Olet täällä

Puolison juominen

Käyttääkö puolisosi, läheisesi tai vanhempasi alkoholia ongelmallisesti? Älä jää yksin. Kotikanavalla keskustellaan asioista ja ongelmista, joihin voi törmätä kotona alkoholin kanssa.

Valvoja: Päihdelinkin toimitus

Puolison juominen

ViestiKirjoittaja Mpiet » 23.5.2019 10:55:03

Ollaan mieheni kanssa hieman päälle kolmekymppisiä, yhdessä oltu kymmenen vuotta, joista naimisissa 6 vuotta. Esikoisemme on 1.5v ja syksyllä olisi syntymässä toinen lapsi. On pieni ihme, että esikoisen kanssa olemme enää hengissäkään synnytyksessä tapahtuneiden asioiden takia, joten tämä raskaus on melko stressaava jo ilman huolta toisen juomisesta. Meillä on mieheni kanssa täysin eri käsitykset siitä mikä määrä alkoholia on ok ja missä kunnossa perheellinen mies voi olla.

Yksi suurimmista parisuhteemme ongelmista on minun näkökulmastani mieheni juominen. Mieheni uskottelee minulle, ettei ongelma ole hänen juomisessaan, vaan esimerkiksi siinä etten jaksa kiinnostua hänen työstään jne. Muun muassa tämä saa hänet juomaan ja nollaamaan päätään. Hän ei tunnu ymmärtävän, että juuri tämä alkoholin käytöstä jatkuvasti stressaaminen ja siitä vihaiseksi tuleminen kuluttaa minua todella paljon, eikä minulla enää oikein tunnu olevan voimia parisuhteestamme kiinnostumiseen tai sen parantamiseen. Suurimman osan viikosta pyöritän kotiamme ja hoidan 1.5-vuotiastamme ja kun mies jää viikonlopuksi vapaille, stressaan ja pelkään millaista alkoholin käyttöä tällä kertaa luvassa ja sen lisäksi minun pitäisi jaksaa olla kiinnostunut hänestä. Ahdistus valtaa koko kropan aina kun kuulen jostain tulevista työpaikan juhlista tai vastaavasta.

Alkoholia olen kyllä ottanut itsekin ja usein viihdyttiinkin viikonloppuisin baareissa, mutta tämä oli ennen lasta, itse kaipaan jo perhe-elämäämme rauhallisuutta ja turvallisuutta. Mieheni täytyy saada muutama iltakalja ainakin kerran, usein useammankin kerran viikossa. Nämä ovat olleet minulle pääsääntöisesti ihan ok, koska silloin hän kuitenkin pystyy seuraavana päivänä hoitamaan lasta ilman kauheaa viinanhajua. Kuitenkin kaikki työpaikan ”palaverit” ja muut juhlat menevät täysin överiksi ja hän tulee useimmiten aamuyöllä ympäripäissään kotiin ja seuraava päivä menee luonnollisesti krapulassa ja minun kiukutellessa. Pahimmalta tuntuu se, että koska olen niin vihainen, tiuskin myös pienimmästäkin asiasta myös esikoisellemme, joka ei luonnollisesti ole tehnyt mitään pahaa. Mieheni on sitä mieltä, ettei alkoholinkäyttö vaikuta muihin, lapseenkaan, koska hän juo vain lapsen ollessa jo nukkumassa. Hän ei kuitenkaan tajua, että se vaikuttaa paitsi minun yöuniini, myös hyvinvointiin ja jaksamiseeni ja sitä kautta lapseemme, ei vain silloin kun hän juo, vaan lähestulkoon päivittäin.

Mieheni on selkeästi yrittänyt petrata ja toki itsekin yritän panostaa parisuhteeseen ja olen kovasti yrittänyt esim. kysellä työasioista ja olla muutenkin enemmän lähellä, sen mitä nyt olen jaksanut kaiken tämän keskellä. Parempaa kautta kestikin taas jopa sen reilun viikon. Eilen illalla hän tuli töistä kotiin kahden puolen litran oluen kanssa, mutta niitä hänen juodessaan huomasin kuitenkin, että hän alkoi humaltua enemmän kuin mitä normaalisti kahdesta oluesta. Hän viihtyi parvekkeella limpparia juoden, jolloin tajusin, että hänellä oli taas jossain jemmassa pullo väkevää, jota kaateli siihen sekaan. Alkuun hän kielsi asian, mutta ei sitten enää voinut, kun kerroin nähneeni että lasiin meni muutakin ja huomaan, että toinen on selkeästi päissään. Mies selitteli salailua sillä, ettei hän voi avoimesti juoda drinksujaan, kun kuitenkin suutun. Hänen on siis pakko juoda salassa, koska tietää että loukkaannun…?! Vastasin, että sinä et voi juoda muutenkaan keskiviikkoiltana mitään, ainakaan sitä kahta kaljaa enempää, kun kotona on pieni lapsi ja raskaana oleva vaimo. Yritin pysyä topakkana, mutta itkemiseksihän se alkuyö minun osaltani taas meni ja mies jatkoi juomistaan. Aamulla oli niin viinan hajuinen ja varmaan vielä alkoholia veressä, että minä vein poikamme päiväkotiin, yleensä mies on sen pystynyt vielä tekemään (yhtä toista kertaa lukuun ottamatta…).

Juomistakin suurempi ongelma on se, ettei puhuta. Etenkin mies tarvitsee lähes aina alkoholia vaikeampien asioiden puhumiseen. Etenkään hän ei puhu asioistaan juuri mitään ilman viinaa, itse varmaan omista asioistani senkin edestä. En usko, että juominen on pelkkää ajanvietettä, vaan syvemmällä on varmasti vaikeita asioita, joista hän ei saa puhuttua, ei tosin edes usein humalassakaan. Enkä minä luonnollisesti jaksa kuunnella kännisen soperruksia…
Koska mieheni mielestä hänellä ei ole ongelmaa, päätin nyt itse hakea itselleni apua tähän suruun ja ahdistukseen. Tiedän, että asiat voisivat olla todella paljon huonomminkin ja moni muu tuskin pitää tätä kovinkaan suurena asiana, saatikka alkoholismina, mutta itse koen asian näin. Olen hyvin, hyvin usein miettinyt eroa ja lähtemistä poikamme kanssa, mutta en löydä rohkeutta siihen. Huomaan liian usein miettiväni tuleeko tämä muuttumaan vai elänkö alkoholiongelmaisen kanssa loppuelämäni. Eron ajatteleminen saa minut todella surulliseksi ja voimattomaksi, varsinkin poikaamme ajatellen. Usein päädyn vain ajattelemaan, että liioittelen ja huomenna kuitenkin hyvin todennäköisesti on taas päivä kun hän ei juo. Ja onhan tämä on tietysti täysin väärä tapa ajatella.

Miten te muut olette mahdollisesti löytäneet apua tällaisiin ongelmiin? Missään terapiassa tuskin saan miestäni avautumaan. Mietin, että pitäisikö asia ottaa neuvolassa puheeksi, mutta veikkaanpa, että siinä vaiheessa olen taas sitä mieltä että kaikkihan on ihan ok...
Mpiet
 

Re: Puolison juominen

ViestiKirjoittaja Öttis » 24.5.2019 17:54:42

Hei Mpiet. Hienoa, että olet rohkaistunut etsimään apua hankalaan tilanteeseen. Oma kokemukseni alkoholistin vaimona on hyvin samantapainen.

Olen nelikymppinen ja avioliittomme on nyt tiensä päässä. Yhdessä olemme olleet noin 15 vuotta. Lapsia meillä on kaksi, nyt molemmat jo ala-asteikäisiä. Ennen lasten syntymää en minäkään koskaan muista olleeni huolissani mieheni alkon käytöstä. Tuolloin hän ei esimerkiksi koskaan juonut viikolla tai salassa. Muutenkin käyttö oli kohtuullista. Mutta vuosien mittaan käyttö on lisääntynyt, kuten usein käy. Esikoisemme ollessa ihan pieni mieheni joi ensimmäisen kerran minulta salaa. Tunnistan paremmin kuin hyvin nuo tunteesi; pettymyksen, ahdistuksen, vihan, stressin ja ärtymyksen. Vuosien myötä mukaan tuli sääli ja halveksunta. Avioeroa olen ajatellut jo usean vuoden ajan, mutta tosiaan aikaisemmin se on herättänyt suurta ahdistusta. Kunnes tänä keväänä tajusin, että parisuhteessamme ei ole jäljellä enää yhtään mitään eikä tilanne kotona ole enää lapsillekaan hyväksi. Koska miehelläni ei ole minkäänlaista motivaatiota juomisen lopettamiseen, on ero yhteinen päätöksemme.

Olen miettinyt, mitä olisi ehkä kannattanut tehdä toisin. Muutamana kertana mieheni on lasten kanssa ollessaan juonut itsensä humalaan (itse olen siis ollut tuolloin muualla). Jälkikäteen ajatellen olisi kannattanut tehdä lastensuojeluilmoitus. Todennäköisesti mikään ei olisi nyt toisin, mutta ehkä mieheni olisi edes hieman enemmän voinut ymmärtää lapsen näkökulmaa. Miehenihän on ollut sitä mieltä, että lapsille ei mitään haittaa aiheudu, koska minä en juo.

Vaikeimpina aikoina pohdin Al-Anonin läheisten ryhmään menoa, mutta en saanut koskaan aikaiseksi. Suosittelen sinulle A-klinikkaa, sinne pääset ilman miestäsikin. Seurakuntien Perheasiainneuvottelukeskuksessa on kuulemani mukaan erittäin pätevät terapeutit, mutta pitkät jonot. Miehellesi voit kertoa, että alkoholismi on sairaus eikä terapioissa ketään syyllistetä. Syyllistäminen kun ei ketään paranna.

Kertomuksesi perusteella ajattelen, että miehesi on tosiaan alkoholiriippuvainen. Mitä aikaisemmin tilanteeseenne puututaan, sitä paremmat mahdollisuudet riippuvuudesta irtautumiseen on. Ja parisuhteenne eheyttämiseen. Ilman ulkopuolista apua on vaikea selvitä.

Minua on auttanut vaikeimpien aikojen yli ajatus siitä, että elämässäni on valtavasti hyviä asioita. Avioliitossammekin niitä hyviä juttuja on kaikesta huolimatta tietenkin ollut. Tärkeimpänä voiman ja hyvän olon lähteenä tietenkin lapset. Juuri näitä ihania lapsia en olisi kenenkään muun miehen kanssa voinut saada.

Toivottavasti saat apua ja saisit miehesikin lähtemään kanssasi. Ja toivottavasti sinulla on ainakin yksi perheen ulkopuolinen henkilö kenelle voit luottamuksella avautua. Puhuminen auttaa aina.
Öttis
Miedosti panostava jäsen
 
Viestit: 2
Liittynyt: 24.5.2019 17:07:11


Paluu Kotikanava

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 5 vierailijaa