Olet täällä

Äidin alkoholismi

Käyttääkö puolisosi, läheisesi tai vanhempasi alkoholia ongelmallisesti? Älä jää yksin. Kotikanavalla keskustellaan asioista ja ongelmista, joihin voi törmätä kotona alkoholin kanssa.

Valvoja: Päihdelinkin toimitus

Äidin alkoholismi

ViestiKirjoittaja Kissankello » 17.5.2019 21:13:00

Äitini on alkoholisti. Tämä on ollut itselleni selvää jo melko kauan. Nyt tuntuu kuitenkin siltä, että oma jaksaminen äidin tilanteen suhteen on tullut päätökseen.

Äitini oli juuri reilut puoli vuotta juomatta surkeiden sattumusten (joita kiitin, että ne tapahtuivat) vuoksi. Tapaukseen liittyivät vanhempieni kyvyttömyys hoitaa alaikäisiä sisaruksiani ollessaan alkoholin vaikutuksen alaisena. Känninen tohellus johti ambulanssikuljetukseen ja lastensuojeluilmoitukseen. Kotona kävivät sossutädit säännöllisesti juttelemassa, mikä oli onni, koska olen ollut huolissani pienempien sisarusten tilanteesta ja kehityksestä sekavissa kotioloissa. No nyt nuo käynnit ovat ilmeisesti ohi, ja ilmeisesti työstressin (?) vuoksi korkki oli auennut vappuna uudestaan (työpaikka ainakin toistaiseksi on vielä, yhdestä tosin tullut jo kenkää alkoholin vuoksi). Eipä sitä tarvinnut arvailla, myöhäisillan puhelinsoiton sössötys sen kertoi tarpeeksi selväksi. Luurin löin korvaan: puolen vuoden ajan helpottuneempi olo hävisi ja tuttu painolasti lysähti takaisin harteille leijailtuaan epävakaasti ilmassa.

Ensimmäiset muistikuvani viinasta ja sen haitoista kodissamme ovat ajalta, kun olin noin 4-5- vuotias. Äidille ja isälle oli tullut riitaa äidin juomisesta ja olin mennyt pyytämään äiti kaatamaan "ne" pois. Vastaus oli, että ei minun tarvitse asiasta olla huolissani. No, tuosta neuvosta on nyt reilu parikymmentä vuotta aikaa ja lähes päivittäin tulee murehdittua ja märehdittyä asiaa, enemmän tai vähemmän. Lisäksi olen alkanut näkemään unia humalaisesta äidistäni. Omakin psyyke on melkoisen koetuksella.

Äidistäni tulee humalassa hyvin ilkeä muille perheenjäsenilleni, erityisesti isällemme. Hyvin tavanomaisia tilanteita kotona asuessani olivat, että äiti palasi mentyään jo nukkumaan takaisin olohuoneeseen aukomaan päätään isälle, haukkumaan ja sättimään. Ovat ne joskus fyysisestikin ottaneet yhteen. Nuorena nolotti mennä julkisille paikoille, kun tutuille asia selitettiin sillä, kuinka turvonneen nenän sai koira aikaan. Varmasti meni läpi, kun vanha viina hengityksessä vahvisti sanomaa. Isämme käyttää myös alkoholia, mutta hänellä ei, ainakaan vielä, ole ongelmia sen kanssa, muuta kuin, että koittaa kuulemma sen avulla jaksaa äitiä. Pikkusisaruksia humalainen äiti myös haukkuu ja arvostelee. Minua ei kuitenkaan ole, mikä tuntuu erityisen ahdistavalta myös. Miksi "saan" erilaista kohtelua kuin muut?

Nyt olen jo itse muuttanut pois kotoa, ja jonkin verran etääntynyt tilanteesta. Sen turvin pystyn tännekin kirjoittamaan, lapsuudenkodissani asuessani en olisi tätä todellakaan pystynyt (jostain käsittämättömästä syystä) tehdä. Henkilöt, joille olen asiasta nyt myöhemmin puhunut, ovat yhden käden sormin laskettavissa. En tiedä, mikä taika siinä alkoholismissa on, kun saa läheistenkin suut pysymään niin tiukasti supussa. Kai se on häpeä, pelko siitä, että ulkopuolisille selviää, kuinka perheen rakas ihminen onkin ajautunut ehkä yhteen ihmisolon viheliäimmistä sairauksista, jota niin monet ajattelevat vain mielen heikkoudeksi. Niin, sairaushan se on. Tuota itsellenikin toistelen, vaikka en sitä aina ymmärrä. Oma ymmärtämättömyys tuntuu petokselta rakasta ihmistä kohtaan.

Luulin, että tämän puolen vuoden aikana, kun äiti oli toipumassa (tai niin ainakin luulin), olisin pystynyt olla enemmän tukena ja yhteydessä kotiin (olen esimerkiksi käynyt alle kahden tunnin ajomatkan päässä kotonani viimeksi helmikuussa). Kuitenkin nyt, johtuen varmaan osittain myös muun elämän stressistä, olen alkanut tuntea vihaa ja ahdistusta kotiasioista. Olen kyllästynyt olemaan koko ajan huolissani. Välillä tuntuu jopa, että aivot ovat tässä vuosikymmenien saatossa jääneet jotenkin ylivirittyneeseen tilaan, oikea rentoutuminen on vaikeaa, vaikka nyt ympärillä on oma pieni perhe ihanan ja rakkaan, "normaalin" avopuolison kanssa. Tuntuu, että etsin koko ajan jostain huolehdittavaa, tästä esimerkkinä ovat viime vuosina vahvistuneet pakko- oireet paikkojen tarkistamisen suhteen (lukot, hella), joita olen huomannut myös yhdellä pikkusisaruksistani olevan. Päänsärky minulla on joka viikkoista. Unelmani ammatinvalinnan suhteen ovat myös alkaneet epäilyttämään; jos ihmeen kaupalla koulun ovet opiskelujen suhteen aukeaisivat, pystyisinkö tekemään lääkärin työtä, jossa tunnetusti stressiä riittää. Olen itselleni vihainen äidin repsahduksen suhteen; olisiko sitä käynyt, jos olisin jaksanut olla aktiivisempi, tukea ja kannustaa? Toisaalta olen yrittänyt ymmärtää, ettei kukaan muu alkoholistia pelasta, kuin alkoholisti itse. En vain jotenkin enää jaksa soitella ja käydä, en tiedä miksi. Pikkusisarusten takia olen yrittänyt jaksaa, nyt tuntuu, ettei heidäänkään ajattelu auta. Koskaanhan äiti ei ole itse sanonut olevansa alkoholisti, sosiaalityöntekijöistä ja työterveyshoitajastakaan ei kuulemma ole hänelle apua, koska pystyy itse hoitamaan tilanteen. Monet kerrat olen pettynyt katteettomien lopetuslupausten vuoksi. Eniten asiassa säälittää surullinen ihmiskohtalo, alkoholismi on varmasti äärimmäisen yksinäinen sairaus, jossa muustakaan elämästä nauttiminen ei onnistu. Meidän piti kesällä mennä teatteriin yhdessä, en tiedä jaksanko. Apua olen ajatellut itselleni hakea psykologilta, tuntuu, että liian kauan olen omassa päässäni ruotinut ja pyöritellyt asioita, liian nuoresta asti. Kesämökkitiellä kuullut, kännisen söpertämät asiat eivät ole olleet sopivia 12- vuotiaan korville.

Sekavaa ja pomppivaa tekstiä, omia ajatuksia on erittäin vaikea selkeyttää. Oloni on sellainen, että olisi anteeksiannettavaa, jolla katkeruuden voisi saada pois, mutta mieli ei siihen suostu. Anteeksipyyntöä ei kuitenkaan ole kuulunutkaan, toisaalta, eihän syöpäpotilaskaan anteeksi pyytele.
Kissankello
Miedosti panostava jäsen
 
Viestit: 1
Liittynyt: 17.5.2019 20:20:26

Re: Äidin alkoholismi

ViestiKirjoittaja Carola » 19.5.2019 14:16:08

Hei Kissankello,
Hienoa että jaksoit, pystyit tulla kanavalle ja kertoa mikä on tilanne. Tosi ikävää nähdä ja kokea miten läheinen on niin riippuvainen ja ei myönnä asiaa.
Olet asiallisesti kirjoittamasi mukaan miettinyt asiaa. Olet aivan oikeassa siinä ettei kukaan muu kun alkoholisti itse pysty tekemään asialle tulosta, ja syy ei ole sinun.
Toivottavasti tilanne sisaruksien kanssa rauhoittuu, ja että sinä myös saisit rauhaa tässä asiassa.
Kaikkea hyvää teille kaikille, jatketaan matkaa.
Askel kerrallaan
Carola
KokeNet vertaiskeskustelija
 
Viestit: 34
Liittynyt: 18.2.2019 11:08:49


Paluu Kotikanava

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa