipoika alkaa irrottautua alkoholisti-vaimostaan ja onnistuu. Pyykkis ei pahastune vaikka vinkkaan tästä; tarina on tehnyt vaikutuksen ja osoittaa, että irtautuminen ja elämän jatkaminen on mahdollista.

Paljon voimia sinulle Loppusuoralla, jotta jaksat pitää kiinni omasta päämäärästäsi välittämättä ympäristön mielipiteistä.

[eva]

Hei Loppusuoralla,

Kovimpa on haastava tilanne sinulla. Hyvää tuossa on se, että olet itse hakenut itsellesi apua.

En käy usein täällä päihdelinkissä. Nytkin on upea kesäilma ulkona. Jostain kumman syystä avasin koneen nyt ja kiinnitin huomion viestiisi kun oli niin vähän vastauksia. Itsekin olen alkoholisti ja nainen, naimisissa ja äiti. Kävi tuossa mielessäni, ettei kukaan voi tehdä puolestasi päätöstä mahdollisesta erostasi suuntaan tai toiseen. Sinun itsesihän on kuitenkin se tehtävä, päätit mitä päätit.

Voimia kyllä tilanteeseesi tarvitset! Viimeisen viestisti mukaan vaimosi on nyt takaisin kotona. Se tarkoittanee, että tilanne jatkuu suuntaan tai toiseen. Meillä alkoholisteilla on lopulta kovin vähän tietoa tästä sairaudesta itsellämmekään, vaikka saatavilla sitä nykyään on. Alkoholismi on itsensäkieltävä sairaus, eikä milloinkaan parane ja Vain alkoholisti itse on itsestään vastuussa, joten turha syyllisyys pois. Alkoholisminsa kanssa voi oppia elämään, toipua henkisesti ja fyysisesti muttei juuri milloinkaan ilman omaa tahtoa, apua jne. On siis olemassa käsite raitis alkoholisti.
Mikäli aivovaurio on päässyt syntymään se ei parane sanan varsinaisessa merkityksessä. Muu toipuminen on riippuvaista siitä jatkaako henkilö juomista vai kykeneekö hän lopettamaan kokonaan. Maksalla on mahdollisuus toipua mikäli alkoholi jää pois. Käsittääkseni näin. Tunnepuolen vauriot, tuo käyttäytyminen lähimmäisiään kohtaan, voi parantua tai sitten ei. Riippuu varmaankin siitä ovatko ne puhtaasti viinasta johtuvia. Kirjoitit etteivät olisi, joten joku muu syy on siihen sitten. Toisaalta juopolla kuin juopolla on pahoja tunne-elämän häiriöitä.

Selkeästi haet apua näinkin, mutta olisin kuitenkin syystä kiinnostunut. Oletko itse myös alkoholisti? Alkoholin suurkuluttaja? tms. Joskushan on niinkin, että alkoholia juovat molemmat. Ei vain vaimo tai vain mies. En halua lisää sinua ´syyllistää´tällä kysymyksellä, ihan vain mielenkiinnnosta kysyn. Alkoholistien läheisille on olemassa erilaisia tukiryhmiä, esim. Al Anon ja Alateen nuorille. Niitä voi vähän verrata AA han koska askelia käytetään. Netistä löydät tietoa lisää em.

Mutta oli miten oli, niin lapsillenne tuo kertomasi tilanne on kamala myös. Lapsethan on kuitenkin pääsääntöisesti yhdessä hankittu. Toivottovasti kaikki selviätte järjissänne ja jotenkin eteenpäin! Tarkoitti tuo eteenpäin meno sitten hoitokotia, kotia, yhdessäoloa tai eroa. Mutta eipä tuo erokaan aina helppoa ole, vai? Miten kestää sitten kaikki se mitä siitä seuraa? Jokin muutos elämääsi tuntuu tarpeelliselta kuite. Kannustan siihen. Ja Voimia.

[yksin jouluna]

Kieltämättä kamala tilanne aloittajalla. Niin kamalaa, että vertaistuki täältä Päihdelinkistäkin lienee todella paikallaan. Minun "neuvoni" on, että fokus pitää olla aloittajassa/läheisessä ja pyrkiä fokus niin kohdentamaan. Ja varmasti on vaikeaa alkoholistin (ja sukulaistensakin) kieputuksessa ajatella omia tunteitaan ja omaa hyvinvointiaan. Voimia hurjasti aloittajalle!!

[Loppusuoralla]

Hei Loppusuoralla!

Kannustan sinua suunnitelmassasi. Sinun pitää nyt ajatella sinua ja lapsianne. On suurta tuhlausta hukata kaikkien elämä. Alkoholistia ei toinen voi parantaa; hän joko onnistuu siinä omalla päätöksellään, tai sitten ei.

Laitan taas tähän vinkin peteween ketjusta Vaimoni juo-minä en. Siinä erityisesti nimimerkin pyykkipoika selviytyminen. N. sivulta 18 eteenpäin pyykkipoika alkaa irrottautua alkoholisti-vaimostaan ja onnistuu. Pyykkis ei pahastune vaikka vinkkaan tästä; tarina on tehnyt vaikutuksen ja osoittaa, että irtautuminen ja elämän jatkaminen on mahdollista.

Paljon voimia sinulle Loppusuoralla, jotta jaksat pitää kiinni omasta päämäärästäsi välittämättä ympäristön mielipiteistä.

Kiitos Rinalda ja Pyykkipoika!

Tuntuu hyvältä huomata, että muutkin ovat olleet samassa tilanteessa ja vielä selviytyneet hengissä ja terveenä. Kyllä se näköjään niin on, että pohjalla on käytävä, että pääsee ylöspäin nousemaan.

4 lastamme ovat jo nuoria aikuisia. Nuorin poika on asevelvollisena, kolme vanhempaa lasta asuu jo omissa kodeissaan, kaksi heistä on työelämässä ja yksi vielä opiskelee. Lähtivät heti, kun kykenivät. Syykin on ihan selvä: äidin juominen.
Suhde äitiinsä heillä on vaikea, nuorin tyttäremme (opiskelija) ei pidä häneen mitään yhteyttä, toiset ovat silloin tällöin käyneet luonamme.
Onneksi minun suhteeni heihin on säilynyt kunnossa.

Tällä hetkellä vaikuttaa, että vaimo on kuin pysähtynyt, jotenkin tunteeton, robottimainen. Lojuu sohvalla ja katselee televisiota tai roikkuu netissä.Lääkitystä hänellä ei juurikaan enää ole, jotain vitamiineja vain. Sairaalasta toi kuntoutusohjelman lihaskoordinaation ja rollaattorin liikkumisen parantamiseen. Sitä pitäisi joka päivä noudattaa, en vaan ole huomannut, että mitään ohjelman mukaista tapahtuisi...
Ehkä tekee hiljaisuudessa tiliä itselleen menneestä ja tulevasta. Lääkäreiden mukaan viinaan ei ole enää koskemista, tai se on sitten menoa.
Keskustelua hänen kanssaan ei saa aikaiseksi, yksipuhelukseni menee ja päättyy yleensä siihen tuttuun kiukutteluun ja toteamukseen: "Olet hölmö" (noin kauniisti sanottuna). Taitaa olla parempi pysyä itsekin hiljaa.

Kun erosta puhuin, niin sanoi: "Tee niinkuin tahdot" ja vino hymy päälle.

Täytyy pitää pää kylmänä ja pysyä päätöksessäni, nuorin tyttäreni kovasti kannustaa eroon ja omaan elämään. Ja jos en pysty päätöstäni pitämään, niin olen todella se vaimon useasti mainitsema hölmö.
Pyykkipojan kertomus antaa uskoa, että tästäkin voi selviytyä!

[yksin jouluna]

Kuoleman uhasta tuli mieleen, kuinka kauheaa oli, kun ex:äni aikoinaan "teki kuolemaa": oli juopottelukausien loppupuolella niin huonossa kunnossa - vaikkei oikeasti olisikaan tehnyt kuolemaa - ja minä hölmö sitten hätääntynenä kesken päivän ja toimieni en muuta voinut ajatellakaan kuin että pitääkö sille soittaa ambulanssi vai jokohan se kuoli (sillä aikaa kun olin töissä, koulussa ym.).

Nyt kun ajattelen niitä kauhukokemuksia, minusta alkoholistin  taholta siinä kaikessa  vuoristoradassa ja sekasotkussa oli myös selkeästi ääneen lausumatonta kiristyksen makua "jollet mahdollista, minäpä kuolen, lällätilää".

Hämmästyttävää, kuinka silloin kaikki pyöri alkkiksen ympärillä - mulla meni tärkeitä juttujani (koulutuksia, matkoja ym.) ihan piloille alkkiksen luonnonkatastrofien lailla iskevien (voitko estää maanjäristyksiä tai hirmumyrskyjä..) ryypiskelykausien takia.

[Vieras]

Ex-mieheni teki kuolemaa ainakin kaksi kertaa, lääkärit sanoivat ettei ole enää toivoa ja että jos selviää jää dementiapotilaaksi. No, eipä kuollut eikä ole dementiakaan, yhä edelleen tissuttelee jossain, ei juo enää putkia mutta juo joskus "hieman". Olen eronnut hänestä. Myöhemmin kun elämä ei sujunut minulla, vaan voin huonosti menin terapiaan ja Al-anoniin. Sain sieltä apua ja lohtua, sekä pääsin irti katkeruudesta ja vihasta, kykenin antamaan anteeksi ja myös pyysin anteeksi häneltä jos olin pahaa tehnyt tietämättäni ja tietäen. Emme ole enää tekemisissä muttemme toisiamme vihaakaan eikä kait kukaan syyttele ketään. Ehkä miehen sukulaiset jossain haukkuvat mutteivat ihan minulle suoraan.
Elämää on vain tämä yksi elämä, miten sen itsekukin käyttää niin se on jokaisen oma asia, niin olen ajatellut. Nyt ehkä ajattelen vähän erilailla. Ei sairasta saisi jättää yksin, oli sairaus mikä tahansa. Mutta jos ei itse jaksa hoitaa niin hyvä hoitolaitos on varmaan parempi kuin riidellä kotona ja kumpikin kärsii.
Jotkut jaksavat hoitaa sairaat lähimmäisensä itse, nostan hattua, minusta ei ole ainakaan juoppoa hoitamaan, olisin varmaan hirveän ilkeä ja ties mitä tekisin. Mutta Ehkä voisin hoitaa esim. dementia ym.. Ehkä. Sitä ei tiedä ennekuin on asia kohdalla.
Tämä ei liity ehkä tähän ollenkaan, mutt minulla on pyörinyt tänään mielessä lause ja kirjoitan sen tähän: "Jokainen aikuinen osaa ja voi hoitaa omat asiansa niinkuin itse haluaa."

[Kohti kesää]

Voi kauhistus, mikä tilanne. Vaikkei tässä kauhistelu (tai kaunistelu) nyt tilannetta autakaan.

En pessimistinä näe tuossa tilanteessa muuta vaihtoehtoa, kuin erota. Vaimoasi ei tunnu kiinnostavan parisuhteenne, tai sinun mielenliikkeesi lainkaan. Tunnut nyt olevan jonkinlaisessa pysähtyneessä tilassa, joka voi jatkua vielä vuosikausia. Sitä tuskin haluat itsekään. Sinulla on kuitenkin myös oma elämäsi elettävänä. Toivottavasti sinulla on omaa, mielekästä tekemistä, jolloin pääset ainakin hetkeksi pois alkoholistin vaikutuspiiristä.

Tunnistan aiempien kommentojien kuvaukset siitä, kun koko elämä pyörii alkoholistin terveyden, tekemisten tai tekemättä jättämisten ympärillä. Se on erittäin stressaava tilanne. Seesteisiä aikoja on harvoin, jos lainkaan. Syyllisyys, pelko, viha, huoli ja kiintymys vuorottelevat mielessä jatkuvasti. Elämä on yhtä tunnekuohua, mikä voi lopulta syödä kaikki voimavarat. Ei jää rauhallista hetkeä miettiä, että hetkonen, onko tässä touhussa nyt enää mitään järkeä? Suostunko elämään elämäni alkoholistin ehdoilla, oman elämäni sivuroolissa? Pääroolin vetää, yllätys yllätys!, alkoholisti.

Eroaminen on hankalaa, tuskallista, raastavaa ja käytännön asiat voivat olla hankalia järjestää. Silti: en ole kuullut kenenkään katuvan eroaan alkoholistista. Päinvastoin. Helppoa eroaminen ei tietenkään koskaan ole, se on selvä.

Teetpä sitten mitä tahansa, toivotan sinulle todella jaksamista arjessasi. Kaikki me alkoholistin kanssa eläneet ymmärrämme ainakin joten kuten, minkälaista kiirastulta käyt läpi. Voimia sinulle!

[raakku]

Kyllä sinussa menee hyvä mies hukkaan! Ota ero ja ala katselemaan miten ihana maailma on! Sinulla on ihanat lapset. Et varmasti jää yksin. Vaimosi on vetänyt koko teidän perheen pimeään kuoppaan. Nyt ylös sieltä