Olet täällä

Pitää nyt vaan avautua

Käyttääkö puolisosi, läheisesi tai vanhempasi alkoholia ongelmallisesti? Älä jää yksin. Kotikanavalla keskustellaan asioista ja ongelmista, joihin voi törmätä kotona alkoholin kanssa.

Valvoja: Päihdelinkin toimitus

Re: Pitää nyt vaan avautua

ViestiKirjoittaja Vieras70 » 10.9.2018 20:21:17

Kyllä vain, ensin tulee takomisvaihe ja sitten luovuttamisvaihe, kun huomataan, ettei tilanne muutu takomalla käytännössä miksikään. Luovuttaminen voi tarkoittaa sitä, että alistuu tilanteeseen ja jää huonoon suhteeseen. Se voi tarkoittaa myös sitä, että luovuttaa vain parisuhteen osalta. Joillakin tulee tässä välissä voimaantumisvaihe, eli hyväksytään faktat, ja ruvetaan tarmokkaasti järjestämään elämää uudelleen.

Tämän jälkeen varmaan kaikille tulee suruvaihe. Surraan joko elämän haaskaamista huonossa liitossa, tai tärkeän ihmissuhteen päättymistä.

Näistä vaiheista olisi hauska tehdä joskus ihan kaavio, suhteen alusta sen loppuun asti. Siis nimenomaan suhteesta alkoholistiin. Varmaan nuo vaiheet olisivat aika monella samantyyppisiä, olipa lopputulema sitten ero tai yhdessä pysyminen. Varmaan myös yhteistä kaikille on tunneskaalan pomppiminen suuresta onnentunteesta täydelliseen epätoivoon. Tuota kuluttavaa vuoristorata-vaihetta voi kestää vuosikausia. En ole lukenut alan kirjallisuutta, joten jonkinlainen kuvaaja aiheesta voi jostain jo löytyäkin.
Vieras70
 

Re: Pitää nyt vaan avautua

ViestiKirjoittaja SylviaPlaa » 12.9.2018 01:22:47

myöhäisiltaa.. en saa unta joten kirjoittelen jotain mietteitäni.
kiitos muuten vieraalle* sanoistasi ettet sinä ainakaan koe läsnäoloni sopimattomaksi.
itse en ihme kyllä ole (ainakaan vielä) joutunut tuohon takoamis-vaiheeseen. kuten kirjoitin, minä kerta kaikkiaan annan sen oman alkkikseni elää "omaa elämäänsä" juomisensa suhteen. ottaahan se päähän kun hän kaatuilee jurrissa (huoli mistä kirjoitin aiemmin) ja tietenkin koen tällaisina hetkinä ärsyyntymistä, jopa vihaa. yhtä lailla rajua halveksuntaa. että miten ihminen voi olla noin tyhmä että ryyppää niitä kirkkaita ja kaatuilee.
vaan kun palautan tämän ikuisuustotuuden mieleeni että kysymyksessä on alkoholismi-sairaus, enkä minä voi sille mitään, niin väitän että saan "pääni kasaan" kun olen jälleen kerran todennut tämän ja painanut sen mieleeni.
kysymys on loppupeleissä siis siitä, haluaako/jaksaako jatkaa yhteiselämää alkoholistipuolison kanssa, vaikka hän jatkaa juomistaan kenties hautaansa asti.
tässä kohtaa korostan, että minun alkkikseni ei ole väkivaltainen, ei riehuja, ja hoitaa (vielä) velvoitteensa. en tiedä miten käy tulevina vuosina sillä olemme molemmat jo liki kuuskymppisiä. esim dementoituuko hän? paljon mahdollista.
ihan toinen olisi suhtautumiseni jos hänen kännikäyttäytyminen olisi väkivaltaista tai jatkuvaa moittimista taikka riidanhakuisuutta. en jäisi siihen. tämän ikäisenä kun (varsinkin kun ei ole yhteisiä lapsia, eikä edes asuta samassa osoitteessa) jo tietää mitä kestää ja mitä EI kestä. jankutan, että ensisijaisesti meidän on alituiseen tarkkailtava omia voimavarojamme.
ei tietenkään, tietenkään eropäätös ole helppo rakkaasta ihmisestä. ajattelisin, että vain oman lapsen kuolema voisi olla rankempaa, muuta en keksi.
elämänvaihe sekin, tosin raskas sellainen, että vaikkakin harkitsee vakavasti sitä eroa, niin samaan aikaan antaa alkkiksen olla.
suhtautuu häneen jotenkin näin, että tuo tuossa se ressukka juo, mutta antaa olla ja juoda. kosken voi hänen tavoilleen MITÄÄN.
ei sitä nakutusta, vaatimuksia, ei mitään.
raha-asiat ovat tietysti erityisen vaativia. jos alkkispuoliso on toki hänkin vastuussa perheen elannosta. ja lojuu ja lojuu vain, jos ei kännissä niin krapuloissaan. tai jos on päässyt jo siihen pisteeseen, että on heivaamassa alkkista ulos yhteisestä kodista niin miten kaikki ne käytännön asiat. loppujen lopuksi ne hoituvat kyllä. tässä kohdassa uskon usein viljeltävään "mantraan" että asioilla on taipumus järjestyä.

omia kuulumisia. pärjäsin mukiinmenevästi menneen viikonlopun omassa kodissani miehen ollessa maalla yksin. huoli pinnan alla elää, juuri näiden hänen kännissä kaatuiluiden sekä muiden tapaturmien mahdollisuuksista; mutta tein niitä iänikuisia ajatuksensiirtoja kun kauhukuvat saapuivat mieleeni. erityisen ahdistunut olin ja olen siitä (tämä on asia erikseen) pitääkö parisuhteemme kutinsa, sillä HÄN, ei minä, kokee suhteemme... öööö, "latistuneen" eli hänen tunteensa ovat vähintäänkin kateissa. oli kännissä tai ei.
onneksi tänään hän antoi puhelimessa ymmärtää että halukkuutta lähteä pariterapiaan on edelleen. sitä me tarvitsemme nyt, viimeistään nyt.

sietokykyä päiviinne. täällä Helsingissä sataa tällä hetkellä rankasti. kunpa vielä unen saisi.
iloa ja toivoa (meidän itsemme pärjäämiselle) päiviinne, hetkiinne, ihan kaikille!
SylviaPlaa
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 2169
Liittynyt: 27.11.2016 20:49:41

Re: Pitää nyt vaan avautua

ViestiKirjoittaja Vieras » 13.9.2018 15:16:18

Täällä taas yksi vieras, pitäisi varmaan ottaa joku nimimerkki kun täällä kirjoittelen enemmältikin nyt.
Mutta huomasin minäkin just tuon minkä moni muukin: takomisvaiheen ja sitten luovuttamisen ja surun. Oli minulla Jumalan kans kaupankäyntiäkin, rukoilin rystyset valkoisena (kyse omasta lapsesta) ja kieltäydyin kaikesta mukavasta maallisesta nautinnosta, vain sen takia että paastosin, tai itselleni lupasin että Jumala auttaa jos en enää tee mitään maallista hauskaa.... Siis kaikkeen ihminen sortuu kun haluaisi toisen tervehtyvän ja alkavan elämään normaali elämää.
No, tuo kaikki on jo takanapäin, nyt on suvantovaihe, olen luovuttanut enkä enää kuin hyvin harvoin annan mieleni askarrella kauhukuvissa mitä lapselle kuuluu. Kun ei mikään apu kelvannut. Raha kelpasi, mutta lopetin sen antamisen jossain vaiheessa, kun mielestäni olisi vastineeksi pitänyt jotain tehdä, ei se raha puusta tipahda minullekaan vaan on pitänyt tehdä töitä, opiskella ja ahkeroida.
Avioliitossa alkoholistin kanssa (hänen isänsä) olin se joka elätti koko perheen. Tein virheen siinä. Mutta luulin että se kuului niin tehdä. Olin elänyt pienellä paikkakunnalla pienessä piirissä ja luulin että näin on ok, ja se on sitä suurta rakkautta kun tekee toisten eteen kaiken.
Näin se vain menee monenkin kohdalla että on oppinut väärät tavat, väärin ajattelemaan.
Jotenkin olen nyt alkanut kuin heräämään todellisuuteen ja toivoisin lastenikin heräävän ja pääsevän irti menneistä vääristä tavoista. Se onkin sitten eri juttu miten heidät saa heräämään. Ja haluavatko.
Vieras
 

Re: Pitää nyt vaan avautua

ViestiKirjoittaja Nalkuttava akka » 21.10.2018 13:31:07

Täällä taas, silläkin uhalla, että joku Vieras odottaa sormet syyhyten päästäkseen taas repostelemaan sanomisiani. On kuitenkin pakko purkaa näitä ajatuksia jonnekin, kun ei ole ketään, kelle puhua.

Kävin katsomassa asuntoa. Olisi mukavalla paikalla, kohtuullinen vuokra ja oikein minun näköinen. Ei vaan ole rohkeutta ottaa sitä ratkaisevaa askelta. Seuraavia asioita pelkään:

Vaikka saisin päätöksen tehtyä ja vuokrasopimuksen allekirjoitettua, miten saan lähdettyä? Jos mies huutaa ja sättii, niin sehän on helppoa, mutta jos pyytää ja anelee ja lupaa taas maat ja taivaat, niin pelkään heltyväni. On kuitenkin paljon pakkaamista ja kantamista, tässä joudutaan olemaan vielä paljon saman katon alla.

Jos saisinkin muutettua, taloudellinen toimeentulo. Kaikesta pitää vastata sitten yksin ja aika paljon hankintojakin joutuisin uuteen kotiin tekemään. Samoin muukin pärjääminen. Ei ole enää apua tarjolla, kun auto ei käynnisty tai jokin laite hajoaa. Muutenkaan ei ole sitä toista ihmistä, jonka mielipidettä kysyä tai jonka kanssa pohtia asioita.

Yhtenä suurimmista tietysti se iso ikävä ja eron läpikäyminen. Kerran eronneena tiedän, ettei se helppoa ole. Miten jaksaisin taas sen kaiken, on tässä suhteessa ollut niin paljon hyvääkin.

Ja kyllä miehenkin puolesta huolettaa. Juoko se itsensä sitten ihan rappiolle? Entä miten hän tulee toimeen, kun joutuu huolehtimaan kaikista kuluista yksin, ei ole töitäkään ja niin paljon rahaa menee ryyppäämiseenkin. Jollain tavalla häntä yhäkin rakastan ja pelkään hänen puolestaan. Tai voihan olla, että hänenkin asiat lähtisivät eron myötä parempaan suuntaan.

Siinäpä niitä. Lisäksi tunnen itseni petturiksi, jos lähden. Vaikka monta vuotta jo olen antanut tilaisuuden toisensa perään ja sanonut, etten loputtomiin tätä katsele. Yritin kuvitella elämäämme kymmenen vuoden päähän. En osannut. En kerta kaikkiaan pysty ajattelemaan, että jaksaisin niin kauan tätä ahdistusta. Lisäksi siinä ajassa alkoholin käyttö varmasti alkaisi jo näkyä miehen terveydessä. Olkoonkin alkoholismi sairaus, niin en näe itseäni alkoholidementikon omaishoitajana. Toinen ongelma on se, että miehellä on lainaa vielä maksettavana ja en tiedä, pystyykö enää työelämässä olemaan tuon juomisen takia. Liiton päivät loppuu jossain vaiheessa ja sittenpä on toimeentulon kanssa ihmettelemistä. Saa moittia itsekkääksi, mutta minä en häntä ryhdy siinä tilanteessa pelastamaan. Varsinkin, kun alkoholiin ja tupakkaan menee satasia kuussa.

Jos mies edes oikeasti yrittäisi. Selvittyään kyllä puhuu aina, että tämän on pakko loppua ja hän ei voi jatkaa näin. Mutta apua ei hae eikä edes yhtenä viikonloppuna voi olla ilman olutta. Tai itseasiassa viime viikonlopun oli, kun oli vasta selvinnyt helvetillisestä krapulasta, mutta joka ilta silti haikaili, miten olisi olut hyvälle. Uutta elämää kesti sillä kertaa kaksi viikkoa.

Helpotti tämä kirjoittaminen. Jokaisella on oikeus ilmaista mielipiteensä olipa se mikä tahansa, mutta kuitenkin kaipaisin nyt kannustusta ja tukea, en arvostelua ja moitteita.
Nalkuttava akka
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 129
Liittynyt: 23.5.2018 20:02:16

Re: Pitää nyt vaan avautua

ViestiKirjoittaja pohdiskelija_ » 21.10.2018 15:19:42

No hei.
Hankalaahan se on ja joskus on vaan huonoja vaihtoehtoja. Tai ettei mikään ole pelkästään hyvä. Tietysti joskus juoppo tekee lähdön hetkellä tai sen jälkeen, suuren palveluksen heittäytymällä hirveäksi, mikä tekee lähtemisen helpommaksi ja vähentää jotain syyllisyydentunnetta tai mitä lie. Raskasta on pitkän aikaa olla jalka oven välissä odottavalla kannalla. Harmi kun mitää merkkiäkään raitistumishalusta edes ei taida näkyä. Entä jos sun on vielä vaikeampi lähteä, mitä huonommaksi miehen tilanne menee? Tulee terveysongelmia ja raha-asiat on aina huonnommalla tolalla. Mulle jäi hyvä mieli siitä, että muutin pois siinä kohtaa, kun entinen puoliso oli vielä suht ok, oppi hoitamaan asiansa itse ja on tottunut nyt elämäänsä. Ikävä maku vaan jäi siitä viimeisestä 3kk samassa, kun hän heittäytyi todella pirulliseksi. Vaikka asia on myöhemmin sovittu, jäihän siitä mieleen jälki, että tuo tosiaan pystyi ilman mitään sääliä siihen.

Lähditpä nyt tai et, onhan tuo asunnon katsominen jo joku liike. Minusta oma asunto toi heti tietyn rauhan. Valitettavasti se oli homekämppä ja seuraavassa aloitin sitten patja lattialla tyylillä, kun irtaimisto oli pilalla. Oisko sulle semmonen mahdollinen vaihtoehto, että jos otat asunnon, elelet alkuun suht vähillä uusilla hankinnoilla ja pikkuhiljaa ostelet, mitä tarvitset? Yllättävän vähillä pystyy alkuun ihan mukavasti pärjäämään. Sittenhän näkisi, miten miehesi suhtautuu, hakeutuuko hoitoon vai kiihtyykö alamäki. Joskus harvoinhan lähtö herättää, ja tulee joku mahdollisuus paikkailla suhdetta. Eikä se juominen sitten enää vaikuta sun työtehoon, nukkumiseen tai muutenkaan ihan koko ajan edes pyöri mielessä. Kun saa etäisyyttä ja miettii, niin asiat voi kummasti selkiintyä. Vuokra-asunnosta pääsee helposti poiskin ja siinä on helpompi seurata tilanteen kehittymistä ja omia tuntemuksia, haluaako edes enää olla tekemisissä toisen kanssa ja näkee senkin, kaipaako se toinen tai tekeekö mitään vai onko heti tinderissä tai baarissa etsimässä uutta. Kai nuo kaikki auttaa itsekin miettimään mitä sitten tekee.

Jos asuu erillään, niin siinähän ei ole kukaan kuollut. Voi sopia joko aikalisästä tai erota samantien. Minusta on hyvä, että olet selvitellyt asioita jollain tapaa. Eikä kaikkea tietysti voi etukäteen tietää. Eikös ennenkin sanottu, että lapsi tuo leivän tullessaan, vaikka oli köyhäkin perhe. Ehkä muutenkin monissa asioissa voi luottaa siihen, että asiat kumminkin jotenkin lutviutuu, vaikkei varmistelemaan joka juttua pystykään. Jotain apuahan voi ostaakin omillaan asuessaan, useinhan nämä meidän ex tai nyx-siipat on kumminkin humalatilansa takia kyvyttömiä auttamaan, silloin kuin sitä tarttisi, ettei senkään varaan voi laskea.

Mulle omasta asunnosta on tullut kiva kotipesä ja olen alkanut viihtyä hyvin ja mukavaa on, ettei täällä tölkit sihahtele auki, ei kuorsaa känninen, eikä tapahdu jatkuvia yllätyksiä. Kyllä sinäkin jossain kohtaa saat jonkun päätöksen tehtyä. Luulen, että aika harva lähtöään on katunut, mutta sille lähtemiselle on oma aikansa.
pohdiskelija_
 

Re: Pitää nyt vaan avautua

ViestiKirjoittaja Nalkuttava akka » 21.10.2018 18:40:36

Kiitos pohdiskelija_ Hyviä ajatuksia, tekstisi rauhoitti mieltä. Olen jo vähän katunutkin tuota asunnon katsomista, koska olin taas saanut hienosti ulkoistettua juopon ajatuksistani ja elänyt omaa elämää, mutta nyt mietityttää, ajatukset myllertää, olo on levoton ja meni yöunet ja ruokahalut samalla kertaa.

Onhan tuo niin totta, että paljon tässä saa omillaan pärjätä nytkin. Eräänkin kerran olen nyhrännyt autoon talvirenkaita alle ensimmäisten lumihiutaleiden tippuessa taivaalta, kun ukko on maannut kännissä.

Tuolla pesäeron ottamisajatuksella voisin edes yrittää huijata itseäni, eli että eihän sen ole pakko olla lopullista (vaikka pahoin pelkään että on). Tuossa asuntoasiassa minua sysäsi eteenpäin niinkin pieni juttu, että tullessani harrastuksesta kotiin ukko alkoi taas räyhätä, että "tänne ei ole tulemista". Ei ollut ensimmäinen kerta, on minua hätistelty keskellä yötä, uhkailtu poliisilla jne. Ja tiedän, ettei miehellä ole mitään lainvoimaa häätää minua minuutin varoitusajalla eikä se ole väkivalloin yrittänyt (vielä). Mutta nousi niin viha pintaan, että eikö minulla ole koskaan kotia, jossa tiedän, ettei kukaan tule ajamaan ulos. Vuokralaisellakin on irtisanomisaika, mutta mies katsoo oikeudekseen uhkailla minua, avopuolisoaan, häätämisellä.

Mutta, mutta, jotenkin vaan tiedän, ettei minulla ole voimaa repäistä itseäni irti. Ihailen suuresti teitä, jotka olette siinä onnistuneet.
Nalkuttava akka
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 129
Liittynyt: 23.5.2018 20:02:16

Re: Pitää nyt vaan avautua

ViestiKirjoittaja pohdiskelija_ » 21.10.2018 19:16:28

Tuli mieleen, että ehkei puolisosi uskokaan sun lähtevän? Silloin on hyvä äyskiä ja uhitella. Tietyllä tavallahan sitä on oman itsensä herra, jos ja kun se oma asunto on. Jos tapaakin ja toinen on juonut liikaa, voi lähteä kotiinsa. Juoppo ei voi vain päättää, että sinäpä nyt vietät aikaa juopuneen seurassa, koska voi ottaa ja lähteä omaa kotiin :D Pakko hiukan tulla vastaan juoponkin, jos haluaa nähdä.

Mietin muutenkin suhteita joissa on omat asunnot.. Niissä helpommin välttyy kumpikin ottamasta toista itsestäänselvyytenä, kunnioitus säilyy paremmin. Mulla on tosi iso kynnys enää muuttaa kenenkään kanssa yhteen. Tapaamiset sovitaan, eikä kumpikaan voi ulkoistaa omia juttujaa toisen hoidettavaksi ja kaikki mitä toisen eteen tekee on vapaaehtoista ja molemmin puolin siitä osaa iloita ja olla kiitollinenkin. Kaipa tämä onnistuu yhdessä asuessakin monilla, tuntuu kuitenkin,että jonpikumpi helposti alkaa työntää joko laskut, pyykit tai muut toisen kontolle. Erillään asuessa asioista tulee luultavasti puhuttua enemmän ja se voi tehdä läheisemmäksikin.

Kävit katsomassa sitä asuntoa ja jos satut olemaan vähän hitaammin iroottautuvaa tyyppiä, tuo oli jo pieni oman haaveen tekeminen näkyväksi sulle itsellesi. Uskon, että jos sitä itse toivot, se lähteminen onnistuukin jossain vaiheessa. Jos et nyt, niin ehkä jonain jouluna laittelet sinäkin jouluvaloja omaa kotiin ja tiedät tasan tarkkaan, että saat olla rauhassa. Eikä tuo huono olo mikään ihme ole, elämänmuutokset ja jo niiden suunnittelu on iso stressi ja elimistö käy kierroksilla. Stressihormonien kohoaminen aiheuttaa oksetusta, unettomuutta, kierroksilla käymistä jne. Toki saman tekee joku akuutti hässäkkä juoponkin kanssa.

Jatkat samaan malliin vaan. Luulen, että pienemmätkin askeleet antaa voimia ja toisaalta uskoa omaan selviytymiseen.
pohdiskelija_
 

Re: Pitää nyt vaan avautua

ViestiKirjoittaja Vieras » 23.10.2018 17:39:11

Tuli vain mieleen että eikö paikkakunnallasi ole mitään sellaista ryhmää mistä saisi muiden tukea ja voimaa pysyä päätöksissä. ymmärrän ainakin sen ettei ole helppoa edestakaisin päättää ja taas perua lähtö.
Kunpa löytäisit jostain voimaa tehdä päätös ja pysyä siinä. tulevaisuutta kun kukaan ei tiedä mitä se tuo tullessaan. Tsemppiä.
Vieras
 

Re: Pitää nyt vaan avautua

ViestiKirjoittaja Nalkuttava akka » 25.10.2018 09:15:19

pohdiskelija_ kirjoitti:Entä jos sun on vielä vaikeampi lähteä, mitä huonommaksi miehen tilanne menee?

Tuossapa pointti, jota en tullut ajatelleeksi. Saattaa käydä juuri niin, että kun taloudellisia vaikeuksia alkaa ilmetä, en sitten taas raaskikaan lähteä, ja jään pelastamaan toista oman elämäni kustannuksella. Joskushan vannoin, että lähden sitten, jos mies ei saa pidettyä työpaikkaansa juomisen takia. Kun potkut sitten tuli, oli hän niin maansa myynyt, etten vaan pystynyt häntä siinä tilanteessa hylkäämään. Ja tässä ollaan edelleen.

Tuossa välillä kuvittelin voivani vähän paremmin. Keskityin omaan elämääni ja annoin miehen juoda. Olen treenannut kovaa, aloittanut uusia harrastuksia, tehnyt töitä. Vapaailloiksikin pitää järjestää jotain menoa, koska pää leviää kotona känniläisen kanssa. Sitten tuli tuo asunnon katsominen ja täydellinen pettymys itseä kohtaan siinä, etten pystynyt ottamaan ratkaisevaa askelta. Tuntui, että tipahdin keralla ja kovaa. Kun olin monta viikkoa pursunut energiaa, en yhtäkkiä olisikaan jaksanut nousta sängystä. Töissä olin täysin lamaantunut ja vain kovaa piiskaamalla sain itseni illalla liikuntaharrastuksen pariin. Tuntui, että kaikki jaksaminen, ilo ja toivo hävisi elämästä kerralla.

Käväisin alkuviikosta aika syvissä vesissä, mutta en niitä synkimpiä ajatuksiani halunnut tulla tänne vuodattamaan, joten kirjoitin niitä paperille ja työnsin lukematta silppuriin. Nyt olen saanut itseni jotenkin koottua, mutta tulevaisuutta en uskalla ajatella. Tajusin kuitenkin, etten voi loputtomiin juosta tilannetta ja tunteitani karkuun. Tajusin, että olen polttamassa itseäni kovaa vauhtia loppuun. Mutta en uskalla lopettaa, koska jos pysähdyn, en ehkä pääse enää liikkeelle. Se lamaannus voi olla niin syvää, etten jonain aamuna vain pääse sieltä sängystä ylös. Nyt menen jonkin aikaa päivä kerrallaan, mutta jotain tässä on ruvettava tekemään.

Vieras kirjoitti: eikö paikkakunnallasi ole mitään sellaista ryhmää mistä saisi muiden tukea ja voimaa pysyä päätöksissä.

Naapurikaupungissa olisi Al-anon-ryhmä, mutta en ole saanut aikaisekseni sinne lähteä. Omalla paikkakunnalla en mieluusti apua hae, tämä on niin pieni kylä, että yritän vaan pitää kulissia pystyssä. Mutta välillä todellakin kaipaisin sitä, että voisin puhua jonkun kanssa.
Nalkuttava akka
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 129
Liittynyt: 23.5.2018 20:02:16

Re: Pitää nyt vaan avautua

ViestiKirjoittaja Jaloillaan » 25.10.2018 19:03:47

Pitkästä aikaa kävin vilkaisemassa linkkiä ja lueskelemassa ketjuja. Oma elämä on ollut jo niin pitkään näistä ongelmista vapaata etten ole saittia muistanut, nyt työkaverin ongelmat laittoivat muistelemaan näitäkin. Aikoinaan hain täältä tukea, onnistumistarinoita, , jaloilleen päässeiden ihmisten kertomuksia. Kyllä ne parhaat selviytymiskertomukset olivat niitä voimaantumiskertomuksia jossa ihminen alkoi tajuta vastuun omasta elämästään ja onnellisuudestaan. Ne päihdeongelmaiset jotka uskalsivat katsoa itseään reippaasti peiliin ilman syyttelyjä, tajusivat mihin elämäntapa on heitä viemässä, osa heistä löysi oman voimakkaan halun muuttaa suuntaa. Ne läheiset, jotka katsoivat rehellisesti itseään peilistä, näkivät omat motiivinsa pysyä suhteessa ilman "velvollisuus" tai "hoivavietti"-tyylisiä kuorrutuksia tajusivat oman vastuunsa elämästään ja onnellisuudestaan.
Sinä nalkuttava tajusit jo paljon itseäsi kun pohdit muuttamista. Tuollaiset syyt ovat pitäneet sinua suhteessa. Haasta vain itseäsi katsomaan sinne kymmenen vuoden päähän! Mieti miten voimillesi käy ajan kuluessa. Etkä oikeasti voi vaikuttaa elämääsi vai voisitko kuitenkin? Mistä saat voimaa, mikä sitä hävittää? Omassa elämässä vaikki suuret muutokset ovat vieneet voimia, mutta ne muutokset joissa olen muuttanut elämääni lähemmäksi omia sisäisiä arvojani, sellaista elämää jota sisuksissani kaipaan, ne ovat hyvin nopeasti alkaneet tuoda voimia minulle. Sisäinen tasapaino, rauha sisuksissa, on tehnyt minusta ihmeen vahvan kun miettii lähtökohtia. Meillä on vain tämä yksi elämä, ja itse olemme elämämme kippareita. Itse toivon, että voin kuolinvuoteella olla tyytyväinen elämääni, että olen elänyt sen liikaa pelkäämättä, yrittänyt mennä kohti asioita joita arvostan, että ympärillä on aidosti välittäviä ihmisiä joista minä välitän aidosti, ilman kusetuksia, lupailuja tai sitten jos/kun elämää. Jokaisella omat juttunsa mitä tärkeänä pitää, luonnossa liikkuminen, ystävät, eläimet. Kaikki ne pienetkin jutut jotka tuovat hyvää auttavat vähentämään sitä voimaa syövää elämästä. Itselläni tuo sisäinen tasapaino toi elämään lisää hyvää, uuden onnellisen ihmissuhteen. Vastuu omasta elämästä pelottaa, joskus helpompaa ajelehtia toisten valintojen mukana, mutta se vastuu omasta elämästä on itsellä.
Jaloillaan
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 55
Liittynyt: 5.12.2013 17:46:24

Re: Pitää nyt vaan avautua

ViestiKirjoittaja Nalkuttava akka » 27.10.2018 17:34:35

Yleensä olen yksikseni viihtyvää sorttia, mutta nyt iski lauantai-illan yksinäisyys täysillä päälle. Jos eläisin yksin, en taatusti olisi yhtään tämän yksinäisempi. Pahinta yksinäisyyttä on olla toisen kanssa saman katon alla ilman mitään kontaktia.

Jos asuisin yksin, voisin edes lähteä jonnekin. Voisinhan nytkin, mutta ei ole jaksamista, eikä kiinnosta kuunnella sitä valitusta sitten. Eilen illalla venyi työkeikka ja johan tuli viestiä, etten kuulemma missään töissä ole.

Minulla ei ole ystäviä, eikä kyllä huvita ketään tavatakaan, kun pitää koko ajan varoa puhumisiaan, ettei lipsahda mitään kotioloista. Tajusin vasta, että nykyään ei ole enää ME, yhä useammin on vain MINÄ. Puhun nykyään, että mitähän minä tekisin viikonloppuna, tai että olin eilen uimahallissa tai kävin retkellä. Koska ei me tehdä enää mitään yhdessä. Eikä kukaan ihmettele, että olen yksin joka paikassa.

On nyt jotenkin tosi paha mieli. Hiivin pitkin seinivieriä, etten ärsyttäisi toista ja aika rauhassa olen onneksi saanut olla. Nyt iski vaan taas epätoivoinen olo. Tällaisiako minun lauantai-iltani tulevat aina olemaan?
Nalkuttava akka
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 129
Liittynyt: 23.5.2018 20:02:16

Re: Pitää nyt vaan avautua

ViestiKirjoittaja Hukkamieli » 29.10.2018 12:27:20

Tulinpa pitkästä aikaa lukemaan tänne taas, ja ilahduin, kun näin sinunkin tänne taas tarinaasi jatkaneen. Mutta se oli ikävää, että asiat olivat tällaisia, ei niin iloisia. Minä niin palasin lukiessani taas niihin omiin mietteisiin muutamia kuukausia (vuosia..) taaksepäin. Niin muistan omalta kohdaltani nuo samanlaiset pohdinnat ja mietteet, etenkin ne pelot yksinään pärjäämisestä (omalla kohdalla etenkin tuon talon kanssa, niin hommien kuin kulujen) ja siitä miten ex-miehelle käy, mikäli erotaan.

Olisi niin helppoa kirjoittaa, että vaikka se miten kirpaisee ja ahdistaa ja tuntuu, ettei saa happea, sillä hetkellä, kun sen päätöksen sanoo ääneen ja tovin sen jälkeenkin, niin siitä selviää ja pikkuhiljaa ne siihen saakka ahdistaneet asiat muuttavat muotoaan ja elämä muuttuu niin paljon helpommaksi. Ja tottahan se on. Mutta tiedän senkin, että se on helppo sanoa vierestä.. ja jotenkin minä luotan siihen, että sinullekin tulee jossakin vaiheessa se hetki, kun olet valmis tekemään sen pysyvän ratkaisun tuossa asiassa. Sitten, kun sinä olet siihen valmis. Ei silloin, kun joku ulkopuolinen (vaikka olisi miten läheinen) sanoo niin.

Minulta se vei vuosia, että tein. Niin monta kertaa kun sitä matkan varrella miettikin ja ajatteli päänsä sisällä tiettyjä kuvioita, että miten se tai se asia menee, tai miten sitten jatkossa hoitaisin sen tai tuon. Tai miten se ex-mies selviäisi siitä tai tästä. Ja nimenomaan myös minulla ne pahimmat hetket olivat juuri niitä (päätöksen pyörtämisessä), kun ex itki ja vannoi muuttuvansa, vannoi rakkauttaan. Monen monta kertaa ajattelin pääni sisällä, että olisi niin helvetin paljon helpompaa, jos se käyttäytyisi huonosti ja haukkuisi pystyyn, silloin nousisi itsellä se vitutus ja halu taistella itsensä vapaaksi. Mutta kun toinen oli surkeana, näytti maansa myyneeltä, ja lupasi hakea samalla kuun taivaalta, kun taistelee itsensä irti juomisesta, niin minä hellyin. Annoin mahdollisuuden, toisen mahdollisuuden, kolmannen jne.

Ja tuo mitä kirjoitit tuosta yksinolosta, niin allekirjoitan sen täysin! Nytkin olen paljon yksin, eron jälkeen, mutta sitä yksinään olemista ei voi verratakaan siihen yksinäisyyden tunteeseen, josta kärsin vielä suhteessa ollessani. Se on täysin totta, että on paljon pahempaa olla yksin kaksin kuin yksin yksin. Ja nyt yksin asuessani en sinällään edes "kärsi" yksinäisyydestä, vaan nautin siitä, että saan olla yksin. Ei tarvitse kuunnella toisen haukkumista, katsella ja kuunnella sen kännäämistä tai krapulaa jne.

Lisäksi tuosta avun saamisesta ym.. itse olen yllättynyt eron jälkeen siitä miten paljon sitä apua on oikeasti sitten saatavilla, kun vain uskaltaa avata suunsa. Ja nyt uskaltaa. Suhteessa ollessa ei, vaikka toinen ei mitään tehnytkään. Minähän ne asiat hoidin viimeisten vuosien aikana, ja huolehdin, aika pitkälle. Toki mies jotakin teki, mutta hyvin hyvin vähän ja omasta aloitteestaan ei oikein mitään. Ja miten monet kerrat olisin halunnut pyytää apua ulkopuolisilta, mutta eihän se onnistunut, koska pelkäsin miehen suuttumista. Nyt ei ole sitä vaaraa ja uskallan pyytää apua. Ystäviltä, työkavereilta, vanhemmilta.. ja tuossa omakotitalossa kyllä riittää (valitettavasti) asioita, joihin tarvitsen apua.

Voimia ja jaksamista sinulle ihan älyttömän paljon. Teet ne omat ratkaisusi, kun olet niihin valmis. Omalla kohdalla on ollut helpottavaa tietää se, että tasan tarkkaan tein kaikkeni ja yritin parhaani. Muutamia kertoja olen manannut sitä tässä, että miksi en tajunnut lähteä jo vuosia sitten.. että miksi kuvittelin sinisilmäisesti, että toinen muuttuu tms, mutta sitten olen miettinyt, että nyt ei ole ainakaan vaaraa siitä, että haluaisin palata entiseen takaisin. Että kun niin monet uudet ja viimeiset mahdollisuudet annoin toiselle, niin tiedän, että tasan tarkkaan kaikkeni tein ja se ei riittänyt. Mutta jos olisin pistänyt stopin jo aiemmin, ehkä olisi ollutkin helppoa sitten ns. palata entiseen pienen hetken erossa olemisen jälkeen. Olisi alkanut miettiä, että entä jos... Nyt tiedän, että se tie tuli kuljettua loppuun, huolimatta siitä miten paljon ex viestittelee rakkauttaan ja ikäväänsä välillä.

Auringonsäteitä tiellesi.. jos vain olisi mahdollista, niin minä mielelläni juttelisin kanssasi kyllä enemmänkin, niin moni asia meillä on ollut kuitenkin samalla tavalla tässä elämässä.
...suljet silmäsi ja hengität, kyllä kaikesta sä vielä selviät...
Hukkamieli
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 132
Liittynyt: 8.1.2016 11:22:52

Re: Pitää nyt vaan avautua

ViestiKirjoittaja Nalkuttava akka » 1.11.2018 11:19:25

Kiitos Hukkamieli. Kun löysin tämän foorumin, sinä olit juuri eropäätöksesi kynnyksellä. Mielenkiinnolla seurasin ja myötäelin tilannettasi. Olen saanut teksteistäsi todella paljon toivoa ja olen niin iloinen, että sinulla menee hyvin.

Itselläni on taas kovasti ristiriitaiset tunteet. Mies vietti kaksi helvetillistä päivää selvitessään kahden viikon putkesta. Puhui jo ambulanssin soittamisesta, kun pelkäsi pumppunsa pettävän. Siitä se sitten varovasti tasoittelemalla taas selvisi.

Hän vakuutteli (enemmän itselleen kuin minulle), että NYT tämän on IHAN OIKEASTI loputtava, muutoksen ON tapahduttava. Nämähän minä olen kuullut kymmeniä kertoja. Mutta koko ajan miehellä kasvaa itsellään huoli tuosta juomisesta. Kävi itse asiassa sen kaksi päivää siinä sohvalla jonkinlaista yksinpuhelua, jossa tuumi, mitä kaikkea tuo juominen hänen elämälleen on tehnyt ja mitä tulee tekemään. Pohti terveyttään, parisuhdetta ja sitä, että entä jos häntä olisi kysytty töihin. Monta kertaa toisteli, että nyt kun korjaisi tapansa, niin ei olisi vielä liian myöhäistä. Toivoi myös, että kun ei nyt vielä olisi tullut mitään vakavaa terveyshaittaa. Minä pääasiassa kuuntelin, välillä jotain kommentoin ja komppasin.

Vaikka olin pari viikkoa niin vihainen sille ihmiselle, että olisin voinut räjähtää, niin taas hellyin ja tuli säälikin. Se hätä, mikä toisella on, kun ei mahda itselleen mitään. Tosin tiedän (ja tulin ääneenkin sanoneeksi), että kyllähän se krapulan tuossa vaiheessa tuntuu, että oluen juonti on helppo jättää. Mutta voi miten hyvälle se taas parin viikon päästä maistuu.

Olisi niin mukava taas herätellä toiveita, että kaikki muuttuu. Ne toiveet olen kuitenkin opetellut hautaamaan. Tässä kuitenkin yhä olen ja tilannetta seuraan. Sen tiedän, etten minä häntä voi pelastaa. Tukena voin yrittää olla, mutta en enempää. Ainoa toivo on siinä, että mies tosiaan ottaisi tuon tilanteen niin vakavasti, että muutos tapahtuisi. Mutta mitäpä se haluaminen auttaa, kun keinoja ei ole.

Mutta tässä taas, päivä kerrallaan. Tiedän kuitenkin, että minulla on olemassa se pakotie tästä pois sitten, kun se aika tulee. Toivottavasti löytyy myös ne voimat.
Nalkuttava akka
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 129
Liittynyt: 23.5.2018 20:02:16

Re: Pitää nyt vaan avautua

ViestiKirjoittaja Vieraammaksi54 » 3.11.2018 09:23:39

Huomenta tänne. Olen pitkän tien kulkenut miesten hyysäämisessä ja palkattomana piikana. Enpä muusta tiennyt. Luulin että minun kuului huolehtia koko pesueesta kun sen olin tehnytkin, mennyt naimisiin synnyttänyt lapset, perustanut perheen, tai ainakin ollut aulis siihen kun toinen pyysi.
Ennenvanhaan meilläpäin opetettiin siihen että mies oli perheen pää. Muu ei tullut kysymykseenkään. Miehen sana oli lähes laki. Lapsuudenkodissa opetettiin myös se, että pojat oli poikia ja tytöillä oli ihan eri säännöt ja velvollisuudet. Tyttöjen piti olla ahkeria, kilttiä ja joustavia. Pojat pieniä prinssiä. Näin ainakin mielessäni ajattelin. Veljeni ovat edelleen hyvin ylimielisiä, sen huomaa heidän käytöksestään. Vai olenko sitten ainoa jota kohtaan he käyttäytyvät noin, ikäänkuin olisin surkea epäonnistuja. Ei tarvi vastata mitään jos kysyn. Taidan olla katkera heitä kohtaan.
Kaikkihan olisi mennyt hyvin mutta syvällä sisälläni olin katkera väärästä kohtelusta kotona ja kun mies jonka kanssa kuvittelin eläväni elämäni yhdessä, ei ollutkaan se unelmien prinssi jok minua rakastaisi ja pitäisi kuin kukkaa kämmenellä. vaan riitelimme ja mies katosi omiin menoihinsa. Erosin. En pelännyt eroa vaikka jäin yksin lasten kanssa, elämästä oli tullut aikamoista helvettiä kun en ollutkaan enää kiltti ja mukautuva. Siihen aikaan erot olivat aikamoinen häpeä, nykyäänhän ei enää ole niinkään paljon vaikka kyllä kait se on silti häpeää tai jotain muuta negatiivista tuottaa, mitä kuuntelee nuorempia ihmisiä.
Eron jälkeen pärjäsin paremmin kuin miehen kanssa eläissä. Rahaa jäi elämiseen huomattavasti enemmän kun ei ollut enää toista joka kulutti minunkin rahat kapakoihin ja pelaamiseen. Lapset voivat hyvin kun ei ollut kahta riitelevää aikuista huushollissa. Mieheni haukkui tietenkin minut ympäri kylää kuinka olin kauhea ihminen, jätin hänet puille paljaille :). Niinpä. Sen uskoi kait vain hänen ryyppykaverinsa, joista osa oli kokenut saman kohtalon. Ikävä kyllä hän joi itsensä rappioalkoholistiksi, siitä koin aikamoista syyllisyyttä, sille ei voinut mitään, tunne että jätin toisen oman onnensa nojaan oli voimakas. Mutta hieman voimakkaampi oli tunne että minäkin ansaitsen tässä elämässä onnea ja rauhaa.
Ikävä kyllä, menin uudestaan naimisiin, ja kas kummaa hänkin paljastui ajan myötä juopoksi, tuurijuopoksi ja kohta hänkään ei enää kyennyt töihin vaan taas sain koko perheen elätettäväksi yksin. Tuossa vaiheessa aloin jo epäillä että minussa taisi itsessä olla jokin vika kun näin käy. Erosin ja muutin paikkakuntaa ja menin Al-anon ryhmään hoitamaan itseäni ja yritin päästä irti kaunausta ja katkeruudesta miestä kohtaan. Kuitenkin toinen puoli minussa ikävöi miehen luo (se on kait se Luojan luoma halu). Ollappa siinä sitten.
Nyt on vierähtänyt vuosia tuostakin tapahtumasta. kaikki on rauhoittunut mutta edelleen näköjään olen keskeneräinen kun pitää tulla tänne lukemaan muiden kirjoituksia ja meinasin että tsemppaan ja annan hyviä neuvoja. mutten annakkaan neuvoja enkä tsemppaa suuntaan enkä toiseen. Koska vastauksia enkä neuvoja en uskalla sanoa, jokainen valitsee kuitenkin itse sen minkä tekee. Oma kokemus on että teki niin tai näin niin aina on jonkinlainen syyllisyys tai mikä lie tunne häiritsevänä mielessä. Sen kanssa pitää vain tulla toimeen.
Vieraammaksi54
Miedosti panostava jäsen
 
Viestit: 26
Liittynyt: 3.11.2018 08:24:24

Re: Pitää nyt vaan avautua

ViestiKirjoittaja Nalkuttava akka » 6.11.2018 18:08:14

Kylläpä on taas mieli maassa. En tiedä, jaksaako kukaan lukea näitä minun vuodatuksiani, mutta itseä edes vähän helpottaa oksentaa tätä pahaa mieltä ulos.

Tuon edellisen putken jälkeen, josta itseään selvitellessä vannoi oluen nyt jäävän joksikin aikaa, jaksoi mies olla juomatta neljä päivää. NELJÄ! Eilen teki myös selväksi, ettei minulla ole mitään oikeutta puuttua hänen juomiseensa, minä kuulemma sanelen kaiken ja ryyppyputketkin on minun syytä: hän kun ei (kuulemma) saa ottaa joka ilta, kuten haluaisi, niin jää sitten ryyppy päälle. Totesin, että tuskinpa häneltä on yhtään olutta jäänyt minun takiani juomatta, mutta kuulemma on. Hän olisi halunnut juoda paljon enemmän, mutta ei ole saanut. Että näin täällä tällä hetkellä.

Vatvon sitä eroa koko ajan mielessäni, mutta rohkeus tehdä se viimeinen siirto puuttuu. Mies ei tuosta muutu, siitä olen nyt aivan varma. Mikä minua siis tässä enää pitelee? En itse asiassa pelkää edes sitä, etten pärjäisi, vaan enemmän sitä eron vaatimaa työtä. Käytännön järjestelyjä ja sitä henkistä työtä, mitä erosta yli pääseminen vaatii.

Olen tässä vähitellen tajunnut, että eihän meillä ole enää mitään. Mies on nykyään useammin päissään kuin selvinpäin ja kun on selvinpäin, niin sekin aika menee minun sulatellessa edellisen putken tapahtumia ja pelätessä seuraavaa. Vaikka tässä yhä roikun, niin uskon, että se päätös kypsyy mielessä jatkuvasti valmiimmaksi. Voi kun löytäisin voimaa ottaa sen ratkaisevan askeleen!
Nalkuttava akka
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 129
Liittynyt: 23.5.2018 20:02:16

EdellinenSeuraava

Paluu Kotikanava

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 7 vierailijaa