Olet täällä

Pitää nyt vaan avautua

Käyttääkö puolisosi, läheisesi tai vanhempasi alkoholia ongelmallisesti? Älä jää yksin. Kotikanavalla keskustellaan asioista ja ongelmista, joihin voi törmätä kotona alkoholin kanssa.

Valvoja: Päihdelinkin toimitus

Re: Pitää nyt vaan avautua

ViestiKirjoittaja Vieraammaksi54 » 7.11.2018 20:19:23

Ei se haittaa vaikka purkaudut. Minäkin tulin, koska pään ympärillä on vanne, samoin rinnan ympärillä, on pakko hengittää reilusti että vähänkään helpottaa.
Ei riitä että olen itkenyt miehen perään kun yksin jätti kolmen pienen kanssa, vastasyntynyt sylissäni, ja paineli kaveriporukan kanssa ryyppyreissuilleen viikoksi. Ei, vaan nyt on aikuinen lapsenlapsi kovapäinen eikä usko millään etten ala hänelle rahakukkaroksi ja kuskiksi kun hän niin haluaa. On aivan kauhea tunne kun soittaa ja vikisee että on nyt hätä, anna rahaa. Enkä tiedä oikeasti mikä hätä muka on. Äitinsä on kieltänyt etten saa rahoittaa häntä ja en tietenkään rahoita. Mutta kun soittaa illansuussa tuollaisen puhelun niin menee taas yöunet.
vaikka kuka sanoisi että älä murehdi, niin se on helppo sanoa kun mieli kuitenkin lähtee kaikenlaisiin kauhukuviin.
Olen päättänyt että huomenna otan lapsenlapsen puhutteluun ja pidän kunnon saarnan ja sanon ettei enää tuollaisia puheluita saa minulle tulla, en jaksa niitä. Turhaahan se on, liekö paras jos vain laitan välit poikki, enkä enää ala ollenkaan pitämään yhteyttä. varmaan parasta, hänenkin vuokseen.
Vieraammaksi54
Miedosti panostava jäsen
 
Viestit: 26
Liittynyt: 3.11.2018 08:24:24

Re: Pitää nyt vaan avautua

ViestiKirjoittaja Nalkuttava akka » 10.11.2018 21:23:30

En olisi ikinä uskonut, mutta kävin al-anonissa. Nytpä pohdin sitä kokemusta.

Ensinnäkin, miksi lopulta sinne menin? Olen ollut ihan kamalan pettynyt itseeni, kun en sitä lähtemispäätöstä saa tehtyä. Itse asiassa enemmän kuin miehen juominen, minua ahdistaa nykyään se, että en saa nyt luotua mitään suuntaa tälle elämälleni. Valvoin yhtenä yönä ja ahdistuin yhä enemmän, soimasin itseäni, että olen tällainen vätys. Tuntui, että pitäisi tehdä edes JOTAIN, ihan mitä vaan, että tuntisin ottaneeni edes pienen askeleen. Ja siitä se ajatus sitten lähti.

Jännitti tosi paljon ja piti ajaa siis naapurikaupunkiinkin vielä (ja tietysti keksiä joku selitys, mies ei ikinä sulattaisi tuollaista). Melkein jo pyörsin lähtöpäätöksen, mutta sitten sanoin (äänettömästi) itselleni, että jos tähän en edes pysty, niin en sitten mihinkään. Ja niin minä menin.

Ajatushan al-anonissa on, että jokainen saa vuorollaan kertoa ajatuksiaan ja muut kuuntelevat. Kukaan ei jaa kenellekään neuvoja. Se on tietysti hienoa, mutta itse kaipaisin enemmän keskustelua, vuoropuhelua. Jokaisen kertomus tuntui vaan jäävän roikkumaan ilmaan ja lähtiessä tuntui, että kannan mukanani oman taakkani lisäksi toistenkin taakat. En ollut ainoa ensikertalainen ja jotkut olivat ainakin sillä hetkellä vielä enemmän rikki kuin minä. Yölläkin mietin, että mitenkähän senkin ihmisen ilta on mennyt ja miten se jaksaa. Enemmän vuorovaikutuksellinen keskustelu tuntuisi minusta paremmalta.

Paikalla oli myös sellaisia, joilla oli jo takana jo pitkä taival alkoholistin kanssa. Kun heitä kuuntelin, niin mietin, että tässäkö minäkin istua tökötän vielä kymmenen vuoden päästä ja kerron suunnilleen sadatta kertaa samaa tarinaa ja totean sitten, että ”mutta ei juuri nyt ole mitään hätää, ihan hyvin minulla kuitenkin on mennyt”. Tuo ajatus oli niin ahdistava, että yöllä kun siihen palasin, niin se tuntui ihan puristavan rintaa.

Mutta al-anon-kokemukseni oli kuitenkin ihan positiivinen, tunnelma oli hyvä ja lämmin. Varmasti siitäkin alkaisi saada enemmän irti, kun kävisi useamman kerran. Tärkeintä itselleni oli kuitenkin se, että sain lähdettyä. Menisinkö uudestaan? Ehkä, ainakin jos ryhmä olisi vähän lähempänä.
Nalkuttava akka
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 130
Liittynyt: 23.5.2018 20:02:16

Re: Pitää nyt vaan avautua

ViestiKirjoittaja Luotanko » 11.11.2018 08:27:27

Hei Nalkuttava akka,
Hyvä kuulla, että kävit al-anonissa. Al-anon on sinua varten, sun toipumista varten. Päätit sitten erota tai et. Siellä varmaan luettiin se ensimmäinen askel. Olemme voimattomia alkoholin edessä ja alkoholi on vahingoittanut meitä. Sitähän se just on. Kun yksi juo, siitä kärsii kaikki lähellä.
Vaikka al-anonissa puhutaan vuorotellen, on ryhmän jälkeen mahdollista jutella asioista lisää. Tai saitko ryhmäläisten puhelinnumeroita? Voit soittaa ja jutella lisää.
Olen itse käynyt al-anonissa noin 2,5 vuotta ja käyn yhä, vaikka ero on vireillä alkoholistimiehestäni. Vertaistuen voima on niin valtava! Ryhmäläisistä on tullut tärkeitä ihmisiä mun elämässä. Tiedän, että saan apua aina kuin sitä tarvitsen.
Tämä palstakin on hyvä, mutta suosittelen lämpimästi vielä käymään. Hyvää marraskuuta sinulle Nalkuttava akka!
Luotanko
Miedosti panostava jäsen
 
Viestit: 43
Liittynyt: 21.1.2016 17:07:53

Re: Pitää nyt vaan avautua

ViestiKirjoittaja Vieraammaksi54 » 14.11.2018 00:07:00

Iltaa. Tai yötähän tämä alkaa olemaan. Taas on uni karannut kauas jonnekin.
Hyvä että kävit Al-anonissa "nalkuttava-akka", eka kerralla ei juurikaan vielä päästä alkua pidemmälle, muutaman kerran kun käy niin huomaa vaikuttaako se mitenkään. Ja puh.num. on sitä varten että voi soittaa jos ahdistaa liikaa tai on jotain kysyttävää.
Al-anonissa toiset tosiaan käy vuosikymmeniä, mutta yleensä muutama vuosi riittää. Ja voihan siellä käydä vaikka sitten uudestaan vuosien kuluttua jos tarvitsee. Me ihmiset ollaan niin erilaisia.
Hyvää yötä ja hyvää viikon jatkoa.
Vieraammaksi54
Miedosti panostava jäsen
 
Viestit: 26
Liittynyt: 3.11.2018 08:24:24

Re: Pitää nyt vaan avautua

ViestiKirjoittaja Vieraammaksi54 » 14.11.2018 09:53:31

Aamun avaus: meitä läheisiä tarvitaan, mutta pidetään itsestämme ensin huolta, omasta henkisestä voinnista, meistä ei ole kenellekään avuksi jos näännymme taakan alle tai peräti alamme itsekin juoda tai käyttäytyä huonosti muutoin.
Pidetään omasta mielenterveydestä huolta! Ja sen tajusin että meitä tarvitaan, me olemme tarpeellisia näille ihmisille. Kunhan emme anna rahaa tai muutoin auta väärin.
Voimia!
Vieraammaksi54
Miedosti panostava jäsen
 
Viestit: 26
Liittynyt: 3.11.2018 08:24:24

Re: Pitää nyt vaan avautua

ViestiKirjoittaja Nalkuttava akka » 15.11.2018 11:39:02

Kyllä taas sappi kiehuu. Pitää päästellä vähän höyryjä täällä, niin ei tulisi ukolle räyhättyä. Tämän ei siis ole tarkoitus olla teksti alkoholistin haukkumiseksi, vaan ihan omaa mieltäni puran.

Minulla ei ole koskaan ollut tapana naputtaa kotitöistä. Mutta ihan tarpeeksi tympii katsella juoppoa päivästä toiseen muutenkin ja sitten vielä raivata aikuisen ihmisen jälkiä. Mitään ei hänen toimestaan täällä tapahdu (paitsi aamupäivällä ilmestyy uusi olutpäkki). Ruokaa ei voi ostaa saati sitten laittaa, uunia ei voi lämmittää (ei talvellakaan, vaikka olisi 20 astetta pakkasta ja minä iltaan asti töissä), ei vaikka puut olisi valmiina vieressä. Likaisia astioita ei saa koneeseen puhumattakaan että koneen laittaisi päälle tai ainakaan tyhjentäisi. Viime viikolla seurasin, miten likaisia astioita, tyhjiä nakkipaketteja ym. roskaa kertyi keittiön pöydälle. Halusin vain nähdä, siivoaako se ne itse. Kolmantena päivänä oli pakko huomauttaa asiasta, kun alkoi inhottaa. Sen jälkeen on saanut astiat pöydältä pesualtaaseen asti, jipii!

No, tekemättömät kotityöt nyt on pienimpiä murheita elämässäni tällä hetkellä, mutta piti saada purkautua tästä asiasta, kiitos siitä. Sen verran verenpaine laski tässä kirjoittaessa, että en mene repimään tuota sängyssä kuorsaavaa ukkoa ylös siivoamaan jälkiään. Kivaa päivää kaikille!
Nalkuttava akka
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 130
Liittynyt: 23.5.2018 20:02:16

Re: Pitää nyt vaan avautua

ViestiKirjoittaja Nalkuttava akka » 29.12.2018 22:24:45

No niin, ne on sitten joulut vietetty. En kovin riemulla joulua odotellut, sattuneesta syystä. Ennen tätä joulua meillä oli miehen kanssa takana seitsemän yhteistä joulua. Niistä kaksi on mennyt hyvin: Ihan ensimmäinen, jolloin juominen pysyi vielä jotakuinkin lapasessa, ja joku toinen kerta, kun mies jostain syystä aloitti ryyppäämisen vasta uutena vuotena. Muina kertoina putki on alkanut viimeistään joulupäivänä, tai silloin kun putket eivät vielä jääneet päälle, joi itsensä tolkuttomaan kuntoon ja yleensä raivostui sitten jostain pikku asiasta. Tätä edeltävä joulu oli kaiken huippu: ukko aloitti jo viikkoa ennen joulua, joten minä siivosin ja valmistelin kaiken yksin. Siinäpä sitä taustaa.

Jos putki ei ole päällä, mies ei siis juo arkisin, viikonloppuna ottaa sitten kohtuudella (ja se kohtuushan sitten tahtoo karata käsistä). Näitä itselleen sallimia oluenottopäiviä ovat perjantai, lauantai ja sunnuntai, näiden lisäksi aina pyhät ja pyhien aatot. Kun jouluaatto sattui maanantaille, voi siitä jokainen helposti laskea, montako juomapäivää siinä tulee putkeen. Joten on pienoinen ihme, että homma levisi käsiin vasta tapanina. Tiesin tätä odottaa ja totesin vain, että minulle ei tarvitse sitten tulla sitä pahaa oloaan vinkumaan, en jaksa enää kuunnella sitä valitusta. Ei kuulemma tule. Saa nähdä, koska juomahommat on vielä pahasti kesken.

Edellinen putki loppui joskus marraskuun lopulla, ja sen jälkeen oli kaksi viikonloppua kuivin suin. En ollut uskoa todeksi, tuollaista ei ole varmaan tapahtunut kertaakaan yhteisen taipaleen aikana. Eli on huolissaan juomisestaan ja pientä yritystä asian hallitsemiseksi on ilmassa, mutta kyllä se oluen himo on niin vahva, että tuo ihminen ei sitä tule selättämään.

Olen tässä vuoden vaihteen kynnyksellä pohtinut paljon elämääni, mutta kirjoittelen ajatuksiani joskus myöhemmin (jos niissä nyt mitään kirjoittamista on). Ajankohtaisempi asia on, että täytän kohta vuosia ja ajattelin pitkästä aikaa kutsua ihan muutamia lähisukulaisia kahville. Olen koko ajan tiedostanut, että syntymäpäiväni on ajankohtana, jolloin ryyppy on todennäköisesti päällä (aika heti uuden vuoden jälkeen). Mutta aion sen tehdä, miehenkin kanssa siitä sovittiin jo aikaa sitten, ja nyt känniläisellekin vielä muistutin. Koska en häntä mihinkään kaappiinkaan voi piiloon tunkea, niin nähkööt nyt kaikki, missä kunnossa herra on. Koko talo haisee puliukolle, hävettää, eikä olisi oikein jaksamistakaan mitään tarjoiluja laittaa. Mutta näitä juhlia en jätä väliin juopon takia! Ai niin, onhan sekin mahdollisuus, että selviää siihen mennessä, mutta kun ei nuo putket nykyään alle kahteen viikkoon tahdo taittua, niin parasta vaan varautua pahimpaan.

Mutta oikein mukavaa vuodenvaihdetta kaikille (omani tuskin kovin riemukas tulee olemaan).
Nalkuttava akka
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 130
Liittynyt: 23.5.2018 20:02:16

Re: Pitää nyt vaan avautua

ViestiKirjoittaja Nalkuttava akka » 7.1.2019 13:38:37

Kirjaanpa tämänkin, ainakin muistutukseksi itselleni tulevaisuuden varalle, jos juohtuu joskus mieleen järjestää juhlia. Kutsuin siis muutamia vieraita juomaan synttärikahveja. Se oli minulle iso juttu, koska meillä ei käy yleensä koskaan ketään (se ei ole pelkästään alkoholistin syy, vaan olen vähän epäsosiaalinen ja huono kokittamaan vieraita). Kun ei myöskään ole koskaan ollut mitään lasten synttäreitä järjestettävänä, enkä ole leipojaihminen, niin jännittikin kaiken onnistuminen. Mieheltä en pyytänyt muuta, kuin että ei tulisi ympäripäissään sinne vieraisen seuraan. Mutta paskan lati!

Ukko vetäytyikin ensin omiin oloihinsa, koska ei krapulaltaan kuulemma jaksaisi seurustella vieraiden kanssa. Mutta kas kummaa, taikajuoma teki tehtävänsä ja kohtahan oli känninen ukko sönköttämässä omia mielenkiintoisia juttujaan koko porukalle. Välillä hävisi juomaan lisää ja joka kerta toivoin, ettei tulisi enää meidän seuraan. Mutta sieltähän se tuli, aina vaan humalaisempana ja kovemmalla volyymilla asioitaan selvittäen (onko kaikilla känniläisillä samanlainen tarve ruveta puhumaan HUUTAMALLA jossain vaiheessa?). Siinä oli meillä muilla täysi työ edes suunvuoroa saada. Rinalda käyttää tuolla omassa ketjussaan sanaa, joka on muistaakseni sössö-örvelö. Juuri sellainen minun syntymäpäivääni oli juhlistamassa.

Häpesin, mutta enemmän olin harmissani. Olisin vain halunnut viettää mukavan illan minulle tärkeiden ihmisten kanssa. Ja tietysti olisin huolinut miehenikin siihen seuraan, selväpäisenä. Olin niin pahoilla mielin vieraiden lähdettyä, että piti tirauttaa pari harmin kyyneltäkin. Minua kiukuttaa myös tuo miehen esittäminen: keskenään ei puhuta päiväkausiin, toisten edessä sitten juttua riittää ja suhtautuu minuunkin ystävällisesti ja taas kahdestaan jäätyämme mököttävä puliukko tekee paluun.

Mutta ajatellaan positiivisesti: mies ei räyhännyt, ei kaatuillut, eikä sammunut (mitä näitäkin on tapahtunut, tosin juhlissa, joissa on ollut alkoholia tarjolla) ja käyttäytyi ystävällisesti (tosin typerästi ja ilman riittävää tilannetajua). Ehkä tämä tapaus avasi vähän lisää minun vasta raollaan olevia silmiäni, osasin katsella tilannetta jotenkin ulkopuolisen näkökulmasta. Ajattelin, millaista myötähäpeää tuntisin, jos olisin vieraana ja miten tuntisin sääliä sitä avovaimoa (=minua) kohtaan.

Tällainen vuodatus tämä. Pikku juttu isojen asioiden seassa ja tuntuu varmasti mitättömältä monen muun suurempien murheiden rinnalla. Mutta tämä sai taas kerran minut ajattelemaan koko nykyisen elämäni mielekkyyttä.
Nalkuttava akka
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 130
Liittynyt: 23.5.2018 20:02:16

Re: Pitää nyt vaan avautua

ViestiKirjoittaja Vieras156 » 7.1.2019 20:21:18

Kyllä, omaa tilannetta kannattaa arvioida ulkopuolisen silminkin.
Vieras156
 

Re: Pitää nyt vaan avautua

ViestiKirjoittaja Kellopeli » 23.3.2019 22:04:09

Hei Nalkuttava akka!

En ole aikoihin käynyt täällä edes lukemassa viestejä, koska on ollut hieman kiireitä. Muistan, että joskus olemme muutaman viestin vaihtaneet jossain keskustelussa. Tunnistin ja tunnistan edelleen viesteistäsi oman tilanteeni. Tosin nyt täytyy sanoa, että tilanne on meidän kohdallamme hieman muuttunut. Kirjoitan tätä viestiä nimittäin omasta asunnosta! Pitkän ja tuskaisen pähkäilyn jälkeen otin lopulta sen viimeisen askeleen ja aloin puuhaamaan asuntoa itselleni ja lapsille. Kauan siinä meni, sillä muistan jo viime vuoden tammikuussa surffanneeni asuntosivustoilla ja laskeneeni euroja miten pärjään lasten kanssa opiskelijana. Myönnän, että pelotti ja pelottaa edelleenkin. Olemme vasta kuukauden verran asuneet tässä. Pelkään yllättäviä menoja, mutta onneksi minulla on puskuria hieman ja varma työpaikka, johon voin hätätilanteessa palata. Oikeasti tosin haluan keskittyä opintoihini ja valmistua ajallaan.

Sen viimeisen askeleen ottaminen oli tosiaan pelottavaa. Tiesin allekirjoittaessani papereita asunnosta, että nyt astun sellaisen rajan yli, jolta ei ole paluuta. SItten olisi pakko vain viedä homma lopppuun, tuli mitä tuli. Pelkäsin juuri tuota uuden kodin kalustamiseen menevää rahamäärää, mutta yllätyin, miten edullisesti voi tavaraa saada kirppareilta ja kierrätyskeskuksista. Lapsille oli pakko hankkia sängyt ym, joten rahaa meni väkisin. Mies itse totesi ettei aio auttaa millään tavalla, koska minähän eroa halusin. Muutenkin eropäätös vahvistui muuttoa ym asioita järjestäessä. Miehen passiivisagressiivinen suhtautumistapa vahvisti ajatuksiani. Asian puhumisesta ääneen oli myös hyötyä, sillä olen saanut uudenveroista tavaraa jopa ilmaiseksi! Olen äärimmäisen kiitollinen tästä avusta! Pelkäsin etukäteen, että jään yksin, koska mies ei ollut koskaan erityisen sosiaalinen, joten meillä ei juuri käynyt vieraita eikä meillä ollut tukiverkkoja. Olen saanut yllättäviltä tahoilta apua ja olo on loppujen lopuksi melko turvallinen. Mies tapaa lapsia ja sinänsä olemme asiallisissa väleissä, vaikka hän ei elatusmaksuja maksakaan. Lastenvalvoja on vasta parin kuukauden päästä, joten uskon, että pääsemme siinä vaiheessa sopuun.

Tarkoitukseni ei ole kannustaa eroon vaan kertoa, ettei eroa tarvitse pelätä. Totta puhuakseni, en olisi halunnut erota, mutta tässä tilanteessa ei enää ollut vaihtoehtoja. Kodin ilmapiiri vaikutti jo lapsiin ja itsekin olin aivan rikki. Nyt olen huomannut miten lukossa olen itsekin ollut. En kyennut kuukausiin itkemään juuri lainkaan. Paha olo tuntui sisällä, mutta en saanut sitä millään ulos. Nyt kun asumme uudessa kodissa, padot ovat auenneet. Itken lähes koko ajan, jos olen hetkenkin yksin. Kuljen bussilla, koska siellä ei kukaan huomaa, jos kyynel vierähtää poskelle, toisin kuin junassa. Itken wc:ssä, autossa, tiskatessa, kuntosalin suihkussa (jos ei muita ole paikalla)... Oudointa on se, ettei tilanteessa ole mitään laukaisevaa tekijää, esimerkiksi mieleen tullutta ajatusta tai jotain soivaa kappaletta. Itku vain tulee. Toisaalta se on puhdistavaa ja toivon sen olevan vain väliaikaista. Koen kuitenkin, että elämässäni on päällisin puolin kaikki hyvin, kunhan saan itkuni itkettyä :)
Kellopeli
Miedosti panostava jäsen
 
Viestit: 24
Liittynyt: 1.8.2015 17:02:17

Re: Pitää nyt vaan avautua

ViestiKirjoittaja pohdiskelija_ » 24.3.2019 05:34:26

Kellopeli kirjoitti:Sen viimeisen askeleen ottaminen oli tosiaan pelottavaa. Tiesin allekirjoittaessani papereita asunnosta, että nyt astun sellaisen rajan yli, jolta ei ole paluuta. SItten olisi pakko vain viedä homma lopppuun, tuli mitä tuli. .


Tämä on niin totta. Itse lähes vapisin juuri vuokrasopimusta allekirjoittaessani.. (minä onnetonhan asuin pariinkin otteeseen saman miehen kanssa yhdessä, en siis kerrasta oppinut)
Mutta jollain tapaa, jos haluaa astua sen omaan asuntoon muuton askeleen, on helpottavaakin tajuta, että kun saa itsensä pakotettua vahvaksi sen hetken ja kirjoittaa ne paperit (tai tekee yksin avioerohakemuksen), niin sittenhän se on tehty, perääntyä ei "voi" ja hassulla tavalla on aika helppokin mekaanisesti jatkaa asian järjestelyä, yksi pikku asia kerrallaan.

Monesti alkoholistin kanssa käy se, että koko perhe eristäytyy. Ehkä vaikea tilanne heijastuu muille, jotka eivät tiedä miten olla, jos ongelmia ei ota puheeksi ja itsekin välttelee toisia; voimat voi olla vähissä tai joillakin myös häpeä vaivaa... Moni luulee, että kukaan ei tajua mitään kun oikein salaillaan, mutta kyllä ne jännitteet ja alkoholiongelma perheessä loistaa kirkkaana ulospäin. Kuten sadussa "keisarin uudet vaatteet", kaikki näkee, muttei kukaan uskalla ottaa puheeksi, olla se ensimmäinen.

Hienoa Kellopeli, että olette saaneet apua! Ihmisillä on uskomattoman paljon auttamisen halua... Avoimuus mahdollistaa avun tarjoamisen. Tajuan itse nyt jälkeenpäin, että usein (muissakin ongelmissa kuin tässä alkoholisoituneessa puolisossa) olen tainnut käpertyä itseeni, salaillut ja vaikuttanut niin vihaiselta ja torjuvalta ulospäin, ettei kukaan oikein olisi edes uskaltanut auttaa. Ehkä ihmiset pelkää "sorkkia", ettei toinen suutu tai romahda.. Yritän opetella sitä, että jos nään jotain vastaavaa muilla, kysyisin, että miten ihminen voi tai toivooko jotain apua.. Se tuntuu aika vaikealta..

Nalkuttava akka, toivottavasti sinunkin tilanteesi on kehittynyt parempaan suuntaan!
Kirjoitin joskus johonkin ketjuun koirahaaveestani... no nyt menen noutamaan pientä suloisuutta! Pelkäsin, etten kestä yhdenkään koiran menettämistä enää... mitä jos sen kimppuun hyökkää toinen koira, tai se sairastuu ja edessä on järjettömät lääkärikulut, ja lykkäsin koiran hankintaa.. mutta ei elämäänsä voi elää pelossa tai jättää elämättä ennemminkin. Melkein itkettää ilosta ja mietin kuumeisesti sopivaa nimeä. :) Hassua mitten olen yhtä tohkeissani kuin pikkutyttönä saadessani koiranpennun.

Uskon että elämä kantaa ja asiat aina järjestyy jotenkin. Unelmiaan kannattaa tavoitella, aloittaa vaikka niistä pienistä, niin saa lisää rohkeutta.
pohdiskelija_
 

Re: Pitää nyt vaan avautua

ViestiKirjoittaja Nalkuttava akka » 28.4.2019 08:39:10

Vähän kuulumisia pitkästä aikaa. Täällä on nyt sillä tavalla jänskä tilanne, että tuon vuodenvaihteen ryyppyputken jälkeen mies oli pari kuukautta ottamatta tippaakaan, ja senkin jälkeen vain muutaman saunaoluen silloin tällöin. Ja minä tässä hämmästyksestä ymmyrkäisenä ihmettelen, että mitä hittoa tämä nyt on.

Ehkä miehelle nyt lopultakin tuli (hetkeksi) mitta täyteen itsellekin. Vaikka on vatkuttanut jo pari vuotta, ettei näin voi jatkua, niin kävikö se nyt lopultakin toteen? Säikähti myös aika pahasti tuosta viimeisestä toipuessaan, sanoi tunteneensa läpi kehon tuntuvaa kipua, jonka paikallisti itse maksan tienoille. Epäili maksatulehdusta.

No, minähän en nyt elättele mitään ruusunpunaisia unelmia siitä, että alkoholiongelma olisi jonnekin hävinnyt. Tiedän, että ratkeaminen tapahtuu, milloin, sitä en tiedä. Miksi se ei tapahtuisi, kun sitä on tapahtunut jatkuvasti monen vuoden ajan? Olisi reilua miestä kohtaan osoittaa luottamusta, mutta en todellakaan noiden kokemusten perusteella pysty. En tietenkään ääneen toitota epäuskoani, mutta onhan se läsnä.

Totta kai minussa elää myös pieni toive siitä, että asiat oikeasti muuttuisivat (kai jokaisen alkoholistin läheisen mielessä elää). Toivoa luo se, että mies on niin suunnattomasti viime aikoina kärsinyt juomisestaan. Oli kai aika, jolloin hän siitä nautti, mutta ei ole nauttinut enää aikoihin. Jo ne krapulat ovat niin helvetillisiä, etten käsitä, miten on niitä näinkin kauan jaksanut pitää. Toinen positiivinen asia on se, miten paljon mies on nauttinut elämästä ilman alkoholia. Toistuvasti sanoo, miten hyvä on olla, kun ei ole krapula, miten hyvin hän nukkuu ja miten paljon saa kaikkea aikaan. Jotkut tälläkin palstalla kertovat, miten alkoholisti muuttuu kärttyisäksi kun ei juo, mutta tällaista ei ole ilmennyt. Muutenkin tuntuu, kuin täällä kotona olisi ihan eri ihminen kuin viime vuoden lopulla. Silloin sohvalla makas flegmaattinen olio, joka valitti, että kun ei ole mitään, niin pitää juoda. Nyt on ollut edelleen alkuvuoden työttömänä, mutta tuohunnut koko ajan kaikenlaista. Remppaillut kaikkea, siivonnut autotallia, käynyt pilkillä ja aloitti uuden harrastuksenkin. Sanoi itsekin, että on taas löytänyt innostuksen tehdä asioita.

Entä minä sitten? Mietin eroa edelleen, se on ehkä nyt lähinnä jäissä. On vaikea suunnitella mitään tulevaisuutta yhdessä, koska en vain pysty uskomaan asioiden korjaantumiseen. En myöskään pysty päästämään irti menneistä, ei ole päivää, jolloin en miettisi niitä loukkauksia, joita olen saanut kuulla. Myös se ahdistava tunnelma, joka kotona vallitsi miehen juodessa, tulee joskus todella elävänä mieleen. Jotenkin tuntuu, että tässä ollaan nyt vain jollain jatkoajalla. Yritän siitä kuitenkin nauttia ja kyllä meillä menee ihan hyvin. Ja ehkä pientä luottoa on havaittavissa. Esimerkiksi pääsiäisen alla olisin ennen ollut vähintään 90-prosenttisen varma että juominen alkaa, nyt olin jopa toiveikas, ettei se ala. Eikä alkanut.

Aiemmin toivoin miehen saavan töitä, jos se hillitsisi ratkemista. Nyt saikin kesän ajaksi ja yllätys yllätys, olenkin kauhuissani. Työttömänä jos ratkesi juomaan, niin eihän siinä mitään, mut nyt pelkään taas sen työpaikan puolesta. Jos kovin monia ovia vielä takanaan sulkee, ei ole enää uusia mitä avata. Ja eläkepäiviinkin on vielä aikaa. Mutta tässä kohtaa hoen itselleni, että en voi vaikuttaa asiaan mitenkään, murehtiminen on turhaa ja vastuu miehellä itsellään. Katsotaan nyt, mihin tämä kaikki johtaa.
Nalkuttava akka
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 130
Liittynyt: 23.5.2018 20:02:16

Re: Pitää nyt vaan avautua

ViestiKirjoittaja Ghost » 1.5.2019 10:45:29

Niin tuttua, Nalkuttava akka, niin pelottavan, surullisen tuttua!

Meillä on hyvin samankaltainen tilanne nyt: mies on ollut puolisen vuotta juomatta valvotun Antabus-hoidon avulla. Paitsi että viime pe ratkesi juomaan, kun oli kaverien kanssa reissussa. Kuulemma kokeili varovasti, tuleeko oireita antabuksesta, ja kun ei tullut, ei muuta kuin olutta huiviin.

Jännä juttu on se, että mä TIESIN. Meillähän on siis omat osoitteet ja työt eri paikkakunnilla, ja olin hänen luonaan koiranvahtina, kun hän oli siellä reissussa. Pe hän soitti ja oli selvin päin ja kertoi aikovansa mennä seuraavaksi saunaan ja sit nukkumaan. Lauantaina ei kuulunut mitään. Siitä tiesin. Aina, kun hän juo, hän joko on ihan hiljaa, ei vastaa viesteihin eikä soita, tai sit laittaa kännipäivityksiä someen ja mulle siirappisia viestejä meseen. No, hän soitti lopulta su, kun olin pannut erinäisiä viestejä, että soita heti, kohta huolestun, onko kaikki ok. Hän selitti, että oli ratkennut perjantaina eikä uskaltanut mulle soittaa, kun olisin kuullut puhelimessa, että hän ei oo selvin päin. Mä sanoin, että hänen pitää olla raadollisen rehellinen. Muu ei käy Mä en oo vihainen, vaan surullinen ja pettynyt.

Mun päällimmäinen huoli oli se, että eikö hänelle tullut antabusreaktiota. Ei, kuulemma. Oli siinä ollut perjantaina jo menossa nukkumaan, kun kaverin olutpäkki oli alkanut laulaa seireeninlaulua. Mies oli varovasti kokeillut, juonut hitaasti yhden oluen. Ei mitään. Ei muuta kuin uutta putkeen! Voi helvetti, en muuta sano. Olin aika selväsanainen, etten hyväksy tommosta hengellä leikkimistä. Sanoin myös, että en halua riidellä vaan toivon hänen nyt miettivän, miksi kävi näin. Hän vannoi, ettei ota tavaksi. Joo, uskon kun näen. Mä luulen, että hän on tälläkin hetkellä kotonaan juonut. Semmoisia viestejä sain eilen illalla ja tänään. On tää kyllä karmeeta.

Hänellä tuli sitten sunnuntaina kotiin ajaessa se antabusreaktio, ja maanantaiaamuna oli vielä huonovointinen töihin lähtiessään. Tää on niin surullista, ja huolestuttavaa. Miehellähän on viime syksyn sekoilujen takia työnantajan kanssa sopimus kahden vuoden valvotusta Antabus-lääkityksestä ja sitoutumisesta päihteettömyyteen. Kun kysyin, aikooko hän kertoa päihdepsykologille retkahduksestaan, hän sanoi ei. Miksi et? No, kun se kertoo sit työnantajalle. Niin, THAT’S THE POINT!! Mulle tää oli niin iso pettymys, että oon ollu pari päivää aika hajalla. Miksi, voi miksi hän tuhoaa itseään näin. No, tietysti siksi, että hän on sairas. On lohdutonta katsoa sitä itsepetosta vierestä. Sen mä hänelle sanoin, että ok, tää oli yksi retkahdus, ei muuta. Nyt vain takaisin oikealle raiteelle. Tää oli hyvä muistutus siitä,että hän ei todellakaan ole selvillä vesillä vielä. Mutta tuo hänen salailuntarve kertoo mun mielestä sen, että hän on edelleen lähtöpisteessä, eli ei lähelläkään, että olisi valmis luopumaan alkoholista, päinvastoin. Ehdin jo tuudittautua tunteeseen, että jotain on hänen päässään loksahtanut eri asentoon. On surullista tajuta, että olen ilmeisesti ollut väärässä...

Lohdutan itseäni, että olihan meillä tässä puoli vuotta sellaista elämää, jota hänen kanssaan haluaisin elää aina. Ehkä hänkin on siitä iloinen. Mun pitää nyt miettiä, mitä itse teen, jos hänellä juominen oman hengen uhalla jatkuu. Sen jo sanoin hänelle, että mun pää ei kestä entiseen paluuta. Että siinä vaiheessa se on sitten joko olut tai minä. No, hän siihen, että sitten sun varmaan pitää jättää mut. Niinpä...

Onko teille muille käynyt näin, että puoliso on ollut antabuksen avulla juomatta, mutta on sitten retkahtanut ja saanut tai ollut saamatta reaktiota? Mielelläni kuulisin, miten olette siitä selviytyneet...

Ghost
Everything said means that, its opposite and everything else. I’m alive. I’m dying. - James Douglas Morrison
Ghost
Miedosti panostava jäsen
 
Viestit: 6
Liittynyt: 31.10.2018 20:57:08

Re: Pitää nyt vaan avautua

ViestiKirjoittaja miner » 1.5.2019 11:34:40

Toi ”mä tiesin” kuullostaa niin tutulta. Aina itsekin osaan aika hyvin arvata milloin tulee taas seuraava ratkeaminen. Emäntä jossain vaiheessa yritti antabusta, mutta joi vaikka oli sitä ottanut. Kuulemma vähän naama ollut punaisena mutta muuten juonut kuin ilman sitä. Tietysti aina kun on ratkennut niin myös lääkkeen käyttö loppuu siihen ekaan huikkaan niin sitten voikin taas ottaa vaikka kuinka kauan. Voimia sinulle! Tää on kyllä vitun vaikeaa kun aina joutuu pettymään. Itsekin nyt lohduttaudun sillä että meillä oli kanssa todella hyvä puolisen vuotta.
Just do it
miner
Miedosti panostava jäsen
 
Viestit: 19
Liittynyt: 30.6.2018 17:56:14
Ollut raittiina

Re: Pitää nyt vaan avautua

ViestiKirjoittaja Ghost » 1.5.2019 11:50:58

Moi, miner! Oon sinunkin ketjun tuolta lukenut, ja myötätuntoa tuntenut lukiessani. On tuo alkoholismi pirullinen sairaus. Sairastuttaa myös läheiset, enemmän tai vähemmän. Oon aatellut, että koetan nyt elää päivän kerrallaan, ihan oikeasti. Se on paljon vaikeampaa kuin luulisi. Alkoholistin puolisona lähtee tosi helposti varmistelemaan, ennakoimaan, suunnittelemaan, mitä tahansa vaihtoehtoja ikinä keksiikin. Aina pitää olla plan b siltä varalta, että sovitut jutut ei toteudukaan.

Nyt oon aatellut myös, että ainoa konsti, jolla voin mieheni kanssa ylipäänsä jatkaa, on ehdoton rehellisyys ja avoimuus. En enää salaile miehen tekemisiä; juuri kerroin isällenikin puhelimessa, kun hän soitti ja kyseli miten menee, että mies ratkesi, nyt katellaan. Paljon helpompi itselle, kun en enää yritä esittää, että kaikki on hienosti. Ja ehkä se alkoholistikin huomaa, että kun en lähde mukaan salailuun, hänen pitää oikeasti ihan itse kantaa vastuu tekemisistään.

Mietin sitäkin, että soittaisin sille päihdepsykologille ja kertoisin, että mies retkahti. Mut sitten aattelin, että en jaksa enkä halua hämmentää soppaa. Mun on tajuttava, että en voi miehen puolesta tehdä mitään. Itse hänen on asiat tajuttava. Läheisriippuvuus vaani kintereilläni ja näykkii jo nilkkoja... Pitää potkaista se kauemmas ja elää tätä mun omaa elämää. Se ei vain ole ihan helppoa aina...
Everything said means that, its opposite and everything else. I’m alive. I’m dying. - James Douglas Morrison
Ghost
Miedosti panostava jäsen
 
Viestit: 6
Liittynyt: 31.10.2018 20:57:08

EdellinenSeuraava

Paluu Kotikanava

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa