Olet täällä

Pitää nyt vaan avautua

Käyttääkö puolisosi, läheisesi tai vanhempasi alkoholia ongelmallisesti? Älä jää yksin. Kotikanavalla keskustellaan asioista ja ongelmista, joihin voi törmätä kotona alkoholin kanssa.

Valvoja: Päihdelinkin toimitus

Re: Pitää nyt vaan avautua

ViestiKirjoittaja Nalkuttava akka » 22.5.2019 09:38:28

Huomenna tulee vuosi siitä, kun ensimmäisen kerran tänne kirjoitin. Jos olisin tiennyt, että aion vierailla palstalla näinkin aktiivisesti, olisin ehkä otsikoinut ketjun järkevämmin ja myös pohjustanut tilannettani paremmin jo avauksessa. Nyt tämä taitaa olla melkoinen sillisalaatti luettavaksi. Mutta silloin oli juurikin tuo tunne: oli pakko vaan päästä avautumaan ja oksentamaan se harmitus ja mielipaha äkkiä jonnekin.

Ulkoisesti ei elämässäni tämän vuoden aikana ole juuri mitään edistystä tapahtunut, pääni sisällä kylläkin. Ehkä tuossa oli se piste, jossa olin valmis kääntämään huomioni omaan itseeni ja aloittamaan tuskallisen irrottautumisen alkoholistin elämästä (mikä on vielä pahasti kesken). Olen alkanut ymmärtää, että minullakin on oikeus päättää elämästäni, vaikka yhdessä eletäänkin. Siinä missä mies itse päättää, että haluaa juoda, vaikka se tuhoaa tätä suhdetta, myös minulla on oikeus tehdä omaa elämääni koskevia päätöksiä ja vetää rajoja. Yksi on se, etten nuku samassa sängyssä silloin, kun mies juopottelee. Huudot ja haukkumiset piti siitä muutamaan kertaan kuunnella, mutta vähitellen mies sen asian hyväksyi. Selitin sitä hänen selvin päin ollessaan: en pysty nukkumaan, koska hän nukkuu niin levottomasti ja ennen kaikkea en HALUA nukkua hänen vieressään silloin.

Olen myös tämän vuoden aikana ottanut oikeuden lähteä yksin vaikkapa retkeilemään, jos mies ei kykene, vaikka on sovittu. Sättimiset ja syytökset siitäkin aina on tullut, mutta vähitellen ehkä tuokin menee miehelle jakeluun. Kaiken kaikkiaan miehen ryyppyputkien aika on rauhoittunut. Minä en jäkätä niin paljon, eikä mieskään äksyä minulle niin paljon. Saatetaan olla päiväkausia puhumatta, mutta parempi sekin kuin jatkuva huuto ja riitely.

Sen olen myös oivaltanut, että me voidaan tällä palstalla jokainen jakaa toisille vaikka mitä neuvoja (eivätkä ne toki ihan hukkaan mene), mutta oman kantapään kautta kaikki pitää kuitenkin oppia. Tarpeeksi on päätään seinään hakattava, ennen kuin huomaa, että ihan tottahan se oli, mitä muut kirjoittivat.

Tällä hetkellä miehellä on juominen yhä pysynyt lapasessa, tosin määrä lisääntyy hitaasti mutta varmasti. Ensin oli pari kuukautta kokonaan ottamatta, sitten saattoi ottaa yhden tai kaksi saunaolutta lauantaina. Nyt ottaa jo perjantaina ja lauantaina, eikä jää enää kahteen. Veikkaanpa, ettei kesä ole lähelläkään loppuaan, kun se kokonainen olutlaatikko jo kaupasta mukaan tarttuu. Meillä on (valitettavasti) tulossa yhdet juhlatkin ja niitähän tässä pitää jännittää. Mies tuntuu ajattelevan, että on jotenkin parantunut tuosta alkoholiongelmasta, kun piti taukoa. Sanoo, että kyllä hän nyt pystyy ottamaan reilumminkin, eikä ryyppy jää päälle, kun on juonut viime aikoina niin vähän. Itse en ole vielä kuullut, että alkoholismi olisi tuolla tavalla parannettu. Muuten en ehkä olisi niin huolissani, siinäpähän juo jos juo, mutta pelottaa sen työpaikan puolesta. Sen menettäminen vaikuttaisi taas koko meidän elämään pitemmälläkin tähtäimellä. Mietin myös, että kun nämä ovat minun suvun juhlat, niin olenko osasyyllinen, jos mies taas ratkeaa. Mutta aika näyttää ja yritän taas muistaa sen tosiasian, jonka voimalla olen yrittänyt mennä eteenpäin: minä en mahda mitään sille, jos aikuinen ihminen haluaa juopotella.
Nalkuttava akka
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 130
Liittynyt: 23.5.2018 20:02:16

Re: Pitää nyt vaan avautua

ViestiKirjoittaja Yksinkahden » 23.5.2019 20:47:02

Tiedän paremmin kun hyvin tuon tunteet mitä kuvailit tunteitasi ja odotuksia puolisoasi kohtaan.
Vaikket kerro sen syvemmin asiasta,meitä yhdistää se että nuo ovat kun minun sanani noin puolivuotta sitten.

Olin suhteessa 4 vuotta entisen mieheni kanssa. Nykyään emme siis ole enään yhdessä. Viimeisin yritys suhteelle oli n. 3kk sitten.
Kun aloimme seurustelemaan, meitä yhdisti päihteet ja hauskan pito.
Pikkuhiljaa kun suhteemme meni eteenpäin minulle selvisi puolisoni suonensisäinen huumeidein käyttö. En osaa edes kuvailla tunnetta joka valtasi minut sillä hetkellä kun sain kaiken tietää.
Siinä meni pitkään ennenkuin uskalsin sanoa hänelle asiasta mitään. Sanoin lopulta ja sain valheita vastaukseksi.
Ei mennyt kauaakaan kun tulin raskaaksi ja siitä alkoi melkoinen myllerrys aikuisuuteen ja todellisuuteen kun elämä ei ollutkaan enään pelkkää juhlimista ja hauskan pitoa.
Ex puolisoni lopetti huumeiden käytön ja muutimme toiselle paikkakunnalle ja meni töihin ja elimme kivaa elämää. Sittenkun esikoinen syntyi asiat muuttui samantien.
Kaikki sama alkoi tulla takaisin kuvioihin pikkuhiljaa. Turhat lupaukset,ei tullut yöksi kotiin ja kaikki mitä se huume maailma piti sisällään.

Jaksoin uskoa häneen kokoajan ja rakastin sitä ihmistä niin paljon että pelkkä ajatus viilsi sydäntä kahtia kun ajattelin ettei meitä olisi. Hyväksyin häneltä niin törkeitä tekoja,siis sellaisia mitä normaalisti ei kenenkään kuuluisi sietää. Viimesimpänä kun sain tietää hänen alkaneen käyttää taas suonensisäisiä huumeita ja pyörivän naisseurassa hotelleissa juhlimassa, oli isku suoraan sydämmeen ja minulla oli tunne että minussa on joku vika kun se ei halua olla mun kanssa.
Kaiken kukkuraksi odotin silloin meidän toista lasta.
Sitten aikaa taas kului ja aloin pikkuhiljaa vetämään rajoja ja opin tosi varovasti hiljalleen arvostamaan itseäni ja ajatusta siitä että vika ei todellakaan ollut minussa eikä oo koskaan ollutkaan.

Se on maailman kamalinta kun tulee toisen hylkäämäksi. Siitä pettymyksen tunteen läpikäyiseen meni itselläni paljon aikaa.
Nykyään vaikkei erostamme oli suuria aikoja niin osaan rakastaa itseäni. Se ihminen kaikessa pahuudessaan ja kaikkine tekoineen opetti mulle sen että minä oon hyvä näin ja minä pärjään.
Koitan vielä päästä vihan tunteesta häntä kohtaan,mutta se tulee sitten ajan kanssa. Ainoa hyvä asia mitä siitä ihmisestä on elämässäni ollut on mun ihanat terveet pojat.

Kirjotin nyt aika pitkän tekstin mutta halusin tuoda taustoineen oman kokemuksen kerrotuksi. Toivonkin sinulle että muistat arvostaa itseäsi ja sitä että kaikkea epäreiluutta itseäsi kohtaan ei tarvitse hyväksyä. Se ei ole sinua varten se ihminen jos ei osaa arvostaa sinua ja yhdessä sovittuja asioita. Meillä kaikilla on tässä maailmassa tarkoitettu joku ihminen joka on se puuttuva palanen, siihen uskon.
Muista olla itsellesi armollinen ja rakastaa itseäsi.
Yksinkahden
Miedosti panostava jäsen
 
Viestit: 1
Liittynyt: 28.2.2019 20:49:02

Re: Pitää nyt vaan avautua

ViestiKirjoittaja Nalkuttava akka » 27.5.2019 15:29:15

No niin, taas sitä mennään. Mies ekaa päivää poissa tästä uudesta työpaikasta juopottelun takia. Jotenkin tämä oli jo ilmassa, varmasti sen aistin ja siksi pitkästä aikaa taas tännekin aloin kirjoitella.

Eipä tässä ole mitään uutta kerrottavaa. Minä en jaksa enää hajoilla näihin tilanteisiin. Mutta kyllähän se mieltä painaa. Painaa, vaikka miten yrittäisi keskittyä omiin asioihin. Eniten harmittaa, jos työpaikka taas menee. Oli siitä niin innoissaan, on viihtynyt ja vaikka se onkin vain määräaikainen, niin toivoi, että tulisi jatkoa tai ainakin uusia työpätkiä myöhemmin. Sanoi tekevänsä siellä parhaansa ja näyttävänsä osaamisensa, että saisi ehkä joskus vakipaikankin. Kun on juuri sellainen paikka, johon on halunnut. Ja sitten kaikki menee taas näin...

Harmittaa, enkä jaksa käsittää! Olkoon vaikka miten sairaus, niin miksi pitää aloittaa, kun tietää mihin se johtaa? Pakkohan hänen on tuolla juopottelukokemuksella jo rajansa tuntea. Mutta sama mantra taas: minä en mahda tälle asialle mitään, en voi auttaa tilannetta. Joten yritän taas elää omaa elämääni parhaani mukaan.
Nalkuttava akka
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 130
Liittynyt: 23.5.2018 20:02:16

Re: Pitää nyt vaan avautua

ViestiKirjoittaja metsänpeitto (poistunut käyttäjä) » 28.5.2019 14:43:49

Nalkuttava akka kirjoitti:
Sen olen myös oivaltanut, että me voidaan tällä palstalla jokainen jakaa toisille vaikka mitä neuvoja (eivätkä ne toki ihan hukkaan mene), mutta oman kantapään kautta kaikki pitää kuitenkin oppia. Tarpeeksi on päätään seinään hakattava, ennen kuin huomaa, että ihan tottahan se oli, mitä muut kirjoittivat.


Totta tuo. Toisaalta kun lueskelin ketjuasi, niin olethan nyt ihan eri mielellä kuin alussa, eli päässyyt eteenpäin. Ärsyttävistäkin kommenteista jää yleensä jotakin takaraivoon itämään ja niistä on ajanmittaan kumminkin hyötyä itselle, vaikka alkuun saattaa raivostuttaakin. Mulle ainakin on käynyt niin. Sitten jossain kohtaa sisäistää vaikka nyt sen, että mitään keinoa väkisin raitistaa toinen, ei ole. Vertaistuki auttaa tavalla, jota ei oikein osaa edes kuvailla.

Harmi tuo miehen ratkeaminen taas enempään juomiseen. Raskainta ehkä on jatkuva toivon ja pettymyksen vuorottelu. Kummallista, että jotenkin sitä toivoa on vielä silloinkin, kun se oikeastaan on jo pelkkää typeryyttä. Pieni itu aina nousee pienestäkin edistymisestä. Toivon, että osaisin elää läheisteen ongelmien suhteen siinä hetkessä, antamatta liian toivon nousta tai toisaalta murehtimatta mahdollisia vaikeuksia etukäteen.
Mukavaa päivää itse kullekin!
metsänpeitto (poistunut käyttäjä)
 

Re: Pitää nyt vaan avautua

ViestiKirjoittaja Nalkuttava akka » 20.6.2019 09:27:27

Olen väsynyt. Olen väsynyt siihen, etten voi rentoutua kotonani. Olen väsynyt siihen, että vähän väliä ollaan heittämässä pihalle, käsketään hakea tavarat, sanotaan, ettei ole kotiin tulemista. Olen väsynyt keksimään suunnitelmille varasuunnitelmia, kun alkuperäiset eivät toteudukaan. Olen väsynyt jatkuviin syytöksiin, mustasukkaisuuteen, mitätöintiin, väheksymiseen. Olen väsynyt kotiin, jossa olohuonetta koristavat tyhjät oluttölkit, olen väsynyt niiden hajuun ja vanhan viinan hajuun. Olen vain niin pohjattoman väsynyt.
Nalkuttava akka
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 130
Liittynyt: 23.5.2018 20:02:16

Re: Pitää nyt vaan avautua

ViestiKirjoittaja pohdiskelija_ » 20.6.2019 13:32:13

Nalkuttava akka kirjoitti:Olen väsynyt. Olen väsynyt siihen, etten voi rentoutua kotonani. Olen väsynyt siihen, että vähän väliä ollaan heittämässä pihalle, käsketään hakea tavarat, sanotaan, ettei ole kotiin tulemista. Olen väsynyt keksimään suunnitelmille varasuunnitelmia, kun alkuperäiset eivät toteudukaan. Olen väsynyt jatkuviin syytöksiin, mustasukkaisuuteen, mitätöintiin, väheksymiseen. Olen väsynyt kotiin, jossa olohuonetta koristavat tyhjät oluttölkit, olen väsynyt niiden hajuun ja vanhan viinan hajuun. Olen vain niin pohjattoman väsynyt.


Kyllähän sitä väsyy. Ja pettyy. Myös itseensä, kun suostuu jäämään aika ikävään tilanteeseen.
Kirjoittelit joskus oman asunnon hankkimisesta. Minusta se on hyvä ajatus. Ainakin tuo vallankäyttö ja ulosheittouhkaukset loppuu, tietty itse saattaa joutua sen tosiasian eteen, ettei sitä toista edes kiinnosta, missä on.. juominen valtaa alkoholistin elämän ja mielen niin totaalisesti.
Mutta jos näin kävisikin, ehkä toivotun ryhtiliikkeen tai hoitoonhakeutumisen sijaan, niin ehkä oma irtaantuminen siitä vaan helpotuisi. Oma asunto, oma rauha, mahdollisuus nukkua ja rentoutua on suureksi avuksi, vaikkei eroaminen heti tai lainkaan onnistuisi.
Voimia! Omaa elämää pystyy ainakin jonkinverran muuttamaan, mitäs jos ne vähenevät voimansa koittaa käyttääkin siihen? Juomakarusellissa alkaa läheiset uupua ja terveyskin rapautua.
Niin juopon kuin läheisen tynnyrissä on kahva sisäpuolella, kyllä sieltä ulos jossain vaiheessa pääsee, jos haluaa. Pidä huolta itsestäsi.
pohdiskelija_
 

Re: Pitää nyt vaan avautua

ViestiKirjoittaja Nalkuttava akka » 20.6.2019 19:21:06

Kiitos pohdiskelija_. Kyllä minä olen koko ajan vain varmempi, että lähdettävä tästä on. Koko ajan jaksan välittää tuosta juomisesta vähemmän ja koko ajan myös esteitä lähtemiselle tuntuu olevan vähemmän. Mutta isosti se voimia vaatii, repäistä itsensä tästä irti.

Juuri tuo vallankäyttö. Niin kauan kuin tässä olen asunut, on mies (kännissä) käyttänyt hyväkseen sitä, että talo on hänen. Olen kuullut kymmeniä kertoja, miten ei ole kotiin tulemista tai että NYT JUST pitää häipyä. Eli ei mitään uutta, mutta tällä viikolla jotenkin vain naksahti, kovemmin kuin aikoihin. Mies suuttui, kun yksi asia ei mennyt hänen mieltä myöten ja lähetti minulle töihin viestin (nykyään ei puhu juopotellessaan minulle ollenkaan, mutta viestejä lähettelee). "Tämä oli tässä. Tänne ei tarvitse enää tulla". Silloin aloin pitkästä aikaa todella vakavissani miettiä, miksi jaksan tätä.

Täytin tänä vuonna 40. Eihän tämä ole mikään ikäkysymys, mutta jotenkin tuo on mulle joku rajapyykki ja ajattelen, että eikö minulla tässä iässä ole jo oikeus olla koti, jossa kukaan ei uhkaile. H***etti, olen aikuinen ja ihan vakavaraista elämää elävä ihminen. Miksi minä alistun tuohon toisen mielivaltaan koko ajan? Vaikka hänellä ei olekaan keinoja minua konkreettisesti ulos heittää, niin joka kerta nuo uhkailut sattuu. Joka kerta ne muistuttaa, että loppujen lopuksi pyörin vain toisen nurkissa, ilman mitään omaa.

On minulla suunnitelmia, mutta en uskalla niistä vielä paljon kertoilla. Huomenna tämä tyttö (tai siis nelikymppinen täti) lähtee patikoimaan ja telttailemaan luonnon keskelle kauas pois kaupungista. Meidänhän siis piti lähteä yhdessä asuntovaunuilemaan, mutta mieheni tavat tietäen minulla oli tämä varasuunnitelma jo ennen tuota varsinaista suunnitelmaa. Eli sehän taisikin olla sitten ihan varsinainen suunnitelma.

Hyvää juhannusta kaikille, juopottelevista läheisistä huolimatta!
Nalkuttava akka
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 130
Liittynyt: 23.5.2018 20:02:16

Re: Pitää nyt vaan avautua

ViestiKirjoittaja Nalkuttava akka » 3.7.2019 19:06:03

Mieheni äiti soitti minulle. Olen koko ajan ajatellut, että hän tietää kyllä tilanteen (puhuvat kuitenkin usein puhelimessa), mutta hän jotenkin kieltää tosiasian, ei suostu uskomaan sitä omasta pojastaan. Nyt kyseli miehen vointia, ja kun mietin, mitä oikein sanoisin, tokaisi tämä, että "se juopotteli liikaa!". Minä vaan totesin, että niin teki, taas.

Ensimmäisen kerran näiden vuosien aikana me tästä asiasta nyt puhuttiin. Sen sijaan, että hän olisi kieltänyt asian itseltäänkin, hän kertoikin niin kovin murehtineensa ja olleensa huolissaan. Minä lohduttelin, että hengissä on, eikä se nyt tuohon tautiin kuole. Kiitteli mummo minua kovasti ja huokaili, miten helpotti puhua.

Vasta myöhemmin tajusin, että tämä oli myös ensimmäinen kerta, kun puhuin asiasta toisen sellaisen kanssa, jota miehen alkoholismi suoraan koskettaa. Sen vähän, minkä olen puhunut, olen puhunut omille sukulaisilleni. Ja nyt minä olinkin se, joka lohduttaa.

Tuo keskustelu tuntui hyvältä, mutta nousi taas uudenlainen viha miestä kohtaan. Eihän alkoholisti tahallaan ketään satuta, mutta miten paljon murhetta hän osaakaan kylvää ympärilleen! Hätäkös minulla, voin lähteä ja unohtaa koko ihmisen loppuelämäkseni. Mutta vielä äitinsä harteille lastaa tämän taakan, vanhan ihmisen, jolla on muitakin huolia elämässään.
Nalkuttava akka
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 130
Liittynyt: 23.5.2018 20:02:16

Re: Pitää nyt vaan avautua

ViestiKirjoittaja Irti voi päästää » 4.7.2019 23:20:15

Eipä sitä taida ihmiset neuvoja vastaan ottaa näissä asioissa, en itsekään ottanut kun alkoholistin kanssa elin. Mutta kuitenkin hyvän ystävän kysymykset jäi itämään mieleen, näin tilanteen ulkopuolisin silmin ja tajusin tilanteen toivottomuuden. Tämän keskustelualueen ketjujen lukeminen auttoi myös. Itse asiasa lähtöpäätöstä auttoi eniten ne vuosien ketjut, joissa oli yritetty parantaa holistia ja pitää arkea kasassa, tajuttu tuon toivottomuus ja yritetty elää rinnalla toisen juomisesta huolimatta. Kuinka niin monissa ketjuissa se loppu oli kuitenkin onneton, juojat ei lopettaneet juomista, läheinen vieressä näytti menettävän voimiaan ja elämänhaluaan. Pahimmalta tuntui ketjut, joissa se juova hankki uuden hyysääjän, vaihtoi väsyneen mahdollistajan tuoreempaan. Noita kun luki mietti haluaisiko itse samanlaisen kohtalon. Noita kun luki alkoi tajuta oman läheisriippuvuutensa juovasta. Miksi juuri tässä tapauksessa minä kykenisin toisen raitistamaan, eikö toisella myös ole oikeus elää elämänsä niinkuin haluaa, vaikka juoden? Jos minä siitä hirveästi kärsin miksi ihmeessä jään viereen kärsimään? Eikö minulla oikeasti ole rohkeutta eikä omanarvontuntoa tarpeeksi kun jään tähän? Noita pohdin - ja pitkään keksin satoja syitä miksi en voi jättää juovaa.
Kunnes tuon ystäväni sanat siitä kuinka hölmö olin kun jäin ja kuinka tulin vain hyväksikäytetyksi herätti minut, löysin kiukun kautta voimaa ja repäisin itseni irti. Käytännön järjestelyt oli aika helppo hoitaa, hankalampaa oli olla vastaamatta puhelimeen kun juova soitteli vielä pitkään perään. Ratkaisin asian laittamalla puhelimenääneksi hänen numerolle äänettömyyttä kun en estoa siihen aikaan osannut tehdä. Minä olen saanut onnellisen elämän, juova joi itsensä hengiltä. Surullista, mutta enpä minä olisi mitään asialle mahtanut vaikka olisin viereen jäänyt, tuon olen tajunnut myös näitä ketjuja lukemalla ja vertaisten tarinoita Al Anonissa kuuntelemalla.
Irti voi päästää
 

Re: Pitää nyt vaan avautua

ViestiKirjoittaja Nalkuttava akka » 10.7.2019 08:30:49

Kolmen viikon ryyppyputki on ohi ja nyt pitäisi taas olla niin kuin ei mitään. Mies aloitti keskustelun aiheesta Tuntuu-ettet-enää-välitä-minusta.

Olen tämän viimeisen vuoden aikana tehnyt kovasti töitä sen eteen, että pystyisin irrottautumaan tilanteesta ainakin henkisellä tasolla, keskittymään omaan tekemiseen ja olemiseen ja käyttämään energiaa muuhun, kuin alkoholismin märehtimiseen. Olen kirjoittanut tänne, lisäksi myös paperille ajatuksiani, keksinyt selviytymiskeinoja ja yrittänyt vaan saada itseni ja elämäni pysymään kasassa ryyppyputkien aikana. Tuon juomisen aiheuttama ahdistus oli välillä niin valtavaa, että tuntui kuin tukehtuisin siihen.

Vähitellen se työ on tuottanut tulosta, joku kommentoikin, että kirjoitusten perusteella olen edistynyt. Siltä tuntuu itsestäkin. Maailma ei enää kaadu miehen juopotteluun, en ole puoliksikaan yhtä ahdistunut, enkä enää nalkuta juomisesta ollenkaan niin paljon, eikä riitojakaan ole yhtä paljon.

Mutta. Minulla ei ole sellaista taitoa, että vääntäisin tuon vaihteen pois päältä, kun juominen loppuu. Eli muutaman viikon sykleissä olisin välittämättä toisen tekemisistä ja sitten taas rakastaisin tätä pyyteettömästi. Kaikki tuo tehty työ on vaikuttanut parisuhteeseen miehen selvinäkin jaksoina. Ja nyt hänkin sen heräsi huomaamaan.

”Meidän suhteessa ei ole kaikki hyvin”. Ihanko tosi? Et sitten ole aiemmin sattunut sitä huomaamaan? Kaikki oli ”hyvin” niin kauan, kuin jokaisen putken jälkeen kuuntelin ne anteeksipyynnöt, mökötin aikani ja sanoin, että yritetään taas. Nyt en edes mökötä, suhtaudun mieheen ihan asiallisesti, mutta joku kylmyys siinä välissä on. Miten voisin heittäytyä tähän suhteeseen täysillä, kun tiedän, että matto vedetään taas jalkojen alta, ennemmin tai myöhemmin?

Mies valittaa, että tuntee itsensä hylätyksi. Entä minä? Enkö minä ole tuntenut itseäni hylätyksi jo monen vuoden ajan, kun juominen on mennyt edelle kaikesta. Jouluista ja juhannuksista, yhteisistä suunnitelmista ja matkoista. Olen tuntenut itseni täysin yhdentekeväksi, kun toinen juo, vaikka tietää, mitä se tälle suhteelle tekee.

Kerroin hänelle tuosta kaikesta. Mies järkyttyi, kun kuuli, että minä oikeasti en enää välitä (tai uskalla välittää) hänestä niin kuin ennen. Haluaa nyt (taas) korjata kaiken, huolehtii siitä, ettei ryyppy jää päälle, jättää nyt oluen joksikin aikaa kokonaan, jne. jne. jne…

En oikeasti tiedä, miten tästä eteenpäin. Oli aika, jolloin minulla olisi ollut halu vielä yrittää ja korjata kaikki. Se aika meni jo. Mies kyselee, miten paljon aikaa tarvitaan, että hän saa luottamuksen takaisin (=miten kauan pitää sinnitellä juomatta, ennen kuin voi taas ratketa). Miten minä tuohon voisin vastata? Haluaisin vain lähteä karkuun koko tätä tilannetta.
Nalkuttava akka
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 130
Liittynyt: 23.5.2018 20:02:16

Re: Pitää nyt vaan avautua

ViestiKirjoittaja mihin kaikki katosi? » 11.7.2019 07:24:58

Nalkuttava akka kirjoitti:Kolmen viikon ryyppyputki on ohi ja nyt pitäisi taas olla niin kuin ei mitään. Mies aloitti keskustelun aiheesta Tuntuu-ettet-enää-välitä-minusta.



”Meidän suhteessa ei ole kaikki hyvin”. Ihanko tosi? Et sitten ole aiemmin sattunut sitä huomaamaan? Kaikki oli ”hyvin” niin kauan, kuin jokaisen putken jälkeen kuuntelin ne anteeksipyynnöt, mökötin aikani ja sanoin, että yritetään taas. Nyt en edes mökötä, suhtaudun mieheen ihan asiallisesti, mutta joku kylmyys siinä välissä on. Miten voisin heittäytyä tähän suhteeseen täysillä, kun tiedän, että matto vedetään taas jalkojen alta, ennemmin tai myöhemmin?

Mies valittaa, että tuntee itsensä hylätyksi. Entä minä? Enkö minä ole tuntenut itseäni hylätyksi jo monen vuoden ajan, kun juominen on mennyt edelle kaikesta. Jouluista ja juhannuksista, yhteisistä suunnitelmista ja matkoista. Olen tuntenut itseni täysin yhdentekeväksi, kun toinen juo, vaikka tietää, mitä se tälle suhteelle tekee.

Kerroin hänelle tuosta kaikesta. Mies järkyttyi, kun kuuli, että minä oikeasti en enää välitä (tai uskalla välittää) hänestä niin kuin ennen. Haluaa nyt (taas) korjata kaiken, huolehtii siitä, ettei ryyppy jää päälle, jättää nyt oluen joksikin aikaa kokonaan, jne. jne. jne…

En oikeasti tiedä, miten tästä eteenpäin. Oli aika, jolloin minulla olisi ollut halu vielä yrittää ja korjata kaikki. Se aika meni jo. Mies kyselee, miten paljon aikaa tarvitaan, että hän saa luottamuksen takaisin (=miten kauan pitää sinnitellä juomatta, ennen kuin voi taas ratketa). Miten minä tuohon voisin vastata? Haluaisin vain lähteä karkuun koko tätä tilannetta.


Mulla on vähän sama olo. Mies on nyt ollut poikkeuksellisesti juomatta useamman viikon, hädissäänkin ja pelkää että on herännyt liian myöhään. Hän haluaisi niin kovasti jatkaa ja saada asiat kuntoon. Oma halu vaan on hiipunut, kaikki petetyt lupaukset, epävarmuus. Syytän itseäni, että olen antanut kohdella itseäni näin huonosti vuosia. Tietysti miehellekin on tullut tästä suostumisestani olo, että on normaalia sikailla ja automaatilla kaikki anteeksi joka kerran jälkeen. Vähän kuin joku (uskonnollinen) rituaali; aina anteeksi ja jotenkin lupa jatkaa samaan malliin, eikä retkahtaminen ja mokailu ole edes niin vakavaa. Itseään pitäisi sen verran arvostaa, että vetää ne rajat heti.

En halua oikeastaan enää läheisyyttä, koko ihminen on jotenkin vieras, kun häntä katson, silti toisen hätä surettaa. Hölmösti haistelen ja vakoilen, onko tyyppi tosiaan selvinpäin. Ajattelin, etten tee juuri nyt mitään. En ole enää oikein henkisesti sitoutunut häneen, mutta ajattelin kuulostella, miltä tuntuu. Yritän olla omalta osaltani ystävällinen ja viettää aikaa hänen kanssaan, tehdä jotain yhdessä, jos ehdottaa. Jos tuntuu mukavalta, ilmapiiri on ystävällinen ja olo hyvä, voi ehkä tutustua uudelleen, mutta en aio sietää enää valehtelua ja pitämättä jätettyjä lupauksia. Rehellisyys ja suoruus on ainoa mahdollisuus. Voiko mussa herätä enää mitään? Tässä on kaksi hukassa olevaa ihmistä, jotka kiertelee toistensa ympärillä hämillään.
mihin kaikki katosi?
 

Re: Pitää nyt vaan avautua

ViestiKirjoittaja Nalkuttava akka » 23.8.2019 14:34:33

mihin kaikki katosi? kirjoitti: Oma halu vaan on hiipunut, kaikki petetyt lupaukset, epävarmuus.

Mihin kaikki katosi?, koko tekstisi on täynnä NIIN samoja ajatuksia kuin itselläni. Jotenkin se helpottaa aina, kun joku ymmärtää. Vaikkei tätä kenellekään haluaisikaan.

Meillä on mennyt nyt reilun kuukauden ”ihan hyvin”. Eli kaikki on ok, kun eletään tavallista arkea, puhutaan vain pinnallisista asioista ja leikitään, että kaikki on hyvin aina ollutkin. Mitään lupauksia en mieheltä ole enää aikoihin halunnut kuulla, mutta itse niitä putken lopuksi aina suoltaa. Nytkin oli tuo, että olut jää kokonaan joksikin aikaa. Se joksikin aikaa oli viikon. Mutta kohtuudessa hän on nyt pysynyt.

Yksi ongelma on se, että niin kauan kun mies juo vähänkin, niin koskaan ei tiedä, milloin menee yli. Viisi olutta voi ottaa hyvin, ehkä muutaman enemmänkin. Mutta jossain on se raja, jonka ylitettyään häneltä lähtee homma kerralla käsistä. Millään ei ole enää väliä, juo vaan enemmän, muuttuu ihan eri ihmiseksi. Ja tämä riski on olemassa joka viikonloppu, koska joka viikonloppu pitää olutta saada.

Toinen ongelma on se, että minusta on tullut niuho. Se yhdenkin oluen ottaminen ärsyttää. En sano mitään, yritän olla ärsytystä näyttämätäkin, mutta se ärsyttää. Lomareissullakin joka ikinen ilta on oltava olutta. Olen alkanut vihata jo pelkää oluttölkin avaamisen ääntä, niin monena yönä olen valvonut sitä toistuvasti kuunnellen (en valvo enää, koska nukun eri huoneessa enkä jaksa muutenkaan välittää). Yritän vakuuttaa itselleni, että on ihan normaalia ottaa viikonloppuna muutama olut. Mutta kun ärsyttää vaan.

Nyt on tulossa juhlat, joista mainitsinkin toisessa ketjussa sivumennen. Otin asian ihan nätisti puheeksi kysyen vain, miten mies on ajatellut ne hoitaa (koska itsekin sitä ratkeamistaan pelkää ja yrittää kuitenkin vältellä ottamasta liikaa). No sehän oli herne nenään justiinsa ja kommentti, että ”voin olla lähtemättä, jos sinua haittaa” ja ”kun en lähde, niin enpähän nolaa sinua”. Tästä asiasta ei siis voi puhua. Annoin olla ja katsonpahan sitten lähtiessä että tuleeko perästä vai ei.

Tämä on niin hankalaa. Juhlat ovat hyvin läheisen sukulaisen ja haluan niihin mennä. Voisin olla selvinpäinkin, mutta mitenpä se estäisi miestä ryyppäämästä. Ja olisihan se kiva itsekin muutama lasillinen ottaa. En tiedä, miten minun tässä tilanteessa pitäisi alkoholistia tukea. Ei se voi olla niin, että loppuelämäkseni jättäisin kaikki juhlat väliin tämän asian takia.
Nalkuttava akka
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 130
Liittynyt: 23.5.2018 20:02:16

Re: Pitää nyt vaan avautua

ViestiKirjoittaja Vieras » 15.12.2019 13:54:50

Nalkuttava akka kirjoitti:Täällä taas, silläkin uhalla, että joku Vieras odottaa sormet syyhyten päästäkseen taas repostelemaan sanomisiani. On kuitenkin pakko purkaa näitä ajatuksia jonnekin, kun ei ole ketään, kelle puhua.

Kävin katsomassa asuntoa. Olisi mukavalla paikalla, kohtuullinen vuokra ja oikein minun näköinen. Ei vaan ole rohkeutta ottaa sitä ratkaisevaa askelta. Seuraavia asioita pelkään:

Vaikka saisin päätöksen tehtyä ja vuokrasopimuksen allekirjoitettua, miten saan lähdettyä? Jos mies huutaa ja sättii, niin sehän on helppoa, mutta jos pyytää ja anelee ja lupaa taas maat ja taivaat, niin pelkään heltyväni. On kuitenkin paljon pakkaamista ja kantamista, tässä joudutaan olemaan vielä paljon saman katon alla.

Jos saisinkin muutettua, taloudellinen toimeentulo. Kaikesta pitää vastata sitten yksin ja aika paljon hankintojakin joutuisin uuteen kotiin tekemään. Samoin muukin pärjääminen. Ei ole enää apua tarjolla, kun auto ei käynnisty tai jokin laite hajoaa. Muutenkaan ei ole sitä toista ihmistä, jonka mielipidettä kysyä tai jonka kanssa pohtia asioita.

Yhtenä suurimmista tietysti se iso ikävä ja eron läpikäyminen. Kerran eronneena tiedän, ettei se helppoa ole. Miten jaksaisin taas sen kaiken, on tässä suhteessa ollut niin paljon hyvääkin.

Ja kyllä miehenkin puolesta huolettaa. Juoko se itsensä sitten ihan rappiolle? Entä miten hän tulee toimeen, kun joutuu huolehtimaan kaikista kuluista yksin, ei ole töitäkään ja niin paljon rahaa menee ryyppäämiseenkin. Jollain tavalla häntä yhäkin rakastan ja pelkään hänen puolestaan. Tai voihan olla, että hänenkin asiat lähtisivät eron myötä parempaan suuntaan.

Siinäpä niitä. Lisäksi tunnen itseni petturiksi, jos lähden. Vaikka monta vuotta jo olen antanut tilaisuuden toisensa perään ja sanonut, etten loputtomiin tätä katsele. Yritin kuvitella elämäämme kymmenen vuoden päähän. En osannut. En kerta kaikkiaan pysty ajattelemaan, että jaksaisin niin kauan tätä ahdistusta. Lisäksi siinä ajassa alkoholin käyttö varmasti alkaisi jo näkyä miehen terveydessä. Olkoonkin alkoholismi sairaus, niin en näe itseäni alkoholidementikon omaishoitajana. Toinen ongelma on se, että miehellä on lainaa vielä maksettavana ja en tiedä, pystyykö enää työelämässä olemaan tuon juomisen takia. Liiton päivät loppuu jossain vaiheessa ja sittenpä on toimeentulon kanssa ihmettelemistä. Saa moittia itsekkääksi, mutta minä en häntä ryhdy siinä tilanteessa pelastamaan. Varsinkin, kun alkoholiin ja tupakkaan menee satasia kuussa.

Jos mies edes oikeasti yrittäisi. Selvittyään kyllä puhuu aina, että tämän on pakko loppua ja hän ei voi jatkaa näin. Mutta apua ei hae eikä edes yhtenä viikonloppuna voi olla ilman olutta. Tai itseasiassa viime viikonlopun oli, kun oli vasta selvinnyt helvetillisestä krapulasta, mutta joka ilta silti haikaili, miten olisi olut hyvälle. Uutta elämää kesti sillä kertaa kaksi viikkoa.

Helpotti tämä kirjoittaminen. Jokaisella on oikeus ilmaista mielipiteensä olipa se mikä tahansa, mutta kuitenkin kaipaisin nyt kannustusta ja tukea, en arvostelua ja moitteita.


Nalkuttava akka, pikkusen reilu vuosi sitten mietit ja järjestelitkin vähän asuntoa itsellesi. Päätit jäädä miehesi luo. Miten tämä vuosi on mennyt ja millä mielin valmistaudut jouluun? Onko tulanne kotona parempi, huonompi vai ennallaan?

Millaista elämä omassa asunnossa voisi olla nyt? Joskus sun kirjoituksista henkii kova halveksunta puolisoasi kohtaan. Juomisen lopettaminen voi olla yhtä vaikeaa kuin lähteminenkin. Hän tarttuu pulloon, sinä tartut vanhaan tuttuun tilanteeseen, niinkuin meistä moni muukin tekee. Jos on tyytymätön, helposti katkeroituu. Ehkä elämä on helpompaa, jos jäädessään miettii joka aamu, että minä valitsin tämän ihmisen ja valitsen joka päivä uudelleen tämän elämän. Hyväksyy sen kärsimyksen osaksi elämäänsä. Luulen, että katkeruudesta ja halveksunnasta luopuminen auttaa elämään siinä parempaa elämää. Kovin pitkään jatkuessaan riitely ja pahat sanat puolin ja toisin aiheuttaa niin syvät haavat, ettei elämä tai se suhde muutu hyväksi edes vaikka se toinen raitistuisikin. Siihen aiempaan alkoholiongelmaa edeltävään tilanteeseen ei enää päästä, niin pahasti on sanottu, luottamus on mennyt.

Vuodet vierii, elämä kuluu. Toivottavasti olet hakenut jotain apua itsellesi, se usein auttaa. Joko eroamaan tai saamaan jonkinlaisen mielenrauhan. Vuosien itsepäinen asemasota, jossa kumpikaan ei hae apua, on aika raskas savotta, eikä asiat itsekseen ilman apua muutu.
Vieras
 

Re: Pitää nyt vaan avautua

ViestiKirjoittaja Vieras » 15.12.2019 14:00:55

Niin tuo lainaus oli päivämäärällä 21.10.2018, niin auttaako sua, jos ihan itseksesikin mietit kulunutta reilua vuotta, jos et tänne mietteitäsi halua kirjoittaa.
Hyvää Joulua!
Vieras
 

Edellinen

Paluu Kotikanava

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 4 vierailijaa