[miner]

Hei. Olen itse entinen narkomaani ja olen ollut raittiina 5 vuotta. Nyt elämäni on paremmassa jamassa kuin koskaan aikaisemmin. On mieluinen työ, pääsin velkajärjestelyyn, fyysisesti ja henkisesti en ole koskaan ollut näin hyvässä kunnossa ja sitten on kihlattu jota rakastan enemmän kuin olen ketään koskaan rakastanut. Meillä on ihan tajuttoman hyvä olla yhdessä. Asutaan eri kaupungeissa, mutta näemme aina kun on mahdollista (vkl, lomat ja jos emännän vapaat usuu viikolle niin myös silloin). Hänellä on yksi lapsi, itselläni ei ole lapsia. Hän kertoi kun tutustuttiin että on ollut raittiina 4 vuotta ja käy aktiivisesti AA:ssa. Aloimme seurustella viime syksynä ja pian mentiin jo kihloihin. Kaikki tuntui täydelliseltä, viimein olin löytänyt ihmisen jolla oli samantapainen menneisyys kuin itsellä ja kumpikin halusi raitista elämää. Pystymme puhumaan kaikesta ja on hyvä olla niin fyysisesti kuin henkisestikin.

Ensimmäiset kuukaudet olivat aivan loistavia siihen asti kun hän tuli ympärikännissä työpaikan pikkujouluista. Se oli ihan hirveä isku, koska tämä piti olla täysin päihteetön parisuhde. Olimme usein puhuneet että on tämä päihteetön elämä vaan parasta elämää. Luulen että hän oli jo ennen pikkujoulua päättänyt juoda siellä, koska pyysi minua viemään hänet sinne (kuulemma vaikea löytää parkkipaikka), lopulta meni kuitenkin omalla autollaan. Siitä alkaen tahti on kiihtynyt: poliisit ovat tuoneet hänet kotiin, on kaatunut kännissä niin että naaman takia ei voinut mennä töihin (asiakaspalvelutyö) yli viikkoon (muitakin poissaoloja on alkoholin takia tullut), lastensuojelussa on joutunut käymään, useat yhteiset viikonloput ovat jääneet viettämättä, puolivuotta kun oltiin oltu yhdessä siellä se joi mieluummin kuin vietti sen päivän kanssani, uudesta vuodesta ja juhannuksesta on huonot muistot, useat valehtelut (en ole juonut) ja kaiken huippuna pari viikkoa sitten joku äijä oli tuonut sen kotiin ja emäntä oli yrittänyt suudella sitä, ilmeisesti kyseessä oli joku oikeasti avulias ihminen joka huomasi kännisen ihmisen kadulla tjs. ja emäntä oli hetken mielijohteesta yrittänyt suudella (hänen tytär kertoi asiasta minulle, itse ei muista kuulemma mitään). Mietin vain että mitäs jos olisi ollut sellainen mies joka olisi käyttänyt tilaisuuden hyväkseen? Eli nykyään saan pelätä myös tuota "uutta" puolta hänessä.

Itsellä tuli toukokuun alussa 5 vuotta päihteettömyyttä täyteen ja päätin jo alkuvuodesta että jos siihen mennessä juominen jatkuu samanlaisena tai ei lähde hoitoon niin minä lähden pois ja etsin uuden. Hän kuitenkin lähti hoitoon ennen tuota "määräpäivää". Hoito kesti kuukauden ja kuukauden ajan hoidon jälkeen hän oli juomatta. Nyt näyttää että ihan sama meno taas alkaa. Tällä hetkellä meidän pitäisi olla hänen luonaan, mutta kotona istun, kun tuli taas se viesti mitä aina perjantaisin pelkään: olen juonut hieman, mutta toivon sydämmestäni että tulet silti.. En mennyt. Olen päättänyt että enää en hänen juomistaan tule katsomaan (aluksi pari kertaa menin "auttamaan" ja jouduin välillä etsimään häntä baareista kun karkasi sinne heti kun silmä vältti). Usein olen joutunut lähtemään kotiin kun hän ei ole voinutkaan olla juomatta. Hänen juominen on ihan sairasta. Itkee ja juo itsekseen. Ei saa kuulemma mitään nautintoa siitä. Ennen hoitoa hän joi pari viikkoa joka päivä ja sitten soitti minulle että on valmis hoitoon ja hain hänet luokseni. Hänen asuntonsa oli ihan hirveässä kunnossa kun mentiin se siivoamaan ennen kuin hoito alkoi. Kun hän juo hän ei pysty huolehtimaan edes itsestään saati tyttörestään (joka asuu siis hänen kanssaan, isä on vielä pahempi kun juo ihan joka päivä).

Tänään laitoin kalenterin seinälle mihin merkkasin kaikki hänen juomiset helmikuusta lähtien. Yli 30 rastia sai piirtää.. Täällä mietin nyt että onkohan tämä tän kaiken tuskan, pettymysten ja pelkäämisen arvoista? Tiedän että jos hän raitistuisi meillä tulisi olemaan todella hyvä ja onnellinen elämä yhdessä. Haaveillaan ihan samoista asioista. Mutta jos tämä jatkuu tälläisena en kauaa varmaan enää kestä. Hoidossa kun hän oli niin oli sitä mieltä että olisi pitänyt olla pitempi jakso (työn, asunnon ja tyttären takia ei voinut yli kk olla). En usko että hän on kuitenkaan valmis lähtemään pitemmälle hoitojaksolla ennen kuin oikeasti löytää pohjansa. Ja en usko että ilman tuota pitempää hoitojaksoa hän tulee koskaan raitistumaan. Hän on siis ennen tapaamistamme ollut 3kk hoidossa ja sen seurauksena oli 1,5v juomatta, joi kerran (risteily) ja oli vielä vuoden juomatta. Hänellä on halua ja yritystä raitistua (käy aa:ssa usein kun ei juo). Koskaan ei ole kiistänyt olevansa alkoholisti, ei juuri lupaile päihteettömyyttä ja nykyään jopa kertoo kun juo itsekseen viikolla.

Kiitos kun luit tämän, helpotti todella paljon kun sain avautua.

[Laventeli]

Hei Miner,
onnittelut sinulle päihteettömästä elämästä! Se on hieno suoritus. Upeaa kuulla, että sitä voi oikeasti saada uuden alun ja elämän mallilleen raitistumisen jälkeen.

Antaa toivoa oman, pian entisen puolisoni suhteen. Olemme juuri eronneet puolisoni alkoholinkäytön takia. En osaa sinua ruveta neuvomaan mitenkään tilanteessasi, etkä ehkä sitä kaipaakaan, mutta pari ajatusta heräsi, kun luin tekstiäsi. Ne liittyvät tavallaan toisiinsakin.

Onpa harmi, että puolisosi ei osaa arvostaa sinua. Minäkin koen, että minua on pidetty itsestäänselvyytenä, että kaiken siedän. Ja kun paljon sietää ja toisella on liian hyvät oltavat ryypätä, ei sitä mainitsemaasi pohjaa tapaa ja löydä syytä lopettaa ryyppäminen ja raitistua.

En tiedä saatko kiinni mitä tarkoitan.

[Rinalda]

Miner, olen surullinen puolestasi.
Kumppanisi täytyisi kuitenkin itse löytää riittävä motivaatio raitistumiseen. Toinen ei voi hänen puolestaan raitistua, ja kirjoituksestasi näkyy, että tiedät sen kyllä, käsittelet asiaa realistisesti.
Olet itse onnistunut ja se on hyvin kunnioitettavaa. Olet saanut oman elämäsi hyvälle mallille. Sitä ei kannata minun mielestäni vaarantaa, niin raa'alta kuin se kuulostaakin kumppanisi kannalta. Mutta voi tosiaan olla mahdollista sekin, että kun kumppanisi huomaa juomisellaan menettävänsä sinut, hän herää todellisuuteen ja alkaa taistelemaan raitistumisensa eteen. Valitettavasti voi myös olla että niin ei tapahdu, eihän sitä kukaan voi tietää, ei edes hän itse.

Miner, toivon että pidät kiinni omasta elämästäsi, se on arvokas. Jos kumppanisi pystyy taistelemaan itsensä kuopan pohjalta pois, hyvä. Jos ei, se ei ole sinun syysi. Silloin voit vain jatkaa matkaa ja ehkä jonain päivänä voit ajatella, että yhdessä tekemänne pätkä matkaa tuotti toisellekin pätkän aidosti onnellista elämää, jota ilman hän ehkä muuten olisi jäänyt.

Pidä huolta itsestäsi!

[miner]

Kiitos paljon vastauksista! Tuntuu hyvältä kun joku ymmärtää. Luulen Laventeli että ymmärrän mitä tarkoitit ja olen iloinen jos sait edes vähän toivoa. Käytin päihteitä 20 vuotta josta kovia huumeita 15 vuotta, niin jos minä voin raitistua niin uskon että kuka vaan voi.

Olen kuulemma "vastaus rukouksiini" hänelle, hassu tapa vaan näyttää tuo näin. Tiedän että hän rakastaa minua paljon. Se on vaan harmi että mikään rakkaus ei alkoholille pärjää. Aikaisemmin menin hänen luo ja yritin auttaa olemaan juomatta, siivosin sutkuja ja tyhjiä pulloja. Vaikka hän perjantaina ilmoitti juoneensa, mutta "en pärjää jos et tule" niin menin. Sitten luin loistavan kirjan (Robert J. Meyers &co "Rakkaasta raitis - vaihtoehtoja nalkuttamiselle, anelulle ja uhkailulle") ja tajusin vain pahentavan tilannetta toiminnallani. Aloin toimimaan kirjan neuvojen mukaan ja ei mennytkään pitkään kun hän halusi hoitoon, harmi vaan että tämä hoito ei tainnut riittää. Nykyään hänelle pitäisi olla ihan selvää että jos ottaa en mene sinne. En sitten tiedä onko, koska nytkin perjantaina pyysi sinne. Ehkä hän kuvittelee että annan vielä periksi ja hyväksynkin juomisen joskus mieluummin kuin olen yksin. Niin ei tule tapahtumaan ja sen olen hänelle useasti kertonut. En oikein tiedä pitäisikö minun antaa vaan aina anteeksi vai suuttua vai mitä. Olen nyt ajatellut että ensi kerran kun hän ilmoittaa juoneensa kun minun pitäisi sinne mennä, niin olisi ehkä parasta jos en edes vastaisi mitään (nyt perjantaina haistatin vitut kun olin niin vihainen, alussa anelin olemaan juomatta lisää ja toivoin että pääsen sinne lauantaina, mutta aina se jatkoi koko vkl juomista) ja sitten kun juominen loppuu olisin taas rakastava puoliso. Mutta onko sekään oikein että hän oppii siihen että voi juoda milloin vaan ilman mitään seurauksia ja minä tulen heti kun juominen loppuu. En tiedä.

Kiitos myös sinulle Rinalda. Yritän keskittyä näinä vkl omaan jaksamiseeni. Tänään heräsin taas aikaisin (en saa oikein nukuttua kunnolla kun tiedän että hän juo) ja lähdin heti pitkälle kävelylenkille. Tuntui hyvältä olla kauniissa luonnossa ja kuunnella hyvää musiikkia. Eilen kävin juoksulenkilla ja pyöräilemässä, katsoin formuloita ja jalkapalloa ja puhuin puhelimessa pitkän puhelun ystäväni kanssa. Nykyään olen alkanut jo hieman nauttia näistäkin vkl milloin hän juo ja joudun olemaan yksin (olen introvertti ja viihdyn yleensä paremmin yksin kun seurassa). Ennen tätä suhdetta olin todella pitkään ilman naisia ja olen saanut itsekin tästä aivan älyttömästi hyviä asioita. Tiedän että jos tämä päättyy en joudu yksin elämään vaan löydän varmasti jonkun toisen jonka kanssa saan hyvän elämän (ennen tätä suhdetta olin varma että en koskaan pysty olemaan kenenkään kanssa). Olen saanut todella paljon itseluottamusta ja tajunnut että olen oikeasti hyvä tyyppi ja hyvä puoliso. Jos ero tulee se tulee olemaan vaikein asia raitistumiseni jälkeen, mutta tiedän että elämä ei siihen pääty. Toivon kuitenkin vielä että hän raitistuu ja ei tarvitse erota.

Nyt taas pelottaa että onkohan siellä sattunut jotain kun ei ole perjantain jälkeen kuulunut mitään. Kihlatullani oli eilen ja on tönään työvuoro ja vähän pelottaa että onko taas jäänyt menemättä. No, koitan olla stressaamasta ja viettää mukavan vapaapäivän. En hänen juomiselle tai töihin menolle mitään mahda kuitenkaan.

[Vieras]

Kiitos kun kirjoitit tänne. Ja pitääpä lukea tuoa kirja minunkin.
Ja tosi paljon onnea raittiista elämästä, se onkin se ainoa mistä ihmisen pitäisi pitää kiinni ensin, omasta terveydestä.
Tuli vain mieleen että onhan sinulla itselläsi turvaverkkoa, varmaan onkin.
Itse en eron jälkeen (ero alkoholistista) uskaltanut sitoutua kehenkään joka käytti edes normaalisti alkoholia, pelko ja ahdistus oli suuri, ja myös se että menisin itse mukaan kun humaltunutta joutuisin katsomaan. Se vaara on olemassa etten kestäisi katsoa yhtään humalaista. En varmaan osaisi suhtautua siihen jos puoliso ottaisi edes viinilasillisen, tai oluen.
Vaikea sanoa mitään mitä sinun pitäisi tehdä. Tai en ainakaan uskalla sanoa, koskaan ei voi tietää mitä elämä tuo tullessaan. Mutta varmaan tiedät itse sisimmässäsi. Kun jo siitä kirjoitat noin järkevästi, etkä ala humalaisen sotkuja enää korjaamaan.
Itse olen joutunut kovan koulun käymään kun oma lapseni alkoholisoitui ja alkoi elää holtittomasti, oli raskas asia päättää etten enää auta. Mutta nyt on asiat jo paremmin hänellä ja elämä on oikein hyvin joten päätökseni oli ihan oikea, vaika se olikin vaikea. Hänen viha minua kohtaan meinasi olla kestämätön, mutta sain apua Korkeimmalta ja en silti hylännyt häntä kokonaan. En tiedä auttaako tämä yhtään sinua kun kerron tämän.

[miner]

Tuli vain mieleen että onhan sinulla itselläsi turvaverkkoa, varmaan onkin.

Kiitos. Riittävät turvaverkot onneksi löytyy. En niitä vaan paljoa ole käyttänyt. Olen aika yksinäinen susi ja lopetin päihteet vaan päättämällä, menemällä hoitoon ja sitten muuttamalla uudelle paikkakunnalle opiskelemaan ammattia. Liikunta auttoi paljon myös. Nyt olen ystävien kanssa jo hieman puhunut tästä kihlattuni tilanteesta, mutta jotenkin en kaikkea halua kertoa koska ajattelen että he pitävät minua tyhmänä kun en lopeta suhdetta. Äidin kanssa sama asia..

Sitten niistä vaaroista ja omasta raittiudesta: pari kk sitten viesti että on juonut tuli vasta kun olin jo ajanut useamman kymmenen kilometriä ja päätin että haen tavarat, palautan sormuksen ja juon itsekin kokeeksi kerran. Asenne oli siis että nyt erotaan lopullisesti. No join siellä itseni humalaan ja en nauttinut olosta yhtään. En yhtään. Ei jäänyt pienintäkään himoa juoda uudestaan. Seksi oli huonointa seksiä ikinä ja lähinnä etoi ja ärsytti humalainen pahalta haiseva nainen. Aamulla hän päätti jatkaa juomista ja otin tavarat ja lähdin pois. Ehdin ajaa ehkä 15 minuuttia, aloin katua ja soitin että ei erota vielä. Se kyllä ehkä säikäytti häntä aika pahasti koska päivän päästä soitteli että "elä hylkää minua". Luulen että tavaroideni puuttuminen herätti hieman. Itseasiassa meni 4 päivää ja sen jälkeen hän halusi hoitoon.. Nyt vasta tajusinkin kunnolla että taisi haluta hoitoon osittain minun menettämisen pelossa. Ehkä siinä syy että ei vielä raitistunut? Kun ei mennyt hoitoon vain ja ainostaan omasta tahdosta? En häntä olisi silloin vielä jättänyt, mutta ehkä hän käsitti sen erilailla..

Sitten toisee vaaran paikkaan: Viime lauantaina kihlattuni halusi kokeilla kerran cannabista että "näkee mitä se on ja ei tarvitse sitä enää ajatella", on siis ajatellut mielessään miltä se tuntuu ja myös että voisiko se olla vaihtoehto juomiselle. Ajattelin että voisi kai sitä itsekin viiden vuoden jälkeen kerran kokeilla. Sitä en huumeena ole koskaan pitänyt. No sovittiin että vain ja ainoastaan kerran kokeillaan ja että se ei tule koskaan olemaan vaihtoehtona hänelle. Itselle tuli heti poltettuani olo että ei tää ole lähellekään niin siistiä kuin mitä muistelin ja ajattelin että nautin enemmän selvinpäin olosta. Hän kuulemma nukkui paremmin kuin koskaan ja sanoi jälkeenpäin että mieluummin polttaisi kuin joisi. Itselleni on alkanut kuitenkin tekemään vähän mieli polttaa uudestaan ja olen jopa ajatellut että olisiko parempi jos hän polttaisi juomisen sijaan. Eli selvä vaaran paikka on siinä. Toisaalta olisi parempi että hän polttaisi kuin joisi, mutta en usko että päihdeongelmaa voi ratkaista lopullisesti siirtymällä päihteestä toiseen. Ja jos hän polttaisi niin tuskin pystyisin itsekään aina olemaan polttamatta. Eli tuota ovea en halua avata. Jännä miten teki todella paljon mieli tänä perjantaina polttaa kun tuli taas pettymys ja yksinäinen vkl, vaikka olo ei ollut polttaessa edes kovin hyvä. Mutta vastustin kiusausta. Tiedän mihin se johtaisi. Aina on käynyt niin kun olen yrittänyt jotain käyttää kohtuudella, että lopulta on ollut piripiikki hihassa ja poliisit perässä. Täysraittius on minulle ainut vaihtoehto ja en sitä ala yhdenkään naisen takia pilaamaan.

Kiitos Vieras, viestisi auttoi todella paljon ja herätti tärkeitä ajatuksia. Voimia!

[Vieras]

Sitten niistä vaaroista ja omasta raittiudesta: pari kk sitten viesti että on juonut tuli vasta kun olin jo ajanut useamman kymmenen kilometriä ja päätin että haen tavarat, palautan sormuksen ja juon itsekin kokeeksi kerran. Asenne oli siis että nyt erotaan lopullisesti. No join siellä itseni humalaan ja en nauttinut olosta yhtään. En yhtään. Ei jäänyt pienintäkään himoa juoda uudestaan.

Sitten toisee vaaran paikkaan: Viime lauantaina kihlattuni halusi kokeilla kerran cannabista että "näkee mitä se on ja ei tarvitse sitä enää ajatella", on siis ajatellut mielessään miltä se tuntuu ja myös että voisiko se olla vaihtoehto juomiselle. Ajattelin että voisi kai sitä itsekin viiden vuoden jälkeen kerran kokeilla. Sitä en huumeena ole koskaan pitänyt. No sovittiin että vain ja ainoastaan kerran kokeillaan ja että se ei tule koskaan olemaan vaihtoehtona hänelle.

Itselleni on alkanut kuitenkin tekemään vähän mieli polttaa uudestaan ja olen jopa ajatellut että olisiko parempi jos hän polttaisi juomisen sijaan. Eli selvä vaaran paikka on siinä. Toisaalta olisi parempi että hän polttaisi kuin joisi, mutta en usko että päihdeongelmaa voi ratkaista lopullisesti siirtymällä päihteestä toiseen. Ja jos hän polttaisi niin tuskin pystyisin itsekään aina olemaan polttamatta. Eli tuota ovea en halua avata. Jännä miten teki todella paljon mieli tänä perjantaina polttaa kun tuli taas pettymys ja yksinäinen vkl, vaikka olo ei ollut polttaessa edes kovin hyvä. Mutta vastustin kiusausta. Tiedän mihin se johtaisi. Aina on käynyt niin kun olen yrittänyt jotain käyttää kohtuudella, että lopulta on ollut piripiikki hihassa ja poliisit perässä. Täysraittius on minulle ainut vaihtoehto ja en sitä ala yhdenkään naisen takia pilaamaan.

Hei vaan miner!
Onpa hankala tilanne. Tuo viimeinen lauseesi on hyvin tärkeä.. Olen ollut aika pahoissa vaikeuksissa juomisen takia, joten jotakin riippuvuuksista tiedän itsekin.. Niin olet siis nyt jo kerran juonut ja kerran polttanut kannabista tuon suhteen aikana. Sanon suoraan, että kuulostaa huonolta. Aika pian yleensä vanhat himot palaa ja mieltä alkaa hiertää pettymys omaan itseen, kun ei voi enää sanoa olleensa raittiina ja käyttämättä, koska kerran on jo välissä käyttänyt. Sitä myöten hiipii hälläväliä-asenne ja saattaa ajatella, että otan nyt ja lopetan taas, kun on jo tuo aiempi kerta alla. Mä en uskalla riskeerata enää yhtään, mulla se pettymys aiemminkin aiheutti massiivisia sarjaretkahteluja, joista oli aina vaan vaikeampi nousta.
Entisinä päihteidenkäyttäjinä tiedetään kumpikin, miten paljon sellaisen sanaan voi luottaa, ihminenhän elää suloisessa itsepetoksessa ja jos oikea oma halua puuttuu, ei juominen tai käyttö lopu. Pelkkä toisen menettämisen pelko ei riitä, vaan ennemmin siitä seuraa tyhjiä lupauksia. Ja niistä ääretön stressi ja masennus, ehkä unettomuss, joka taas altistaa retkahtamiselle.

Itsensä hoitaminen on kaikkein tärkeintä. Syö hyvin, lepää, nukkuu, liikkuu ja koittaa pitää ympäristönsä mielenrauhaa edistävänä. Omaa raittiutta ei tosiaan kannata heittää romukoppaa. Se on tärkein asia, ilman sitä ei ole mitään muutakaan.

[miner]

Aika pian yleensä vanhat himot palaa ja mieltä alkaa hiertää pettymys omaan itseen, kun ei voi enää sanoa olleensa raittiina ja käyttämättä, koska kerran on jo välissä käyttänyt.

Kiitos viestistä. En ole yhtään pettynyt itseeni tai peloissani että alkaisin käyttämään. Molemmat olivat ihan tietoisia tekoja. Ihmiset ajattelee asiat erillailla, minä ajattelen että olen ihan yhtä raittiina edelleen niin kauan kun en tee noita asioita uudestaan. Mielestäni 5 vuoden raittius ei häviä yhtään mihinkään jos kokeilee alkoholia tai cannabista kerran. Kuten sanoin, nautin enemmän selvänä olosta. Noi molemmat kokeilut vain vahvisti haluani viettää täysin päihteetöntä elämää. Kumpikaan ei tuntunut lähellekkään niin hyvältä mitä kuvittelin ennen kokeilua. Heti jos otan uudestaan en enää voi sanoa olevani raittiina. Tämä on vain minun mielipiteeni ja ei haittaa jos ajattelette että ei ole enää raitis tuo miner..

Pidän itsestäni kyllä hyvää huolta. Kävelen, juoksen, treenaan painoilla tai pyöräilen keskimäärin 5-6 päivänä viikossa. Syön terveellisesti, aika harvoin herkuttelen ja nukun hyvin, keskimäärin 8h/vrk (fitbit versa rock . Tupakan lopetin myös monta vuotta sitten ja lääkkeitä ei mene kuin melatoniini ja ketipinor jota vähennän kokoajan ja vuoden lopussa pitäisi olla se nollilla.

En sitten voinut tänään taas olla soittamatta emännälle kun ei ollut kuulunut mitään, eikä ollut edes whatsapp-viestiä aukaissut eilisen jälkeen vaikka töihin lähtöön oli tunti aikaa. Tuli hirveä huoli että meneekö töihin vai jatkaako juomista. Oli onneksi töihin lähdössö ja arveli ettei juo enää tänään. Sovittiin että soittelee illalla jos ei juo. Toivotaan parasta. Toisaalta toivoisin että joisi nyt kunnolla kunnes löytää sen pohjansa. Vahva veikkaus on että viimeistään seuraava vapaapäivänään juo, jos ei tule tänne. Täällä hän ei ole juonut koskaan. Koitan nyt asennoitua kuitenkin niin että jatkaa juomista tänään, eipähän tarvii taas illalla pettyä kun puhelua ei tule.

[Vieras]

Anteeksi miner, en tarkoittanut sitä niin, että 5v raittius olisi kadonnut tms. Ehkä ennemminkin sitä, että ainakin osa meistä entisistä ongelmakäyttäjistä voi henkisesti kuormittavissa ihmissuhteissa tai elämäntilanteissa alkaa liukua vääriin ajattelutapoihin ja retkahtaa tai pikkuhiljaa ajautua juomaan tai käyttämään.

Ihmissuhteissa on voimakkaita tunteita ja pettymykset voi nostaa raivoa ja harkintakyky huononee. Täysin ongelmatonkin ihminen ajautuu helposti siihen, että läheisen päihdeongelma valtaa omassa mielessä liikaa tilaa. Ja kun itse tietää, miten holtiton voi päihteissä olla, miettisin ainakin pettämistäkin ja ahdistuisin. Ehkä sinä olet vahvempi ja pystyt rajaamaan toisen ongelman etäämmäs. Minä en pystynyt.

Toivotaan, että rakkaasi pohja löytyy ja hänkin saa kiinni selväpäisyyden iloista kunnolla.

[miner]

Kiitos Vieras, ei tarvitse pyytää anteeksi Tiedän mitä tarkoitat ja vaikka olen vahvoilla nyt päihdeongelmani kanssa niin minun pitää varoa ja en ole "parantunut" enkä koskaan parane. Sairaus tulee seuraamaan loppuelämän. Ja olen huomannut kyllä itsessäni vaikeina hetkinä juuri tuota vääriin ajattelutapoihin liukumista ja jopa harkinnut ottavani jotain (en kuitenkaan ihan tosissani). Tarkkana saa olla.

Olen kyllä sitä pettämisen mahdollisuutta alkanut pelkäämään. Tiedän että hän ei minua pettäisi koskaan jos on siinä kunnossa että pystyy ajattelemaan järkevästi. Valitettavasti liian usein ei ole.. Jos niin käy niin eipähän tarvitse enää miettiä. Sitä en pystyisi ikinä antamaan anteeksi.

Voi olisinkin vahvoilla myös siinä ongelman pois rajaamisessa.. Oletteko miten päässeet eroon siitä että jatkuvasti pelkää toisen puolesta? Todella inhottavaa kun jatkuvasti tulee stressattua asioita mihin ei voi mitenkään vaikuttaa.. esim. Jatkaakohan se juomista? Meneeköhän se töihin? Mitäs jos se tekee itselleen jotain? Onkohan se lähtenyt baariin? Itseäni parhaiten auttaa liikunta, jotenkin pää aina "selviää" kun lähtee lenkille ja taas on helpompi olla, mutta ahdistus palaa aina jonkun ajan päästä. Tähän toivoisin teiltä vinkkejä!

Ps. Tänne avautuminen helpottaa oloani todella paljon. Kiitos kaikille jotka jaksavat nämä lukea!

Nyt soitti juoneena ja yritti väittää että ei ole juonut. Vittu että olen kyllästynyt tähän!

[Vieras]

Kiitos Vieras, ei tarvitse pyytää anteeksi Tiedän mitä tarkoitat ja vaikka olen vahvoilla nyt päihdeongelmani kanssa niin minun pitää varoa ja en ole "parantunut" enkä koskaan parane. Sairaus tulee seuraamaan loppuelämän. Ja olen huomannut kyllä itsessäni vaikeina hetkinä juuri tuota vääriin ajattelutapoihin liukumista ja jopa harkinnut ottavani jotain (en kuitenkaan ihan tosissani). Tarkkana saa olla.

Olen kyllä sitä pettämisen mahdollisuutta alkanut pelkäämään. Tiedän että hän ei minua pettäisi koskaan jos on siinä kunnossa että pystyy ajattelemaan järkevästi. Valitettavasti liian usein ei ole.. Jos niin käy niin eipähän tarvitse enää miettiä. Sitä en pystyisi ikinä antamaan anteeksi.

Voi olisinkin vahvoilla myös siinä ongelman pois rajaamisessa.. Oletteko miten päässeet eroon siitä että jatkuvasti pelkää toisen puolesta? Todella inhottavaa kun jatkuvasti tulee stressattua asioita mihin ei voi mitenkään vaikuttaa.. esim. Jatkaakohan se juomista? Meneeköhän se töihin? Mitäs jos se tekee itselleen jotain? Onkohan se lähtenyt baariin? Itseäni parhaiten auttaa liikunta, jotenkin pää aina "selviää" kun lähtee lenkille ja taas on helpompi olla, mutta ahdistus palaa aina jonkun ajan päästä. Tähän toivoisin teiltä vinkkejä!

Ps. Tänne avautuminen helpottaa oloani todella paljon. Kiitos kaikille jotka jaksavat nämä lukea!

Nyt soitti juoneena ja yritti väittää että ei ole juonut. Vittu että olen kyllästynyt tähän!

Hyvä ettet loukkaantunut, ilmaisen joskus itseäni niin huonosti. Tuo liukuminen huonoihin ajatuskulkuihin oli mulle niin tavallista ja hain ja sain hyviä syitä ottaa.. kun edellisestä kerrasta oli niin vähän aikaa, niin otan taas, että samahan se on vaikka päivä nro 1 onkin 2 viikkoa myöhemmin.. Ensin oli pidempi raittius, josta ratkesin ja sitten sarjassa lyhyen ajan sisällä vaikka kuinka monta, vaikka luulin ongelman olevan selätetty. Ehkä tulin liian varmaksi. Kierre on alkanut joskus myös stressin aiheuttaman unettomuuden kautta. Liian vähän nukkunut on kuin kännissä (liikenteessäkin) ja harkintakyky meni mulla muidenkin asioiden suhteen.

Löysin tänään tämän:
"Aina kun olosuhteet ikäänkuin pakottavat mielesi järkkymään, palaa nopeasti itseesi äläkä poikkea tahdista enempää kuin on välttämätöntä. Hallitset sävelen paremmin, kun palaat siihen jatkuvasti. Toistuva paluu harmoniaan lisää sen hallintakykyä"
-Marcus Aurelius-

En ole musikaalinen, mutta ajatuksena tuo on ymmärrettävä mullekin. Henkisesti on hyvä pyrkiä nopeasti takaisin tasapainoon. Mainitsemasi liikunta on hyvä keino, musiikin kuuntelu, lukeminen. Ehkä ne auttaa sunkin tilanteessa, mieli notkahtaa johonkin suuntaan ja palautat sen takaisin jonkinlaiseen tasapainoon.

Mut on kerran jätetty päihteiden takia tai pikemminkin orastava tutustuminen päättyi siihen. Yritin raitistua, toinen oli vähän pidemmällä raittiudessaan, kun aloin juomaan. Ymmärrän nyt miksi hän sen teki.

Vaikeaa siitä pelosta on irtautua. Epävarmuus, kun päihtynyttä ei saa kiinni. Onko se sairaalassa? Sammunut? Makaa jossakin loukkaantuneena? Juopuneena kynnys pettää madaltuu ja toisaalta sammunut nainen ei välttämättä seurueessa ole turvassa, riippuen seurueesta tietysti. Mua suututti eniten venkoilu ja valehtelu. Jos valehtelee tässä ja tuossa, niin missä se raja menee, missä ei valehtele. Eikös se joku vitsintapainen ole, että mistä tietää, että alkoholisti valehtelee? Siitä kun hän avaa suunsa. Ei tietysti päde kaikkiin. Itse olin epärehellinen aikanaan, myöhemmin vihasin juovan seurustelukumppanin valehtelua. Tapaamisia jätettiin väliiin, viesteihin ei vastattu, asiat muuttui koko ajan ja aina jotain tekosyitä ja selityksiä. Edes se ei onnistunut, että ilmoittaa reilusti, kun alkaa juomaan. Siitä olisi tiennyt, ettei edes tavoittele. Mutta sekään ei onnistunut. Ja vaikka toisen toiminta suututti, niin silti pelkäsin hänen puolestaan aina kun oli juomassa ja myös väliajan odotin ja pelkäsin, milloin se alkaa. Epävarmuus oli aina läsnä. Ja suututtaa, kun oma seura kiinnostaa vähemmän kuin juominen.

En muista miksi itse valehtelin. Häpesinkö? Hyödyinkö siitä jotenkin? Mulla oli kyllä pääosin juovaa seuraakin, joten valehtelu ei ollut tarpeenkaan siinä määrin. Ehkä raitistumisen aikoihin yritin ajaa kaksilla rattailla yhtä aikaa, kuvittelin saavani raittiuden ilot, vaikka pikkusen ryyppäisinkin välissä. Ei onnistunut. Siihen ajanjaksoon liittyi enemmän valehtelua sekä juomakavereille, että hoitopuolen ihmisille ja raittiuteen tukijoille. Kummassakin esitin vähän eri ihmistä.

Hulluksi tulee, jos koko ajan päässään pohtii, mitä toinen tekee. Ja pelkää, onko sattunut jotakin. Auttaako, jos ajattelet, ettet voi asialle juuri nyt mitään ja koitat keskittyä johonkin omaan harrastukseen ja päästää siitä ajatuksesta irti? Hankalinta on tietysti, ettei tiedä sen kertaisenkaan epävarmuuden pituutta; tuomionsa päättymistä siihen, että toinen soittaa tai laittaa viestin. Kun pelko ja ahdistus valtaa mielen, niin yrittää päästä siitä nopeasti irti, saada focus itseen ja tähän hetkeen.

Olet kyllä sinnikäs, kun olet taistellut itsesi ylös monimutkaisista päihdeongelmista. Siinä mielessä olet hyvä esimerkki ja tukikin rakkaalle, jos hän löytää oman vahvan halun. En ole niin AA ihminen, mutta muistaakseni siellä on lause "olimme valmiit tekemään kaikkemme raitistuaksemme". Hyppii vaikka päällään, ettei juo. Jos ratkeaa, mahdollisimman nopeasti avun piiriin. Mulla vähän särähtää korvaan hänen nuo haikailut uusista päihteistä ehkä vanhojen tilalle.. Hyvä hetki on se kun ymmärtää, ettei enää itseltä onnistu minkään käyttö. Niinhän juodessakin pelaa, että vaihtamalla laatua tai muuttamalla jonnekin muualle juomaan, ongelma ratkeaa. Usein se ei auta. Tuo minkä teit omassa elämässäsi oli varmaan juuri oikea ratkaisu; hoidot ja uusi paikkakunta, niin pääsit eroon entisistä kavereista suht kivuttomasti.

[Laventeli]

Miner, minä olen päässyt siitä huolehtimisesta eroon vasta nyt kun olemme virallisesti eronneet ja mies ei ole enää saman katon alla. Sitä ennen en koskaan pystynyt siihen. Miten olisin voinut ottaa etäisyyttä asiaan kun asuimme samaa taloutta?

Se oli just tota: herääkö herätyskelloon, kykeneekö töihin, jos ei, kykeneekö ilmoittamaan siitä esimiehelle, jos ei meneekö työpaikka, jos menee (on mennytkin), millä saamme laskut maksettua... eikä tämä vielä mitään, mutta se huoli toisen terveydestä! Nimittäin kun mieheni joi, hän joi jalat altaan ja itsensä sairaalaankin muutaman kerran. Selviääkö vai meneekö henki, jääkö jotain pysyviä vammoja, jos kaatokännissä vaikka talvella ulkona, pääseekö kotiin, kaatuaako, lyökö päänsä... Vaikka juominen vitutti, se huoli oli aivan valtaisa, jotain aivan kamalaa. Useasti, kun en huolelta saanut nukuttua, istuin ikkunassa katsomasa pimeään yöhön näkyisikö häntä ja odotin. Odotin ja odotin ja odotin.

Asia on vielä niin uusi ja kaikki nämä tuoreessa muistissa ja tulee itselleenkin tosi paha mieli. En nyt sen enempää tästä kirjoita, olet fiksu ihminen, you get the picture.

[Hukkamieli]

Tsempit täältä minunkin puolestani! Itse olen eroamassa tässä avioliitosta puolison alkoholismin vuoksi ja tuttuja juttuja kyllä noista kirjoituksistasi löytyi.

Itse en ainakaan ole päässyt irti siitä pelosta toisen puolesta. Niin terveyden kuin työpaikan (kuin myös jälkikasvunsa) ja toki sitten samassa taloudessa asuessa erilaisten asioiden hoitamisen, kotitöiden, laskujen maksun sun muun puolesta. Sen verran on tullut stressattua näistä asioista, että olen sairastunut itse fyysisestikin stressin seurauksena. Eikä sille stressille voi mitään, en ainakaan minä voi. Vaikka miten ajattelin, että yritän olla nyt stressaamatta, niin väkisinkin ne asiat pyörii mielessä ja itselläni ehkä yksi isoimmista asioista oli sitten stressi laskujen/lainojen maksusta sun muusta. Jos ei ollut kuin vähän rahaa, niin kyllä tuo tuleva ex (asumme siis viimeisiä hetkiä tässä saman katon alla vielä, avioero on vireillä) sen oman rahansa kuljetti kaljakauppaan miettimättä, että miten sitten loppuviikosta saamme esim. ruokaa ostettua tai autot tankattua. Ei sillä ollut huolta huomisesta ("kyllä me jotenkin pärjätään") ja sitten eräpäivien siirtäminen tai rahan lainaaminen jäi minun kontolleni.

Olisin tietysti voinut jättää itsekin hoitamatta niitä asioita, mutta se olisi taas vaikuttanut myös omaan tilanteeseeni erittäin negatiivisesti. Mutta tietysti sitten se huoli siitä toisen terveyden lopullisesta menettämisestä painoi ja painaa vieläkin. Että niin paljon kuitenkin on jo oireita ym, niin missä vaiheessa niistä ei enää palaudukaan. Tai mikä kerta onkin sitten se, kun iskee jotakin vakavampaa seurausta.

Eli uskoisin, että niin kauan kuin se suhde alkoholistiin (juovaan sellaiseen) kestää, niin kauan se huolikin on läsnä kolmantena pyöränä.

Ja tähän loppuun isot onnet sinulle ja hatunnosto siitä, että olet itse tehnyt oman ratkaisusi raittiudesta ja päässyt noin pitkälle niistä ajoista! Huikeaa!

[Vieras]

Oi, kuinka vaarallista on, kun itsekin luisuu päihteiden käyttöön.
Ja silmiini särähti ikävästi tuo lause, ettet ole kehdannut (vai mikä sana siinä olikaan) kertoa omille tukihenkilöille ja ystäville kihlattusi tempauksista. Ihan oikeasti, olet kyllä aika vaarallisella polulla ja varmaan itsekin sen jo tiedät. yrität puolustella ettet retkahda vaikka olet jo retkahtanut. Ensin alkoholi sitten kannabis? Nuohan ovat hermomyrkkyä, jotka jättävät jäljen aivoihin, hermoihin, lihaksiin kaikkialle ja usko pois kohta huutaa elimistö lisää.
Ei se ole turhaan sanottu ettei oteta ensimmäistä lasillista viinaa jos meinaa pysyä raittiina. Siis ekasta lasillisesta se lähtee, otti sen miten vain.
Oletko kertonut tukijoukoille kokeiluistasi juoda ja polttaa?
Mutta se on oma valinta mitä teet. Menisin sinuna vertaistukiryhmään ja kertoisin rehellisesti mitä on tapahtunut. Se helpottaa ja saa ikäänkuin voimaa kun on rehellinen.
Uskon nimittäin niin että kirjoitat tännekin sen takia että pelkäät jo itsesi puolesta ja halusit edes jossain olla rehellinen. Hyvä niin.
Minä nimittäin myös tajuan sen, että kun tänne uskaltaa rehellisesti kirjoittaa niin se on alku ja kaikki voi muuttua parempaan suuntaan kuin yksin miettiessä.
Mutta täällä voi tulla vastauksia joista ei pidä, sekin pitää ottaa vastaan opetuksena. Itse sain tänä aamuna täällä lukiessani opetuksen siitä kuinka harhaan olin menossa kun kuvittelin olevani oikeassa. Tuli kyllä sellainen tunne että jokin ohjaa sittenkin oikeaan suuntaan mitä merkillisintä kautta.

[Vieras]

Harmi kun en muistanut nimimerkkiä omiin kirjoituksiini, kun kaikki sen laatikon tyhjäksi jättäneet tulee vieras-nimellä. Tuo edeltävä kirjoitus, ei ole mun, joka eilen kirjoittelin minerin kanssa.

Stressi ja pelko yhdistettynä epävarmuuteen kyllä taitavat olla päihdesuhteissa aina läsnä, välillä vähemmän, välillä enemmän. Jatkuva stressitila sairastuttaa ajan myötä.